Indiana Jones and the Dial of Destiny(2023)

 Ohjaaja: James Mangold

Käsikirjoitus: James Mangold, David Koepp, Jezz & John-Henry Butterworth

Pääosissa: Harrison Ford, Mads Mikkelsen, Phoebe Waller-Bridge, Ethann Isidore, Toby Jones, Antonio Banderas, Boyd Holbrook, Thomas Kretschmann, John Rhys-Davies, Karen Allen, Shaunette Renee Wilson

Nyt arvostelussa peräti 15 vuotta odotettu 5 ja (oletettavasti) viimeinen osa  aikamme suurimman  haudanryöstäjän seikkailuista.

Vuoteen 1944 sijoittuvassa prologissa Indy ja hänen uusi kaverinsa  Basil Shaw vievät natsien nenän edestä toisen puolikkaan  Arkhimedesin kehittämästä Antikytheran  koneesta.

Sitten hypätään vuoteen 1969, jossa Indy on ratkennut dokaamaan, koska hänen poikansa  Henry ”Mutt” Williams tai tarkemmin sanottuna Henry Jones III on kuollut Vietnamissa(oletettavasti) ja ex-vaimo Marion on laittanut paperit asumuserosta vireille.

Indyn viimeinen työpäivä professorina  ennen eläköitymistä saa vauhdikkaita käänteitä, kun kummitytär, Helena Shaw ilmestyy 18 vuoden jälkeen maisemiin, perässään CIA ja NASA:n leivissä olevat Natsit, joiden johtajana toimii Jurgen Voller, jonka Indy kohtaisi 25 vuotta aiemmin ja Voller havittelee Antikytheran konetta, jotta voisi matkustaa ajassa taaksepäin 30 vuotta  muuttaakseen 2.maailmansodan kulkua kotimaansa kannalta.

Ja kyllä 15 vuoden odotus palkittiin, sillä tässä oli kaikkea, mitä kunnon Indyyn kuuluukin, elikkä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, huumoria ja historiallisia faktoja viihteeksi naamioituna, unohtamatta tietenkään legendaarista  John Williamsia, joka vielä 91-vuotiaana jaksoi vielä tehdä musiikit  tähän  ja siitä hatunnosto hänelle.

Ainoa yksityiskohdat, jotka pistivät pahasti silmään allekirjoittanutta oli se, että eipä tähän sitten uusia pahiksia keksitty, sillä tämä oli 4.kerta, kun Natsit ovat Indyn vastustajina  ja luulenpa, että jos tämä olisi tehty ennen viime vuotta, niin oletettavasti Kommunistit olisivat olleet Indyn  vastustajina, sillä viime vuodesta lähtien ollaan haluttu kiistää rautesiripun takaiset naapurien olemassaolo kaikin  mahdollisin keinoin.

Toinen yksityiskohta, mikä myöskin pisti silmään, oli  historiallisesti  väriset  NYPD:n autot, sillä leffassa virheellisesti näkyvät legendaariset sinivalkoinen väritys tuli NYPD:n autoihin vasta 4 vuotta myöhemmin, joten leffassa olisi pitänyt näkyä keskiyön vihreän ja mustavalkoisen värisiä poliisiautoja.

Joka tapauksessa DoD on eeppinen ja hieno päätös Indyn saagalle ja tämän kesän elokuvatarjonnan parhaimmistoa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Bringing Out the Dead(1999)

 Ohjaaja: Martin Scorsese

Käsikirjoitus: Paul Schrader( Joe Connellyn kirjan pohjalta)

Pääosissa: Nicolas Cage, Patricia Arquette, John Goodman, Ving Rhames, Tom Sizemore, Marc Anthony, Cliff Curtis, Mary Beth Hurt, Aida  Turturro, Nestor Serrano, Afemo Omilani, Michael K. Williams

Taas vaihteeksi arvostelussa De Niro-vapaata Scorsesea. Sitten asiaan:

Ambulanssisafööri Frank Pierce Cruisailee pitkin New Yorkia kohdaten jos jonkinnäköistä onnettomuutta ja muuta skeidaa.

Hermoromahduksen partaalla  oleva Frank näkee jatkuvasti harhanäkyjä, joissa esiintyy aina Rose-niminen tyttö(oletettu), jonka henkeä Frank ei kyennyt pelastamaan vuosia aiemmin.

Sitten erään keikan yhteydessä Frank tapaa Maryn, jonka isä tekee kuolemaa ja tällä kertaa Frank päättää tehdä vaihteeksi jotain hyvää ja olla  Maryn henkisenä tukena.

Vaikka tässä oltiin samoilla linjoilla kuin Taksikuskissa( Loppuunpalanut safööri, vanha kunnon Likaviemäri-New York jne) niin siitä huolimatta tämä kulki oikein mallikkaasti  omillaan ja olematta reboot samojen mestarien mestariteoksesta.

Vaikka monet pitävätkin Cagen Oscar-palkittua roolisuoritusta elokuvassa Leaving Las Vegas(1995) äijän uran parhaana, mutta allekirjoittaneen näkemistä Cagen roolisuorituksista tämä oli paras, vaikkakin Edward Norton, jota alunperin harkittiin päärooliin, olisi myöskin saattanut tehdä hyvää jälkeä tässä, mutta Cagella mentiin tällä)kin) kertaa.

Sivuosista jäivät parhaiten mieleen Goodman, Rhames ja Sizemore Frankin kollegoiden osissa ja erityisesti Rhamesin esittämän Marcus toi  niin muuten tympeään leffaan mukaan hieman huumoria.

Sivuosissa piipahtivat myös tuttuun tyylinsä Scorsese itse, toisin ääniroolissa tällä kertaa ja samoin myös Queen Latifah ja olipa myös yllättävää nähdä Tuho-Osaston Judy Reyes vakavassa sairaalaan keskittyvässä tarinassa. 

Bringing Out the Dead on jälleen kerran taattua Scorsesea alusta loppuun asti.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

ILLasta aamuun(1985)

 Alkuperäinen nimi: After Hours

Ohjaaja: Martin Scorsese

Käsikirjoitus: Joseph Minion

Pääosissa: Griffin Dunne, Rosanna Arquette, Linda Fiorentino, Teri Garr, John Heard, Catherine O’ Hara, Cheech Marin, Thomas Chong, Victor Argo, Murray Moston, Larry Block, Dick Miller, Will Patton, Verna Bloom, Bronson Pinchot 

Nyt arvostelussa vähemmän tunnettu  ja De Niro-vapaa Scorsese-leffa, jonka olin jo halunnut nähdä jo vuosia ja tänään mahdollisuus koitti vihdoin  ja viimein, kun Arkisto esitti tämän 35MM-filmiltä, osana Scorsese-esityssarjaa.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

ATK-tyyppi Paul Hackett istuu  työpäivän jälkeen kahvilassa lukemassa Henry Millerin kirjaa Kravun kääntöpiiri(Tropic of Cancer) mikä kiinnittää vastapäisessä loosissa istuvan Marcy Frankinin huomion ja kirjaan liittyvän keskustelun  jälkeen Marcy kutsuu Paulin luokseen vierailulle, mutta eipä siitä tule mitään, sillä Paul huomaa olevansa  97 sentin verran rikas, Marcy löytyy kuolleena vedettyään OD:n unilääkkeitä ja kotimatka venyy, kun Paul tapaa värikästä porukkaa töykeistä julkisen liikenteen lipunmyyjistä katupartioon, joka jahtaa Paulia, koska he luulevat hänen olevan korttelissa  tapahtuneiden murtovarkauksien takana.

Elikkä perusidea on tässä vähän sama kuin samana vuonna, mutta 8 kuukautta aiemmin ilmestyneessä John Landis-leffassa Yön selkään(Into the Night) mutta onneksi Scorsese ja käsikirjoittaja Minion ovat tehneet ihan omanlaisensa variaation samasta aiheesta ja tuttuun tyyliinsä Scorsese piipahtaa taas vaihteeksi pienessä roolissa.

Griffin Dunne veti mainion pääroolin ja leffan vinksahtanutta tunnelmaa tehosti  Cronenbergin hovisäveltäjänä tunnetun Howard Shoren paikoittain hyvin John Carpentermaiselta kuulostava soundtrack.

After Hours on jälleen kerran yksi loistava taidonnäyte Scorseselta, vaikka tämäkin taisi olla tätä seuranneen Suurten seteleiden (Color of Money) ohella Scrosesen ”kaupallisempaa” tuotantoa, jolla kerättiin rahoitusta Kristuksen viimeisen kiusauksen(1988) tekemisen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Hämärän pelottavat varjot(1983)

 Alkuperäinen nimi: Twilight Zone: The Movie

Ohjaus: John Landis,  Steven Spielberg, Joe Dante, George Miller

Käsikirjoitus: John Landis, Richard Matheson, Melissa Mathison, George Clayton Johnson

Pääosissa: Albert Brooks, Dan Aykroyd, Vic Morrow, Charles Hallahan, Stephen Bishop,  Steven Williams, Doug McGrath, John Larroquette, Scatman Crothers, Priscilla Pointer, Kathleen Quinlan, Kevin McCarthy, Nancy Cartwright, Dick Miller, John Lithgow, Donna Dixon, Burges Meredith

Nyt arvostelussa legendaariseen 50-60-lukujen tv-sarjaan pohjautuva 4 episodista koostuva kokoillan elokuva, jonka episodit pohjautuvat tai osittain pohjautuvat tv-sarjan jaksoihin.

Prologi: Kaverukset ( Brooks & Aykroyd) ovat autolla liikenteessä, kunnes keskustelu kääntyy alkuperäisen  tv-sarjan puolelle.

1. Episodi: Time Out

Rasisti nimeltään Bill Connor joutuu tahtomattaan opettavaiselle aikamatkalle Kolmen K:n kokouksesta Natsien  miehittämään Ranskaan ja sieltä Vietnamin sotaan oppiakseen kantapään kautta, miltä tuntuu itse olla olla syrjitty ja vainottu.

Episodi 2: Kick The Can

Seniorien keskuksessa sattuu ja tapahtuu kummia,  kun keskuksen uusi asukas, Herra Bloom kehottaa muita pelaamaan lapsuutensa suosikkipeliä, ”Kick The Can” ja sen jälkeen seniorit muuttuvat nuoriksi jälleen.

Episodi 3: It’s  a Good Life

Poika(oletettu  nimeltään  Anthony piinaa hänet päivälliselle kutsunutta Foley-nimistä,perhettä ja pian käy ilmi, että Anthony ei ole ihminen, vaan jonkinsortin hirviö, jolla on kyky muokata maailmaa mieleisensä mukaiseen suuntaan.

Episodi 4: Nightmare  at 20 000 ft 

Allekirjoittaneen suosikki 4 episodista: Lentopelkoinen John Valentine joutuu ensimmäistä kertaa lentokoneeseen, mutta matkaa ei paranna se, että John näkee lentokoneen ikkunasta Gremlinin hajottavan moottoria, mutta koska  kukaan muu ei näe oliota, Johnia aletaan pitämään tärähtäneenä.

Vaikka Episodit 3 ja 4 olivatkin tuttuja jo ennestään Simpsoneiden Halloween-jaksoista, niin onnistui tämä silti viihdyttämään  ja olemaan vuotta aiemmin julkaistun Creepshow’n veroinen mestariteos.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Meteoriitti(1979)

 Alkuperäinen nimi: Meteor

Ohjaaja: Ronald Neame

 Pääosissa: Sean Connery, Natalie Wood, Henry Fonda, Karl Malden, Martin Landau, Richard Dysart, Howard Trevor, Sybil Danning

Nyt arvostelussa toinen vuoden-79 katastrofidraama, jonka ohjauksesta vastasi Ronald Neame, joka ohjasi myös Helmikuussa arvostelemani S/S Poseidonin seikkailun(1972) ja tämä leffa oli myös aikansa edellä, sillä tämä esitteli metoriitin aiheuttaman uhan 19 vuotta ennen Armageddonia ja Deep Impactiä. Jännää.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Tajuttoman iso meteoriitti uhkaa maapalloa, joten USA ja NL unohtavat hetkeksi Kylmän sodan ja päättävät tehdä yhteistyötä estääkseen  tuhon.

Aika tyypillistä vuosikymmenensä katastrofidraamaa pukkaa siis jälleen, mutta  tämän ollessa edelläkävijä  meteoriitti-teemansa takia 19 vuotta ennen genren tunnetuimpia teoksia tekivät tästä mainion pätkän.

Meteoriitti ei vedä vertoja  Poseidonille, mutta tarjoaa taas vaihteeksi keskivertoa paremman ja tyypillisen vuosikymmenensä katastrofidraaman, jossa Henry Fonda pääsi toistamiseen esittämään USA:n presidenttiä Sidney Lumetin  Fail-Safen(1964) jälkeen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Joki ilman paluuta(1977)

 Alkuperäinen nimi: Rituals

Tunnetaan myös nimellä: The Creeper 

Ohjaaja: Peter Carter

Käsikirjoitus: Ian Sutherland

Pääosissa: Hal Holbrook, Lawrence Dane, Robin Gammell, Ken James,  Gary Reineke,  Jack Creley,  Michael Zenon

Vuonna 1972 ilmestyi eräjormailusta kertovien elokuvien klassikko, James Dickeyn romaaniin(1970) perustuva Syvä Joki(Deliverance) joka kertoo 4 kaupunkilaisesta mies(oletetusta) jotka melontaretkellä kohtaavat luonnon vaarat ympäristön ja himokkaiden jyväjemmarien muodossa.

5 vuotta myöhemmin Syvä Joki sai seurakseen Kanadalaisen vastineen, nyt arvostelussa olevan Joki ilman paluuta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

5 lääkäriä lähtevät eräjormailemaan, mutta pian yksi heistä katoaa ja  pian käy ilmi, että verenhimoinen ja henkisesti/fyysisesti rajoittunut 2.maailmansodan veteraani on ottanut heidät riistakseen ja lääkärit joutuvat samalla kamppailemaan hurjia luonnon olosuhteita vastaan.

Allekirjoittaneen mielestä tämä oli paljon jännittävämpi kuin Syvä Joki ja toinen sen hengenheimolainen, Walter Hillin Raivoisa ajojahti(1981) ja tässä oli paikoittain eri hyvin tunnelma kohdillaan, kun tappajan henkilöllisyys pidettiin mysteerinä kunnon Giallo-henkeen.

Hal Holbrook veti kovan roolisuorituksen pääosassa ja krediittiä Hugh ”Hagood” Hardyn  epäilyttävän paljon Pino Donaggiolta kuulostavalta, tunnelmaa kohottavasta soundtrackistä.

Joki ilman paluuta tarjoa eri hyvän ja tunnelmallisen eräjormailun, joka mitä ilmeisemmin on toiminut pahiksensa  osalta  inspiraationa vuoden 1981 Slasher-klassikoille The Prowler jaThe Burning sekä 7 vuoden takaiselle yllätyshitille, Don’t Breather

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Tappava pelko(1977)

 Alkuperäinen nimi: Fight for Your Life

Tunnetaan myös nimillä: Staying Alive

Ohjaaja: Robert A. Endelson

Käsikirjoitus: Straw Weisman 

Pääosissa: William Sanderson, Robert Judd, Yvonne Ross, Daniel Faraldo, Peter Yoshida, David Gargill

Nyt arvostelussa vaihteeksi kunnon törkyä, nimittäin kovassa maineessa oleva Fight for Your Life, joka ilmestyessään tulkittiin   Fullerin White Dogin(1982) tyyliin rasismia ihannoivaksi, vaikka tämänkin leffan sanoma on päinvastainen ja ilmestyessään tämä joutui sensuurin kynsiin jenkeissä, jossa leffa leikattiin   ja nimettiin uusiksi afroamerikkalaisen yleisön rahoja ajatellen ja päätyi  tämä myöskin brittien pahamaineiselle  Video Nasties-listalle, ainoastaan Sandersonin esittämän päähenkilön kielenkäytön takia, vaikka listalta löytyi  paljon gorempaa tavaraa Joe D`Amaton Antropophagusista(1980)  Fulcin Zombi 2:n asti.

Joka tapauksessa nyt kuitenkin asiaan:

Rasistiöykkäri Jesse Lee Kane( Sanderson uransa ainoassa pääroolissa) on matkalla  vankilaan kavereidensa Chinon ja Lingin kanssa, kunnes he onnistuvat pakenemaan ja vietyään sterotyyppisen sutenöörin  auton ja  aiheutettuaan yleistä pahennusta  bensa-asemalla ja viinakaupassa, trio päätyy Turner-nimisen afroamerikkalaisen perheen luokse ja ottavat kaikki panttivangeiksi, kunnes pastori-isä Ted saa tarpeekseen ja pian osat vaihtuvat New Yorkista asti trioa jäljittäneen komisario  Reillyn ja paikallisen poliisiin ihmetellessä tapahtumia sivusta seuraten.

Parhaiten BR:n J. F. Sebastianin roolista tunnettu Sanderson vetää uransa ainoa pääroolin  niin intensiivisesti, että jopa Klaus Kinski jää kakkoseksi  ja myös Robert Judd  tv-moguli Ted Turnerin afro-oletettuna kaimana veti myöskin hyvän roolin.

Fight for Your Life tarjoaa kunnon törkyisen Eksploitaatiopätkän, jollaisia ei enää tehdä nykyisen herkkähipäisen yhteiskunnan takia, joka pahoittaa mielensä, jopa silloinkin vaikka kyse olisi päinvastaisesta asiasta, kuten tämä(kin) leffa osoitti.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kaupunki liekeissä(1979)

 Alkuperäinen nimi: City on Fire

Ohjaaja: Alvin Rakoff

Käsikirjoitus: Jack Hill

Pääosissa: Barry Newman, Henry Fonda, Leslie Nielsen, James Franciscus, Ava Gardner, Shelley Winters, Susan Clark

Nyt taas arvostelussa vaihteeksi hyvinkin tyypillinen 70-luvun katastroofidraama, elikkä aikaansa nähden hienoja efektejä  ja nimekkäitä naamoja, jotka lausuvat pari repliikkiä ja poistuvat kuvasta näyttävästi.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Nimeltä mainitsematon kaupunki jenkeissä(Kanadassa filmattu) kaupunki roihahtaa kivasti liekkeihin korruptoituneen pormestarin myönnettyä luvan rakentaa  öljynjalostuslaitos lähelle asutusta potkuista katkeroituneen ex-työntekijän laitettua hanat auki tahallaan ja puumajassa röökillä olevat kersat viimeistelevät  tuhon, josta Keisari Nero olisi kateellinen.

Sitten tohtori, palomestari ja alkoholisoitunut tv-toimittaja jahkailevat ja huutavat vajaa pari tuntia kuumissa olosuhteissa.

Kuten aiemmin totesin, leffa on kuvattu suurimmaksi osaksi Kanadassa, ilmeisesti budjetti ja verotussyistä johtuen tai siitä, että jenkit eivät halunneet nähdä kaupunkiensa kokevan kovia valkokankaalla, joten tämä ja samana vuonna julkaistut Kiina-ilmiö ja  Meteoriitti(arvostelu tulossa myöhemmin tässä kuussa) olivat viimeiset katastrofidraamat, sillä 80-luvulla ei taitanut tulla yhtään genren leffaa ja vasta 90-luvun lopussa genre teki comebackin  Dante’s Peakin, Tulivuoren, Deep Impactin ja Armageddonin muodossa.

Leslie Nielsen veti leffan parhaimman roolin korruptoituneen pormestarin roolissa ja muutamat komeat Matte Painting-kuvat liekehtivästä kaupungista  näyttivät edelleen  hienoilta ja on sääli, että MP-tekniikka katosi CGI:n tultua kehiin, sillä MP-kuvat loivat moneen leffaan ihan omanlaisensa uniikin tunnelman.

City on Fire ei edusta katastrofidraamojen kärkeä, mutta tarjoaa silti keskivertoa paremman  teoksen genressään.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

The Flash(2023)

 Ohjaaja: Andy Muschietti

Käsikirjoitus: Christina Hodson & Joby Harold

Pääosissa: Ezra Miller, Ben Affleck, Michael Keaton, Michael Shannon,  Ron Livingston, Jeremy Irons, Temuera Morrison, Sasha Calle, Kiersey Clemons,  Maribel Verdu

Nyt arvostelussa DC:n vastine viime ja toissavuoden Marvelin multiuniversumi-elokuville.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi ja mahdollisimman selkeästi selitettynä heille, jotka eivät ymmärrä multiuniversumikäsitettä.

Flash/Barry Allen suree edelleen edesmennyttä  äitiä ja yrittää auttaa syyttömänä äitinsä murhasta tuomittua isäänsä pääsemään pois vankilasta.

Sitten Barry huomaa, että hän pystyy juoksemaan menneisyyteen, joten Barry päättää pelastaa äitinsä, mutta mokaa  asiat niin pahasti, että hän tapaa menneisyyden minänsä, joka puolestaan johtaa siihen, että 10 vuotta aiemmin ilmestyneen  Man of Steel-leffan Kenraali Zod hyökkää maahan  ja koska Teräsmies(oletettua) ja muita JL:n jäseniä ei ole olemassa vaihtoehtoisessa multiuniversumissa, joten Barry(t) rekrytoivat Batmanin vuosimallia 1989-92 ja  Terästyttö(oletetun) taisteluun Zodia vastaan.

Vaikka pääosan esittäjän Millerin sekoilut  viime aikoina  viivästyttivät projektia, niin siitä huolimatta 11€ lippuun  ja 2h24min  tästä lomapäivästä eivät menneet hukkaan, sillä elokuva onnistui viihdyttämään, naurattamaan ja paikoittain jopa liikuttamaan ja parhaimmat naurut revittiin Barry(jen) koheltamisista ja erityisesti alussa nähtävästä pelastusoperaatiosta, jossa sairaalaa sortuu ja ikkunasta putoillee vauvoja, terapiakoira ja sairaalasälää haposta skalpelleihin  ja vaikka vauvan laittaminen mikroon(ei siinä mielessä, mitä kuvittelette)  ei ehkä  kohenna Millerin  kovia kokenutta imagoa entisestään , niin  siitä huolimatta allekirjoittanut ja 5 muuta yleisöstä(yllättävän vähän katsojia ensi-illassa)  viihtyi eri hyvin leffan parissa ja erityisesti lopussa nähtävä 3. Ex-Batmanin ”cameo-rooli” (en mainitse kuka) aiheutti yllättäviä reaktioita yleisön parissa.

”Cameo-rooleissa” myös mukana Gal Gadot, Jason Momoa, Nicolas Cage ja CGI:n voimin Christopher Reeve ja Helen Slater.

Vaikka tätä mainostettiin lähinnä Keatonin comebackinä Batmaniksi 31 vuoden jälkeen, niin siitä huolimatta The Flash onnistui olemaan DCU:n aatelia JL:n Snyder Cut-version, toissavuoden Suicide Squadin ja Birds of Preyn ohella ja samalla kesän leffatarjonnan aatelia, ainakin siihen asti kunnes 5 ja viimeinen Indy ja Oppenheimer tulevat pian ensi-iltaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Asteroid City(2023)

 Ohjaaja: Wes Anderson

Käsikirjoitus: Wes Anderson & Roman Coppola

Pääosissa: Jason Schwartzman, Tom Hanks, Scarlett Johansson, Tilda Swinton,  Bryan Cranston, Edward Norton, Adrien Brody, Matt Dillon, Jeffrey Wright, Rupert Friend, Liev Schreiber,  Steve Carell,  Willem Dafoe, Jeff Goldblum, Hope Davis, Steve Park, Maya Hawke,  Tony Revolori, Jake Ryan, Margot Robbie, Bob Balaban, Fisher Stevens, Rita Wilson

Nyt arvostelussa  legendaarisen Wes Andersonin  13.elokuva. Sitten asiaan:

Eletään vuotta 1955, jossa joukko nuorisolaisia vanhempineen matkustavat atomipommien koealueen lähellä sijaitsevaan Asteroid City-nimiseen  87 asukkaan pikkukaupunkiin, jonka nähtävyyksiä ovat mm kaupungille  nimen antanut asteroidin jättämä kraatteri  sekä  väärään kohtaan tietä rakennettu ja siksi keskeneräiseksi jäännyt moottoritien ramppi.

Nuorisolaiset ottavat osaa tiedekilpailuun, jossa esitellään kaikennäköisiä hilavitkuttimia. Kilpailu saa yllättävän käänteen, kun ufo saapuu kaupungin ilmatilaan ja aluksesta laskeutunut  Alien nappaa mukaansa kaupungin aarteen, elikkä pala kraatterin aiheuttanutta asteroidia.

Tapauksen johdosta paikallisen tukikohdan kenraali määrää  turistit ja 87 asukasta mielivaltaiseen ”karanteeniin” ja samalla paljastuu, että leffan tapahtumat ovatkin vain tv-näyltelmää, jotta laimea Rod Serling-kopio käy säännöllisin väliajoin selostamassa ja siinä samassa nähdään myös näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaajan edesottamuksia.

Elikkä  hyvin tyypillisiä Wes Andersonia taas vaihteeksi, elikkä nimekäs näyttelijäkööri, hienoa lavastuksen, kuvauksen ja värien käytön riemujuhlaa sekä nokkelaa 4.seinän rikkomista.

Vaikka kesän elokuvakausi on vasta aluillaan, niin silti voin jo todeta, että Asteroid City edustaa kesän elokuvatarjonnan kärkipäätä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kesäleiri(1983)

 Alkuperäinen nimi: Sleepaway Camp

Ohjaus & Käsikirjoitus: Robert Hiltzik

Pääosissa: Felissa Rose, Jonathan Tiersten, Mike Kellin, Christopher Collett, Katherine Kamhi, Karen Fields, Paul DeAngelo

Nyt arvostelussa kesän alkamisen kunniaksi taas yksi kesäleirille sijoittuva ja  4 jatko-osaa saanut Slasher-klassikko, joka parhaiten tunnetaan  ”seisauttavasta” lopputwististä sekä siitä, että vaihteeksi oikeat teinit esittävät teinejä, toisin kuin genren muissa teoksissa, jossa 30-vuotiaat ”teinit” säheltävät ympäriinsä.

Sitten asiaan:

1975 sateenkaari-uusioperhe, johon kuuluvat isät John ja Lenny sekä lapset Angela ja Peter  (Seth MacFarlane ja Family Guyn käsikirjoittajat ilmeisesti nähneet tämän leffan)  ovat veneilemässä, kunnes  paikalle huristelee joukko nuorisolaisia moottoriveneessä ja uimassa olleet John, Angela ja Peter jäävät veneen alle, toisin vain Angela selviää onnettomuudesta.

8 vuotta myöhemmin Angela asuu Martha-täti  ja Ricky-serkun luona, kunnes Angela ja Ricky lähtevät kesäleirille, jossa Angela joutuu kiusatuksi ja sekä  setämieskokin  lähentelemäksi, mutta sitten leirillä alkaa tapahtumaan tapaturmia ja murhia, mutta kuka onkaan niiden takana?

Vaikka 1983 kesäleiri olikin jo puhkikulutettu miljöö Slasher-elokuvalle, niin siitä huolimatta leiri tarjosi mainiot puitteet tapahtumille ja mukaan mahtui pari nokkelaa murhaa, jossa hyödynnettiin kätevästi leirin ympäristöä.

Sleepway Camp on taas vaihteeksi yksi loistava ja viihdyttävä Slasher-klassikko, joka kannattaa katsoa  pelkästään klassisen ”seisauttavan” lopputwistin takia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️