Voyage of the Rock Aliens(1984)

 Ohjaaja: James Fargo & Bob Giraldi

Käsikirjoitus: Edward Gold &  James Guidotti

Pääosissa: Pia Zadora, Craig Sheffer, Tom Nolan, Michael Berryman, Ruth Gordon, Jermaine Jackson, Peter Cullen, Alison La Placa.

Nyt arvostelussa taas yksi älyvapaa ja hillittömän hauska kasarin kulttiklassikko.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Joukko avaruusolioita, joiden nimet koostuvat kirjaimista aakkosjärjestyksessä A:sta Z:en etsivät planeettaa, jossa olisi musiikkia.

Nähtyään ensiksi  Zadoran ja Jacksonin dueton When the Rain Begins to Fall:in musiikkivideon, aakkosalienit päätyvät maapallolle, jossa sattuu ja tapahtuu, kun yksi alieneista ABCD ihastuu  DeeDee:hn, paikallisen high schoolin laulajatähteen, mistä ei Frankie, joka on myöskin on iskenyt silmänsä Dee:hn ei tykkää.

Sekavaan  tarinaan  tuovat oman lisänsä harvinaisempi nais(oletettu) sheriffi, jota kiinnosta enemmän nuorten könsikkäiden tirkistely ja alienit, sen sijaan, että järvessä muhii saasteiden muntantoima jättimustekala sekä lataamolta karanneet 2 tyyppiä, jotka sen kummemmin saavat haalittua itselleen kasan aseita ilman taustojen tarkistusta ja 5 päivään odotusta ja leffan kohokohdassa toinen karanneista potilaista jahtaa Deen bestistä, Dianea moottorisahan kanssa, kunnes saha sanoo itsensä irti ja niinpä uhri ja murhanhimoinen mielipuoli alkavat yhdessä korjaaman sahaa.

B-luokan tekeleeksi tähän on saatu haalittua yllättävän hyvä soundtrack, joista mainittakoon Zadoran esittämät You  Bring Out the Lover in Me ja Little Bit of Heaven Shafferin lipsynkattuna laulama Nature of The Beast, jossa oikea puuma hyppii jatkuvasti hidastettuna.

Jos Troma-lafka olisi tehnyt musikaalin samoihin aikoihin, niin se varmaan olisi näyttänyt tältä ja Voyage of the Rock Aliens on taas vaihteeksi sarjassamme niitä elokuvia, jotka ovat niin huonoja, että ovat oikeasti hyviä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Angel(1984)

 Ohjaaja: Robert Vincent O’Neil

Käsikirjoitus: Robert Vincent O’Neil & Joseph M. Cala

Pääosissa: Donna Wilkes, Cliff Gorman, Dick Shawn, Rory Calhoun, John Diehl, Susan Tyrrell

Nyt arvostelussa 2 vuotta aiemmin julkaistun Vice Squadin ja saman vuoden Abel Ferrera-klassikon Fear Cityn välissä ilmestynyt samoihin kuvioihin sijoittuva  ”trillerin” tapainen kyhäelmä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Päähenkilömme  Molly Stewart vaikuttaa päältäpäin katsottuna tyypilliseltä koulutytöltä, mutta öisin hänestä tulee ”Angel” Hollywood Blv:n rakkauden ammattilainen, jonka ystäviin kuulu mm vanha länkkäritähti ”Kit Carson” ja Drag Queen Marvin, taittelijanimeltään ”Mae”.

Sitten kuvioihin ilmestyy  rakkauden ammattilaisia väijyvä sarjamurhaaja, joka ottaa Angelin  seuraavaksi kohteekseen, sillä Angel  osoitti hänet poliisin tunnistusrivistä.

Vaikka päähenkilö onkin taas vaihteeksi liian nuori  ollakseen rakkauden ammattilainen, niin kukkahatut pysykööt  hatuissaan, sillä toisin kuin  Jodie Foster Taksikuskissa ja Brooke Shields 2 vuotta myöhemmin kiistanalaisessa Louis Mallen teoksessa Pretty Baby,  oli Donna Wilkes Angelia filmatessa 24v, joten mistään eksploitaatiosta voida puhua, sillä elokuva ei uskalla ottaa kaikkea irti aiheestaan, vaikka onkin New World Pictuers-studion tuotantoa, johon lukeutuu mm Hellraiser ja sen 1.jatko-osa Hellbound.

Ja vaikka kyseessä onkin trilleri, niin kunnon jännitystä ei tarinan aikana pääse syntymään, mikä johtunee köykkäisestä käsikirjoituksesta ja siitä, että Miami Vice  Larry Zitona paremmin tunnettu John Diehl ei ole kovin vakuuttava anonyymin sarjamurhaajan roolissa, joten paremmalla  käsikirjoituksella ja roolittamalla jonkun muun tarinan roistoksi tämä olisi voinnut olla paikoittain jännä teos.

Mutta ei tämä ihan surkea, ole sillä älyvapaan tarinan, värikkäiden  sivuhahmojen ja puskista tulevan loppuhuipennuksen osilta tämä on taas vaihteeksi sarjassamme niitä elokuvia, jotka ovat niin huonoja, että ovat oikeasti hyviä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Valuva kuolema(1958)

 Alkuperäinen nimi: The Blob

Ohjaaja: Irvin S. Yeaworth Jr

Käsikirjoitus: Irving H. Millgate, Kay Linaker & Theodore Simonson

Pääosissa: Steve McQueen, Aneta Corsaut, Earl Rowe, Olin Howland

Nyt arvostelussa se aito ja alkuperäinen The Blob, joka muistetaan 3 asiasta: Steve McQueenin 1.pääosasta, Burt Bacharach’in säveltämästä svengaavasta  tunnarista ja nimikko-oliostaan, joka muistuttaa epäilyttävän paljon mansikkahilloa.

Elikkä avaruudesta putoaa meteoriitti, josta kuoriutuu ulos  mansikkahilloa muistuttava otus, joka kasvaa suuremmaksi sitä mukaan kun syö.

Paikalliset teinit yrittävät varoittaa  Steve ja Jane yrittävät varoittaa poliisia oliosta, mutta poliisi ei ota varaa tosissaan, mikä käy kalliiksi kaupungille ja sen asukkaille.

Elikkä näin koomisesti  alkoi kurkojen  kuninkaan  ura pääosissa ja tästä roolista McQueen kääri huikeat 3000$, elikkä  melko suurehkolla summalla lähti mukaan B-luokan scifihifistelyyn, jonka budjetti oli genrelle yllättävän suuri, elikkä huikeat 110,000$, joista puolet luultavasti menivät mansikkahilloon.

Tehtiinpä tälle myöskin ennen loistavaa remakea  turha ja mitäänsanomaton jatko-osa  vuonna 1972 Valuvan kuoleman kosto(Beware! The Blob,) jonka ohjasi Larry Hagman.

Aito ja alkuperäinen The Blob ei yllä 1988 remaken  tasolle, muuta on silti mainio teos  ”luovasti” toteutetun nimikko-olionsa ja svengaavan tunnarin osilta ja jos haluaa nähdä 27-vuotiaan Steve McQueenin 1.pääosassaan esittämässä ”teiniä”, joten nyt sitten selvisi, että mistä Slasher-elokuvissa esiintyvät liian vanhat teinit-casting on lähtöisin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Variksenpelätin(1973)

 Alkuperäinen nimi: Scarecrow

Ohjaaja: Jerry Schatzberg

Käsikirjoitus: Garry Michael White

Pääosissa: Al Pacino, Gene Hackman, Richard Lynch, Eileen Brennan

Nyt arvostelussa Pacinon 85-vuotissynttärien kunniaksi vähemmän tunnettu 70-luvun road movie, joka voitti  Kultaisen palmun ja joka alunperin olisi ollut Jack Lemmonin ja Bill Cosbyn tähdittämä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Merimies Lionel ja ex-vanki Max tapaavat sattumalta toisensa ja päättävät lähteä yhdessä Kaliforniasta Philadelphiaan tarkoituksena avata autopesula.

Matkan varrella sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Pacino ja Hackman vetivät hyvät pääosat  ja erityisesti tästä jäi mieleen jälkimmäisen hyvin hämmentävä striptease-esitys keskellä baaria ja taustamusiikkina mikäpä mukaan kuin 4 vuotta myöhemmin Lämärin loppuhuipennuksesta ja Mötley Crue’n konsertti-introna  kuultu  Pieni talo Preerialla-säveltäjä David Rosen  The Stripper.

Ja jos joku ihmettelee, mistä elokuvan erikoinen titteli on peräisin, niin mainittakoon, että se on peräisin  Hackmanin roolihahmon kertomasta vitsistä eräässä kohtauksessa.

Variksenpelätin on erinomainen ja viihdyttävä  70-luvun road movie/dramedia, joka on jo katsomisen arvoinen, jos haluaa nähdä 2 Oscar-palkittua legendaa samassa leffassa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Plan 9 from Outer Space(1959)

 Tunnetaan myös nimellä: Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta

Ohjaus & Käsikirjoitus: Ed Wood

Pääosissa: Gregory Walcott, Mona McKinnon, Tor Johnson, Maila Nurmi, Bela Lugosi, Dudley Manlove, Joanna Lee, John Breckinridge,  Tom Keene, Duke Moore, Paul Marco, Criswell

Nyt arvostelussa legendaarisen Ed Woodin ”mestariteos” jota ei syyttä kutsuta maailman huonoimmaksi elokuvaksi.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Alienit saavat vihiä, että jenkit suunnittelevat pommia, joka räjähtäessä tuhoaisi maailmankaikkeuden, joten alienit herättävät sääteellä vainajat henkiin ja antavat zombien ja vampyyrien hoitaa likaisen työn puolestaan, mutta ufon ensimmäisenä nähnyt lentäjä Jeff Trent aikoo estää suunnitelman.

Missään ei ole järjen häivää kun pahviset hautakivet kaatuilevat ja paperiset ufot huitelevat naurun varassa  pitkin kuva ja luulisi, että 60 00$ budjetilla olisi irronnut paremmat lavasteet ja tehosteet, mutta Wood tuli nimenomaan tunnetuksi juuri siitä, että filmasi tuotantonsa  kiireellä, pienellä budjetilla ja yhdellä otolla.

Koko ”komeuden” kruunaa puiseva näytteleminen ja dialogi, josta jostain kumman syystä julkaistiin äänilevy.

Plan 9  from Outer Space on mestariteos sarjassamme ”Elokuvat, jotka ovat niin huonoja, että ovat oikeasti hyviä” ja samalla selvisi Wakanda-tervehdyksen alkuperä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Anguish(1987)

 Alkuperäinen nimi: Angustia

Ohjaus & Käsikirjoitus: Bigas Luna

Pääosissa: Michael Lerner, Zelda Rubinstein, Talia Paul, Angel Jove, Clara Pastor

Nyt arvostelussa hyvin omituinen Espanjassa filmattu, mutta siitä huolimatta muka L.A:han sijoittuva kasarin slasher, joka tuli nähtyä 35MM-filmiltä osana NV-festivaaleja.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Köyhän miehen Norman Bates,  John Pressman murhaa jengiä ja vie uhreilta silmät, koska äiti Alice hypnotisoi hänet tekemään niin.

Mutta puolessa välissä tulee yllättävä twisti, kun paljastuu, että kyseessä onkin elokuva elokuvan sisällä hieman samaan tyyliin, kuin 2 vuotta aiemmin LB:n Demonsissa tai  Manuel Puig:in Hämäkkinaisen suudelmassa ja myös vertailukohteeksi voi mainita allekirjoittaneen Top 10-suosikkeihin kuuluvan Brian De Palman mestariteoksen Blow Out(1981)

Joka tapauksessa geneerisesti nimetyssä Rex-nimisessä teatterissa ollaan siis katsomassa elokuvaa The Mommy, jonka päähenkilöitä John ja Alice ovat, mutta näytös muuttuu kirjaimellisesti jännäksi, kun paikalle saapuu niin ikään äitikompleksista kärsivä tappaja riehumaan  ja kuinka ollakkaan, samoin tapahtuu myös The Mommy-elokuvassa.

Elikkä melkoisen erikoinen ja genren standardista poikkeava slasher oli kyseessä, mutta tarinasta  pääsi hyvin  kärryille, jos on nähnyt mainitsemani esimerkit elokuvasta elokuvan sisällä-teoksista.

Anguish on yksi erikoisimpia kauhuelokuvia, joita on tullut nähtyä, mutta eri hyvä ja standardista poikkeavan kerronnan ansiosta  nousi keskiverron kasarikauhun ylläpuolelle.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Delirium(1987)

 Alkuperäinen nimi: Le foto di Gioia

Ohjaaja: Lamberto Bava

Käsikirjoitus: Luciano Martino,  Gianfranco Clerici, Daniele Strorppa

Pääosissa: Serena Grandi, George Eastman, Daria Nicolodi, Sabrina Salerno, David Brandon

Nyt arvostelussa osana NV-festivaaleja nähty LB:n ohjaama Giallo, jonka ensi-illasta on kulunut tänään tasan 38 vuotta ja kaiken lisäksi ensi-ilta osui samaan päivän  kuin kuin ohjaajan synttärit.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Ex-malli Gioia pyörittää nakulehteä nimeltään Pu**ycat, jonka malleja aletaan murhaamaan ja joka surman jälkeen tappaja lähettää kuvia vainajista Gioialle ja joka kuvassa ruumiit on aseteltu seinän kokoisten Gioian nakukuvien eteen, elikkä Gioia saattaa olla seuraava uhri.

Gialloksi tässä oli yllättävän vähän murhia, mutta sitäkin enemmän tarinan osalta vähemmän oleellista  nakuilua ja pääsipä myös yhden hitin ihme ja vaatekaapin dysfunktion pioneeri Sabrina piipahtamassa kuvissa Eevan asussa ja kupsahtamassa mehiläisten( todellisuudessa kärpästen) toimesta.

Krediittiä myös soundtrackistä, josta vastasi Simon Boswell, vaikkakin jännittävissä kohdissa tunnelma osittain latistui musiikin takia.

Delirium on taattua Giallo-laatua, jossa genren teokseksi yllättävän vähän murhia, mutta sitäkin enemmän tarinan osalta vähemmän oleellista nakuilua.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kauhun yö(1980)

 Alkuperäinen nimi: Macabro 

Tunnetaan myös nimellä: Macabre

Ohjaaja: Lamberto Bava

Käsikirjoitus: Lamberto Bava, Pupi Avanti, Antonio Avanti, Roberto Gandus

Pääosissa: Bernice Stegers, Stanko Molnar, Veronica Zinny, Roberto Posse

Nyt arvostelussa tänään alkaneiden  vuoden 1. NV-festivaalien  osana nähty legendaarisen  LB:n  debyytti, jota aikoinaan markkinointiin elokuvana, joka sai Dario Argenton pelkäämään.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Löyhästi tositapahtumien inspiroima tarina kertoo New Orleansissa asuvasta kotirouvasta Jane Bakeristä, jolla on salasuhde Fred-nimisen tyypin kanssa ja irstas kotirouva käyttää lemmenpesänä taloa, jossa asuu sokea puhallininstrumenttien korjaaja Robert ja hänen äitinsä, mutta kumpikaan ei tiedä, mitä heidän talossaan tapahtuu.

Sillä välin, kun mutsi piilottaa makkaraa, tytär Lucy hukuttaa Michael-veljensä kylpyammeeseen ja lavastaa tapahtuneen onnettomuudeksi.

Tieto kantautuu Janelle kesken makkaranpiilotuksen, joten hän lähtee Fredin kyydillä paikalle, mutta matka ja Fredin kaula katkeaa.

Sitten siirrytään vuosi eteenpäin tapahtuneesta ja kaikesta huolimatta Lucy asuu edelleen isänsä kanssa ja eronnut Jane puolestaan lemmenpesässä, sillä ilmeisesti Robertin äiti on lähtenyt joko seniorikeskukseen tai taivaaseen ja jonkun täyttyy pitää huolta Roberista, mutta kuka huolehtii Janesta, jolla ei näytä olevan kaikki Anterot pihalla salarakkaan ja poikansa kuolemien sekä avioeron jälkeen.

Ja mitenkä tämä ilmenee? No sillä tavalla, että Jane on rakentanut  Fred-aiheisen pienoisalttarin ja jostain kumman syystä Jane on saanut haltuunsa Fredin decapitatioidun pään, jonka kanssa Jane tekee juttuja, jotka saisivat Dahmerin hiljaiseksi.

Vaikka kyseessä onkin Italo-tuotanto, niin pään kanssa pelehtimistä ja ja off-screeninnä kuuluvia voihkimisia lukuunottamatta leffa sisällä juurikaan excliptiä kontenttia ja 45 vuotta leffannilmestymisen jälkeen, ed mainitut kohtaukset eivät aiheuta muuta kuin lieviä WTF-hetkiä ja N-sanalla alkavaa perversiota on kuvattu excliptisemmin sellaisissa elokuvissa, kuten Ne*romantik(1987) ja The Neon Demon(2016)

Beatrice Stegers veti eri hyvän pääosan ja mieleen tästä myös Ubalto Continiellon erikoinen soundtrack, joka kuullosti enemmän pehmopoke-elokuvan tai saippuasarjan soundtrackiltä, mutta tietyissä kohdissa soundtrack osasi luoda tunnelmaan oikeissa kohdissa.

Macabro on kerrassaan loistava ja paikoittain vinksahtanut debyytti LB:ltä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

April Fool’s Day(1986)

 Ohjaaja: Fred Walton

Käsikirjoitus Danilo Bach

Pääosissa: Amy Steel, Thomas F. Wilson, Deborah Foreman, Deborah Goodrich,  Jay Baker, Ken Olandt,  Griffin O’ Neal,  Neah Pinsent, Clayton Rohner

Nyt arvostelussa Beverly Hills kyttä- kirjoittajan  ajankohtaan sopiva juhlapäiväslasher.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Joukko juippeja lähtee saarelle viettämään aprillipäivää, kunnes joku alkaa harventamaan juippien rivejä.

Nokkela ja vaihteeksi erilainen slasher, jonka lopun  yllätystwisti vetää jopa melkein vertoja 3 vuotta aiemmin julkaistulle  Sleepaway Campin ” seisauttavalle ” lopputwistille.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️