Silmänkääntäjien kuningas(1995)

 Alkuperäinen nimi: Lord of Illusions

Ohjaus & Käsikirjoitus: Clive Barker

Pääosissa: Scott Bakula, Daniel Von Bargen, Famke Janssen, Kevin J. O’ Connor, Vincent Schiavelli, Barry Shakaba Henley Ken Davitian, Danny Woodburn

Nyt arvostelussa toinen vuoden 95 Barker-filmatisointi.

Juoni lyhyesti ja ytimekäästi:

Coolin nimen omaava privaattinuuskija Harry D’Amour saa keikan L.A:sta, mutta keikkaa lipsuu yliluonollisen puolelle, kun Harry joutuu tekemisiin hämärää kulttia johtavan William Nix:in kanssa.

Elikkää tyypillistä Barkeria taas vaihteeksi, mutta tällä kertaa lätistelyä on Hellraiser-franchiseen verrattuna hillitymmin, mutta  se vähäinenkin, mitä lefasta löytyy on sitäki näyttävämpää,kun vielä ysärillä lätistelyt ja verimössöt tehtiin käsin.

Bakula veti ihan ok pääosan, vaikka joku B-luokan toimintasankari tyyliin Lambert olisi tehnyt leffasta klassikon.

Krediittiä myös tunnelmallisesta soundtrackistä, josta vastasi legendaarinen Simon Boswell.

Lord of Illusions edustaa keskivertoa parempaa osastoa Barkerin CV:stä, jonka katsoo kertaalleen läpi pelkästään jo coolin nimen omaavan päähenkilön takia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Paris, Texas(1984)

 Ohjaaja: Wim Wenders

Käsikirjoitus: Sam Shepard & L.M. Kit Carson

Pääosissa: Harry Dean Stanton, Dean Stockwell, Nastassja Kinski, Aurore Clement, Hunter Carson

Nyt arvostelussa toinen WW:n ohjaama Road Movie.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Pähenkilö Travis on vaeltanut Länsi-Texasin  aavikolla 4 vuotta, kunnes hän sattumalta päätyy sivistyksen, pariin, kunnes pökrää.

Virkoamisen jälkeen  lääkäri totea, että Travis on menettänyt muistinsa ja puhekykynsä, joten Travisin veli  Walt vie hänet luokseen Los Angelesiin.

Walt esitettelee Trvisille vaimonsa Annen ja poikansa Hunterin, mutta Travisin muistin ja puhekyvyn palauduttua köy ilmi, että Travis onnHunterin isä ja Walt ja Anne ovat 4 vuotta esittämeet Hunterin vanhempia.

Travis aloittaa  uudelleen tutustumisen poikaansa ja lopulta he lähtevät takaisin Texasiin etsimään Travisin vaimoa Janea, joka työskentelee Peep show’n esiintyjänä.

Siinä missä WW:n myöhempi Road Movie Maailman ääriin(1991) on  Road Movie sanan kirjaimellisessa merkityksessä, niin tässä ollaan vielä pienimuotoisemmin tien päällä, mutta legendaarisen Robby Müllerin kuvauksessa Länsi Texasin aavikot, L.A:n  lähiöt ja Hustonin neonvalon täyttämät kadut pääsevät hyvin esille ja erityisesti kolmantena mainittu teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen värimaailman osalta.

Kerta kaikkiaan loistava elokuva.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Hammett-Tehtävä Chinatownissa(1982)

 Ohjaaja: Wim Wenders

Käsikirjoitus: Ross Thomas ,Dennis O’ Flaherty, Thomas Ope(Joe Goresin novellin pohjalta)

Pääosissa: Frederic Forrest, Peter Boyle, Marilu Henner,  Elisha Cook Jr, David Patrick Kelly, Jack Nance,  Roy Kinnear, R. G. Armstrong, Richard Bradford, Lydia Lei, Michael Chow, Samuel Fuller, Royal Dano

Nyt arvostelussa legendaarisen WW:n 1. Hollywood-leffa, jonka piti olla Coppolan ohjaama, mutta editointivaiheessa  Coppolan  ja Wendersin eri näkemysten takia leffasta julkaistiin lopulta  Wendersin versio ja Coppola vastasi tuotannosta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Vuoteen 1928 sijoittuvassa tarinassa Maltan Haukan kirjailijana tunnettu Hammett elättää itsensä kirjoittamalla tarinoita lehtiin, kunnes vanha ystävä Jimmy Ryan ilmestyy paikalle ja pyytä apua kadonneen  kiinalaisen nais(oletetun) etsimisessä, mutta lopulta juttu painuu isommaksi, kuin miltä alunperin näytti.

Forrest, jota kaavailtiin samana  vuonna myös  Blade Runnerin pääosan, veti hyvän roolisuorituksen, 96 vuoden takainen  San Francisco oli hienosti lavastettu ja krediittiä myös legendaarisen John Barryn Film Noir-klassikoille Fedordaa nostavasta  soundtrackistä.

Hammett edustaa Chinatownin(1974) ja samana vuonna julkaistun Kuollut mies ei palttoota kaipaa ohella parhaimpia homageja Film Noir-klassikoille.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Mantshurian kandidaatti(1962)

 Alkuperäinen nimi: The Manchurian Candidate

Ohjaaja: John Frankenheimer

Käsikirjoitus: George Axelrod(Richard Condonin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Frank Sinatra, Laurence Harvey, Angela Lansbury, Janet Leigh, Henry Silva, James Gregory, John  McGiver, Leslie Parrish.

Nyt arvostelussa toinen Frank Sinatran tähdittämä jännäriklassikko, jonka ensi-illasta on kulunut tänään tasan 62 vuotta  ja tämähän on myös tunnettu siitä, että tämä  ja aiemmin arvostelemani Tappaja(1954) ikävästi ennustivat JFK:n salamurhan ja ulkopoliittisista syistä johtuen tämä oli meillä esityskiellossa vuoteen 1989 asti.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Korean sodassa mukana ollut majuri Ben Marco näkee epäilyttävän realistisia painajaisia, joissa hänen joukkueessa ollut  kersantti Raymond Shaw tappaa 2 muuta joukkueen sotilasta kommunistien järjestämässä näytösluonteisessa aivopesuohjelmassa.

Palattuaan  kotiin  Ben saa selville, että muutkin joukkueen sotilaat ovat nähneet samoja painajaisia ja  että  ne ovat totta, sillä Raymond on aivopesty suorittamaan poliittinen salamurha ja tämän lisäksi hänen äitinä Elanor, joka  on jo ennen poikansa  aivopesua  tehnyt hänestä  sosiaalisen erakon edistääkseen  senaattori-aviomiehensä mahdollisuuksia voittaa tulevat vaalit, joten Ben aikoo tehdä kaikkensa pelastaakseen ystävänsä ja estääkseen salamurhan.

Mainiolla remakella (2004) siunattu Mantshurian kandidaatti edustaa 60-luvun trillereitä parhaimillaan ja 4 vuotta myöhemmin ilmestyneen Secondsin ohella tämä lukeutuu Frankenheimerin parhaimpien elokuvien joukkoon.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Day Shift(2022)

 Ohjaaja: J.J. Perry

Käsikirjoitus: Tyler Tice & Shay Hatten

Pääosissa: Jamie Foxx, Dave Franco, Snoop Dog, Scott Adkins, Peter Stormare, Natasha Liu  Bordizzo, Meagan Good,  Karla Souza, Steve Howey, Oliver Masucci,  Eric Lange, Zion Broadnax

Nyt arvostelussa taas yksi NF:n omatuotantoa edustava Woke-elokuva.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Ex-laskuvarjojääkäri  Bud Jablonski  työskentelee päivisin uima-altaiden puhdistajana ja toisena päivätyönä Bud metsästää Vampyyreja ja myy niiden hampaita voidakseen elättää itsensä ja tyttärensä, jonka ex-vaimo uhkaa viedä Floridaan, joten Bud saa aikaa Maanantaihin asti aikaa hankkia Ka-Zingiä.

Sitten Bud saa uudeksi parikseen paperilusmu Sethin, jolla ei ole mitään kokemusta vampyyrien metsästämisestä  tai aseiden käsittelystä ja kaiken lisäksi Sethillä on tapana heittää laatat tai sotkea housunsa keltaisen puolelle aina, kun joutuu näkemään verta tai ruumiita.

Sitten Bud   ja Seth saavat vastaansa  Audreyn, kiinteistövälittäjäää esittävän Vampyyrin, joka aikoo valloittaa kaupungin käyttämällä  tyhjillään olevia asuntoja Vampyyrien pesinä ja kaiken lisäksi  Audrey  hautoo kostoa Budia ja tämän perhettä kohtaa Budin tapettua Audreyn 90-vuotiaan tyttären.

Elikkä tältä näyttäisi, kun Blade, kaikki Buddy Cop-elokuvat ja John Wick olisi pistetty samaan pakettiin ja leffa, jossa  Cowboy-asuun pukeutunut Snoop Dog pistää porukkaa ketoon Minigunilla ei voi olla huono.

Jamie Foxx veti mainion pääosan, vaikka allekirjoittaneen faija, jonka kanssa tämän katsoin ihmetteli suuresti, että miten Foxx on lähtenyt tämmöiseen leffaan mukaan mutta  veikkaan, että hyvä käsikirjoitus  ja muhkea palkka  saivat Foxxin lähtemään tähän leffaan ja sen lisäksi Foxxin  ja Francon hahmojen kohellus ja nokkela sanailu oli paikoittain aikuisten oikeesti  hauskaa.

Krediittiä myöskin hienosti koreografioiduista toimintakohtauksista, erikoistehosteista ja maskeerauksista sekä kohtauksesta toiseen vaihtuvista Foxxin päällä olevista päheistä Aloha-paidoista.

Woke-elokuvaksi Day Shift on yllättävän viihdyttävää ja vauhdikasta menoa alusta loppuun asti ja sarjassamme niitä parempia moderneja Vampyyreistä kertovia elokuvia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Candyman: Farewell to the Flesh(1995)

 Ohjaaja: Bill Condon

Käsikirjoitus: Rand Ravich & Mark Kruger(Clive Barkerin tarinan pohjalta)

Pääosissa: Tony Todd,  Kelly Rowan,  Veronica Cartwright, Bill Nunn, Timothy Carhart, Matt Clark, William O’ Leary,  David Gianopoulos,  Randy Oglesby, Michael Culkin

Nyt arvostelussa Karkkimiehen toinen ns”epävirallisista jatko-osista”, joka tuli eilen nähtyä ykkösen kanssa 35MM-filmiltä Arkiston toimesta.

Varoituksen sanana etukäteen arvostelu sisältää spoilereita ykköseen liittyen.

Edellisestä osasta tuttu tohtori Phillip Purcell on New Orleansissa markkinoimassa Karkkimiehestä kertovaa kirjaa, kunnes luennon jälkeen yleisössä ollut Ethan-niminen tyyppi tulee rageemaan Purcellille ja syyttää tätä isänsä kuolemasta.

Sitten Purcell joutuu Karkkimiehen koukkuun baarin vessassa, koska meni sanomaan hänen nimensä 5 kertaa peilin tai tässä tapauksessa kirjan peiliä muistuttavan kannen edessä.

Prologin jälkeen pääsemme tämän viikon blondia pariin, joka tällä kertaa on Annie, Ethanin sisko, joka  yrittää todista poliisille, että Ethan ei tappanut Purcellia, vaikka riiteli tämän kanssa hetkeä ennen koukutusta.

Sitten Annie menee tekemään ”Helenit” ja Karkkimies ilmestyy jälleen piinaamaan blondia, joka taas vaihteeksi liittyy jotenkin Karkkimiehen menneisyyteen ja tällä kertaa näemme Karkkimiehen origin storyn kaikessa karmeudessaan.

Vaikka ykkösosan vihjaili lopussa, että Helen  nousi kuolleista ja otti Karkkimiehen paikan Karkkinaisena, niin jostain kumman  syystä tähän  aiheeseen ei palattu tässä eikä 3 vuoden takaisessa oikeassa jatko-osassa, joten samaa ideaa Karkkimiehestä ja blondista, joka liittyy jotenkin Karkkmiehen menneisyyteen kierrätetään, kuten myöskin Phillip Glassin eeppistä soundtrackiä, joka oli sentään  harvoja hyviä asioita Tony Toddin roolisuorituksen ohella.

Karkkimiehen Hasta la Vistat lihalle ei yllä ykkösen tasolle, eikä tarjoa mitään uutta ja jännää, joten hyvä juttu, että tämä ei kuulu viralliseen kaanoniin. Karkkimiehen saagassa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

The Apprentice(2024)

 Ohjaaja: Ali Abbasi

Käsikirjoitus: Gabriel Sherman

Pääosissa: Sebastian Stan, Jeremy Strong, Martin Donovan,  Maria Bakalova

Nyt arvostelussa  Kandalais-Tanskalis-Irlantilais-Amerikkalais-yhteisproductio aikamme suurimmasta bisnesnerosta ja  USA:n historian viihdyttävimmistä ex-preidentistä, elikkä Donald Trumpista.

Elokuva ei suinkaan käy läpi Trumpin koko elämänkertaa, vaan rajaa tapahtumat1970-80-luvuille, jolloin Trump vaikutti kiinteistöalalla ja yritti parantaa New Yorkin ja Atlantic Cityn imagoa mittavilla rakennusprojekteillaan.

Tarina lähtee käyntiin, kun Trump  vielä työskentelee isänsä Fred Sr:n kerrostalokompleksin asukkaiden vuokrien  kerääjänä.

Viettäessään iltaa ravintolassa Trump tapaa asianajaja Roy Cohenin, joka suostuu auttaman Fred Sr:n oikeudenkäynnissä koskien rasismiin liittyviä syytöksiä vuokralaisten valitsemisessa.

Tämän jälkeen Trump ja Cohn ystävystyvät ja Cohn jeesaa Trumpia pääsemään bisnespiirien huipulle.

Sitten Trump tapaa Ivankan, menee naimisiin, perustaa perheen, rakentaa Trump Towerin jne.

The Apprentice sai ensi-iltansa ikävään ajankohtaan, sillä USA:n  vaaleihin ei ole enää kun muutama viikko ja koska leffa ei kaunistele päähenkilöä,  niin Trumpin asianajajat uhkasivat leffan tekijöitä oikeudella ja vaativat leffan cancelointia.

Tunnistamattomaksi maskeerattu Marvel-tähti Sebastian Stan vetää mainion pääroolin Trumpina ja Jeremy Strong mainion sivuosan Roy Cohnina.

Krediittiä myöskin hienosti lavastetusta ajankuvasta ja erityisesti pidin siitä, miten tarinan siirtyessä 80-luvulle, kuvauksessa alettiin käyttämään VHS-filtteriä.

The Apprentice on erinomainen ja viihdyttävä biopicki, vaikka tuskin parantaa Trumpin jo ennestään  huonoa imagoa.

Arvosanoa⭐️⭐️⭐️⭐️

Daniel Isn’t Real(2019)

 Ohjaaja: Adam Egypt Mortimer

Käsikirjoitus: Adam Egypt Mortimer(Brian DeLeeuw’n novellin In This Way I Was Saved pohjalta)

Pääosissa: Miles Robbins, Patrick Schwarzenegger,  Sasha Lane, Mary Stuart Masterson, Hannah Marks, Chukwudi Iwuji, Peter McRobbie

Nyt arvostelussa vaihteeksi keskivertoa parempi ja yllättävämpi 10-uvun kauhuilu, toisessa pääosassa Ison-Arskan poika.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Tarina lähtee käyntiin, kun kahvilassa tapahtuu joukkoammuskelu ja sillä välin toisaalla Luke-nimisen pojan vanhemmat riitelevät ja Luke pakenee tilannetta ulos ja kävelee sattumalta kahvilalle, jossa rikospaikan siivous on vielä vaiheessa.

Sitten paikalle saapu saman ikäinen Daniel, jonka kanssa Luke lähtee puistoon leikkimään, jonne Luken äiti saapuu myöhemmin ja Luke kysee äidiltään, että saako Daniel tulla vierailemaan.

Kaikki sujuu hyvin, kunnes Daniel yllyttää Luken terästämään äidin veden mömmöillä ja lopukta käy ilmi, että Daniel on on pahantahtoinen mielikuvitusystävä, joten Luke lukitsee Danielin nukkekotiin.

Vuosia myöhemmin Daniel on teini, joka opuskelee ja huolehii sairaat äidistään, mutta sitten Daniel pääsee ulos nukkekodista ja alkaa kontrooloimaan Lukea tekemään ilkeitä juttuja muille ja myöhemmin Lukelke selviää, että Daniel on ollut vastuussa kahvilan joukkoampumisesta, joten Luke ja hänen tyttöystävänsä  Sasha köyvät taistoon Danielia vastaan.

Vaikka tarina murhanhimoisesta mielikuvitusystävästä haiskahtaa vahvati Simpsoneiden 28.kauden Halloween-jakson episodista BFF R.I.P:n kierrätykseltä, niin siitä huolimatta DIR kulkee mallikkaasti omia polkujaan  yhdistellen psykologista kauhua ja Body Horroria nokkelasti keskenään.

Vaikka Patrick ei olekkaan isänsä veroinen näyttelijä, veti hän mainion roolin Danielin roolissa ja lieneekö sattumaa, että leffan loppupuolella on pieni Joker-homage bongattavissa, kun Luke/Daniel keikaroi kadulla  rööki suupielessä  tummanpunaiseen pukuun pukeutuneenna ja jännää sekin,mettä DIR sai ensi-iltansa vain 2kk ja 2päivää  Jokeria myöhemmin.

Joka tapauksessa DIR on kerrankin vaihteeksi omaperäinen ja tarinavetoisempi nykykauhuillu ilman turhaa jump scareilua tai tarpeetonta lätistelyä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Nightbreed-Yön kansa(1990)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Clive Barker

Pääosissa: Craig Sheffer, David Cronenberg, Charles Haid, Doug Bradley, Anne Bobby, Hugh Quashire, Hugh Ross

Nyt arvostelussa taas vaihteeksi Clive Barker-filmatisointi, jossa Barkerille tuttuun tyyliin täynnä verta ja omituisia otuksia.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Aaron Boone-niminen tyyppi näkee jatkuvia painajaisia, jossa omituiset otukset virnuilevat ja juoksentelevat ympäriinsä ja samaan aikaan kaupungissa riehuu nappisilmäinen ja vetoketjusuinen perheitä lahtaava sarjamurhaaja ja näillä tuntuu olevan jonkinsortin yhteys toisiinsa.

Boone kertoo asiasta myssytohtorilleen, Tri. Deckerille, joka näyttää Aaronille rikospaikkakuvia ja antaa mömmöjen lisäksi 24 tuntia aikaa antautua poliisille, sillä lekurin mielestä Aaron on  painajaistensa perusteella sarjamurhaaja.

Sitten Aaron vetää mömmöt naamariin, jotka paljastuvat LSD:ksi ja Aaron päätyy sairaalaan käveltyään mömmöissä rekkan alle.

Sairalassa Aaron tapaa Narcisse-nimisen hiipparin, joka höpöttää  Midian-nimisestä omituisten otusten turvapaikasta.

Decker ja poliisit saapuvat paikalle ja Aaron ottaa hatkat ja löytää Midianin, jokasijaitsee hautausmaan alla.

Decker ja poliisit saapuvat taas vaihteeksi paikalle ja tällä kertaa poliisit tekevät Aaronista reikäjuustoa, sillä Decker väitti, että Aaronilla on mukamas ase.

Syystä tai toisesta  Aaron herää ruumishuonella ja lähtee takaisin Midianiin, kuten  Aaronin tyttöystävä Lori, nappisilmän tekemiä murhia tutkiva etsivä Joyce ja tietenkin Decker, joka onkin  kaupunkia piinannut nappisilmäinen ja vetoketjusuinen sarjamurhaaja.

Perillä Lori yrittää pelastaa Aaronin, Aaron tutustuu lähemmin Midianin ”Nightbreedinä” tunnettuun omituisten otusten kerhoon ja Decker liittoutuu paikallisen poliisin ja jyväjemmareiden kanssa tuohtakseen Aaronin ja Nightbreedit.

Vaikka Clive Barker onkin asialla, niin meno ei ole tällä kertaa niin brutaalia ja irvokasta, kuten Hellraisereissa, mutta  tälläkin kertaa luvassa on verta ja omituisia  otuksia ja Barkerilke epätavalliseen tyyliin otukset ovat tällä kertaa hyvien puolella nappisilmäisen ja vetoketjusuisen sarjamurhaajan edustaessa pahiksen virkaa tällä kertaa.

Olisipa Christopher Lambert tai Rutger Hauer, joita kumpaakin alunperin kaavailtiin, ollut pääosassa, sillä Sheffer ei oikein vaikuttanut Boonen roolissa, mutta sen sijan Cronenberg uransa ainossa isommassa roolissaan Deckerinä onnistui hyvin ja jostain kumman syystä Deckerin outfitistä tuli vahvasti mieleen Yön Ritari-trilogian Scarecrow, joten onkohan Nolan ottanut inspiraatiota tästä, kuten myösilmeisesti  Neil Gaiman, siilä Deckerin Gimp-henkisen naamarin nappisilmät toivat vahvasti mieleen Coralinen.

Sivuosista ja jäi myös mieleen Andy Renkona tunnettu Charles  Haid  tyypillisenä pikkukaupungin poliisina, jolla on syystä tai toisesta Commandosta repäisty salainen asehuone.

Tunnelmallisesta soundtracksistä vastasi yllättävää kyllä 2 Batman-säveltäjää, elikkä Danny Elfman ja Shirley Walker.

Nightbreed on jälleen kerran taattua Clive Barkeria alusta loppuun asti.

Arvostelu kirjoitettu teatteriversion(102min) pohjalta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Tappaja(1954)

 Alkuperäinen nimi: Suddenly

Tunnetaan myös nimellä: Ei armoa( käytetty vuoden 1987 tv-esityksessä)

Ohjaaja: Lewis Allen

Käsikirjoitus: Richard Sale(1943 Blue Book-lehdessä julkaistun Active Duty pohjalta)

Pääosissa: Sterling Hayden, Frank Sinatra, Nacy Gates,  James Gleason, Kim Charney,  Willis Bouchey, Paul Frees, Paul Wexler

Nyt arvostelussa  eri jännä ja loistava Film-Noir, jonka ensi-illasta on kulunut tänään tasan 70 vuotta.

Juoni lyhyesti  ja ytimekkäästi:

Suddenly-nimisessä pikkukaupungissa ei tapahdu juurikaan mitään, joten sheriffi  Tod Shaw käyttää virka-aikansa miehensä Korean sodassa menettäneen leskirouvan  Ellen Bensonin lähentelyyn, mutta lähentelystä ei tule mitään, sillä Ellen inhoaa aseita, kun kerran sotaleski on.

Sitten kaupungissa alkaa tapahtumaan vihdoin ja viimein, kun presidentti on liikenteessä ja on päättänyt oikaista kaupungin läpi ja reitti sattuu kulkemaan Ellenin talon ohi.

Presidentin  läpikulkumatka vetää paikalle väkeä ja tällä kertaa ei ole kyse turisteista, vaan John Baron-niminen  2.maailmansodan veteraani kahden kätyrin kanssa, joten Baron jenginsä kanssa tunkeutuvat Ellenin taloon ja ottavat kaikki paikallaolijat, elikkä Ellenin, Ellenin isän ja pojan, Peter Sr:n ja Peter Jr:n sekä sheriffin panttivangeiksi, sillä katkeroitunut Baron aikoo ampua presidentin talosta käsin.

Kun katsoo leffa, jossa Hayden ja Sinatra pääosissa, niin heti saattaa tulla johtopäätös, että Sinatra on sheriffin roolissa ja Hayden salamurhaajana, mutta jo 70 vuotta sitten typecasting osattiin välttää nokkelasti ja jos ei lasketa Danny Oceanin roolia 6 vuotta myöhemmin  Ocean’s Elevenin alkuperäisessä filmatisoinnissa Kovat kaverit,  niin tämä oli Sinatran ainoa rooli roistona.

Ja mitä puolestaan tarinaan tule, niin tämä on  Simpsonit-tyylin ennustanut tulevaisuuden tapahtumia, sillä juonikuvio kuulostaa vahvasti JFK:n salamurhalta 9 vuotta myöhemmin ja kuultuaan huhu, että Lee Harvey Oswald olisi nähnyt tämän ennen murhaa, joten Sinatra halusi vetää tämän pois levityksestä ja samoin Sinatra reagoi toiseen tähdittämäänsä saman aihepiiriin elokuvan Manchurian kandinaatti(1962) joka  kyllä liippaa paljon lähempänä JFK:n salamurhaa, sillä  sen ensi-ilta osui 24.10.1962, ja toiseksi allekirjoittanut ei usko, että 1963 olisi teatterissa tai televisiossa näytetty  9 vuotta vanhoja  elokuvia, sillä  vanhoja elokuvia esittäviä teattereita ei jenkeissä tuohon aikaan ollut ja kanavien elokuvatarjonta tuli ulkomailta, koska Hollywood-studiot eivät halunneet myydä esitysoikeuksia, koska tv oli viennyt yleisön teattereista.

Joka tapauksessa  eri hyvä ja aikaansa edellä ollut Film-Noir-klassikko.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Heräämisiä(1990)

Alkuperäinen nimi: Awakenings

Ohjaaja: Penny Marshall

Käsikirjoitus:  Steven Zaillian (Oliver Sacksin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Robin Williams, Robert De Niro, Julie Kavner, John Heard, Max Von Sydow, Peter Stromare, Penelope Ann Miller, Bradley Whitford

Nyt arvostelussa Penny Marshallin( Big-Isoksi yhdessä yössä) ohjaama tositapahtumiin perustuva kerrassaan loistava, liikuttava ja viihdyttävä ysärin draama.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Vuonna 1969 tohtori Malcolm Sayer(Oliver Sacksin alter ego) saapuu Bronxissa sijaitsevan sairaalaan tutkimaan ja hoitamaan katatonisessa tilassa olevia potilaita.

Eräs potilas, nimeltään Leonard Lowe, joka on ollut katatonisessa tilassa 30 vuotta kiinnittää eritysesti Sayerin huomion, joten  Sayer aikoo tehdä kaikkensa, jotta Leonard  ”heräisi” tilastaan ja niin lopulta käykin, kiitos L-Dopan ja niin Sayer  yrittää saada sairaalan johtoportaalta rahoitusta, jotta muutkin  potilaat saisivat L-Dopaa j sillä välin Leonard yrittää sopeutua elämään  sairaalan ulkopuolella ja alkaa vaatimaan oikeuksia liikkua vapaammin ulkona.

 Williams ja  De Niro vetivät hyvät pääosat  ja vaikka keskisissä rooleissa onkin Williamsin lisäksi  Kavner ja Heard, niin siitä huolimatta pokka piti koko leffan ajan, lukuun ottamtta kohtausta, jossa eräs sairaanhoitaja toteaa”It’a fu**ing miracle!” kun muutkin katatonisessa tilassa olleet potilaat ”heräävät” yllättäen tilastaan.

Sivuosissa muina potilaina piipahtavat jazzmuusikko Dexter Gordon, Vincent Pastore, Richard Libertini ja 1.roolissaan Vin Diesel sairaalan henkilökuntana.

Joka tapauksessa hieno leffa kerta kaikkiaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Joker: Folie á Deux(2024)

 Ohjaaja: Todd Phillips

Käsikirjoitus: Todd Phillips & Scott Silver

Pääosissa: Joaquin Phoenix, Lady Gaga,  Brendan Gleeson, Catherine Keener, Steve Coogan, Harry Lawtey,  Bill Smitrovich, Ken Leung, Jacob Lofland, Zazie Beezt, Leigh Gill, Sharon Washington

Nyt arvostelussa 5 vuoden takaisen naurettavan ja turhan ”kohun” keskelle joutuneen ja 2 Oscarilla palkitun  mestariteoksen odotettu  kauhulla ja innolla odotettu jatko-osa.

2 vuotta myöhemmin edellisen  osan tapahtumien jälkeen Arthur ”Jokeri” Fleck istuu edelleen Arkhamissa  ja on joutumassa oikeuteen 6 murhasta, joista syyttäjä vaati kuolemantuomiota, kun taas Arthurin puolustus aikoo vetoaa  skeidaan lapsuuteen ja DID-kortin esiin vetämiseen.

Odottaessaan oikeudenkäyntiä Arthur pääsee hyvän käytöksen johdosta kevyemmin vartioidun osaston puolelle, jossa hän tapaa  niin ikään potilaana olevan Harleen ” Lee” Quinzelin ja kuten leffan titteli lupaa, on luvassa kahden ”mieleltään hervottoman” sosiaalisen hylkiön välinen romanssi,  joka esitetään randomien lauluesitysten formaatissa.

Kuten 1.osa, niin tästäkin kohistiin etukäteen paljon, enkä nyt meinaa sitä  alussa mainitsemaan naurettavaa ja turhaa”kohua”, josta ei seurannut muuta kuin meemejä ja lyhyt buumi vierailla eräillä rappusilla Bronxissa, niin puolestaan  tämä aiheutti kohinaa etukäteen Gagan roolituksen ja musikaali-osuuksien vuoksi , niin siihen täytyy sanoa, että mielummin olisin nähnyt Emma Robertsin(jota muuten kaavailtiin Harleyn rooliin Suicide Squadiin) mutta jos allekirjoittaneen toive olisi  toteutunut, niin olisi varmaan tämäkin aiheuttanut  samantyylisen kohun, minkä Miller’s Girl aiheutti pääosan esittäjien ikäeron takia.

Mitä puolestaan musikaali-osuuksiin tulee, niin vaikka allekirjoittanut onkin suuri musikaalien fani ja vaikka Jokeri onkin ennen laulanut mm Killing Joke-sarjakuvassa(1988) ja sen animaatio-filmatisoinissa(2016) niin eipä lauleskelu oikein tunnun sopivan Batman-universumiin olleenkaan ja erityisesti  allekirjoittaneen suosikkeihin kuuluvan ja Homer ja Marge Simpsonin ”lauluna” tunnetun  (They Long to Be)Close to You:n  käyttäminen leffassa tuntui hieman mauttomalta ja pyhäinhäväistykseltä.

Sen sijaan Joaquin veti jälleen hyvän roolisuorituksen ja edelleen hienosti lavastettu 80-luku autoineen ja vaatteineen näytti hienolta.

Joker: Foile á Deux ei vedä vertoja ensimmäiselle osalle, mutta on silti kaikesta kritiikistä huolimatta erinomainen teos, jossa yhdistyivät jännästi musikaalit ja oikeussalidraama keskenään.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Megalopolis(2024)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Francis Ford Coppola

Pääosissa: Adam Driver, Laurence Fishburne, Dustin Hoffman,  Jon Voight Giancarlo Esposito, James Remar, D.B.Sweeny, Shia LaBeouf,  Jason Schwarztman, Talia Shire, Aubrey Plaza, Nathalie Emmanuel

Nyt arvostelussa FFC:n  26 ja ehkä viimeinen elokuva, jonka ns ’kriitikot” haukkuivat lyttyyn lähinnä ikävien huhujen liittyen Coppolan työskentelyyn kulisseissa ja parin  skandaaleissa  ryveneiden  näyttelijän mukanaolon  sekä lievästi sekavan tarinan ja pituuden takia, mutta kyseessä on mainettaan parempi teos.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa fiktiivisessä New Roman kaupungissa, jossa yhdistyvät menneisyys ja nykyisyys, sillä lähes kaikilla päähenkilöillä on antiikin Roomaan viittaava nimi, ihmiset pukeutuvat kuin Roomalaiset tai sitten 40-50-lukulaisittain fedora-hattuihin ja ulstereihin  ja autot ovat sekä että 1900-luvulta  ja 2000-luvulta.

Idealistinen arkkitehti  Caesar Catalina aikoo rakentaa Megalopolis-nimisen huippumordernin lähiön slummien paikalle, mutta tästä eivät slummin asukkaat ja isokenkäiset pidä ja Caesar joutuu mukaan kaupungin eliitin vehkeilyihin.

Lievästä sekavuudesta  ja  ylipituudesta huolimatta Megalopolis on  visuaalisesti hieno ja esimerkki ns Art House scifi-elokuvasta, joiden kulta-aika oli 60-80-luvuilla, mutta sen jälkeen genre  katosi lähes kokonaan valtavirtascifin myötä 2000-luvulla on ilmestynyt vain muutama Art House scifiä edustava teos, joten on se ihme, että ns ”kriitikot” eivät välitä tästä, vaikka kehuivat aikoinaan lähes jokaista Art House  scifi-klassikkoa, joten veikkaan, että about 20-30 vuoden kuluttua Megalopolista arvostetaan samaan tyylin kuin Blade Runneria ja sen jatko-osaa, jotka niin ikään ilmestyessään eivät saaneet lämmintä vastaanottoa vasta kuin vuosia myöhemmin.

Kaikesta  ns ”kriitikoiden” loanheitosta huolimatta Megalopolis on näyttävä ja visuaalisesti hieno teos ja ylsi tämän vuoden parhaimpia elokuvia allekirjoittaneen kirjoissa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Substance(2024)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Coralie Fargeat

Pääosissa: Demi Moore, Dennis Quaid, Margaret Qualley

Nyt arvostelussa syksyn kohutuin elokuva, joka parhaan käsikirjoituksen palkinnon Cannesin tai kuten allekirjoittanut niitä kutsuu nimellä ”Kävellään pois kesken esityksen-festivaaleilla”

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Ex-filmitähti ja nykyinen Aerobic-ohjelman juontaja Elisabeth Sparkle viettää synttäreitään, jotka eivät mene kovin iloisissa merkeissä, sillä hän saa kenkää ohjelmasta ja tilalle aiotaan palkata nuorempi ja kuumempi uusi kasvo ja pisteenä I:n päälle kotimatkalla Elisabeth joutuu auto-onnettomuuteen, josta selviää ihmeen kaupalla ilmaan luunmurtumia sun muuta sälää.

Sitten Elisabeth saa vihiä epäilyttävän paljon Re-Animatorin vainajia henkiin herättävän   taika-aineen ja Mountain  Dew:n risteytykseltä muistuttavaa    mystisestä Substance-nimisestä aineesta, jolla voi muuttaa itsensä nuoremmaksi versioksi itsestään ja näin olleen Elisabethistä kuoriutuu kirjaimellisesti nuorempi versio itsestään, joka tunnetaan nimellä Sue.

Sue saa paikan aerobic-ohjelman juontajana ja hänestä tulee iso kiho, mutta pian maine, uusi nuori alter-ego ja Substancen sivuvaikutukset nousevat päähän ja jälki ei tod ole kaunista katseltavaa ja lopulta vedetään  aikuisten oikeesti överiksi lätistelyn merkeissä.

Vaikka leffa sijoittuu Hollywoodiin ja pääosissa ovat Moore, Quaid ja Qualley, niin kyseessä on  ranskalaistuotanto, tarkemmin ottaen Gaspar  Noé:n lanseeraamaa New French Extremity-genre, jonka tuoreimpiin edustajiin The Substancen ohella lukeutuu 3 vuoden takainen Titane.

Titaneen verrattuna The Substance vetää lätistelynupit kaakkoon ja loppupuolella body horror-kliseet ja tekoverellä roiskiminen menee aivan övereihin  sfääreihin, että Cronenberg ja muut genren konkarit olisivat kateudesta vihreitä ja 8 vuoden takainen lievästi aliarvostettu Neon Demon, joka myöskin käsitteli kauneusihanteiden raadollisempaa puolta kalpenee tässä nähtyjen kauneusihanteiden murskaamisten rinnalla ja allekirjoittanut ihmetteli suuresti, että tämä pääsi läpi K16-leimalla, vaikka loppupuolen kuvaston perusteella K18-leima olisi kyllä ollut paikallaan.

Joka tapauksessa Moore ja Qualley vetivät mainiot pääosat ja myös Quaid, jonka rooli oli alunperin kirjoitettu Ray Liottaa varten veti myös mainion sivuosan nimeä myöten erästä pahamaineista  ex-elokuvatuottajaa parodioivana  Harvey-nimisenä tuottajana.

Käsin tehtyjen efektien ohella  The Substance on komeasti kuvattu ja lavastettu sekä erityismaininta hienosta värien käytöstä ja  Benjamin ” Raffertie”  Stefanskin kasariviboja henkivälle soundtrackille.

The Substance on syksyn ”mieltäylentävin” elokuva, joka tarjoaa kantaaottavan tarinan ohella kunnon lätistelyä ja ”mieltäylentävää” kuvastoa, mutta  141 minuuttia tuntui aivan liian pitkältä pituudelta Body Horror/Splatter-elokuvalle, joten nytpä sekin ennätys rikottu näiden genren teosten kohdalla.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️