Exterminator 2(1984)

Ohjaus: Mark Buntzman

Käsikirjoitus: Mark Buntzman ja William Sachs

Pääosissa: Robert Ginty, Mario Van Peebles, Frankie Faison, John Turturro, Deborah Geffner

Tuholaistorjuja John Eastland on täällä taas kulttiklassikon enemmän ja tällä kertaa kasarimaisemmassa jatko-osassa ja eipä ole vaikeaa arvatta mikä yhtiö ja ketkä serkukset ovat tämän tuottaneet. No tietenkin legendaarinen Cannon Group ja yhtä legendaariset Menahem Golan ja  Yoram Globus.


 Tuholaistorjujallamme on  tällä kertaa vastassa Arsenio Hall-frisyyrissä rötöstelevä jengijohtaja X (Mario Van Peebles) tuhatpäisen jenginsä kanssa.

Tällä kertaa Eastland pääsekin käyttämään liekinheitintä oikein olan takaa ja mukaan mahtuu myös kiintöafroamerikkalainen sidekick Be Gee (Frankie Faison) sekä turha ja täysin päälleliimatun oloinen romanttinen sivujuoni.


Olihan tämä viihttyvämpi ja tapahtumarikkaampi kuin eka osa ja suuri plussa tulee myös Eastlandin vähemmän sadistisista teilaamismetodeista. Miinusta tulee karseasta soundtrackistä, vaikka pidänkin suuresti kasarisoundeista.


Vauhdikas ja viihdyttävä kannuunaryhmän tuottama kasarirymistely.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

The Exterminator(1980)

Tunnetaan myös nimellä: Teloittaja

Ohjaus ja käsikirjoitus: James Glickenhaus

Pääosissa: Robert Ginty, Christopher George, Steve James, Samantha Eggar


Vietnamissa sattuu ja tapahtuu, kun joukko jenkkejä jää sotavangiksi ja  yksi  POW menettää päänsä pyjamapetterien toimesta. Onneksi päätön meninkin jää vain yhteen POWiin Michael Jeffersonin (Steve James) alkaessa ramboilemaan.

Vuosia myöhemmin Jefferson ja leffan varsinainen päähenkilö John Eastland (Robert Ginty) tekevät töitä varastolla, kunnes joukko kaljanhimoisia jengiläisiä tulevat varastolle kuokkavierailemaan ja pöllimään kaljat. Seuraa tappelu ja jengiläiset pakenevat paikalta ilman kaljaa.


Myöhemmin Jefferson joutuu samojen epelien pahoinpitelemäksi ja päätyy teholle.

Istuttuaan puiston penkillä kuuntelemassa Jeffersonin muijan itkua ja kovisteltuaan yhtä nilkkiä liekinheittimen kanssa kujalla  John löytää jengiläiset  ja teilaa heidät. Koska sankarimme löysi jengiläiset alle puolessa tunnissa, on Glickenhausin täytynyt keksiä jotain täytematskua, joten loput leffasta onkin  yllättävän helposti löytyvien rikollisten teilaamista ja poliisi Daltonin ( Christopher George)  tutkimuksia liittyen Eastlandin  edesottamuksiin.


The Exterminator  on hyvinkin tyypillinen vigilante-leffa ja harvinaisen väkivaltainen sellainen. Pää leikaataan irti,  2 jengiläistä heitetään kellariin rottien nakerrattavaksi, mies tungetaan lihamyllyn, Dobermanni saa sähkökäyttöisestä veitsestä, iloluontoista naista poltetaan kolvilla puskureille ja puhalluslamppukin on kovassa käytössä. Eastland menee jopa niinkin pitkälle, että   hän terästää luodit syaniidillä.

Elikkä tämmöistä "mieltäylentävää" sisältöä The Exterminator tarjoaa ja koska leffa sijoittu New Yorkiin 14 vuotta ennen kuin  Rudy Giulianista tuli pormestari ja  kaupunki siivottiin urakalla ja vaikka Eastlandin toiminta  on moraalisesti arveluttavaa, mutta tässä tapauksessa hyväksyttävää (koiran tappamista lukuunottamatta) koska New York oli oikeasti  elinkelvoton kaupunki tuolloin.


Ja vaikka leffa onkin tehty 1980 ja suurin osa väkivallasta on viittellistä ja tapahtuu off-screeninä, ei tätä siitä huolimatta voinut katsoa  samalla tavalla kuin muita toimintaleffoja. Väkivaltaisuuden lisäksi minua ärsytti  elokuvan epäloogisuus. Eastland lähti yllätävän nopeasti kostoretkelle ilman perinteistä treenimontaasia ja aseidenhankintakohtausta. Lisäksi Eastland tuntui löytävän rikolliset liiankin helposti ottaen huomioon leffan sijoittumiseen New Yorkiin. Keltaisilta sivuiltako hän rikolliset löysi? Perinteinen etsiväntyö olisi ollut kyllä paikallaan, ziisus kraist!


Lisäksi näyttävä kansikuva liekinheitintä heiluttavasta kypäräpäästä on huijannut monet ostamaan ja luulemaan tätä kunnon toimintaleffaksi. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä toimintaa tässä oli aika vähän, liekinheittimen osuus jäi vaan yhteen kohtaukseen, mutta sentään jatko-osassa sitä käytetäänkin oikein olan takaa ja Eastland esiinty pääasiassa omalla lärvillään.



Tyly, väkivaltainen, ja raju vigilante-leffa, joka säväyttää edellen, vaikka leffan särmä onkin kulunut vuosien myötä pois.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Troma's War(1988)

Ohjaus: Lloyd Kaufman ja Michael Herz

Käsikirjoitus: Eric Hattler ja Mitchell Dana

Pääosissa: Rick Washburn, Sen Bowen, Carolyn  Beauchamp

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottuna.

Tromavillen asukkaita kuljettava lentokone putoaa saarelle ja muutama Tromavillen asukas selviää pudotuksesta. Mutta Tromavilleläiset eivät olekkaan  saarella yksin, sillä juokko USAan valloitusta  suunnittelevia teroja pitävät saarta tukikohtanaan. Tromavilleläisten ei autta muuta kuin tarttua aseisiin selvityäkseen saarelta hengissä.


Eli luvassa on tälläkin kertaa rutkasti väkivalta, seksiä ja muuta yleistä häröilyä ala Troma ja tässä lienee yritetty parodioida Ramboja ja muita Ronald Reaganin fantasiaa toteteutaneita machoilupätkiä ja täytyy kyllä myöntää, että,Troma's War oli  tomintapitoisempi ja hauskempi kuin yksikään ramboilu. Älyvapaata menoa vielä siivittää Chris DeMarcon  jopa Troma-leffaan yllätävän laadukas soundtrack, josta hyvänä esimerkkinä manittakoon  biisit Alive ja Strom is rising.


Jälleen kerran uberviihdyttävää sikailua ja perseilyä ala Troma.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Streets of Fire - Liekehtivät kadut(1984)

Ohjaus: Walter Hill

Käsikirjoitus: Walter Hill ja Larry Gross

Pääosissa: Michael Paré, Diane Lane, Willem Dafoe, Rick Moranis, Amy Madigan, Bill Paxton, Elizabeth Daily,  Deborah Van Valkenburgh,  Richard Lawson, Rick Rossovich,  Lee Ving, Grand L. Bush, Stoney Jackson, Robert Townsend, Mykelti Williamson Ed Begley Jr,  John Dennis Johnston

Eletään epämääräistä aikautta, jossa 50-luku ja 80-luku ovat yhdistyneet  jännällä tavalla toisiinsa. Laulaja Ellen  Aim (Diane Lane)  on heittämässä keikkaa, kunnes kesken esityksen prätkäjengi, johtajanaan Raven Willem Dafoe)  shanghaijaamaksi. Ellenin poikaystävä ja manageri Billy Fish (Rick Moranis) palkaa Ellenin exän Tom Codyn ( Michael Paré) pelastushommiin.

Sitten luvassa on Walter Hillin elokuville tyypillistä överiksi vedettyä toimintaa, Willem Dafoe hunkseilemassa  spedessä kampauksessa ja oikein kivat mustat nahkabyysat  jalassa. Dafoe vetääkin leffan parhaiman roolin ja jättää sankarina hilluvan Parén varjoonsa 100-0.

 Olisi ollut paljon parempi, jos joku muu olisi vetänyt sankarin roolin ja alunperin pääosan olivat ehdolla Eric Roberts, Patrick Swayze ja Tom Cruise. Minun mielästäni Eric Roberts olisi ollut parempi vaihtoehto pääosaan, vaikka ei hänkään kovin kaksinen näyttelijä ole, mutta  paria klassikoa äijä on tähdittänyt, mm Pakojuna(1985) ja Yön Ritari(2008)

Lisäksi tässäkin, kuten monessa muussakin kasarileffassa on törkeän kova soundtrack, josta hyvänä esimerkkinä voi mainita Fire Inceen Tonight what it means to be youngin.


Jälleen kerran vauhdikasta ja viihdyttävää mättöä ala Valtteri Mäki.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Synttärit(1984)

Alkuperäinen nimi: Sixteen Candles

Ohjaus ja käsikirjoitus: John Hughes

Pääosissa: Molly Ringwald, Anthony Michael Hall, Michael Schoeffling, Gedde Watanabe, John Cusack, Joan Cusack, John Kapelos


Leffakulinaristi täytti tänään 24 vee, joten sen kunniaksi arvostelen nyt tämän teinielokuvien yhden  mestariteoksista.


Samantha Baker ( Molly Ringwald) täyttää 16, mutta perhe unohtaa synttärit Samanthan siskon tulevien häiden takia. Huonommaksi ei voisi 16-vuotissynttärit mennä, sillä häitä saapuvat vietämään isovanhemmat, joiden mukana saapuu  överiksi vedetty sterotyyppinen aasialainen vaihto-oppilas Long Duk Dong (Gedde Watanabe) jonka nimi kuulostaa ankan munalta, kuten Samanthan pikkuveli asian ilmaisee.

Tämän lisäksi väriä Samanthan synttäripäiville tarjoavat Samanthaan rakastunut nörtti Ted (Anthony Michael Hall) ja koulun ykköshunks Jake ( Michael Schoeffling)  joka seukkaa koulun suosituimman muijan kanssa.


Kuulostaako tutulta? Kyllä ja varman meistä jokainen on kokenut teini-iän ilot ja surut, ja vaikka näinkin tämän ekaa kertaa vastaa 24-vuotiaana, sain  tästä hyvän mielen ja naurujen lisäksi kovat nostalgiavibat koska teinivuosistani ei ole kovinkaan monta vuotta kulunut ja edellenkiin tuntuu siltä, että olisi  ollut vielä teini eilen. Huokaus, olisinpa vielä teini ilman huolia ja murheita.

Mutta nyt takaisin elokuvan pariin.


Vaikka tämä olikin Hughesin debyyttiohjaus, niin silti tämä oli uskomattoman hyvin ohjattu ja näytelty ja tämä antoi myös esimakua seuraavana vuonna ilmestyneelle mestariteokselle The Breakfast Club, jota niin ikään myöskin tähdittivät Molly Ringwald ja Anthony Michael Hall.


Synttärit on  sympattinen ja leppoisa  comin of age-komedia, joista nykyiset pissakakkapieruseksi-huumoria viljelevät "teinikomediat" saisivat ottaa mallia.

Ja loppuun manittakoon, että oli hauskaa nähdä elokuvassa hauskoissa sivurooleissa John Cusack Joan-siskonsa kanssa ja nytpä tuli sekin tiedettyä John Cusackilla on sisko. Kaikkea sitä oppii joka päivä.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pahan kehä(1988)

Alkuperäinen nimi: They Live

Ohjaus: John Carpenter

Käsikirjoitus:  John Carpenter( Ray Nelsonin novellin Eight o clock on the morning pohjalta)

Pääosissa: Roddy Piper, Keith David, Meg Foster, Peter Jason.


Kulkuri John Nada ( Roddy Piper) saapuu Los Angelesiin ja saa töitä raksalta. Sitten poliisi tekee ratsian  kodittomien majapaikkana  toimivaan kirkkoon ja siitä syntyy kunnon rähinä. Nada ottaa hatkat ja löytää laatikollisien mustia aurinkolaseja. Eikä mitä tahansa aurinkolaseja, vaan taikalaseja, joiden kautta näkee,että avaruusoliot ovat ottanert ihmisten paikan kaupungissa ja avaruusoliot alistavat ihmisiä subliminaalisella viestinnällä ja niinpä Nada lähtee ristiretkelle avaruuden sortokoneistoa vastaan kiintiöafroamerikkalainen bad assin  Frank Armitagen  (Keith David) kanssa.


3 vuotta sitten edesmennyt vapaanipainistara Roddy Piper vetää ihan mallikaasti pääosan, vaikka toisaalta olisi ollut  kivaa nähdä  Kurt Russell touhuamassa pääosassa, jota Carpenter oli ajatellut aluperin pääosaan, mutta kyllä tämäkin casting toimi myös ihan hyvin näinkin ja mitä ilmeisemmin tämän elokuva on inspiroinut Dwayne Johnsonia ja monia muita vapaapainistaroja siirtymään ähisemään kehistä valkokankaille.


Ja tässäkin ähinää riittää peräti 5 minuutin ajan, kun Roddy Piper ja Keith David ottavat eeppisen matsin kujalla ja toisessa klassikoksi muodutuneessa kohtauksessa   purukumia vailla oleva Piper riehuu pankissa haulikon kanssa. Lol.



30 vuotta ilmestymisensä jälkeen Pahan kehä on  viihdyttävä scifitoimintaelokuva  ja  edelleen ajankohtainen teos kulutushysterian ja kaupalisuuden haittavaikutuksista yhteiskuntaan.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Viimeinen valtias(1976)

Alkuperäinen nimi: The Last Tycoon

Ohjaus: Elia Kazan

Käsikirjoitus: Harold Pinter(F. Scott Fitzgeraldin kirjan pohjalta)


Pääosissa: Robert De Niro, Robert Mitchum, Jack Nicholson, Tony Curtis, Donald Pleasence, John Carradine, Jeff Corey, Jeanne Moreau,  Dana Andrews,  Tige Andrews, Theresa Russell,  Ingrid Boulting, Ray Milland, Seymour Cassel,  Anjelica Huston, Peter Strauss,  Morgan Farley, Diane Shalet


Tänään tuli taas käytyä Orionissa paikkaamassa yleisivistyksen aukkoja Kultahattu-kirjailijan keskeneräiseksi jäänneen kirjan  filmatisoinilla.



Eletään 30-lukua Hollywoodissa. Elokuvatuottaja  Monore Starh on tuottamasa hyvin paljon Casbalancaa muistuttavaa elokuvaa, jota tähdittävät, Tony  Curtis ja  Jeanne Moreau.

Sitten studiolle iskee maanjäristys ja sitä seuraavan tulvan keskeltä pelastetaan  muija nimeltään Kathleen  Moore (Ingrid Boulting) josta tulee pakkomielle Monroelle.



Siinä elokuvan juoni kerrottuna lyhyesti ja ytimekkäästi selitettynä ja loppuun yleistä lätinää ilman spoilereita.



Hyvin tyypillinen historiallinen pukudraama oli kyseessä, mutta syvällisempi tarina ja moni muu seikka tekivät tästä tyypillistä pukudraamaa kiinnostavamman teoksen. Robert De Niro veti hyvää settiä pääosassa ja sivuosacasting oli myöskin  hyvin roolitettu.


Pisteenä iin päälle edesmennen ranskalaissäveltäjä Maurice Jarren soundtrack, joka loi tunnelmaa kuviin.


Lievästi aliarvostettu eeppinen pukudraama.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Paniikki Stadionilla(1976)

Alkuperäinen nimi: Two-Minute Warning


Ohjaus:  Larry Peerce


Käsikirjoitus: Edward Hume

Pääosissa: Charlton Heston, John Cassavetes, Beau Bridges, Brock Peters, Martin Balsam, Jack Klugman, David Janssen, Walter Pidgeon,  Gena Rowlands, Marilyn Hassett



Eräänlaista jatkoa edelliselle blogikirjoitukselle:


Los Angelesin Memorial Coliseum stadionilla pelataan Super Bowl-pelin finaali. Sitten stadionilla riemu repeää, kun tv-kamera taltioi sattumalta kuvan epämääräisestä hiipparista kivääri kourassa.

Paikalle saapuvat poliisipäälikkö Peter Holly ( Charlton Heston) ja SWAT-ryhmän pomo Chris Buttons (John Cassavetes) jotka alkavat hiki otsalla puntaroida, miten saataisin tilanne hoidettua ilman sivullisia uhreja.


Hyvin tyypillinen 70-luvun disasterdraama tämäkin on paitsi tällä kertaa riemu repeää  inhimillisen tekijän vuoksi.


Elokuvaa etenee todella verkkaisesti  ja vasta riemu repeää kunnolla vasta viimeisten minuutien aikana  joten kyllä on ihan pakko kyseenalaistaa kivääriheebon touhut, sillä niille ei elokuvassa anneta motiivia,  mutta toisaalta elokuvan parasta antia ovat Hestonin ja Casavettesin mölyämisen  lisäksi elokuvan ensimmäiset minuutit, jotka on kuvattu kivääriheebon näkökulmasta  ja jotka tuovat vahvasti mieleen  5 vuotta aikasemmin ilmestyneen Likaisen Harryn  vastavaanlaiset ensiminuutit.


Jenkeissä  esitetyssä tv-versiossa kivääriheebon läsnäololle stadionilla on paljon loogisempi syy, sillä tv-versiossa kivääriheebo oli stadionilla harhattumassa virkavaltaa, sillä välin kun lähistöllä olevaa museota ryöstettiin. Tämä olisi kyllä ollut paljon parempi juonikuvio, mutta menettelee tämä näinkin


Verkkaisesti etenevä, mutta silti jännittävä ja lievästi aliarvostettu 70-luvun disastedraama.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Earthquake - Maanjäristys(1974)

Ohjaus: Mark Robson

Käsikirjoitus: Mario Puzo ja George Fox


Pääosissa: Charlton Heston, George Kennedy, Richard Roundtree, Lorne Greene, Ava Gardner, Geneviéve Bujold, Victoria Principal, Barry Sullivan, Lloyd Nolan, Walter Matthau, Marjoe Gortner


70-luvulla tehtiin paljon katastrofielokuvia, joissa sekalainen joukko erilaisia ihmisiä joutuivat katastrofin keskelle ja tyypillistä näille elokuville oli nimekkäät näyttelijät ja isot budjetit.


Liekehtiviä torni lienee lienee tämän genren tunnetuin teos, mutta nyt arvostelussa samana vionna ilmestynyt Earthquake, jota oli käsikirjoittamassa Kummisetä-kirjailija Mario Puzo.


Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: Maa  tärisee L.A:ssa ja paikat menevät päreiksi. Sekalainen hahmogalleria huutaa ja riehuu pari tunnin ajan.

Elikkä hyvin tyypillinen  70-luvun disasterdraama, jonka tehosteet näyttävät edelleen hyvältä ja jotka pääsivät hyvin oikeuksiinsa viime vuoden kirjamessuilta ostetulta sinireiskalta.


Vaikka Hestoni touhuaakin suuriman osan ajasta kuvassa, hahmoista parhaiten mieleen jäivät George Kennedyn esittämä poliisi, joka vetää turpaan virkaveljeä ja inhoaa työtänsä yli kaiken

Toinen mieleen jäännyt hahmo taas oli Walter Matthaun esittämä puliukko, jota ei edes maanjäristys haitannut  vaan äijä pysyi lasinsa ääressä silloinkin.Matthaun  esittämän puliukon päättäväisyys pysyä lasin ääressä oli kyllä minun mielestäni ihailtavaa, mutta koska nykyään elämme  mielensäpahoittajien ja 

kukkahattutätien kulta-aikaa, olisi tämmöinen toiminta alkoholismin glamourisointia.

Brian De Palmakin on ilmeisesti tykännyt tästä,  koska Scarfacen yhdessä kuuluisimmasta kohtauksessa  näkyy  televisiossa pätkä tästä elokuvasta.

Jos tehostemälläyselokuvat kiinnostavat, etkä halua katsoa mitään Michael Bay-shaiccea, niin suosittelen tämän ja parin muun 70-luvun disasterdraaman katsomista,jos haluat nähdä tämä hyvin näyteltyä ja ohjattua tehostemälläystä.

.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Viimeinen mies(1971)

Alkuperäinen nimi: The Omega Man

Ohjaus: Boris Sagal

Käsikirjoitus:  John William  ja Joyce Hooper Corrington( Richard Mathesonin kirjan Olen legenda pohjalta)


Pääosissa: Charlton Heston, Anthony Zerbe, Rosalind Cash, Paul Koslo, Lincoln Kilpatrick, Eric Laneuville


Suurelle yleisölle tämä lienee tutumpi Will Smithin tähdittämänä  vuodelta 2007, mutta harva tietää, että Mathesonin kirja kääntyi jo elokuvaksi  vuosina 1964 ja 1971.  Ensimmäinen filmatisointi, joka tunnetaan nimellä The Last Man on  Earth ja   jota tähditti legendaarinen Vincent Price on katselulistallani, joten sitä ennen ajattelin duunata tästä arvostelun.

Vuonna 1975  lähes koko maailman väestö on kuollut Kiinan ja Neuvostoliiton välisessä  kemiallisilla aseilla käydyn sodan seurauksena. Charlton Hestonin esittämä tiedemies Robert Neville lukeutuu  ainoihin eloonjääneisiin, tai ainakiin kuvittelee niin, sillä  muutama muukin on selvinnyt tuhosta muuttuen mutanttialbiinoiksi, jotka liikkuvat vain öisin ja yrittävät jatkuvasti tappaa Nevillen.

Päivisin Neville cruisailee punaisella avo-Fordilla post apokalyptisessä Los Angelissa levittäen NRAan ilosanomaa albiinoille. Öisin hän taas pukeutuu Austin Powers-tyyliseen  asuun  ja höpöttää itsekseen pelatessaan shakkia Julius Caesarin rintakuvan kanssa.


Mutta Neville ja albinot eivät ole ainoita eloonjääneitä, kun Neville tapaa immuunien jengin  ja Neville alkaa heidän avullaan etsimään parannauskeinoa albinonismiin.


Richard Matheson totesi eräässä haastattelussa, että vuoden 1964 filmatisointi on kirjalle uskollisin filmatisointi, vaikka itse pidin tästä todella paljon.

Siinän missä Will Smith-version tapahtumapaikkana ollut New York oli laitettu autioksi rahaa polttaen, on Omega Manin Los Angeles saattu näyttämään autiolta hyvällä tuurilla ja ajoituksella luoden näin ollen paljon realistisemman tapahtumapaikan kuin edellämainittu New York.



Lisäksi 70-luvun tunnelmaa tehostavat vielä ihanan räikeänpunainen tekoveri ja Ron  Grainerin Lalo Schifrin-henkinen soundtrack.


Heston vetää ihan kelpo suorituksen pääosassa ja varmaan on ollut hänellä hauskaa tätä filmatessa, kun on päässyt ammuskelemaan ja levittämän NRAan ilosanomaa yleisölle.



Omega Man pieksee Will Smith-version mennen tullen ja on myöskin yksi 70-luvun tyylikkäimpiä ja aliarvostetuimipia scifi-elokuvia.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Keikkakuski(1978)

Alkuperäinen nimi: The Driver


Ohjaus ja käsikjoitus: Walter Hill


Pääosissa: Ryan O Neal, Bruce Dern, Isabelle Adjani


Koska huomenna  on kulunut tasan 40 vuotta legendaarisen kuminpolttopätkän ensi-illasta, niin päätin sen kunniaksi duunata arvostelun.


Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: Nimetön ja vähänpuheinen kuski (Ryan O Neal) heittää keikkaa ryöstöjen pakoautokuskina Losissa. Kuski saa peräänsä nimettömän kytän ( Bruce Dern) ja  juttuun sekaantuu myös nimetön uhkapelaaja ( Isabelle Adjani)


Nykyisiin kuminpolttopätkiin verrattuna tässä  ei ole käytetty mitään efkektikikkailua takaa-ajoja filmatessa, vaan kaikki takaa-ajot on tehty stuntttien voimin ja peltiä menee ryttyyn  aikuisten oikeesti, mikä on  näyttäävää, mutta myös surullista katsottavaa, koska muutama hyvä auto romutetaan, mutta munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia ja elokuvia tehtäessä on tehtävä uhrauksia.


Muihin Walter Hillin elokuviin verrattuna The Driver on hyvinkin hiljainen elokuva . Ensimmäiset 6 minuuttia ovat yhtä UHG-huudahdusta täysin hiljaiset ja tässä  ei kuulla kuin pari kertaa Hillin tavaramerkiksi mudostuneita järjettömän kovaäänisiä nyrkiniskuja tehostavia  PAU-ääniefektejä. Myös Ryan O Nealin esittämä kuski on myöskin hyvin vähäpuheinen henkilö ja kaikenkaikkiaan hahmolla on elokuvassa 350 repliikkiä.

Nicolas Winding Refnin Drive-elokuvan suurena inspiraationa toiminut Keikkakuski  on tyylikäs ja vähäeleinen rikosleffa kultaiselta 70-luvulta ja suositeltavaa katsottavaa myös kuminpolttopätkien ystäville.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Piraija 2-Lentävät tappajat(1981)

Alkuperäinen nimi: Piranha Part Two-The Spawning

Tunnetaan myös nimellä: Piranha 2: Flying Killers

Ohjaus: James Cameron ja  Ovidio G. Assonitis

Käsikirjoitus: H.A. Milton

Pääosissa: Tricia O' Neil, Lance Henriksen, Arnie Ross, Ted Richert, Carole Davis, Leslie Graves,  Tracey Berg,  Steve Marachuck, Connie Lynn Hadden, Ricky Paul Goldin,


Näin pohjalta alkoi suurohjaaja James Cameronin ura vuonna 1981. Elokuvan nimi kertoo jo kaiken olennaisen, joten turhaa alkaa referoimaan  juonta sen kummemmin.

Sen sijaan, mainittakoon, että Cameron sai kenkää projektista kesken filmauksen ja loput ohjasi joku egyptiläinen. Cameron murtaui kuitenkin studiolle editoimaan elokuvaa omin päin ja kiinnijäämisestä huolimatta Cameron kreditoitiin elokuvan ohjaaksi.


Toisena haukana triviana mainittakoon, että Cameron sairastui filmausten aikana korkeaan kuumeeseen ja kuumehoureissa nähdyn painajaisen perusteella syntyi idea Terminaattoriin.


Elikkä näin pohjalta alkoi aikamme suurohjaajan ura ja tätä voikin suositella lähinä vain hardcore Cameron ja Lance Henriksen-faneille. Itselläni tällä on nostalgista arvoa, koska  tämä oli yksi ensimmäisiä näkemiäni kauhuelokuvia, vaikkei tätä ei voi kauhuksi kutsua  ja kauhua aiheutti lähinä alarvoinen toteus ja surkeat erikoistehosteet.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Piraija(1978)

Alkuperäinen nimi: Piranha

Ohjaus: Joe Dante

Käsikirjoitus: John Sayles ja Richard Robinson

Pääosissa:  Heather Menzies, Bradford Dillman, Kevin McCarthy, Keenan Wynn, Dick Miller, Barbara Steele, Belinda Balaski, Paul Bartel,  Bruce Gordon,  Barry Brown, Melody Scott Thomas, Luke Strotz


Steven Spielbergin kesähittielokuvan   Tappajahain ilmestyttä alkoi valkokankaalle virrata kaikennäköisiä vesihirviöelokuvia, joissa nyt arvostelussa oleva Piraija on onnistunein ja tunnetuin  yritys ripoffata Spielbergin klassikkoa.



Teinipariskunta eräjormailee metsässä ja he löytävät hylätyn  armeijan tukikohdan, joten lets get naked ja otetaan ilo irti sieltä löytyvästä uima-altaasta. Eipä olisi kannattanut, sillä pian vesi värjäytyy verenpunaiseksi.

Vakuutusyhtiön tutkija Maggie McKeown  (Heather Menzies) lähtee etsimään edellämainittuja nudistiuimareita ja pyytä apua etsinnöissä  paikalliselta kyläjuopolta Paul  Groganilta ( Bradford Dillman)


Maggie ja Paul löytävät samaisen tukikohdan ja sekä sen ainoan asukkaan tohtori  Robert Hoakin (Kevin McCarthy) joka on työskennelleyt huippusalaisen projektin parisa luodaksen kylmän veden piraijoita sodankäyntiä varten.


Kuinka ollakkaan tutkiessan paikkoja Maggie laskee superpiraijat vahingossa järveen uiskentelemaan ja pian kesäleiri ja uuden vesipuiston avajaiset muutuvat piraijoiden buffetiksi.


Hassua kyllä, näin tätä ennen James Cameronin ohjaaman jatko-osan tälle, joka kaikessa kämäisyydessään oli melko huvittavaa seurattavaa. Ensimäisellä katsomiskerralla kesällä 2011 en oikein lämmennyt tälle, mutta hiljattain tapahtuneen re-watchin jälkeen tajusin, kuinka loistava ja nerokas tämä onkaan ja re-watchilla minulle myös selvisi, että, Brian De Palman hovisäveltäjä Pino Donaggio on tehnyt tähän musiikit, mikä tietysti  tekee tästä katsomisen arvoisen.

Joe Dante ohjaus on  jo tässäkin melko hyvää, vaikka tämä olikin Danten toinen pitkä,elokuva. Muihin Danten elokuviin verrattuna näyttelijöntyökentely on tässä vielä hakusessa ja parhaimat roolisuoritukset tässä tekivät Kevin McCarthy tohtori Hoakina ja Dick Miller vesipuiston omistaja Buck Gardnerina.




Surkuhupaisan jatko-osan sekä tällä vuosikymmennä 2 silkikonipitoista päivitystä saannut Piraija on loistava ja paikoittain nerokas Tappajahai-ripoff.

Arvosana kesällä 2011⭐️⭐️⭐️
Arvosana re-watchin jälkeen⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Vigilante-Yön soturit(1983)

Ohjaus: William Lustig

Käsikirjoitus: Richard Vetere

Pääosissa: Robert Forster, Fred Williamson, Woody Strode, Richard Bright, Joe Spinell, Willie Colón, Rutanya Alda, Don Blakely, Joseph Carberry, Steve James

Elokuva alkaa Fred Williamsonin väkevällä ja kantaaottavalla puheella rikostilastoista ja siitä mitä, asialle pitäisti tehdä. Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen: BLAM BLAM BLAM

Ehkäpä yksi hienoimpia ja  ajatuksia  herättävä kohtaus ikinä elokuvahistoriassa.

New Yorkissa  rikollisuus rehottaa ja poliisi ja oikeuslaitos ovat helisemässä rosvojen kanssa, sillä heitä pelätään. Fred Williamsonin esittämä tehdastyöläinen Nick on pistänyt kavereidensa kanssa pystyyn pyssypossen, jokat cruisailevat luodinkestävällä pakulla ja ampuvat rosvoja.

Samassa tehtaassa työskentelevä Eddie Marino (Robert Forster) ei halua ottaa osaa pyssypossen toimintaan, mutta tilanne muuttuu, kun  jengi hyökkää häneen  kotiinsa, jonka  seurauksena vaimo piestään sairaalakuntoon ja poika tapetaan.

Tilanne menee entistä huonompaan suuntaan, kun jengipomo  pääse ehdonalaisella kieron asianajajan (Joe Spinell) avustuksella ja Eddie itse saa kuukauden linnaa oikeuden halventamisesta.

Vapauduttan linnasta Eddie liityy Nickin pyssyposseen saadaksen oikeutta.

Törkeän kovaa meininkiä siis luvassa ja katsomiskokemuksen kruunaa Jay Chattaway yhtä kova soundtrack.

Edelleen ajankohtainen elokuva pahoinvointiyhteiskunnasta ja siitä, mitä seuraa siitä, kun  valtiovalta ei huolehdi kansalaistensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

American Gigolo(1980)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Paul Schrader

Pääosissa: Richard Gere, Lauren Hutton, Herctor Elizondo, Bill Duke, Nina Van Pallandt, William Dozier


Julian Kay ( Richard Gere) on Los Angelesissa gigoloiva gigolo, joka joutuu liriin, kun eräs asiakas löytyy murhattuna. Samaan aikan gigolomme painiskelee myös moraalisten ongelmien kanssa.


American Gigolo kuuluu Schraderin  ns " Night Worker" elokuvien sarjaan, johon lukeutuvat myös suosikkielokuvani Taksikuski, Maaliskuussa Orionin Neo Noir-esityssarjassa nähty Light Sleeper ja  vähemmän tunnettu nevahööd  The Walker(2007)


American Gigolo ei kyllä ollut kaiken ennakkohypetyksen arvoinen, mutta ei silti mikään huono elokuva ollut. Elokuvan huonot puolet olivat liian nopeasti etenevä tarinankerronta, jotkut kohtaukset, kuten loppu jäivät auki ja vaikka Gere olikin tässä ihan siedettävä ja ihan ok roolin vetikin, olisin kyllä halunnut nähdä John Travoltan gigoloimassa. Travolta muuten oli ykkösvaihtoehto päosaan, ja näin ollen American Gigolo olisi ollut edes jonkin verran hauskempi, sillä Travoltan 70-80-luvun tuotantoa ( Blow Out lukuunottamatta) ei voi katsoa vakavalla naamalla.


IMDBeen triviaosio kertoo, että pääosaan olivat myös ehdolla Arnold Schwarzenegger, Sylvester Stallone, Harrison Ford, Mel Gibson, Christopher Reeve  ja Chevy Chase.


American Gigolon hyvät puolet puolestaan olivat Schraderin ohjaus ja käsikirjoitus, kasarimeininki ja Giorgio Moroderin syntikkapopitukset.


American Gigolo ei olle maineensa veroinen klassikko,  eikä ohjaansa parahaimstoon kuuluva, mutta
silti katsomisen arvoinen ja erinomainen kasarifiilistelyelokuva.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Footloose(1984)

Ohjaus: Herbert Ross

Käsikirjoitus: Dean Pitchford

Pääosissa: Kevin Bacon, Lori Singer, John Lithgow, Chris Penn,  Sarah Jessica Parker, Dianne Wiest 

Ren McCormack (Kevin Bacon) muuttaa Chicagosta  jonnekin tuppukylään, jossa muutama vuosi aiemmin tapahtuneen liikenneonnetomuuden takia musiikki, tanssi ja viina  on kielletty  kylässä kokonaan.

Koska Ren on badass suurkaupungista päättää pistää heti haisemaan esittelemällä musiikin ilon kyläläisille, pokaamalla papin tyttären Arielin ( Lori Singer) ja  joutumalla napit vastakkain  edellämainutun isän (John Lithgow) kanssa.

Footloose on hyvä esimerkki klassisesta kasaritanssielokuvasta aiemmin arvostelemani Flashdancen lisäksi. Vaika en olekkan suuri tanssin ystävä, jostain syystä tämmöiset kasarifiilistelyt uppoavat meitsiin kuin kuuma veitsi voihin, vaikka itse olenkin ysärilapsia.

Vaikka Kevinistä tulikin vakavasti otettava näyttelijä Alcatraz-kohtaloni(1995) jälkeen, vetää hän jo tässäkin erinomaisen roolin ja onnistuu  hyvin tuomaan roolihahmoonsa  kapinahenkeä ja teiniangstailua, mikä toimii hyvin tämäntyyppisessä elokuvassa ja ainakin itse  samaistuin  Ren McCormackiin, koska itsekin olen kokenut ulkopuolisuuttta ja sopetumisvaikeuksia erinäisissä yhteisöissä yläasteelta nykyiseen kurjaan päivätyöhöni asti.

Krediitiä myöskin hyvästä soundtrackistä ja musiikit ovatkin merkittävä tekijä tässä, ainakin klassikoksi kohoneessa varastotanssikohtauksesssa.

Jos tykkäsit Flashdancestä, tätä voi suositella jatkokatsottavaksi ja vaikkapääaihena onkin tanssiminen, onhan  tämä myös  osuva läpileikkaus ulkopuolisuudesta, sopetumisvaikeuksista, teiniangstista ja kapinoinista  auktoriteettäjä vastaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kaupungin nopeimat kytät(1986)

Alkuperäinen nimi: Running Scared

Ohjaus: Peter Hyams

Käsikirjoitus: Gary  DeVore ja Jimmy Huston

Pääosissa: Billy Crystal, Gregory Hines, Jimmy Smits, Dan Hedaya, Steven Bauer,  Jon Griers, Joe Pantoliano, Darlane Fluegel, Al Leong

Danny Costanzo (Billy Crystal) ja Ray Hughes ( Gregory Hines) ovat Chicagolaisia kyttiä, jotka pääsevät  kokkelikeisari Julio Gonzalesin (Jimmy Smits) jäljille. Kaverukset sekoilevat ja  esimies Logan ( Dan Hedaya) pistää Dannyn Rayn pakkolomalle Floridaan.

Pakkolomalla he päättävät jäädä eläkkeelle, muutta Floridaan ja pistää baarin pystyyn, mutta ensiksi he päättävät vielä napata Gonzalesin.


Billy Crystal ja Gregory Hines vetävät kelpo roolit pääosissa ja muutama hyvä läpän he heittävät myöskin. Toisella katsomiskerralla vasta huomasin, että Billy Crystalilla on lähes koko leffan ajan päällä M65 rotsi.Oli pakko mainita, koska olen 2  M65 rotsin  ylpeä omistaja. Lisäksi en muistanutkaan, että tässä on myös aika kova soundtrack, josta myöskin krediittiä.


Running Scared on hauska, viihdyttävä ja katsomisen arvoinen buddy cop-leffa, joka ikävä kyllä jäänyt Tappavan Aseen ja muiden genren leffojen varjoon.



Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Collateral-väärä aika, väärä.paikka(2004)

Ohjaus: Michael Mann

Käsikirjoitus: Stuart Beattie


Pääosissa: Tom Cruise, Jamie Foxx, Jada Pinkett Smith, Mark Ruffalo, Javier Bardem, Bruce McGill, Debi Mazar, Peter Berg,  Wade Williams, Jason Statham


Michael Manniä pukkaa jälleen Leffakulinaristin saitille.

Vincent (Tom Cruise) on hitman,joka tulee Los Angelesiin heittämään 5 keikkaa yhden yön aikana. Omasta limusiinifirmasta haaveileva taksikuski Max (Jamie Foxx) joutuu mukaan tahtomattaan mukaan Vincentin kuskiksi.


Tomppa  heittää uransa 3 parhaimman roolinsa Syntynyt 4. Heinäkuuta ja Veren Vankien(1994) oheela, vaikka normaalisti Tomppa kuuluukin inhokkinäyttelijöihini. Jamie Foxx vetää myöskin hyvän roolin tässä ja Jason Stathamilla on leffan alussa hauska pikkurooli, joka on suoraan kopioitu vuotta aiemmin Peter Bergin ohjaamasta Dwayne Johnson-rymistelyn Pako viidakkoon , jossa Arska kävelee Dwayneä vastaan yökerhon ovella.


Ja kuten muissakin Mannin leffoissa öiset kaupunkimaisemat ja kovaääniset ammuskelut ovat tässäkin mukana ja niitä on jällen kerran ilo katsella.


Jälleen kerran loistava, jännittävä ja tyylikäs rikostarina ala Michael Mann.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hämäkkinaisen suudelma(1985)

Ohjaus: Hector Babenco

Käsikirjoitus: Leonard Schrader( Manuel Puigin kirjan pohjalta)

Pääosissa: William Hurt, Raul Julia, Sonia Braga


2 miestä istuvat vankilassa samassa sellissä Argentiinan sotilasjuntan aikana 70-luvulla.

William Hurtin esittämä Luis on vankilassa seksuaalisen suuntaumisen takia ja Raul Julian esittämä Valentin on poliittinen vanki. Päätarina keskittyy miesten arkeen vankilassa ja sivutarinana Luis kertoo Valentinille vanhasta ranskalaisesta elokuvasta. Eli aiemmin arvostelemani Demonsin ja Alan Mooren ja Dave Gibbonsin supersankarieepoksen  Watchmenin tapaan kyseessä on tarina tarinan sisällä.


William Hurt vetää erinomaisen roolin pääosassa ja kyllä Oscar  parhaasta miespääosasta meni oikeaan osoitteeseen. Myös Raul Julia ja Sonia Braga triplaroolissa komppaavat hyvin taustalla.


Tämä on taide-elokuva isolla Teellä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Demons(1985)

Ohjaus: Lamberto Bava

Käsikirjoitus: Dario Argento, Lamberto Bava ja Dardano Sacchetti

Pääosissa: Fabiola Toledo, Fiore Argento, Karl Zinny, Natasha Hovey, Paola Cozzo, Urbano Barberini

Nyt arvostelussa kahden italokauhun maestron yhteistyön tuloksena syntynyt legedaarinen splättermättö.

Demons  starttaa käyntiin, kun wannabe oopperan kummitus jakaa metroasemalla ihmisille ilmaislippuja uuden elokuvateatteri Metropolin avajaisinäytökseen. Näytökseen saapuuu jos jokinlaista epeliä ja illan elokuva on jokin sortin kauhuelokuva. Elokuva menee kirjaimellisesti kauhuksi, kun elokuvan tapahtumat alkavat tapahtumaan myös valkokankaan ulkopuolella ja pian moviegoerit joutuvat  taistelemaan verenhimoisia demoneja vastaan.


Elokuvan sivujuonena, joka kuitenkin saadan myöhemmin liitettyä päätarinaan joukko punkkareita cruisailee kaupungilla ja vetävät kokkelia mistäpä muustakaan kuin cokistölkistä.


Demonsin maskeeraukset ovat priimaa tavara. Demonit on maskeerattut hyvinkin puistattavan näköisiksi ja verimössöilyefektit samoin. Lisäksi  katseluelämyksen kruunaa törkeän kovan soundtrack, jossa kuullaan Goblin yhtyeen Claudio Simonetin lisäksi mm Billy Idolia,  Mötley Crüeta ja Rick Springfieldiä. Mikäpä muukaan olisi oivallista musiikkia demonien lahtaamiseen kuin kasarirockki.

Vuotta myöhemmin Bava ja Argento tekivät tälle jatko-osankin, joka on kyllä tämän toistoa sillä erolla, että demonimylkytys lähtee käyntiin toosan välityksellä ja tapahtumapaikkana on mokomakin läjähima. Tämön tasolle Demons 2 ei kuitenkan menee, mutta sekin on melkoisen viihdyttävää italotuubaa, joka aina nykykauhun voittaa.

Demons italokauhun merkkipaaluja ja suosittelen myös varauksella katsomaan jatko-osankin, jos kiinnostaa.

Ja loppuun palautetta Future Filmille: Ottakaa tämä ja jatko-osa mahdollisten tulevien julkaisujen listalle, jos suinkin mahdollista. Kiitos.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Dillinger-maailman paras pankkirosvo(1973)

Ohjaus ja käsikirjoitus: John Milius

Pääosissa: Warren Oates, Ben Johnson, Richard Dreyfuss, Harry Dean Stanton, Geoffrey Lewis,  John P. Ryan, John Martino, Steve Kanaly, Roy Jenson, Frank McRae, Cloris Leachman, Michelle Phillips


Zen-anarkistinä tunnetuksi tullut John Milius ohjasi oman nimikkopizzansakin saannesta Dillingeristä realistisemman, karumman ja väkivaltaisemman filmatisoinin 36 vuotta ennen Michael Mannin sliipaattua Public Enemies-elokuvaa.


Vaikka olinkin nähnytt aiemmin tuon Mannin sliipatun version pizzamiehen rötöstelyistä  ja periaattessa tämähän  onkin sama elokuva, mutta siitä huolimatta tämä versio onnistui viemään  mukanaan  ihan kybällä ja kyllä vaan 70-luvun rikoselokuvissa on ihan omanlaisensa tunnelma pyssyttelyineen ja räikeänpunaisen  tekoveren  runsaan lotrauksen ansiosta.

Toinen merkittävä yksikohta oli sekin, että Warren Oates oli ihan kuin ilmetty Dillinger  ja toisin kuin Johnny Deppin sliipattu versio Milliuksen Dillinger on badass, joka ei kaihda naisten ja rikostovereitensa pieksemistä.

  Mannin slipaatu versio sisälsikin paljon kovaäänistä ammuskelua, tässä versiossa ammuttin vieläkin kovempaa ja  ammuskelu pizzamiehen jengin ja g-miesten välillä Little Bohemia-lomakylässsä oli kyllä elokuvan paras ja mielenjäävin kohtaus ja parasta oli se, että tämän elokuvan ammuskelut olivat pitkäkestoisia ja hyvin Peckinpahmaisia myöskin, mikä nosti elokuvan viihdearvoja, mutta söi elokuvan tehoja realismilta ja karulta tunnelmalta.

Ja kuten aiemmin mainitsin, Oates oli siis tosiaankin ilmetty Dillinger ja veti roolinsa paremmin kuin Johnny Depp. Ben Johnson ja Richard Dreyfuss komppasivat hyvin Oatesia sivurooleissa Melvin Purvisina ja Baby Face Nelsonina.



Ja jälleen kerran viesti Future Filmille: Ottakaa  tämä huikea rikoselokuvien klassikko mahdollisten tulevien julkaisujen listalle jos suinkin mahdollista!

Dillinger on varsin onnistunut debyyttiohjaus zen-anarkistiltä ja paljon parempi kuvaus pizzamiehen rötöstelyistä kuin Mannin sliipattu versio sekä yksi 70-luvun parhaimpia rikosleffoja.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Syntynyt 4. Heinäkuuta(1989)

Ohjaus: Oliver Stone

Käsikirjoitus: Oliver Stone ja Ron Kovic(Kovicin elämänkerran pohjalta)

Pääosissa: Tom Cruise, Raymond J. Barry, Caroline Kava, Tom Berenger, Frank Whaley, Jerry Levine, Kyra Sedgwick, Tom Sizemore, Michael Wincott, Mike Starr, Ed Lauter,  Stephen Baldwin, Daniel Baldwin,  William Baldwin, Oliver Stone, Bob Gunton, Vivica A. Fox, Willem Dafoe, John Getz, John C Mcginley, Wayne Knight


Nyt pukkaa Leffakulinaristin ensimmäinen Oliver Stone-arvostelu Juu-es-ein  242. itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Syntynyt 4. Heinääkuuta siis kertoo ripaisevan tositarinan Ron Kovicista joka liittyi merijalkaväkeen, haavoittui, joutui pyörätuoliin ja sekosi ja lopulta  rupesi aktivistiksi, sodanvastuttajaksi ja Vietnam-veteraanin oikeuksien puolestapuhujaksi.

Kovickin elämänkerrasta oli jo tarkoitus filmata elokuva 1979, ohjaajana William Friedkin ja Ron Kovicin roolissa Al Pacino. Syystä tai toisesta Kovicin tarina filmatisointiin vasta 10 vuotta myöhemmin.

Yllättävää kyllä, inhokkinäyttelijöihini kuuluva Tom Cruise vetää ihan oikeasti hyvän roolin tässä, mutta  olisin kyllä toivonut näkeväni pääosassa Charlie Sheenin, Nicolas Cagen tai Sean Pennin, jotka IMDBeen trivian mukaan olivat aluperin ehdolla pääosassa ja yllättävää kyllä, sietokykyni kesti Tompan naamaa ja mölyämistä 140 minuutin ajan.


Tyypillisen  jenkkienpropagandan ja korkkarimeiningin ystäville tämä voi olla aika pitkävetistä seurattavaa, sillä Kovicin sotaretket kelataan pikakelauksella pois alta ja loput leffasta onkin sitten mölyämistä pyörätuolissa, mielenosoituksia ja fuck you 289 kertaa Jännä jutu, , että Dafoen nimi on alkutexteissä heti toisena, mutta häntä saimme odottaa tunnin ja 36 minuuttia ja Dafoen ruutuaikakin jäi aika vähäiseksi ja sekin  oli  melkoista kiroilukollasia.


Ripsisevaa tarinaa täydentävät vielä John Williamsin vähintään yhtä ripaisevat musiikit, ja kyseessä onkin harvoja hyviä Willamsin sävellyksiä ja myöskin niitä, jotka eivät olle muuttunet kliseisiksi liikakäytön myötä muissa yhteyksissä.

Ripaiseva tositarina yhden kansankunnan turhasta tragediasta  yhden miehen näkökulmasta katsottuna.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pako L.A:sta(1996)

Ohjaus: John Carpenter

Käsikirjoitus: John Carpenter, Kurt Russell, Debra Hill ja Nick Castle

Pääosissa: Kurt Russell, Cliff Robertson, Peter Fonda, Steve Buscemi, Bruce Campbell, Pam Grier, Michelle Forbes, George Corraface, Stacy Keach, Robert Carradine, Valeria Golino, Breckin Meyer, Peter Jason, Paul Bartel


Snake Plissken on täällä taas. Tällä kerta Snake seikkailee vuoden 2013 Los Angelesissa, joka on muuttunut ykkösosan New Yorkin tapaan vankilaksi. Tälläkin kertaa Snake joutuu hommiin viranomaisten painstamana. Tällä kertaa Snakeen on istutettu virus, joka tuhoaa hermojärjestelmän 10 tunnissa ja kertaa pitäisi käydä noutamassa  pressan tytär, jolla on mukana musta laatikko, joka sammuttaa sähköt koko maapallolta.


Jälleen kerran yksi loistava elokuva puusepältä ja lievästi aliarvostettu jatko-osa jatko-osien historiassa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pako New Yorkista(1981)

Ohjaus: John Carpenter

Käsikirjoitus: John Carpenter ja Nick Castle

Pääosissa: Kurt Russell, Lee Van Cleef,  Ernest Borgnine, Isaac Hayes, Harry Dean Stanton, Adrienne Barbeau,  Donald Pleasence Charles Cyphers, Tom Atkins, Season Hubley

Nyt arvostelussa John Carpenterin ja Kurt Russellin ensimmäinen neljästä yhteistyöelokuvasta, joka oli myöskin aikoinaan ensimmäinen näkemäni Carpenterin ohjaustyö ja siitä lähtien olen ollut suuri Carpenter-fani.


Eletään vuotta 1997. New Yorkista tullut  tajuttoman iso vankilakompleksi ja sattumalta pressan lentsikka Air Force One tekee sinne pakkolaskun pressa( Donald Pleasence) kyydissä.

Jonkun on haettava pressa elävänä takaisin  ja tehtävä lankeaa ex-sotilas Snake Plisskenille ( Kurt Russell) ja Snakea odottaa myös armahdus, jos onnistuu tuomasn pressan  takaisin 22 tunnin sisällä ja jos ei, niin Snaken kaulavaltimoon asennut pienoisräjähteet laukeavat.

Tämä elokuva varmisti paikan Carpenterille ja Russellille elokuvahistorian tunnetuimpana ohjaaja- näyttelijäduona Scrosesen ja De Niron oheela. Ohjauksen lisäksi Carpenter on vastannut lähes kaikkien elokuviensa muusikeista  ja  tässäkin elokuvassa on musiikit kohdillaan.

Pako New Yorkista on Carpenterin parhaimpia ohjauksia ja myöskin Post-Apocalypsielokuvien merkkiteoksia.

Seuraavaksi arvosteluvuorossa elokuvan vähemmän tunnettu jatko-osa Pako L.A.:sta(1996)

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Silminnäkijä(1981)

Alkuperäinen nimi: Eyewitness

Tunnetaan myös nimellä: The Janitor


Ohjaus: Peter Yates

Käsikirjoitus: Steve Tesich

Pääosissa: William Hurt, Sigourney Weaver, James Woods, Morgan Freeman, Christopher Plummer, Kenneth McMillian,  Pamela  Reed, Irene Worth, Steven Hill, Alice Drummond, Keone Young

 New Yorkilaisessa rakennuskompleksissa talkkarina työskentelevä Vietnam-veteraani Darryll Deever (William Hurt) käy kuumana uutsiankkuri Tony Sokolowiin ( Sigourney Weaver) ja tilaisuus päästä tutustumaan tarkemmin uutisankkuriin koittaa, kun talossa työskentelvä vietnamilainen  timanttikauppias  löytyy murhattuna. Daryll päätyy haasteltavaksi uutisiin ja väittää tietävänsä murhasta enemmän kuin  todellisuudessa ja pian  edellämainittu timanttikauppiaan kylmännyt henkilö ottaa Darryllin tähtäimeensä.


Kerrassan  loistava, hyvin ohjattu, näytelty ja jännittävä kasaritrilleri, jota voi suositella samana vuonna ilmestyneen Brian De Palman Blow Outin kanssa jatkokatsottavaksi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Bram Stokerin Dracula(1992)

Ohjaus: Francis Ford Coppola

Käsikirjoitus: James V. Hart( Bram Stoketin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Gary Oldman, Keanu Reeves, Winona Ryder, Anthony Hopkins, Tom Waits, Cary Elwes, Richard E. Grant, Sadie Frost, Monica Bellucci

Maailman kuuluisin Kreivi lienee kaikille tuttu, joten suoraan asiaan.

Vuoteen 1462 sijoittuvassa prologissa kreivimme on vielä tavallinen tallaaja, joka palaa kotiin taisteltuaan kebabraflaajia vastaan, mutta kotona odottaa ikävä yllätys, koska rouva Tepes on tehnyt itsemurhaan saatuaan kebabraflaajilta tekaistun kirjeen, jossa väitetään kreivin kaatunen sodassa.

Kyrpiintyneenä rouvansa kuolemasta kreivimme kiroaa Yläkerran jätkän ja muuttuu vampyyriksi.

Sitten tarinassa siirytään eteenpäin 435 vuotta Lontooseen, jossa Jonathan Harker( Keanu Reeves) lähtee kauppamaan Draculalke taloa Lontoosta. Sitten Dracula näkee kuvan Harkerin muijasta
 Minasta(Winona Ryder) ja huomaa, että Harkerin muija muistuttaa paljon edesmennyttä rouva Tepesiä, joten Dracula lukitsee Jonathanin linnaansa ja lähtee Lontooseen.

Hyvin hämärien anemiatapausten jyllätessä Harkerin jengin keskuudessa tohtori Van Helsing ( Anthony Hopkins) to the rescue ja loppun kaikki varmasn arvaavatkin, joten ei siitä sen enempää.


Kuten leffan etutittelistä voi päätellä, tämä on Stoketin kirjalle uskollisin filmatisointi ja samaa markkinointikikkaa käytettiin pari vuotta myöhemmin Kenneth Branaghin ohjaaman ja pääosittaman Frankenstein-elokuvan  nimessä.

Koska Coppola on halunnut pitää elokuvan uskollisena Stokerin kirjalle, elokuvassa  ei ole käytetty yhtään CGI-efektejä ja näin elokuva onkiin visuaalisesti tyylikäs ja upeasti lavastettu ja saipahan tämä myöskin  3 Oscaria mm maskeerauksista.


Gary Oldman on jälleen kerran kovassa iskussa, vaikka onkin toiseksi paras Dracula Klaus Kinskin jälkeen. Hauskana triviana mainittakoon, että Oldmanin Dracula-maskeerauksesta vastannut tyyppi vastasi myös vuotta myöhemmin Oldmanin True Romancessa tulkitseman Drexlin ulkonäöstä.

Werner Herzogin Nosferatun jälkeen paras Dracula-filmatisointi.

Arvosana🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️

Muutostiloja(1980)

Alkuperäinen nimi: Altered States

Ohjaus: Ken Russell

Käsikirjoitus: Paddy Chayefsky(Pseudonyyminä Sidney Aaron)

Pääosissa: William Hurt, Blair Brown, Bob Balaban, Charles Haid, Drew Barrymore, George Gaynes, John Larroquette

Kiinostus tätä elokuvaa kohtaa heräsi John Landisin mainion Elokuvan hirviöt-kirjan myötä ja elokuvaharrastajaksi ei voi kutsua itseään, jos ei ole nähnyt yhtäkään hyvinkin omaperäisten elokuvien maestrona  tunnetun  Ken Russellin ohjaamaa elokuvaa.

William Hurt esittää debyyttiroolissaan Harvardissa vaikuttavaa tukijaa Eddie Jessupia, joka tutkii ihmisten sisäistä kokemusmaailmaa ja muuttuneita  tajunnantiloja   sensorisen  deprivaation avulla elikkä selkokielellä kellumalla  suolavedellä täytetyssä tankissa.


Kun kellunta  ei tuota toivottuja tuloksia ja arki aviomiehenä ja 2 lapsen isänä tökkii, Eddie lähtee Mexicoon  etsimään uusia viboja ja ottaa osaa poppamiesten  vuosisatoja vanhaan keittorinkiin, jossa tarjoiltavana olevan taianomaisen keiton keskeisimpänä aineksina ovat taianomaiset sienet ja ihmisveri.

Maistettuaan taianomaista keittoa  Eddien tajuntaa alkaa kipinöimään kirjaimellisesti ja pian villit hallusinaatiot auringonkukkien täyttämistä maisemista ihmisiin, jotka muuttuvat tuuleen hajoaviksi 

hiekkapatsaiksi valtaavat Eddien sekä katsojan verkkokalvot.

Tripin jälkeen Eddie ei  muista taianomaisen keiton aiheuttamista hallusinaatioista mitään  ja päättää ottaa taianomaisesta keitosta näytteen ja jatkaa kelluntaa taianomaisen keiton vaikutuksen alaisena ja  kollegoiden kirjaaminen  muistiinpanojen myötä  7 silmäiset vuohet ja muut entistä  järjettömät hallusinaatiot  tulevat Eddielle hyvinkin tutuiksi.

Sitten yhden  kelluntasession jälkeen Eddie alkaa  voimaan pahoin  ja verikokeiden ja röntgenkuvan perusteella hänellä näyttäisi olevan Gorillan luuranko ja  koska Eddie oletetaan olevaan aineissa, joten Eddie ei saa  jatkaa tutkimuksiaan, mutta hänpä päättä jatkaa niitä omin luvin ja  tässä vaiheessa elokuvan 

 titteli lunastaa lupauksensa, kun taianomaisen keiton sivuvaikutukset siirtyvät hallusinaatioista villeihin muodonmuutoksiin.

Mielenkiintoisesta aiheesta ja toteutuksesta huolimatta Altered States ei ota eri kiinnostavasta  aiheestaan kaikkea irti, sillä elokuvan paras anti(hallusinaatiot) jäävät  ikävästi vain 4 kohtaukseen ja leffan loppukin tulee liian nopeasti, joten hallunisaatioita lisäämällä ja hiomalla loppuhuipennusta  yllättävämpään suuntaan, olisi tälle voinut heittää täydet 5 tähteä, mutta siitä huolimatta Altered States ansaitsee paikkansa  allekirjoittaneen kirjoissa  10 parhaan joukkoon   Scifi-elokuvan  Avaruusseikkailu 2001:n ja monien muiden seuraksi nimenomaan eri mielenkiintoisen  tarinan ja aikaansa edellä olevan  visuaalinen puolensa ansiosta.

Pientä viilausta tämä olisi kaivannut yleisesti ottaen, sillä loppupuolella meno menee käsittämättömäksi, mistä saamme kiittää Ken Russellia, jolla oli elokuvaa kuvatessa  erimielisyyksiä Paddyn  kanssa elokuvan  sisällöstä, joten Russell ohjasi elokuvaa  kännissä.  Ihan oikeasti.

Russellin radikaaleista lisäyksistä  tekstiinsä  vedoten Paddy veti nimensä pois elokuvasta, mutta sai tekijäluetteloon pseudonyyminä Sidney Aaron,  jotka olivat hänen keskimmäiset nimensä.

  Paddyn kritiikistä huolimatta  elokuva oli erinomainen,   sillä Russellin ohjaus oli sangen värikästä ja visuaalisesti elokuva oli hieno, erityisesti  trippi-osuuksissa ja lopun muodonmuutokset olivat yhtä lukuunottamatta  hyvin onnistuneita ja säväyttäviä.

Jälkikäteen mietittynä  minkälainen  tämäkin olisi  voinut jos ohjaajana olisi ollut   mm Kubrick,  Spielberg, Welles tai Wise, joille tarjottiin  tätä ohjattavaksi  Russell oli  27 ja lopullinen  valinta ohjaajaksi  26 muun kieltäydyttyä  pestistä ja voin kuvitella, että Spielberg jätti tämän väliin, koska Spielberg  tunnetusti välttelee ”tiettyjä ” aiheita. Kubrickille  tämä olisi olut kirjafilmatisointina otollinen teos, mutta Kubrick päättikin tehdä  tämän sijasta Hohdon, jonka  niin ikään kirjailija koki vääristävän tarinan, joten voin kuvitella, että  jos Kubrick olisi  Hohdon sijasta ohjannut niin  olisi hyvinkin Chayefsky varmaan vetänyt pultit  ja tämä olisi saattanut Kubrickin käsissä muuttunut vähemmän villiksi ja psykedeeliseksi  taide-scifiksi Avaruusseikkailu 2001:n tyyliin.

William Hurt veti erinomaisen roolisuorituksen,vaikka tämä olikin hänen debyyttinsä ja olisi ollut vaikeaa kuvitella   alkuperäistä pääosakandidaattia, elikkä Scott Glenniä tähän, vaikka mainio näyttelijä hän  onkin, mutta  Hurt on mies paikallaan juuri tämmöisissä kirjaviisaiden nerojen rooleissa.

Legendaarisen Dick  Smithin maskeeraukset  olivat jälleen kerran onnistuneita ja pitkään sai miettiä, että

 miten 7 silmäiset vuohet ja muut villit hallusinaatiot ja muodonmuutokset on tehty  noinkin hyvin 1980 ja suurin osa tehosteista näyttävät hyvältä vielä tänäkin päivänä.

Visuaalisen  puolen  lisäksi toinen   mainitsemisen arvoinen asia , joka teki elokuvasta mieleenpainuvan  kokemuksen on   paremmin klassisen musiikin säveltäjänä tunnetun  John Coriglianon paikoittain hyvin päällekäyvä  soundtrack, joka luo kuviin tunnelmaa elokuva ei olisi saavuttanut, jos vaikka esim Vangelis, Giorgio Moroder tai Tangerine Dream olisi vastannut musiikeista ja vaikka olenkin  edellä mainittujen suuri fani, niin olisi leffan  tunnelma saattanut  olla tyystin erilainen, joten Corgliano oli oikea valinta säveltäjäksi ja näköjään klassinen musiikki luo  elokuvaan kuin elokuvaan hyvin painostavan fiiliksen

.

Altered States on villi, mielikuvituksellinen ja Blue Sunshinen(1978) ja Unelmien sielunmessun(2000) ohella  paikoitain aika iskevä valistusfilmi huimausaineiden haitoista ja vaaroista ja  veikkaanpa,  että aineissa katsottuna tämä voi olla traumatisoiva kokemus.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Hardcore-alaston yö(1979)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Paul Schrader

Pääosissa: George C. Scott, Season Hubley, Peter Boyle, Larry Block


Parhaiten Taksikuskin käsikirjoittajaa tunnettu Schareder jatkoi omissa ohjauksissaan urbaanin kaupunkielämän saastaisemman puolen kuvaamista. Nyt arvostelussa oleva Harcore jatkaa samoilla linjoilla ja joka oli myös  Scharedin uran 2. ohjaus.

Grand Rapidissa, Michiganissa ( joka muuten on Schraderin  kotikaupunki) asuvan kalvinistin  Jake Van Dornin ( George C. Scott) tytär lähtee Jeesusteluleirille, mutta  tyttö ei tulekkaan takaisin leiriltä.


Huolestunut isä palkaa privaattinuuskija Andy Mastin (Peter Boyle) ja tämä saa selville, että tyttö on lähtenyt Los Angelesiin pornostaraksi. Jake päättä lähteä hakemaan tytärtään takaisin ja värvää estintäoperaatioon avuksi alan ammattilaisen  Nikin (Season Hubley)


Hardcore jatkaa siis jo Taksikuskissa nähtyä urbaanin kaupunkielämän saastaisemnan puolen kuvaamista ja  tämänkin kuvasi Taksikuskin kuvauksesta vastannut Michael Chapman, joka loihtii jälleen kerran öisin kaupunkimaisemiin realismiä ja tunnelmaa.


Hardcore oli kerrassaan loistava elokuva, mutta aino mikä jäi harmittamaan, oli vaisu loppuhuipennus, sillä odotin näkeväni tässäkin Taksikuskimaisen shootoutin, ja koska sitä ei sitten ollutkaan luvassa, el jännitin viimeisten minuuttien aikana ihan turhaan.

Toisaalta Schraderin ohjaus, edellämainittu öisten kaupunkimaisemien kuvaus ja George C. Scottin väkevä ja dramaattinen roolisuoritus paikkasivat tuota shootoutin puutetta.


Joel Schumacherin väkivaltapornoilua 8MM(1999) inspiroinut Hardcore on jälleen kerran loistava ja kaunistelematon urbaanin kaupunkielämän saastaisempaa puolta kuvaava draama Schraderilta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kauhujen kylä(1972)

Alkuperäinen nimi: Non si sevizia un paperino

Tunnetaan myös nimellä: Don't torture a Duckling

Ohjaus: Lucio Fulci

Käsikirjoitus: Lucio Fulci, Gianfranco Clerici ja Roberto Gianviti

Pääosissa: Tomas Milian,  Barbara Bouchet, Florinda Polkan

Dario Argento on Giallo-genren kiistaton kuningas, mutta myös monet muutkin saapasmaan ohjaajat tekivät Gialloja, mm  Zombie Flesh-Eatersin(1979) ohjannut edesmennyt Lucio Fulci, jonka varhaisiin ohjaustöihin kuuluu nyt arvosteltavissa oleva  Don't torture a Duckling


Elokuvaa starttaa pärähtävästi käytiin, kun moottoritien varrelta kaivetaan esiin vauvan luuranko.

Sitten italialaisessa tuppukylässä alkaa sattumaan ja tapahtumaan, kun kylän pikkupoikia alkaa löytymään kalmoina metsästä ja vesialtaista. Paikallisten epäilykset kohdistuvat  heti juuri kylään saapuneeseen kaupunkilaistyttö Patriziaan (Barbara Bouchet)

Lisäksi mustaa magiaa harrastava paikallinen kylähullu
Maciara (Florinda Polkan) joutuu myöskin epäiltyjen listalle ja lopulta myös paikallisten lynkkaamaksi yhdessä elokuvahistorian  nilhistisimmässä kohtauksessa, jonka taustalla soi  Ornella Vanonin  Quei giorni insieme a te.

Kohtaus oli kyllä oikeasti karua katsottavaa, vaikkei verisyydessä ei mentykkään   Fulcin  tunnetuimpien elokuvien tasolle, mutta silti  lyhyt ja ytimekäs ja säväyttävä kohtaus oli.Täytyy kyllä antaa Fulcille krediittiä näinkin herkästä ja kohtaukseen sopimattoman biisin käytöstä ja on muuten niin hieno biisi, että se ja instrumentaalinen versio menivät Youtubesta löytyvän Leffakulinaristin leffamusasoittolistan kärkipaikoille.

Don't torture a Duckling soundtrackistä vastasi  niinkän vähäpätöisempi henkilö kuin edesmennyt 
 Riz Ortolani, joka käytti myöskin musiikin ja väkivallan yhdistelmää tehokeinona kaikkien aikojen kohuelokuvassa Cannibal Holocaust(1980)


Kertakaikkiaan tyylikäs Giallo Fulcilta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

From Beyond(1986)

Ohjaus: Stuart Gordon

Käsikirjoitus(Stuart Gordon, Brian Yuzna ja Dennis Paoli H.P Lovecraftin novellin pohjalta)

Pääosissa: Jeffrey Combs, Barbara Crampton, Ken Foree, Ted Sorel

Parhaiten Cthulhu-lonkeropornomytologian luojana tunnettu H.P Lovecraftin novellista tehtiin vuosien  välillä 1985-2001 ei niinkän alkuperäistekstille uskollisia splätterelokuvia, joista tunnetuin on  tässäkin  blogissa arvosteltu Stuart  Gordonin ohjaama Re-Animator.

Gordon jatkoi Lovecraft-filmatisointien ohjaamista Re-Animatorin jälkeen nyt arvostelussa olevalla From Beyondilla


Jeffrey Combs esittää tällä kertaa  Crawford Tillinghastia, joka työskentelee  S&M-juttuja harrastavan tohtori  Pretoriuksen (Ted Sorel) kanssa  härvelin parissa,  jolla voi yhdistää 2 eri ulottuvuutta, joista toinen on lonkeropornoulottuvuus.

Pretorius altistuu  härvelille ja joutuu lonkeropornoulottuvuuteen. Tämän seurauksena Crawfordia syytettän murhasta ja hän joutuu pehmustettuun huoneeseen.  Crawfordin onneksi tohtori
McMichaels ( Barbara Crampton) haluaa selvittää edellä mainitun tapauksen ja niin he lähtevevät takaisin rikospaikalle mukanaan poliisi Leroy (Ken Foree)

Mutta jengiä odotaa ikävä yllätys paikan päällä, sillä Pretorius on palannut lonkeropornoulottuvuudesta kauheana sekasikiönä ja luvassa onkin sitten lonkeropornoa, Barbara Cramptonin roolihahmon kaltoinkohtelua ja hehtaarikaupalla tekoverilöllömössöä, jota on aina ilo
 katsoa.


Jeffrey Combs vetää jälleen erinomaisen roolisuorituksen, vaikka Crawfordin hahmo ei olekkaan niin värikäs ja hupaisa kuten Re-Animatorin Herbert West. Barbara Crampton toistaa tässää Re-Animator-rooliaan eli Cramptonin roolihahmon tehtävänä on taas joutua kaltoinkohdelluksi, tällä kertaa lonkeropornon uhrina ja oli hauskaa nähdä Ken Foree tässä, vaikka hän toistikin tässä Dawn of the Dead-roolinsa uusiksi.


From Beyond ei ollut Re-Animatorin veroista splätterin riemujuhlaa, mutta tekoverilöllömössöä mahtui mukaan kivasti ja hienosti toteutettuna ja itse elokuvakin oli hyvä ja jännä.

Lovecraftin, lonkeropornon ja tekoverilöllömössön ystäville suositeltava ja katsomisen arvoinen pätkä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Sairasta menoa(1986)

Alkuperäinen nimi: Class of Nuke Em High

Ohjaus ja käsikirjoitus: Lloyd Kaufman ja Richard W. Haines

Pääosissa: Gil Brenton, Janelle Brady, Pat Ryan, Robert Prichard

Tromavillessä sattuu ja tapahtuu  taas: Höpöheinää diilaava jengi häiriköi paikallista high schoolia, viereisestä ydinvoimalasta valuu ydinsälää, joka terästää jengin höpöheinäpellon, höpöheinää pössyttelevät kokevat erinäisiä mutaatioita ja pisteenä iin elokuvassa nähdään muntanttihirviö.


Tämmöistä ja muuta "laadukasta" menoa nähdään tässä Troma-elokuvassa.


Vannoutuneille Troma-faneille ja roskan ystäville suositeltavaa katsottavaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Toxic Avenger(1985)

Ohjaus: Lloyd Kaufman ja Michael Herz

Käsikirjoitus: Lloyd Kaufman ja Joe Ritter

Pääosissa: Mitch Cohen, Kenneth Kessler, Mark Torgl, Andree Maranda, Pat Ryan,  David N. Weiss, Patrick Kilpatrick

Nyt arvosteluvuorossa Troma-yhtiön kuuluisin teos ja roskaelokuvien kiistaton kuningas Toxic Avenger.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: Tromavillen kuntoklubilla siivoojana työskentelevä Melvin( Mark Torgl) päätyy klubin jäsenten tekemän kepposen vuoksi hyppäämään ikkunasta myrkkyjätetynnyriin.

Melvinistä tulee myrkkyjätekylvyn seurauksena sekasikiö Toxic Avenger, joka pistää kiusaajat ja rikolliset ketoon ja siinä samassa syttyy romanssi sokean Saran ( Andree Maranda) kanssa.


Sillä vällin Tromavillen ylipainoinen ja korruptoitunut pormestari Peter Belgoody (Pat Ryan)  päättää pistää Toxic Avengerin puuhille stopin.

Elokuvallisia  ja taiteelisia arvoja ei Troma-elokuvilla ole, mutta pääasia, kunhan mukana  on paljon väkivaltaa, nakuilua ja törkyhuumoria, niin  katsomiselämys on taattu.

Kaikessa surkuhupaisuudessaan ja älyttömyydessään kertakaikkiaan nautittavaa shaibaa ja
roskaelokuvien kiistaton kuningas.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hyytävä syleily(1979)

Alkuperäinen nimi: Last Embrace

Ohjaus: Jonathan Demme

Käsikirjoitus: David Shaber ja Murray Teigh Bloom

Pääosissa: Roy Scheider Christopher Walken, Charles Napier, David Marguiles, John Glover, Joe Spinell, Janet Margolin, Sam Levene

Tätä elokuvaa ei tule sekoittaa Madonnan samannimiseen nakuleffaan, joten menkää muualle kuolaamaan siitä, hyypiöt. Pidemittä puheitta menkäämme suoraan asiaan:

Roy Scheider on CIA-agentti Harry, jonka rutiinikeikka menee pilalle hänen vaimonsa saatuaan surmansa keikan yhteydessä. Harry saa hermoromahduksen ja pian hän alkaa kuvittelemaan jatkuvia murhayrityksiä.

Viime vuoden Huhtikuussa edesmenneen ja Uhrilampaiden ohjaajana tunnetun Demmen varhaisohjaustyö on selvä tribuutti Alfred Hitchcockin tuotannolle ja kyllä tässä jännitystä riitikin.

Silti Last Embrace ei ole ihan täydellinen leffa, sillä Christopher Walkenin rooli olisi saanut olla hieman isompi. Vanhan pystytukan pienestä ruutuajasta huolimatta leffa  rullaa hyvin on ohjattu mallikaasti ja Roy vetää erinomaista settiä pääosassa.

Last Embrace ei ole ihan täydellinen elokuva, mutta silti jännä, hyvin ohjattu ja näytelty sekä katsomisen arvoinen, jos  70-luvun elokuvan ja Hitchcock-tyyliset jännitysnäytelmät kiinnostavat.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Syke ei sammu(1979)

Alkuperäinen nimi: All That Jazz

Ohjaus: Bob Fosse

Käsikirjoitus: Bob Fosse ja Robert Alan Autrthur

Pääosissa: Roy Scheider, Jessica Lange, John Lithgow, David Marguiles, Keith Gordon, Wallace Shawn, Sandahl Bergman


Nyt arvostelussa Bob Fossen (1927-1987) ohjaama kirjoittama  osittain omaelämänkerrallainen musikaalifantasia, joka  Wikipedian  mukaan sai  alkunsa, kun Fosse yritti editoida Lenny-elokuvaansa(1974) samaan aikaan kuin ohjasi Chicago-musikaalia.


Roy Scheider siis esittää Joseph "Joe" Gideonia,joka on olevinaan Bob Fosse itse. Elokuva kesikittyy Josephin nais ja huumehäröilyihin sekä  kuoleman 5 viiden eri vaiheen läpikäymisen sydänkohtauksen jälkeen. Siinä juoni lyhyesti ja ytimekkäästi.

Roy Schrider veti erittäin hyvä roolin pääosassa, vaikka näytti aika hilpeältä hyppiessään trikoissa  lähes koko leffan ajan.. Sääli, että hän oli vain tästä roolista Oscar-ehdokkaan, vaikka olisi kyllä ansainut miespääosan palkinnon, joka tuolloin pokasi nykyään Hollywoodin irstaiden setämiesten kerhoon kuuluva Dustin Hoffman elokuvasta Kramer vs Kramer.


Kerrassan loistava ja viihdyttävä musikaalifantasia ja tämä kannattaa lähinä katsoa Royn Scheiderin hienon roolisuorituksen vuoksi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Argo(2012)

Ohjaus: Ben Affleck

Käsikirjoitus: Chris Terrio

Pääosissa: Ben Affleck, Bryan Cranston, John Goodman, Alan Arkin,  Tate Donovan,  Scoot McNairy, Rory Cochrane,  Željko Ivanek, Victor Garber, Titus Welliver, Michael Parks, Bob Gunton, Tom Lenk, Philip Baker Hall, Adriene Barbeau

Päätinpä väsätä  arvostelun tästä 6 vuoden takaisesta 3 Oscarin voittajasta, koska rewatchaan tätä kurjassa päivätyössäni.

1979 Ajatollahin noustua valtaan Iranissa puhkesi vallankumous ja joukko jenkkejä jäivät hostageiksi  444 päivän ajaksi. CIA päätti sitten pelastaa hostaget menemällä mukamas  etsimään kuvauslocaatioita  scifi-elokuvalle nimeltään Argo, joka sattuu olemaan myös tämän elokuvan nimi. Jännä.


Batfelck ei ole kovin kaksinen näyttelijä, mutta ohjaaajana melko pätevä. Hyvin ja hienosti oli 70-80-lukujen tunnelma saatu tähän lavastettua, mutta ainoa, mikä pisti silmään oli iranislaissotilaiden  M65 rotsit ja  poliisin käyttämät AMC Matadorit LAPDeen väreissä.

Sinänsä hassua, sillä maat ovat edelleen huonoissa väleissä keskenään ja USAn  Lähi-Idän poliitikasta huolimatta suurin  osa jenkkien  armeijaylijäämästä  päätyy Lekan lisäksi Lähi-Idän maiden armeijoiden käyttöön. Esimerkiksi gayelokuvien  suuren klassikon Top Gunin(1986)
kuuluisaksi tekemä jenkkien laivaston 2 moottorienen ja paikkainen torjuntahäviitäjä F-14 Tomcat on palvellut Iranin ilmavoimia vuodesta 2006 lähtien.


Argo on hyvin ohjattu, jännä ja viihdyttävä tositarinadraama, jossa kyllä vähän haiskahtaa jenkkipropaganda.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Nosferatu-Yön valtias(1979)

Ohjaus: Werner Herzog

Käsikirjoitus: Werner Herzog (Bram Stokerin romaanin Dracula pohjalta)


Pääosissa: Klaus Kinski, Bruno Ganz, Isabelle Adjani, Roland Topor, Walter Landengast


Dracula lienee kaikille tuttu, joten pidemittä puheitta suoraan asiaan:


Dracula tahtoo talon,  joten Jonathan  Harker lähtee  Transilvaniaan  tekemään kauppoja, mutta Kreivi sattuu näkemään kuvan Harkerin vaimosta Lucysta, vangitsee Harkerin linnaansa  ja lähtee  Harkerin kotikaupunkiin, tuoden mukanaan tuliaisiksi ruton rottalauman mukana.


F. W Murnau ohjasi Nosferatun jo vuonna 1922, mutta suurin osa kopioista tuhottiin Stokerin lesken voitettua oikeusjutun tekijänoikeusrikkomuksesta. Tästä huolimatta muutama kopio säilyi ja Nosferatu onkin historian ensimmäinen Dracula ja vampyyrielokuva ja siksi historiallisesti merkittävä teos.

Herzogin remaken ilmestyttyä 57 vuotta myöhemmin tekijänoikeius oli jo umpeutunut ja hahmo esiintyvätkin tässä alkuperäisillä nimillään.


Yleensä viittaan pukeutuvan pelimiehenä, joka sanoo Blaah! kuvattu Dracula on tässä versiossa kalju ja hörökorvainen yksinäisyytensä riivaama rumilus, jonka rakkaudenkaipuu tuhoaa kokonaisen kaupungin ruton myötä sekä koituu myös itse hänen kohtalokseen.

Vähemmästäkin käy Kreiviä sääliksi ja Klaus Kinski onkin omasta mielestäni paras  Dracula Gary Oldmanin ja Christopher Leen oheela.


Kuolema ja Draculan kärsimys kuolemattomuudesta  ovat keskeisenä teemoina  Herzogin Nosferatussa ja tämä tulee jo heti selväksi elokuvahistorian yhdessä creepyimässä alkukohtauksessa, jossa kamera pyörii edestakaisin kuvaten muumioituneita ruumita(jotka ovat muuten ihan oikeita) sekä kuvat ruton 

autioittamista rottien ja ruumisarkkujen täyttämistä kaduista  vahvistavat tätä teemaa ennestään luoden  elokuvalle hyvinkin synkän ja melankolisen tunnelman.


Krediittiä myöskin  Herzogille oikeiden luontomaisemien käytöstä elokuvassa ja Popol Vuhin aavemaisesta ja tunnelmallisesta soundtrackistä.


Herzogin Nosferatu on parasta eurokauhua Argenton ja Fulcin elokuvien oheela sekä  paras vampyyrielokuva heti Near Darkin(1987) jälkeen sekä yleisesti yksi kaikkien aikojen parhaimpia kauhuelokuvia ja remakeja koskaan.

Arvosana🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️

Street Trash(1987)

Ohjaus: Jim Muro

Käsikirjoitus:  Jim Muro ja Roy Frumkes

Pääosissa:  Mike Lackey, Bill Chepil,  Jane Arakawa,  Vic Notto, Pat Ryan, Tony Darrow



Street Trashin juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:


Viinakauppias löytää kätköistään laatikollisen 60 vuotta vanhaa Viper-viinaa, jota hän myy hintaan 1$/pullo. Kaatopaikala asuvat spuget  juovat viinaa, mutta ikävä kyllä Viperillä on ikävänä sivuvaikutuksena laittaa juojansa sulamaan ja räjähtämään värikkääksi mössöksi.


Vaikka elokuvan ydin onkin spugejen sulaminen, Street Trash kertoo varsinaisesti spugejen rankasta
arjesta ja varsikin puvustuspuolella on onnistuttu erittäin hyvin ja spuget näyttävät juurikin siltä, miltä  he näyttävät tosielämässä..

Autentisen puvustuksen lisäksi  sulamisefektit on toteutettut erittäin hyvin ja näyttävät hyvin realistisilta. Kyllä käsintehtyjä mössöefektejä on aina ilo katsella nykyisen CGI-mössön sijasta.

Ja vaikka tämä olikin pienen budjetin B-luokan elokuva,  ohjaaja Muro on tämän jälkeen kuvannut semmoisia Hollywood-spektaakkeleja kuten Michael Mannin modernin rikoselokuvan klassikko Heat(1995) ja Titanic(1997) joka on ihan shaicce, jota en tosiaankan tule arvostelemaan blogissani.

Ja yllättävää kyllä, pari tuttua naamakin oli tässä mukana:  Troman-studion mestariteoksessa Toxic
Avengerissa(1984) pormestaria näytellyt Pat Ryan, joka esittää tässä Kaatopaikan sikamaista omistajaa ja Scorsesen Mafiaveljistä(1990) ja lukemattomista muista mafiarooleista (esittää myös tässäkin)  tuttu Tony Darrow, joka pääsee myös esittelemän "laulutaitojaan"  lopputekstien aikana, elikkä muistakaa katsoa lopputekstit.

Troma-henkinen, muttei kyseisen törkytehtaan tuottama räikeä, törkeä ja uberviihdyttävä kasarisplatteri, joka  ei ole ehkä niin laadukasta, mutta senkin edestä  katsomisen arvoinen  teos, jos  Troma-henkinen  törkyviihde ja käsintehdyt mössöefektit kiinnostavat, niin kannatta hankkia tämä ja se onkin ilmestynyt hiljattain DVDeenä ja Blu-Raynä.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Thing- "Se" jostakin(1982)

Ohjaus: John Carpenter

Käsikirjoitus: Bill Lancaster ( John W Campbellin novellin Who Goes There? pohjalta)

Pääosissa: Kurt Russell, Keith David, Wilford Brimley,  Donald Moffat, Richard Masur,  Richard Dysart, Peter Maloney, David Clennon,  Joel Polis, T.K. Carter Thomas G Waites, Charles Hallahan


Muistan vieläkin, kun 8 vuotta sitten Yle Teema esitti  kesällä Keskiviikko-iltaisin vanhoja Scifi-elokuvia. Tämän alkuperäisversio "Se" toisesta maailmasta(1951)  jäikin silloin erityisesti mieleen  höperön supervihanneshirviön ja kornin tunnelman vuoksi. Seuraavana kesänä näin nyt arvosteltavissa olevan Carpenterin version  ja ensimmäisellä katselukerralla se säikytti housut ruskean puolelle ja 7 vuotta myöhemmin pelkään edelleen Huskyja.

Nyt riittää nostalgointi ja siirtykäämme asiaan:


Carpenterin versio on  vuoden 51 versiota uskollisempi Campbellin novellille ja tarina lähtee käyntiin  prologilla ufon putoamiselka  maapalolle Prologin jälkeen siirytään nykyhetkeen ja  Etelämantereelle, jossa  hulilupterilla lentävät norjalaiset ajavat Huskya  takaa kiväärein ja käsikranaatein varustautuneena.

Koira saapuu amerikkalaiselle Outpost 31 nimiselle tutkimusasemalle ja sieltä turvapaikan  ja pian onkin  Outpostin  jätkillä kusi sukassa ja tilannetta voisi parhaiten kuvailla  Jon ja Al Kaplanin  elokuvasta vääntämän Sinatra-henkisen huumorimusikaalin lyriikoilla:  I'm a dog, but i'm The Thing (I'm The Thing, baby)


Koska Thingillä on kyky muutta muotoaan, tunnelma  kiristyy ja vainoharhaisuus valtaa aseman, koska  kukaan ei enään tiedä kuka kukin on ja  hulilupteripilotti RJ Macreadyn ( Kurt Russell)
on otettava sankarinviitta harteilensa ja selvitettävä,  että kuka kukin oikeasti on


Juonipaljastukset päättyvät tähän ja nyt yleistä lätinää elokuvasta ilman spoilereita


Tämä oli aikoinaan kuudes näkemäni Carpenterin elokuva ja olihan tämä melkoinen järkytys  hilpeän Starmanin(1984) jälkeen ja kuten arvostelun alussa mainitsin, tämän elokuvan takia pelkään Huskyja ja muutekin Rob Bottinin efektit näyttävä vielä 36 vuoden jälkeenkin edelleen realistisilta ja säväyttäviltä. Siitä krediittiä, kuten myöskin elokuvan klaustrofobiselle tunnelmalle,  Ennio Morriconen painstavalle soundtrckille ja Kurt Russellin erinomaiselle roolisuoritukselle.



The Thing on puusepän paras elokuva sekä kaikkien aikojen onnistuneimpia kauhuelokuvia sekä suositeltavaa  katsottavaa pimeinä syys ja talvi-iltoina, vaikka näin tämän ekaa kertaa kesällä ja arvostelukin on duunattu aurinkoisissa tunnelmissa. Jatkokatseltavaksi voi huumori mielessä suositella vuoden 51 versiota sekä 7 vuoden takaista etko-osaa, joka kertoo tapahtumista norjalaisten tutkimusasemalla ennen Carpenterin mestariteoksen tapahtumia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Noiduttu sydän(1987)

Alkuperäinen nimi: Angel Heart

Ohjaus: Alan Parker

Käsikirjoitus: Alan Parker ( William Hjortsbergin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Mickey Rourke Robert De Niro, Lisa Bonet, Charlotte Rampling, Pruitt Taylor Vince

Eletään  vuotta 1955 New Yorkissa. Privaattinuuskija Harrry Angel ( Mickey Rourke) saa  Louis Cypherltä ( Robert De Niro)  tehtäväkseen etsiä kadonnutta  laulajastaraa.


Mitä pidemälle Harry keisissä etenee, sen rumemaksi se menee. Harryn kuulustelemia ihmisiä alkaa löytymään murhattuna ja kaiken lisäksi mukaan liitty voodoota ja satanismia.


Angel Heart on yksi pelottavimpia elokuvia, joita olen nähnyt ja  todellakin painostava tunnelma pysyy mukana alusta loppuun asti. ja erityisesti tästä jäikin mieleen suurta kohua aikoinasn herättänyt Lisa Bonetin ja Rourken  kirjallimellisesti helvetilliseksi muuttuva rakastelukohtaus, jonka takia Bonet sai kenkää Cosby showsta. Kosmista.


Angel Heart on taidokaasti ohjauttu ja aidosti pelottava yhdistelmä perinteistä film-noiria terästettynä voodoo ja satanismiteemoilla. Suositeltavaksi jatkokatsottavaksi voin suositelka Wes Cravenin mestariteos Käärme ja sateenkaari(1988) sekä yhtä piinaavaa ja häriintynyttä Jacob's ladderiä(1990)

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Miami Vice(2006)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Mann

Pääosissa: Colin Farrell, Jamie Foxx, Gong Li, Justin Theroux, Ciarán Hinds, Naomie Harris, Elizabeth Rodriguez, Domenick Lombardozzi,  Barry Shabaka Henley,  John Ortiz, John Hawkes, Tom Towles


Tänään  kävin katsoman Orionissa suosikkehini kuuluvan Manhunterin, joten sen kunniaksi lisää Manniä pukaa Leffakulinaristin saitille.


Miami Vice, jotta Mann oli tuottamassa ja kirjoittamassa lienee kaikille tuttu paremmin tv-sarjana, joten pidemittä puheitta suoraan asiaan.

Crokett ja Tubbs  harjoittavat jälleen kerran undercover-säätöjä ja kuinka ollakkaan Crokett menee sössimään säädön hieman toisenlaisen  säädön merkeissä. Siinä leffan juoni lyhyesti ja ytimekkäästi ja tähän yleistä lätinää leffasta ilman spoilereita.


 Toimiessaan sarjan tuottajana ja kirjoittana Mannillä ei ollut ilmeisesti sanavaltaa sarjan sisällöstä, jonka takia Mann leimautukin neonvärinörtiksi ja tämä puolestaan myös näkyi Manhunterissa ja Band of the handissä, jotka ovat rikollisen aliarvostettuja kasarifiilistelylefoja.

Melko onnistuneesti Mann on siirtänyt Miami Vicen undercover-säädöt  2000-luvulle, mutta leffaversio häviää paljonkin sarjalle ja  Farrellia ja Foxxia on hyvin vaikeaa kuvitella Crokettiksi ja Tubbsiksi ja muutenkin heidän tulkintansa legendaarisesta kyttäduosta on sangen tönkkö, epäkarismaattinen ja anticool ja  nimenomaan tämä seikka  tökkii tässä leffaversiossa eniten.
Ehkäpä paremnalla castingillä tämä olisi ollut korjattavissa.



Sen sijaan Mann tavaramerkeiksi muodostuneet kovaääniset ammuskelut ja öiset kaupunkimaisemat ovat tässä läsnä ja niitä onkin aina ilo katsella  ja se myös korvaa tönkön, epäkarismaattisen ja anticoolin Farrell/Foxx-duon edesottamuksia.



Ei Mannin parhaimpia, mutta silti aliarvostettu ja katsomisen arvoinen leffaversio legendaarisesta kyttäsarjasta.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Carlito's way(1993)

Ohjaus: Brian De Palm

Käsikirjoitus: David Koepp( Edwin Torresin kirjojen  Carlito's way jaAfter Hours pohjalta)


Pääosissa: Al Pacino, Sean Penn, Penelope Ann Miller, John  Leguizamo, Luis Guzman, Viggo Mortensen, Adrian Pasdar, Al Israel, James Rebhorn


Nyt arvostelussa Palman ja Pacinon toinen yhteistyö latinogangsterin noususta ja tuhosta ja tämä,oli myös ensimmäinen kskaan näkemäni Palman elokuva ja  Elokuusta 2010 lähtien olen ollut suuri De Palma fani ja nyt itse asiaan.

Elokuva sijoittu New Yorkiin vuoteen 1975 ja tarina lähtee käyntiin Pacinon tulkitseman puertoricolaisen gangsterin vapaudutta vankilasta istuttuaan 5 vuotta 30 vuoden kakusta.


Vankilasta vapauduttuaan Carlito päättää pysyä kaidalla tiellä ja yrittää palata yhteen tyttöystävänsä Gailin (Penelope Ann Miller) kanssa. Mutta asiat eivät suju odotetusti ja  kaiken lisäksi Carliton  kokkelipäinen  asianaja David Kleinfeld (Sean Penn)  junailee Carliton mukaan takaisin hämäräbisneksiin.

Pacino on jälleen kerran elementissään gangsterina ja Sean Penn veti hyvän sivuroolin kokkelipäisenä asianajajana ja triviana mainittakoon, että GTA Vice Cityssä esiintyvä asianajajahahmo Ken Rosenberg perustuu David Keinfieldiin ja  tämä on Lahjomattomien lisäksi kolmas  Palman elokuva, jossa on  keskeisenä tapahtumapaikkana  toimii juna-asema.



2 katsomiskerran jälkeen hyväksi todettu ja kerrassaan loistava ysärigangstailu.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Punainen vaara(1984)

Alkuperäinen nimi: Red Dawn

Ohjaus: John Milius

Käsikirjoitus: John Milius ja Kevin Reynolds

Pääosissa: Patrick Swayze, Charlie Sheen, C. Thomas Howell, Darren Dalton, Brad Savage, Doug Toby, Jennifer Grey, Lea Thompson, Ben Johnson, Harry Dean Stanton, Frank McRae, Powers Boothe, Lane, Smith, William Smith, Ron O' Neal, Roy Jenson, Pepe Serna, Vladek Sheybal, Judd Omen


80-luvulla maailman ykköspelonaiheet olivat ydinsota ja kommunismi. Kylmän sodan kuumimpina vuosikymmenen eli kasarila Hollywoodin propagandakoneisto suolsi ulos paljon toimintaelokuvia, joissa yli-inhimillinen  macho man tykitti sadoittain kommareita.

Nyt arvosteltavissa oleva  ja aikoinaan meillä ulkopoliiitisista syistä kieletty Red Dawn poikkeaa tästä kaavasta laitamalla perusjenkkiteinit kommareita vastaan.

On  menossa tavallinen koulupäivä Coloradon Calumetissa. Historiantunti keskytyy näyttävästi neuvostoliitolaisten ja kuubalaisten laskuvajojääkärien laskeutuessa koulun pihalle. Muutamassa minuutissa iso punakone on miehittänyt kaupungin ja joukko teinejä pakenevat metsään ja aloittavat sissisodan miehittäjiä vastaan.


Red Dawn on jopa harvinaisen synkkä toimintaelokuvaksi, mutta se ei toki tarkoita sitä, ettei tämän parissa voisi viihtyä ja viihdearvoja tästä löytyy ja pajon. Mainittakoon esimerkki elokuvan perusidea  teineistä, jotka pärjääävät  ilman sotilas koulutusta ja köyhällä arsenaalilla raskaammin aseistautuneita ja paljon kokeneempia miehittäjiä vastaan kuulostaa absurdilta  ja kaikken lisäksi jenkkipropaganda haiskahtaa tässä olohuoneeseen asti



Reagain ja kylmän sodan  ajan pelkoja heijastelva Red Dawn on synkästä yleisilmeestä huolimatta varsin viihdyttävää kasaritoimintaa ja viihdearvot sen kun nousevat, kunhan ei katso tätä vakavalla asenteella.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Blackhat(2015)

Ohjaus: Michael Mann

Käsikirjoitus: Michael Mann ja Morgan Davis Foehl

Pääosissa: Chris Hemsworth,  Holt McCallany, Leehom Wang, Ritchie Coster, Viola Davis,  Wei Tang,  Yorick Van Wageningen

Michael Manniä pukkaa jälleen kerran tännä Leffakulinaristin saitille ja nyt arvosteluvuorossa Mannin  uusin ja huonoksi väitetty ja jopa jenkeissä teattereista poisvedetty hakkeritrilleri Blackhat.

Mustahattu alkaa Kiinasta, jossa ydinvoimalassa räjähtää reaktori ja  pörssikursit romahtavat Mustahattuna tunnetun hakkerin hakkeroinin seurauksena. Kiinan viranomaiset ja FBI alkavat jäljittämään  syyllistä, j ja FBI pyytä apua vankilassa istuvalta hakkerilta  Nick Hathawayltä ( Chris Hemsworth) apua ja hyvityksenä konsultaatiosta FBI lupaa lyhentää Nickin kakkua.


Spoilerit päättyvät tähän ja takaisin Mustahatun väitettyyn huonouteen.

Onko se huono?

Ei, mutta  ei mene Mannin parhaimpien ohjausten tasolle, mutta  kyllä tämä oli erinomainen, tyylikäs ja tiivistunnelmainen rikosstoori ala Michael Mann ja Mannin tavaramerkit elikkä kovaääniset ammuskelut ja öiset kaupunkimaisemat olivat vahvasti läsnä tässäkin, mutta hakkerointiteema ei oikein istunut Mannin ohjaukseen hyvin ja tämä olisi ollut varmaan parempi jonkun muu  ohjaamana ja pääosassakin olisi saanut olla joku muu kuin Hemsworth.

Pidän toki Hemsworthin roolityöstä Thorina, mutta  Mustahatun pääosan hän ei sopinut ollenkaan ja olisin kyllä toivonut näkeväni esim Ryan Reynoldsin tässä. Hän sentään osaa taipua monenlaisiin rooleihin , oli kyseessä  mikä genre tahansa, niin kyllä vaan Ryan osaa.



Jokatapauksessa Mustahattu on ainoa 4 staran elokuva Manniltä, sillä hakkerointiteema ja Hemsworth pääosassa laskivat pisteitä, mutta ei tämä missään tapauksessa ollut huono ja koska olenn Mann-fani, joten olihan tämä tietysti katsottava ja katsomisen arvoinen tämä oli edellämainituista puutteista huolimatta.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Dyyni(1984)

Alkuperäinen nimi: Dune

Ohjaus ja käsikirjoitus: David Lynch(Frank Herbertin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Kyle MacLachlan, Sting, Sean Young, Max Von Sydow, Dean Stockwell, Linda Hunt, Patrick Stewart, Richard Jordan, Paul L. Smith, Brad Dourif, Jack Nance, Everett McGill, David Lynch, Virginia Madsen, José Ferrer, Freddie Jones, Jürgen Prochnow,  Angélica Aragón, Alicia Witt, Kenneth McMillian, Siân Phillips, Leonardo Cimino, Francesca Annis, Honorato Magaloni, Judd Omen, Molly Wryn, Silvana Mangano


Muistan hyvin, kun katsoin tämän ensimmäisen kerran 7 vuotta sitten ja pidin siitä paljon, vaikka tätä pidetään yleisesti Lynchin huonoimpana elokuvana ja tämä oli vasta toinen näkemäni elokuva Lynchiltä Wild at heartin(1990) jälkeen.

Joten huomenna on aika re-watchta tämä 7 vuoden jälkeen ja koska  ainoat muistikuvani  elokuvasta ovat aikaansa nähden hieno visuaalinen ilme, MacLachlanin ja Stingin eeppinen meikkatappelu ja tajuttoman isot hiekkamadot,  lyhyt ja ytimekäs selostus elokuvan juonesta.

Kaukana tulevaisuudessa, hyvin hiekkapitoisella Arrakis-planeetalla 2 aatelissukua, jotka tunnetaan
"huoneina" käyvät kiivasta taistelua hiekkamadoista  syntyvää"rohtoa" joka pidentää elinikää, parantaa sairauksia ja laajentaa näkemyksiä.

LSD-viittaus, ilmiselvästi ja tähän väliin triviaa Dyynistä.


Herbertin kirja ilmestyi vuonna 1965 ja elokuvaoikeudet ostettiin jo 70-luvulla johjaajiksi olivat ehdolla taideohjaaja Jordowsky ja Ridley Scott, joka jätti projektin välistä ohjatakseen Teräjuoksijan.

Edellä mainittu Jordowskyn versio olisi ollut sangen mielenkiintoinen. Projektiin visuaalista puolta palkattiin hoitamaan Alienin hahmon luonut H.R. Giger, Dan O Bannon, Moebius ja Chris Foss. Musiikista olisi vastannut Pink Floyd ja  Magma.Näyttelijöinä  olisi nähty Salvador Dali, Orson Welles, David Carradine, Mick Jagger, Udo Kier ja Jordowskyn poika Brontis.

Jordowskyn projektin kaaduttua Ridley Scott kiinnitettiin projektiin ja hänen lähdettyään lätkimään Dino De Laurentiis osti elokuvaoikeudet ja Lynch sai ohjaajan pestin, mutta studio joutui saksimaan Lynchin leikkausta elokuvasta, joka  oli venähtynyt ylipitkäksi.


Joka tapauksessa, yleistä negatiivisesta kriitikästä ja epälynchmäisyydestä huolimatta Dyyni kuulostaa  ja näyttää  visuaalisesti upealta ja soundtrack ala Toto ja Brian Eno luo kuviin tunnelmaa, joten on hyvin vaikeaa kuvitella, että Lynchin hovisöveltäjän Angelo Badalamentin musiikki olisi istunut tähän leffaan millään muotoa.



Loppujen lopuksi  ja muistikuvieni perusteella Dyyni on visuaalisesti näyttävä ja viihdyttävä kasariscifistely, joka on kyllä rikollisen aliarvostettu teos.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

1900 (1976)

Alkuperäinen nimi: Novecento

Ohjaus: Bernardo Bertolucci

Käsikirjoitus: Bernardo Bertolucci,  Giuseppe Bertolucci, Fran Arcalli

Pääosissa: Robert De Niro, Gerad Depardieu, Donald Sutherland, Burt Lancaster, Sterling Hayden

Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa näkemäni elokuva Bertoluccilta ja voinkin kehua itsenä kunnon elokuvaharrastajaksi, kun olen vaivautunut katsomaan  Amerikan ulkopuolella tehtyjä taide-elokuvia, mm Herzogia ja Kurosawaa.


Mutta pidemittä puheitta suoraan asiaan.


1900 kertoo aatelisperhen pojan Alfredon (De Niro) ja tallipoika Olmon (Depardieu)  ystävyydestä  45 vuoden ajan  ja kylläpä 45 vuoteen mahtuu kaikenlaista ja sen takia elokuvalla on pituutta hiumat 5 tuntia ja 2 minuuttia.

Massiivisesta pituuden lisäksi elokuvaan mahtui  paljon pervoilua, kakkajuttuja sekä eläimiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka ei ole missään muodossa hyväksyttävää, oli sitten kyse taiteesta tai ei ja kaiken lisäksi edellämainittu  antaa väärän kuvan italialaisesta kulttuurista.


"Mieltäylentävästä" sisällöstä huolimatta 1900 on  hienosti  ohjattu ja kerrottu eepos  luokkaerojen välisestä  bromanssista ja läpileikkaus Italian historiasta ja fasismin ja kommunismin vaikutuksesta maahan.

Robert De Niro ja Gerard Depardieu vetivät hyväät roolisuoritukset pääosissa ja Donald Sutherland vetii hyvää sivuosaa Attilana, joka on inhottavin elokuvapahis miesmuistiin.


Massiivisesta pituudesta  ja paikoittain "mieltäylentävästä" sisällöstä huolimatta 1900 on katsomisen arvoinen eepos luokkaerojen välisestä bromanssista ja Italian historiasta.


Pisteenä iin päälle jälleen kerran maestro Morriconen hienot musiikit.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Passion(2012)

Ohjaus: Brian De Palma

Käsikirjoitus: Brian De Palma(  Alain Corneaun ja Natalie  Craterin vuoden 2010 Intohimorikoksia-elokuvan pohjalta)



Pääosissa: Noomi Rapace, Rachel  McAdams,  Paul Anderson, Rainer Bock, Karoline Herfurth

Nyt arvostelussa suosikkiohjaajani uusin elokuva. Ja sitten asiaan.


Passion kertoo mainostoimistossa työskentelevistä, muijista.  Isabelle (Rapace) on keksinyt hienon mainoskampanja, mutta pomo Christine ( McAdams) varastaa mainoskampanja ja esittelee sitä omanana ideanaan. Kyrpiintynyt Isabelle suunittelee kostoa, mikä tietysti johtaa  murhaan.


Hyvästä tarinasta huolimatta Passion on jopa De Palman elokuvaksi harvinaisen köykkäisesti ohjattu ja näytelty. Kuitenkin De Palman parhaimpien elokuvien tavaramerkit elikkä split screen tarinallisena tehokeinona ja hovisäveltäjä Pino Donaggion  soundtrack pelastaa jonkin verran Passionia  vajoamasta pohjamutiin.


Ei tosiaankan ole De Palman parhaimpia, mutta lähinä edellämainttujen tavaramerkkien käytön takia ihan katsottava jännitysnäytelmä, joka oli kaivannut räväkämpää otetta, parempaa castingiä  ja Donaggion tavamerkiksi muodutuneita Palman elokuvien sisällön kanssa ristiriidassa olevia romanttisia sävellyksiä.

Toivottavasti Palman tuleva elokuva Domino on onnistunut teos ja toivottavasti Palmaa tekee comebackin  Hollywoodin ykkösohjaajien joukkoon ja näyttä 2000-luvun wannabe-ohjaajille, miten kunnon elokuvia tehdään.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Arthur(1981)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Steve Gordon

Pääosissa: Dudley Moore, Liza Minneli, John Gielgud, Geraldine Fiztgerald, Jill Eikenberry, Stephen Elliott, Ted Ross, Barney Martin, Paul Gleason, Lawrence Tierney


Komedia on vaikea elokuvagenre. Yleisö tykkkä, muttaa kriitikot ja Oscar-akatemia ei. Dudley Mooren tähdittämä Arthur on poikkeus tässä keississä, sillä se on voittanut   Mel Brooksin Kevät koitta Hitlerille(1968) oheela  2 Oscaria parhaasta laulusta ja miessivuosasta.


Dudley Moore esittää tunnetuimassaan roolissaan Arthur Bachia, Nykiläistä miljonääriä, jonka harrastuksiin kuuluvat viina, naiset, ja kilpa-autoilu. Arthur on saamassa ison perinnön, mutta saadaksen perinnön hänen on mentävä naimisiin  kuivakan  Susan  Johnsonin ( Jill Eikenberry) kanssa naimisiin tai muuten ei perintöä tipu.   Perinnön saaminen vaikeutuu entisestään, kun Arthur rakastuu Lindaan ( Liza Minneli)  kravatteja näpistelevään kahvilatyöntekijään.

Joutuessaan kinkkiseen tilanteeseen Arthur turvautuu hovimestarinsa Hobsonin (John Gielgud) apuun.


Arthur on komediaksi varsin syvällinen ja pelleilyn oheela käsitelllän semmoisia vakaviia aiheita esim aikuistumista, rahaa ja rakkautta.


Dudley Moore tekee hyvää  jälkeä pääosassa, vaikka  remaken (2011) pääosassa hillunut  Russell Brand veti roolin hiukan parempin ja hauskemmin, oli Dudley Moore silti hauska mies ja yksi 1900-luvun hauskimpia koomikkoja.


Pisteenä iin päälle mainittakoon  Burt Bacharachin soundtrack ja parhaan laulun Oscarin voittanut Christopher Crossin Arthur's theme ( Best that you can do)


Jatko-osan(1988) ja edellä maintun remaken saannut Arhur on kasarikomedian merkkiteoksis, joka sisältää myös syvällistä sanomaakin ja remakeista poiketen, edellä mainittu remake on katsomisen arvoinen ja yllättävän hauska 2000-luvun komediaksi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Keskiyön pikajuna(1978)

Alkuperäinen nimi: Midnight Express

Ohjaus: Alan Parker

Käsikirjoitus: Oliver Stone( Billy Hayesin samanimiseen muistelmakirjaan)

Pääosissa: Brad Davis, John Hurt, Randy Quaid, Bo Svenson, Irene Miracle, Paul L.Smith, Norbert Weisser, Mike Kellin, Paollo Bonacelli


Elokuvan nimikkohenkilön syntymäpäivän ja elokuvan 40-vuotistaipaleen kunniaksi arvostelu vankilaelokuvien merkkiteoksesta, joka teki minuun lähteetömän vaikutuksen kesällä 2011 ja 3 katsekukerran jälkeenkin toimii edelleen.

Pidemittä puheitta suoraan asiaan.

Billy Hayes (Brad Davis) on lomalla Turkissa ja saa idean muilutta hasista jenkkeihin, mutta idea ei osoitaudukkaan hyväksi ja Billy pääsee tutustumaan pahamaineiseen Turkkilaiseen vankilaan.

Kuten alussa mainitsinkin, elokuva perustuu suurimmaksi osaksi tositapahtumiin, toisin elokuvassa kuvattu vangivartijoiden sadistisuus ei pitänyt paikkaansa ja tämän myötä Turkki veti herneen nenäänsä ja elokuva oli kokonaan kielletty  maassa vuoteen 2004 asti. Tämän jälkeen Oliver Stone ja Billy Hayes kävivät paikan päällä pahoittelemassa elokuvasta aiheutunutta mielipahaa.

Keskiyön pikajuna on todella jännä ja intensiivinen elokuva. Varsinkin elokuvan ensimmäiset minuutit, jossa Billy teippaa hasispusit vartaloonsa ja  hermoilee kiinnijäämisestä ovat todellakin intesiivistä katsottavaa ja tätä tehostaa taustalla kuuluvat sydämmenlyönnit ja  sama tunne oli myöskin  minulla kotikatsomossa.


Krediittiä myöskin Giorgio Moroderin syntikkapopituksista, höhö.

Keskiyön pikajuna on todella vaikuttava katsomiskokemus ja tämän jälkeen kannatta harkita tarkasti Turkkiin matkustamista ja  onhan tämä myös eräänlainen läpileikkaus vapaudesta ja oikeuslaitoksen korruptiosta eli 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen yhä ajankohtainen teos ja  tämä on  hyvien pizzojen lisäksi toinen syy, miksi Turkki pitäsi ottaa EU-jäsenmaaksi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pimeyden armeija(1992)

Alkuperäinen nimi: Army of Darkness

Tunnetaan myös nimellä: Evil Dead 3

Ohjaus: Sam Raimi

Käsikirjoitus: Sam ja Ivan Raimi

Pääosissa: Bruce Campbell, Embeth Davidtz, Ian Abercrombie, Marcus Gilbert, Ted Raimi, Bridget Fonda


Varoitus: Seuraava kappale sisältää spoilereita, joten  joe et ole nähnyt 2 edellistä EDiä, skippaa tämä kappale.

ED2:sen lopussa Ash joutui aikapyörteen viemäksi ja päätyi keskiajalle.

Spoilerivaara ohi ja nyt itse asiaan.

Bruce Campbellin tulkitsema Ash on siis jumissa keskiajalla ja ainoa keino päästä ysärille on löytää edellisistä EDeistä tuttu nahkakantinen kirja Necronmicon, joka sisältää aikamatkustus loitsun.


Kirjan löytyy, mutta Ash joutuu kokemaan kovia ja kaiken lisäksi  Ashin paha kaksoisolento ilmestyy kuviin ja  aloitta sodan luurankoarmeijansa kanssa.

Army of Darkness poikkeaa trilogian aiemmista osista ison budjetin, runsan huumorin ja fantasiateeman puolesta. Aikamoinen pesäero aikasempiin EDeihin verrattuna, mutta silti menoa on viihdyttävää ja Bruce Campbell on jälleen mies paikallaan Ashin roolissa.

Huumoria on siis tässä paljon ja kovimmat naurut irtosivat Ashin kirjanetsintäreisun aikana, jossa Ash joutuu tappeluun pahan kaksoisolentonsa ja satojen miniversioidensa kanssa. Hauskaa ja aika psykeedeelistä meininkiä siis. Lisäksi Sam Raimi heitti elokuvaan myös mukaan tribuutin Stop motion animaation maestro Ray Harryhauserille1920-2013)  toisessa hauskassa ja mainitsemisen arvoisessa kohtauksessa, jossa luurangot kaivat maasta lisää jäseniä armeijaansa.

Hauska, vauhdikas ja viihdyttävä päätös ED-trilogialle.

This is my boomstick!

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kristuksen viimeinen kiusaus(1988)

Alkuperäinen nimi: The last temptation of Christ

Ohjaus: Martin Scorsese

Käsikirjoitus: Paul Schrader( Nikos Kazantzakisin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Willem Dafoe, Harvey Keitel, Barbara Hersehey, Harry Dean Stanton, David Bowie

Pääsiäisen kunniaksi arvostelen kasarin yhden kohutuimista elokuvista, joka auheutti mm väkivaltaisuuksia Ranskassa ja jota Yhdysvalloissa levitettin matalaa profiilia pitäen.


Maailman kuuluisimman partapotson tarina lienee kaikille tuttu, mutta Scosese tekee heti alussa selväksi, että elokuva ei perustu mihinkään evankeliumiin läväyttämällä ruutuun infotekstin asiasta.


Ja palataanpa tuhon elokuvan aiheuttamaan kohuun, joka on minun mielestäni aivan överiksi vedetty. Scorsesen elokuvassa Jeesus ja muut henkilöt puhuvat englantia ja elokuva käsittelee Jeesusta tavallisena ihmisenä. Kyllä on jännää, kuten myös sekin että Mel Gibsonin ohjaama Jeesustelu The passsion of the Christ(2004) on saannut Vatikaania myöten postiivista palautetta  evankeliumillle uskollisemman kerronnan ja Armean kielen käytöstä, vaikka  elokuva onkin  yhtä kidutuspornoilua, mitä meikäläinen ei pysty katsomaan, vaikka olenkin katsonut lukemattomia  toiminta, rikos, kauhu ja splätterelokuvia.

Edellä mainittu vuodatukseni on hyvä esimerkki siitä, miten sairaassa maailmassa elämme, jossa  elokuvaväkivalta on hyväksyttävää, kunhan ohjaajana on Mel Gibson ja väkivalta on ujutettu mukaan historallisesti merkittäviin tapahtumiin.

Mutta nyt takaisin Scorsesen elokuvan pariin.

Kristuksen viimeinen kiusaus on hyvin ohjattu ja visuaalisesti hieno teos. Willem Dafoe on nappivalinta Jeesuksen roolin ja  muutkin hoitivat roolinsa hyvin. Toisin David Bowie Pontius Pilatuksena aiheutti repeilyä kotikatsomossa.

Krediittiä Peter Gabrielin soundtrackistä, höhö.

Vielä 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen Scorsesen Jeesustelu ovaikuttava teos, joka ei  ole mielestäni kaiken  kohun arvoinen ja tästä  voi nauttia täysillä, kunhan ei  satu olemaan kukkahattutäti ja vaikka olenkin ateisti, pidin tästä erittäin paljon.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️