Ohjaus ja Käsikirjoitus: Jim Jarmusch
Pääosissa: Bill Murray, Adam Driver, Chloe Sevigny, Tilda Swinton, Danny Glover, Steve Buscemi, Tom Waits, RZA, Austin Butler, Caleb Landry Jones, Selena Gomez, Iggy Pop, Sara Driver, Carol Kane, Rosie Perez, Sturgill Simpson
Nyt arvostelussa Jarmuschin 13.kokoillan elokuva, joka sai ensi-iltansa Cannesissa tasan 4 vuotta sitten.
Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:
Pienessä Centervillen kaupungissa tapahtuu kummia sen jälkeen, kun Pohjoisnavalla tehty vesisärötys saa aikaan mm kännyköiden pimenemisen ja auringon paistamisen 24/7 sekä vainajien henkiin heräämisen Zombeina, joten kaupungin poliisivoimat, nokkelasti nimetty poliisipäälikkö Cliff Robertson(luitte aivan oikein) ja konstaapelit Ronnie Peterson ja Mindy Morrison sekä värikkäät kaupungin asukkaat, joihin lukeutuvat mm hieman erikoinen hautausurakoitsija Zelda Winston ja niin ikään nokkelasti nimetty Trump-fani, farmari Frank Miller yrittävät selviytyä Zombi-invaasiolta.
Aiemmin Vampyyreistä elokuvan Only Lovers Left Alive(2013) tehnyt Jarmusch sai idean tehdä elokuvan Zombeista Tilda Swintonilta ja kuten arvata saattaa Jarmusch toi tähänkin kulahtaneeseen genreen uutta verta(tirsk) sillä Zombimättöä on yllättävän vähän ja pisteenä Iin päälle Jarmusch veivaa yhtä ja samaa kappaletta(ks arvostelun otsikko) koko leffan ajan useampaan otteeseen ja 4.seinä särkyy myös, kun Cliff ja Ronnie tajuavat olevansa fiktiivisiä hahmoja ja puhuvat leffan käsikirjoitukseen tehdyistä ”yllättävistä” lisäyksistä, joita en tässä spoilaa.
Murray vetää pääosan mallikkaasti ja Jimin ja Billin aiemmassa leffassa Broken Flowers(2005) niin tälläkin kertaa päähahmo on nimetty toisen legendaarisen näyttelijän mukaan ja sama vitsi toistuu myös tässä toistamisen ja toisenlaisessa muodossa, kun Buscemin näyttelemä farmari on puolestaan nimetty legendaarisen sarjakuvataiteilijan mukaan.
Buscemin ohella sivurooleista jäivät parhaiten mieleen Swinton hautausurakoitsijana ja Waits metsässä asuvana erakkona, joka kommentoi ja seuraa tapahtumia sivusta.
Leffassa looppina soivan Strugill Simpsonin kappaleesta nimensä napannut TDDD on jälleen kerran viihdyttävä ja erikoinen leffa ala JJ, jossa kulahtanut valtavirran genre saa uusia ja kiinnostava sfäärejä ja olisi kyllä kiintoisaa nähdä, minkälainen olisi Jarmuschin tekemä elokuva ihmissusista tai noidista.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti