Ohjaaja: Tinto Brass
Käsikirjoitus: Gore Vidal
Pääosissa: Malcolm McDowell, Helen Mirren, Teresa Ann Savoy, Peter O’Toole, John Gieguld, John Steiner
Nyt arvostelussa yksi 70-luvun kiistanalaisempia elokuvia, mutta ennen kuin päästän itse asiaan, niin ensin hieman faktaa elokuvasta.
Caligula filmattiin jo alunperin vuonna 1976, mutta ongelmien takia tuotannossa, ensi-iltansa Caligula sai vasta 3 vuotta myöhemmin.
Elokuvan tuottajana ja rahoittajana hääri Penthouse-lehden päätoimittaja Bob Guccione, ohjaajaksi palkattiin eroottisista taide-elokuvistaan tunnettu Tinto Brass ja käsikirjoituksen teki Gore Vidal ja heistä jokaisella oli oma näkemyksensä: Vidalilla oli tarkoitus tehdä vapaamielisempi historiallinen spektaakeli, Brassia häiritsi Vidalin käsikirjoituksen liialinen sateenkaarimeininki ja Guccione halusi lehdellensä tyypillisempää meninkiä, joten kuvauksissa leffan tunelma muutti laidasta laitaan päivittäin, miä hämmensi näyttelijöitä.
Ja kun kuvaukset saatiin purkkiin, Bob hiipi kuvauspaikalle yöllä, seuranaan lehtensä sivuilla poseraaneita naisoletettuja ja vuoden alfauroksia, jotka sitten filmavasivat hc-pokea ja tyttöjen väistä "kivaa" 6min edestä, jotka sitten lisättiin leffaan editointivaiheessa, kysymättä mitään Tintolta ja Gorelta.
Bobin omat "lisäykset" tulivat myös näyttelijöiden tietoon ja kieltäytyvät tulemasta jälkiäänittämään muutamia kohtaksia, ellei Bob leikka niitä pois.
Bob suosti vaatimuksin ja leffa sai ensi-iltansa 2v myöhemmin meillä ja jenkeissä.
Mutta tekijät että yleisö järkyttyivät näkemästään, sillä Bobin omin luvin leffaan lisätyt Hc-poket ja tyttöjen keskeiset "kivat" joilla ei ollut mitään tekemistä varsinaisen tarinan kanssa päätyivät sittenkin mukaan ja sitten oli luvassa mielenosoituksia, esityskieltoja ja sensuuria ympäri maailmaa, Tinto, Gore ja säveltäjä Bruno Nicolai sanoivat itsensä irti leffasta jälkeenpäin ja Malcolm McDowell kiersi televisiossa kertomassa yleisöle, että älkää menkö tätä katsomaan, joskin Helen Mirren on ylpeä tästä ja kuvaili leffan olevan "Milenkiintoinen yhdistelmä taidetta ja vehkeitä"
Kaiken kohun keskellä Caligula tuli tunnetuksi kyseenalaisesta ennätyksestä, elikkä 15 miljoonan dollarin budjetilla historian kalleimpana aikuisviihde-elokuvana.
Joka tapauksessa viime vuonna elokuvasta julkaistiin Vidalin alkuperäistä käsikirjoitusta lähempänä oleva The Ultimate Cut versio, joka koottiin 96 tunnin edestä olevasta raakamateriaalista ja tämän version allekirjoittanut näki eilen NV-festareilla, joten arvostelu on kirjoitettu sen pohjalta, joskin tämäkin on akant mieliiteitä tekijöidensä keskuudesa puolesta ja vastaan, sillä McDowell totesi tämän nähtyään, että on iloinen siitä, että on päässyt näkemään parhaimman roolisuorituksensa alkuperäisesä muodossaan ja Tinto puolestaan on sanonut itsensä irti tästäkin ja suunnittelee omaa näkmystään 85 minuutin visiotaan tästä.
Elokuva siis kertoo Caligulan hallintokaudesta unohtamatta tietenkään irstailua ja yleistä häröilyä ja juuri tämän seikan ohella elokuva oli siis oli ilmestyessään kiistanalainen eikä Bobin omat”lisäykset” elokuvaan juuri mainetta parantaneet, mutta 45 vuotta myöhemmin elokuva ei herätä minkälaista inhoreaktioita, johtuen mitä ilmeisemmin siitä, että vuoden 1979 jälkeen on ilmestynyt paljon graafisempia elokuvia tai sitten siitä, että 70-luvulla ilmestyi edelleen oikeasti pahamaineisia ja edelleen oikeita inhoreaktioita katsojissa aiheuttavia teoksia, kuten Viimeinen tango Pariisissa(1972) Sodoman 120 päivää(1975) ja Aistien valtakunta(1976) joita allekirjoittanut välttelee syystäkin.
McDowell veti eri hyvän pääosan ja elokuva oli visuaalisesti hieno lavasteiden ja puvustuksen osalta.
Caligula on ilmeisesti yksi harvoja historiallisesti tarkkoja kuvauksia antiikin Roomasta ja ei todellakaan niin raju elokuva, kun mitä hurja maine antaa olettaa, joten tätä voi suositella antiikin Roomasta kiinnostuneiden lisäksi myös valtavirrasta poikkeavien elokuvien ystäville.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti