Ohjelmoidut lihakset(1986)

 Alkuperäinen nimi: Vendetta  dal futuro

Tunnetaan myös nimellä: Hands of Steel

Ohjaaja: Sergio Martino

Käsikirjoitus: Sergio Martino, Scauro Scavolini,  Elisa Livia Briganti, John Crowther

Pääosissa: Daniel Greene, John Saxon, George Eastman, Janet Agren

Legendaarinen Italian B-luokan elokuvateollisuus iskee taas vaihteeksi  Sergio Martinon toimesta ja tällä kertaa rif-offailun kohteena on  Cyberpunk-klassikkoTerminaattori ja tälläkin kertaa Italialaiset ovat myöskin joutuneet rif-offailun kohteeksi, sillä tässä nähty kädenvääntö-teema  napattiin vuotta myöhemmin ilmestyneeseen Stallone-elokuvaan Over the Top.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Vaihtoehtoisessa vuodessa 1997  hämärä keksijä Francis Turner(John  Saxon) on luonut Kyborgin, joka on 70%kone ja 30%ihminen. 

Sitten Paco-niminen borgi kääntyy luojaansa vastaan ja ottaa hatkat ja päätyy vääntämään kättä rekkakuskien kanssa paikalliseen baariin.

Sitten alkaa sattumaan ja tapahtumaan, kun onnistuu suututtamaan rekkakuski ylivertaisilla kädenväätötaidoillaan ja pian alkaa takaa-ajo halki Arizonan ja rekkakuskien lisäksi Pacoa jahtaavat  myös G-mies(oletetut )ja Turnerin kätyrit.

Ryminä ja räiskettä tästä ei puutuu ja Italian B-luokan elokuvateollisuuden perinteitä kunnioittaen menoa säestää mielettömän hyvä soundtrack, josta tällä kertaa vastaa Goblin-yhtyeen Claudio Simonetti.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019(1983)

 Alkuperäinen nimi: Dopo la Caduta di New York

Tunnetaan myös nimillä: 2019: After the Fall of New York, After the Fall of New York

Ohjaaja: Sergio Martino

Käsikirjoitus:  Sergio Martino, Ernesto Gastaldi,  Gabriel Rossini

Pääosissa: Michael Sopkiw, George Eastman, Anna Kanakis, Valentine Monnier

Nyt arvostelussa 1/4 Sergion ohjaama ja osittain käsikirjoittama  sarjassamme post-apokalyptistä  meininkiä tarjoava italohuttu, joka rip-offaa sellaisia genren klassikoita  kuten Pako New Yorkista ja Mad Max 2 ja tällä kertaa italialaiset ovat joutunet myöskin rip-offailun uhriksi, sillä modernimipi genren klassikko Ihmisen pojat(2006) ”lainailee” elementtejä tästä leffasta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Taas vaihteeksi kuvitteellisessa vuodessa 2019 ydintuho on koetellut maailmaa muuttaen suurimman osan eloonjääneistä mutanteiksi, nais(oletetut) steriileiksi ja New Yorkin wastelandiksi, jossa taistelevat   mutantit, mutaatioilta välttyneet, Pan-amerikkailainen liitoutuma ja  Eurooppalais-Afrikkalais-Aasialaisen liittoutuma, joka tunneltaan nimellä Eurac.

Tarinan sankari Parsifal ja  joukko  muita värikkäistä personaalisuuksia lähtevät pitkälle  ja vaarojen  täyttämälle seikkailulle etsimään maailman viimeistä  hedelmällistä nais(oletettua ja  kohti Alfa Centauria, jonne olisi tarkoitus perustaa uusi siviilisaatio.

After the Fall of New York on jälleen kerran taattua italolaatua, elikkä kökköä näyttelemistä, juoni  täynnä epäloogisuuksia ja vailla järjen häivää, mutta toisin kuin 98% nykyelokuvissa, tässä paistaa aito tekemisen riemu ja innostus elokuvaa kohtaan,  joka välttyy myös katsojalle  ja kuten muissakin B-luokan italo-klassikoista, niin tässäkin on aivan mielettömän hyvä soundtrack, josta vastasivat alan konkarit, elikkä De Angelisin veljekset Guido ja Maurizio.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Blastfighter(1984)

 Ohjaaja: Lamberto Bava

Käsikirjoitus: Massimo & Luca De Rita( Morando Morandinin & Francesco Costan tarinan pohjalta)

Pääosissa: Michael Sopkiw, George Eastman, Valentina Forte

Nyt arvostelussa taas yksi italoklassikko, josta piti alunperin tulla Lucio Fulcin ohjaama post-apokalyptinen  leffa  ja jatko-osa Fulcin ohjaamalle  Fred   Williamson-rymistelylke Warriors of the Year 2072, mutta Blastfighter päätyi sitten Bavan Lamberton ohjaamaksi eräjorma-actioniksi,, jonka tarina ”lainailee” elementtejä eräjorma-genren klassikoista Syvä joki ja 1.Rambo.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Ex-kyttä Jake ”Tiger” Sharp vapautuu vankilasta istuttuaan 7 vuoden kakun tapettua  roiston, joka tappoi hänen vaimonsa.

Sitten Jake tapaa kaverinsa Jerryn, jonka lahjoittaa hänelle SPAS 12-haulikon, jolla olisi tarkoitus ampua syyttäjä, joka järjesti Jaken linnaan 7 vuotta aiemmin.

Mutta Jake ei jaksa enää tappamista, joten hän ottaa hatkat haulikon kanssa mökille, hautaa haulikon lattialautojen alle ja päättää viettää laadukasta isä-tytär-aikaa tyttärensä Connien kanssa.

Suunnitelmiin tulee muutos, kun sikailevia metsästäjiä saapuu maisemiin ja Jake joutuu kaivamaan SPAS:in lattian alta, kun metsästäjä ampuvat Jaken suosikki kauriin ja pisteenä I:n päälle ahdistelevat ja tappavat Connien.

Elikkä tuttua Italo-laatua taas vaihteeksi Fulcin hovisäveltäjä Fabio Frizzin  hienon soundtrackin ja aikaansa nähden huippumodernin SPAS-haulikon  säestämänä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Johnny Mnemonic-Kuolelman kuriiri(1995):

 Ohjaaja: Robert Longo

Käsikirjoitus: William Gibson

Pääosissa: Keanu Reeves, Dolph Lundgren, Dina Meyer, Ice-T, Henry Rollins,  Udo Kier, Takeshi Kitano, Denis Akiyama, Don Francks, Barbara Sukowa

Nyt arvostelussa William Gibsonin(Neuromancer) kynäilemä  unohdettu  ja lievästi  aliarvostettu ysärin Cyberpunk-klassikko, joka  samana vuonna julkaistun Virtuosityn kanssa esitteli kansalle VR-teknologian.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään  vaihtoehtoista vuotta 2021, jossa taudit ja Yakuza riehuvat kaduilla ja  ihmisten aivoihin asennettava data on käypää valuttaa, jonka vuoksi ollaan jopa valmiita tappamaan.

Päähenkilö Johnny kuuluu tähän edellä mainittuun vähemmistöön, jonka päässä on dataa, mutta pian Johnnyn pään  perässä ovat Yakuza ja mieleltään hervoton saarnaaja, sillä Johnny päässä oleva data sattuu olemaan lääke meneillään olevaan NAS-pandemiaan.

Jos lasketaan paraikaa tuotannossa oleva 5.John Wick-leffa, videopeli Cyberpunk 2077 ja tämä, niin Keanu on näytellyt tähän päivään  mennessä  9 kertaa hahmoa, jonka etunimi on John tai Johnny, joten ilmeisesti on käsikirjoittajilla ollut  ideoista puutetta  keksiä  hyviä etunimiä päähenkilölle.

Keanu sentään veti ihan hyvän pääroolin, mutta sen sijaan show’n varastivat Dolph saarnaajan roolissa Ice-T J-Bonena, slummien coolimpana  jätkänä, joka johtaa megakorporaatioita  vastaan taistelevaa Lo-Tek-joukkoa.

Johnny Mnenomic tarjoaa taas yhden tyylikkään ja lukuunottamatta ysärin kiusallisen kökköjä  CGI-efektejä visuaalisesti hienon Cyberpunk-leffan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Tappajat(1964)

 Alkuperäinen nimi: The Killers

Ohjaaja: Don Siegel

Käsikirjoitus: Gene L. Coon( Ernest Hemingwayn tarinan pohjalta)

Pääosissa: Lee Marvin, Clu Gulager, Angie Dickinson, John Cassavetes, Ronald Reagan, Norman Fell Claude Akins

Nyt arvostelussa  tasan 60 vuotta sitten ensi-iltansa saanut  Neo-Noir-klassikko, jonka ohjasi legendaarinen Don Siegel, jonka CV:stä mainittakoon  50-luvun scifi-elokuvan aatelia edustava  Varastetut ihmiset(1956), 5 Clint Eastwood-elokuvan ja osittain Helsingissä kuvatun Bronson-rymistelyn Puhelin(1977)

 Tarina siis on jo filmattu aiemmin 18 vuotta aiemmin ja tämä jäi Ronald Reaganin viimeiseksi rooliksi ennen siirtymistä poliitikan pariin.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Palkkatappajat  Charlie ja Lee hoitelevat heti leffan alussa kilpa-aja Johnny Northin, mutta saavat myöhemmin selville, että Johnny oli  sekaantunut isoon kupruun ja pian Charlie ja Lee joutuvat napit vastakkain gangsteripomo Jack Browningin kanssa.

Vaikka tämä onkin tehty 1964, elikkä Haysin koodin vielä olessa voimassa, niin siitä huolimatta tämä ei kelvannut NBC:n tv-elokuvaksi, koska pitivät tätä ”liian väkivaltaisena”, joten tästä tulikin sitten Universalin käsissä teatterielokuva, mutta silti takakannessa komeileva K18-leima tuntuu hieman yläkanttiin vedetyltä, sillä väkivalta on aikakaudelle  tyypillistä pyssypaukuttelua, nyrkkitappeluita ja räikeänpunaista tekoverta, elikkä samaa osastoa mitä joka kesä näytetään saman aikakauden Jaska Böndeissä, joten lienee tarpeellista  MEKU:lle palautetta asian tiimoilta.

Lee Marvin oli jälleen kerran äijä paikallaan ja Reagan veti myöskin hyvä roolin, vaikka tämä onkin ainoa roolisuoritus, jonka olen  häneltä nähnyt  ja veikkaan, että aikalaisyleisöllä on mennyt popparit väärään kurkkuun, kun näkivät sankarin rooleista paremmin tunnetun Reaganin  gangsterina,  vähän samaan tyylin kuin  amerikkalainen yleisö reagoi 4 vuotta myöhemmin  Henry Fondan rooliin  Huulihappukostajassa.

Vaikka musiikit eivät jäänet tästä erityisemmin mieleen, niin täytyy silti mainita, että niistä vastaa muuan John Williams, jolle tämän leffan soundtrack oli 9.sävellystyö.

Tappajat vuosimallia 1964 voittaa aiemman filmatisoinnin 100-0, vaikka ei sekään huono ole ja milloin Holywood oppii, että äänenvaimennin ei toimi revolverissa, kuten tässä(kin) leffassa  esitetään.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Heinäsirkat(1975)

 Ohjaaja: John Schlesinger

Käsikirjoitus: Waldo Salt( Nathanael Westin novellin pohjalta)

Pääosissa: William Atherton, Karen Black, Donald Sutherland, Burgess Meredith,  Richard Dysart, Jackie Earle Haley, Bo Hopkins, Pepe Serna, Geraldine Page, Billy Barty,  John Hillerman, William Castle

Nyt arvostelussa lievästi aliarvostettu 70-luvun klassikko, joka esitteli kansalle Homer Simpsonin(ei sitä) 12 vuotta ennen Tracy Ullman Show’ta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään 30-lukua Hollywoodissa, jonne  juuri Yalesta valmistunut taiteilija Tod Hackett pyrkii töihin t ja saa paikan  Waterloo-aiheisen elokuvien taustojen maalaajana.

Uudessa kotitalossaan Tod tutustuu naapurissa asuvaan niin ikään elokuva-alelle pyrkivän  Fye Greenerin ja tämän isän Harryn, jolla on koemusta viihdealalta Vaudeville-taiteilijana.

Sitten Faye onnituu lyömään itsensä läpi näyttelijänä ja Fayeen ihastunut Tod saa huomata, että  meno Hollywoodissa on yllättävän rasdollista, vaikka Haysin koodi  onkin siistinyt meno niin valkokankaala kuin seurapiireissä ja Todin harmiksi  Fayellä  riittää vientiä ja montaa ihailijaa, joihin lukeutuu mm tilintarkastaja nimeltään Homer Simpson.

Vain 4 novellia lyhyen uransa aikana kirjoittanut West onnistui hyvin kuvaamaan 30-luvun Hollywoodiin meininkiä, jota ei edes edellisellä vuosikymmenellä tapahtunut Fatty Arbucklen skandaalin johdosta lanseetattu Haysin koodi onnistunut siistimään 98% ja lopussa tarina saa hiema surrealistisia ja kauhumaisia piirteitä.

Krediittiä myös elokuvan hienosta värien käytästä ja soundtrackistä, josta vastaisi John Barry.

Jos haluatte nähdä elokuvan, jossa Pappa-Sutherlandin esittämä kuuluisan tv-isän kaima (spoilerivaara) tappaa Rorschachin, niin tämä on teitä varten  ja muille tätä voi suositella, jos 70-luvun laatudraamat ja historia kiinnostaa ja olisi kyllä vänkää nähdä tästä Simpsonit-parodia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Stunt Man(1980)

 Ohjaaja: Richard Rush

Käsikirjoitus: Richard Rush & Lawrence B. Marcus( Paul Brodeurin novellin pohjalta)

Pääosissa: Steve Railsback, Peter O’Toole, Barbara Hershey,  Alex Rocco, Allen Garfield

Kevään puhutuimman  elokuvan,   The Fall Guyn  mainostettiin  olevan olevan kunnianosoitus stunt-alan henkilöille, mutta jo ennen TFG:en pohjautuvaa tv-sarjaa stunt-alan henkilöiden seikkailuja oli jo käsitelty kahdessa koko illan elokuvassa,  Burt Reynoldsin tähdittämässä Konnan ja Koukku ja 2 ekan Kanuunankuularallin varjoon jääneessä Hooperissa(1978) sekä nyt arvostelussa olevassa TSM:ssä, joka perustuu 10 vuotta aiemmin julkaistuun samannimiseen novellin, joten TFG  ei todellakaan ole pioneeri sarja/elokuva stunt-alan henkilöihin liittyen.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Vietnam-veteraani Cameron on joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa ja paetessaan hän päätyy 1.maailmansodasta kertovan leffan kuvauspaikalle, joten vastineeksi turvapaikasta ohjaaja Eli Cross palkkaa Cameronin stunt-henkilöksi ja  siinä sivussa syttyy kolmiodraama Cameronin, Elin ja elokuvan nais(oletetun) pääosan esittäjän Nina Franklinin kanssa.

 Elikkä vauhtia ja vaarallisia tilanteita  tilanteita  riittää jälleen kerran yhdessä kasarin vähemmän tunnetuista klassikoista, jossa mielenkiintoisesti yhdistyvät toiminta, komedia, draama, psykologinen satiiri ja sodanvastainen sanoma.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️