Ruby-Riivaajan rakastettu(1977)

 Alkuperäinen nimi: Ruby

Ohjaaja: Curtis Harrington

Käsikirjoitus: Steve Krantz, Barry Schneider, George  Edwards

Pääosissa: Piper Laurie, Stuart Whitman, Roger Davis, Janit Baldwin, Sal Vecchio

Nyt arvostelussa Arkiston esittämänä ja 35MM-filmiltä tänään nähty Manaajan menestyksen vanavedessä seurannut erinomainen 70-luvun kauhuleffa, joka yhdistele tarinaansa  mielenkiintoisesti myös gangsteimeininkiä ja  vuotta aiemmin ilmestyneen Carrien tyylistä telekinesiaan.

 Yhtäläisyydet edellä mainittuun eivät lopu siihen, sillä Ruby lukeutuu Stephen Kingin suosikkeihin  kauhu saralla ja  Carrien mieleltään hervottomana äitinä  loistanut ja viime viikolla edesmennyt Piper Laurie esiintyi tässä myöskin ja Carrien seikkailuja saimme odottaa  VET:in kukkahattujen takia vuoteen 1991 asti, mutta jostain kumman syystä tämä pääsi  tuoreltaan meillä esitettäväksi ja vielä ilmeisesti leikkaamattomana, joten kyllä kukkahatujen kaksinaismoralismi mittarin on taas heilahdellut ihan miten sattuu.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Leffa starttaa  vuodesta 1935, jossa päähenkilö Ruby viettää iltaa gangsterirakkaansa Nickyn kanssa rämeellä, kunnes Nickyn jengi saapuu paikalle ja tekee hänestä reikäjuustoa.

Sitten tarinassa siirrytään 16 vuotta eteenpäin, jossa Ruby pyörittää drive in-teatteria, jossa anarkronisesti pyörii Attack of the 50ft Woman, joka ilmesty vasta 7 vuotta myöhemmin ja projektorinkäyttäjä hirttäydyttyä hämärästi filmikeloihin alkaa tapahtumaan lisää outoja kuolemia teatterin ympäristössä ja kaikki uhrit olivat osallisina 16 vuotta aiemmin tapahtuneessa verilöylyssä ja pisteenä I:n päälle Rubyn ja Nickyn  mykkä  tytär Leslie alkaa puhumaan edesmenneen isänsä äännellä, joten teatterin lipunmyyjänä työskentelevä ja niin ikään ex-gangsteri  Vince ottaa yhteyttä ystäväänsä  tohtori Paul Kelleriin, jonka erikoisalaa on  henkimaailman säädöt.

Piper Laurie veti mainion roolin pääosassa ja leffan eri genrejä yhdistelevä tarina oli mielenkiintoinen.

Krediittiä myöskin leffan soundtrackistä, josta vastasi legendaarinen jazz-muusikko Don Ellis( Kovaotteiset miehet) ja erityisesti leffan lopputekstien taustalla soiva Don Dunnin laulama Jack Jones-tyylinen ”Ruby” jäi parhaiten mieleen, koska harvemmin kauhuelokuvan  musiikkina kuullaan  imelää iskelmää.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️