Ei liian nuori kuolemaan(1986)

 Alkuperäinen nimi: Never Too Young to Die

Ohjaaja: Gil Bettman

Käsikirjoitus: Steve Paul

Pääosissa: John Stamos, Gene Simmons, Vanity, George  Lazenby, Robert Englund, John Anderson

Jos samassa elokuvassa esiintyvät Kiss:in keulahahmo, yhden kerran Bond-yrittäjä ja Freddy Kruger ja tarinan keskiössä on Drag Queen, joka aikoo terästää  kaupungin juomavedet ydinjätteellä, niin silloin voidaan jo puhua erittäin ”tasokkaasta” leffasta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Salainen agentti Drew Stargrove(on siinäkin taas nimi!) on saanut vihiä ilkeän Drag Queenin, yhtä omaperäisesti nimetyn Velvet Von Ragnarin harvinaisen kliseisestä juonenpoikasesta terästää kaupungin juomavedet ydinjätteellä, mutta Drew saa surmansa ja juomavesien pelastaminen jää Drew’n pojan, Lancen harteille ja onpahan mukaan ängetty se pakollinen (oletettu)Daami, myöskin nokkelasti nimetty,  Danja Deering,  Drew’n kollega jonka roolissa nähdään niin ikään 6 vuotta sitten hiippakuntaa vaihtanut, Princen  heilana tunnetuksi tullut Vanity.

Juoni ei päättä huimaa, kuten ei myöskään Stamos ns”äksönsankarin” roolissaan, mutta Simmonsin hillitön ja ja överiksi  vedetty roolisuoritus  Velvet  Von Ragnarina takasivat hyvät naurut ja onpahan tässä myös legendaarinen, lievästi aliarvostettu, jenkkien Persianlahden sodan käytössä ollut  6 värin DBDU(Desert Battle Dress Uniform) aavikko-univormu kovassa käytössä Lance Stargroven päällä loppurähinöiden aikana ja Never Too Young to Die on sarjassamme niitä elokuvia, jotka ovat niin huonoja, että ovat oikeasti hyviä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Femme Fatale(2002)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Brian De Palma

Pääosissa: Antonio Banderas, Rebecca Romijn, Peter Coyote, Gregg Henry

Nyt arvostelussa allekirjoittaneen suosikkiohjaajan viimeinen  aikuisten  oikeesti hyvä leffa Black Dahlian(2006)  ohella. Sitten asiaan:

Joukko kriminaaleja tekee näyttävä ryöstön keskellä Cannesin elokuvafestivaaleja, mutta homma  menee mönkään, kun yksi koplasta, Laure viilaa muita linssiin ja ottaa hatkat timanttien kanssa.

7 vuotta myöhemmin  Laure, nykyään  nimeltään  Lily on mennyt naimisiin USA:n suurlähettilään  kanssa, kunnes niin ikään 7 vuotta työttömänä ollut paparazzi Nicolas Bardo ottaa kuvan Lilystä ja niin Lily viettelee Nicolasin mukaan rikollisiin kuvioihinsa mukaan samalla kun ex-rikostoverit hengittävät niskassa.

6 vuoden ja 3 kaupallisen elokuvan jälkeen Palma palasi ”asiaan ytimeen” elikkä tyylikkään ja jännittävän, monimutkaisen juonen, runsasta visuaalista kikkailua ja puskista tulevan loppuhuipennuksen sisältävän trillerin pariin, joka 35miljoonan dollarin budjetista huolimatta kuvattiin Ranskassa, De Palman töihin suuresti vaikuttaneen Jean- Luc Godardin hoodeilla ja kuten aina, ns ”kriitikot” eivät tällekään elokuvalle lämmenneet  ja  jenkeissä tämä floppasi, mutta onneksi legendaarisen  Roger Ebertin 4 tähden arvostelu takasi tällekin Palman elokuvalle nykyisen kulttistatuksen,  joten  hyvä, että tämäkin elokuva on jonkin verran tunnettu.

Femme Fatale on taattua De Palmaa alusta loppuun asti, elikkä paljon visuaalista  kikkailu jaetusta ruudusta hämmentäviin kuvakulmiin ja puskista tulevaan loppuhuipennukseen asti ja toivottavasti De Palman 2 tulevaa leffa palauttavat hänet takaisin kartalle.

Arvosna⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Dracula(1979)

 Ohjaaja: John Badham

Käsikirjoitus: W.D. Ritcher, John L. Balderston, Hamilton Deane(Bram Stokerin romaanin ja hahmojen pohjalta)

Pääosissa: Frank Langella, Laurence Olivier, Donald Pleasence, Kate Nelligan

Nyt arvostelussa taas yksi filminnös maailman tunnetuimman Kreivin edesottamuksista ja 1979 oli otollista aikaa Kreivin ja hänen lajitovereidensa edesottamuksille, sillä  tuona vuonna Kreivi esiintyi 5 elokuvassa, parhaimpana esimerkkinä mainittakoon 4 vuotta sitten arvostelemani ubertyylikäs ja synkkä Herzogin Nosferstu-remakessa ja muiden verenimijöiden edeottamuksia puolestan nähtiin Stephen Kingin  romaanin Painajainen TV-sovituksessa Salem’s Lot. Mutta nyt kuitenkin Kreivin tämän kertaisen seikkailun pariin:

Tällä kertaa Stokerin romaaniin verrattuna onottetu paljon vapauksia ja tarina sijoittuu vuoden 1897 sijasta vuoteen 1913 ja tapahtumalocaatio on vaihtunut Lontoosta Whitbyn rannikkokylään, jonne Kreivi saapuu tavaramerkiksi muodostuneeksi omaperäisellä tyylillään, elikkä salamatkustajana laivassa  kotimaansa maaperää sisältävissä arkuissa surmaamansa miehistön kera.

Tällä kertaa laiva haaksirikkotuu satamaan saapumisen sijasta ja Kreivi päätyy laataamoa johtavan Tri Jack Sewardin vieraaksi, kunnes pääsee takaisin jaloileen.

Kuten tapansa mukaan Kreivi iskee hampaansa paikallisiin nais(oletettuihin), erityisesti Minaan, joka jostain käsittämätyömästä syystä on tässä filmatisoinnissa Van Helsingin tyttäreksi kirjoitettu.

Joka tapauksessa mystisten aneemistapausten(jota koko elokuvan aikan kertyy vain vaivaiset 2!) vaivatessa Whitbyä Van Helsing, Jonathan Harker ja Tri. Seward lähtevät metsästämään Kreiviä, joka aikoo ottaa hatkat Minan kera.

Olisin mielummin nähnyt tämän jonkun muun kuin Badhamin ohjaamana, sillä Badhamillä näyttää jääneen Disco-vaihde päälle, sillä Langellan tulkinta Kreivistä toi vahvasti meleen Travoltan(ainakin hiustyylin osalta)  SNF:stä kuin verenimijöiden numero Unon.

Pöljästä hiustyylistä huolimatta Langella veti tulkintansa Kreivistä mainiosti ja pääsee allekirjoittaneen Kreivin tulkitsijoiden listalle sijalle 4 Kinskin, Oldmanin ja Leen ohella ja krediittiä myöskin erittäin tyylikkäistä lavasteista ja John Williamsin maalaileva soundtrack loi kuviin paikoittain tunelmaa.

Jälkikäteen ihmettelen elokuvan K18-ikärajaa, sillä verellä ei läträtty juuri lainkaan ja pelottava tämä ei ollut, joten K16  tai peräti jopa K12 olisi paljon passelimpi ikäraja tälle ja itse tälle tuli lähinnä hihiteltyä, sillä leffan särmä on kadonnut 43 vuoden aikana.

Loppuun mainittakoon triviana, että  Ken Russell suunnitteli samoihin aikoihin omaa Dracula-filmatisointia, jota ei lopulta tehtykkään ja sen olisi kyllä mielelläni halunnut nähdä, koska Russellin räikeä visuaalinen tyyli ja symboliikkaa vilisevä kuvasto  olisi tuonnut uuden näkökulman Kreivin edesottamuksiin ja IMDB:n triviassa mainittiin, että Russelin versiossa olisi ollut kova kattaus aikansa tähtiä ja Laurence Oliver olisi ollut Russelin versiossa itse Kreivi, joten  olisi ollut sinäänsä mielenkiintoista nähdä, mitten hän olisi sen roolin vetänyt , sillä Olivier ei ollut tässä Badhamin versiossa parhaimassa terässä Van Helsingin osassa.

3. Dracula-filmatisointi vuodelta 1979 tarjoaa ihan hyvin onnistuneen, jännittävän, viihdyttävän ja uuden näkökulman Kreivin saagaan, vaikka  mielelläni olisin halunut nähdä tuon Russellin  toteuttamatta jääneen filmatisoinnin.

Arvosana🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️🧛🏻‍♂️

Elvis(2022)

 Ohjaaja: Baz Lurhmann 

Käsikirjoitus:  Baz Lurhmann, Jeremy Doner, Craig Pearce, Sam Bromell

Pääosissa: Austin Butler, Tom Hanks, Oliva DeJonge, Richard Roxburgh, Helen Thomson

Nyt arvostelussa Kultahatun hirveällä filmatisoinnilla(2013) pilanneen Luhrmannin uusin leffa Elviksestä. Sitten asiaan:

Tarina alkaa vuodesta 1997, jolloin Elviksen managerina toiminutta Eversti Tom Parkeria ollaan viemässä sairaalaan ja viimeisiä vedellessään ”Eversti” alkaa muistelemaan, sitä, kuinka löysi Elviksen, teki hänestä legendan ja vedätti häneltä törkeästi ka-zingiä miljoonien edestä.

Tarina  käsittää Elvarin elämän ja uran maaseudun kantriesityksistä aina Las Vegasiin asti.

Vaikka Baz pilasi Kultahatun hirveällä filmatisoinnilla, onnistuu hän tässä kunnioittamaan Elavarin elämää ja tekoja vääristelmättä  faktoja, mutta Luhrmannille tyypillisen värikkään ja visuaalisen kikkailun vähentämisellä ja räpin pois jättämisellä soundtrackiltä olisi tälle voinut heittää 5 tähteä, mutta, muuten  tämä oli näyttävä ja viihdyttävä muusikkoelämänkertaleffa, joita onkin viimeisen 4 vuoden aikana tullut muutama ja lisää on ilmeisesti tulossa.

Austin Butler veti mainion roolin pääosassa ja oli hyvin onnistunut sisäistämän Elvarin puhetyylin ja yleistä pahennusta  aiheuttaneet lavamoovit ja Tom Hanks, josta pidän vain komedioissa, veti yllättäen myöskin mainion rooli ”Everstin” roolissa.

Elvis on näyttävä ja viihdyttävä muusikkoelämänkerta leffa, joka kannattaa vilkaista, vaikkei sattuisi  olemaan suuri Elvis-fani,  mutta visuaalisen puolen ja Butlerin ja Hanksin roolisuoritusten takia tämä kannattaa myöskin vilkaista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

The Sadness(2021)

 Alkuperäinen nimi: Ku Bei

Ohjaus & Käsikirjoitus: Rob Jabbaz

Pääosissa: Berant Zhu, Regina Lei, Tzu -Chiang Wang, Ying-Tu Chen

Nyt arvostelussa keväällä NV-festareilla debytoinnut ja tänään laajemman ensi-illan saanut ajankohtainen ja verisin elokuva sitten Braindeadin(1992) Sitten asiaan:

Taiwanilainen. pariskunta Jim ja Kat heräävät tuikki tavallisena aamuna ja lähtevät omille teilleen noteeraamatta YT-videota jossa lääketieteen asiantuntija ja ”asiantuntija” puivat Alviniksi nimettyä virusta, jota asiantuntija pitää uhkana ja ”asiantuntija” vedätyksenä, joka sattui  juuri sopivasti ilmaantumaan  vaalivuonna ja  Jimin naapuri, joka on sairaana ei noteeraa Jimin kehotusta mennä lääkärin vastaanotolle ja toteaa saaneensa  vain  ”flunssan”

Kuulostaako tutulta? Kyllä, sillä The Sadness tai pikemminkin The Madness, sillä villiä ja veristä menoa on luvassa,  iskee ajankohtaiseen aiheeseen  ja ottaa siitä kaiken irti ja niin ottaa myöskin elokuvassa esiintyvä Alvin-virus, joka tekee kantajistaan mielipuolisia sadisteja, jotka listivät ja ”lemmiskelevät” jokaisen vastaantulijan pois maailmankartalta. 

Kaiken kaaoksen keskellä Jim ja Kat yrittävät löytää toisensa ja selvitä hengissä murhan ja lemmenhimoisten  sadistien  kynsistä.

Kuten alussa totesin, niin tämä on aikuisten oikeesti verisin elokuva sitten Peter Jacksonin hilpeän Zombi-revittelyn, mutta  lystikästä lätistelyä The Sadness ei tarjoa, vaan  aidosti puistattavaa, josta on lysti kaukana ja klassisten Zombbareiden sijasta tämän elokuvan lätistelijät  ovat tietoisia, mitä hommailevat eivätkä laahusta, ölise, eivätkä havittele lihatiskin antimia, vaan  listivät jok’ikisen vastaantulija  keinolla millä hyvänsä ja leffan inhorealismia  ja lätistelyn kamaluutta lisää juuri se seikka, että Alvin-virukseen saaneet ovat tietoisia aiheuttamastaan  hävityksestä.

Esikuvana  näille veijareille ovat toimineet Romeron  lievästi aliarvostettu  Kaikki saastuneet tuhotaan(1973) Danny Boylen moderni  klassikko 28 päivää myöhemmin(2002) ja sen jatko-osa(2007) sekä yllättäen Garth Ennisin sarjakuva Crossed(2008-10) ja kun tarinaan on lisätty myös   Alvin-viruksen saaneiden taipumus ”lemmiskellä” on myös Cronenbergin 1.kokoillan elokuva Kylmät väreet(1975) saanut kreditin yhtenä inspiraation lähteenä.

Ja kun  Alvin-viruksen saaneet pääsevät vauhtiin, tekoveren määrässä ei aikuisten oikeesti todellakaan säästellä ja aikuisten oikeesti K18-lätkä on tällä kertaa paikallaan ja old school-lätistelyn ystäville efektit on toteutettu käsin alusta loppuun asti ja   TZECHAR-nimellä tunnettu henkilön /yhtyeen taustalla alati sykkivä   syntikkaraita luo kuviin vahvoja kasariviboja   käsin tehtyjen efektien lisäksi.

Ja kuten alussa myös totesin, niin tekoverellä läträämisen ja  inhorealismia huokuvan  lätistelyn ohella sekaan on heitetty ajankohtaista satiiria koronasta  ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä,  parhaimpana esimerkkinä alussa nähty asiantuntijan ja ”asiantuntijan” väittely, Jimin naapurin vähättely Alvin-virukseen  liittyen sekä Tv:n tiedotustilaisuudet.

Nokkelasta satiirista saa myös osansa #MeToo-liike, kun metrossa matkustava bisnes(oletettu)mies toteaa, että nykyään ei voi nais(oletetuille) puhua, ilman että sataa syytöksiä niskaan ja pian edellämainittu bisnes(oletettu)mies  onkin liittynyt Alvin-klubiin  ja on jahtaamassa Katia ja toista metrossa matkustanutta nais(oletettua),kunnes jää loukkuun joksi aikaan asemalle poliisin käskettyä sulkea kaikki kaupungin julkisen liikenteen solmukohdat.

Vaikka odotinkin Braindead-tyylistä hilpeää lätistelyä ja tämä ei tod sellaista ollut, niin siitä huolimatta tämä osoittautui eri kovaksi elokuvaksi ja jos et ole herkkähipäinen tai helposti lätistelystä tai ajankohtaisista aiheista helposti ahdistuvaa sorttia, niin tämä on juuri suositeltava elokuva tämän kesä tarjonnasta tähän mennessä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Alligaattori(1980)

 Alkuperäinen nimi: Alligator 

Ohjaaja: Lewis Teague

Käsikirjoitus: John Sayles & Frank Ray Perilli

Pääosissa: Robert Forster, Robin Riker, Michael V. Gazzo, Henry Silva, Dean Jagger, Sydney Lassick

Nyt arvostelussa urbaanin legendan inspiroima ja  Tappajahain menestyksen vanavedessä seurannut B-luokan kasarihöttö, joka sattui olemaan allekirjoittaneen ensimmäisiä  DVD-elokuvia, joita tuli ostettua  elokuvaharrastukseni alkuaikoina 11 vuotta sitten. Nyt kuitenkin asian ytimeen: 

Vuona 1968  Kendall-niminen perhe on lomalla Floridassa ja tytär Marisa haluaa Alligaattorinpoikasta lemmikiksi , jonka hän myös lopulta saa, mutta lopulta isä alkaa katumaan päätöstään ja vetäise elikon pöntöstä alas.

12 vuotta myöhemmin Chicagon viemäreistä alkaa löytymään pahoin raadeltuja ruumita ja tapausta tutkiva rikosetsivä David Madison päättelee, että sarjamurhaaja väijyy viemärissä mutta tutkimusten edetessä käy ilmi, että asialla on se samainen Alligaattori, joka pöntöstä alas päädyttyään on elänyt viemärissä   syöden sinne dumpattuja  koirien ruumita,  joilla  oli testattu kasvuhormoneja ja  Alligaattori on kasvanut melkoiseksi vonkaleeksi ja koska hurtat eivät enää 12 viemärissä vietetyn vuoden jälkeen maistu, Alligaattori päättää lähteä    ihmisten ilmoille  ja päivittää ruokavalionsa  ihmisiin.

Sillä välin Madisonin maine kokee kovan kolauksen, kun viemäreitä tutkiessaan Alligaattori nappaa yhden konstaapelin mukanaan ja Madisonia aletaan pitämän syyllisenä konstaapelin kuolemaan ja päälikkö käskee unohtamaan teorian Alligaattorista ja lähettää Madisonin hermolomalle.

Onneksi kuviin ilmaantuu matelijatutkija Marisa( introssa nähty tyttö) joka sentään uskoo Madison teorian Alligaattorista viemärissä, joten David  ja Marisa tekevät kaikkensa pysäyttääkseen Alligaattorin ja elikon jäljillä on myös kaupunkiin saapunut  metsästäjä Eversti Block, joka värvää Afro-Oletetut teinit oppaiksi, koska ei ole ennen metsästänyt kaupungissa. 

 Joe Danten mestariteokset  Piraijan(1978) ja Ulvonnan(1981) kynäillyt Sayles on  ottanut klassisen urbaanin legendan tarinan pohjaksi ja tuonut siihen oman lystikkään näkemyksenä tehden samalla kunniaa 50-luvun  B-luokan jättielukka-filmeille.

Robert Forster veti mainion pääosan tässä, mutta parhaimman  roolit veti  Henry Silva Eversti Blockin roolissa ja Kummisetä 2:sta tuttu Michael V. Gazzo oli myöskin hauska kliseisen poliisipäälikön roolissa ja hahmon repliikki ”H***etti, Ei se ole pusikossa piilossa!” tarjosi leffan parhaimmat naurut kämmäisesti toteutetun leffan nimikko-otuksen kanssa ja triviana mainittakoon, että oikeaa Alligaattoria ei leffassa käytetty, vaan roolista vastasi muuan Kane Hodder , joka parhaiten tunnetaan Jason Voorhesin roolista Perjantai 13(1980) 7 jatko-osasta.

 

Pienissä sivuosissa piipahtivat Perry Lang ( Jacob’s Ladder,1990) Konstaapeli Jim Kellynä, jonka Alligaattori nappaa mukaansa viemäriin  ja Mike Mazurki (Hyvästi, Kaunokaiseni, 1944)  portsarina kartanolla, jonne Alligaattori tulee aiheuttamaan yleistä pahennusta.

Alligaattori tarjoaa lystikästä ja viihdyttävää kasarin B-höttöä  ja vakavasti otettava eläinkauhua etsiville  suosittele niin ikään Teaguen 3 vuotta myöhemmin ohjastelemaa  Stephen King-filmatisointia, Cujoa.

Arvosana🐊🐊🐊🐊🐊

The Black Phone(2021)

 Ohjaaja: Scott Derrickson

Käsikirjoitus: Scott Derrickson & C. Robert Cargill(Joe Hillin novellin pohjalta)

Pääosissa: Ethan Hawke, Mason Thames, Madeleine McGraw,  Jeremy Davies, James Ransone

Nyt arvostelussa nykykauhun harvoihin ja pelottavimpiin teoksiin lukeutuvan Sinisterin(2012)  ohjastelleen ja kynäilleen Derricksonin uusin leffa Stephen Kingin pojan Joen novellin perustuen.  Sitten asiaan:

Eletään vuotta 1978 Denverissä, jossa kaikki ei kohdillaan, sillä ”Nappaajana” tunnettu hiippari on  vienyt ja surmannut 5 Esi-Veetiä ja leffan päähenkilöstä, kotona ja koulussa kiusattu  Finney Blake, joutuu ”Nappaajan” seuraavaksi uhriksi ja miettiessään pakoa äänieristetystä kellarista, Finney löytää  tarinalle tittelinsä antaneen afro-oletetun luurin, jolla Finney saa yhteyden edellisiin uhreihin.

Sillä välin Finney sisko Gwen näkee yllättävän todentuntuisia unia, joiden myötä Gwen pääsee veljensä jäljille.

Vaikka tämä ei ollutkaan yhtä pelottava kuin Sinister, niin silti tämä onnistui paikoittain olemaan aikuisten oikeesti  jännä  ja hyvä nykykauhuilu sitten 6 vuoden takaisten Neon Demonin ja Don’t Breathen.

Myös Sinisterissä pääosassa ollut Hawke veti pitkästä aikaan kunnon roolisuorituksen ja triviana mainittakoon, että Hawken elokuvassa käyttämät naamarit on suunnitellut itse legendaarinen splättterguru Tom Savini, joten kiva tietää, että Savini tekee vieläkin efektejä ja ylipäätänsä, että käsitehdyille efekteille löytyy vielä tarvetta nykyäänkin.

”Afro-oletettu luuri edustaa nykykauhua parhaimillaan ja olisi  jännää, jos Hill kirjoittaisi tälle jatkoa tai peräti etkoa, sillä  olisi mielenkiintoista tietää Hawken hahmon  taustoista enemmän, sillä tässä ei annettu kunnon motiiveja ”Nappaajan” teoille.

Arvosana🎩🎩🎩🎩🎩

Trippi(1967)

 Alkuperäinen nimi: The Trip

Ohjaaja: Roger Corman

Käsikirjoitus: Jack Nicholson

Pääosissa: Peter Fonda, Bruce Dern, Dennis Hopper, Susan Strasberg, Dick Miller, Tom Signorelli

Legendaarinen Corman iskee jälleen kerran tuo taas vaihteeksi painavaa sanaa viihteeksi naamioituna, sillä siinä missä William Shatnerin tähdittämä The Intruder(1962) toi esiin painavaa sanaa rasismista, tarjoaa puolestaan  nyt  arvostelussa  oleva Trippi painavaa sanaa huimausaineista viihteeksi naamioituna ja jännää, että tämä oli meillä kiellettynä vuoteen 1992 asti, vaikka itse tulkitsin elokuvan sanoman vähemmän huimausainemyönteiseksi, mutta nyt kuitenkin asiaan:

Leffa alkaa melodraamaattisen kertojaäänen  selostuksella, siitä, miten moni on joutunut sairaalaan”laajennettuaan mieltä”, mistä sitten siirrytään seuraamaan Fondan tulkitsemaa  mainosohjaajaa Paul Grovesia, jolla pukkaa stressiä töiden ja vireillä olevan avioeron takia, kunnes  Paulin ystävä John esittelee hänet Maxille, jolta he ostavat huimausaineita, jonka myötä Paul lähtee tripille ja päätyy pöllyissä seikkailemaan mm pesulaan.

Kuten  teknisissä spekseissä lukee, niin itse Jack Nicholson  on kynäillyt käsikirjoituksen allekirjoittanutta kiinnostaisi  kovasti lukaista käsikirjoitus, sillä sen verran pöllyissä kirjoitetulta se vaikutti ja ehkä leffa aukeaisi paremmin myös raittiille katsojalle.

Normaalisti en  ole koskaan noteeraanut Fondaa eri hyvänä näyttelijänä, mutta tässä hän sentään veti  hyvän roolin ja luulenpa, että Fonda oli oikeasti pöllyissä tätä kuvatessa, sillä sen verran autenttisesti roolin veti.

Psykedeelistä meininkiä täydensi vielä  se seikka, että näkemäni  35MM-filmikopio oli tekstitetty ranskaksi ja tämän huomasin vasta puolivälissä leffaa. Kosmista.

Trippi tarjoilee villiä  ja viihdyttävää valistusta huimausaineista ja tämän jälkeen voi suositella jatkokatsottavaksi seuraavana vuonna  ilmestynyttä  samoissa sfääreissä liikkuva Kuumaa 60-lukua(Psych-Out), jossa  Nicholson, Dern ja Strasberg  esiintyivät.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

   

Pimeys(1979)

 Alkuperäinen nimi: The Dark

Ohjaus: John ”Bud” Cardos & Tobe Hooper

Pääosissa: William Devane, Cathy Lee Crosby, Richard Jaeckle, Keenan Wynn, Casey Kasem 

L. A:n yössä sattuu ja tapahtuu, kun öisin riehuva mielipuoli on liikenteessä ja vie uhriensa päät.

Koska uhrien skaala on laaja, on poliisi ymmällään ja sillä välin Warren Beattyn kampaajalla käynyt William Devane  pyörittää omia tutkimuksiaan tapaukseen liittyen ja tutkimuksen edetessä käy ilmi, että syyllinen  ei ole tältä planeetalta kotoisin.

Kuten teknisissä spekseissä mainitaan, legendaarinen TH oli  kreditoitu. alunperin ohjaajaksi, mutta joutui jättämän projektin kesken kaiken ja jälkeenpäin mietittynä tämä olisi voinut olla TH:n ohjaamana  jännittävämpi ja gorempi teos, mutta ihan hyvä tämä oli näinkin.

Sivuosassa piipahtaa leffan alkupuolella Miami Vicen Tubbsina tunnettu Phillip Michael Thomas poliisin toimintaa kritisoivana jengiläisenä.

Pimeys tarjoaa ihan viihdyttävän ja keskivertoa paremman 70-luvun lopun Scifistelyn / Kauhuilun ja villimpää menoa kaipaaville suosittelen niin ikään  myöskin 1979 valmistunutta Italian ja  USA:n yhteisproductiona valmistunutta Vierailijaa( The Visitor/ Stridulum), josta löydätte arvostelun Toukokuun 2020 kohdalta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Andromeda uhkaa(1971)

 Alkuperäinen nimi: The Andromeda Strain

Ohjaaja: Robert Wise

Käsikirjoitus: Nelson Gidding & Robert Wise(Michael Crichtonin kirjan pohjalta)

Pääosissa: James Olson, David Wayne, Arthur Hill, Kate Reid, George Mitchell, Paula Kelly

Nyt arvostelussa Jurassic Park-kirjailijan kynäillemä aikansa edellä ollut scifistely, jonka ohjauksesta  vastasi 50-luvun scifin merkkiteoksen Uhkavaatimus maalle( The Day the Earth Stood Still,1951) ohjannut Robert Wise ja 1971 oli myös otollinen vuosi scifille, sillä tämän lisäksi ilmestyivät aiemmin arvostelemani The Omega Man ja THX 1138, mutta nyt kuitenkin asiaan:

New Mexicossa sijaitsevan 68 asukkaan kylän asukkaat kuukahtavat  ykskaks, lukuun ottamatta vauvaa ja ja senioria, joten Ilmavoimat lähettävät paikalle 4  tiedehenkilöä, jotka saavat selville, että  veren jauheeksi muuttava virus, joka on peräisin ilmavoimien satelliitista  on syyllinen 66 kuolemaan  ja tiedehenkilöt alkavat selvittää hiki otsalla, miksi vauva ja seniori selvisivät hengissä samalla kun virus näyttää muuttuvan vaarallisemmaksi.

Vuoden 1971 scifistelyistä tämä sijoittuu 3.sijalle THX:n jälkeen, mutta siitä huolimatta tämä oli aiheltaan mielenkiintoinen ja 51 vuotta ilmestymisensä jälkeen myös pelottavan ajankohtainen ja miltäköhän oli 80-luvun scifin aatelin lukeutuva Muutostiloja(1980) näyttänyt, jos Wise olisi ohjannut sen Ken Russellin sijasta? Veikkaan että todennäköisesti samalta kuin Andromeda uhkaa, joten jälkeenpäin katsottuna hyvä niin, Russell ohjasti Muutostiloja, sillä Wisen kuivahko ja jaaritteleva ohjaus olisi ehkä saattanut miellyttää  Muutostilojen kirjoittajan Paddy Chayefskyä, mutta kyllä Russellin omaperäinen ja räikeä visuaalinen tyyli  antoi Muutostiloille oman ”kultaisen” kosketuksensa ja päinvastoin Wisen tyyli Andromedalle.

Andromeda uhkaa tarjoaa keskivertoa paremman ja jännittävän  70-luvun scifistely, joka virus-teemans osalta on 51 vuotta myöhemmin pelottavan ajankohtainen teos.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Henkeen ja Vereen(1981)

 Alkuperäinen nimi: Taps

Ohjaaja: Harold Becker

Käsikirjoitus: Darryl Ponicsan, James Lineberger  & Robert Mark Kamen(Devery Freemanin kirjan Father Sky pohjalta)

Pääosissa: Timothy Hutton, Sean Penn, Tom Cruise, Ronny Cox, George C. Scott, Giancarlo Esposito

1970-80 lukujen taitteessa nähtiin useita saman aihepiiriä sivuavia teoksia, joiden aiheet käsittelivät mm Telekinesiaa, salaliittoja, voyeurismiä harrastavia sivutöikseen harrastavia tappajia ja  esihistoriallisia  esi-isiämme.

Sen  sijaan 1980-90 nähtiin läjä sotilaskoulutusta sivuavia leffoja Robert Downey Sr.n  Sotilasopistosta(Up the Academy, 1980) aina Charlie Sheenin tähdittämään  Cadeceen(1990) , mutta  tänään tuli nähtyä elokuva-arkiston  esittämänä 35MM-filmiltä  genren parhaimpiin kuuluva  nyt arvioitavana  oleva  Henkeen ja Vereen. Sitten asiaan: 

Bunker Hillin( todellisuudessa Valley Forge) sotilasakatemiaa aiotaan jyrätä tulevien asuntojen tieltä vuoden kuluttua eikä tilannetta paranna se, että samana iltana akatemia järjestää tanssiaiset, jonne kuokkavierailemaan tulleet paikalliset huligaanit provosoivat kadetit aloittamaan tappelun, johon akatemian johtaja, Kenraali  Harlan Bache(Scott) tulee väliin ja ampuu vahingossa yhden huligaaneista, koska aseen piippuun oli jäänyt luoti.

Poliisi vietyä kenraalin huostaan,  kenraali joutuu vielä sen lisäksi sairaalaan  ja välikohtauksen takia johtokunta  päättää sulkea akatemian  lopullisesti ja takavarikoida aseet, joita kadetit ovat käyttäneet harjoituksissa.

Lopulta tilanne eskaloituu  toisen pienen välikohtauksen takia kylillä ja kadetit linnoittautuvat opinahjoonsa hampaisiin asti aseistautuneina, kunnes heidän vaatimuksiinsa suostutaan. 

Vaikka Timothy Hutton onkin tämän leffan pääosassa, niin siitä huolimatta ensimmäiset pääosansa tässä tekevät Penn ja Cruise varastavat show’n ja  yllättävää kyllä, Cruise  vetää tässä mainion roolisuorituksen vallasta seonneena kadettina ja nytpä on sitten CV:ssä 4 hyvää roolisuoritusta tusinan käppäroolien ohella.

Ja niille, jotka taas ihmettelevät outoa suomenkielistä titteliä ja alkuperäistä titteliä, niin edellämainittu  Henkeen ja Vereen mainitaan  leffan aikana, mutta alkuperäinen titteli Taps merkitsee USA:n armeijan sanastossa  päivän päätteeksi tapahtuvaa torvisooloa.

 Henkeen ja Vereen on viihdyttävä, dramaattinen ja liikuttava tapaus ja  41 vuotta ilmestymisensä  jälkeen edelleen ajankohtainen tarina  siitä miten nuorisolaisten asema on edelleen huono yhteiskunnassa ja heille tärkeistä asioista, kuten leffan tapauksessa opinahjosta ei välitetä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Leviathan-Kuoleman laiva(1989)

 Ohjaaja: George P. Cosmatos 

Käsikirjoitus: David Webb Peoples & Jeb Stuart

Pääosissa: Peter Weller, Richard Crenna, Ernie Hudson, Daniel Stern, Hector Elizondo, Lisa Eilbacher, Meg Foster, Michael Carmichael,  Amanda Pays, Eugene Lipinski, Tom Woodruff  Jr

Nyt arvostelussa James Cameronin sukkeluselokuvien klassikkoa  Abyssiä muutama kuukautta aiemmin ennakoinut vedenalainen scifistely, joka räikeästi ryöstöviljelee Alienia, The Thingiä ja hieman jopa Tappajahaita, mutta mistään B-luokan kalkkunasta ei voida puhua, sillä ohjauksesta vastasi Stallone-rymistelyt Rambo 2 ja Cobra(1985-86)  ohjastellut Cosmatos, käsikirjoituspuolella vaikuttivat Blade Runnerin sovittanut Peoples ja Die Hardin sovittanut Jeb Stuart, pääosissa Robocop,  Eversti Trautman  ja Haamujengin Winston sekä muutama muu tuttu kasarikasvo, tehostepuolella legendaarinen Stan Winston ja musiikeista vastasi niin ikään legendaarinen Jerry Goldsmith, niin silloin voidaan puhua jo melko mielenkiintoisesta leffasta. Sitten asiaan:

Tri Oceanic Corp-nimi en kaivoslafka tekee kaivauksia meren ala, kunnes vieras elämänmuoto valtaa minkä lie tukikohdan  ja alkaa napsimaan merenalaisia mainareita yksi kerrallaan pois kuvioista, on geologi Steven Beckin(Weller) otettava liekinheitin kouraan ja näytettävä vieraalle elämänmuodolle kaapin paikka.

Ja kuten alussa mainitsin, tämä julkaistiin muutama kuukausi ennen Cameronin klassikkoa, joten  tällä kertaa ei vedetty Harlan Ellison-korttia esiin , vaikka  2 kuukautta ennen Leviathania sai ensi-iltansa niin  ikään  veden alle sijoittuva hirviörymistely  Deepstar Six  ja ennen Abyssiä ensi-iltansa saivat Lords of The Deep   ja The Evil Below ja vielä 1990 sai ensi-iltansa The Rift, joten kyllä on riittänyt melkoista tohinaa vedenalaisista tutkimuslaitoksista  ja oudoista otuksista   kertovien elokuvien saralla ja kai tähän saman sarjaan voi myöskin lukea Rennyn hairymistelyn  Deep Blue Sea(1999) vaikka vain kolmasosa elokuvasta vietetään veden alla.

Peter Wellerin johtama nimekäs näyttelijäkaarti hoitaa homman kotiin mallikkaasti , vaikka jäinkin ihmettelemään, että miksi vedenalaisessa tukikohdassa ylipäätänsä oli liekinheittimiä, koska  peruskoulun fysiikan ja kemian tunneilta lintsannut tietää, että tuli tarvitsee happea syttymistä varten   ja sitähän ei tietääkseni ole saatavilla vedenalaisissa tukikohdissa.

Joka tapauksessa Leviathan on keskivertoa parempi kasarin scifistely, jossa pari näyttävää goreilua ja riemastuttavan epäkorrekti loppukevennys.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️