Ohjaus & Käsikirjoitus: Brandon Cronenberg
Pääosissa: Alexander Skarsgård, Mia Goth, Cleopatra Coleman, Thomas Kretschmann
Nyt arvostelussa legendaarisen David Cronenbergin pojan, Brandonin 3.kokoilllan elokuva, joka tuli nähtyä tämän kevään NV-festareiden avajaiselokuvana.
Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:
Oletettavasti 70-luvulle(autoista päätellen) ja Unkariin/Kroatiaan sijoittuva tarina kertoo kirjailija JS es Fosterista, joka on vaimonsa Emin kanssa lomalla, joka saa ikävän käänteen, kun illanvietto päättyy jalankulkijan yliajoon.
Seuraavana aamuna poliisi tulee noutamaan Jamesin kuulusteltavaksi, mutta vamkilan sijasta James joutuu laitokseen, jossa hänet ajetaan kaljuksi, riisutaan Aatamin asuun ja suuhun pistetään muovinen härveli, joka pitää suun auki.
Sitten James lukitaan huoneeseen, joka muistuttaa kelluntatankkia, mutta suolapitoisen veden sijasta huone on täytetty tomaattikeitolla(oletettavasti) ja pian James on kaulaa myöten keitossa ja tästä alkaa pitkä Avaruusseikkailu 2001:n hyperavaruuden ja Muutostilojen hallusinaatioita muistuttava värikäs ja psykedeelinen kuvien kimara, jonka jälkeen James herää hotellihuoneesta.
Pian käykin ilmi, että James ja Em ovat sekaantuneet hämärän porukan edesottamuksiin, jotka kloonaavat ihmisiä, järjestävät näytöksiä, joissa kloonatut kaksoisolennot saavat veitsestä ja kloonaukseen joutuneet saavat muistoksi kaksoisolennon tuhkat ja porukan harrastuksiin tämän ohella lukeutuu myöskin muinaisten naamarien varastaminen museosta ja Kellopeliappelsiini-henkinen tunkeutuminen sattumalta valittuun taloon naamarit päässä.
Jos tätä elokuvaa pitäisi yhdellä lauseella kuvailla, niin Häiritsevä onnistuu siinä parhaiten, sillä Brandon vie häiriintyneen meiningin ja kuvaston isäänsä pidemmälle, sillä aika graafista menoa tässä oli, sekä väkivallan ja nakuilun osalta, joten en kyllä ihmettele, että tämä on kuvattu Kanadassa, Unkarissa ja Kroatiassa, sillä Hollywoodille tämä olisi ollut liikaa ja meinasi tämä jopa saada MPAA:lta pahamaineisen ja laajempaa teatterilevitystä hankaloittavan NC-17-leiman(USA:n K18-vastine), mutta ihmeen kaupalla R-leima(USA:n K16-vastine) napsahti.
Onneksi ”mieltäylentävän” kuvaston ohella leffa tarjoaa myöskin silmäniloa visuaalisesti, etenkin aiemmin mainitsemani kuvien kimaran osalta ja krediittiä ansaitsee myöskin säveltäjä Tim Hecker, joka luo syntikkapitoisella soundtrackillä kuviin vahvan 70-80-lukujen fiiliksen.
Joka tapauksessa Inifinity Pool oli huikea elokuva ”mieltäylentävästä” kuvastosta huolimatta ja niiden 3 vuoden aikana, jona olen käynyt NV-festareilla, niin tämä oli paras tähän menessä näkemäni leffa siltä ajalta.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti