Manaaja: Alku(2004)

Alkuperäinen nimi: Exorcist: The Beginning

Ohjaaja: Renny Harlin

Käsikirjoitus: Alexi Hawley(William Wisherin ja Caleb Carrin tarinan pohjalta)

Pääosissa: Stellan Skarsgård, Izabella Scorupco, James D’ Arcy,  David Bradley, Ralph Brown

Nyt arvostelussa lievästi yliarvostetun kahuklassikon etko-osa, jonka ohjaajaksi oli alunperin palkattu Paul Schrader, mutta Warner Bros antoi Schraderille kenkää kesken tuotannon, koska elokuvassa ei ollut tarpeeksi jännitystä ja goreilua, joten  Renny sai ohjaajan pestin ja Schrader teki kuvaamaastaan matskusta oman näkemyksensä  vuotta myöhemmin nimellä Domininon: Prequel to  Exorcist, mikä taas on ihan toinen juttu ja nyt menkäämme asiaan:

Eletään vuotta 1949. Isä Lankester  Merrin ( Skarsgård) on menettänyt uskonsa todistettuaan kauheuksia 2. maailmansodassa. Merrin matkustaa  Keniaan ja pestautuu arkeologisille  kaivauksille, jossa alkaa sattumaan jaa tapahtumaan, kun  eräästä kirkosta löytyy kukapa mukaan kuin itse Pazuzu, joka aloitta gorefestarit  paikallisten ja arkeologien harmiksi.

Näin siis Isä  Lankester Merrin kohtasi Pazuzun ensimmäistä kertaa.

Kiinnostaisi kyllä kovasti nähdä Schraderin versio tästä joka Warner Brosin mielestä oli ”tylsä”.

Jännittävä ja gorepitoinen etko-osa lievästi yliarvostetulle kauhuklassikolle.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Manaaja 3(1990)

Alkuperäinen nimi: The Exorcist III

Ohjaus ja Käsikirjoitus: William Peter Blatty

Pääosissa: George C Scott, Ed Flanders, Brad Dourif, Jason Miller, Nicol Williamson, Nancy Fish, Scott Wilson, Patrick Ewing, Samuel L Jackson, Grand L Bush, Larry King

Nyt arvostelussa lievästi yliarvostetun kauhuklassikon ”oikea” jatko-osa, jonka on ohjannut ja kirjoittanut kirjallilija itse ja näin ollen paljon haukuttu Manaaja 2- Luopio(1977)  ei ole virallinen jatko-osa. Nyt kuitenkin itse asiaan:

Ykkösosasta tuttu poliisi William F Kinderman ( roolissa tällä kertaa George C ” Panssarikenraali Patton” Scott)  tutkii murhia, jotka näyttäisivät  olevan 17 vuotta aiemmin teloitetun ”Gemini Killerin” tekemiä. Tutkimukset johtavat Kindermanin lataamolle, jossa viruva Potilas X(Jason Miller) väittää olevansa edellämainittu sarjamurhaaja.


Koska Manaaja 2 oli iso floppi ja yksi kaikkien aikojen huonoimpia elokuvia, Blatty epäröi vuosia myydä  kirjansa  Paholaisleegion(1983) elokuvaoikeuksia, hän päätti lopulta tehdä filminnöksen itse, varmistaakseen elokuvan tasokkuuden  ja sitä Manaaja 3 myös on, sillä tunnelma on tässä paljon jännittävämpi kuin ykkösosassa, jota ei voi katsoa vakavalla naamalla


Jännittävä ja tyylikäs ”oikea” jatko-osa lievästi yliarvostetulle kauhuklassikolle.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Killer Klowns from Outer Space(1988)

Ohjaaja: Stephen Chiodo

Käsikirjoitus: Stephen ja Charles Chiodo

Pääosissa: Grant Cramer, Suzanne Snyder, John Allen Nelson, John Vernon, Royal Dano, Charles Chiodo, Christopher Titus


Hyvinkin stereotyyppiseen pikkukaupunkiin laskeutuu erehdyttävästi sirkustelttaa muistuttava Ufo, josta purkautuu ulos pellejä. Mutta nämä eivät ole tavallisia pellejä vaan ilkeitä pellejä muistuttavia  avaruusolioita, jotka ovat tulleet pelleilemään pikkukaupungin asukkaat mullan alle.

Koska kaupungin poliisivoimat koostuvat vain kahdesta poliisista (John Allen Nelson & John Vernon) joista kumpikaan ei ole tilanteen tasalla /eivät pidä  teineistä, joten leffan sankari Mike Tobacco (varsin hauska sukunimi) ja hänen tyttöystävänsä Debbie (Suzanne Snyder)  joutuvat estämään itse pelleinvaasion.


Järjetön ja älyvapaa tarina on tämä leffan tukipilari ja 1,8 miljoonan dollarin budjetista huolimatta erikoistehosteisiin satsattu, vaikka nykyvinkkelistä katsottuna ne näyttävät hieman huvittavalta, mutta  kyllä ne vetävät vertoja nykyisille CGI-tehosteillekin.

Killer Klowns from Outer Space  on jälleen kerran yksi loistava ja viihdyttävä kulttiklassikko kultaiselta 80-luvulta.Suosittelen tätä kaikille kökön viihteen ystäville, mutten koulrofobiaaa poteville en.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Vierailija(1979)

Alkuperäinen nimi: Stridulum

Tunnetaan myös nimellä: The Visitor


Ohjaaja:  Giulio Paradisi (peitenimellä Michael J Paradise)

Käsikirjoitus: Giulio Paradisi, Ovidio G. Assonitis,  Robert Mundi ja Luciano Comici

Pääosissa: Lance Henriksen, John Huston, Glenn Ford, Mel Ferrer, Sam Peckinpah, Shelley Winters, Joanne, Nail, Paige Conner, Franco Nero, Kareem Abdul Jabbar

Nyt arvostelussa Italian ja USA: n yhteisproductiona  tehty paikoittain hapoissa väännetyn oloinen  Omen-ripoff, jota tähdittää b-luokan leffaksi harvinaisen nimekäs näyttelijäkaarti.


Leffan varsin happoisessa alkukohtauksessa tapaamme Franco Neron näyttelemän avaruusjeesuksen ja hänen kaljut opetuslapsensa. Siitä sitten päästäänkin itse leffan päästooriin:

Intergalaktinen antikristus nimeltään Sateen on onnistunut  kasvattamaan  jälkikasvua, joista yksi on Atlantassa asuva  8-vuotias tyttö Katy Collins ( Paige Conner), joten avaruusjeeesus lähettää avaruusgandalfin (John Houston) estämään  tuomiopäivän, joten avaruusgandalf ja joukko identtisesti pukeutuneita kuulapäitä lähtevät Atlantaan  ja antikristuksen lapsen jälijittäminen  vaatii  hengailemista  pilvenpiirtäjän katolla ja muuta yli hilseen menevää  häröilyä.


Sillä välin  Katy   aiheuttaa yleistä pahennusta synttärilahjaksi  saamallaan pistoolilla ja pamauttaa äitiään ”vahingossa” selkään. Eikä siinä vielä kaikki. Katy yrittää  myös manipuloida äitinsä hankkimaan pikkuveljen, jotta tuomiopäivä  toteutuisi. Varsinainen äidin pikku kulta kyseessä.

Sitten kuin tilauksesta hyvin epäilyttävän oloinen koripallojoukkueen manageri Raymond Armstead (Henriksen ) ilmestyy kuvioihin  pokaamaan Katyn äidin, joten avaruusgandalf tekeytyy lastenvahdiksi sabotoidakseen  Raymondin gigoloinin.


Sitten onkin luvassa  yli hilseen menevää häröilyä ja tökeröä Hollywood-klassikoiden ripoffailua ja koska käsikirjoitus on hapoissa väännetty ja selkeää päähenkilöä ei leffassa ole,  Stridulum oli paikoittain yli hilseen menevää italosekoilua, mutta viihdyttävää sellaista, vaikka Henrikseniä ja muita isoja kihoja on tuskin viihdyttänyt, että heidät höynäytettiin mukaan näinkin hämärään leffan mukaan.


Kuitenkin happoisesta ja yli hilseen menevästä menosta   huolimatta Stridulum on  viihdyttävä ja katsomisen arvoinen  italohuttu, jossa tapahtumapaikkana harvemmin leffoissa käytetty Atlanta on kivaa vaihtelua ylikäytetyille New Yorkille, Chicagolle ja Los Angelesille ja kuten kaikissa italohuttuleffoissa, on tässäkin aika törkeän mahtava soundtrack,  josta vastaa vähemmän tunnetu  italialainen  säveltäjä Franco Micalizzi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Inhernet Vice(2014)

Ohjaaja: Paul Thomas Anderson

Käsikirjoitus: Paul Thomas Anderson( Thomas Pynchonin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Joaquin Phonenix, Josh Brolin, Owen Wilson, Benicio Del Toro, Michael K.Williams, Martin Short, Eric Roberts, Reese Witherspoon, Jena Malone, Maya Rudolph, Katherine Waterston

Eletään vuotta 1970 Kaliforniassa, jossa höpöheinään mieltynyt  hippimäinen yksityisetsivä Larry ”Doc” Sportello (Joaquin Phoenix)  tapaa pitkästä aikaan ex-tyttöystävänsä  Shasta Fay Hepworthin (Katherine Waterston)  joka kertoo Docille, että kiinteistökiho  Michael Wolfmann (Eric Roberts) on kadonnut hämärissä olosuhteissa.


Doc alkaa selvittämään keissiä ja  pian keissi paisuu melkoiseksi sekasotkuksi, sillä Wolfmanin lisäksi keissiin liittyvät  myös thaihieromalaitos, Mustat pantterit,  moottoripyöräilevät kuulapäät, huimausainekartelli, hammaslääkärien syndikaatti ja saksofonisti Coy Harlingen (Owen Wilson)

Keissiä tutkii myös omalta osaltaan ” renesanssietsivänä”  tunnettu kiintiökyttä Christian ”Bigfoot” Bjornsen (Josh Brolin)  joka inhoaa FBI:in porukkaa sekä Docia.


P.T. Anderson on onnistunut luomaan tyylikkään ja viihdyttävän neo-noirin, josta ei puuutu värikkäitä hahmoja ja yllättäviä juonenkäänteitä. Lisäksi  Phoenix ja Brolin tekevät hyvää jälkeä pääosissa ja nyt vaihteeksi Owen Wilson vetää kelpo settiä  saksofonisti Coy Harlingen roolissa.


Tyylikäs ja viihdyttävä neo-noir, joka on myös samalla yksi 2010-luvun 10 parhaasta elokuvasta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Maniac(2012)

Ohjaaja: Frank Khalfoun

Käsikirjoitus:  Alexander Aja & Gregory Levasseur( C.A.Rosenbergin & Joe Spinellin käsikirjoituksen pohjalta)

Pääosissa: Elijah Wood, Nora Arnezeder, Sal Landi, America Olivo, Jan Broberg,  Liane Balaban, Sammi Rotibi

Yleensä suhtaudun skeptisesti remakeihin, varsinkin 70-80-lukujen kulttiklassikoista väänetyistä, mutta joka tapauksessa en löydä mitään dissattava Maniacista, joka siis on 3 vuotta sitten tässä blogissa  arvostellun samannimisen Slasher-klassikon remake.

Tarina lähes yksi yhteen sama originaalin kanssa, paitsi että tapahtumalocaatio on vaihtunut New Yorkista Los Anglesiin ja tällä kertaa parhaiten Hobitti-roolistaan tunnettu Elijah Wood esittää Frank Zitoa.


Woodin esittämä Frank on vanhoja mallinukkeja elannokseen entisöivä takahuoneen jannu, joka haluisi treffata naisia, mutta ujous sosiaalisten tilanteiden fobia johtavat useimmiten siihen, että Frank päätyy murhaajan ja skalperaamaan  kohtaamansa naiset ja niittaamaan hiuskuontalot mallinukeilleen.

Verisestä harrastuksestaan huolimatta Frank ei ole naistenvihaaja, vaan ujouden ja sosiaalisten tilanteiden fobian lisäksi Frankin mieltä painavat ikävät muistot edesmenneestä äidistä sekä säännöllisin väliajoin iskevä migreeni, johon Frank popsii mömmöjä.


Sitten Frankin kaoottinen elämä, muuttuu, kun hän tapaa taiteilija Annan( Nora Arnezeder) joka haluaa lainata Frankin nukkeja taidenäyttelyä varten. Nyt Frank on kipeiden päätösten edessä:

Alkaisiko Annan ystäväksi vai   viedä myös tämän hiuskuontalo? Ollakko vai eikö, siinä pulma.


Nyt yleistä lätinää leffasta(saattaa sisältä jokinverran spoilereita)

Siinä missä originaali Maniac  keskittyi tarinaan murhaajan näkökulmasta, on näkökulma tässä versiossa vedetty ihan kirjaimellisesti näkökulmaksi, sillä lähes koko  leffa on kuvattu POV-otoksilla (ilmeisesti Enter The Voidilla on ollut kuvaustyyli iso vaikutus) elikkä katsojat pääsevät katsomaan aiempaa tarkemmin katsomaan miten naisparkoja lahdataan  epämiellyttävän graafisesti ja  se jos mikä lisää elokuvan nihkeää  ja häiriintynyttä tunnelmaa entisestään, mikä teki tästä jopa originaalia nihkeämmän ja häriintyneemän.

Tunnelman luomisesta kiitos  kuuluu  myös KNB-porukan jälleen kerran tyylikkäille ja realistisille  verimössöefekteille ja Elijah Woodin huikealle roolisuoritukselle, joka vetää vertoja Spinellin suoritukselle originaalissa.

Elijah Wood esiintyy itse leffassa vain peilikuvana peileistä ja auton konepellistä(mikä muuten on hieno ja nerokas viittaus originaalin elokuvan julisteeseen)

Joka tapauksessa Maniac on yksi tasokkaampia remakeja, joita olen nähnyt ja myöskin yksi 2010-luvun parhaimpia elokuvia ja krediittiä myöskin säveltäjä Robin Coudertin ( tunnetaan myös taiteilijanimellä Rob)  paikoittain Cliff Martinezin mieleen tuovasta soundtrackistä.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Maniac Cop- Mielipuolikyttä(1988)

Ohjaaja: William Lustig

Käsikirjoitus: Larry Cohen

Pääosissa: Bruce Campbell, Robert Z’Dar, Tom Atkins, Richard Roundtree, William Smith, Laurene Landon Sheree North, Jake LaMotta, Sam Raimi, William Lustig

Nyt arvostelussa  legendaarisen William Lustigin viimeinen mestariteos ja 2 jatko-osaa ja suunnitteilla olevan remaken poikinut mainstreemistä poikkeava kyttäleffa.

Leffa lähtee käyntiin, kun 2 pikkurikollista päättää ryöstää erään naisen käsilaukun. Rosvot päättävät vetäytyä laukkuvarkaudesta, kun. nainen pakenee ja menee  kadulla partioivan poliisin luo. 

Mutta rosvojen ja katsojien yllätykseksi poliisi lahtaa naisparan  ja pian poliisit ovat lievästi sanottuna kaulaa myöten nesteessä, kun vainoharhaiset ja peloissaan olevat kansalaiset alkavat  ampumaan poliiseja ja  kunniallisten veronmaksajien  murhat lisääntyvät, joiden  tekijänä on silminnäkijähavaintojen perusteella 2metriä pitkä poliisi, jonka pamppukotelosta löytyykin iso veitsi.

Murhien lisääntyessä leffan sankari Jack Forrest (Bruce Campbell) joutuu epäiltyjen listalle, kun hänen vaimonsa  löytyy murhattuna.

Puhdistaakseen maineensa Jack päättää selvittää keissin  kollegan/ salarakkaan Theresa Malloryn (Laurene Landon) kanssa. Tutkimusten edetessä paljastuu, että kyseessä ei ole  perusmaniac ja sitten onkin luvassa vuosisadan ottelu, kun 2 jykeväleukaista miestä ottaa mittaa toisistaan eeppisessä taistossa, jonka panoksena on NYPD:een kohtaloa

Bruce Campbell on jälleen mies paikallaan ja tutut B-luokan naamat Atkins, Roundtree, ja Smith komppaa hyvin taustalla unohtamatta tietenkään leffan nimikkohahmoa elikkä Robert Z’Daria, jonka tunnetuin rooli tämä oli. Mukana menossa myös legendaarinen nyrkkeilijä ja Kuin Raivon härän päähenkilö Jake LaMotta, Brucea  Evli Dead-trilogiassa ohjannut Sam Raimi ja sekä jälleen kerran  hotellityöntekijänä (Maniacin nähneet tajuavat viittauksen)  ohjaaja itse elikkä William Lustig.

Villeistä lähtökohdista eli kunniallisia veronmaksajia listivästä kytästä huolimatta Maniac Cop on jälleen kerran  viihdyttävää taatttua kasarihuttua, mutta sisältää samalla kantaa ottavan sanoman virkavallan väärinkäytöksistä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Videodrome-Tuhon ase(1983)

Ohjaus ja käsikirjoitus:  David Cronenberg

Pääosissa: James Woods, Deborah Harry, Sonja Smits, Peter Drovsky, Leslie Carlson, Jack Creley, Lynne Gorman


Nyt arvostelussa aikaansa edellä ollut body horrorin  mestarin elokuva  mediasta ja sen haittavaikutuksista ihmisten arkeen.

Max Renn (James Woods) on kaapeli-tv kanavan johtaja, joka etsii kanavalleen rajumpana matskua ja löytää sattumalta rajumpana matskua välittävän  epämääräisen  satelliittisignaalin, jonka lähettämästä ja alkuperästä ei ole harmainta aavistustakaan ja  liiallisen töllön  töllöttämisen  seurauksena Max sekoa ja kokee erilaisia harhoja.

Enempää en rupea spoilaamaan, sillä  Videodrome on yksi niitä harvoja elokuvia, jotka tulee nähdä itse alusta loppuun, sillä silloin  elokuva aukea katsojille paremmin ja  osalle taas ei, sillä Cronenberg ei ole lähtenyt vetämään tarinaa rautalangasta, mikä luokin  yhdessä Howard Shoren musiikin kansaa kuviin tunnelmaa  ja kauhua.

Krediittiä myöskin legendaarisen Rick Bakerin  nykyäänkin hämmästyttävän hienoista tehosteista ja James Woodsin  jäälleen kerran hienosta roolisuorituksesta pääosassa.

Videodrome on Yksi Cronenbergin mestariteoksia yhdessä Kärpäsen1986) ja Scannersin (1981) lisäksi ja on vielä  37 vuotta ilmestymisensä jälkeen  näyttävä ja pelottavan ajankohtainen elokuva mediasta ja sen haittavaikutuksista ihmisten arkeen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Valuva kuolema(1988)

Alkuperäinen nimi: The Blob

Ohjaaja: Chuck Russell

Käsikirjoitus: Chuck Russell, Frank Darabont, Irving H. Millgate (  Theodore Simonsonin ja Kay Linakerin vuoden 1958 elokuvan pohjalta)

Pääosissa: Kevin Dillon,  Shawnee Smith, Donovan Leitch, Jeffrey DeMunn, Candy Clark,  Paul McCrane, Jack Nance, Joe Seneca,  Art LaFleur,  Del Close

Nyt arvostelussa  jälleen kerran yksi kasariremake 50-luvun scfiklassikosta.  Nyt vuorossa The Blob, jonka muistetaan parhaiten Steve McQueenin debyyttielokuvana, erehdyttävästi mansikkahilloa muistuttava oliosta,  psykedeelisistä alkuteksteistä sekä legendaarisen Burt Bacharachin  säveltämästä svengaavasta tunnarista.

Tarina periaatteessa sama kuin alkuperäisessä, ottaen huomioon muutamaa modernisointia:

Tuppukylään putoaa meteoriitti, josta purkaantuu epämääräinen hyytelö, joka syö kaiken mikä eteen sattuu ja kasvaa sen myötä.Ensitöikseen maapallolla hyytelö ottaa kohteekseen kodittoman  miehen. Sattumalta hoodeilla prätkää korjaava   kaupungin kiintiöraggari Brian Flagg  (raggariksi hänet jo tunnistaa takajeejeestä,  nahkatakista ja prätkän  omistamisesta)

Brian päättää pelastaa miehen ja törmää kiintiö high schoolaisiin, Pauliin ja Megiin ( Shawnee Smith ja Donovan Leitch) jotka ovat  treffeillä.  Trio vie miehen sairaalaan, mutta liian myöhään ja  myös Paul  hyytelöityy ja hyytelö  lähtee bilettämään kaupungille. Brian pidätetään  murhista epäiltynä, koska sattuu olemaan kaupungin ainoa raggari. Sheriffi  Geller ( Jeffrey DeMunn) ei ota todesta Megin puheita hyytelöstä.

Sillä välin hyytelö bilettää kaupungilla  ja  on entistä isompi.  Sitten E.T:estä repäistyt elmukelmumiehet johtajanaan tohtori Meddows   (Joe Seneca) saapuvat kaupunkiin  ja pian kaupunki ja sen asukkaat  ovat karanteenissa( pelottavan ajankohtaista, eikö?) ja pian selviää hyytelön todellinen tausta...


Kuten arvostelun alussa totesin, vuoden-58 version olio muistutti erehdyttävästi mansikkahilloa,  on tämän remaken olio paremmin toteutettu ja kiitos  vuonna 20 vuotta aiemmin päättyneen Haysin ohjeiston, nyt näemme, miten hyytelö syövyttää jengiä ,mikä ei olisi onnistunut vuoden-58 versiossa ja erikoistehosteet ovat tässä remakessa kestäneet paremmin ajan hammasta.

Lisäksi Kevin Dillon vetää hyvän roolin pääosassa, vaikka onkin ikävä yllä jäännyt pahasti isoveljensä Mattin varjoon ja onpahan Brian Flagille kirjoitettu elokuvan hauskimmat sitaatit (Kutsu kallonkutistaja, Olen murtunut mies ja  Loistavaa, tapoin juuri mansikkahillon)


The Blob on jälleen kerran yksi loistava ja viihdyttävä kasarikauhuilu, joka on myöskin samalla  yksi parhaimpia remakeja.


Muistakaa muuten katsoa lopputekstit, sillä niiden taustalla soi ruotsalaisen  tukkahevibändi Alienin Brave New Love, joka on  yksi parhaimpia lopputekstibiisejä Michael Mannin Manhunterin (1986)
Red 7:nin Heartbeatin lisäksi.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Krull ja näkymätön vihollinen(1983)

Ohjaaja: Peter Yates

Käsikirjoitus: Stanford Sherman

Pääosissa: Ken Marshall, Lysette Anthony, Liam Neeson, Robbie Coltrane, Freddie Jones


Tätä arvostelua kirjoittaessa on tullut vuosi kuluneeksi, siitä kun kävin ekaa kertaa Kino Reginassa, jossa  nyt arvostelussa oleva Krull oli itse asiassa 2. siellä näkemäni leffa, mutta  juhlan kunniaksi päätin  väsätä siitä arvostelun. Mutta  asiasta toiseen eli  arvosteluun.

Krull- nimisen planeetan prinsessa Lyssa ( Lysette Anthony) joutuu epämääräisen örkin shanghaijaamaksi, joten prinssi Colwyn (Ken Marshall) ja sekalainen joukko, johon kuuluvat mm pari maantierosvoa, velho ja kyklooppi lähtevät pelastusmissiolle, josta ei puutu eeppisyyttä, vauhtia, vaarallisia tilanteita, toimintaa ja huumoria.


Krull oli siis Columbia- studion laimeahko yritys ratsastaa Star Warsien maineella ja sen seurauksena siitä syntyi scifiä ja ritariseikkailua yhdistelevää  sillisalaattia, joka oli vuonna -83  vuoden kallein Hollywood-tuotanto, mutta floppasi pahasti lippuluukuilla, mutta nykyään Krull  on kulttileffa, lähinnä tehosteiden ja  5 vuotta sitten edesmenneen James Hornerin eeppisen soundtrackin ansiosta.


Kuten totesin aiemmassa kappaleessa, Krull  ei ilmestyessään saanut positiivista vastaanottoa ja vielä nykyääänkin se jakaa vahvasti mielipiteitä. Olin siis katsomassa tätä erään  läheisen kanssa, jonka mielestä leffa oli surkea, huonosti käsikirjoitettu ja pyörivät alkutekstit ottivat häntä kupoliin. Itse pidin tästä erittäin paljon, lähinnä esitysformaattina olleen 35 mm-filmin,  eeppisen soundtrackin ja  lievästi vanhentuneiden tehosteiden takia.  Minun mielestäni tämä oli jopa Star Warseja hauskempi ja viihdyttävämpi leffa.

Eli Krullia joko vihaa tai rakastaa, mutta se riippuu ja roikkuu katsojasta. Ainakin minunlaiseni putkiaivolle tämä upposi kuin kuuma veitsi voihin, vaikka elokuvakatsomukseni on 10 vuodessa muuttunut  järjettömistä toimintaleffoista ja komedioista  hieman tasokkaampiin leffoihin yleissivistysklassikoista kultti ja taideleffoihin asti.

Jokatapauksessa Krull on eeppinen ja erittäin viihdyttävä fantasiaspedeily, jollaisia ei enään tehdä.

Kyllä 80-luku oli leffojen kulta-aikaa, todellakin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Vaara vieraalta planeetalta(1986)

Alkuperäinen nimi: Invaders from Mars

Ohjaaja: Tobe Hooper

Käsikirjoitus:: Dan O Bannon ja Don Jakoby (Richard Blaken vuoden 1953 elokuvan pohjalta)

Pääosissa: Hunter Carson, Karen Black, Timothy Bottoms, Laraine Newman, Louise Fletcher, James Karen, Bud Cort, Jimmy Hunt, Dale Dye

Nyt arvostelussa jälleen kerran yksi  50-luvun klassikkoscfin kasariremake, tällä kertaa vuorossa on vuoden 1953 surkuhupaisten  narunvarassa  roikkuvien ufojen, vihreissä kokovartalohaalareissa rymyävien  stuntmiesten  ja räikeistä väreistään  tunnettun Avaruuden Pirujen  remake, jonka ohjasi itse Tobe Hooper ja tuottajina häärivät ei  niinkään vähäpätöisemmät henkilöt kuin legendaarinen tuottajaduo  Menahem Golan ja Yoram Globus.


Nyt kuitenkin itse asiaan:  Tähtitieteestä  innostunut pikkujäbä David Gardner  (Hunter Carson) näkee yöllä ikkunasta  ufon laskeutuvan  hoodeille ja asiasta täytyy ilmoittaa heti kotidikaattoreille (Timothy Bottoms ja Laraine Newman)  vaikka heistä ei ole erityisen kiva tietää kolmelta  aamuyöstä tietää  hoodeille laskeutuneesta ufosta.

Seuraavana aamuna kaikki ei ole kohdillaan:  Davidin lähipiiri kotidiktaattoreista opettajaan (Louise Fletcher) käyttäytyvät oudosti ja pian asioiden oikea laita selviää, kun edellämainittu opettaja syö jokinsortin öhkömöhkön komerossa ja kaikilla oudosti käyttätyvillä ihmisillä on niskassa arpi tai laastari. Marsilaiset ovat vallanneet kaupungin ja pitävät tukikohtaa maanalaisessa luolassa.

Joten David käy taistoon valloittajia vastaan apunaan kouluterkkari Linda (Karen Black) ja merijalkaväen joukko-osasto.

Alienin käsikirjoittanut Dan O Bannon  ja Don Jakoby ovat upgreidanneet 50-luvun höperö ufoleffan tyylikkäästi kasarille hienojen erikoisefektien ja Hellraiser-säveltäjä Christopher Youngin hienon soundtrackin siivittämänä.


Tyylikäs ja viihdyttävä kasariscfistely, joka myöskin menee parhaimpien remakejen top- listoille.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️