Verenjano(1983)

Alkuperäinen nimi: The Hunger

Ohjaus: Tony Scott

Käsikirjoitus: James Costigan, Ivan Davis ja Michael Thomas (Whitley Strieberin samannimisen kirjan pohjalta)

Pääosissa: David Bowie, Catherine Deneuve, Susan Sarandon, Cliff De Young Dan Hedaya, Willem Dafoe, John Pankow

Nyt arvostelussa 5 vuotta sitten sillata alas hypännen Sir Ridley Scottin pikkuveljen tyylikäs ja aliarvostettu debyyttiohjaus.

Leffa starttaa tyyllikkäästi Bauhaus-yhteen  Bela Lugosi's dead biisin  siivittämänä yökerhosta, josta siirytään seuraamaan David Bowien ja Catherine Deneuven järjestämiä orgioita jotka päättyvät verisesti, koska Bowie ja Deneuve ovatkin vampyyrejä, yllätys, yllätys.

The Hunger siis kertoo New Yorkissa majailevasta  vampyyripariskunnasta, joista Bowien esittämä John alkaa salaperäisesti vanhenemaan ja katoaa sen jälkeen salaperäisesti koko leffasta.

Deneuven esittämä Miriam puolestaan etsii itselleen uutta rakastajaa  ja semmoiseksi valokoituu Susan Sarandonin esittämä lääkäri.

Vuonna 1983 MGM: n oli tarkoitus filmata Verenjanon sijasta Anne Ricen kirjaan pohjautuva Veren Vangit, mutta päätyivätkin sitten filmaaman tämän, joten Tony Scottin oli laitettava Veren Vankeja varten suunittelemansa ideat Verenjanoon ja lopputuloksena olikin aiemmin arvostelemani Michael Mannin The Keepin oheela yksi  leffavuoden 1983 tyylikkäimpiä tuotoksia.

Toisin kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn ja  kritisoivat erityisesti Scottin ylikoristeelista ja mainosten vaikuttamaa visuuaalista tyyliä. Murkskakrittikin vuoksi Tony Scott  piti taukoa 3 vuotta ennen kuin ohjasi  sateenkaarielokuvien modernin klassikon TG:n

Nykyään The Hunger onkin kulttileffa, nimenomaan sateenkaaripiireissä Deneuven ja Sarandonin ”lemmekkään kohtaamisen” vuoksi. 

 Pienenä triviana myöskin manittakoon, että Willem Dafoe ja John Pankow,
jotka esiintyivät pari vuotta myöhemmin modernin rikoselokuvan rajussa mestariteoksessa Elää ja kuolla L.A:ssa tekevät tässä yhden repliikin roolit puhelinkopeilla roikkuvina hiippareina.

The Hunger on tiivstunnelmainen ja viisuaalisesti tyylikäs kauhudraama ja Michael Mannin The Keepin oheela leffavuoden 1983 tyyllikäimpiä tuotoksia ja Tony Scottin 2.paras leffa TR:n jälkeen.

Seuraavaksi tässä blogissa arvosteluvuorssa pari vuotta aiemmin ilmestynyt saman kirjailijan elikkä Whitley Striberin kynäilemä modernin ihmissusitarina Wolfen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Guardians of the galaxy Vol. 2( 2017)

Ohjaus ja käsikirjoitus: James Gunn

Pääosissa: Chris Pratt, Bradley Cooper, Vin Diesel, Dave Bautista, Zoe Saldana, Michael Rooker, Kurt Russell, Sylvester Stallone, David Hasselhoff, Stan Lee, Ving Rhames, Seth Green

Tämän blogin ensimmäin arvostelu tänä vuonna ilmestyneestä ja leffateatterissa katsotusta elokuvasta.

Tähtilordi porukoineen rellestää jällen kerran avaruudessa entistäkin paremman soundtrackin siivittämänä ja  Tähtilordi tapaa vihdoinkin kauan kadoksissa olleen isänsä Egon ( Kurt Russell)

Tämä oli mielestäni jopa edellistää osaa parempi ja hauskempi. Toimintapuoli oli edellistä osaa näyttävämpää  ja vitsejäkin oli entistä enemmän ja varsinkin Drax Tuhoajan (David Bautista) pariinkin otteeseen elokuvan aika murjaisema vitsi Hanurilax-akuista repeilytti niin pahasti, että slushiet meinasivat purskahtaa suusta. Myöskin musiikkipuoli oli erityisen onnistunut tässäkin, mainittakoon esimerkiksi suuresti arvostamani Country-laulaja Glen Campbellin Southern Nights.

Oli myöskiin mukava nähdä vanhojen konkareiden Kurtin, Syltyn ja Hässelhösselin kuvissa. Varskin Hässelhösselin pieni rooli repeilytti myöskin paljon. Myös Stan Leen cameo-rooli oli hupaisa.

Tämän vuoden uutuselokuvien kirkainta kärkeä ja lopuksi mainattakoon, että Tähtilordi kumppaineen esintyy lähitulevisuudessa peräti kahdessa elokuvassa, joista toinen tulee olemaan 3. Avenges-seikkailu ja toinen puolestaan taas suunniteila oleva jatko-osa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Guardians of the galaxy(2014)

Ohjaus ja käsikirjoitus: James Gunn

Pääosissa: Chris Pratt, Bradley Cooper, Vin Diesel, Dave Bautista, Zoe Saldana, Lee Pace, Michael Rooker, Josh Brolin, Glenn Close, John C Reilly, Benicio Del Toro

Tämän blogin ensimmäinen Marvel-arvostelu.


Tähtilordi (Chris Pratt) riehuu porukoineen hyvön soundtrackin siivittämänä avaruudessa. Porukkaan kuuluvat mm puhuva ja asehullu pesukarhu Rocket ( Bradley Cooper) ja puhuva puu Groot (Vin Diesel) jonka vakiohokema on " Olen Groot"


Yllättävän  rohkea veto oli Marvelilta tehdä elokuva vähemmän tunnetuista hahmoista. Erittäin hyvä elokuva tämä oli. Vauhtia, toimintaa ja huumoria oli paljon ja edellä mainittu soundtrack oli myöskin hyvä.


Muistakaa katsoa lopputekstit loppuun asti, niin voitte bongata myös erään toisen vähemmän tunnetun Marvel-hahmon.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Veriveljet(1989)

Alkuperäinen nimi: Next of Kin

Ohjaus:  John Irvin

Käsikirjoitus: Michael Jenning

Pääosissa: Patrick Swayze, Liam Neeson, Adam Baldwin, Ben Stiller, Bill Paxton, Ted Levine, Andreas Katsulas, Michael J Pollard, Helen Hunt

80-luku oli toimintaelokuvien kulta-aikaa, jolloin ilmestyivät semmoiset klassikot, esim Rambo-trilogia, Commando ja Die Hrd, mutta vuosikymmennen jälkimmäisen puoliskon aikana ilmestyneet  toimintatykitykset ovat Die Hardia lukuunottamatta jäänneet hyvin vähälle huomiolle.

 Hyvä esimerkki 80-luvun jälkipuoliskon toimintatykityksistä on mm Arska-mätön  Raaka keikka (1986) ja Vietnam-kuvauksen Hamburger Hill (1987)  John Irvinin  ohjastelema Next of Kin.


Windy Cityssä kyttäilevä kyttä Truman Gates ( Patrick Swayze) joutuu kinkkiseen tilanteeseen, kun  velipoika Gerald (Bill Paxton) saa nappia otsaan mafioso Joeyn ( Adam Baldwin) toimesta.

Ilonpidollisesti  rajoitteisten juhlien jälkeen Trumanin skeidaisessa takissa heiluva  junttiveli Briar (Liam Neeson) saapuu Windy Cityyn ja alkaa häriköimään mafiosojen bisneksiä.


Tämän kaiken ohella näemme mm harvinaisen urpoja mafiosoja, joilla  on vaikeuksia pärjätä junttipossea vastaan, junttipossen käärmebusseineen ja samoissa käsiraudoissa olevien Swayzen ja Neesonin eepinen tappelu baarissa

Next of Kin on kasarin jälkipuoliskon viihdyttävimpiä ja aliarvostetuimpia toimintatykityksiä, joka osoitti jo 19 vuotta ennen Takeniä ( 2008)  Liam Neesonin  kyvyt toimintasankaroinista  ja  joka kuulu Swayzen filmiografian parhaimpiin teoksiin Red Dawnin (1984), Road Housen (1989)  ja Point Breakin (1991) kanssa.

Oli myöskin piristävää nähdä Ben Stiller muunkin genren elokuvassa kuin  miehen yleensä tavavaramerkiksi muodostuneissa  kakkafarsseissa.

80-luvun toimintatykitysten aatelia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Combat Shock(1986)

Tunnetaan myös nimellä: American Nightmares

Ohjaus ja käsikirjoitus: Buddy Giovinazzo

Pääosissa: Ricky Giovinazzo, Veronica Strok, Mitch Maglio

Uberhauskoista ja päättömistä roskaelokuvista  mm Toxic Avenger ja Class of Nuke em high tunnettu Troma-yhtiö  filmiografiasta löytyykin näinkin synkkä ja rankka pläjäys nimeltään Combat Shock.

Combat Shock siis kertooohjaajan veljen tulkitsemasta Vietnam-veteraani Frankistä, jolla on sotatraumojen lisäksi vaikeuksia vaikka muille jakaa: Vaimo nalkuttaa,  Agent Orange-myrkyn muntantoima vauva pitää ruokkia, jääkaappi on tyhjä, vuokria on rästissä, velkoojat ahdistelvat ja paras kaveri on narkkari. Varsin kurja päivä siis on tiedossa Frankille.

Vaikka Combat Shock onkin Troma-produktioksi yllättävän synkkä ja rankka, on silti  Troman jälki havaittavissa mm kuvauksen ja amatöörimäisen näyttelytyön osalta.


Combat Shock on varsin rankka elokuva Vietnam-traumoista Scorsesen Taksikuskin hengessä ja suositeltaava katsottavaa niille jotka haluavat nähdä  vakavan Troma-produktion.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Valkoinen Koira(1982)

Alkuperäinen nimi: White Dog

Ohjaus: Samuel Fuller

Käsikirjoitus: Samuel Fuller ja Curtis Hanson  (Romain Garyn novellin pohjalta)

Pääosissa:Kristy Mcnichol, Paul Winfield, Burl Ives, Jameson Parker, Bob Minor, Dick Miller Samuel Fuller.

Hollywoodin ja suuren yleisön vieroksuma Samuel Fuller teki vuonna  1982 yhden hienoimmista elokuvistaan, joka ilmestyessään tulkittiin väärin rasismia ihannoivaksi ja tämän seurauksena White Dog sai ensi-iltansa jenkeissä vasta noin 10 vuotta myöhemmin ja elokuvansa saaman nihkeän vastaanoton takia Fuller teki viimeiset elokuvansa Euroopassa.

Nimensä mukaisesti elokuva kertoo ns "Valkoisesta Koirasta"  eli tarkemmin sanottuna rasistikoirasta, joka jää näyttelijätär Julien (Kristy Mcnichol)  Mustangin alle ja Julie ottaa koiran hoittoonsa. Koiran poliittinen suuntautuminen tulee Julie selväksi, kun koira hyökkää Julien afroamerikkalaisen ystävän kimppuun. Tapahtuman jälkeen rasistikoira päätyy eläintenkouluttaja Keysin(  Komissario Ed Traxleria Terminatorissa näytellyt Paul Winfield)  hoiviin tarkoituksena kitkeä rasismi koirasta pois lopullisesti.

Vaikka tarina rasistikoirasta kuulostaa absurdilta, on  kyseessä väkevä ja tunteikas laatudraama, jota  Ennio Morricone musiikit tukevat hienosti.



Ja Terminatorista puheen olleen, Paul Winfieldin lisäksi elokuvasta voi bongata pikkuroolista Dick Millerin, joka näytteli Arskan ampumaksi  joutunutta asekaupan omistajaa. Lisäksi White Dogissa nähdään myös Fuller itse pienessä roolissa managerina.

White Dog on aliarvostettu ja unohdettu mestariteos, joka menee parhaimpien rasismin vastaisten elokuvien  kuten Norman Jewsonin In the heat of the nightin ja Alan Parkerin Mississippi burningin joukkoon.

Hyvin kantaaottava ja ajankohtainen elokuva tänäkin päivänä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Shokkikäytävä(1963)

Alkuperäinen nimi: Shock Corridor

Ohjaus ja käsikirjoitus: Samuel Fuller

Pääosissa:  Peter Breck, Constance Towers, James Best, Hari Rhodes, Gene Evans, Larry Tucker, Paul Dubov, Phillip Ahn

Perus-Hollywood-produktioista poikkeavsta ja rankkojakin aiheita elokuvissaan käsittellyt Samuel Fuller ohjasi vuonna 1963 Shokkiköytävän, joka vetää jopa vertoja 12 vuotta myöhemmin ilmestyneele mielisairaalaelokuvien ykköselle Yksi lensi yli käenpesälle ja osoitti jo varhain 60-luvulla  sangen mielenkiintoisen tarinan toimittajasta tekeytyneenä hulluksi mielisairaalaan, jota ei olisi nähty missään ison budjetin Hollywood-produktiossa.

Shokkikäyttävä siis kertoo toimittaja Johnny Barrettista (Peter Breck)  joka Pulitzerin toivossa lähtee mielisairaalaan hulluksi tekeytyneenä saadaksen tehtyä jutun sairaalassa tapahtuneesta murhasta, jonka todistajina olivat 3 muuta potilasta sairaalassa.

Yksi kerrallaan Johnny haastattelee edellämainittuja potilaita, jotka ovat sekaisin mitä erikoisimmalla tavoilla. Trioon kuuluvat Korean sodan veteraani, joka luulee olevansa Kenraali Stuart Sisällissodasta,  Ku Klux Klania kannattava afroamerikkalainen mies ja tiedemies, joka on taantunut 6-vuotiaksi kuultuaan atomipommin aiheuttamista tuhoista.

Shokkikäytävä on varsin  poikkeuksellinen  Haysin koodin aikaan  ilmestyneele elokuvalle. Harvassa  Haysin koodin aikaan ilmestyneissä elokuvissa ei nähty mm  mielisairaaloita ja naisia
työskentelemässä strippareina, jota Shokkikäytävässä edustaa Johnnyn tyttöystävä Cathy ( Constance
Towers)

Shokkikäytävä ansaitsee aikaudelleen hyvin poikkeavan tarinansa lisäksi krediittiä myös  muuten mustavalkoisessa elokuvassa olevista  värikkäistä unijaksoista, jotka Fuller oli filmannut 10 vuotta aiemmin  20th Century Foxin kanssa tekeillä olleeseen  elokuvaansa Tigrero, joka ei kuitenkaan koska valmistunut budjettisyistä.

Shokkikäyttä on 60-luvun alkupuolen elokuvaksi varsin hurja ja intensiivinen katsomiskokenus, joka
jättä taatusti katsomisen jälkeen katsojan mietittäväksi missä liikku normaalin ja hullun raja ja kannattaako todellakin uhrata elämänsä ja mielenterveytensä yliarvostetun palkinnon takia?

 Ajankohtainen ja ajatuksia herättävä elokuva vielä 54 vuoden jälkeenkin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pelastakaa sotamies Ryan (1998)

Ohjaus: Steven Spielberg

Käsikirjoitus: Robert Rodat

Pääosissa: Tom Hanks, Matt Damon, Tom Sizemore, Dennis Farina, Vin Diesel, Barry Pepper, Ted Danson, Paul Giamatti, Edward Burns, Giovanni Ribisi, Nathan Fillion, Ted Danson, Bryan Cranston

 Koska huomenna onNormandian maihinnousun 73. vuosipäivä, ajattelin vääntään arvostelun National Film Registryyn päätyneestä sotaelokuvasta.

On siis 6. Kesäkuuta 1944. Liittouneet nousevat maihin Normandian rannikolla Ranskassa ja valtaavat sen takaisin  natseilta. Taistelun tuoksinnassa sotamies Ryan ( Matt Damon jää vihollislinjojen taakse ja kapteeni John H Miller ( Tom Hanks) lähtee komppaniansa kanssa eeppiselle pelastusretkelle.

Aika tyypillistä jenkkipropagandaa tämä on, mutta Spielberg on onnistunut ohjaamaan eeppisen, jännitttävän ja tunteikkaan sotaelokuvan, jossa myös sodan raadollinen puoli tulee hyvin esille, varsinkin alun maihinnousukohtauksessa.

Kaikinpuolin  tyylikäs, jännittävä ja dramaattinen katsomisen arvoinen sotaelokuva, vaikka muiden jermuleffojen tapaan tässäkin haiskahtaa pienimuotoinen jenkkipropaganda.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️