Junkman ja asfalttikaaharit(1982)

 Alkuperäinen nimi: The Junkman

Ohjaus & Käsikirjoitus: H.B. Halicki

Pääosissa: H.B. Halicki, Christopher Stone, Susan Shaw, Lamg Jeffries, Dan Grimaldi, Lynda Day George, Kelly Busia

Nyt arvostelussa autojen(ja yhden lentokoneen) mälläyksestä kirjoihin päässyt autoleffojen klassikko, jonka pääosassa, käsikirjoittajan, tuottajan ja stunmanin osassa Gone in 60 Secondsin alkuperäisen version(arvostelu tulossa kesällä) mastermind, H. B. Halicki.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Romukauppias, elokuvatähti ja autoaficionado Harlan B. Hollis( Halickin alter-ego, ilmiselvästi) lähtee James Dean-festivaaleille ja sieltä sitten uuden elokuvansa ensi-iltaan, mutta syystä tai toisesta joukko gangstereita haluaa Harlanin hengiltä ja niin Harlanin matka täyttyy ammuskeluista, räjähdyksistä ja autojen( ja yhden lentokoneen)mällämisestä ja autoja mällätään matkan aikana peräti 150 ja lopulta Harlan  saa selville, kuka on mastermind hänen toistuvien likvidointiyritysten takana ja ilmalaivallakin päästään lentämään ja laskeutumaan keskelle Sunset Blv:tä.

Fiktioksi leffa sisältää paljon omaelämänkerrallisia  elementtejä  sekä meta-tasolla kikkailua, sillä leffassa on runsaasti viittauksia Gone in 60 Secondsiin, alussa nähtävä takaa-ajo, jossa keskeisessä osassa esiintyy harvinainen  Kanadalainen urheiluauto Bricklin SV-1 päätyi mukaan H.B:n seuraavan elokuvaan Deadline Auto Theft.

Sivuosissa piipahtavat mm legendaarinen Custom-autojen rakentaja  George Barris  ja  Hoyt Axton bändinsä kera.

The Junkman on taattua kaahailua alusta loppuun asti ja 150 auton(yhden lentokoneen) mälläämisen ennätyksen  takia lähes yleissivistykseen kuuluva klassikko.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Pulgasari(1985)

 Alkuperäinen nimi: Bulgasari

Ohjaaja: Shin Sang-ok 

Käsikirjoitus: Kim Se Ryun( Kim Myeong-Je:n &  Woo Beom:in vuoden 1962 elokuvan pohjalta)

Pääosissa: Chang Song Hui,  Ham Gi Sop,  Jong-uk Ri,  Kenpachiro Satsuma

 Suuri johtaja  ja Propaganda ja viestintäministeriö ylpeänä esittävät:  Pulgasari-Niemimaan vastine Godzillalle!

Elikkä arvostelussa tällä kertaa Camp-elokuvien kruunaamaton kuningas, jonka origin story on itse elokuvaa huomattavasti kiinnostavampi ja värikkäämpi, mutta hoidetaan ensiksi lyhyt ja ytimekäs selostus elokuvan juonesta pois alta:

Eletään Feodaalista aikaa, jolloin Koreoita oli vain yksi ja jossa elämä jotenkuten   mukavampaa kuin nykyään, vaikka tuohon aikaa Japani hallitsi maata ja koska kyseessä Propaganda ja viestinäministeriön tuotanto, leffan japanilaiset on esitetty negatiivisessa valossa, johon verrattuna 3 Pekka & Vertikaalisesti rajoittunut elokuvaa eivät näytä niin poliittisesti epäkorrekteilta.

Joka tapauksessa eräs vankilassa viruva seppä veistelee Pulgasaria-esittävän veistoksen, jonka myöhemmin sepän tytär taikoo elävien kirjoihin tehdäkseen palauttaakseen rauhan maahan.

Godzillan korealainen  vastine onkin suuri raudan ystävä, kirjaimellisesti ja sitä mukaan kun Pulgasari syö rautaa se kasvaa kasvamistaan ja lopulta sorrettu kansa uskaltautuu nousemaan barrikaadeille miehittäjä vastaan ja saatuaan rauhan ja maansa takaisiin itselleen, edessä on uusi ongelma, sillä Pulgasaria pitää ruokkia tai muuten ei hyvä heilu.

Nyt sitten  itse elokuvaa kiinnostavamman  ja värikkään  origin storyn pariin.

Vuonna 1978 Kim Jong IL päätyi kokeilla  siipiään elokuvatuottajana ja varteenotettava idea elokuvaa varten ryöstettiin eteläiseltä naapurilta, sillä 1962 siellä oli julkaistu Godzilla-ripoff nimeltää Bulgasari, joten  ei muuta kun plagioidaan sama tarina, mutta vaihdetaan vaan elokuvan tittelin eka kirjain P:ksi ja eipä näköjään Kim Jong tyytynyt ryöstämään käsikirjoitusta, sillä  elokuvan tuotantoryhmä, ohjaaja ja näyttelijöitä myöten kaapattiin Etelästä ja koska  Godzilla oli rip-offin  aiheena, joten ihmeen kaupalla Pulgasarin rooliin saatin siepattua Godzilla itse, elikkä vuosina  1984-95 Godzillaa näytellyt  Kenpachiro Satsuma.

Yllättävää kyllä, elokuvasta tuli  hitti  myös lännessä( en kyllä yhtään ihmettele, miksi) sai ohjaaja  Shin Sang-ok hyvän sauman loikata Yhdysvaltoihin.

Vaikka leffan onkin täyttä propagandaa, niin täytyy kyllä nostaa tekijöille hattua erittäin  luovasta ja nokkelasta  visuaalisesta  toteutuksesta leffan taistelukohtauksista, joissa  näyttelijät rymyävät erittäin muovisen näköisissä  lavasteissa  ja Pulgasari jammailee taustalla mitä ilmeisesti  diaprojektorista heijastetun kuvan kautta, joten  kyllä luovuudessa Aasialaiset nousevat B-luokan elokuvien  tekemisessä ihan omalle tasolleen verrattuna vaikkapa hilpeästi englanniksi dubattuihin italialaisiin tai Ed Woodin  ja Roger Cormanin tuotantoihin verattuna.

Pulgasari on sarjassamme niitä elokuvia, jotka ovat nii  huonoja, että ovat oikeasti hyviä ja suositeltavaa katsottavaa, jos Camp-huumorin ohella propagandaelokuvat kolahtavat kovaa ja  mitä maailma menettikään, kun Kim Jong jätti elokuvantekijän uran vain tähän elokuvaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Howard- Uuden ajan sankari(1986)

 Alkuperäinen nimi: Howard the Duck

Ohjaaja: Willard Huyck

Käsikirjoitus: Willard Huyck & Gloria Katz 

Pääosissa: Ed Gale, Chip Zien, Lea Thompson, Tim Robbins, Jeffrey Jones, Paul Guilfoyle

Nyt arvostelussa Huyck & Katz-duon ohjaamaa/kirjoittama ja George Lucasin tuottama ” pahamaineinen” kalkkuna vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa”ankka” elokuvien klassikko , joka on   kaikkein aikojen 1,Marvel-filmatisointi, jos jätetään  mainitsematta  40-luvun KapteeninAmerikka sarjafilmit, 3   Spider-Man tv-elokuvaa vuosilta 1977-81, Japanilainen Spider-Man-filmatisointi vuodelta 1978 sekä niin ikään vuonna 1978 julkaistu Dr. Strange tv-elokuva.

Nyt kuitenkin itse asiaan:

Howard päätyy omasta kotiplaneetaltaan  ihmisten ilmoille mystisen portaalin kautta ja  ystävystyy rokkari  Beverlyn  ja nörtti  Philin kanssa päästäkseen takaisin kotiin, mutta  saatuaan portaalin avattua professori  Walter Jennigin avulla, pahan voimat saapuvat paikalle ja ottavat proffan ruumiin valtaansa ja aiheuttavat muutakin tuhoa samalla, joten Howardin on tullut aika antaa räpylänkuvaa kutsumattomille vieraille ja palata kotiin.

1973 debytoinnut Howard aiheutti ilmestyessään ison kohun , sillä  yleisö, joka oli tottunut söpöihin puhuviin eläimin ala Disney,  ei lämmennyt puhuvalle ankalle , joka ryyppäsi, roikotti sikaria suupielessä, jahtaisi ihmisnais(oletettuja) ja heitti törkeää läppää ja koska Disney ei ollut vielä 1973  franchisejä hamstraava kaksinaismoralismin airut, joten oikeusjuttu meinasi tulla, mutta jollain ihmeen kaupalla Marvelin johtoporras onnistui puhumaan itsensä ulos plagiointisyytöksistä ja näin ollen uusi puhuva vesilintu oli syntynyt.

Mutta koska leffan tuotti Lucas, niin  olisi jo itsestään  selvää, että sarjakuvan anarkistinen ja rivo meininki  lakaistaisiin maton alle filmatisoinnista, mutta onneksi ei näin käynyt, sillä alussa näemme Howardin lukemassa ankkaistettua versiota Playboy-lehdestä ja Howardin joutuessa portaaliin nähdään aikoinaan suurta ”kohua” aiheuttanut vilahdus naaras-oletetun) ankan maitokonttoreista(ai että linnuillakin on selllaiset) sekä erittäin kiusallisen, väkisin väännetyn ja nykyvinkkelistä nähtynä häiriintynen oloisen romanssin Howardin ja Beverlyn välillä, josta nykyään  PETA pahoittaisi  mielensä.

Erittäin kornista tarinasta ja parista ”kiistanalaisesta” kohtauksesta huolimatta Howard the Duck on jo katsomisen arvoinen teos, jos haluaa nähdä  kaikkien aikojen 1.Marvel-filmatisoinnin tai sitten kalkkunaelokuvien klassikon.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Messiah of Evil(1974)

 Tunnetaan myös nimillä: Dead People, Night of The Damned, Return of the Living Dead, Revenge of the Screaming Dead, The Second Coming

Ohjaus: Willard Huyck & Gloria Katz

Käsikirjoitus: Willard Huyck & Gloria Katz

Pääosissa: Marianna Hill, Michael Greer, Anita Ford,  Joy Bang, Royal Dano,  Elisha Cook Jr, Charles Dierkop

Nyt arvostelussa  American Graffitin(1973), Tuomion Temppelin ja ” 1. Marvel-filmatisoinnin, ”pahamaineisen”  Howard The Duck(1986)kirjoittaneiden Huyckin ja Katzin  hieman erilainen ja omaperäinen ”Zombi” elokuva, joka näyttää, siltä, että Lovecraft, Lynch, Romero ja Bava tai Argento  olisivat yhdessä tehneet elokuvan.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Leffa starttaa  prologilla,  jolla ei ole asiaa tai osuutta varsinaisen tarinassa. Parrakas herrasmies(oletettu) juoksee syystä tai toisesta jotakuta/jotain karkuun ja joutuu  murhatuksi partaveitsen  heiluvan  tyttö(oletetun) toimesta.

Siitä sitten siten hypätään toiseen varsinaisen tarinan kanssa  irralliseen kohtaukseen, jossa pitkän käytävän  päässä horjuva nais(oletettu) höpisee jotain  ” lähestyvästä pahuudesta” ja siitä, että aikaa ei ole paljon ed mainitun ”lähestyvän pahuuden” pysäyttämiseksi.

Näistä sitten päästään itse varsinaiseen tarinaan ja päähenkilön seuraan, elikkä  Arlettyn, joka saapuu rannikkokaupunkiin  etsimään kadonnutta isäänsä, joka on viime aikoina lähettänyt outoja  kirjeitä tyttärelleen.

Arletty saapuu isänsä rantahuvillalle , jossa ei ole risti.  sielua ja ainoat johtolangat ovat isän jälkeen jättämä päiväkirja, josta paljastuu  muistiinpanoja painajaisista, hämäristä hahmoista  ja muista ei niin mieltä ylentävistä asioista.

Arletty asettuu taloksi ja lähtee kaupungille kyselemään, että onko joku nähnyt isää viime aikoina, mutta kaupunkilaiset suhtautuvat nihkeästi nuuskivaan ulkopuoliseen.

Sitten Arletty saa vihjeen, joka johtaa  mystisiä ja outoja juttuja tutkivan Thomin  luo, jolla on tutkimuksen alla”Verenpunainen kuu”, joka saa  kunnon kansalaiset tekemään  mitä hirvittävimpiä rötöksiä.

Sitten Thomin tiedonlähde,  paikallinen  puliukko Charlie löytyy kuolleena, asettuvat Thom sekä 2 nais(oletettua), Toni ja Laura asettuvat lupia kyselemättä taloksi Arlettyn luo ja pian rantahuvilan  kylppärissä onkin käynnissä hippien bileet.

Samaan aikaan kaupungilla tapahtuu outoja, kadut ovat autioita, mystinen albiino ajelee avolavalla, jonka kyydissä on ruumita,  niinikään  aution supermarketin lihatiskillä zombimaiset hiipparit mättävät raakaa  lihaa parempiin suihin ja eräs nais(oletettu) joka on tullut katsomaan niinikään autioon elokuvateatteriin  James Caanin ja Sammy Davis Jr:n  tähdittämää länkkäriä Gone with The West(1974), mutta lihatiskin antimilla herkutelleet hiipparit saapuvat paikalle” jälkiruokailemaan” ja samaan aikaan Arletty voi pahoin ja laattaa suustaan ötököitä, eli jotain hyvin hyvin outoa on tekeillä.

Kuten alussa totesin, niin leffa vaikuttaa siltä, että Huyckin ja  Katzin sijasta Lovecraft, Lynch, Romero, Bava ja Argento olisivat lyöneet  viisaat päänsä yhteen ja tehneet tämän, sillä pahaenteinen rannikkokaupunki nihkeästi ulkopuolisiin suhtautuvien asukkaineen tuo vahvasti mieleen Lovecraftin tarinan Dagon, hyvin huuruinen tarina puolestaan Lynchin tuotannon, raakaa lihaa  mättävät ” Zombit” puolestaan Romeron ja loppupuolen räikeät värit puolestaan mieleen  Bavan ja Argenton tuotannon.

Vaikka nämä luokitellaan Zombi-genreen kuuluvaksi, niin siitä huolimatta allekirjoittanut jäi ihmettelemään, että mitä oikein elokuvan raakaa  lihaa mättävät ”kalmot” oikein olivat, sillä yksipuolinen ruokavalio, ulkonäkö ja hoipertelu toi mieleen Zombit, mutta sanaa ”Zombi” tai Romeron lanseeraamaa termiä ” Ghoul” ei mainita leffassa ja virallisen synopsiksen mukaan kalmot olisivat Vampyyrin ja Kannibaalin välisiä hybridejä, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä tämä on Zombi-elokuva ja sillä siisti.

Loppuun mainittakoon, että alun varsinaisen tarinaan liittymättömän prologin uhrina nähdään legendaarinen äksönmaakari Walter Hill.

Messiah of Evil on keskivertoa parempi ja astetta erikoisempi ”Zombi” elokuva, joka hyvin hyvin vinksahtaneen tarinan ohella tarjoaa pari creepyä hetkeä ja hienoa värien käyttöä parhaaseen Giallo-tyyliin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Joka vaaroja etsii(1983)

 Alkuperäinen nimi: High Road To China

Tunnetaan myös nimellä: Raiders of the End of the World 

Ohjaaja: Brian G. Hutton

Käsikirjoitus: S Lee Pogostin & Sandra Weintraub(Jon Clearyn novellin pohjalta)

Pääosissa: Tom Selleck, Bess Armstrong, Jack Weston,  Wilford Brimley, Robert Morley, Brian Blessed, Wolf Kahler

Nyt arvostelussa eräs tunnetuimpia Indiana Jonesin vanavedessä seuranneita seikkailuja, pääosassa Tom Selleck, jota alunperin kaavaailtiin IJ:n rooliin, mutta sitoutuminen Magnum-sarjaan vesitti suunnitelmat, mutta   2 vuotta KAM:in jälkeen Selleck pääsi tavallaan esittämään ”Indyä” nyt arvostelussa olevassa HRTC:ssä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1920, jossa  seurapiirileidi Eve  ”Evie” Tozer   saa kuula, että hänen isänsä  Bradley on kadonnut ja hänet olisi löydettävä 12 päivässä tai muuten liikekumppani  Bentik. kaappaa firman  itselleen. 

Eve värvää etsintäretkelle 1.maailmansodan lentäjä-ässän ja nykyisen puliukon Patrick O’ Malleyn avuksi ja  lopulta matka vie sankarimme Afganistanista Kiinaan ja samalla Bentik yrittää varmistaa, että Eve ei selviä hengissä, koska muuten Eve saisi isänsä firman johtajuuden.

Alunperin tämä olisi jo filmattu 1970-luvun puolella, jolloin leffaan perustuva  novelli  ilmestyi ja se vasta olisi ollut tähän olemassaolevaan version verrattuna klassikko, sillä ohjaajan penkillä olisi istunut John Huston ja pääosissa olisivat seikkailleet Roger Moore ja Jaqueline Bisset, mutta syystä projekti kaatui, kun Cleary ei halunnut  Hustonia ohjaamaan teostaan tai matkustaa Irlantiin kuukausia.

41 vuotta sitten ilmestynyt olemassaoleva filmatisointi on toki mainio ja viihdyttävä pätkä, jonka ainoat kompastuskivet ovat huono nais(oletettu) pääosan esittäjä  Armstrong, jonka hahmo on kirjoitettu erittäin rasittavaksi ja hahmosta tuli vahvasti mieleen vuotta myöhemmin ilmestyneen  Tuomion Temppelin Wille Scottin, joten lienevätkö käsikirjoittajat  Willard Huyck ja Gloria Katz nähneet tämän työstäessään käsikirjoitusta Tuomion Temppellin?

Myös katsomani vanha kotimainen DVD-julkaisu oli kuvan äänen osalta erittäin ala-arvoinen, sillä kuva oli VHS-laatua, tekstit Tv-tyyliin-kuvan vasemmassa reunassa ja jostain syystä kuvakoko oli 4:3, mikä näytti erittäin naurettavalta katsottuna 33 tuuman televisiolta ja eipä muutenkaan 4:3 tehnyt oikeutta elokuvan visuaaliselle ilmeelle ja kuvaukselle, joten toivottavasti tästä joku lafka julkaisisi tulevaisuudessa teknisesti paremman uusintapainoksen tai Arkisto esittäisi 35MM-filmiltä, sillä omistamani vanha DVD-painos vesitti leffan tunnelman lähes totaalisesti.

Selleck sentään veti mainion pääosan lentäjä-ässänä, joka krapulassa pysti lentämään ja tekemään silmukan ja krediittiä leffan soundtrckille, josta vastasi ei sen vähäpätöisempi henkilö, kuin 11. Jaska Böndeä säveltänyt John Barry.

HRTC on keskivertoa parempi ja viihdyttävämpi Indy-ripoff, joka  olisi kaivannut paremman käsikirjoituksen ja nais(oletetun) pääosan esityäjän, mutta muuten mainio ja viihdyttävä pätkä oli ja tämä ansaitsisi paremman DVD/BR-julkaisun tai esityksen 35MM filmiltä Arkiston toimesta, jotta leffa pääsi kunnolla  oikeuksiinsa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

The Holdovers(2023)

 Ohjaaja: Alexander Payne

Käsikirjoitus: David Hemingson

Pääosissa: Paul Giamatti, Dominic Sessa, Da’Vine Joy Randolph, Carrie Peston, Brady Hepner, Jim Kaplan, Ian Dolley, Michael Provost, Andrew Garman, Naheem Garcia, Stephen Thorne, Gillian Vigman, Tate Donovan, Darby Lily Lee-Stack

Nyt arvostelussa Alexander Paynen  8.kokoillan elokuva.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1970  ja joulu lähestyy, mutta kaikille joulu ei ole riemun aikaa, etenkin Barton Academyn sisäoppilaitoksen oppilaille ja erityisesti oppilaiden, muiden opettajien ja rehtorin  dissaamalle  historianopettaja Paul ” Mulkosilmä”Hunhamille, joka joutuu lastenvahdiksi, kun 5 oppilasta joutuu jäämään syystä tai toisesta viettämään joululomaa oppilaitoksella.

Sitten 4 oppilasta pääsevät yllättäen  joululomalle laskettelukeskukseen   erään oppilaan isän  kustantamana, joten paikalle jäävät Paul, ongelmaoppilas Angus, Vietnamissa kaatunutta poikaansa sureva kokki  Mary ja talonmies(oletettu) Danny ja loman aikana Paul ja Angus kokevat monenlaisia seikkailuja oppivat  toisistaan ja itsestään jotain uutta.

Giamatti ja 1.roolinsa kokoillan elokuvassa tehnyt  Sessa tekivät mainiot roolisuoritukset ja ajankuva oli rakennettu hienosti autoja, muotia ja musiikkeja myöten.

 Allekirjoittanut  pidin  miten Payne on tehnyt elokuvan näyttämään  siltä, että se olisi tehty 70-luvulla käyttämällä alussa Universalin vanhaa logoa sekä kuvaamalla elokuvan 4:3-formaatissa.

The Holdovers on viihdyttävä ja lämminhenkinen  jouluinen dramedia, joka samalla naurattaa ja koskettaa  ja allekirjoittanut on äimänä käkenä, jos Giamatti ei ole tänä vuonna Oscar-gaalassa  ehdolla parhaasta mies(oletetun) pääosasta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Halloween 3-Pahuuden yö(1982)

 Alkuperäinen nimi: Halloween 3: Season of the Witch

Ohjaus & Käsikirjoitus: Tommy Lee Wallace

Pääosissa: Tom Atkins,  Stacey Nelkin, Dan O’ Herlihy

Nyt arvostelussa paljon parjattu ja vieroksuttu Halloween-saagan ns ”3.osa” joka ei varsinaisesti kuuluu jatkumoon, sillä tapahtumat eivät sijoitu Haddonfieldiin eivätkä Laurie Strode, Tri. Loomis ja Michael Myers eivät ole päähenkilöitä, mutta siitä huolimatta John Carpenter otti osaa tämän tekemiseen tuottajan ja säveltäjän roolissa.

Ennen kuin päästään itse arvosteluun, niin sitä hieman triviaa tämä leffan taustoista ja syistä, miksi Myers ja kumppanit eivät  seikkaile leffassa.

Vuotta aiemmin ilmestyneen  ja niin ikään parjatun ns ”2.osan” jälkeen Carpenter totesi, että ei jaksa kirjoittaa/ohjata lisää Myersin seikkailuj, joten Carpenter ehdotti tuottajille, että  haluaisi tehdä lisää Halloween-elokuvia, mutta sellaisia, jotka eivät liity mitenkään  Myersin hahmoon, vaan että jokaisessa olisi oma tarinansa.

Carpenterin ideasta kuitenkin luovuttiin tämä leffan huonon vastaanoton ja lipputulojen takia  ja 1988  Myers palasi hiiviskelemään 4.osassa.

Nyt kuitenkin arvostelun pariin:

Leffa alussa ollaan jo heti jännän äärellä kun harmaapukuisten tyyppien takaa-ajama tyyppi  puhuen sekavia ja kantaen mukanaan Halloween-naamaria.

Tyyppi päätyy sairaalaan, jonne  harmaapukuinen tyyppi ilmestyy, tappaa tämän ja sen jälkeen sytyttää itsensä palamaan.

Kummallisia tapahtumia lähtee tutkimaan tohtori  Daniel Challis ja tapetun tyypin tytär Ellie  Grimbridge lähtevät tutkimaan tapausta ja päätyvät Santa  Mira( tuttu   elokuvasta Invasion of the Body Snatchers,1956) nimiseen kaupunkiin, jota johtaa poliisivaltion tyyliin  Shamrock Silver-lelutehtaan hämärä johtaja Conal Cochran, jonka valmistamat  Halloween-naamarit eivät ole siltä, miltä näyttävät ja samalla selviää myös mystisten harmaapukuisten tyyppien alkuperä.

Luulenpa, että elokuva olisi  saanut jonkin verran paremmat arvostelut ja lipputulot, jos leffan tuottanut Dino De Laurentiis ja levityksestä vastanut  Universal ei olisi lähtenyt markkinoimaan sitä ”Halloween”-tittelillä, vaan jollain ihan muulla tittelillä, kuten Carpenter oli alunperin suunnitellut

Mahtuu toki leffaan pari näyttävää goreilua ja kantaaottava tarina suuryhtiöiden  korruptiosta ja tyylistä puskea markkinoille krääsää, joka ei täytä kaikkia laatu ja turvallisuuskriteerejä sekä puhuvan taikalaatikon aivopesemästä yleisöstä, joka ostaa mitä vaan, kuhan on halpaa ja mainonta vetävää.

Krediittiä myös arvostelun alussa mainitulle Carpenterin soundtrackille, joka luo kuviin taas tunnelmaa.

Ns ”Halloween 3” on mainettaan parempi teos, joka toimii itsenäisenä teoksena mainiosti, jos ei anna harhaanjohtavan nimen häiritä katsomista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Maailman ääriin(1991)

 Alkuperäinen nimi: Bis ans Ende der Welt

Tunnetaan myös nimellä: Untill the End  of the  World

Ohjaaja: Wim Wenders

Käsikirjoitus: Wim Wenders, Peter Carey,  Solveig Dommartin

Pääosissa: Solveig Dommartin, William Hurt, Sam Neill, Max Von Sydow, Jeanne Moreau, Lois Chiles,  David Gulpilil, Allen Garfield

Nyt arvostelussa vuoden 2024  avauksena arvostelussa   taas vaihteeksi hieman erilaista scifi-hifistelyä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Vaihtoehtoisessa vuodessa 1999 vietetään vuosituhannen viimeisiä päiviä, mutta juhlatunnelma on kaukana , koska  intialainen  ydinsälää sisältävä satelliitti  on poissa radaltaan ja uhka  pudotessaan maahan aiheuttaa mittavaa tuhoa.

Sillä välin ranskalainen   Claire reissaa ympäri Eurooppaa ja auton sanoessa  itsensä irti, Claire saa kyydin korjaamolle kahdelta  tyypiltä, jotka ovat ryöstäneet pankin ja Claire saa osuuden saalista maksaakseen auton korjauksen ja matkan jatkuessa Claire poimii kyytinsä Trevor  McPhee-nimisen tyypin, jonka perässä ovat yksityisetsivä Phillip Winter ja palkkamurhaaja David  ja Claire huomaa  osan rahojen kadottua Trevorin mukana.

Matka jatkuu Berliiniin, jossa Claire kohtaa Winterin, joka kertoo Trevorin olevan oikealta nimeltään Sam Farber ja samalla selviää, että Sam on viennyt rahaa viedäkseen ne Australiassa asuvalle keksijä-isälleen, joka kehittää laitetta, jolla Samin sokea äiti pystyisi näkemään perheensä kuvatallenteiden muodossa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän ja nyt yleistä lätinää ilman spoilerivaaraa.

Maailman ääriin-elokuvaavoi hyvinkin kutsua Road Movieksi, sillä leffaa kuvattiin  4 maanosassa,  15 toista kaupungissa ja 4 maassa ja alkuperäinen 158  minuutin versio venyi 10 vuotta siten julkaistun ohjaajan version myötä  huimat 279 minuuttia pitkäksi, koska alkuperäinen leikkaus sai ilmestyessään kritiikkiä  nykivästä ja katkonaisesta kerronnasta.

Ysärin alkupuolen elokuvaksi visuaalinen puoli näyttää edelleen  hienolta, eikä Wenders ole lähtenyt keulimaan kuvatessaan vaihtoehtoista vuotta 1999, sillä rakennukset autot ja muoti ovat ajan mukaisia ja ainoa juttu, mikä tässä pisti silmään olisi se, että Wenders ennusti jo 1991 videopuhelut, jotka nykyään ovat arkea.

Krediittiä myös leffan soundtrackistä, jossa  kuulaa aikansa isoja nimiä Depeche Modesta Peter Gabrieliin

Mailman ääriin on taas vaihteeksi yksi loistava taide scifi-hifistely, jollaisia enää harvemmin tehdään.

Arvostelu kirjoitettu 279 minuuttisen Ohjaajan version pohjalta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️