Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Mann
Pääosissa: Colin Farrell, Jamie Foxx, Gong Li, Justin Theroux, Ciarán Hinds, Naomie Harris, Elizabeth Rodriguez, Domenick Lombardozzi, Barry Shabaka Henley, John Ortiz, John Hawkes, Tom Towles
Tänään kävin katsoman Orionissa suosikkehini kuuluvan Manhunterin, joten sen kunniaksi lisää Manniä pukaa Leffakulinaristin saitille.
Miami Vice, jotta Mann oli tuottamassa ja kirjoittamassa lienee kaikille tuttu paremmin tv-sarjana, joten pidemittä puheitta suoraan asiaan.
Crokett ja Tubbs harjoittavat jälleen kerran undercover-säätöjä ja kuinka ollakkaan Crokett menee sössimään säädön hieman toisenlaisen säädön merkeissä. Siinä leffan juoni lyhyesti ja ytimekkäästi ja tähän yleistä lätinää leffasta ilman spoilereita.
Toimiessaan sarjan tuottajana ja kirjoittana Mannillä ei ollut ilmeisesti sanavaltaa sarjan sisällöstä, jonka takia Mann leimautukin neonvärinörtiksi ja tämä puolestaan myös näkyi Manhunterissa ja Band of the handissä, jotka ovat rikollisen aliarvostettuja kasarifiilistelylefoja.
Melko onnistuneesti Mann on siirtänyt Miami Vicen undercover-säädöt 2000-luvulle, mutta leffaversio häviää paljonkin sarjalle ja Farrellia ja Foxxia on hyvin vaikeaa kuvitella Crokettiksi ja Tubbsiksi ja muutenkin heidän tulkintansa legendaarisesta kyttäduosta on sangen tönkkö, epäkarismaattinen ja anticool ja nimenomaan tämä seikka tökkii tässä leffaversiossa eniten.
Ehkäpä paremnalla castingillä tämä olisi ollut korjattavissa.
Sen sijaan Mann tavaramerkeiksi muodostuneet kovaääniset ammuskelut ja öiset kaupunkimaisemat ovat tässä läsnä ja niitä onkin aina ilo katsella ja se myös korvaa tönkön, epäkarismaattisen ja anticoolin Farrell/Foxx-duon edesottamuksia.
Ei Mannin parhaimpia, mutta silti aliarvostettu ja katsomisen arvoinen leffaversio legendaarisesta kyttäsarjasta.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️
tiistai 24. huhtikuuta 2018
sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
Carlito's way(1993)
Ohjaus: Brian De Palm
Käsikirjoitus: David Koepp( Edwin Torresin kirjojen Carlito's way jaAfter Hours pohjalta)
Pääosissa: Al Pacino, Sean Penn, Penelope Ann Miller, John Leguizamo, Luis Guzman, Viggo Mortensen, Adrian Pasdar, Al Israel, James Rebhorn
Nyt arvostelussa Palman ja Pacinon toinen yhteistyö latinogangsterin noususta ja tuhosta ja tämä,oli myös ensimmäinen kskaan näkemäni Palman elokuva ja Elokuusta 2010 lähtien olen ollut suuri De Palma fani ja nyt itse asiaan.
Elokuva sijoittu New Yorkiin vuoteen 1975 ja tarina lähtee käyntiin Pacinon tulkitseman puertoricolaisen gangsterin vapaudutta vankilasta istuttuaan 5 vuotta 30 vuoden kakusta.
Vankilasta vapauduttuaan Carlito päättää pysyä kaidalla tiellä ja yrittää palata yhteen tyttöystävänsä Gailin (Penelope Ann Miller) kanssa. Mutta asiat eivät suju odotetusti ja kaiken lisäksi Carliton kokkelipäinen asianaja David Kleinfeld (Sean Penn) junailee Carliton mukaan takaisin hämäräbisneksiin.
Pacino on jälleen kerran elementissään gangsterina ja Sean Penn veti hyvän sivuroolin kokkelipäisenä asianajajana ja triviana mainittakoon, että GTA Vice Cityssä esiintyvä asianajajahahmo Ken Rosenberg perustuu David Keinfieldiin ja tämä on Lahjomattomien lisäksi kolmas Palman elokuva, jossa on keskeisenä tapahtumapaikkana toimii juna-asema.
2 katsomiskerran jälkeen hyväksi todettu ja kerrassaan loistava ysärigangstailu.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Käsikirjoitus: David Koepp( Edwin Torresin kirjojen Carlito's way jaAfter Hours pohjalta)
Pääosissa: Al Pacino, Sean Penn, Penelope Ann Miller, John Leguizamo, Luis Guzman, Viggo Mortensen, Adrian Pasdar, Al Israel, James Rebhorn
Nyt arvostelussa Palman ja Pacinon toinen yhteistyö latinogangsterin noususta ja tuhosta ja tämä,oli myös ensimmäinen kskaan näkemäni Palman elokuva ja Elokuusta 2010 lähtien olen ollut suuri De Palma fani ja nyt itse asiaan.
Elokuva sijoittu New Yorkiin vuoteen 1975 ja tarina lähtee käyntiin Pacinon tulkitseman puertoricolaisen gangsterin vapaudutta vankilasta istuttuaan 5 vuotta 30 vuoden kakusta.
Vankilasta vapauduttuaan Carlito päättää pysyä kaidalla tiellä ja yrittää palata yhteen tyttöystävänsä Gailin (Penelope Ann Miller) kanssa. Mutta asiat eivät suju odotetusti ja kaiken lisäksi Carliton kokkelipäinen asianaja David Kleinfeld (Sean Penn) junailee Carliton mukaan takaisin hämäräbisneksiin.
Pacino on jälleen kerran elementissään gangsterina ja Sean Penn veti hyvän sivuroolin kokkelipäisenä asianajajana ja triviana mainittakoon, että GTA Vice Cityssä esiintyvä asianajajahahmo Ken Rosenberg perustuu David Keinfieldiin ja tämä on Lahjomattomien lisäksi kolmas Palman elokuva, jossa on keskeisenä tapahtumapaikkana toimii juna-asema.
2 katsomiskerran jälkeen hyväksi todettu ja kerrassaan loistava ysärigangstailu.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
sunnuntai 15. huhtikuuta 2018
Punainen vaara(1984)
Alkuperäinen nimi: Red Dawn
Ohjaus: John Milius
Käsikirjoitus: John Milius ja Kevin Reynolds
Pääosissa: Patrick Swayze, Charlie Sheen, C. Thomas Howell, Darren Dalton, Brad Savage, Doug Toby, Jennifer Grey, Lea Thompson, Ben Johnson, Harry Dean Stanton, Frank McRae, Powers Boothe, Lane, Smith, William Smith, Ron O' Neal, Roy Jenson, Pepe Serna, Vladek Sheybal, Judd Omen
80-luvulla maailman ykköspelonaiheet olivat ydinsota ja kommunismi. Kylmän sodan kuumimpina vuosikymmenen eli kasarila Hollywoodin propagandakoneisto suolsi ulos paljon toimintaelokuvia, joissa yli-inhimillinen macho man tykitti sadoittain kommareita.
Nyt arvosteltavissa oleva ja aikoinaan meillä ulkopoliiitisista syistä kieletty Red Dawn poikkeaa tästä kaavasta laitamalla perusjenkkiteinit kommareita vastaan.
On menossa tavallinen koulupäivä Coloradon Calumetissa. Historiantunti keskytyy näyttävästi neuvostoliitolaisten ja kuubalaisten laskuvajojääkärien laskeutuessa koulun pihalle. Muutamassa minuutissa iso punakone on miehittänyt kaupungin ja joukko teinejä pakenevat metsään ja aloittavat sissisodan miehittäjiä vastaan.
Red Dawn on jopa harvinaisen synkkä toimintaelokuvaksi, mutta se ei toki tarkoita sitä, ettei tämän parissa voisi viihtyä ja viihdearvoja tästä löytyy ja pajon. Mainittakoon esimerkki elokuvan perusidea teineistä, jotka pärjääävät ilman sotilas koulutusta ja köyhällä arsenaalilla raskaammin aseistautuneita ja paljon kokeneempia miehittäjiä vastaan kuulostaa absurdilta ja kaikken lisäksi jenkkipropaganda haiskahtaa tässä olohuoneeseen asti
Reagain ja kylmän sodan ajan pelkoja heijastelva Red Dawn on synkästä yleisilmeestä huolimatta varsin viihdyttävää kasaritoimintaa ja viihdearvot sen kun nousevat, kunhan ei katso tätä vakavalla asenteella.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ohjaus: John Milius
Käsikirjoitus: John Milius ja Kevin Reynolds
Pääosissa: Patrick Swayze, Charlie Sheen, C. Thomas Howell, Darren Dalton, Brad Savage, Doug Toby, Jennifer Grey, Lea Thompson, Ben Johnson, Harry Dean Stanton, Frank McRae, Powers Boothe, Lane, Smith, William Smith, Ron O' Neal, Roy Jenson, Pepe Serna, Vladek Sheybal, Judd Omen
80-luvulla maailman ykköspelonaiheet olivat ydinsota ja kommunismi. Kylmän sodan kuumimpina vuosikymmenen eli kasarila Hollywoodin propagandakoneisto suolsi ulos paljon toimintaelokuvia, joissa yli-inhimillinen macho man tykitti sadoittain kommareita.
Nyt arvosteltavissa oleva ja aikoinaan meillä ulkopoliiitisista syistä kieletty Red Dawn poikkeaa tästä kaavasta laitamalla perusjenkkiteinit kommareita vastaan.
On menossa tavallinen koulupäivä Coloradon Calumetissa. Historiantunti keskytyy näyttävästi neuvostoliitolaisten ja kuubalaisten laskuvajojääkärien laskeutuessa koulun pihalle. Muutamassa minuutissa iso punakone on miehittänyt kaupungin ja joukko teinejä pakenevat metsään ja aloittavat sissisodan miehittäjiä vastaan.
Red Dawn on jopa harvinaisen synkkä toimintaelokuvaksi, mutta se ei toki tarkoita sitä, ettei tämän parissa voisi viihtyä ja viihdearvoja tästä löytyy ja pajon. Mainittakoon esimerkki elokuvan perusidea teineistä, jotka pärjääävät ilman sotilas koulutusta ja köyhällä arsenaalilla raskaammin aseistautuneita ja paljon kokeneempia miehittäjiä vastaan kuulostaa absurdilta ja kaikken lisäksi jenkkipropaganda haiskahtaa tässä olohuoneeseen asti
Reagain ja kylmän sodan ajan pelkoja heijastelva Red Dawn on synkästä yleisilmeestä huolimatta varsin viihdyttävää kasaritoimintaa ja viihdearvot sen kun nousevat, kunhan ei katso tätä vakavalla asenteella.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
perjantai 13. huhtikuuta 2018
Blackhat(2015)
Ohjaus: Michael Mann
Käsikirjoitus: Michael Mann ja Morgan Davis Foehl
Pääosissa: Chris Hemsworth, Holt McCallany, Leehom Wang, Ritchie Coster, Viola Davis, Wei Tang, Yorick Van Wageningen
Michael Manniä pukkaa jälleen kerran tännä Leffakulinaristin saitille ja nyt arvosteluvuorossa Mannin uusin ja huonoksi väitetty ja jopa jenkeissä teattereista poisvedetty hakkeritrilleri Blackhat.
Mustahattu alkaa Kiinasta, jossa ydinvoimalassa räjähtää reaktori ja pörssikursit romahtavat Mustahattuna tunnetun hakkerin hakkeroinin seurauksena. Kiinan viranomaiset ja FBI alkavat jäljittämään syyllistä, j ja FBI pyytä apua vankilassa istuvalta hakkerilta Nick Hathawayltä ( Chris Hemsworth) apua ja hyvityksenä konsultaatiosta FBI lupaa lyhentää Nickin kakkua.
Spoilerit päättyvät tähän ja takaisin Mustahatun väitettyyn huonouteen.
Onko se huono?
Ei, mutta ei mene Mannin parhaimpien ohjausten tasolle, mutta kyllä tämä oli erinomainen, tyylikäs ja tiivistunnelmainen rikosstoori ala Michael Mann ja Mannin tavaramerkit elikkä kovaääniset ammuskelut ja öiset kaupunkimaisemat olivat vahvasti läsnä tässäkin, mutta hakkerointiteema ei oikein istunut Mannin ohjaukseen hyvin ja tämä olisi ollut varmaan parempi jonkun muu ohjaamana ja pääosassakin olisi saanut olla joku muu kuin Hemsworth.
Pidän toki Hemsworthin roolityöstä Thorina, mutta Mustahatun pääosan hän ei sopinut ollenkaan ja olisin kyllä toivonut näkeväni esim Ryan Reynoldsin tässä. Hän sentään osaa taipua monenlaisiin rooleihin , oli kyseessä mikä genre tahansa, niin kyllä vaan Ryan osaa.
Jokatapauksessa Mustahattu on ainoa 4 staran elokuva Manniltä, sillä hakkerointiteema ja Hemsworth pääosassa laskivat pisteitä, mutta ei tämä missään tapauksessa ollut huono ja koska olenn Mann-fani, joten olihan tämä tietysti katsottava ja katsomisen arvoinen tämä oli edellämainituista puutteista huolimatta.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️
Käsikirjoitus: Michael Mann ja Morgan Davis Foehl
Pääosissa: Chris Hemsworth, Holt McCallany, Leehom Wang, Ritchie Coster, Viola Davis, Wei Tang, Yorick Van Wageningen
Michael Manniä pukkaa jälleen kerran tännä Leffakulinaristin saitille ja nyt arvosteluvuorossa Mannin uusin ja huonoksi väitetty ja jopa jenkeissä teattereista poisvedetty hakkeritrilleri Blackhat.
Mustahattu alkaa Kiinasta, jossa ydinvoimalassa räjähtää reaktori ja pörssikursit romahtavat Mustahattuna tunnetun hakkerin hakkeroinin seurauksena. Kiinan viranomaiset ja FBI alkavat jäljittämään syyllistä, j ja FBI pyytä apua vankilassa istuvalta hakkerilta Nick Hathawayltä ( Chris Hemsworth) apua ja hyvityksenä konsultaatiosta FBI lupaa lyhentää Nickin kakkua.
Spoilerit päättyvät tähän ja takaisin Mustahatun väitettyyn huonouteen.
Onko se huono?
Ei, mutta ei mene Mannin parhaimpien ohjausten tasolle, mutta kyllä tämä oli erinomainen, tyylikäs ja tiivistunnelmainen rikosstoori ala Michael Mann ja Mannin tavaramerkit elikkä kovaääniset ammuskelut ja öiset kaupunkimaisemat olivat vahvasti läsnä tässäkin, mutta hakkerointiteema ei oikein istunut Mannin ohjaukseen hyvin ja tämä olisi ollut varmaan parempi jonkun muu ohjaamana ja pääosassakin olisi saanut olla joku muu kuin Hemsworth.
Pidän toki Hemsworthin roolityöstä Thorina, mutta Mustahatun pääosan hän ei sopinut ollenkaan ja olisin kyllä toivonut näkeväni esim Ryan Reynoldsin tässä. Hän sentään osaa taipua monenlaisiin rooleihin , oli kyseessä mikä genre tahansa, niin kyllä vaan Ryan osaa.
Jokatapauksessa Mustahattu on ainoa 4 staran elokuva Manniltä, sillä hakkerointiteema ja Hemsworth pääosassa laskivat pisteitä, mutta ei tämä missään tapauksessa ollut huono ja koska olenn Mann-fani, joten olihan tämä tietysti katsottava ja katsomisen arvoinen tämä oli edellämainituista puutteista huolimatta.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
Dyyni(1984)
Alkuperäinen nimi: Dune
Ohjaus ja käsikirjoitus: David Lynch(Frank Herbertin kirjan pohjalta)
Pääosissa: Kyle MacLachlan, Sting, Sean Young, Max Von Sydow, Dean Stockwell, Linda Hunt, Patrick Stewart, Richard Jordan, Paul L. Smith, Brad Dourif, Jack Nance, Everett McGill, David Lynch, Virginia Madsen, José Ferrer, Freddie Jones, Jürgen Prochnow, Angélica Aragón, Alicia Witt, Kenneth McMillian, Siân Phillips, Leonardo Cimino, Francesca Annis, Honorato Magaloni, Judd Omen, Molly Wryn, Silvana Mangano
Muistan hyvin, kun katsoin tämän ensimmäisen kerran 7 vuotta sitten ja pidin siitä paljon, vaikka tätä pidetään yleisesti Lynchin huonoimpana elokuvana ja tämä oli vasta toinen näkemäni elokuva Lynchiltä Wild at heartin(1990) jälkeen.
Joten huomenna on aika re-watchta tämä 7 vuoden jälkeen ja koska ainoat muistikuvani elokuvasta ovat aikaansa nähden hieno visuaalinen ilme, MacLachlanin ja Stingin eeppinen meikkatappelu ja tajuttoman isot hiekkamadot, lyhyt ja ytimekäs selostus elokuvan juonesta.
Kaukana tulevaisuudessa, hyvin hiekkapitoisella Arrakis-planeetalla 2 aatelissukua, jotka tunnetaan
"huoneina" käyvät kiivasta taistelua hiekkamadoista syntyvää"rohtoa" joka pidentää elinikää, parantaa sairauksia ja laajentaa näkemyksiä.
LSD-viittaus, ilmiselvästi ja tähän väliin triviaa Dyynistä.
Herbertin kirja ilmestyi vuonna 1965 ja elokuvaoikeudet ostettiin jo 70-luvulla johjaajiksi olivat ehdolla taideohjaaja Jordowsky ja Ridley Scott, joka jätti projektin välistä ohjatakseen Teräjuoksijan.
Edellä mainittu Jordowskyn versio olisi ollut sangen mielenkiintoinen. Projektiin visuaalista puolta palkattiin hoitamaan Alienin hahmon luonut H.R. Giger, Dan O Bannon, Moebius ja Chris Foss. Musiikista olisi vastannut Pink Floyd ja Magma.Näyttelijöinä olisi nähty Salvador Dali, Orson Welles, David Carradine, Mick Jagger, Udo Kier ja Jordowskyn poika Brontis.
Jordowskyn projektin kaaduttua Ridley Scott kiinnitettiin projektiin ja hänen lähdettyään lätkimään Dino De Laurentiis osti elokuvaoikeudet ja Lynch sai ohjaajan pestin, mutta studio joutui saksimaan Lynchin leikkausta elokuvasta, joka oli venähtynyt ylipitkäksi.
Joka tapauksessa, yleistä negatiivisesta kriitikästä ja epälynchmäisyydestä huolimatta Dyyni kuulostaa ja näyttää visuaalisesti upealta ja soundtrack ala Toto ja Brian Eno luo kuviin tunnelmaa, joten on hyvin vaikeaa kuvitella, että Lynchin hovisöveltäjän Angelo Badalamentin musiikki olisi istunut tähän leffaan millään muotoa.
Loppujen lopuksi ja muistikuvieni perusteella Dyyni on visuaalisesti näyttävä ja viihdyttävä kasariscifistely, joka on kyllä rikollisen aliarvostettu teos.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ohjaus ja käsikirjoitus: David Lynch(Frank Herbertin kirjan pohjalta)
Pääosissa: Kyle MacLachlan, Sting, Sean Young, Max Von Sydow, Dean Stockwell, Linda Hunt, Patrick Stewart, Richard Jordan, Paul L. Smith, Brad Dourif, Jack Nance, Everett McGill, David Lynch, Virginia Madsen, José Ferrer, Freddie Jones, Jürgen Prochnow, Angélica Aragón, Alicia Witt, Kenneth McMillian, Siân Phillips, Leonardo Cimino, Francesca Annis, Honorato Magaloni, Judd Omen, Molly Wryn, Silvana Mangano
Muistan hyvin, kun katsoin tämän ensimmäisen kerran 7 vuotta sitten ja pidin siitä paljon, vaikka tätä pidetään yleisesti Lynchin huonoimpana elokuvana ja tämä oli vasta toinen näkemäni elokuva Lynchiltä Wild at heartin(1990) jälkeen.
Joten huomenna on aika re-watchta tämä 7 vuoden jälkeen ja koska ainoat muistikuvani elokuvasta ovat aikaansa nähden hieno visuaalinen ilme, MacLachlanin ja Stingin eeppinen meikkatappelu ja tajuttoman isot hiekkamadot, lyhyt ja ytimekäs selostus elokuvan juonesta.
Kaukana tulevaisuudessa, hyvin hiekkapitoisella Arrakis-planeetalla 2 aatelissukua, jotka tunnetaan
"huoneina" käyvät kiivasta taistelua hiekkamadoista syntyvää"rohtoa" joka pidentää elinikää, parantaa sairauksia ja laajentaa näkemyksiä.
LSD-viittaus, ilmiselvästi ja tähän väliin triviaa Dyynistä.
Herbertin kirja ilmestyi vuonna 1965 ja elokuvaoikeudet ostettiin jo 70-luvulla johjaajiksi olivat ehdolla taideohjaaja Jordowsky ja Ridley Scott, joka jätti projektin välistä ohjatakseen Teräjuoksijan.
Edellä mainittu Jordowskyn versio olisi ollut sangen mielenkiintoinen. Projektiin visuaalista puolta palkattiin hoitamaan Alienin hahmon luonut H.R. Giger, Dan O Bannon, Moebius ja Chris Foss. Musiikista olisi vastannut Pink Floyd ja Magma.Näyttelijöinä olisi nähty Salvador Dali, Orson Welles, David Carradine, Mick Jagger, Udo Kier ja Jordowskyn poika Brontis.
Jordowskyn projektin kaaduttua Ridley Scott kiinnitettiin projektiin ja hänen lähdettyään lätkimään Dino De Laurentiis osti elokuvaoikeudet ja Lynch sai ohjaajan pestin, mutta studio joutui saksimaan Lynchin leikkausta elokuvasta, joka oli venähtynyt ylipitkäksi.
Joka tapauksessa, yleistä negatiivisesta kriitikästä ja epälynchmäisyydestä huolimatta Dyyni kuulostaa ja näyttää visuaalisesti upealta ja soundtrack ala Toto ja Brian Eno luo kuviin tunnelmaa, joten on hyvin vaikeaa kuvitella, että Lynchin hovisöveltäjän Angelo Badalamentin musiikki olisi istunut tähän leffaan millään muotoa.
Loppujen lopuksi ja muistikuvieni perusteella Dyyni on visuaalisesti näyttävä ja viihdyttävä kasariscifistely, joka on kyllä rikollisen aliarvostettu teos.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
1900 (1976)
Alkuperäinen nimi: Novecento
Ohjaus: Bernardo Bertolucci
Käsikirjoitus: Bernardo Bertolucci, Giuseppe Bertolucci, Fran Arcalli
Pääosissa: Robert De Niro, Gerad Depardieu, Donald Sutherland, Burt Lancaster, Sterling Hayden
Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa näkemäni elokuva Bertoluccilta ja voinkin kehua itsenä kunnon elokuvaharrastajaksi, kun olen vaivautunut katsomaan Amerikan ulkopuolella tehtyjä taide-elokuvia, mm Herzogia ja Kurosawaa.
Mutta pidemittä puheitta suoraan asiaan.
1900 kertoo aatelisperhen pojan Alfredon (De Niro) ja tallipoika Olmon (Depardieu) ystävyydestä 45 vuoden ajan ja kylläpä 45 vuoteen mahtuu kaikenlaista ja sen takia elokuvalla on pituutta hiumat 5 tuntia ja 2 minuuttia.
Massiivisesta pituuden lisäksi elokuvaan mahtui paljon pervoilua, kakkajuttuja sekä eläimiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka ei ole missään muodossa hyväksyttävää, oli sitten kyse taiteesta tai ei ja kaiken lisäksi edellämainittu antaa väärän kuvan italialaisesta kulttuurista.
"Mieltäylentävästä" sisällöstä huolimatta 1900 on hienosti ohjattu ja kerrottu eepos luokkaerojen välisestä bromanssista ja läpileikkaus Italian historiasta ja fasismin ja kommunismin vaikutuksesta maahan.
Robert De Niro ja Gerard Depardieu vetivät hyväät roolisuoritukset pääosissa ja Donald Sutherland vetii hyvää sivuosaa Attilana, joka on inhottavin elokuvapahis miesmuistiin.
Massiivisesta pituudesta ja paikoittain "mieltäylentävästä" sisällöstä huolimatta 1900 on katsomisen arvoinen eepos luokkaerojen välisestä bromanssista ja Italian historiasta.
Pisteenä iin päälle jälleen kerran maestro Morriconen hienot musiikit.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ohjaus: Bernardo Bertolucci
Käsikirjoitus: Bernardo Bertolucci, Giuseppe Bertolucci, Fran Arcalli
Pääosissa: Robert De Niro, Gerad Depardieu, Donald Sutherland, Burt Lancaster, Sterling Hayden
Tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa näkemäni elokuva Bertoluccilta ja voinkin kehua itsenä kunnon elokuvaharrastajaksi, kun olen vaivautunut katsomaan Amerikan ulkopuolella tehtyjä taide-elokuvia, mm Herzogia ja Kurosawaa.
Mutta pidemittä puheitta suoraan asiaan.
1900 kertoo aatelisperhen pojan Alfredon (De Niro) ja tallipoika Olmon (Depardieu) ystävyydestä 45 vuoden ajan ja kylläpä 45 vuoteen mahtuu kaikenlaista ja sen takia elokuvalla on pituutta hiumat 5 tuntia ja 2 minuuttia.
Massiivisesta pituuden lisäksi elokuvaan mahtui paljon pervoilua, kakkajuttuja sekä eläimiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka ei ole missään muodossa hyväksyttävää, oli sitten kyse taiteesta tai ei ja kaiken lisäksi edellämainittu antaa väärän kuvan italialaisesta kulttuurista.
"Mieltäylentävästä" sisällöstä huolimatta 1900 on hienosti ohjattu ja kerrottu eepos luokkaerojen välisestä bromanssista ja läpileikkaus Italian historiasta ja fasismin ja kommunismin vaikutuksesta maahan.
Robert De Niro ja Gerard Depardieu vetivät hyväät roolisuoritukset pääosissa ja Donald Sutherland vetii hyvää sivuosaa Attilana, joka on inhottavin elokuvapahis miesmuistiin.
Massiivisesta pituudesta ja paikoittain "mieltäylentävästä" sisällöstä huolimatta 1900 on katsomisen arvoinen eepos luokkaerojen välisestä bromanssista ja Italian historiasta.
Pisteenä iin päälle jälleen kerran maestro Morriconen hienot musiikit.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
perjantai 6. huhtikuuta 2018
Passion(2012)
Ohjaus: Brian De Palma
Käsikirjoitus: Brian De Palma( Alain Corneaun ja Natalie Craterin vuoden 2010 Intohimorikoksia-elokuvan pohjalta)
Pääosissa: Noomi Rapace, Rachel McAdams, Paul Anderson, Rainer Bock, Karoline Herfurth
Nyt arvostelussa suosikkiohjaajani uusin elokuva. Ja sitten asiaan.
Passion kertoo mainostoimistossa työskentelevistä, muijista. Isabelle (Rapace) on keksinyt hienon mainoskampanja, mutta pomo Christine ( McAdams) varastaa mainoskampanja ja esittelee sitä omanana ideanaan. Kyrpiintynyt Isabelle suunittelee kostoa, mikä tietysti johtaa murhaan.
Hyvästä tarinasta huolimatta Passion on jopa De Palman elokuvaksi harvinaisen köykkäisesti ohjattu ja näytelty. Kuitenkin De Palman parhaimpien elokuvien tavaramerkit elikkä split screen tarinallisena tehokeinona ja hovisäveltäjä Pino Donaggion soundtrack pelastaa jonkin verran Passionia vajoamasta pohjamutiin.
Ei tosiaankan ole De Palman parhaimpia, mutta lähinä edellämainttujen tavaramerkkien käytön takia ihan katsottava jännitysnäytelmä, joka oli kaivannut räväkämpää otetta, parempaa castingiä ja Donaggion tavamerkiksi muodutuneita Palman elokuvien sisällön kanssa ristiriidassa olevia romanttisia sävellyksiä.
Toivottavasti Palman tuleva elokuva Domino on onnistunut teos ja toivottavasti Palmaa tekee comebackin Hollywoodin ykkösohjaajien joukkoon ja näyttä 2000-luvun wannabe-ohjaajille, miten kunnon elokuvia tehdään.
Arvosana⭐️⭐️⭐️
Käsikirjoitus: Brian De Palma( Alain Corneaun ja Natalie Craterin vuoden 2010 Intohimorikoksia-elokuvan pohjalta)
Pääosissa: Noomi Rapace, Rachel McAdams, Paul Anderson, Rainer Bock, Karoline Herfurth
Nyt arvostelussa suosikkiohjaajani uusin elokuva. Ja sitten asiaan.
Passion kertoo mainostoimistossa työskentelevistä, muijista. Isabelle (Rapace) on keksinyt hienon mainoskampanja, mutta pomo Christine ( McAdams) varastaa mainoskampanja ja esittelee sitä omanana ideanaan. Kyrpiintynyt Isabelle suunittelee kostoa, mikä tietysti johtaa murhaan.
Hyvästä tarinasta huolimatta Passion on jopa De Palman elokuvaksi harvinaisen köykkäisesti ohjattu ja näytelty. Kuitenkin De Palman parhaimpien elokuvien tavaramerkit elikkä split screen tarinallisena tehokeinona ja hovisäveltäjä Pino Donaggion soundtrack pelastaa jonkin verran Passionia vajoamasta pohjamutiin.
Ei tosiaankan ole De Palman parhaimpia, mutta lähinä edellämainttujen tavaramerkkien käytön takia ihan katsottava jännitysnäytelmä, joka oli kaivannut räväkämpää otetta, parempaa castingiä ja Donaggion tavamerkiksi muodutuneita Palman elokuvien sisällön kanssa ristiriidassa olevia romanttisia sävellyksiä.
Toivottavasti Palman tuleva elokuva Domino on onnistunut teos ja toivottavasti Palmaa tekee comebackin Hollywoodin ykkösohjaajien joukkoon ja näyttä 2000-luvun wannabe-ohjaajille, miten kunnon elokuvia tehdään.
Arvosana⭐️⭐️⭐️
Arthur(1981)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Steve Gordon
Pääosissa: Dudley Moore, Liza Minneli, John Gielgud, Geraldine Fiztgerald, Jill Eikenberry, Stephen Elliott, Ted Ross, Barney Martin, Paul Gleason, Lawrence Tierney
Komedia on vaikea elokuvagenre. Yleisö tykkkä, muttaa kriitikot ja Oscar-akatemia ei. Dudley Mooren tähdittämä Arthur on poikkeus tässä keississä, sillä se on voittanut Mel Brooksin Kevät koitta Hitlerille(1968) oheela 2 Oscaria parhaasta laulusta ja miessivuosasta.
Dudley Moore esittää tunnetuimassaan roolissaan Arthur Bachia, Nykiläistä miljonääriä, jonka harrastuksiin kuuluvat viina, naiset, ja kilpa-autoilu. Arthur on saamassa ison perinnön, mutta saadaksen perinnön hänen on mentävä naimisiin kuivakan Susan Johnsonin ( Jill Eikenberry) kanssa naimisiin tai muuten ei perintöä tipu. Perinnön saaminen vaikeutuu entisestään, kun Arthur rakastuu Lindaan ( Liza Minneli) kravatteja näpistelevään kahvilatyöntekijään.
Joutuessaan kinkkiseen tilanteeseen Arthur turvautuu hovimestarinsa Hobsonin (John Gielgud) apuun.
Arthur on komediaksi varsin syvällinen ja pelleilyn oheela käsitelllän semmoisia vakaviia aiheita esim aikuistumista, rahaa ja rakkautta.
Dudley Moore tekee hyvää jälkeä pääosassa, vaikka remaken (2011) pääosassa hillunut Russell Brand veti roolin hiukan parempin ja hauskemmin, oli Dudley Moore silti hauska mies ja yksi 1900-luvun hauskimpia koomikkoja.
Pisteenä iin päälle mainittakoon Burt Bacharachin soundtrack ja parhaan laulun Oscarin voittanut Christopher Crossin Arthur's theme ( Best that you can do)
Jatko-osan(1988) ja edellä maintun remaken saannut Arhur on kasarikomedian merkkiteoksis, joka sisältää myös syvällistä sanomaakin ja remakeista poiketen, edellä mainittu remake on katsomisen arvoinen ja yllättävän hauska 2000-luvun komediaksi.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Pääosissa: Dudley Moore, Liza Minneli, John Gielgud, Geraldine Fiztgerald, Jill Eikenberry, Stephen Elliott, Ted Ross, Barney Martin, Paul Gleason, Lawrence Tierney
Komedia on vaikea elokuvagenre. Yleisö tykkkä, muttaa kriitikot ja Oscar-akatemia ei. Dudley Mooren tähdittämä Arthur on poikkeus tässä keississä, sillä se on voittanut Mel Brooksin Kevät koitta Hitlerille(1968) oheela 2 Oscaria parhaasta laulusta ja miessivuosasta.
Dudley Moore esittää tunnetuimassaan roolissaan Arthur Bachia, Nykiläistä miljonääriä, jonka harrastuksiin kuuluvat viina, naiset, ja kilpa-autoilu. Arthur on saamassa ison perinnön, mutta saadaksen perinnön hänen on mentävä naimisiin kuivakan Susan Johnsonin ( Jill Eikenberry) kanssa naimisiin tai muuten ei perintöä tipu. Perinnön saaminen vaikeutuu entisestään, kun Arthur rakastuu Lindaan ( Liza Minneli) kravatteja näpistelevään kahvilatyöntekijään.
Joutuessaan kinkkiseen tilanteeseen Arthur turvautuu hovimestarinsa Hobsonin (John Gielgud) apuun.
Arthur on komediaksi varsin syvällinen ja pelleilyn oheela käsitelllän semmoisia vakaviia aiheita esim aikuistumista, rahaa ja rakkautta.
Dudley Moore tekee hyvää jälkeä pääosassa, vaikka remaken (2011) pääosassa hillunut Russell Brand veti roolin hiukan parempin ja hauskemmin, oli Dudley Moore silti hauska mies ja yksi 1900-luvun hauskimpia koomikkoja.
Pisteenä iin päälle mainittakoon Burt Bacharachin soundtrack ja parhaan laulun Oscarin voittanut Christopher Crossin Arthur's theme ( Best that you can do)
Jatko-osan(1988) ja edellä maintun remaken saannut Arhur on kasarikomedian merkkiteoksis, joka sisältää myös syvällistä sanomaakin ja remakeista poiketen, edellä mainittu remake on katsomisen arvoinen ja yllättävän hauska 2000-luvun komediaksi.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
tiistai 3. huhtikuuta 2018
Keskiyön pikajuna(1978)
Alkuperäinen nimi: Midnight Express
Ohjaus: Alan Parker
Käsikirjoitus: Oliver Stone( Billy Hayesin samanimiseen muistelmakirjaan)
Pääosissa: Brad Davis, John Hurt, Randy Quaid, Bo Svenson, Irene Miracle, Paul L.Smith, Norbert Weisser, Mike Kellin, Paollo Bonacelli
Elokuvan nimikkohenkilön syntymäpäivän ja elokuvan 40-vuotistaipaleen kunniaksi arvostelu vankilaelokuvien merkkiteoksesta, joka teki minuun lähteetömän vaikutuksen kesällä 2011 ja 3 katsekukerran jälkeenkin toimii edelleen.
Pidemittä puheitta suoraan asiaan.
Billy Hayes (Brad Davis) on lomalla Turkissa ja saa idean muilutta hasista jenkkeihin, mutta idea ei osoitaudukkaan hyväksi ja Billy pääsee tutustumaan pahamaineiseen Turkkilaiseen vankilaan.
Kuten alussa mainitsinkin, elokuva perustuu suurimmaksi osaksi tositapahtumiin, toisin elokuvassa kuvattu vangivartijoiden sadistisuus ei pitänyt paikkaansa ja tämän myötä Turkki veti herneen nenäänsä ja elokuva oli kokonaan kielletty maassa vuoteen 2004 asti. Tämän jälkeen Oliver Stone ja Billy Hayes kävivät paikan päällä pahoittelemassa elokuvasta aiheutunutta mielipahaa.
Keskiyön pikajuna on todella jännä ja intensiivinen elokuva. Varsinkin elokuvan ensimmäiset minuutit, jossa Billy teippaa hasispusit vartaloonsa ja hermoilee kiinnijäämisestä ovat todellakin intesiivistä katsottavaa ja tätä tehostaa taustalla kuuluvat sydämmenlyönnit ja sama tunne oli myöskin minulla kotikatsomossa.
Krediittiä myöskin Giorgio Moroderin syntikkapopituksista, höhö.
Keskiyön pikajuna on todella vaikuttava katsomiskokemus ja tämän jälkeen kannatta harkita tarkasti Turkkiin matkustamista ja onhan tämä myös eräänlainen läpileikkaus vapaudesta ja oikeuslaitoksen korruptiosta eli 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen yhä ajankohtainen teos ja tämä on hyvien pizzojen lisäksi toinen syy, miksi Turkki pitäsi ottaa EU-jäsenmaaksi.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ohjaus: Alan Parker
Käsikirjoitus: Oliver Stone( Billy Hayesin samanimiseen muistelmakirjaan)
Pääosissa: Brad Davis, John Hurt, Randy Quaid, Bo Svenson, Irene Miracle, Paul L.Smith, Norbert Weisser, Mike Kellin, Paollo Bonacelli
Elokuvan nimikkohenkilön syntymäpäivän ja elokuvan 40-vuotistaipaleen kunniaksi arvostelu vankilaelokuvien merkkiteoksesta, joka teki minuun lähteetömän vaikutuksen kesällä 2011 ja 3 katsekukerran jälkeenkin toimii edelleen.
Pidemittä puheitta suoraan asiaan.
Billy Hayes (Brad Davis) on lomalla Turkissa ja saa idean muilutta hasista jenkkeihin, mutta idea ei osoitaudukkaan hyväksi ja Billy pääsee tutustumaan pahamaineiseen Turkkilaiseen vankilaan.
Kuten alussa mainitsinkin, elokuva perustuu suurimmaksi osaksi tositapahtumiin, toisin elokuvassa kuvattu vangivartijoiden sadistisuus ei pitänyt paikkaansa ja tämän myötä Turkki veti herneen nenäänsä ja elokuva oli kokonaan kielletty maassa vuoteen 2004 asti. Tämän jälkeen Oliver Stone ja Billy Hayes kävivät paikan päällä pahoittelemassa elokuvasta aiheutunutta mielipahaa.
Keskiyön pikajuna on todella jännä ja intensiivinen elokuva. Varsinkin elokuvan ensimmäiset minuutit, jossa Billy teippaa hasispusit vartaloonsa ja hermoilee kiinnijäämisestä ovat todellakin intesiivistä katsottavaa ja tätä tehostaa taustalla kuuluvat sydämmenlyönnit ja sama tunne oli myöskin minulla kotikatsomossa.
Krediittiä myöskin Giorgio Moroderin syntikkapopituksista, höhö.
Keskiyön pikajuna on todella vaikuttava katsomiskokemus ja tämän jälkeen kannatta harkita tarkasti Turkkiin matkustamista ja onhan tämä myös eräänlainen läpileikkaus vapaudesta ja oikeuslaitoksen korruptiosta eli 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen yhä ajankohtainen teos ja tämä on hyvien pizzojen lisäksi toinen syy, miksi Turkki pitäsi ottaa EU-jäsenmaaksi.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Pimeyden armeija(1992)
Alkuperäinen nimi: Army of Darkness
Tunnetaan myös nimellä: Evil Dead 3
Ohjaus: Sam Raimi
Käsikirjoitus: Sam ja Ivan Raimi
Pääosissa: Bruce Campbell, Embeth Davidtz, Ian Abercrombie, Marcus Gilbert, Ted Raimi, Bridget Fonda
Varoitus: Seuraava kappale sisältää spoilereita, joten joe et ole nähnyt 2 edellistä EDiä, skippaa tämä kappale.
ED2:sen lopussa Ash joutui aikapyörteen viemäksi ja päätyi keskiajalle.
Spoilerivaara ohi ja nyt itse asiaan.
Bruce Campbellin tulkitsema Ash on siis jumissa keskiajalla ja ainoa keino päästä ysärille on löytää edellisistä EDeistä tuttu nahkakantinen kirja Necronmicon, joka sisältää aikamatkustus loitsun.
Kirjan löytyy, mutta Ash joutuu kokemaan kovia ja kaiken lisäksi Ashin paha kaksoisolento ilmestyy kuviin ja aloitta sodan luurankoarmeijansa kanssa.
Army of Darkness poikkeaa trilogian aiemmista osista ison budjetin, runsan huumorin ja fantasiateeman puolesta. Aikamoinen pesäero aikasempiin EDeihin verrattuna, mutta silti menoa on viihdyttävää ja Bruce Campbell on jälleen mies paikallaan Ashin roolissa.
Huumoria on siis tässä paljon ja kovimmat naurut irtosivat Ashin kirjanetsintäreisun aikana, jossa Ash joutuu tappeluun pahan kaksoisolentonsa ja satojen miniversioidensa kanssa. Hauskaa ja aika psykeedeelistä meininkiä siis. Lisäksi Sam Raimi heitti elokuvaan myös mukaan tribuutin Stop motion animaation maestro Ray Harryhauserille1920-2013) toisessa hauskassa ja mainitsemisen arvoisessa kohtauksessa, jossa luurangot kaivat maasta lisää jäseniä armeijaansa.
Hauska, vauhdikas ja viihdyttävä päätös ED-trilogialle.
This is my boomstick!
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tunnetaan myös nimellä: Evil Dead 3
Ohjaus: Sam Raimi
Käsikirjoitus: Sam ja Ivan Raimi
Pääosissa: Bruce Campbell, Embeth Davidtz, Ian Abercrombie, Marcus Gilbert, Ted Raimi, Bridget Fonda
Varoitus: Seuraava kappale sisältää spoilereita, joten joe et ole nähnyt 2 edellistä EDiä, skippaa tämä kappale.
ED2:sen lopussa Ash joutui aikapyörteen viemäksi ja päätyi keskiajalle.
Spoilerivaara ohi ja nyt itse asiaan.
Bruce Campbellin tulkitsema Ash on siis jumissa keskiajalla ja ainoa keino päästä ysärille on löytää edellisistä EDeistä tuttu nahkakantinen kirja Necronmicon, joka sisältää aikamatkustus loitsun.
Kirjan löytyy, mutta Ash joutuu kokemaan kovia ja kaiken lisäksi Ashin paha kaksoisolento ilmestyy kuviin ja aloitta sodan luurankoarmeijansa kanssa.
Army of Darkness poikkeaa trilogian aiemmista osista ison budjetin, runsan huumorin ja fantasiateeman puolesta. Aikamoinen pesäero aikasempiin EDeihin verrattuna, mutta silti menoa on viihdyttävää ja Bruce Campbell on jälleen mies paikallaan Ashin roolissa.
Huumoria on siis tässä paljon ja kovimmat naurut irtosivat Ashin kirjanetsintäreisun aikana, jossa Ash joutuu tappeluun pahan kaksoisolentonsa ja satojen miniversioidensa kanssa. Hauskaa ja aika psykeedeelistä meininkiä siis. Lisäksi Sam Raimi heitti elokuvaan myös mukaan tribuutin Stop motion animaation maestro Ray Harryhauserille1920-2013) toisessa hauskassa ja mainitsemisen arvoisessa kohtauksessa, jossa luurangot kaivat maasta lisää jäseniä armeijaansa.
Hauska, vauhdikas ja viihdyttävä päätös ED-trilogialle.
This is my boomstick!
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)