Ohjaus & Käsikirjoitus: Coralie Fargeat
Pääosissa: Demi Moore, Dennis Quaid, Margaret Qualley
Nyt arvostelussa syksyn kohutuin elokuva, joka parhaan käsikirjoituksen palkinnon Cannesin tai kuten allekirjoittanut niitä kutsuu nimellä ”Kävellään pois kesken esityksen-festivaaleilla”
Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:
Ex-filmitähti ja nykyinen Aerobic-ohjelman juontaja Elisabeth Sparkle viettää synttäreitään, jotka eivät mene kovin iloisissa merkeissä, sillä hän saa kenkää ohjelmasta ja tilalle aiotaan palkata nuorempi ja kuumempi uusi kasvo ja pisteenä I:n päälle kotimatkalla Elisabeth joutuu auto-onnettomuuteen, josta selviää ihmeen kaupalla ilmaan luunmurtumia sun muuta sälää.
Sitten Elisabeth saa vihiä epäilyttävän paljon Re-Animatorin vainajia henkiin herättävän taika-aineen ja Mountain Dew:n risteytykseltä muistuttavaa mystisestä Substance-nimisestä aineesta, jolla voi muuttaa itsensä nuoremmaksi versioksi itsestään ja näin olleen Elisabethistä kuoriutuu kirjaimellisesti nuorempi versio itsestään, joka tunnetaan nimellä Sue.
Sue saa paikan aerobic-ohjelman juontajana ja hänestä tulee iso kiho, mutta pian maine, uusi nuori alter-ego ja Substancen sivuvaikutukset nousevat päähän ja jälki ei tod ole kaunista katseltavaa ja lopulta vedetään aikuisten oikeesti överiksi lätistelyn merkeissä.
Vaikka leffa sijoittuu Hollywoodiin ja pääosissa ovat Moore, Quaid ja Qualley, niin kyseessä on ranskalaistuotanto, tarkemmin ottaen Gaspar Noé:n lanseeraamaa New French Extremity-genre, jonka tuoreimpiin edustajiin The Substancen ohella lukeutuu 3 vuoden takainen Titane.
Titaneen verrattuna The Substance vetää lätistelynupit kaakkoon ja loppupuolella body horror-kliseet ja tekoverellä roiskiminen menee aivan övereihin sfääreihin, että Cronenberg ja muut genren konkarit olisivat kateudesta vihreitä ja 8 vuoden takainen lievästi aliarvostettu Neon Demon, joka myöskin käsitteli kauneusihanteiden raadollisempaa puolta kalpenee tässä nähtyjen kauneusihanteiden murskaamisten rinnalla ja allekirjoittanut ihmetteli suuresti, että tämä pääsi läpi K16-leimalla, vaikka loppupuolen kuvaston perusteella K18-leima olisi kyllä ollut paikallaan.
Joka tapauksessa Moore ja Qualley vetivät mainiot pääosat ja myös Quaid, jonka rooli oli alunperin kirjoitettu Ray Liottaa varten veti myös mainion sivuosan nimeä myöten erästä pahamaineista ex-elokuvatuottajaa parodioivana Harvey-nimisenä tuottajana.
Käsin tehtyjen efektien ohella The Substance on komeasti kuvattu ja lavastettu sekä erityismaininta hienosta värien käytöstä ja Benjamin ” Raffertie” Stefanskin kasariviboja henkivälle soundtrackille.
The Substance on syksyn ”mieltäylentävin” elokuva, joka tarjoaa kantaaottavan tarinan ohella kunnon lätistelyä ja ”mieltäylentävää” kuvastoa, mutta 141 minuuttia tuntui aivan liian pitkältä pituudelta Body Horror/Splatter-elokuvalle, joten nytpä sekin ennätys rikottu näiden genren teosten kohdalla.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti