Antropophagus(1980)

 Tunnetaan myös nimillä: Antropophagus: The Beast, The Savage Island, The Grim Reaper

Ohjaaja: Joe D’Amato

Käsikirjoitus: Joe D’Amato &  George Eastman

Pääosissa: George Eastman, Tisa Farrow, Zora Kerova, Saverio Vallone, Serena  Grandi

Nyt arvostelussa lukuisten eri genrejen multitaskaaja Joe D’Amaton  ” kiistanalainen” kasarin kauhuklassikko, jossa jälleen kerran Mia Farrow’ n vähemmän tunnetun pikkusiskon retki saarelle menee jälleen kerran päin pebaa.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Jossain päin Kreikkaa  sijaitsevalla saarella lomaileva saksalainen pariskunta saa surmansa tuntemattoman hyökkääjän toimesta.

Tästä sitten siirrytään elokuvan 5 päähenkilöön, jotka saapuvat samaiselle saarelle, joka on syystä tai toisesta lähes autio sokeaa tyttö(oletettua) ja mummoa lukuunottamatta.

Pian erään seurueen  jäsenen  pää löytyy vadista ja toinen jäsen, jolla on pulla uunnissa, joutuu siepatuksi ja pian selviää, että saarella riehuu Klaus-niminen kannibaali, joka on vastuussa saaren populaation yllättävän nopeasta vähentymisestä.

Syy, miksi elokuva oli ilmestyessään ” kiistanalainen” johtui siitä, että D’Amatoa syytettiin oikeiden ruumiiden kaltoinkohtelusta, kun leffan tunnetuimassa  kohdassa Kannibaali-Klaus toimii luvattomana kätilönä, joka ei päätyy hyvin äidin ja vauvan osalta.

 Vaikka kohtauksessa käytetty ”sikiö” olikin jänis paikallisesta lihakaupasta, se ei vähentänyt ”kohua” leffan ympärillä, joten seurauksena oli paikka pahamaineisella Video Nasties-listalla ja samanlainen ”kohu”  pyöri myös D’Amaton edellisenä vuonna ilmestyneen  Buio Omegan ympärillä, jossa esiintyneen ruumiin väitettiin olevan aito ja totesi  ohjaaja eräässä haastattelussa kohun  ja sensuurin ed mainittujen teosten ympärillä olevan hevonpa**aa, sillä Antropophaguksessa ei ammuta ketään, vaan mussutetaan sisuskaluja.

Vaikka D’Amato oli itse ylpeä tästä ja nosti sen suosikikseen omien teostensa joukosta, niin kokeneelle gorehoundille leffa ei tarjoa juuri mitään parin ”kiistanalaisen” kohtauksen  ohella, mutta muuten leffa on paikoittain upeasti kuvattu, saari loi mainiot puitteet tapahtumille ja Eastman veti taas vaihteeksi hyvän roolisuorituksen  ja eipä tämä anna kovin hyvää kuva Kreikasta turistiystävällisenä maana.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Cannibal Apocalypse(1980)

 Alkuperäinen nimi: Apocalypse domani

Tunnetaan myös nimellä: Invasion of the Flesh Hunters

Ohjaaja: Antonio Margheriti( nimellä Anthony M. Dawson)

Käsikirjoitus: Dardano Sacchetti

Pääosissa: John Saxon, Giovanni Lombardo Radice, Elizabeth Turner, Tony King, Wallace Wilkinson

Nyt arvostelussa kasarin kannibaalibuumin oudoin ja vähiten kiistanalaisin teos.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Leffa lähtee käyntiin Vietnamin sodasta, jossa kapteeni Norman Hopper pelastaa  nokkelasti nimetyn sotamies  Charles Bukowskin ja muita sotavankeja maakuopasta, kunnes Bukowski puree Hopperia käteen.

Tästä sitten siirrytään vuosia eteenpäin Atlantaan, jossa Bukowski sekoaa ja alkaa puremaan kaikkia vastaantulijoita ja pian kettuuntuneet motoristit jahtaavat Bukowskia ympäri kirpputoria.

Kapteeni Hopper kutsutaan selvittämään tilannetta ja pian  on helvetti irti Atlantassa, kun kannibaalit juoksentelevat puremassa vastaantulijoita ja poliisi  grillaavat kannibaaleja liekinheittimillä. 

Leffan tittelistä päätellen alunperin on ollut mitä ilmeisesti rahastaa Coppolan edellisen vuoden mestariteoksen menestyksellä ja Saxon mainitsi eräässä haastattelussa, että oletti leffan nimeomaan olevan Vietnam-leffa, mutta kuvausten alkaessa totuus paljastui ja Saxon syytti kielimuuria asiasta.

Ja vaikka käsikirjoittajan penkillä hääri Sacchetti, jonka kynästä ovat lähtöisin monet Fulcin mestariteokset, niin jostain kumman syystä leffan kannibaaliteema on paikoittain liian sekava ja välillä vailla järjen häivää, esim kannibalismia edistävä virus kuulosta hatusta vedetyltä ja toiseksi vesikauhu Cronenbergin Rabidin(1977) tyylin olisi kuulostanut paljon loogisemmalta vaihtoehdolta tämän leffan taudinkuvaksi.

Ja toiseksi ns ”kannibaalien” käytös  tuntuu vaihtelevan kohtauksesta toiseen, esim  eräskin kannibaaleista muuttuu ykskaks  pelkuriksi, vaikka olikin hetkeä aiemmin ydinosaamisensa parissa.

Järkeä vailla olevasta käsikirjoituksesta huolimatta on tässä omatkin hetkensä, kuten aivan överiksi vedetty ampumahaava haulikon jäljiltä ja erittäin ”mielenkiintoinen” soundtrack kohtaukseen, jossa poliisi grillaa jengiä liekinheittimillä. 

Joka tapauksessa Cannibal Apocalypse on keskivertoa parempaa italohuttua ja tällä kertaa sentään omaperäisellä käsikirjoituksella varustettuna.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Nightmare City(1980)

 Alkuperäinen nimi: Incubo sulla citta  contaminata

Tunnetaan myös nimellä:  City of the Walking Dead

Ohjaaja: Umberto Lenzi

Käsikirjoitus: Piero Regnoli, Tony Corti, Jose Luis Delgado

Pääosissa: Hugo Stiglitz, Mel Ferrer, Francisco Rabal, Laura Trotter,  Maria Rosaria Omaggio

Nyt arvostelussa legendaarisen Umberto Lenzin hieman erilainen ”zombi” elokuva, joka kuuluu sarjassamme  niihin tekeleisiin, joita tehtiin  Zombi 2:n maineella rahastaen ja samalla tämä oli niitä tekeleitä, joita levitettiin harhaanjohtavalla vaihtoehtoisella tittelillä Zombi 3, jolla ei muiden samalla nimellä kulkevien tekeleitten kanssa ole mitään tekemistä Dawn of The Dead:in Italo- versio Zombin tai Zombi 2:n ja ”virallinen Zombi 3:n tuli ulos vasta 1988.

Nyt kuitenkin Nightmare Cityn pariin:

Amerikkalainen toimittaja Dean Miller lähtee tekemään Eurooppaan juttua tutkijoista, jotka palaavat kotiin jouduttuaan ydinonnettomuuteen.

Koneen laskeuduttua kentälle ja koneen oven avattua ulos ryntää tutkijoiden sijasta erittäin köyhästi maskeerattuja olioita, jotka tekevät selvää vastaanottokomiteassa mukana olleista sotilaista pyssyillä ja viidakkoveitsillä.

Lentokentältä  oliot jatkavat riehumistaan Aerobic-ohjelman kuvauksissa ja sairaalassa ja sillä  välin Dean ja vaimonsa Anna pakenevat olioita sinne sun tänne ja samalla armeija  miettii mitä pitäisi huonosti maskeeratuille olioille tehdä.

Kuten alussa totesin, kyseessä on  erilainen ”zombi” elokuva, sillä ”zombit” ovat  säteillyn saastuttamia ihmisiä ja perinteisten zombien sijasta uhrien syömisen sijasta veri kiinnosta enemmän ja perinteisestä zombeista poiketen, nämä veijarit osaavat käyttää aseita, ajaa autolla ja eräässä vaiheessa  juoksevat jostain syystä ympyrää pelolla, sillä 3 käsikirjoittajan voimin tehdystä sekamelskasta ei ota selkoa vanha Erkkikään.

Ja mitä puolestaan tulee ”zombien” maskeeraukseen,  sillä mitä ilmeisesti kunnon maskeeraukseen ei ole ollut varaa, sillä ”zombeja” esittävät statistit näyttävät tullen suoraan kuvauksiin kylpylästä mutanaamio kasvoilla.

Nightmare City on on taas vaihteeksi taattua Italohuttua, elikkä räikeä, vailla mitään järkeä ja hyvällä soundtrackillä varustettu  ja epävirallista  Zombi 3 nimellä kulkevista  teoksista Nightmare City edustaa parhaimmistoa Let Sleeping  Corpses  Lie:n ja Bruial Groundin ohella ja on mitä ilmeisesti toiminut inspiraationa Grindhouse-projektin Planet Terror-osalle.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Doctor Butcher M.D(1980)

 Alkuperäinen nimi: Zombi Holocaust

Tunnetaan  myös nimillä:  Island of the Last Zombies, Zombi 3, Queen of the Cannibals

Ohjaaja: Mariano Girolami

Käsikirjoitus: Romano Scandarito & Fabrizio De Angelis 

Pääosissa: Ian McCulloch, Alexandra Delli Colli, Donald O’ Brien

Nyt arvostelussa  yksi  Italian B-luokan  elokuvateollisuuden ”kulmakiviä” , jossa yhdistyvät saapasmaan suosikkihirviöt, elikkä, zombit ja kannibaalit ja samalla tämä oli yksi  räikeimpiä yrityksiä rahastaa Zombi 2:n maineella, sillä lavasteiden ohella myös pääosan esittäjä McCulloch kaapattiin tähän mukaan.

Zombi 2:n tyyliin tarina lähtee käyntiin New Yorkista, jossa sairaalassa tapahtuu öisin kummia, kun joku vierailee ruumishuoneella viemässä elimiä ja osia vainajilta ja myöhemmin myös potilailta.

Syyllinen jää verekseltään kiinni, mutta päättää defenestraatioida itsensä.

Ruumiinosia ja sisuskaluja viennyt tyyppi tunnistetaan tatuoinnin perusteella  Maluku-saarelta kotoisin olevan heimon jäseneksi, joten sankarimme lähtevät tutkimaan asiaa ja kohtaavat kannibaalien lisäksi mieleltään hervottoman luvattoman kirurgin,  Dr. Butcherin, joka tekee paikallisilla kokeita ja muuttaa nämä zombeiksi.

Huimasta tarinasta ja konseptista ei oteta kaikkea iloa irti, sillä zombeja näkyy leffan aikana liian vähän, mutta sen sijaan eläinrakkaat voivat huokaista helpotuksesta, sillä muiden saapasmaan kannibaalielokuvien ikävää ”perinnettä” ei tässä elokuvassa nähdä, mutta sen sijaan  nähdään yksi erittäin luova zombin tappo veneen perämoottorilla ja  yllättävä ”maisemanvaihdos”, kun kannibaalit juoksevat ykskaks syksyisessä metsässä viidakon sijasta.

Dr. Butcher M.D on räikein yritys rahastaa Zombi 2:n maineella, mutta älyvapaan tarinan myötä tämä toimii mainiosti komediana.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Hell of the Living Dead(1980)

 Alkuperäinen nimi: Virus- L’Inferno dei morti viventi

Tunnetaan myös nimillä: Zombie Creeping Flesh, Night of the Zombies

Ohjaaja: Bruno Mattei

Käsikirjoitus: Claudio Fragasso  & José Maria Cunillés

Pääosissa: Margit Evelyn Newton,  Franco Garofalo, José Gras, Selan Karay

Nyt arvostelussa Italian ” Ed Woodina” tunnetuksi tulleen Bruno Mattei’n 5 viikossa filmattu käppäinen yritys rahastaa  Dawn of The Dead:in ja  Zombi 2:n  maineella.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Papua Uusi Guineassa sijaitsevassa laitoksessa tapahtuu vuoto, jonka seurauksena työntekijät muuttuvat zombeiksi.

Tästä sitten siirrytään Barcelonaan, jossa viherpiipertäjät ovat ottaneet USA:n suurlähetystön henkilökunnan panttivangeiksi ja vaativat ed mainitun  laitoksen sulkemista.

Sinisiin haalareihin ja mätsääviin lippiksiin pukeutunut SWAT-tiimi ryntää lähetystöön pyssyt paukkuen Dawn of the Dead:in soundtrackin (luitte aivan oikein!)säestämänä.

Henkiin jäänyt viherpiipertäjä varoittaa tiimiä vaarasta Papuassa, jonne tiimi sitten lähtee tutkimaan tilannetta.

Perillä tiimi kohtaa zombien ohella toimittaja Lia Rousseau’n ja kameramies Maxin, jotka ovat niin ikään tutkimassa laitosta ja zombeja ja pian käy ilmi karu totuus laitoksesta.

Kuten alussa totesin, niin Romeron ja Fulcin mestariteosten maineella rahastaminen haiskahtaa ja pahasti, etenkin Goblinin pöllityn soundtrackin ja sinihaalaristen sankareiden osalta ja trooppinen lokaatio puolestaan on pöllitty Fulcilta ja mahtuu mukaan myöskin kierrätettyä matskua luontodokkareista, joten en kyllä ihmettele, että leffa saatiin purkkiin 5 viikossa.

Lisäksi käsikirjoitus tuntuu muutamassa minuutissa kyhätyltä, sillä   käsikirjoituksessa ei ole järjen  häivää, mainittakoon jostain kumman syystä keskellä viidakkoa sijaitseva omakotitalo, josta eräs sankareistamme löytää balettihameen, lähtee tanssimaan ympäri taloa ja kuinka ollakkaan, päätyy zombien ateriaksi, joten hieman ihmettelen, että tämänkö  takia Mattei peri Fulcilta 8 vuotta myöhemmin ”virallisen” Zombi 3:n ohjaajan pestin.

Onneksi koko ”komeus” kruunataan skeidaisella lopulla, joka on muuten harvinaisen synkkä näinkin tahattoman koomisen leffan.

Hell of the Living Dead on törkeä, mutta riemastuttavan käppäinen yritys rahastaa Romeron ja Fulcin mestariteosten maineella, mutta kyllä tästä parit naurut irtoaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Society(1989)

 Ohjaaja: Brian Yuzna

Käsikirjoitus: Woody Keith & Rick Fry

Pääosissa: Billy Warlock, Devin DeVasquez, Evan Richards, Ben Meyerson

Nyt arvostelussa alunperin tyypilliseksi Slasher-elokuvaksi suunnitellun, mutta sittemmin Body Horror-elokuvaksi muokattu tarina eliittien hämäristä menoista,   jossa  Bride of the Re-Animatorista tutut ohjaaja Brian Yuzna ja erikoistehostetaiteilija Screaming Mad George  päästävät jälleen huippuosaamisensa ytimeen.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Beverly Hillsin hienostopiireihin kuuluva Bill tuntee olevansa ulkopuolinen piireissä, joten hän puhumassa asiasta myssytohtorin kanssa.

Sitten Bill saa selville, että hienostopiireissä on jotain hämärää meneillään ja Bill päätyy juhliin, jossa rikkaat syövät kirjaimellisesti köyhät ja sana ” Butthead” saa uuden, kirjaimellisen merkityksen.

Society tarjoaa viihdyttävää, överiä ja ällöä menoa yhdistettynä tyypillisen tarinaa eliittien hämäristä menoista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kummitusjuttu(1981)

 Alkuperäinen nimi: Ghost Story

Ohjaaja: John Irvin 

Käsikirjoitus: Lawrence D. Cohen(Peter Straubin novellin pohjalta)

Pääosissa: Fred Astaire, Melvyn Douglas, Douglas Fairbanks Jr, John Houseman, Craig Wasson, Alice Krige, Patricia Neal, Jaqueline Brookes, Guy Boyd, Miguel Fernandes

Nyt arvostelussa John Irvinin( Raaka keikka, Hamburger Hill, Next of Kin) ohjaama kummitus-aiheinen kasarin kauhuklassikko.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Papat kokoontuvat  kertoman toisilleen kummitusjuttuja, kunnes yhden  papan poika putoaa  ikkunasta päivää ennen  häitänsä, joten  vainajan veli saapuu paikalle ja alkaa isänsä ja muiden pappojen kanssa tutkimaan juttua.

Sitten muut papat kuolevat myöskin oudoissa olosuhteissa, jonka myötä paljastuu ikävä juttu pappojen nuoruudesta.

Kummitusjuttu on tyylikäs, jännä tunnelmallinen old school-kauhuelokuva, joka nimenomaan luottaa tunnelmaan luomiseen , kuin goreiluun ja jump scareiluun ja ainoa kohta kun tunnelma katkea on ed mainittu ikkunasta putoaminen, joka on aikakauteen nähden kuvattu erittäin kökösti.

Yhtä tahattoman koomista kohtausta lukuunottamatta Kummitusjuttu on kerrassaan loistava ja jännä kauhuelokuvia, jollaisia harvemmin nykyään enää tehdään.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Great White(1981)

Alkuperäinen nimi: L’ultimo squalo

Tunnetaan myös nimillä: The Last Shark, The Last Jaws, Valkoinen tappaja, Tappajahai- Surffaajien kauhu

Ohjaaja: Enzo G. Castellari

Käsikirjoitus: Marc Princi & Ramón Bravo

Pääosissa: James Franciscus, Vic Morrow, Joshua Sinclair,  Micaela Pignatteli

Nyt arvostelussa legendaarisen multitaskaaja Castellarin Tappajahai-plagiaatti, josta Universal ei tykännyt ja näin ollen  elokuva ei ollut saatavilla jenkeissä missään formaatissa  vuoteen 2013 asti jolloin siellä leffa julkaistiin DVD:nä.

Onneksi Universalin lakiosaston sormet eivät ulottuneet Eurooppaan, jossa  elokuva nähtiin tuoreeltaan, meillä älyvapaiden suomennosten kärkikastia edustavalla ja paljonpuhuvalla  tittelillä  Tappajahai-Surffaajien kauhu, josta kummaa kyllä Universal ei ilmeisesti nostanut älämölöä ja joka samalla  antoi myös  osuvan kuvauksen siitä,minkälaisesta elokuvasta on kyse.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi.

Valkohai väijyy ja syö surffaajia, pormestari vähättelee  ongelmaa, koska on vaalit tulossa ja surffauskilpailu, joten kirjailija ja kalastaja lähtevät metsästämään haita.

Hieman kyllä ihmettelen , miksi Universal veti herneen nenään tästä, sillä kalastajan ja pormestarin hahmot,  jengi hain armoilla keskellä merta, hain hyökkäys  helikopterin kimppuun ja hain räjähtävä loppu ovat ainoat plagioidut jutut Tappajahain 1 ja 2.osasta, sillä muuten leffa poikkeaa esikuvistaan, mutta tunnetusti jenkit keksivät haastaa oikeuteen milloin mistäkin, joten  oletettavasti ed mainittujen  plagioitujen juttujen takia  oikeusjuttu ilmeisesti sai alkuunsa.

Kuten aina, B-luoka italoelokuvien perinteitä kunnioittaen on tässäkin eri kova soundtrack, josta vastaa kukapa muukaan kuin Guido & Maurizio De Angelis.

” Kohusta” huolimatta Great White on jälleen kerran tyypillistä ja viihdyttävää italohuttua ala Castellari ja kyllä tämä voittaa Tappajahain surkuhupaisat 3 ja 4.osan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️