Viimeinen mies(1971)

Alkuperäinen nimi: The Omega Man

Ohjaus: Boris Sagal

Käsikirjoitus:  John William  ja Joyce Hooper Corrington( Richard Mathesonin kirjan Olen legenda pohjalta)


Pääosissa: Charlton Heston, Anthony Zerbe, Rosalind Cash, Paul Koslo, Lincoln Kilpatrick, Eric Laneuville


Suurelle yleisölle tämä lienee tutumpi Will Smithin tähdittämänä  vuodelta 2007, mutta harva tietää, että Mathesonin kirja kääntyi jo elokuvaksi  vuosina 1964 ja 1971.  Ensimmäinen filmatisointi, joka tunnetaan nimellä The Last Man on  Earth ja   jota tähditti legendaarinen Vincent Price on katselulistallani, joten sitä ennen ajattelin duunata tästä arvostelun.

Vuonna 1975  lähes koko maailman väestö on kuollut Kiinan ja Neuvostoliiton välisessä  kemiallisilla aseilla käydyn sodan seurauksena. Charlton Hestonin esittämä tiedemies Robert Neville lukeutuu  ainoihin eloonjääneisiin, tai ainakiin kuvittelee niin, sillä  muutama muukin on selvinnyt tuhosta muuttuen mutanttialbiinoiksi, jotka liikkuvat vain öisin ja yrittävät jatkuvasti tappaa Nevillen.

Päivisin Neville cruisailee punaisella avo-Fordilla post apokalyptisessä Los Angelissa levittäen NRAan ilosanomaa albiinoille. Öisin hän taas pukeutuu Austin Powers-tyyliseen  asuun  ja höpöttää itsekseen pelatessaan shakkia Julius Caesarin rintakuvan kanssa.


Mutta Neville ja albinot eivät ole ainoita eloonjääneitä, kun Neville tapaa immuunien jengin  ja Neville alkaa heidän avullaan etsimään parannauskeinoa albinonismiin.


Richard Matheson totesi eräässä haastattelussa, että vuoden 1964 filmatisointi on kirjalle uskollisin filmatisointi, vaikka itse pidin tästä todella paljon.

Siinän missä Will Smith-version tapahtumapaikkana ollut New York oli laitettu autioksi rahaa polttaen, on Omega Manin Los Angeles saattu näyttämään autiolta hyvällä tuurilla ja ajoituksella luoden näin ollen paljon realistisemman tapahtumapaikan kuin edellämainittu New York.



Lisäksi 70-luvun tunnelmaa tehostavat vielä ihanan räikeänpunainen tekoveri ja Ron  Grainerin Lalo Schifrin-henkinen soundtrack.


Heston vetää ihan kelpo suorituksen pääosassa ja varmaan on ollut hänellä hauskaa tätä filmatessa, kun on päässyt ammuskelemaan ja levittämän NRAan ilosanomaa yleisölle.



Omega Man pieksee Will Smith-version mennen tullen ja on myöskin yksi 70-luvun tyylikkäimpiä ja aliarvostetuimipia scifi-elokuvia.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Keikkakuski(1978)

Alkuperäinen nimi: The Driver


Ohjaus ja käsikjoitus: Walter Hill


Pääosissa: Ryan O Neal, Bruce Dern, Isabelle Adjani


Koska huomenna  on kulunut tasan 40 vuotta legendaarisen kuminpolttopätkän ensi-illasta, niin päätin sen kunniaksi duunata arvostelun.


Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: Nimetön ja vähänpuheinen kuski (Ryan O Neal) heittää keikkaa ryöstöjen pakoautokuskina Losissa. Kuski saa peräänsä nimettömän kytän ( Bruce Dern) ja  juttuun sekaantuu myös nimetön uhkapelaaja ( Isabelle Adjani)


Nykyisiin kuminpolttopätkiin verrattuna tässä  ei ole käytetty mitään efkektikikkailua takaa-ajoja filmatessa, vaan kaikki takaa-ajot on tehty stuntttien voimin ja peltiä menee ryttyyn  aikuisten oikeesti, mikä on  näyttäävää, mutta myös surullista katsottavaa, koska muutama hyvä auto romutetaan, mutta munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia ja elokuvia tehtäessä on tehtävä uhrauksia.


