Ohjaus: Sam Peckinpah
Käsikirjoitus: Sam Peckinpah, Gordon T Dawson, Frank Kowalski
Pääosissa: Warren Oates, Isela Vega, Gig Young, Robert Webber, Emilia Fernandez, Helmut Dantine,Kris Kristofferson
Eipä ole tässä blogissa ennen arvosteltu Hurme-Sampan tuotantoa, joten päätinpä nyt väsätä arvostelun tästä Sampan filmiografian avainteoksesta, vaikka onkin tullut katseltua pariin otteeseen vuosina 2017-19, joten pidemmittä puheitta suoraan asiaan:
Eräs mexicolainen jannu nimeltään Alfredo Garcia (Jota ei leffassa muuten näy kuin valokuvassa) on siunannut erään El Jefen ( Fernandez) tytärtä lapsella.
El Jefe ei ole järin iloinen saatuaan ukin tittelin, joten hän haluaa vävyn pään (kirjaimellisesti) hopeavadilla. 3 gangstaa ( Young, Webber ja Dantine) lähtevät etsimään Alfredoa, mutta delegoivat etsinnän. baaripianisti Bennylle ( Oates) joka puolestaan kuulee muijalta Elitalta(Vega) että Alfredo on jo vainaa ja niin pariskunta lähtee, picknikille/haudanryöstöretkelle josta ei puutu tylyä väkivaltaa ja hidastettuna delaamisia ala Peckinpah.
Tämä oli Peckinpahin ainoa elokuva, jonka leikkauksesta hän sai päättää itse ilman studioiden välikäsiä. Kuten edellisessä kappaleessa totesin, meno on taattua Peckinpahia, mutta elokuvan ainoana miinuspuolena on tarinan verkkainen eteneminen , sillä Peckinpahin elokuvaksi tämä sisälsi aika paljon puhumista ja toimintaa nähdään aika vähän, mutta ei tämä sentään niin tylsä elokuva ollut, sillä tarina ja hahmot olivat mielenkiintoisia ja klassisia kohtauksia mahtui mukaan, mm Warren Oatesin pitkä monologi elokuvan tittelistä mainitulle päälle lähentelee jo arbsurdisuuden rajoja.
Jälleen yksi tyylikäs ja tyly Peckinpah- leffa, joka on ohjaajansa 3. paras leffa heti Hurjan joukon ja Cross of Ironin jälkeen.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti