D.C. Cab(1983)

Ohjaaja: Joel Schumacher

Käsikirjoitus: Joel Schumacher & Topper Carew

Pääosissa: Adam Baldwin, Mr T, Gary Busey, Bill Maher,  John Diehl, Irene Cara, Peter & David Paul


Nyt arvostelussa Schumacherin 2. ohjaustyö, jossa   Washington D.C:eessä sattuu ja tapahtuu, kun varsin värikkäiden tyyppien ylläpitämä taksifirma kilpailee asiakkaista a-luokan firman kanssa.


Kuten eilen arvostelemassani Lost Boysissa, tästäkin löytyy kasarifiilistelyä vaikka muille jakaa ja kasarifiilistelyn kruunaa Giorgio Moroderin jälleen taattua laatua olevat syntikkapopitukset.



D.C. Cab on Schumacherin parhaimpia leffoja ja myöskin suositeltavaa katsottavaa autoleffojen ja kasarifiilistelyn ystäville.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Lost Boys(1987)

Ohjaaja: Joel Schumacher

Käsikirjoitus: Janice Fischer, James Jeremias & Jeffrey  Boam

Pääosissa: Jason Patric, Corey Haim, Corey Feldman, Kiefer Sutherland, Alex Winter, Dianne Wiest, Edward Hermann,  Jami Gertz, Jamison Newlander, Barnard Hughes

Maanantaina edesmennyt Joel Schumacher tunnettiin  Batmanin maineenpilaajana ja melko ristiriitaisena ohjaajana, jonka elokuvat saivat vuorotellen hyviä ja huonoja  arvosteluja. Nyt arvostelussa  oleva Lost Boys kuuluu Schumacherin parhaimpiin elokuvien Top-5:een Rankan päivän, DC Cabin(1983) & John Grisham-filmatisointien Päämies & On aika tappaa kanssa.


Juoni lyhesti & ytimekkäästi:  Emersonin veljekset Michael & Sam (Patcic & Haim) muuttavat äitinsä kanssa Santa Carla(Tosielämässä Santa Curz) nimiseen rannikkokaupunkiin asumaan, jonka väkiluku on viime aikoina vähennyt hämärissä olosuhteissa.


Hämärä meininki menee uusiin sfääreihin, kun Michael tutustuu paikalliseen prätkäjengiläisiin, jotka ovatkin vampyyrejä. Sam päättää pelastaa veljensä apunaan  Frogin veljekset  Edgar & Alan (Feldman & ja Newlander) jotka päivisin pöyrittävät sarjakuvakauppaa ja öisin metsästävät vampyyrejä.


Lost Boys on taattua ja viihdyttävä  kasarifiilistelyä alusta loppuun asti ja lähiaikoina tulen arvostelemaan  lisää Schumacherin tuotantoa eräänlaisena tribuuttina, kuten arvostelin 3 vuotta sitten George A. Romeron tuotantoa.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pitkät jäähyväiset(1973)

Alkuperäinen nimi: The Long Goodbye

Ohjaaja: Robert Altman

Käsikirjoitus: Leigh Brackett(Raymond Chandlerin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Elliot Gould, Sterling Hayden, Nina Van Pallandt, Jim Boulton, Henry Gibson, David Arkin, Mark Rydell

Altmania pukkaa taas  Kulinaristin saitille. Nyt arvostelussa  yksi Neo-Noir genren klassikoita

Phillip Marlowe auttaa ystävänsä Terry Lennoxia(Jim Boulton) pakenemaan Mexicoon. Sitten Marlowe sekaantuu monimutkaiseen murhamysteeriin, josta ei puutuu gangstereita, juoppoja kirjailijoita ja kalsarointia.

Pitkät jäähyväiset on taattua Neo-Noiria alusta loppuun  josta ei puutuu jännittäviä juonenkäänteitä ja  tyylikästä menoa.  Krediittiä siitä John Williamsin soundtrackille ja Vilmos Zsgimondin  jälleen kerran hienollle kameratyöskentelylle.

Elliot Gould vetää erinomaisen roolin Marlowena, kuten myös Sterling Hayden Ernest Hemingway-henkisenä juoppona kirjailijana.


Hauskana triviana mainittakoon, että Arnold Schwarzeneggerillä on tässä hupaisa pieni rooli gangsterina. Vielä hauskempi juttu on myös eilen arvostelemassani M.A.S.H sisältää niin ikään pienen kreditoimattoman roolin Stallonelta, elikkä  taide-elokuvien ohjaajana  muistettu Altman on tehnyt töitä 2 legendaarisen toimintasankarin kanssa, mistä postuumi hatunnosto Altmanille.

Joka tapauksessa Pitkät jäähyväiset on Neo-Noirin mestariteoksia ja suositeltavaa katsottava 70-luvun klassikoiden ja hyvien rikostarinoiden ystäville.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

M.A.S.H- Armeijan liikkuva kenttäsairaala(1970)

Ohjaaja: Robert Altman

Käsikirjoitus: Ring Ladrner Jr(Richard Hookerin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Donald Sutherland, Elliot Gould, Tom Skerritt, Robert Duvall, Sally Kellerman, Rene Auberjonois, Bud Cort, Gary Burghoff, Roger Bowen, Michael Murphy, Fred Williamson, Carl Gottlieb

1970 oli jermufilmien kultavuosi, sillä silloin julkaisttiin peräti 4 aihepiirin  elokuvaa, 2. maailmansodasta kertovat 7 Oscarilla palkittu Franklin J. Schaffnerin  Panssarikenraali Patton, Joseph Hellerin kirjaan pohjautuva Catch-22- Me sotasankarit, Clint Eastwoodin tähdittämä aarteenmetsästysseikkailu Kellyn sankarit ja nyt arvostelussa oleva M.A.S.H joka ei juuri esittelyjä kaipaa.

Ollaan Korean sodassa, jossa M.A.S.H:in  elikkä liikkuvan kenttäsairaalan tohtorit  Hawkeye (Sutherland)  ja Trapper John ( Gould)  juopottelevat ja pilailevat johtoportaan kustannuksella  lääkäröinin lisäksi saadakseen muuta ajateltavaa sodan kauhujen keskellä.

M.A.S.H on yksi harvoja Korean sodasta kertovista elokuvista ja   tämä elokuva oli  Altmanin kannanotto vielä silloin  meneillään olleeseen  Vietnamin sotaan ja  itse asiassa Korea tapahtumapaikkana  symboloi Vietnamia, sillä 50 vuotta sitten olisi ollut  ristiriitaista tehdä elokuva Vietnamin sodasta, jossa 58209 sotilasta kaatui, joten  yleisöltä ei jäännyt huomatta elokuvaan kätketty poliittinen piiloviesti.


Myöhemmin   11.tuotantokautta  pyörineen samannimisen tv-sarjan poikinut M.A.S.H on viihdyttävä hyvin ohjattu ja näytelty jermukomedia ja yksi 70-luvun  must see-klassikoita.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pimeyden läheisyys(1987)

Alkuperäinen nimi: Near Dark

Ohjaaja:Kathryn Bigelow

Käsikirjoitus: Kathryn Bigelow & Eric Red


Pääosissa: Adrian Pasdar, Jenny Wright, Lance Henriksen, Bill Paxton, Jenette Goldstein, Tim Thomerson, Joshua John Miller, Troy Evans, James LeGros


Nykyään rappiolla olevat vampyyrit kokivat päivityksen nykyaikaan kultaisella kasarilla peräti 3 leffan voimin vuosina 1985-87. Niistä on arvosteltu  tässä blogissa hupaisa Kauhun Yö(1985) ja nyt arvostelussa on trion tyylikkäin ja aliarvostetuin tuotos, jonka vanhasta DVD-julkaisusta  jouduin pulittamaan huimat 15€, vaikka ostinkin sen second handinä. Nyt kuitenkin asiaan:


Jossain Amerikan Keskilännessä paikallinen  hillbilly Caleb( Pasdar)  viettää iltaa kylillä ja tapaa naisen nimeltä Mae Wright)  Sitten Caleb  & Mae  päätyvät pussailemaan vanhan pick up-Fordin etupenkille, jossa Caleb saa fritsun  ja  Mae tekee seppäset juuri ennen auringonnousua.


Fritsu onkin   asetta rankempi, sillä saapastellessaan  kotiin Caleb on liekeissä ja panee menemään kun epämääräinen asuntoauto poimii hänet kyytiin.

Autossa Caleb tapaa jälleen kerran  Maen sekä häneen ”perheensä”  johon kuuluvat Jesse Hooker (Henriksen) Severen (Paxton) Diamondback ( Goldstein)  ja Homer ( Joshua John Miller)

Mae ja hänen ”perheensä” paljastuvat vampyyreiksi, ja sellainen Caleb on myös  itsekin, koska eihän perusjampat syty itsestään  palamaan, vai?

Jengi lähtee road tripille, jonka riehutaan ja tapetaan jengiä, samaan aikaan, kun poliisit ja Calebin perhe  seuraavat perässä.

Joka tapauksessa Mae ja hänen ”perheensä” eivät ole  tarkemmin ottaen vampyyreja(  termiä ei edes mainita koko elokuvan aikana, kuten ei myöskään muita vampyyrien tavaramerkkejä esim kulmahampaat jne) vaan he ovat rähjäisiä ja rappiolla olevia kuolemattomia,  jotka nauttivat verestä ja kuolemasta. Klassisten vampyyrien tapaan Hookerin jengin elämää rajoittaa UV-säteily ja siihen kaikki elokuvan vampyyrikliseet loppuvatkin.


Near Darkin hyviä puolia ovat käsikirjoituksen  ja visuaalisen puolen lisäksi hienot roolisuoritukset vuotta aiemmin ilmestyneestä  Aliensistä repäistyiltä Henrikseniltä, Paxtonilta ja Goldsteiniltä, joista keskimmäinen veti  allekirjoittaneen  mielestä yhden uransa parhaimmista roolisuorituksista.


Lisäksi leffan soundtrack on kasarille tyypillistä täyttä rauta ja musiikeista vastaa senkään vähäpätöisempi bändi kuin itse Tangerine Dream, joka luo jälleen kerran kuviin tunnelmaa.

Near Dark on allekirjoittaneen miestä kaikkien aikojen paras vampyyreistä kertova elokuva, josta nykyisten lällärivamppyritarinoiden kirjoittajien pitäisi ottaa mallia, miten kirjoitetaan  kunnon vampyyritarina.

Arvosana🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️

Uhrijuhla(1973)

Alkuperäinen nimi: The Wicker Man

Ohjaaja: Robin Hardy

Käsikirjoitus: Anthony Shaffer

Pääosissa: Edward Woodward, Christopher Lee, Britt Ekland, Diane Cilento, Ingrid Pitt, Lindsay Kemp, Ian Campbell

Nyt 200. arvostelun ja Juhannuksen kunniaksi arvostelussa  jälleen kerran yksi kesäleffojen  ja 70-luvun kauhuleffojen klassikoita.

Konstaapeli Howie(Woodward) on erittäin uskovainen poliisi, joka saa tehtäväkseen etsiä kadonnutta tyttöä epämääräisen oloisesta saarelta, jonka asukkaat suhtautuvat hyvin nihkeästi ulkopuoliseen virkavallan edustajaan. Howien jatkaessa tutkimuksiaan, selviää, että saaren asukkaat  yrittävät kiistää tytön olemassaolon ja Howien suureksi järkytykseksi saaren asukkaat ovat uskonnolliselta vakaumukseltaan  pakanoita, joita johtaa sangen värikäs persoona Lordi  Summerisle (Christopher Lee)  ja saarelaisten harrastuksina näemme mm laulamista,  nudismia ja vuosittain  pidettävän sadonkorjuujuhlan, jossa heilutan eläinnaamareihin pukeutuneina.


Uhrijuhla ei ole perinteinen kauhuleffa, sillä  se tapahtuu suurimmaksi osaksi päiväsaikaan, goreilua ei ole ja soundtrackillä raikaa  folk-henkistä musiikkia, mutta omalla tavallaan   se on vinksahtanut ja hämärä leffa, ja mitä edemmäs loppua kohti mennään, niin  vinksahtaneisuus ja hämäryys  menee sellaisin sfääreihin, että omasta  mielestäni tämä oli jopa kuumottavampi kuin samana vuonna julkaistut Manaaja ja Nicolas Roegin tyylikäs   Kauhunkierre (Don’t look now)


Uhrijuhlan vinksahtaneen ja hämärän meiningin keskeltä löytyy myös  kantaaottava tarina uskontojen ja erilaisten arvomaailmojen kohtaamisesta.

Jos arvostelu herätti kiinnostuksenne, tässä vähän teknistä faktaa leffasta, koska liikkellä  on 3 eri pituista versiota joiden pituus heittelee 88-100 minuutin välillä  ja itse olen itse nähnyt  kaikki leffan viimeisimmät TV-esitykset vuosina 2015-17, mutten  edelleenkään en osa päätellä  minkä version olen  nähnyt, koska Yle Teema, TV5 ja Kutonen ovat esittäneet  eri versiot, joten nyt luvassa pientä spoilerivaara, sillä TV5 ja 

Kutosen esittämä versio sisältää seuraavat kohdat, mitä ei ollut Ylen esittämässä versiossa.

- Prologi, jossa Howie  istuu kirkossa
-Ennemmän laulamista majatalossa
- Christopher Lee näyttäytyy jo puolessa välissä leffaa( kun Ylen versiossa  vasta reilusti yli puolen välin)


Spoilerivaara on ohi, joten nyt lopullinen yhteenveto Uhrijuhlasta:

Uhrijuhla on yksi harvoja oikeasti kuumottavia  kauhuleffoja, uutta samalla myös mitä mainioin kesäleffa sekä syväkatsaus erilaisten uskontojen ja arvomaailmojen kohtaamisesta

Hyvää Juhannusta kaikille Leffakulinaristin  lukijoille!

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hurja joukko(1969)

Alkuperäinen nimi: The Wild Bunch

Ohjaaja: Sam Peckinpah

Käsikirjoitus: Sam Peckinpah, Roy N Sickner, Walon Green

Pääosissa: William Holden, Ernest Borgnine, Warren Oates, Ben Johnson, Bo Hopkins, Edmond O Brien, Jaime Sanchez, Emilio Fernandez, Robert Ryan, Albert Dekker, Strother Martin, L.Q.Jones

Tasan 51 vuotta sitten arveluttavat lännensedät  ratsastivat valkokankaille ja samalla heitettiin roskiin villin lännen ihanteet ja myytit  elikkä nyt arvostelussa Hurme-Samppana tunnetun Peckinpahin mestariteos, joka kuuluu Kulinaristin Top10 suosikkeihin ja jonka olen nähnyt 5 kertaa, viimeksi vuosi ja 5 päivää sitten Kino Reginassa, jossa elokuva pääsi oikeuksiinsa valkokankaalta ja 35mm-filmiltä nähtynä.

Nyt kuitenkin itse asiaan: Eletään vuotta 1913 elikkä  villin lännen aika on  ohi, Autot ja muut nykyajan härpäkkeet ovat tehneet elämästä helppoa ja 1. maailmansotaan alkuun on vuosi jäljellä.

Leffan yleisilme tehdään jo heti selväksi alussa, kun joukko lapsia heittää skorpionin murkkupesään ja tuikkaavat pesän liekkeihin nimikkojoukon ratsastaessa taustalla kaupunkiin ratsuväen sotilaiksi pukeutuneina.

Joukkoon kuuluvat Pike(Holden) Dutch (Borgnine)  Gorchin veljekset Lyle & Tector ( Oates & Johnson) nimensä veroinen Crazy Lee ( Hopkins) ja kiintömexicolainen Angel (Sanchez) 

Joukko suunnittelee ryöstävänsä Texasiin VR:än palkkarahat, mutta lynkkausjoukko, johon kuuluu joukon ex- jäsen Deke Thornton( Ryan) väijyvät katolla kiväärit kourissa.

Tilanne eskaloituu verilöylyksi ja paikallinen  AA-kerhon paraati joutuu osalliseksi siihen  käppäiltyään   tulilinjalle.

Jälleen kerran joukko menettää yhden jäsenensä ja ryöstösaalis paljastuu aluslaatoiksi, joten joukko ratsastaa Mexicoon jatkamaan vanhaa elämäntyyliään eli ryöstelemään ja riehumaan.

Hurja joukkoa pidetään yhtenä parhaimpana koskaan tehtynä länkkärinä, eikä syyttä sillä se kertoo syvällisen tarinan nykyaikaan sopeutumattomista lainsuojattomista ja  se käsittele ilmestymisaikansa yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten villin lännen aikakauden päättymistä ja Vietnamin sotaa, jonka takia Hollywood luopui sensuurista 60-luvun loppupuolella ja elokuvat muuttuivat väkivaltaisemmiksi ja Hurja Joukko oli  vuosikymmen väkivaltaisin elokuva 145 vainajalla ja slo mo-kuolemilla, joka oli tuhon aikaan ihan uusi juttu, mutta Hurja Joukko menetti jo  2 seuraavana vuonna väkivaltaisimman länkkärin tittelin tässäkin blogissa arvioiduille Veriselle sotilaalle ja Metsästykselle.

Runasaata verenvuodatuksesta ja arveluttavista päähenkilöistä huolimatta Hurjasta joukko on syvällinen tarina ystävyydestä ja yksinkertaisista  miehistä joiden eräjormailun pilaavat  rautatiet ja niiden hämärät rakennuttajat.

Kaikkien aikojen paras länkkäri ja Peckinpahin mestariteos.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Mandy(2018)

Ohjaaja: Panos Cosmatos

Käsikirjoitus: Panos Cosmatos & Aaron Stewart-Ahn

Pääosissa: Nicolas Cage, Linus Roache, Bill Duke, Andrea Risenborough, Ned Dennehy, Richard Brake, Hayley Saywel, Olwen Fouere

Nyt arvostelussa yksi viime vuosikymmenen hämmentävimpiä leffoja, jota tähdittää viime vuosina ns ” Cageplaatiota” suoraan kotiteatterireihin tehnyt Nicolas Cage ja ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Stallonen legendaariset kasarimätöt Rambo 2:sen ja Cobran ohjanneen George P Cosmatosin poika Panos elikkä ainekset laatuleffaan ovat kasassa  tai sitten ei, mutta te rakkaat lukijat saatte päättää asiasta tämän arvostelun pohjalta.


Nyt itse asiaan: Eletään vuotta 1983 ja  Cagen esittämä sankari Red Miller  asuu korvessa tyttöystävänsä Mandy ( Risenborugh) kanssa, mutta sitten eräjormailu katkeaa tylysti, kun paikalle saapuu Manson-henkinen hippiporukka johtajanaan Jeremiah Sand ( Roache) ja Mandy listitään, joten Red lähtee kostoretkelle.

Mandy on paikoittain hyvin hidastempoinen ja lievästi sekava elokuva, joten herää kysymys, onko tämä tarkoitus olla tribuutti kasarileffoille vai taideleffa, mutta joka tapauksessa tämä on sangen hämmentävä leffa, joten ehkä uusintakatselulle olisi tarvetta lähitulevaisuudessa.

Trippailevasta kuvastosta huolimatta Mandy on myös melko viihdyttävä  ja visuaalisesti hieno leffa ja huumori koostui lähinnä nettimeemiksi nouseesta Cagerageilusta ja olihan tässä myös sangen upea värimaailma.


 lievästi sekavasta ja trippailevasta kuvastoa sisältävä Mandy ei vedä vertoja Color out of Spacelle, mutta on melko viihdyttävää seurattavaa, jos sattuu  olemaan krapula tai väsymys vaivaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Birds of Prey(2020)

Tunnetaan myös nimellä: Birds of Prey (and the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn

Ohjaaja: Cathy Yan

Käsikirjoitus: Christina Hodson

Pääosissa: Margot Robbie, Ewan McGregor, Mary Elizabeth Winstead, Rosie Perez, Jurnee Smollet-Bell,Chris Messina, Ali Wong,  Ella Jay Basco


Vaikka pidänkin  miljoonien muiden tapaan sarjakuvaleffoista, jotka ovat olleet jo pidemmän aikaan yleisö ja kassamenestyksiä, niin silti pyrin välttämään  niiden arvostelemista, koska kaikki tietävät ne ja niiden tarinat ja hahmot ovat tuttuja, joten tässä tapauksssa Birds of Prey on harvinainen poikkeus, koska pidän erityisen paljon DC-kustantamon sarjiksista, vaikka DC onkin pistänyt oman Cinematic Universuminsa vasta 7 vuotta sitten tulille Teräsmies reeboottauksella Man of Steelillä(2013) ja nyt arvostelussa oleva Birds of Prey on DC Exteneded Universen  8.elokuva, joka on myös siitäkin merkittävä teos, että se on 1. tänä vuonna julkaistuista elokuvista jotka olen nähnyt.

Jaarittelu sikseen ja nyt asiaan:  4 vuotta Sucide Squadin  tapahtumien jälkeen Harley Quinn ( Margot Robbie) on eronnut Jokerista ja yrittää opetella pärjäämään sinkkuna. Ensitöikseen Harley räjäyttää Ace Chemicalsin tehtaan (tuttu  1989 Batman-leffasta)  muuttaa asumaan Taiwanilaisen ravintolan yläkerrassa sijaitsevan  yksiöön  ja adoptoi Täplähyeenan.

Sitten tahtomattaan Harley sekaantuu  Black Maskin  ( Ewan McGregor) hämärään timanttijuttuun ja pian Harley onkin napit vastakkain Black Maskin ja Victor Zsaszin (Chris Messina) kanssa, mutta onneksi  timanttijuttuun ovat sekaantuneet myös tahtomattaan sekä tarkoituksella   taskuvaras Cassandra Cain( Ella Jay Basco)  poliisi Renee Montoya(Rosie Perez) mafiosoja varsijousella listivä Huntress(Mary Elizabeth Winstead) ja Black Maskin  yökerholaulaja/kuski Black Canary ( Jurnee Smollett-Bell)

4 vuotta sitten ilmestynyt Suicide  Squad jakoi ristiriitaisia mielipiteitä yleisön ja kriitikoiden keskuudessa, lähinnä  Jared Leton 7minuutin Jokeri-roolin takia ja  myöskin DC-filmiksi yllättävän paljon söpöstelyä ja hassuttelua sisältävän käsikirjoituksen takia, sillä yleensä DC-sarjikset ovat synkkiä.

Onneksi asia korjaantui Birds of Preyn myötä, joka on DCE:uun ensimmäinen R- leimattu  (Suomessa K16) leffa, elikkä veri ja F-sanat lentelevät oikein urakalla  ja tältä olisi pitänyt Suicide Squadin näyttää, mutta eiköhän senkin mahdollisesti korjaannu, kun  ensi vuoden Elookuun 6.päivänä näemme James Gunnin ohjaaman ja käsikirjoittaman Suicide Squad reeboottauksen, jossa Margot Robbie uusii roolinsa 3.kerran, joten pidetään peukut pystyssä, että  se jatkaa Birds of Preyn   tyylisellä ronskilla linjalla.


Margot Robbie vetää jälleen kerran  erihyvän roolin Harley Quinnin roolissa ja pääsi tällä kertaa revittelemään roolissaan entisistä  paremmin ja  hauskemmin  ja myös Ewan McGregor veti myöskin hyvää settiä Black Maskin roolissa, vaikka vähän kyrsikin, että Black Mask ja Victor Zsasz oli muutettu kylmäverisistä rikollisista  sateenkaaripariksi.

Minulla  ei ole mitään LGBT- porukkaa vastaan, mutta joku raja on vedettävä sille, että käsikirjoittajat  menevät omiin nimiin muuttelemaan  hienoja  ja kiinnostavia pahishahmoja. Siitä huolimatta McGregor tarjosi leffan hauskimmat hetket Robbien pelleilyn lisäksi.

Joka tapauksessa Birds of Prey on toistaiseksi tämän vuoden paras elokuva, mutta se titteli saatta vaihtua, kunhan Christopher Nolanin paljon ennakkoon hypetetty Tenent rantautuu maamme leffateattereihin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kauhun kiskot(1980)

Alkuperäinen nimi: Terror Train

Ohjaaja: Roger  Spottiswoode

Käsikirjoitus: Thomas Y Drake

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Hart Bochner, Ben Johnson, David Copperfield


Jälleen kerran Slasheriä pukkaa Kulinaristin saitille. Tällä kertaa  junaan sijoittuva sellainen ja itsensä Roger Spottiswoodeen ohjaamana, jolle tämä oli Debyyttiohjaus, ja tätä seurasivat semmoiset ison budjetin teokset, kuten Tulen Alla(1983) Turner & Hooch(1989) Air America(1990) ja  18. Jaska Böndeily Huominen ei koskaan kuole(1997)


Harva slashereitä ohjajaanut on päässyt ihan Hollywoodin asti, mutta nyt mennään tämän kertaiseen arvosteluun.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: Joukko vastavalmistuneita ylioppilaita  bilettävät junassa, mutta kuinka ollakaan, junassa on myös yksi  salamatkustaja, joka alkaa lahtaamaan jengiä.

Tämä valmistui heti aiemmin arvostelmani Prom Nightin jälkeen, mutta tämä oli sitä huomattavasti parempi ja jännittävämpi, vaikka tässäkään ei nähdä yhtään goreilua, mutta tiivis tunnelma ja vaihteeksi  tapahtumapaikkana toimiva juna korjaavat tämänkin asian.


Näyttelijäintyöskentely on tässäkin taattua Slasher-laatua, elikkä Jamie Curtis vetää taas Halloween-rooliaan ja muut ovat vain mukana bilettämässä ja saamassa veitsestä. Sentään pari hyvä sivuroolissa mahtui mukaan elikkä  monista klassikkolänkkäreistä  muistettu  Ben Johnson konduktöörinä ja David Copperfield, joka yllätys, yllätys näyttelee taikuria. Että silleen.

Joka tapauksessa Terror Train on kerrassaan loistava ja jännä, mutta aika tyypillinen Slasheri, mutta kestää useamman katselukerran monien muiden genren teosten kanssa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Koston kruunajaiset(1980)

Alkuperäinen nimi: Prom Night

Ohjaaja: Paul Lynch

Käsikirjoitus: William Gray & Robert Guza Jr

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Leslien Nielsen, Jeff Wincott,  Casey Stevens,  Eddie Benton , Mary Beth Rubens, Michael Tough


Slasheria pukkaa jälleen Kulinaristin saitille. Nyt arvostelussa vaihteeksi Kanadassa filmattu Slasheri, jota tähdittävät jälleen kerran Jamie Lee Curtis ja vaihteeksi vakavampaa settiä vetänyt Leslie Nielsen.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: Joukko lapsia leikki hylätyssä tehtaassa, kunnes yksi vetää lipat ikkunasta alas. Eihän moisesta tragediasta  voi vanhemmille taikka viranomaisille kertoa, joten jengi päättää pitää tapahtuneen omana tietonaan.

6 vuotta myöhemmin jengi on varttunut teineiksi ja elokuvan titteliin liittyvä Prom Night lähestyy, mutta sitten menneisyys iskee takaisin, kun ninja-asuun pukeutunut psykopaatti alkaa häiriköimään  teinejä  uhkaavalla puheluilla ja lopulta murhaamalla teinejä, elikkä joku on päässyt jyvälle tehtaan tapahtumista

Mutta onko tiedossa siis piinaavaa jännistystä ja goreilua? Ei tod sillä leffa on kirjoitettu ihan miten sattuu ja  goreilua ei ole nimeksikään lavalle lentävää irtopäätä lukuunottamatta, vaan suurin osa leffasta keskittyy päämäärättömän jahkailuun ja toinen puolisko discoiluun, mikä on sinänsä siistiä, mutta tämän  tyylisessä leffassa vaivaannuttavaa ja pitkästyttävää seurattavaa goreiluun tottuneille katsojille.

Joka tapauksessa Prom Night ei ole ihan sukka leffa. Köykäiseltä meiningistä huolimatta viihdyttävä settiä tämä oli ja Leslie Nielsen veti  rehtorin roolin melko hyvin, vaikka komedioista hänet parhaiten tunnemmekin. Sääli , ettei häntä nähty tämän muissa tosikkorooleissa kuin George A Romeron  2 vuotta myöhemmin  julkaistussa Creepshow’ssa.

Prom Night ei mene Slasherien mestariteosten joukkoon, mutta keskivertoa parempi slasheri tämä on.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Usva(1980)

Alkuperäinen nimi: The Fog

Ohjaaja: John Carpenter

Käsikirjoitus: John Carpenter & Debra Hill

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Janet Leigh, Adrienne Barbeau, Hal Holbrook, Tom Atkins, Nancy Loomis, Tom Atkins,  John Houseman, Charles Cyphers, Darwin Joston, Rob Bottin, George Buck Flower


Vaikka 80-Luku tullaankin aina muistamaan historiankirjoissa Slasherien kulta-aikana, vuosikymmenen kauhulefoihin mahtui mukaan myös perinteisempi kummitustarina, jonka ohjasi ja osittain käsikirjoitti ei sen vähäpätöisempi henkilö kuin itse John Carpenter, jonka parhaisiin leffoihin tämä kuuluu.

Sitten asiaan:

Prologissa Simpsoneiden Kapteeni McCallisteriltä näyttävä  kippari  (John Houseman)kertoo lapsille nuotion äärellä kummitusjuttuja merenrannalla. Siitä päästäänkin itse elokuvaan, jonka juoni kulkee näin:

Antoni Bay niminen rannikkokaupunkien valmistautuu 100-vuotisjuhliin, mutta  juhlia varjostaa synkkää salaisuus, jonka tulee ilmi kaupungin papin (Hal Holbrook) löytäessään isoisänsä päiväkirjan. Kaiken lisäksi epämääräinen usva valtaa kaupungin ja ikkunat alkavat särkymään itsestään ja jengiä löytyy murhattuna. Kummitukset ovat saapuneet usvan myötä tasoittamaan puntteja kaupunkilaisten kanssa edellisen sukupolven sekoilujen vuoksi.


Usva on jälleen kerran taattua puuseppää alusta loppuun.  Tiivistä tunnelmaa  on vaikka muille jakaa ja puusepän jälleen itsensä säveltämä musiikki rokkaa kybällä. Jännä juttu, että Usvan tunnarin melodia on ilmiselvästi plagioitu Harold Faltermeyerin Running manin soundtrackiin sekä Frederikin Volgaan.

 Kuulostivat ainakin minun sävelkorvaani samantyylisiltä, joten käykääpä Youtubessa kuuntelemassa ja vertailemassa näitä 3 biisiä, arvon lukijat.



Joka tapauksessa Usva vähemmän tunnettu kesäleffa, ja parhaat vibat  tästä varmaan  irtoavat, kun katsoo tämän kesäiltana(  En ole itse kokeillut, joten 3. uusintakatselu  lienee paikallaan)

 Usva on myöskin puuseppää alusta loppuun ja 40 vuotta vanhaksi leffaksi yllättävän jännä.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Beyond(1981)

Alkuperäinen nimi:  E tu nel terrore! L’Aldila

Ohjaaja: Lucio Fulci

Käsikirjoitus: Lucio Fulci, Dardano Sacchetti & Giorgio Mariuzzo

Pääosissa: Catriona MacColl, David Warbeck, Cinzia Monreale,  Al Cliver, Lucio Fulci


Jälleen kerran zombeilua ala Fulci pukkaa Kulinaristin saitille.  Sitten  asiaan:

Louisiana 1927:  Paikallisessa hotellissa sattuu ja tapahtuu, kun joukko miehiä pieksee ketjuilla miehen joka on avannut portin   Helvettiin. Lopulta portin avannut mies pääsee roikkumaan ristille hotellin  seinälle.

54 vuotta myöhemmin eräs Liza (Catriona  MacColl) perii edellämainitun hotellin ja aloitta sen kunnostamisen. Pian kuitenkin alkaa sattumaan erinäisiä onnetumuksia hotellia rempatessa ja pian ovat zombit taas irti ja gorefestarit pystyssä.

Vaikka goreilua onkin taas luvassa, kertaa zombiet eivät vastaa siitä, vaan The Beyondin zombiet sen sijaan  ” kadottavat” uhrinsa  tuonpuoleisen, mutta peruszombien tavoin nämäkin ovat tuoreita kalmoja  ja pysähtyvät saadessaan napin otsaan.

Gorepuolella Fulci tarjoilee meille tällä kertaa mm faceliftauksen tekeviä hämähäkkejä ja Suspiriasta tutun kuolema opaskoiran hampaissa-skenaarion.

The Beyond on jälleen kerran taattua Fulcia alusta loppuun, jossa on parhaiden Fulci-elokuvien tapaan kuumottava tunnelmaa, zombeja, runsaasti goreilua ja Fabio Frizzin tunnelmallista musisointia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Zombie Flesh-Eaters(1979)

Alkuperäinen nimi: Zombi 2

Ohjaaja: Lucio Fulci

Käsikirjoitus: Elisa Briganti & Dardano Sacchetti

Pääosissa: Tisa Farrow, Richard Johnson, Ian McCulloch, Al Cliver, Auretta Gay, Olga Karlatos, Lucio Fulci

Nyt arvostelussa Suomen ensi-illan 16-vuotisjuhlan kunniaksi legendaarisen italogoremaestron mestariteos, jolla alkuperäisestä nimestä huolimatta ei ole mitään tekemistä George A Romeron Dawn of The Deadin(1978) kanssa, jota levitettiin Italiassa lyhennettynä versiona nimellä Zombi rahastuksen nimessä. Nyt kuitenkin itse asiaan:

Leffa alkaa kun New Yorkiin ajelehtii hylätyn oloinen vene. Vene kiinnittää rannikkovartioston huomion ja 2 poliisia lähtee tutkimaan venettä, jossa heidän harmikseen  piileksii zombie, joka  tappaa toisen poliiseista, mutta toinen vetäise mutkan esiin ja pamauttaa zombien mereen.

Välikohtauksesta tulee etusivun juttu ja eräs nainen   Ann Bowles ( Tisa Farrow)  tunnistaa veneen isänsä omistamaksi. Reportteri  Peter West ( McCulloch) tekee juttua veneellä tapahtuneesta välikohtauksesta ja törmää Ann Bowlesiin, joka niin ikään on myöskin tutkimassa venettä.

Niinpä Peter ja Ann päättävät lähteä saarelle, josta vene lähti ajelehtimaan.  Mukaan lähtevät myös sukeltajapariskunta  Brian ja Susan ( Al Cliver ja Auretta Gay)

Saarella  jengille selviää, että  isä-Bowles on vainaa ja saarella riehuu tauti, joka muuttaa vainajat zombeiksi, jota saarella hengaileva tohtori Menard  (Johnson) on  yrittänyt hillitä laihoin lopputuloksin.


Kuten sanottu, Romero aloitti zombieleffojen buumin ja eniten siitä ottivat ilon irti italialaiset, jotka tekivät useita aihepiirin leffoja vaihtelevin lopputuloksin. Näistä Fulcin leffat ovat sieltä tasokkaimmasta päästä ja elokuvissaan Fulci vei zombit uusiin säfääreihin, mikä näkyy yliluonnollisessa elementeissä sekä poikkeuksellisesti maasta nousevista mädäntyneistä kalmoista, joita harvemmin jenkkizombeiluissa näkee.

Fulcin elokuvat poikkeavat myös Romron zombeiluista, että ne ovat huomattavasti verisempiä ja tässä vasta goreilua riittää, mainittakoon esim legendaarinen ”silmätikku” kohtaus ja mainittakoon myös sangen

 absurdi, mutta hienosti kuvattu vedenalainen kohtaus, jossa sukeltavaa  naista väijyy merenpohjassa 

piileksivä zombie, joka saa päin näköä Mies ja alaston ase-henkisen  se  ei lähde millään irti-merilevän ja sitten zombie matsaa hain kanssa ja puree siitä paloja pois. Huisia.

Leffan tunnelma heittelee siis laidasta laitaan, mutta saarella tunnelmaa pääsee kohdilleen, kun zombiet ilmestyvät viimeinkin kuviin ja Zombien maskeeraus  on  puistattavan autententista  silmistä pursuavineen matoineen päivineen  ja tunnelmaa myös tehostavat Sergio Salvatin kuvaus ja Fabio Frizzin soundtrack, jonka tunnari jää soimaan päähän.

Yhteenvetona Zombie Flesh-Eaters on Dawn of The Deadin jälleen paras zombeilu, joka kuuluu kaikkien kauhuharrastajien yleissivistykseen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Keskustelu(1974)

Alkuperäinen nimi: The Conversation

Ohjaus & käsikirjoitus: Francis Ford Coppola

Pääosissa: Gene Hackman, John Cazale Teri Garr, Robert Duvall, Harrison Ford, Frederic Forrest, Allen Garfield, Cindy Williams

Nyt arvostelussa vähemmän tunnettu Coppola-elokuva, joka on jäännyt  samana vuonna ilmestyneen Kummisetä 2:sen varjoon

Harry Caul (Hackman) on San Fransiscosssa vaikuttava salakuunteluexpertti, joka onnpitänyt hiljaiseloa ammatistaan edellisen salakuuntelukeikan  johdettua 3 murhaan.

Nyt Harryn taidoille on taas käyttöä  kun eräs iso kiho (Duvall) palkkaa hänet kuuntelemaan pariskuntaa, mutta pian Harry alkaa epäillä, että pariskuntaa aiota murhata ja että häntäkin vakoillaan.


Siinä elokuvan juoni lyhyesti ja nyt yleistä lätinää ilman spoilereita.

Kuten todettu, tämä on jäännyt lievästi Kummisetä 2:varjoon , mutta missään tapauksessa Keskustelu ei ole huono elokuva, sillä Coppola osaa  pienillä elementeillä luoda hienovaraisesti jännistystä ja tunnelmaa ja luulenpa, että Brian De Palma on tykännyt tästä, sillä Blow Out(1981) muistuttaa hyvinkin paljon Coppolan elokuvaa  vainoharha ja salakuunteluteemojen osalta.


 Tyylikäs ja jännittävä Keskustelu on lievästi aliarvostettu, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa, jos tykkää 70-luvun klassikoista ja vainoharhatrillereistä.

Arvosanaa⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kovaa peliä Havaijilla(1987)

Alkuperäinen nimi: Hard Ticket to Hawaii

Ohjaus ja käsikirjoitus: Andy Sidaris

Pääosissa: Ron Moss, Dona Speir, Hope Marie Carlton, Cynthia Brimhall, Patty Duffek, Harold
Diamond


Nyt kesän alkamisen kunniaksi arvostelussa yksi kaikkien aikojen hauskimpia ja järjettömimpiä elokuvia, joka on niin huono, että se on hyvä.

Havaijilla sattuu ja tapahtuu, kun 2 DEA- agenttia saa surmansa salakuljettamisen toimesta. Keissiä lähtevät tutkimaan liittovaltion agentit Donna & Taryn ( Dona Speir & Hope Marie Carlton) joilla peitetoimena kuriirifirmaa.

Välilaskun aikana naiset löytävät varastettuja timantteja ja joutuvat tappeluun salakuljettajien kanssa ja pian selviää, että timantit kuuluvat  paikalliselle kokkelikeisarille, joka lähettää lisää väkeään sankarittariemme kimppuun.

Eikä siinä vielä kaikki:  tappelun aikana sankarittariemme  lastina ollut käärme pääse vapaaksi ja  lastaajien mokan takia käärme on vaihtunut superkäärmeseen joka on pumpattu täyteen myrkkyjä syöpää sairastavista rotista ja nyt tämä  veijari luikertelee ympäriinsä Havaijilla.

Mutta onneksi paikalle saapuu Donan sydänkäpynen agentti Rowdy Abilene (Ron Moss) joka antaa kyytiä roistoille,  skeittarille, pumpattavalle Barbaralle, helikopterille sekä  superkäärmelle nelipiippuisen singon ja partaterillä varustetun frisbeen turvin.

Kuten todettu elokuvassa ei ole juonta nimeksikään ja muutenkin elokuva on koko kestonsa  ajan täynnä järjetöntä sekoilua, kornia dialogia, Playboy-malleja yläosattomissa ja  paljon toimintaa, joten tämän parissa aika ei käy pitkäksi,  sillä  yhtään tylsää hetkeä ei tule vastaan  vaan elokuvassa vedetään  täysillä alusta loppuun asti.


Kovaa peliä Havaijilla on  kesäelokuvien ykkönen ja yksi kaikkien aikojen järjettömin ja hauskin elokuva, joka on niin huono, että se on hyvä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️