Muihin Walter Hillin elokuviin verrattuna The Driver on hyvinkin hiljainen elokuva . Ensimmäiset 6 minuuttia ovat yhtä UHG-huudahdusta täysin hiljaiset ja tässä  ei kuulla kuin pari kertaa Hillin tavaramerkiksi mudostuneita järjettömän kovaäänisiä nyrkiniskuja tehostavia  PAU-ääniefektejä. Myös Ryan O Nealin esittämä kuski on myöskin hyvin vähäpuheinen henkilö ja kaikenkaikkiaan hahmolla on elokuvassa 350 repliikkiä.

Nicolas Winding Refnin Drive-elokuvan suurena inspiraationa toiminut Keikkakuski  on tyylikäs ja vähäeleinen rikosleffa kultaiselta 70-luvulta ja suositeltavaa katsottavaa myös kuminpolttopätkien ystäville.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Piraija 2-Lentävät tappajat(1981)

Alkuperäinen nimi: Piranha Part Two-The Spawning

Tunnetaan myös nimellä: Piranha 2: Flying Killers

Ohjaus: James Cameron ja  Ovidio G. Assonitis

Käsikirjoitus: H.A. Milton

Pääosissa: Tricia O' Neil, Lance Henriksen, Arnie Ross, Ted Richert, Carole Davis, Leslie Graves,  Tracey Berg,  Steve Marachuck, Connie Lynn Hadden, Ricky Paul Goldin,


Näin pohjalta alkoi suurohjaaja James Cameronin ura vuonna 1981. Elokuvan nimi kertoo jo kaiken olennaisen, joten turhaa alkaa referoimaan  juonta sen kummemmin.

Sen sijaan, mainittakoon, että Cameron sai kenkää projektista kesken filmauksen ja loput ohjasi joku egyptiläinen. Cameron murtaui kuitenkin studiolle editoimaan elokuvaa omin päin ja kiinnijäämisestä huolimatta Cameron kreditoitiin elokuvan ohjaaksi.


Toisena haukana triviana mainittakoon, että Cameron sairastui filmausten aikana korkeaan kuumeeseen ja kuumehoureissa nähdyn painajaisen perusteella syntyi idea Terminaattoriin.


Elikkä näin pohjalta alkoi aikamme suurohjaajan ura ja tätä voikin suositella lähinä vain hardcore Cameron ja Lance Henriksen-faneille. Itselläni tällä on nostalgista arvoa, koska  tämä oli yksi ensimmäisiä näkemiäni kauhuelokuvia, vaikkei tätä ei voi kauhuksi kutsua  ja kauhua aiheutti lähinä alarvoinen toteus ja surkeat erikoistehosteet.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Piraija(1978)

Alkuperäinen nimi: Piranha

Ohjaus: Joe Dante

Käsikirjoitus: John Sayles ja Richard Robinson

Pääosissa:  Heather Menzies, Bradford Dillman, Kevin McCarthy, Keenan Wynn, Dick Miller, Barbara Steele, Belinda Balaski, Paul Bartel,  Bruce Gordon,  Barry Brown, Melody Scott Thomas, Luke Strotz


Steven Spielbergin kesähittielokuvan   Tappajahain ilmestyttä alkoi valkokankaalle virrata kaikennäköisiä vesihirviöelokuvia, joissa nyt arvostelussa oleva Piraija on onnistunein ja tunnetuin  yritys ripoffata Spielbergin klassikkoa.



Teinipariskunta eräjormailee metsässä ja he löytävät hylätyn  armeijan tukikohdan, joten lets get naked ja otetaan ilo irti sieltä löytyvästä uima-altaasta. Eipä olisi kannattanut, sillä pian vesi värjäytyy verenpunaiseksi.

Vakuutusyhtiön tutkija Maggie McKeown  (Heather Menzies) lähtee etsimään edellämainittuja nudistiuimareita ja pyytä apua etsinnöissä  paikalliselta kyläjuopolta Paul  Groganilta ( Bradford Dillman)


Maggie ja Paul löytävät samaisen tukikohdan ja sekä sen ainoan asukkaan tohtori  Robert Hoakin (Kevin McCarthy) joka on työskennelleyt huippusalaisen projektin parisa luodaksen kylmän veden piraijoita sodankäyntiä varten.


Kuinka ollakkaan tutkiessan paikkoja Maggie laskee superpiraijat vahingossa järveen uiskentelemaan ja pian kesäleiri ja uuden vesipuiston avajaiset muutuvat piraijoiden buffetiksi.


Hassua kyllä, näin tätä ennen James Cameronin ohjaaman jatko-osan tälle, joka kaikessa kämäisyydessään oli melko huvittavaa seurattavaa. Ensimäisellä katsomiskerralla kesällä 2011 en oikein lämmennyt tälle, mutta hiljattain tapahtuneen re-watchin jälkeen tajusin, kuinka loistava ja nerokas tämä onkaan ja re-watchilla minulle myös selvisi, että, Brian De Palman hovisäveltäjä Pino Donaggio on tehnyt tähän musiikit, mikä tietysti  tekee tästä katsomisen arvoisen.

Joe Dante ohjaus on  jo tässäkin melko hyvää, vaikka tämä olikin Danten toinen pitkä,elokuva. Muihin Danten elokuviin verrattuna näyttelijöntyökentely on tässä vielä hakusessa ja parhaimat roolisuoritukset tässä tekivät Kevin McCarthy tohtori Hoakina ja Dick Miller vesipuiston omistaja Buck Gardnerina.




Surkuhupaisan jatko-osan sekä tällä vuosikymmennä 2 silkikonipitoista päivitystä saannut Piraija on loistava ja paikoittain nerokas Tappajahai-ripoff.

Arvosana kesällä 2011⭐️⭐️⭐️
Arvosana re-watchin jälkeen⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Vigilante-Yön soturit(1983)

Ohjaus: William Lustig

Käsikirjoitus: Richard Vetere

Pääosissa: Robert Forster, Fred Williamson, Woody Strode, Richard Bright, Joe Spinell, Willie Colón, Rutanya Alda, Don Blakely, Joseph Carberry, Steve James

Elokuva alkaa Fred Williamsonin väkevällä ja kantaaottavalla puheella rikostilastoista ja siitä mitä, asialle pitäisti tehdä. Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen: BLAM BLAM BLAM

Ehkäpä yksi hienoimpia ja  ajatuksia  herättävä kohtaus ikinä elokuvahistoriassa.

New Yorkissa  rikollisuus rehottaa ja poliisi ja oikeuslaitos ovat helisemässä rosvojen kanssa, sillä heitä pelätään. Fred Williamsonin esittämä tehdastyöläinen Nick on pistänyt kavereidensa kanssa pystyyn pyssypossen, jokat cruisailevat luodinkestävällä pakulla ja ampuvat rosvoja.

Samassa tehtaassa työskentelevä Eddie Marino (Robert Forster) ei halua ottaa osaa pyssypossen toimintaan, mutta tilanne muuttuu, kun  jengi hyökkää häneen  kotiinsa, jonka  seurauksena vaimo piestään sairaalakuntoon ja poika tapetaan.

Tilanne menee entistä huonompaan suuntaan, kun jengipomo  pääse ehdonalaisella kieron asianajajan (Joe Spinell) avustuksella ja Eddie itse saa kuukauden linnaa oikeuden halventamisesta.

Vapauduttan linnasta Eddie liityy Nickin pyssyposseen saadaksen oikeutta.

Törkeän kovaa meininkiä siis luvassa ja katsomiskokemuksen kruunaa Jay Chattaway yhtä kova soundtrack.

Edelleen ajankohtainen elokuva pahoinvointiyhteiskunnasta ja siitä, mitä seuraa siitä, kun  valtiovalta ei huolehdi kansalaistensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

American Gigolo(1980)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Paul Schrader

Pääosissa: Richard Gere, Lauren Hutton, Herctor Elizondo, Bill Duke, Nina Van Pallandt, William Dozier


Julian Kay ( Richard Gere) on Los Angelesissa gigoloiva gigolo, joka joutuu liriin, kun eräs asiakas löytyy murhattuna. Samaan aikan gigolomme painiskelee myös moraalisten ongelmien kanssa.


American Gigolo kuuluu Schraderin  ns " Night Worker" elokuvien sarjaan, johon lukeutuvat myös suosikkielokuvani Taksikuski, Maaliskuussa Orionin Neo Noir-esityssarjassa nähty Light Sleeper ja  vähemmän tunnettu nevahööd  The Walker(2007)


American Gigolo ei kyllä ollut kaiken ennakkohypetyksen arvoinen, mutta ei silti mikään huono elokuva ollut. Elokuvan huonot puolet olivat liian nopeasti etenevä tarinankerronta, jotkut kohtaukset, kuten loppu jäivät auki ja vaikka Gere olikin tässä ihan siedettävä ja ihan ok roolin vetikin, olisin kyllä halunnut nähdä John Travoltan gigoloimassa. Travolta muuten oli ykkösvaihtoehto päosaan, ja näin ollen American Gigolo olisi ollut edes jonkin verran hauskempi, sillä Travoltan 70-80-luvun tuotantoa ( Blow Out lukuunottamatta) ei voi katsoa vakavalla naamalla.


IMDBeen triviaosio kertoo, että pääosaan olivat myös ehdolla Arnold Schwarzenegger, Sylvester Stallone, Harrison Ford, Mel Gibson, Christopher Reeve  ja Chevy Chase.


American Gigolon hyvät puolet puolestaan olivat Schraderin ohjaus ja käsikirjoitus, kasarimeininki ja Giorgio Moroderin syntikkapopitukset.


American Gigolo ei olle maineensa veroinen klassikko,  eikä ohjaansa parahaimstoon kuuluva, mutta
silti katsomisen arvoinen ja erinomainen kasarifiilistelyelokuva.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Footloose(1984)

Ohjaus: Herbert Ross

Käsikirjoitus: Dean Pitchford

Pääosissa: Kevin Bacon, Lori Singer, John Lithgow, Chris Penn,  Sarah Jessica Parker, Dianne Wiest 

Ren McCormack (Kevin Bacon) muuttaa Chicagosta  jonnekin tuppukylään, jossa muutama vuosi aiemmin tapahtuneen liikenneonnetomuuden takia musiikki, tanssi ja viina  on kielletty  kylässä kokonaan.

Koska Ren on badass suurkaupungista päättää pistää heti haisemaan esittelemällä musiikin ilon kyläläisille, pokaamalla papin tyttären Arielin ( Lori Singer) ja  joutumalla napit vastakkain  edellämainutun isän (John Lithgow) kanssa.

Footloose on hyvä esimerkki klassisesta kasaritanssielokuvasta aiemmin arvostelemani Flashdancen lisäksi. Vaika en olekkan suuri tanssin ystävä, jostain syystä tämmöiset kasarifiilistelyt uppoavat meitsiin kuin kuuma veitsi voihin, vaikka itse olenkin ysärilapsia.

Vaikka Kevinistä tulikin vakavasti otettava näyttelijä Alcatraz-kohtaloni(1995) jälkeen, vetää hän jo tässäkin erinomaisen roolin ja onnistuu  hyvin tuomaan roolihahmoonsa  kapinahenkeä ja teiniangstailua, mikä toimii hyvin tämäntyyppisessä elokuvassa ja ainakin itse  samaistuin  Ren McCormackiin, koska itsekin olen kokenut ulkopuolisuuttta ja sopetumisvaikeuksia erinäisissä yhteisöissä yläasteelta nykyiseen kurjaan päivätyöhöni asti.

Krediitiä myöskin hyvästä soundtrackistä ja musiikit ovatkin merkittävä tekijä tässä, ainakin klassikoksi kohoneessa varastotanssikohtauksesssa.

Jos tykkäsit Flashdancestä, tätä voi suositella jatkokatsottavaksi ja vaikkapääaihena onkin tanssiminen, onhan  tämä myös  osuva läpileikkaus ulkopuolisuudesta, sopetumisvaikeuksista, teiniangstista ja kapinoinista  auktoriteettäjä vastaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kaupungin nopeimat kytät(1986)

Alkuperäinen nimi: Running Scared

Ohjaus: Peter Hyams

Käsikirjoitus: Gary  DeVore ja Jimmy Huston

Pääosissa: Billy Crystal, Gregory Hines, Jimmy Smits, Dan Hedaya, Steven Bauer,  Jon Griers, Joe Pantoliano, Darlane Fluegel, Al Leong

Danny Costanzo (Billy Crystal) ja Ray Hughes ( Gregory Hines) ovat Chicagolaisia kyttiä, jotka pääsevät  kokkelikeisari Julio Gonzalesin (Jimmy Smits) jäljille. Kaverukset sekoilevat ja  esimies Logan ( Dan Hedaya) pistää Dannyn Rayn pakkolomalle Floridaan.

Pakkolomalla he päättävät jäädä eläkkeelle, muutta Floridaan ja pistää baarin pystyyn, mutta ensiksi he päättävät vielä napata Gonzalesin.


Billy Crystal ja Gregory Hines vetävät kelpo roolit pääosissa ja muutama hyvä läpän he heittävät myöskin. Toisella katsomiskerralla vasta huomasin, että Billy Crystalilla on lähes koko leffan ajan päällä M65 rotsi.Oli pakko mainita, koska olen 2  M65 rotsin  ylpeä omistaja. Lisäksi en muistanutkaan, että tässä on myös aika kova soundtrack, josta myöskin krediittiä.


Running Scared on hauska, viihdyttävä ja katsomisen arvoinen buddy cop-leffa, joka ikävä kyllä jäänyt Tappavan Aseen ja muiden genren leffojen varjoon.



Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Collateral-väärä aika, väärä.paikka(2004)

Ohjaus: Michael Mann

Käsikirjoitus: Stuart Beattie


Pääosissa: Tom Cruise, Jamie Foxx, Jada Pinkett Smith, Mark Ruffalo, Javier Bardem, Bruce McGill, Debi Mazar, Peter Berg,  Wade Williams, Jason Statham


Michael Manniä pukkaa jälleen Leffakulinaristin saitille.

Vincent (Tom Cruise) on hitman,joka tulee Los Angelesiin heittämään 5 keikkaa yhden yön aikana. Omasta limusiinifirmasta haaveileva taksikuski Max (Jamie Foxx) joutuu mukaan tahtomattaan mukaan Vincentin kuskiksi.


Tomppa  heittää uransa 3 parhaimman roolinsa Syntynyt 4. Heinäkuuta ja Veren Vankien(1994) oheela, vaikka normaalisti Tomppa kuuluukin inhokkinäyttelijöihini. Jamie Foxx vetää myöskin hyvän roolin tässä ja Jason Stathamilla on leffan alussa hauska pikkurooli, joka on suoraan kopioitu vuotta aiemmin Peter Bergin ohjaamasta Dwayne Johnson-rymistelyn Pako viidakkoon , jossa Arska kävelee Dwayneä vastaan yökerhon ovella.


Ja kuten muissakin Mannin leffoissa öiset kaupunkimaisemat ja kovaääniset ammuskelut ovat tässäkin mukana ja niitä on jällen kerran ilo katsella.


Jälleen kerran loistava, jännittävä ja tyylikäs rikostarina ala Michael Mann.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hämäkkinaisen suudelma(1985)

Ohjaus: Hector Babenco

Käsikirjoitus: Leonard Schrader( Manuel Puigin kirjan pohjalta)

Pääosissa: William Hurt, Raul Julia, Sonia Braga


2 miestä istuvat vankilassa samassa sellissä Argentiinan sotilasjuntan aikana 70-luvulla.

William Hurtin esittämä Luis on vankilassa seksuaalisen suuntaumisen takia ja Raul Julian esittämä Valentin on poliittinen vanki. Päätarina keskittyy miesten arkeen vankilassa ja sivutarinana Luis kertoo Valentinille vanhasta ranskalaisesta elokuvasta. Eli aiemmin arvostelemani Demonsin ja Alan Mooren ja Dave Gibbonsin supersankarieepoksen  Watchmenin tapaan kyseessä on tarina tarinan sisällä.


William Hurt vetää erinomaisen roolin pääosassa ja kyllä Oscar  parhaasta miespääosasta meni oikeaan osoitteeseen. Myös Raul Julia ja Sonia Braga triplaroolissa komppaavat hyvin taustalla.


Tämä on taide-elokuva isolla Teellä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Demons(1985)

Ohjaus: Lamberto Bava

Käsikirjoitus: Dario Argento, Lamberto Bava ja Dardano Sacchetti

Pääosissa: Fabiola Toledo, Fiore Argento, Karl Zinny, Natasha Hovey, Paola Cozzo, Urbano Barberini

Nyt arvostelussa kahden italokauhun maestron yhteistyön tuloksena syntynyt legedaarinen splättermättö.

Demons  starttaa käyntiin, kun wannabe oopperan kummitus jakaa metroasemalla ihmisille ilmaislippuja uuden elokuvateatteri Metropolin avajaisinäytökseen. Näytökseen saapuuu jos jokinlaista epeliä ja illan elokuva on jokin sortin kauhuelokuva. Elokuva menee kirjaimellisesti kauhuksi, kun elokuvan tapahtumat alkavat tapahtumaan myös valkokankaan ulkopuolella ja pian moviegoerit joutuvat  taistelemaan verenhimoisia demoneja vastaan.


Elokuvan sivujuonena, joka kuitenkin saadan myöhemmin liitettyä päätarinaan joukko punkkareita cruisailee kaupungilla ja vetävät kokkelia mistäpä muustakaan kuin cokistölkistä.


Demonsin maskeeraukset ovat priimaa tavara. Demonit on maskeerattut hyvinkin puistattavan näköisiksi ja verimössöilyefektit samoin. Lisäksi  katseluelämyksen kruunaa törkeän kovan soundtrack, jossa kuullaan Goblin yhtyeen Claudio Simonetin lisäksi mm Billy Idolia,  Mötley Crüeta ja Rick Springfieldiä. Mikäpä muukaan olisi oivallista musiikkia demonien lahtaamiseen kuin kasarirockki.

Vuotta myöhemmin Bava ja Argento tekivät tälle jatko-osankin, joka on kyllä tämän toistoa sillä erolla, että demonimylkytys lähtee käyntiin toosan välityksellä ja tapahtumapaikkana on mokomakin läjähima. Tämön tasolle Demons 2 ei kuitenkan menee, mutta sekin on melkoisen viihdyttävää italotuubaa, joka aina nykykauhun voittaa.

Demons italokauhun merkkipaaluja ja suosittelen myös varauksella katsomaan jatko-osankin, jos kiinnostaa.

Ja loppuun palautetta Future Filmille: Ottakaa tämä ja jatko-osa mahdollisten tulevien julkaisujen listalle, jos suinkin mahdollista. Kiitos.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Dillinger-maailman paras pankkirosvo(1973)

Ohjaus ja käsikirjoitus: John Milius

Pääosissa: Warren Oates, Ben Johnson, Richard Dreyfuss, Harry Dean Stanton, Geoffrey Lewis,  John P. Ryan, John Martino, Steve Kanaly, Roy Jenson, Frank McRae, Cloris Leachman, Michelle Phillips


Zen-anarkistinä tunnetuksi tullut John Milius ohjasi oman nimikkopizzansakin saannesta Dillingeristä realistisemman, karumman ja väkivaltaisemman filmatisoinin 36 vuotta ennen Michael Mannin sliipaattua Public Enemies-elokuvaa.


Vaikka olinkin nähnytt aiemmin tuon Mannin sliipatun version pizzamiehen rötöstelyistä  ja periaattessa tämähän  onkin sama elokuva, mutta siitä huolimatta tämä versio onnistui viemään  mukanaan  ihan kybällä ja kyllä vaan 70-luvun rikoselokuvissa on ihan omanlaisensa tunnelma pyssyttelyineen ja räikeänpunaisen  tekoveren  runsaan lotrauksen ansiosta.

Toinen merkittävä yksikohta oli sekin, että Warren Oates oli ihan kuin ilmetty Dillinger  ja toisin kuin Johnny Deppin sliipattu versio Milliuksen Dillinger on badass, joka ei kaihda naisten ja rikostovereitensa pieksemistä.

  Mannin slipaatu versio sisälsikin paljon kovaäänistä ammuskelua, tässä versiossa ammuttin vieläkin kovempaa ja  ammuskelu pizzamiehen jengin ja g-miesten välillä Little Bohemia-lomakylässsä oli kyllä elokuvan paras ja mielenjäävin kohtaus ja parasta oli se, että tämän elokuvan ammuskelut olivat pitkäkestoisia ja hyvin Peckinpahmaisia myöskin, mikä nosti elokuvan viihdearvoja, mutta söi elokuvan tehoja realismilta ja karulta tunnelmalta.

Ja kuten aiemmin mainitsin, Oates oli siis tosiaankin ilmetty Dillinger ja veti roolinsa paremmin kuin Johnny Depp. Ben Johnson ja Richard Dreyfuss komppasivat hyvin Oatesia sivurooleissa Melvin Purvisina ja Baby Face Nelsonina.



Ja jälleen kerran viesti Future Filmille: Ottakaa  tämä huikea rikoselokuvien klassikko mahdollisten tulevien julkaisujen listalle jos suinkin mahdollista!

Dillinger on varsin onnistunut debyyttiohjaus zen-anarkistiltä ja paljon parempi kuvaus pizzamiehen rötöstelyistä kuin Mannin sliipattu versio sekä yksi 70-luvun parhaimpia rikosleffoja.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Syntynyt 4. Heinäkuuta(1989)

Ohjaus: Oliver Stone

Käsikirjoitus: Oliver Stone ja Ron Kovic(Kovicin elämänkerran pohjalta)

Pääosissa: Tom Cruise, Raymond J. Barry, Caroline Kava, Tom Berenger, Frank Whaley, Jerry Levine, Kyra Sedgwick, Tom Sizemore, Michael Wincott, Mike Starr, Ed Lauter,  Stephen Baldwin, Daniel Baldwin,  William Baldwin, Oliver Stone, Bob Gunton, Vivica A. Fox, Willem Dafoe, John Getz, John C Mcginley, Wayne Knight


Nyt pukkaa Leffakulinaristin ensimmäinen Oliver Stone-arvostelu Juu-es-ein  242. itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Syntynyt 4. Heinääkuuta siis kertoo ripaisevan tositarinan Ron Kovicista joka liittyi merijalkaväkeen, haavoittui, joutui pyörätuoliin ja sekosi ja lopulta  rupesi aktivistiksi, sodanvastuttajaksi ja Vietnam-veteraanin oikeuksien puolestapuhujaksi.

Kovickin elämänkerrasta oli jo tarkoitus filmata elokuva 1979, ohjaajana William Friedkin ja Ron Kovicin roolissa Al Pacino. Syystä tai toisesta Kovicin tarina filmatisointiin vasta 10 vuotta myöhemmin.

Yllättävää kyllä, inhokkinäyttelijöihini kuuluva Tom Cruise vetää ihan oikeasti hyvän roolin tässä, mutta  olisin kyllä toivonut näkeväni pääosassa Charlie Sheenin, Nicolas Cagen tai Sean Pennin, jotka IMDBeen trivian mukaan olivat aluperin ehdolla pääosassa ja yllättävää kyllä, sietokykyni kesti Tompan naamaa ja mölyämistä 140 minuutin ajan.


Tyypillisen  jenkkienpropagandan ja korkkarimeiningin ystäville tämä voi olla aika pitkävetistä seurattavaa, sillä Kovicin sotaretket kelataan pikakelauksella pois alta ja loput leffasta onkin sitten mölyämistä pyörätuolissa, mielenosoituksia ja fuck you 289 kertaa Jännä jutu, , että Dafoen nimi on alkutexteissä heti toisena, mutta häntä saimme odottaa tunnin ja 36 minuuttia ja Dafoen ruutuaikakin jäi aika vähäiseksi ja sekin  oli  melkoista kiroilukollasia.


Ripsisevaa tarinaa täydentävät vielä John Williamsin vähintään yhtä ripaisevat musiikit, ja kyseessä onkin harvoja hyviä Willamsin sävellyksiä ja myöskin niitä, jotka eivät olle muuttunet kliseisiksi liikakäytön myötä muissa yhteyksissä.

Ripaiseva tositarina yhden kansankunnan turhasta tragediasta  yhden miehen näkökulmasta katsottuna.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pako L.A:sta(1996)

Ohjaus: John Carpenter

Käsikirjoitus: John Carpenter, Kurt Russell, Debra Hill ja Nick Castle

Pääosissa: Kurt Russell, Cliff Robertson, Peter Fonda, Steve Buscemi, Bruce Campbell, Pam Grier, Michelle Forbes, George Corraface, Stacy Keach, Robert Carradine, Valeria Golino, Breckin Meyer, Peter Jason, Paul Bartel


Snake Plissken on täällä taas. Tällä kerta Snake seikkailee vuoden 2013 Los Angelesissa, joka on muuttunut ykkösosan New Yorkin tapaan vankilaksi. Tälläkin kertaa Snake joutuu hommiin viranomaisten painstamana. Tällä kertaa Snakeen on istutettu virus, joka tuhoaa hermojärjestelmän 10 tunnissa ja kertaa pitäisi käydä noutamassa  pressan tytär, jolla on mukana musta laatikko, joka sammuttaa sähköt koko maapallolta.


Jälleen kerran yksi loistava elokuva puusepältä ja lievästi aliarvostettu jatko-osa jatko-osien historiassa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️