Ohjaus: Tony Scott
Käsikirjoitus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Christian Slater, Patricia Arquette, Gary Oldman, Dennis Hopper, Chirstopher Walken, Brad Pitt, Val Kilmer , Michael Rapaport, James Gandolfini, Tom Sizemore, Chris Penn, Ed Lauter, Victor Argo, Samuel L Jackson, Paul Ben Victor, Paul Bates, Saul Rubinek, Bronson Pinchot
Vuonna 1992 ilmestynyt Reservoir Dogs nuosi heti ilmestyeensä klassikoksi ja Quentin Tarantino alkoi suunitella seuraava elokuvaansa Pulp Fictionia, mutta hän tarvitsi rahaa sen tekemiseen
Niinpä hän hän myytyä erään ennen ohjaajanuraansa tehdyn käsikirjoituksen Tony Scotille, jonka pohjalta Scott ohjasi nyt arvostelussa olevan True Romancen.
Clarence Worley ( Christian Slater) on Detroitissa asuva sarjakuvakaupassa työskentelvä, Elvistä, Sonny Chiban elokuvia fanittava ja piirakansyöntiä harrastava epeli, joka elokuvan nimen mukaisesti etsii tosi romanssia.
Sellainen sitten löytyykin puhelintyttö Alabamasta (Patricia Arquette) ja näin on elokuvan nimen mukainen tosi romanssi syntynyt.
Mutta nuorenparin onnea varjostaa Alabaman parittaja Drxel (Gary Oldman) jonka Clarence päättä hoidella ja niin nuoripari karkaa Los Angelesiin mukanaan vahingossa sutenöörin kämpiltä mukaan lähteneen kokkelia sisältävän matkalaukun , joka kiinnostaa mafiaa ja poliisia.
Varsin mielenkintoinen elokuva on kyseessä. Imelän tittelin taakse kätketyy paikoittain aika väkivaltainen pläjäys ,joka luo kivan kontrastin rakkaustarinaan.
Myöskin molempien tekijöiden kädenjälki on hyvin havaittavissa elokuvassa. Scottin puolelta se näkyy toimintakohtauksissa ja Tarantinoon puolelta se näkyy F ja N-sanojen täytteisen dialogin ja populaarikulttuuriviittausten viljelyssä.
Myöskin näyttelypuoli on hoidettu. Elokuva vilisee paljon tuttuja naamoja, joiden roolit jäivät kyllä harmittavan pieniksi.Slater ja Arquette pääpariskuntana vetävät roolinsa hyvin, vaikka monet värikkäät sivuhahmot vievätkin aikaajoittain pääparista huomion. Näistä sivuhahmoista voinkin mainita Gary Oldmanin tulkitseman Drexlin, joka luule olevansa Afroamerikkalainen. Drexelin rooli myös osoittaa
True Romance on varsin toimiva sekoitus kovaksikeitteyä rikosleffa ja rakkaustarinaa höystettynä A-luokan näyttelijäjkaartilla, huumorilla ja populaarikultturiviittauksilla.
Yksi 90-luvun parhaimpia elokuvia.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

hyvin sen, miten huipou multitaskaaja Oldman onkaan, kun hallitsee roolit Draculan, sutenöörin, korruptoituneen DEA-poliisin ja vankilan apulaisjohtajan välillä.
True Romance on varsin toimiva sekoitus kovaksikeitteyä rikosleffa ja rakkaustarinaa höystettynä A-luokan näyttelijäjkaartilla, huumorilla ja populaarikultturiviittauksilla.
Yksi 90-luvun parhaimpia elokuvia.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti