Heinäsirkat(1975)

 Ohjaaja: John Schlesinger

Käsikirjoitus: Waldo Salt( Nathanael Westin novellin pohjalta)

Pääosissa: William Atherton, Karen Black, Donald Sutherland, Burgess Meredith,  Richard Dysart, Jackie Earle Haley, Bo Hopkins, Pepe Serna, Geraldine Page, Billy Barty,  John Hillerman, William Castle

Nyt arvostelussa lievästi aliarvostettu 70-luvun klassikko, joka esitteli kansalle Homer Simpsonin(ei sitä) 12 vuotta ennen Tracy Ullman Show’ta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään 30-lukua Hollywoodissa, jonne  juuri Yalesta valmistunut taiteilija Tod Hackett pyrkii töihin t ja saa paikan  Waterloo-aiheisen elokuvien taustojen maalaajana.

Uudessa kotitalossaan Tod tutustuu naapurissa asuvaan niin ikään elokuva-alelle pyrkivän  Fye Greenerin ja tämän isän Harryn, jolla on koemusta viihdealalta Vaudeville-taiteilijana.

Sitten Faye onnituu lyömään itsensä läpi näyttelijänä ja Fayeen ihastunut Tod saa huomata, että  meno Hollywoodissa on yllättävän rasdollista, vaikka Haysin koodi  onkin siistinyt meno niin valkokankaala kuin seurapiireissä ja Todin harmiksi  Fayellä  riittää vientiä ja montaa ihailijaa, joihin lukeutuu mm tilintarkastaja nimeltään Homer Simpson.

Vain 4 novellia lyhyen uransa aikana kirjoittanut West onnistui hyvin kuvaamaan 30-luvun Hollywoodiin meininkiä, jota ei edes edellisellä vuosikymmenellä tapahtunut Fatty Arbucklen skandaalin johdosta lanseetattu Haysin koodi onnistunut siistimään 98% ja lopussa tarina saa hiema surrealistisia ja kauhumaisia piirteitä.

Krediittiä myös elokuvan hienosta värien käytästä ja soundtrackistä, josta vastaisi John Barry.

Jos haluatte nähdä elokuvan, jossa Pappa-Sutherlandin esittämä kuuluisan tv-isän kaima spoilerivaara) tappaa Rorschachin, niin tämä on teitä varten  ja muille tätä voi suositella, jos 70-luvun laatudraamat ja historia kiinnostaa ja olisi kyllä vänkää nähdä tästä Simpsonit-parodia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Stunt Man(1980)

 Ohjaaja: Richard Rush

Käsikirjoitus: Richard Rush & Lawrence B. Marcus( Paul Brodeurin novellin pohjalta)

Pääosissa: Steve Railsback, Peter O’Toole, Barbara Hershey,  Alex Rocco, Allen Garfield

Kevään puhutuimman  elokuvan,   The Fall Guyn  mainostettiin  olevan olevan kunnianosoitus stunt-alan henkilöille, mutta jo ennen TFG:en pohjautuvaa tv-sarjaa stunt-alan henkilöiden seikkailuja oli jo käsitelty kahdessa koko illan elokuvassa,  Burt Reynoldsin tähdittämässä Konnan ja Koukku ja 2 ekan Kanuunankuularallin varjoon jääneessä Hooperissa(1978) sekä nyt arvostelussa olevassa TSM:ssä, joka perustuu 10 vuotta aiemmin julkaistuun samannimiseen novellin, joten TFG  ei todellakaan ole pioneeri sarja/elokuva stunt-alan henkilöihin liittyen.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Vietnam-veteraani Cameron on joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa ja paetessaan hän päätyy 1.maailmansodasta kertovan leffan kuvauspaikalle, joten vastineeksi turvapaikasta ohjaaja Eli Cross palkkaa Cameronin stunt-henkilöksi ja  siinä sivussa syttyy kolmiodraama Cameronin, Elin ja elokuvan nais(oletetun) pääosan esittäjän Nina Franklinin kanssa.

 Elikkä vauhtia ja vaarallisia tilanteita  tilanteita  riittää jälleen kerran yhdessä kasarin vähemmän tunnetuista klassikoista, jossa mielenkiintoisesti yhdistyvät toiminta, komedia, draama, psykologinen satiiri ja sodanvastainen sanoma.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hairspray(1988)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: John Waters

Pääosissa: Ricki Lake, Divine, Sonny Bono, Debbie Harry,  Jerry Stiller,  Colleen Fitzpatrick, Michael St. Gerard, Mink Stole , Ruth Brown Shawn Thompson,  Clayton Prince , John Waters,  Ric Ocasek, Pia Zadora.

Nyt arvostelussa John Watersin 1.ns ”kaupallisempi” elokuva, joka tunnetaan paremmpin Broadway-musikaalina ja vuoden 2007  filmatisointina, jota allekirjoittanut ei ole nähnyt, mutta ei tämä originaalikan hassumpi ole.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1962 Baltimoressa, jossa  Corny Collinsin tanssi-aiheinen tv-ohjelma on suosittu paikallisen nuorison keskuudessa ja monen mutkan kautta kehopositiivinen  pissis Tracy Turnblad pääsee mukaan ohjelmaan ja nousee paikalliseksi kuuluisuudeksi ja päätyy ajamaan afroamerikkalaisten oikeuksia päästä mukaan tanssimaan Cornyn ohjelmaan, mutta show’n ex-tähden Amber  Von Tusslen vanhemmat Franklin ja Velma yrittävät pistää kapulpoita Tracyn rattaisiin.

Vaikka tämä olikin Watersin 1.ns ”kaupallinen ”  elokuva  runsasti kaikenlaista mauttomuuksia viljelevien aiempiin elokuviin verrattuna, niin sitä huolimatta yleinen sekoilu ja   polittnen epäkorrektius on vahvasti esillä tässäkin mm kohtauksessa, jossa   valkoisen ylläluokan äiti lähtee ”pelastamaan” tytärtään  afroamerikkalisesta lähiöstä kauhistellen samalla  lähiön menoa ja pisteenä iin pälle Watersin esittämä  myssytohtori yrittää hypnotisoida tyttö(oletetun)  tapaulemaan valkoisia.

Hiussuihke on keskivertoa hauskempi kasarin komedia täynnä  60-luvun nostalgiaa, yleisen sekoilun ja  omituisten  kampausten riemujuhlaa. 

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Santa Sangre(1989)

 Ohjaaja: Alejandro Jodorowsky

Käsikirjoitus: Alejandro Jodorowsky, Claudio Argento, Roberto Leoni

Pääosissa: Alex Jodorowsky, Blanca Guerra, Guy Stockwell, Thelma Tixou, Sabrina Dennison Adan Jodorowsky, Teo Jodorowsky

Nyt arvostelussa outoilun mestarin toinen outoilun  riemujuhlaa täynnä oleva trippi elokuvan muodossa  ja kuten viime vuonna virallisen ensi-iltansa meillä saanut Holy Mountain, tämäkin saatin vasta 35 vuotta ilmestymisensä jälkeen viralliseen ensi-iltaan meillä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Leffa alkaa epäilyttävän paljon Alan Parker Birdy-elokuvasta otetulta  kohtauksella, jossa Aatamin asussa oleva päähenkilö istuu  huoneen nurkassa lintumaisessa asennossa ja tätä seuraava pitkä POV-otos lentävän haukasta  kaupungin yllä vahvistaa, sen että Jodo on mitä ilmeisemmin nähnyt Birdyn, kun  löi kuviin heti ensimmäisillä minuuteilla 2 viittausta kyseisen leffan.

Päähenkilö Fenix on joutunut lataamolle, koska on lapsena  todistanut olleessaan töissä  sirkuksessa vanhempiensa kanssa   rakkaan elefantin kuoleman, isän syrjähypyn tatuoidun nais(oletetun) kanssa ja sitä seuranneen tragedian, jossa äiti yllätti isän puuhista, kaatoi isän haaroille happoa, minkä seurauksena isä amputoi äidin kädet ja päätti lähteä veitsen kautta.

Sitten Fenix onnistuu livahtamaan lataamolta köyden ja avoimen  ikkunan kautta, elikkä eipä  näköjään  Meksikossa  turvallisuus-asiat ole kohdillaan myöskään lataamoissa ja niin Fenix päätyy vertikaalisesti rajoittuneen ystävänsä yhdellä L-kirjaimella kirjoitetun   Aladinin   kanssa auttamaan äitiänsä esityksissä, joissa Fenix toimii  äitinsä käsi-stunttina, jonka seurauksena äiti alkaa hallita Fenix tekemisiä ja ajatuksia  Norma Bates-tyyliin  ja tilannetta ei helpota se, että  parittajaksi ryhtynyt tatuoitu nais(oletettu) saa veitsestä ja sirkuksessa aikoinaan  Fenixin   kanssa esiintynyt kuuromykkä Alma ilmestyy maisemiin.

Elikkä melkoisen tripin Jodo on tälläkin kertaa pukannut ylikuumentuneen mielikuvituksensa sopukoista ja Jodon tavaramerkiksi muodostuneen outoilun ja symboliikan lisäksi sekaan heitetään myös Giallo-viboja  värimaailman ja verllä roiskimisen myötä, mistä kiitos kuuluu leffan tuottajana toimineelle  ja yhtenä käsikirjoittajana toimineelle Darion Claudio-veljelle.

Jylhää ja trippaileeva menoa taustoittaa  myöhemmin Richard Stanleyn klassikoista Hardware ja Dust Devilistä  tuttu Simon Boswell, jonka urkkuvoittoinen soundtrack luo jylhää tunnelmaa huuruiseen menoon ja erityisesti allekirjoittaneen mieleen jäi Maniacin huuruista finaalia muistuttava kohtaus, jossa useat valkoisiksi maalatut ja morsianhuntuun pukeutuneet Eevan asussa olevat nais(oletetut) vainajat nousevat haudoistaan piirittämään päähenkilöä.

 

Santa Sangre on  tyypillistä Jodoa taas vaihteeksi, mutta Pyhään vuoreen  verrattuna ehkä hieman ”selkeämpi” teos, jossa yhdistyvät Jodolle tyypillisen outoilu ja symboliikka yhdistettynä  Giallo-viboihin ja Psyko-henkiseen sairaskertomukseen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Love Lies Bleeding(2024)

 Ohjaaja: Rose Glass

Käsikirjoitus: Rose Glass & Weronika Tofilska

Pääosissa: Kristen Stewart, Katy O’Brien, Ed Harris, Dave Franco, Jena Malone Anna, Baryshnikov

Nyt arvostelussa legendaarisen A24-lafkaan uusin tuotanto, joka  1/2 Coenin veljesten Drive Away Dollsin ohella on  jo toinen lähihistorian sijoittuva rikostarina nais(oletetuilla) päähenkilöillä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1989 Texasissa, jossa neljän kirjaimen pariskunta, kuntosalin WC:n puhtaanapitovastasva Louise ja bodari  Jackie joutuvat Louisen gangsteri-isän Lou Sr:n maalitauluiksi, kun JJ, Louisen  siskon aviomies pieksee Bethin sairaalakuntoon ja Jackie tapettua JJ:n ja Louisen autettua ruumiin hävityksessä.

Stewart ja O’Brien vetivät mainiot pääosat ja krediittiä erittäin onnistuneesti lavastetusta aikakaudesta Clint Mansellin Cliff Martinez-henkistä sykkivää syntikkapimputteluja myöten.

Jälleen kerran taattua A24-laatua edustava LLB on  visuaalisesti hieno, jännittävä ja paikoittain aika surrealistinen Neo-Noir, jossa yhdistyvät draama, musta komedia ja jopa Body Horroria puolelle mennään.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Taikurit(1977)

 Alkuperäinen nimi: Wizards

Ohjaus & Käsikirjoitus: Ralph Bakshi

Pääosissa: Bob Holt, Richard Romanus, David Proval, Jesse Welles, Mark Hamill, Steve Gravers

Nyt arvostelussa aikuisille suunnatun  animaation  ja rotoskoopauksen pioneerinä tunnetun Bakshin hyvin happoisissa fiiliksissä väännetyn oloinen fantasiaa, natseja ja post-apokalyptistä kuvastoa yhdistelevä animaatio.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Ydintuhon jälkeisessä wastelandissä  velhoveljekset Avatar ja Blackwolf taistelevat keskenään wastelandin herruudesta ja Blackwolf aikoo voittaa herruuden itselleen, aivopesemällä örkit löytämänsä projektorin ja natsipropagandan avulla, joten luvassa on hyvin happoista meininkiä, kun rotoskooptatut tankit, tykit, Messerschmitt BF-109:t, Stukat ja Junkers  Ju-52:t  vyöryvät  örkkien seuraksi valkokankaalle.

Hapoissa väännetyn tarinan ohella krediittiä myöskin tarinaa taustoittavista seepian  värisistä piiroksista, jotka ovat Marvelin Ihmissusi yössä-sarjakuvan piirtäjän Mike Ploogin  käsialaa ja oli  samalla Bakshi rikkoi myös rajoja tässä, sillä  tässä kertojaäänenä kuultiin legendaarista  Susan Tyrrelliä ja tämä taitaa olla Julman maan ja True Romancen ohella niitä harvoja elokuvia, joissa  on nais(oletettu) kertojaääni.

Taikurit on hyvin happoisista lähtökohdista huolimatta oikein eeppinen ja viihdyttävä animaatio ja 4 vuotta myöhemmin ilmestyneen Heavy Metallin jälkeen 2. paras allekirjoittaneen  näkemistä animaatioista.

Arvoasana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Vampyyrin suudelma(1989)

 Alkuperäinen nimi: Vampire’s Kiss

Ohjaaja: Robert Bierman

Käsikirjoitus: Joseph Minion

Pääosissa: Nicolas Cage, Maria Conchita Alonso, Jennifer Beals, Kasi Lemmons,  Elizabeth Ashley,  Bob Lujan

Nyt arvostelussa lievästi yliarvostettu ja  lähinnä meemien  ja Amerikan Psykon   henkisenä edeltäjänä toimimisen takia. klassikon  ansainnut maineen ansainnut kasarin kauhukomedia.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

New Yorkissa vaikuttava kirjallisuusagentti Peter Loew kokee kovia, kun eräiden treffien kolmospesän tapahtumat keskeytyvät, kun Lepakko lentää avoimesta ikkunasta sisään ja Cockblockkaa Peterin saamaapuuhat.

Seuraavana iltana Peter lähtee taas radalle ja tällä kertaa Peter pääsee kolmospesälle, mutta tällä kertaa kolmospesällä saadaan  muutakin, kun tämänkertainen  hoito, Rachel puree Peteriä niskasta ja seuraavien viikkojen aikana Peter alkaa huomata itsessään outoja muutoksia ja kuvittelee muuttuneensa Vampyyriksi, mutta onko kaikki lopulta faktaa vai fiktiota?

Kuten alussa totesin, niin on vaikeaa olla huomaamatta, että Bret Easton   Ellisin kiistanalainen mestariteos, joka ilmestyi 2 vuotta tämän leffan jälkeen, on ottanut vahvasti inspiraatiota tästä, erityisesti tapahtumien sijoittumisen Ison Omenan juppipiireihin ja päähenkilön horjuvan henkisen hyvinvoinnin osalta ja eräässä haastattelussa Christian Bale totesi, että Cagen roolisuoritus toimi inspiraationa hänelle Patrick Batemanin roolia varten  ja mitä ilmeisemmin tämä toimi menolippuna Cagen Dracula-roolille viime vuoden Renfield-leffaan.

AP:n lisäksi Romeron Zombi-trilogian varjoon jäännyt Martin(1977) on puolestaan toiminut  tämän henkisenä edeltäjänä, sillä molemmissa päähenkilö kuvittelee olevansa Vampyyri, vaikkakin  molemmissa teoksissa  Vampyyrimyytit kliseinen verenhimoa  lukuunottamatta loistavat poissaolollaan ja molemmat teokset jättävät katsojien päätettäväksi päähenkilöidensä taustat ja mielentilat.

Vaikka tämä onkin komedia, niin jostain syystä allekirjoittanutta ei naurattanut, joten lieneekö syy, että näin tämän Norjaksi tekstitettynä 35MM-filmiltä, joten vitsit eivät avautuneet  tai sitten, että leffan huumori  oli vanhentunut 35 vuodessa.

Lievästi yliarvostettu ja meemien  ja AP:n henkisenä edeltäjänä toimimisen osalta  ”klassikon” statuksen ansainnut keskiverto kasarin kauhukomedia, joka olisi kaivannut räväkämpää otetta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Mestarinuuskija(1968)

 Alkuperäinen nimi: Lady in Cement

Ohjaaja: Gordon Douglas

Käsikirjoitus: Jack Guss( Marvin H. Albertin novellin pohjalta)

Pääosissa: Frank Sinatra, Raquel Welch, Richard Conte, Dan Blocker

Miamissa operoiva yksityisetsivä Tony Rome seikkailee jälleen, tällä kertaa  selvitetään merenpohjasta löytyneen sementtikenkiin pukeutuneen nais(oletetun) keissiä, joka paljastuu  odettua laajemmaksi, kuin miltä alunperin näytti.

Vaikka edellinen osa ei ollutkan komedia, vaikka naurattai allekirjoittanutta Sinatran nokkelien one-linerien takia, niin jostain kumman syystä tästä jatko-osasta päätettiin tehdä täysi komedia, mikä on hieman ristiriitainen ratkaisu, sillä jo edellinen osakin oli jo komedia, ainakin nykyvinkkelistä katsottuna siis.

Joka tapauksessa Lady in Cement on letkeää ja viihdyttävää menoa, vaikkei ylläkän edellisen osan tasolle ja krediittiä legendaarisen Hugo Monten**ron  aikakaudelle tyypillistä svengaavasta soundtrackistä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Yksityisetsivä Tony Rome(1967)

 Alkuperäinen nimi: Tony Rome

Ohjaaja: Gordon Douglas

Käsikirjoitus: Richard L. Breen(Marvin Albertin novellin Miami Mayhem pohjalta)

Pääosissa: Frank Sinatra, Jill St. John, Simon Oakland, Gena Rowlands, Sue Lyon, Lloyd Bochner, Richard Conte

Sinatra Sinatroi taas vaihteeksi, tällä kertaa Miamissa operoivana yksityisetsivä Tony Romena, joka saa tehtäväksi viedä hotellista sammuneenna löytyneen nais(oletetun) nimeltään Diana vanhempiensa luokse, jotka edustavat kaupungin eliitiin kermaa ja joilla ei ole varaa menettää mainettaan tytärensä viinanhuuruisen illanvieton takia.

 Juttu paisuu laajempaan mittakaavaan, kun  Tony löytää asuntoveneensä myllättynä gangstereiden toimesta, jotka etsivät Dianan rintakorua ja gangstat sentään ovat herrasmiehiä, kun kysyvät Tonyltä, että haluaako hän vintin pimeäksi iskulla takaraivoon revolverin kahvasta vai kloroformilla.

 Ja juttu paisuu entistä laajempaan mittakaavaan, kun Tonyn ex-kollega  Ralph Turpin löytyy ammuttana Tonyn vastaanotolta ja Dianan perhekuvioista paljastuu yllättävä twisti.

Siinä välissä Tony Sinatroi, elikkä dokaa, iskee nais(oletettuja) ja leipoo jengiä lättyyn, mistä  nykyään joku saattaisi pahoitta mielensä, joten jos ahdistuu helposti ”poliittisesti epäkorrektista” 1900-luvun voihteestä, niin tämä(kin) kannattaa jättää väliin.

Vaikka  tätä ei ollut alunperin tarkoitettu komediaksi, niin alkekirjoittanutta nauratti lähes  koko leffan ajan, sillä Tony heitti niin nokkelia ja huvittavia one-linereitä, joista siteerata, mainittakoon esim ”Ollaanpa sitä niin sosiaalityönkeijää”, ”Nappaan pari valokuvaa Koti ja Puutarha-lehteen” ja ” Ette te ole Perhe. Olette joukko ihmisiä, jotka asuva samassa ositteessa” päätyivät allekirjoittaneen sanavarastoon.

Tony Rome tarjoaa eri viihdyttävä ja siteerattavan 60-luvun Neo-Noirin, jossa aurinko paistaa ja ”poliitsesti epäkorrekti” meininki rehottaa niin, että mielesäpahoittajia hirvittää”

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Birdy(1984)

 Ohjaaja: Alan Parker

Käsikirjoitus: Sandy Kroopf & Jack Behr(William Whartonin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Matthew Modine, Nicolas Cage, Bruno Kirby, John Harkins, Marshall Bell, Karen Young

Nyt arvostelussa legendaarisen Alan Parkerin(Keskiyön Pikajuna, Angel Heart) 40 vuoden takainen  liikuttava ja koskettava draama ystävyydestä, post-traumaattisesta stressihöiriöstä ja tietenkin elokuva tittelin mukaan linnuista.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Kaverukset Al  ja Birdy(oikea nimeä ei  tarinassa mainita) päätyvät sotimaan Vietnamiin(kirjassa 2.maailmansotaan)jossa Al haavoittuu fyysisesti ja Birdy henkisesti vajoten katatoniseen tilaan ja lempinimensä mukaan Birdy kuvittelee olevansa lintu.

Modine ja Cage vetivät hyvät pääosat ja krediittiä tunnelmaa kohottavasta soundtrackistä, josta vastasi legendaarinen Peter Gabriel ja vaikka soundtrackillä syylistyttiin ”Hornerismiin” elikkä  omien sävellysten kierrättämiseen James Horner-tyyliin, niin silti oli eeppistä kuulla leffassa  pieni pätkä Family Snapshotista, joka kuuluu allekirjoittaneen suosikkeihin PG:n tuotannosta.

Birdy on liikuttava ja koskettava kasarin draama, jonka tunnelmaa ainostaan laimentaa puskista tuleva naurettava loppuhuipennus.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Operaatio Atomisukellusvene(1961)

 Alkuperäinen nimi: Voyage to the Bottom of the Sea

Ohjaaja: Irwin Allen

Käsikirjoitus: Irwin Allen & Charles Bennett

Pääosissa: Walter Pidgeon,  Peter Lorre, Frankie Avalon, Michael  Ansara, Robert Sterling, Joan Fontaine, Barbara Eden

Nyt arvostelussa legendaarisen Irwin Allenin varhaistuotantoa oleva scifi-hifistely, joka poiki 4 kautta tehdyn samannimisen tv-sarja ja jonka  visuaalista puolta ilmettä leffan tuottanut 20th Century Fox kierrätti aiemmin arvostelemissani Fantastisessa Matkassa ja  Seikkailu syvyydessä, jota niin ikään Walter Pidgeon  tähditti.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Aikansa huipputeknologiaa edustava sukellusvene Seaview on neitsytmatkalla  P tai E-navalla, kunnes Post-Apokalyptinen ilmastonmuutos iskee ja värjää taivaan punaiseksi, joten sukellusveneen on pelastettava maailma menemällä Mariaanien haudalle laukaisemaan ohjus, joka jostain kumman syystä muka palauttaisi ilmaston normaaliin päiväjärjestykseen.

Matka ei ole helppo, sillä miehistö kohtaa Post-Apokalyptisen  ilmastonmuutoksen lisäksi lonkeropornoilua sekä vastusta operaatiolle sekä YK:n että veneessä olevan  sabotöörin osalta.

Ikäisekseen elokuvaksi näyttää visuaalisesti edelleen hyvältä, erityisesti BR2049-henkisen oranssien maisemien osalta, jotka toivat tähän paikoittain kunnon Nightmare Fuel- meininkiä muuten hupaisaan leffaan.

Operaatio Atomisukellusvene  on vaihteeksi hieman erilaista Irwin Allenia, muuta muuten keskivertoa parempi ja viihdyttävämpi 60-luvun scifi-hifistely.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Kesä 42(1971)

 Alkuperäinen nimi: Summer of ’42

Ohjaaja: Robert Mulligan

Käsikirjoitus: Herman Raucher

Pääosissa: Gary Grimes, Jennifer O’ Neill, Jerry Houser, Oliver Conant

Nyt arvostelussa kesän alkamisen kunniaksi kesäelokuvien  klassikko,  jota Stanley Kubrick  fanitti ja jota Tarantino pitää yhtenä parhaista 70-luvun elokuvista.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään kesää 1942 Nantucket Islandilla, jossa kaverukset Hermie(leffan käsikirjoittaja)  Oscy ja Benjie tekevät tyypillisiä teinijuttuja, kunnes Hermie bongaa Dorothyn, juuri naimisiin menneen naapurin rouvan, jonka aviomies on  ulkomailla sotimassa.

Hermien ja Dorothyn välille syttyy orastava ystävyys, joka myöhemmin saa” Rouva Robinson-viboja” Dorothyn jäätyä leskeksi.

Rouva Robinson-tyylisen romanssin takia  tästä saatettaisiin pahoittaa mieli nykyään, mutta allekirjoittanut, joka on tottunut 1900-luvun ”poliittisesti epäkorrektiin” populaarikulttuuriin  ei vähästä hätkähtänyt, ja ennen kaikkea Hermien ja Dorothyn romanssi kuvataan enemmän haikeana kuin törkynä, vaikka julkisesti tämän mielipiteen sanomisesta joutuisi canceloiduksi ja pahimmassa tapauksessa lynkatuksi.

Haikeaa tunnelmaa  kohottaa vielä legendaarisen Michel Legrandin säveltävämä soundtrack, jonka main theme, The Summer Knows nousi pop-standardiksi Frank Sintara, Johnny Mathisin, Andy Williamsin ja monien muiden esittämänä.

Nykyvinkkelistä katsottuna arveluttavasta päähenkilöiden romanssista huolimatta Kesä 42 on koskettava, liikuttava ja lämminhenkinen 70-luvun draama parhaimillaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Viiltävä terä(1985)

 Alkuperäinen nimi: Jagged Edge

Ohjaaja: Richard Marquand

Käsikirjoitus: Joe Ezterhas

Pääosissa: Jeff Bridges, Glenn Close, Robert Loggia, Peter Coyote, Lance Henriksen,  Guy Boyd, Karen Austin, Leigh Taylor-Young,  Marshall Colt, Michael Dorn, John Dehner

Nyt arvostelussa Richard Marquandin( Jedin paluu)  ohjaama ja Joe Eszterhasin( Basic Instinct)  kirjoittama niin ikään San Franciscoon sijoittuva Neo Noir.

Synkkänä ja myrskyisänä yönä joku murtautuu Forrester-nimisen avioparin rantahuvilaan ja murhaa vaimon, Pagen  ja sisäkön.

Aviomies Jack joutuu epäillyksi, kuten tälläisissä tapauksissa aina käy, mutta Jackiä edustava  asianajaja Teddy Barnes ja yksityisetsivä Sam Ransom  yrittävät puhdistaa Jackin maineen, vaikka molemmat piinaa vuosien takainen juttu, jonka vuoksi syytön henkilö joutui linnaan ja veti itsensä kiikkuun.

Elikkä  onko Jack Forrester syyllinen  vai  ei ja miten vanha Corona-mallinen  kirjoituskone liittyy juttuun?

Jagged Edge ei ole ihan Basic Instinctin veroinen mestariteos, mutta muuten erinomainen  ja jännä Neo Noir/ oikeussalitrilleri, jonka kruunaavat Loggian Oscar-ehdokkuudella huomioitu sivuosa pahasuisena yksityisetsivänä ja legrndaarisen John Barryn tunnelmaa kohottava soundtrack.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Valentino(1977)

 Ohjaaja: Ken Russell

Käsikirjoitus: Ken Russell & Mardik Martin ( Chaw  Makin& Brad Steigerin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Rudolf Nureyev, Michelle Phillips, Leslie Caron  Carol Kane, Seymour Cassel, William Hootkins, Felicity Kendall, Linda Thorson, Anthony Dowell, Peter Vaughan, Dudley Sutton

Nyt arvostelussa legendaarisen Ken Russellin CV:n aliarvostetuin teos: Biopicki legendaarisesta Valentinosta  Russellin tavaramerkiksi muodostuneen räikeän visuaalisen   tyylin ja Campin, Kitschin ja symboliikan viljelevän kuvaston siivittämänä.

Leffa etenee takautumien kautta kerrottuna, alkaen Valentinon hautajaisista, jossa Valentinon elämän tärkeimmät  nais(oletetut) muistelevat edesmennyttä rakastaan.

Leffa siis käy läpi Rudolfin elämän ja teot alkaen urasta Taxi Dancerinä, eräänlaisena   maksullisena tanssiseuralaisena aina Hollywoodin huipulle  asti, unohtamatta tietenkään naisseikkailuja ja huhuja romanttisesta suuntautumisesta mies(oletettuihin) 

Valentino oli Russellin 1.Hollywood-leffa, vaikka  filmattiin suurilta osin Espanjassa,  MGM ja UA vastasivat tuotannosta ja levityksestä ja ilmestyessään Valentino oli floppi, vaikka  saikin kehuja visuaalisesta puolesta ja roolisuorituksista sekä 3 BAFTA-ehdokkuutta puvustuksen,  kuvauksen ja tuotantosuunnittelun  osalta ja jälkeenpäin Russell totesi, että katui elokuvan tekoa  ja sitä, että jätti 2 vuotta myöhemmin julkaistun  Janis  Joplin-biopickin Rose tekemättä Valentinon takia.

70-luvun kriitikot, yleisö, elokuva-akateemikot ja Russell itse olivat väärässä, sillä allekirjoittanut piti tästä eri paljon ja  eri hienosti oli satu 100 vuoden takainen Hollywood lavastettua irstailuineen  kaikkineen, joten lieneekö  Damien Chazelle ottanut tästä inspiraatiota Babyloniin?

Valentino on  viihdyttävä, tyylikäs, räikeä ja tapahtumarikas kuvaus 100 vuoden takaisesta Hollywoodista ja yhdestä sen suurimmista tähdistä ja aivan liian aliarvostettu teos Russellin CV:ssä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pahan riivaamat(1987)

 Alkuperäinen nimi: The Believers

Ohjaaja: John Schlesinger

Käsikirjoitus: Mark Frost( Nicholas Conden kirjan The Religion pohjalta)

Pääosissa: Martin Sheen, Robert Loggia, Harris Yulin, Jimmy Smits,  Richard Masur, Helen Shaver, Harley Cross, Lee Richardson, Malick Bowens

Vooodo näytti olevan hyvin suosittu aihe Hollywoodissa 80-luvun loppupuolella, sillä silloin ilmestyi peräti 3 aihetta sivuavaa teosta, 6 vuotta sitten arvostelemani Angel Heart ja Käärme ja Sateenkaari.

Nyt arvostelussa samana vuonna AH:n kanssa ilmestynyt ja sen varjoon jäänyt  John Schlesingerin(Keskiyön Cowboy, Maratoonari) ohjaama Voodoosta nykypäivän New Yorkissa, joka  ilmestyessään osui ajan hermoon ja on nykyäänkin  pelottavan ajankohtainen teos edelleen.

Tarina polkaistaan käyntiin, kun sankari Cal Jamison jää leskeksi viallisen kahvipannun takia, joten Cal ja hänen poikansa Chris muuttavat New Yorkiin, jossa ystävänsä Martyn suosituksesta hän hakee paikkaa NYPD:n myssytohtorina.

Pian Cal pääsee näyttämään taitonsa, kun  Tom Lopez -niminen poliisi on joutunut todistamaan hämärän kultin suorittaman rituaalimurhan hylätyssä elokuvateatterissa ja nyt Lopezin lätkän vieneet kultistit ovat hänen jäljillä.

Pian kaupunkia koettelee sarja lisää samantyylisiä rituaaliamurhia, uhreina kaupungin  eliitin lapsia ja kun Lopez puukottaa itsensä ravintolassa, tulevat  Cal ja tutkinta johtava komisario McTaggert siihen tuloksen, että Voodoo haiskahtaa hyvin vahvasti tapauksessa ja myöhemmin McTaggertin jouduttua ikävän Voodoo kirouksen uhriksi, Cal saa selville, että hiljattain kaupunkiin saapunut poppamies  Palo on onnistunut luikertelemaan itsensä kaupungin eliitin suosioon ja vastineeksi maineesta ja mammonasta, eliitti on uhrannut lapsensa ja seuraavaksi kultti aikoo ottaa Chrisin seuraavaksi uhriksi.

Kuten alussa totesin, niin ilmestyessään tämä osui ajan hermoon  käsittelemällä eliittien väitettyjä kytköksiä okkultismiin ja muuhun mustan magian juttuihin ja nykyäänkin tämä on ajankohtainen teos, sillä eliitin väitetyt kytkökset ed mainittuihin  piireihin on  nostanut päätään viime vuosina salaliittoteoreioiden saavuttaessa  internetin myötä laajempaa yleisöä.

The Believers on  AH:n jälkeen 2.paras kasarin voodoo-elokuvista sekä hyvin ohjattu, näytelty ja kirjoitettu tarina mustasta magiasta yhdistettynä  eliittien korruptioon ja  väitettyihin kytköksiin  mustaan magiaan liittyen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Following(1998)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Christopher Nolan

Pääosissa: Jeremy Theobald, Alex Haw, Lucy Russell, John Nolan, Dick Bradsell

Nyt arvostelussa legendaarisen Nolanin 1.kokoillan elokuva, joka 26 vuotta myöhemmin sai Suomen ensi-iltansa viime Perjantaina.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Wannabe-kirjailija Bill päättää  alkaa seuraamaan  randomeita ihmisiä ulkona saadakseen inspiraatiota varteenotettavan kirjan henkilöitä varten.

Sitten Bill jää kiinni, kun  Cobb niminen tyyppi tulee juttelemaan hänelle ja niin Bill päätyy Cobbin kanssa murtautumaan ihmisten asuntoihin ihan vain jännityksen vuoksi.

Sitten Bill tapaa anonyymin blondin, jonka kanssa hän päätyy seukkaamaan, mutta sitten  tapahtuu ryöstömurha ja Bill huomaa tulleensa viilatuksi linssiin Cobbin sekä blondin toimesta

Film Noir tyyliin mustavalkoisena ja budjettisyistä johtuen 16MM-filmille kuvattu Following  on lyhyt ja ytimekäs mukaansatempaava mysteeri, josta tarkkasilmäiset ja Nolanin tuotannon tuntevat voivat bongata viitteitä myöhempiin Nolanin elokuviin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Paholaisen silmät(1985)

 Alkuperäinen nimi: Cat’s Eye

Ohjaaja: Lewis Teague

Käsikirjoitus: Stephen King

Pääosissa: James Woods, Robert Hays, Drew Barrymore, Candy Clark,  Kenneth McMillan, James Naughton, James Rebhorn, Mike Starr, Charles S. Dutton

Nyt arvostelussa vähemmän tunnettu toinen kasarin  kauhuepisodielokuva Stephen Kingin kynästä lähtöisin, ohjaajana Lewis Teague, jolle tämä oli toinen Stephen King-filmatisointi, sillä 2 vuotta aiemmin Teague ohjasi Cujo-filmatisoinnin.

Leffa sisältää tuttuun tyyliin 3 tarina, jotka linkittyvät toisiinsa  tittelissä mainitun kissan ohella, joka ilmestyy kuviin leffan prologissa, 2 ekan episodin lopussa, elikkä taas vaihteeksi suomentaja on ollut nokkela antaessaan leffalle suomenkielisen tittelin, vaikka pelkkä ”Kissan silmä” olisi ollut suorempi ja ytimekkäämpi suomennos.

Nyt kuitenkin asiaan:

” Quitters Inc”

1. episodi kertoo  kertoo ketjupolttajasta, joka lähtee radikaaliin vieroitushoitoon ja kyseessä on kirjaimellisesti radikaali vieroitushoito, sillä jos päähenkilö Dick syystä tai toisesta päätyy tupakoimaan, niin klinikka rankaisee Dickin sijasta hänen vaimoaan

”The Ledge”

2. episodi kertoo vedonvälittäjä  nimeltään Cressner, joka on saanut selville, että vaimo  on käynyt vieraissa, joten Cressner sieppaa  ausankantajan, ex-tennispelaaja Johnny Norrisin ja laittaa tämän  laskeutumaan kattohuoneistosta, ulkokautta ja jos Johnny selviää ehjin nahoin alas,  Cressner suostuu ottamaan avioeron ja jos Johnny ei suostu, Cressner  on jemmannut Johnnyn  Ford Mustangiin huimausaineta ja on valmis ilmoittamaan asiasta poliisille.

” General” 

3. episodin päähenkilö on  ed mainittu kissa, nimeltään General, joka  asuu Amanda-nimisen tyttö(oletetun) ja hänen äitinsä luona , mutta perheidyyliä häiriköi peikko, joka piinaa Amandaa öisin, mutta äiti ei usko peikkoihin ja pitää kissaa syyllisenä, joten lopussa peikko ja kissa ottavat eeppisen matsin.

Prologissa ”cameo-rooleissa” piipahtavat Cujo sekä Christine tappaja-auto ja allekirjoittaneen suosikki 3 episodista  oli Quitters Inc, koska  James Woods  pääosassa.

Ei ihan Creepshown’n veroinen mestariteos, mutta hyvä  j viihdyttävä kuitenkin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Kiss ja huvipuiston haamu(1978)

 Alkuperäinen nimi: Kiss Meets Phantom of the Park

Tunnetaan  myös nimillä: Attack of the Phantoms, Kiss Phantoms, Kiss - Naamiomiesten hyökkäys

Ohjaaja: Gordon Hessler

Käsikirjoitus: Jan-Michael Sherman & Don  Buday

Pääosissa: Gene Simmons, Paul Stanley, Peter Criss, Ace Frehley, Anthony Zerbe, Brion James, Carmine Caridi,  Deborah Ryan, Terry Lester

Nyt arvostelussa alunperin tv-elokuvaksi filmattu, mutta meillä ja muualla Euroopassa teattereissa esitetty leffa, joka kuuluu sarjassamme niihin elokuviin, jotka ovat niin huonoja, että ovat oikeasti hyviä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Kiss esiintyy Magic Mountain huvipuistossa, mutta hiljattain potkut saanut ex-työntekijä Abner Devereuax, jonka käsialaa puiston laitteet ovat, päättää kostaa sabotoimalla konserttia viemällä Kiss:in jäsenten taianomaiset amuletit ja korvaamalla  bändin  mekaanisilla kaksoisolennoilla 

Ilman amuletteja bändi ei mahda mitään Abnerille, koska amuletit antavat bändille  supervoimat, joten  siinä välissä bändi  auttaa puistossa pyörivää  Deborahia pelastamaan kihlattunsa  Samin, josta Abner on tehnyt orjansa ja erittäin kömpelösti  koreografioiduissa tappeluissa, bändi leipoo lättyyn robotteja ja tietenkin musisoivat.

Kuten alussa mainitsin, tämä on taas vaihteeksi niitä elokuvia, jotka ovat niin huonoja, että ovat oikeasti hyviä, koska käsikirjoituksessa ei ole mitään tolkkua,  näyttelijäintyöskentely on kökköä bändiä ja Anthony Zerbeä lukuunottamatta ja edellä mainitut  toimintaosuudet ja efektit ovat niin kömpelöitä, kuin 70-luvun tv-elokuvassa olla voi.

Ainakin leffan myötä tuli uutta tietoa, että rokkarit eivät ui. Hieman kyllä epäilen statementin todenperäisyyttä, etenkin kun statementtiä seuraavassa kohtauksessa  bändi hengailee uima-altaalla.

Kiss ja huvipuiston haamu on  kaikesta käppäisyydestän huolimatta ansainnut kulttistauksensa ja tästä voi nauttia, vaikka  ei bändiä fanittaisi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Fall Guy(2024)

 Ohjaaja:David Leitch 

Käsikirjoitus: Drew Pearce( Glen A. Larsonin luoman tv-sarjan pohjalta)

Pääosissa: Ryan Gosling, Emily Blunt, Aaron Taylor-Johnson, Hannah Waddingham, Winston Duke, Teresa Palmer Stephanie Hsu

Nyt arvostelussa kevään puhutuin leffa, joka perustuu  1981-86 pyörineeseen samannimiseen sarjaan.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Legendaarinen stunthenkilö Colt Seavers loukkaantuu pahasti ydinosaamisensa parissa ja ottaa loparit.

Puolitoista vuotta myöhemmin Colt elättää itsensä parkkeeraten  meksikolaisen ravintolan asiakkaiden autoja, kunnes tuottaja Gail soittaa ja värvää Coltin Australiassa kuvattavan  scifi-leffan pääosan stunthenkilöksi.

Colt epäröi aluksi, mutta ottaa homman vastaan kuultuaan, että ex-heila  Jody on ohjaamassa, mutta hommaan tulee mutkia matkaan, sillä projektia uhkaa keskeytys, sillä leffan tähti, Tom Ryder on kadonnut, joten Colt joutuu lähtemään etsimään kadonnutta toimintasankaria, mutta joutuu keskelle salaliittoa ja titteli ”Fall Guy”saa nokkelan kaksoismerkityksen, kun Colt joutuu epäilyksi kollegansa  murhasta  ja  saa haltuunsa Ryderin kännykän, joka sisältää raskauttavaa kuvamateriaalia Ryderistä.

Gosling on taas vaihteeksi kovassa iskussa pääroolissa ja jostain kumman syystä viime vuonna uransa lopettanut Kiss on ollut tänä keväänä kovassa huudossa, sillä TFG on jo kevään toinen elokuva, missä I Was Made  for Lovin You soi ja tässä vielä sekä originaalina, että säveltäjä Dominic Westin coveroimana instrumenttaalisena versiona pitkin leffaa.

Ja kuten näiden vanhojen tv-sarjojen filmatisoinneissa(lukuunottamatta Miami Viceä)  niin tähänkin on saatu alkuperäiset pääosan esittäjät pyörähtämään yhden repliikin ”Cameo-rooleihin” elikkä Lee Majors ja  Heather Thomas tässä tapauksessa ja oikean Cameo-roolin puolestaan tekee itse Aquaman, elikkä Jason Momoa.

Lopputekstien aikana nähdään bloopereita ja lyhyt loppukevennys.

TFG on kevään hauskin, viihdyttävin ja vauhdikkain leffa, joka kannattaa kokea ehdottomasti  valkokankaalta nähtynä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Civil War(2024)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Alex Garland

Pääosissa: Kirsten Dunst, Wagner Moura, Stephen McKinley Henderson, Cailee Spaeny, Nick Offerman, Jesse Plemons, Karl Glusman, Nelson Lee

Nyt arvostelussa  legendaarisen A24- lafkan  uusin leffa.

Eletään määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa,  jossa USA:ssa on on meneillään taas vaihteeksi sisällissota, jonka Casus belliä ei elokuvassa mainita missään vaiheessa.

Tarinan päähenkilöt  Lee,  Joel,  Jessie ja Sammy ovat sotatoimittajia, jotka lähtevät  D.C:hen  haastattelemaan presidenttiä ja matkaan aikaan sankarimme  tyypillisiä konfliktien lieveilmöitä kärsivistä siviileistä liipasinherkkiin sotilaisiin ja niihin, jotka eivät ole moksiskaan meneillään olevasta konfliktista.

Melko pelottavan ajankohtainen leffa kyseessä  siis ja ajankohtaisuutta tehostavat ennestään leffan alussa nähtävän presidentin puheen sekaan leikatut uutiskuvat USA:n  mellakoista  vuosilta 2017-21, joten on hyvinkin ilmiselvää, ketä Nick Offermanin esittämä presidentti parodioi.

CV on erinomainen ja pelottavan ajankohtainen dystopiakuvaus, jossa samalla myös nokkelaa satiiria USA:n  yhteiskunnan nykytilasta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Sarjamurhaajamutsi(1994)

 Alkuperäinen nimi: Serial Mom

Ohjaus & Käsikirjoitus: John Waters

Pääosissa: Kathleen Turner, Sam Waterston, Ricki Lake, Matthew  Lillard 

Nyt arvostelussa ” Roskan  Paavina” titleeratun John Watersin lystikäs komedia ”hieman erilaisesta” kotirouvasta.

 Sutphin-nimisen  perheen  äiti  Beverly vaikuttaa päältäpäin katsottuna tyypilliseltä kotirouvalta, mutta todellisuudessa Beverly on sarjamurhaajaa, jonka uhriksi valikoituu, jos kiusa hänen jälkikasvuaan tai vinoilee  muuten vain yleisesti.

Lopulta Beverly jää kiinni, jonka jälkeen  luvassa vuosikymmenen oikeudenkäynti, mediasirkus  ja muuta yleistä hälinää.

Kathleen Turner vetää uransa 2. parhaimman roolisuorituksen tässä Huuman (Body Heat, 1981) jälkeen ja krediittiä allekirjoittanen suosikkilaulaja Barry Manilowin hitin ”Daybreak” käytöstä leffan aikana peräti 3 kertaa..

Sivuosissa piipahtavat mm 20 vuotta ennen tämän elokuvan ilmestymistä etusivuja hallinnut  Patty Hearst,  Suzanne Sommer ja Joan Rivers  Cameo-rooleissa sekä leffan julkaisun aikana pinnalla ollut tyttö(oletettu)bändi L7 ja ohjaaja itse ääniroolissa Ted Bundyn roolissa, mikä muuten on anakronismi, sillä Bundy istahti tuoliin 5 vuotta aiemmin.

Serial Mom on lystikäs ja riemastuttavan  poliittisesti epäkorrekti komedia 30 vuoden takaa, jollaisia ei enää tehdä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Ghostbusters: Frozen Empire(2024)

 Ohjaaja: Gil Kenan

Käsikirjoitus: Gill Kenan & Jason Reitman 

Pääosissa: Paul Rudd, Carrie Coon, Finn Wolfhard, Mckenna Grace, Kumail Nanjiani, Celeste O’ Connor, James  Acaster,  Logan Kim, Patton Oswalt,  Emily Alyn Lind, Bill Murray, Day Aykroyd, Ernie Hudson, Annie Potts, William Atherton 

Nyt arvostelussa  Kesäkuun 8.päivä 40 vuotta täyttävä GB-franchisen tuorein ja 5.osa.

Koska allekirjoittanut ei ole nähnyt vielä(kään) 3 vuoden takaista edellistä osaa, niin arvostelu ei sisällä spoilereita.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Uuden sukupolven GB:t,  Spenglerin perhe ft Gary Grooberson ja alkuperäinen GB sekä  Nadeem joutuvat  tositoimiin, kun  Ray ostaa 50$  Nadeemiin  isoäidille kuuluneen mystisen pallon, joka pitää sisällään kirjaimellisesti jäätävän muinaisen demonin nimeltään Garrakka, joka pistää New Yorkin jäihin kirjaimellisesti.

Vaikka tosiaankin edellinen osa on näkemättä, niin siitä huolimattaallekirjoittanut  pysyi  hyvin kärryillä leffan tapahtumista sekä uuden sukupolven GB:n jäsenistä ja pari kertaa tuli naurettua ääneen leffan aikana,

Frozen Empire on keskivertoa parempi ja viihdyttävämpi GB-leffa, vaikkakin alkaa tämäkin franchise jo nähnyt parhaat  päivänsä, joten varmaan lienee uusi rebootaus kohta jo paikoillaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Godzilla x Kong: The New Empire(2024)

 Ohjaaja: Adam Wingard

Käsikirjoitus: Terry Rossio, Simon Barrett, Jeremy Slater

Pääosissa: Rebecca Hall, Brian Tyree Henry, Dan Stevens, Kaylee Hottle, Fsla Chen Rachel House

Nyt arvostelussa WB:n ja Legendary Picturesin Monsterverse-saagan 5 ja tuorein osa.

Arvostelu saattaa sisältä joitain spoileria  edelliseen osaan liittyen.

3 vuotta sitten Kong Godzilla ottivat yhteen Hong Kongissa ja kohtasivat Mechagodzillan ja lopputuloksena Kong muutti maanalaiseen  viidakkoon  ja Godzilla sai viran virallisena Kaijujen  vastaisena experttinä.

3 vuotta myöhemmin Kong kaipaa lajitovereita ja  Godzilla asuu Colosseumilla, kunnes Kong löytää sattumalta lajitovereita vieläkin syvemmältä, mutta lajitoverit elävät Skar King-nimisen gorillan diktatuuriin  alla, joten Kong ja Godzilla päättävät tehdä yhteistyötä ja tällä kertaa Rio valikoituu  taistelutanneriksi ja mukaan rähinään liittyvät Shimo ja Mothara.

Siinä sivussa  edellisestä osasta tutut tohtori Andrews, Bernie ja Jia koheltavat taustalla.

Elikkä sitä samaa kuin ennenkin, elikkä Kaijut riehuvat ja pistävät  kaupunkeja päreiksi ja mukanokkelat ihmishahmot  koheltavat taustalla, mutta sentään jotain uuttakin on keksitty, kuten vielä syvemmällä asuvat CGI-kädelliset ja Kongin Thanos henkinen hanska, joka asetetaan Kongin käteen Kiss:n I Was Made for Lovin’n You:n soidessa taustalla ja klassikkojen  käyttö soundtrackillä tuntui pliisulta yritykseltä   rip-offata  MCU:n elokuvien uniikkia ideaa klassikkojen  käytöstä elokuvissaan, joten en kyllä ihmettele, että minun lisäksi teatterissa tätä oli katsomassa 4 tai 5 katsojaa, mutta saattoi  toki  päivällä ja  17:35 esitysajalla olleen osuutta vähäiseen katsojamäärään.

GxK  on tyypillistä Kaijuilua taas vaihteeksi ja hyvä esimerkki siitä, että näinkin tuore franchise  menettää parhaan teränsä  10 vuoden ja 5 leffan jälkeen, joten toivottavasti jättäisivät Kongin ja Godzillan rauhaan, tai sitten rebootaisivat franchisen uudelleen  10 vuoden kuluttua.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Bostonin kuristaja(1968)

 Alkuperäinen nimi: The Boston Strangler

Ohjaaja: Richard Fleischer

Käsikirjoitus: Edward Anhalt(Gerold Frankin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Tony Curtis, Henry Fonda, George Kennedy, William Marshall, William Hickey, Sally Kellerman, James Brolin,  Murray Hamilton, Jeff Corey,  Dana Elcar,  Mike Kellin,  George Voskovec

Nyt arvostelussa ei ihan  faktojen mukainen, mutta silti aikaansa edellä ollut tositapahtumiin perustuva trilleri vuosina 1962-64 riehuneesta Bostonin kuristajasta.

Leffa siis kertoo tarinan sekä tappajan että poliisien näkökulmasta kerrottuna, vaikkei ihan faktojen mukaisesti, mutta aikaansa edellä tämä on ollut tarinan osalta, sillä  ennen 70-lukua ilmestyneitä sarjamurhaajista, oikeista ja fiktiivisistä kertovia elokuvia  ei juurikaan  tehty, ehkä siksi, että kyseisen kategorian rikokset ja niiden tekijät olivat harvassa siihen aikaan.

Bostonin kuristaja on tarinansa lisäksi ollut aikaansa  edellä myös  teknisen puolen osalta, sillä yhdessä samana vuonna julkaistun Thomas Crownin tapauksen ohella tämä oli ensimmäisiä elokuvia, joissa käytettiin  myöhemmin useista  Brian De Palman elokuvista ja 24-sarjasta tuttua Split Screen-tekniikkaa  ja jo tässä sitä käytetään melkoisen kekseliäästi eräässä kohtauksessa, jossa kuvataan rikospaikalla lojuvaa ruumista sekä hetkeä ennen ruumiin löytymistä.

Tony Curtis veti mainion roolin kuristajana, vaikka jälkeenpäin onkin kritisoitu sitä, että Curtis oli liian vanha rooliin, koska Albert DeSalvo, oikea Bostonin kuristaja oli rikosten aikaan noin 30 ja Curtis puolestaan oli 6 vuotta vanhempi ja mitenköhän elokuvan laita olisi ollut, jos Curtisin sijasta pääosassa olisi nähty Warren Beatty, Robert Redford tai Horst Buchholz, joita myöskin kaavailtiin rooliin.

Myös tutkimuksia johtavina poliiseja, John S. Bottomlyä ja Phil DiNatalea  esittävät Henry Fonda ja George Kennedy vetivät myöskin mainiot roolit ja allekirjoittaneen naama pysyi peruslukemilla, vaikka mielessäni pyöri Kennedyn hupaisat poliisiroolit elokuvasta  Maanjäristys(1974) ja Mies ja Alaston ase-trilogiasta.

Bostonin kuristaja on tyylikäs, jännä ja tarinansa ja teknisen puolensa osalta aikaansa edellä ollut  hieman faktoja  oikova  tositapahtumiin  perustuva  sarjamurhaajatarina.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Fantastinen matka(1966)

 Alkuperäinen nimi: Fantastic Voyage

Ohjaaja: Richard Fleischer

Käsikirjoitus: David Duncan & Harry Kleiner (Jerome Bixbyn&  Otto Klementin tarinan pohjalta)

Pääosissa: Stephen Boyd, Edmond O’ Brien, Raquel Welch, Donald Pleasence, Arthur Kennedy,  Arthur O’ Connell,   William Redfield, James Brolin,  Jean Del Val

Nyt arvostelussa klassinen 60-luvun scifi-hifistely, joka toimi inspiraationa Joen Danten 21 vuota myöhemmin ilmestyneelle mestariteokselle Innerspace ja  lähdemateriaalina parodioille Simpsoneissa sekä 2 kertaa Aku Ankassa.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Mullistavan kutistusteknologian keksijä, tohtori Jan Benes vaipuu koomaan jouduttuaan murhayrityksen kohteeksi, joten kuuluisa aivokirurgi Peter Duval ja 4 muuta tyyppiä kutistetaan ja pistetään sukellusveneeseen, jolla sitten hurautetaan  operoimaan  koomassa olevan  Benesin aivoihin kirurgoimaan, mutta mutkia matkaan tuovat elimistön puolustusjärjestelmä  sekä miehistön joukossa oleva sabotööri.

58 vuotta vanhaksi elokuvaksi visuaalinen puoli näyttää edelleen hienolta, vaikka kuvat verisuonesta tuovat vahvasti mieleen laavalampun sisällön, mutta nykyelokuviin verrattuna tehostepuolella ollaan taas vaihteeksi oltu luovia.

Fantastinen matka on myös ollut pioneerinä kirja ja elokuva-alan yhteistyössä 2 vuotta ennen 2001:stä, sillä  20th Century Fox palkkasi Isaac Asimovin kirjoittamaan  käsikirjoituksen kirjana, mutta studio mokasi markkinoinin osalta julkaisemalla kirjan puoli vuotta ennen leffan ensi-iltaa, joten monet luulivat , että leffa perustuu Asimovin kirjaan.

Fantastinen matka on taas vaihteeksi hyvä esimerkki klassisesta tarinavetoisesta scifi-hifistelystä, jollaisia ei enää tehdä, sillä  98% nyky-yleisöä kiinnostaa tarinan sijasta enemmän toiminta ja efekteillä kikkailu, ikävä kyllä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Operaatio Mars(2000)

Alkuperäinen nimi: Mission to Mars 

Ohjaaja: Brian De Palma

Käsikirjoitus: Jim & John Thomas, Graham Yost( Lowell Cannonin tarinan pohjalta)

Pääosissa: Gary Sinise, Tim Robbins, Don Cheadle, Kim Delaney, Jerry O’ Connell, Connie Nielsen

Nyt arvostelussa melkoinen outolintu De Palman CV:ssä, jonka hän ilmeisesti teki saadakseen rahaa Femme Fatalen(2002) tekemistä varten.

Vaihtoehtoisessa  vuodessa 2020, joka näytti  päällepäin  katsottuna paremmalta kuin mitä kyseinen vuosi todellisuudessa oli, joukko astronautteja lähtee  Marsiin, mutta mystinen hiekkatornado surmaa suurimman osan astronauteista ja  sitten avaruusasemalta käsin  tapahtumia todistaneet astronautit lähtevät  paikan päälle, löytävät yhden kollegoistaan elossa ja saavat selville, että Marsissa on elämää ja  samalla selviää maailmankaikkeuden mysteerit.

Kuten alussa totesin, tämä on melkoinen outolintu De Palman CV:ssä, sillä lievästi aliarvostettu, Pahan voima(The Fury, 1978) on tämän lisäksi ainoa scifi-hifistely De Palman CV:ssä ja De Palma on muutenkin tulluttunnetuksi siitä, ettei hän kikkaile elokuvissaan tehosteiden kanssa, mutta tämäpä olikin täyttä CGI:n riemujuhlaa ja eipä De Palma ole ainoa  vanhan koulukunnan mestari, joka on joutunut tekemää kaupallisempia elokuvia saadakseen rahoitusta omille projekteille.

Elokuvan tarina oli 00-luvun scifi-hifistelyksi yllättävän mielenkiintoinen ja krediittiä leffan soundtrackistä, josta vastasi De Palman leffaan 3. kerran Ennio Morricone ja parhaiten soundtrackiltä jäivät mieleen kappaleet  ” Where?” ja   ”A Heart Beats in Space”.

Ei ihan tyypillisemmästä päästä oleva De Palman leffa, mutta kiinnostavan tarinan ja musiikin osalta  tämä edustaa keskivertoa parempaa osastoa De Palman CV:ssä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Oopperan kummitus(1998)

 Alkuperäinen nimi: IL fantasma dell’ Opera

Ohjaaja: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento, Gérard Brach,  Giorgina Caspari( Gaston Leroux:in romaanin pohjalta)

Pääosissa: Julian Sands, Asia Argento, Andrea Di Stefano

Dario Argento ja kuvaaja  Ronnie  Taylor  palasivat 11 vuotta Operan pariin hyvin oudossa filmatisoinnissa Oopperan kummituksesta, joka samalla on myös outolintu Argenton CV:ssä.

Ai että miksi tämä on outo? No siksi, että tällä kertaa kummitus ei ole naamion alle kätkeytyvät epämuodostunut hiippari, vaan  Mooses-tyyliin hylätyksi joutunut ja  oopperan katakombeissa asuvien rottien kasvattama hippilettinen hunks, joka hankkiutuu katakombeihin eksyvistä hyvinkin gorepitoisesti, mm seivästämällä yhden tyypin luolan lattiasta törröttävään kivimuodostelmaan.

Ja jostain kumman syystä Argenton version kummitus tykkää hengailla öisin oopperan katolla hallusinoimassa liekehtivästä hiirenloukusta, joka jyrsijöiden sijasta on napannut ihmisiä sekä vähäpukeisesta oopperadiiva Chirstinestä.

Ja jostain kumma syystä  Argenton versio sisältää myös tarpeetonta irstailua, kun  Paroni Raoul vierailee  haaremissa ja Oopperan  johtaja  on namusetä, joka tilaa Sveitsistä asti suklaata, sillä 1800-luvun Ranskassa  ei ilmeisesti ollut tuohon aikaa suklaata

Musiikeista vastasi itse  Ennio Morricone, jolle tämä jäi viimeiseksi sävellykseksi Argenton leffaan ja enpä olisi uskonut kuunaan sanovani, että tällä kertaa EM ei onnistunut sävellyksen parissa ja  leffan soundtrack oli laimein  allekirjoittaneen kuulemma EM:n soundtrack.

Julian  Sands sentään veti hyvä pääroolin kummituksena ja se oli sentään ainoa positiivinen  asia tässä leffassa.

Oopperan kummitus vuosimallia 1998 on  melkoinen  outolintu Argenton elokuvaksi ja Oopperan  kummitus-filmatisoinniksi, jonka katsoo kertaalleen läpi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Kultahattu(1974)

Alkuperäinen nimi: The Great Gatsby

Ohjaaja: Jsck Clayton

Käsikirjoitus: Francis Ford Coppola( F. Scot Fitzgeraldin romaanin pohjalta)

Pääosissa: Robert Redford,   Sam Waterston, Mia Farrow, Bruce Dern, Scott Wilson, Karen Black,  Lois Chiles, Edward Herrmann, Robert Blossom, Patsy Kensit, Vincent Schiavelli

Nyt arvostelussa FSF:n tunnetuimman  kirjan   3.  ja paras ( allekirjoittaneen näkemistä) filmatisoinneista, jonka ensi-illasta on kulunut tasan  50 vuotta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1922 Long Islandilla, jonne Nick Carraway saapuu kesälomalle ja eräänä iltana Nick tapaa naapurissa asuvan miljonäärin  Jay Gatsbyn, joka on ihastunut Carrawayn serkkuun, Daisyyn, joka on naimisissa Tom  Buchananin  kanssa ja Tom puolestaan tapailee salaa paikallisen mekaanikon, George Wilsonin vaimoa Myrtleä ja kun molemmille aviomiehille pääsevät jäljille toistensa syrjähypyistä, niin siitä tietenkään hyvä heilu ja tällä kertaa viattomat sivuhenkilöt saavat osansa skeidaisesta lopusta.

Vaikka ilmestyessään tämä oli floppi, Coppola ei ollut ylpeä  käsikirjoituksestaan ja Baz Lurhmannin   ja Family Guyn pilattua tarinan maineen, on tämä siitä huolimatta hyvin näytelty, puvustettu ja lavastettu 70-luvun laatudraama ja jos aiotte jonkin filmatisoinnin tästä tarinasta katsoa, niin välttäkää 2013 filmatisointia kuin ruttoa ja katsokaa mielummin tämä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Drive-Away Dolls)2023)

 Ohjaaja: Ethan Coen

Käsikirjoitus: Ethan Coen & Tricia Cooke

Pääosissa: Margaret Qualley, Geraldine, Viswanathan, Beanie Feldstein, Colman Domingo, Joey Slotnick, C. J. Wikson, Bill Camp, Matt Damon, Pedro Pascal

Nyt arvostelussa Coenin veljesten tai tarkemmin sanottuna 1/2 veljeksen ohjaama ja osittain kirjoittama rikoskomedia.

Leffan alkaa vauhdikkaasti, kun Santos-niminen tyyppi menettää päänsä kujalla ja hänen mukaan ollut metallinen matkalaukku varastetaan.

Eletään vuotta 1999 Philadelphiassa  jossa  neljän kirjaimen pariskunta,  Jamie ja  Marian lähtevät Floridaan, jossa jälkimmäisen täti asuu.

Matka varten he vuokraavat auton Curly-nimiseltä tyypiltä, mutta nais(oletettujen) vuokraama Dodge Aries oli tarkoitus vuokrata toisille tyypeille, jotka niin ikään ovat matkalla Floridaan viemään Dodgen tavaratilassa olevaa laukkua sekä kylmälaukkua, joka sisältää kokoelman kipsivaloksia erään senaattorin ja muiden isojen kihojen ”Magic Johnsoneista” ja kylmälaukussa puolestaan on Santosin pää.

Tämä oli vaihteeksi hyvin epätyypillinen Coen-elokuva, sillä tämä  on 1.kerta kun toinen veljeksistä tekee elokuvan vaimonsa kanssa ja eipä tässä näkynyt yhtään  veljesten aiemmista elokuvista tuttuja tähtiä ja vaikka huumoria oli mukana, niin aiempiin veljesten elokuviin verrattuna se oli yllättävän häröä ja paljon tuli höröteltyä äänen Quaellyn esittämän Jamien repliikeille.

Coen-elokuvaksi tämä oli  myös aiempiin verrattuna yllättävän  lyhyt, sillä kestoa oli runsaat 84min, mutta kyllä siinäkin ajassa kerkesi sattumaan ja tapahtumaan kaikkea hassua.

DAD  on hyvin epätyypillinen Coen-elokuva, mutta siitä huolimatta 1/2 veljeksen kädenjälki on tässäkin vahvasti esillä, vaikka olikin huumoriltaan yllättävän härö ja pituudeltaan lyhyt ja ytimekäs aiempiin Coen-elokuviin verrsttuna, mutta enpä muista milloin allekirjoittanut olisi viimeksi nauranut leffateatterissa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Dyyni: Osa kaksi(2024)

 Alkuperäinen nimi: Dune: Part 2

Ohjaaja: Dennis Villeneuve

Käsikirjoitus: Dennis Villeneuve & Jon Spaiths( Frank Herbertin romanin pohjalta)

Pääosissa: Timothèe Chalamet, Zendaya, Rebecca Ferguson, Josh Brolin, Javier Bardem, Dave Bautista, Stellan Skarsgård, Christopher Walken, Austin Butler, Florence Pugh,  Léa Seydoux, Charlotte Rampling, Souheila  Yacoub, Anya Taylor-Joy 

Aavikolla   tajuntaa  laajentavat avaruushipit ovat taas asian ytimessä nyt arvostelussa olevassa 3 vuoden takaisen  Dyyni-filmatisoinnin jatko-osassa.

Tarina jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin, elikkä Herttua Leto sai surmansa, Paul ja äitinsä Lady Jessica päätyivät aavikolle ja nyt he ovat osa aavikon alkuperäisväestöä, sinisistä silmistään tunnettua Fremen-kansaa ja nyt Paulin johdolla sorrettu alkuperäisväestö käy taistoon Paronia ja taisteluun mukaan liittyvää Keisaria  vastaan.

”Uusina”kasvoina  jatko-osassa nähdään Christopher Walken Keisari  Shaddam 4:tenä, Florence Pugh ed mainitun  tyttärenä Prinsessa Irulan Corrinona, Léa Seydoux  Lady Margot Fenringinä ja koska 98% nykymuusikoista on pinnallisia ja pedantteja  ja kaikki hyvät ovat joko eläkkeellä, keskittynee ydinosaamiseensa  tai edesmenneitä, niin tällä kertaa  Paronin veljenpoikaa, Feyd- Rauthaa  tulkitsee toissavuoden Elvistelystä tunnettu Austin Butler, joka toi leffaan hieman tahatonta koomisuutta, leffaan sillä,  jostain kumman syystä Feydin puheäänestä tuli allekirjoittaneelle mieleen   Christian Balen legendaarisen  Batman-örinän.

Ykkösosan tavoin visuualinen puoli on jälleen kohdillaan, vaikka allekirjoittanut  arvostaa enemmän 40 vuoden takaisen  Lynch-filmatisoinnin  käytännön efektejä ja lavasteita paljon enemmän ja siinä missä 3 vuoden takainen ykkönen oli täyttä synkistelyä harmaan väripaletin takia, niin tässä jatko-osassa väriä riittää vaikka muille jakaa, sillä tässä oltiin ykköstä enemmän aavikolla ja etenkin pidin alkupuolen  BR2049-henkisestä oranssista väripaletista.

Lisäksi krediittiä siitä, että ykköseen verrattuna tässä oli enemmän äksöniä ja allekirjoittanut ei edelleenkään lämmennyt Hans Zimmer maailmanmusiikkiviboja  edustavalle soundtrackille.

Dyyni 2 on edeltäjään eeppisempi, viihdyttävämpi ja vauhdikkaampi ja mielenkiinnolla odotamme saagan huipentavaa 3.osaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Church(1989)

 Alkuperäinen nimi: La Chiesa

Ohjaaja: Michele Soavi

Käsikirjoitus: Michele Soavi, Dario Argento, Franco Ferrini, Darnano Sacchetti

Pääosissa:  Hugh Quarshie, Tomas Arana,  Asia Argento Barbara Cupisti,  Giovanni Lombardi Radice,  Feodor Chaliapin Jr

Nyt arvostelussa Italokauhun viimeiseiä klassikoita, jonka ensi-illasta on  tänään kulunut tasan 25 vuotta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Keskiajalle sijoittuvassa prlogissa Saksalainen ritarikunta lahtaa joukon oletettuja satanismin harjoittajia, jotka haudataan luolaan, jonka päälle kohoaa  vuosikymmeniä myöhemmin kirkko, jonne sekalainen joukko jää loukkuun, kun kostonhimoiset satanistit palaavat kummittelemaan.

Alunperin Lamberto Bavan mestariteoksen  Demons(1985) kirjoitettu leffa muuttui melkoiseksi sekamelskaksi, kun Argento ja  monen Lucio Fulcin mestariteoksen kynäillyt Sacchetti päättivät tulla mukaan projektiin ja tämön myötä leffan tunnelmaa heittelehtii laidasta laitaan.

Krediittiä The Church ansaitsee kuitenkin Italokauhulle tyypillistä huikeasta soundtrackistä, josta vastasivat Agenton hovisäveltäjänä tunnetun Goblinin lisäksi itse Phillip Glass ja ELP:n Keith Emmerson.

The Church on keskivertoa parempi Italokahu sekavasta ja vakavasta kauhusta Campin puolelke heittelehtivästä  tarinasta huolimatta, sillä tämän jälkeen Italokauhu koki kovan kolauksen Agenton alettua tehdä kehnompia leffoja ja Fulcin vaihdettua hiippakuntaa 1996.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

The Stendhal Syndrome(1996)

 Alkuperäinen nimi: La Sindrome  di Stendhal

Ohjaus & Käsikirjoitus: Dario Argento, Tarina: Franco Ferrini

Pääosissa: Asia Argento Thomas Kretschmann, Marco Leonardi, Luigi Diberti, Paolo Bonacelli, Julien  Lambroschini

Nyt arvostelussa Argenton  uran kehnoimman kauden elikkä ysärin parhain teos, joka tuli nähtyä eilen 35MM-filmiltä Arkiston esittämänä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Roomalainen poliisi  Anna Manni on jäljittänyt jo pidemmän aikaan  sarjamurhaaja/raiskaaja  Alfredo Grossia ja on onnistunut jäljittämään tämän museoon Firenzessä.

Museossa Anna saa kuitenkin Stendahlin syndroomana tunnetun  oireyhtymän, joka iskee kun taide-elämys käy liian intesiiviseksi.

Toivuttuaan Anna on hukannut muistinsa ja virka-aseensa ja kaiken lisäksi Alfredo saapuu Annan hotellihuoneeseen tekemään temppunsa, mutta jättää Annan henkiin toistaiseksi.

Anna lähtee isänsä ja 2 veljensä luo hermolomalle, mutta Alfredo onnistuu jäljittämään Annan ja sieppaa hänet ja tekee tempunsa toistamisen, mutta Anna onnistuu pakenemaan ja tappamaan Alfredon.

Sitten Anna hommaa blondin peruukin ja tapaa ranskalaisen taideopiskelija Marieen(nimestä huolimatta miesoletettu) huolimatta. mutta Alfredon tapaus ei jättä Annaa rauhaan ja pian Anna alkaa käyttäyytymään omituisesti.

3 vuotta aiemmin ilmestyneen Trauman tapaan tämänkin piti olla Hollywood-tuotanto ja pääosaan oli kiinnitetty Bridget Fonda, mutta onneksi Dario viisaana tyyppinä ei antanut Hollywoodin pilata toistamiseen hengentuotostaan ja päätti siirtää tuotannon kotimaahansa ja roolittaa tyttärensä pääosaan ja hyvä niin, sillä The Stendahl Syndromen tarina on sen verran raju ja valtavirrasta poikkeava, ettei Hollywoodissa olisi uskallettu tälläistä tehdä ilman rankkaa sensurointia.

Rajuja menoa  luo myös elokuvan musiikki ja äänimaisema, sillä Ennio Morriconen Rosemaryn painajainen-henkinen lallatus-soundtrack sekä elokuvassa  erilaiset äänet kuiskauksista hevosten kavioiden kopinaan, jotka kuvaat elokuvassa nöhävien maalausten tapahtumia luovat harvinaisen kuumottavan tunnelman tähän.

The Stendahl Syndrome  on Argenton viimeiseiä mestariteoksia ja tämän jälkeen Argenton seuraava mestariteosta, elikkä toissavuoden Dark Glasses-elokuvaa saatiin odottaa peräti 26 vuotta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Watchmen(2009)

 Ohjaaja: Zack Snyder

Käsikirjoitus: Alex Tse & Hayter( Sarjakuvaromaani Vartijat pohjalta)

Pääosissa: Jackie Earle Haley, Jeffrey Dean Morgan, Billy Crudup, Patrick Wilson, Matthew Goode, Malin Åkerman, Carla Gugino Stephen McHattie,  Matthew Frewer, Danny Woodburn

Nyt arvostelussa allekirjoittaneen kirjoissa kaikkien aikojen  paras DC/sarjakuva-adaptio, jonka ensi-illasta on tänään kulunut tasan 15 vuotta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vaihtoehtoista vuotta 1985 vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa USA on voittanut Vietnamin sodan, Nixon  on edelleen presidentti ja supersankarit  ovat olleet osa  todellisuutta 40-luvulta lähtien ja 1. supervoimia omaava sankari taas 50-luvulta lähtien ja kylmä sota käy edelleen kuumana.

Eläköitynyt sankari nimeltään Koomikko  defenstraatioidaan asuntonsa ikkunasta ja Rorschach, joka toimii edelleen naamioalalla, vaikka ei hallituksen  palkkalistoilla olevat  sankarit ovat olleet lainsuojattomia vuodesta 1977 lähtien alkaa tutkimaan tapausta ja päättelee, että joku napsii vanhoja sankareita pois maisemista, mutta  Batman-plagiaatti Yöpöllö,  Ozymandias , oma-aloitteisesti eläköitynyt sankari Tri. Manhattan, tarinan ainoa supervoimat  omaava hahmo ja USA:n ydinpelote ja  lekuri tyttöystävä Silkkiaave eivät ota Rorschachin  teoriaa tosissaan, joutuvat  Vartijat palaamaan takaisin kehiin, kun Manhattan pakenee Marsiin median väitettyä häneen aiheuttaneen syöpää läheisilleen ja Ozymandias puolestaan joutuu murhayrityksen kohteeksi ja Manhattanin yllättävän Mars-matkan takia NL käy  röyhkeäksi   Afganistanissa,  sillä USA:n ydinpelote on poissa.

Kesti peräti 23 vuotta, että Time-lehden 100 parhaan nykyromaanin listalle ainoana sarjakuvana päätynyt Vartijat sai filmatisoinnin, mutta olisin kyllä mielelläni nähnyt tämän jo 80 tai 90-luvulla tehtynä elokuvana ja jos näin olisi tapahtunut olisi  leffa tavoittanut  silloin vuosikymmenen  ja lähdemateriaalinhengen  paremmin ja olisi ollut myös jännää  Rorschachin naamio ja Tri. Manhattan  toteutettuna  käsintehtyinä efekteinä, mutta CGI-kauden elokuvaksi  leffa on hyvin tavoittanut kasarin hengen lavastuksen, puvustuksen  ja musiikkien myötä ja ainoa mikä pisti silmään on elokuvassa  oikeat autot, kun sarjakuvassa autot  ovat futuristisia kotteroita sarjakuvasta ja niin ikään sarjakuvasta tutut ilmalaivat pistivät oikeiden autojen rinnalla nähtynä  pahasti silmään.

Visuaalisen puolen lisäksi  leffa ansaitsee myös krediittiä soundtrackistä, jossa soivat mm Phillip Glass Leonard Cohen ja Mozart ja tämän leffa  myötä allekirjoittaneesta tuli Glass-fani, sillä niin eeppisesti Koyaanisqatsin soundtrackiltä tunnetuksi tullut Pruitt Igoe and Prophecies  soi Manhattanin origin storyä valoittavassa montaasissa, kun taas puolestaan Cohenin Hallelujah  luo puolestaan lievän  myötähäpeän tunteen  soidessa  YP:n ja SA:n ”lemmekkään kohtaamisen” taustalla.

Ja ”lemmekkäästä  kohtaamisesta” puheen ollen Watchmen ei ole koko perheen trikooseikkailu, sillä leffan ”sankarit” eivät ole sankareita, vaan joukko reppanoita  hassuissa  asuissa pieksemässä porukkaa, sillä ydinsodan vaaniessa nurkan takana on hymy kaukana ja kun leffassa leivotaan lättyyn, niin meinaa sitä aikuisten oikeesti, kun luut rasahtelevat veri roiskuu ja Snyderin käyntikortiksi muodostuneet  hidastukset  tuovat lättyyn leipomisen vauriot hyvin graafisesti näkyville  ja yllättävän  graafinen tämä oli sarjakuvaan ja Hollywoodin mainstream-toimintaan  verrattuna, joten onkin hämmästyttävää, miten tämä pääsi meillä K16-leimalla  läpi vaikka muutamaa  K18-leimaa huutavaa goreilua tässä nähdäänkin, joten jos aiotte tämän katsoa, lukekaa hyvät ihmiset sarjakuva ensin, sillä muuten teille saattaa tulla ihan 

vääränlainen käsitys hienosta ja moniuloitteisesta saagasta.

 

Ja kun kerran kyseessä on yli 400-sivuinen eepos , niin kaikki sivuhenkilöt ja tarinat eivät ole mahtuneet mukaan, joten tämän takia leffasta on julkaistu 2 pitkää  versiota, joissa itse olen nähnyt 3h35min kestävän Ultimate Cutin, jossa mukaan on liitetty sarjakuvasta  tuttu tarina tarinan-sisällä juttu Tales of the Black-Freighter-merirosvotarina animaation muodossa ja pääosassa Gerald Butler ja UC sisältää lätistelyn ystävien iloksi enemmän goreilua kuin  teatteriversio.

Watchmen on 00-luvun  elokuvien  sekä sarjakuva-adaptioiden  aatelia ja sarjassamme niitä elokuvia, jotka olisivat ansainneet  Oscarin useamman   kategoria kohdalla. 

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Etsin sinua, Mr. Goodbar(1977)

 Alkuperäinen nimi: Looking for Mr. Goodbar

Ohjaaja: Richard Brooks

Käsikirjoitus: Richard Brooks(Judith  Rossnerin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Diane Keaton, Tuesday Weld, Richard Gere, Richard Kiley, Richard Venture, Richard Bright, William Atherton, Tom Berenger, Brian Dennehy, Julius Harris, LeVar  Burton, Priscilla Pointer

Nyt arvostelussa harvoin nähty tositapahtumiin perustuva 70-luvun draama, joka tuli tänään nähtyä Eerikinkadulla  oikein  35MM-filmiltä  ja kuulemma ensimmäistä kertaa Suomen valkokankailla nähtynä leikkaamattomana versiona.

Leffa siis perustuu 4 vuotta aiemmin New Yorkissa tapahtuneeseen nais(oletetun) opettajan murhaan ja siitä kirjoitettu kirjaan.

Päähenkilö Theresa Dunn( nimi muutettu)  on opettajana  ala-asteella erikoisluokalla ja muutettuaan isosiskonsa Katherinen luo asumaan ja niin Theresan illat ja viikonloput täyttyvät mies(oletettujen) pokaamisesta baareista ja nokkakolan vetämisestä, mutta sitten Theresa pokaa väärän tyypin ja ahneella on taas vaihteeksi skeidainen loppu.

Diane Keaton vetää  uransa parhaimman roolin  opettajasta  maneateriksi  muuttuvasta  nais(oletetusta) niin intisiivisesti ja loppu kohden niin  sydäntä raastavasti,  että Oscar-palkinto olisi ollut hänelle paikallaan, kuten myös sivuosan Oscar Gerelle, joka vetää paikoittain hulvattoman sivuosan Tonyn, erään Theresan baarihoitona ja parhaan elokuvan pysti olisi myöskin ollut paikallaan, mutta ikävä kyllä tämä sai vain 2 ehdokkuutta kategorioissa nais(oletettu) sivuosa(Weld) ja kuvaus( William A. Fraker), mutta voittoa ei herunut.

Ja syy miksi leffan on harvinainen, on pääasiassa se että leffa on julkaistu DVD ja BR-formaateissa vain Espanjassa tai sitten se että aikakauden discohiteostä  koostuvan  soundtrackin biisien lisensseissä on ongelmia tai sitten se että Hershey’s ei ollut kovin iloinen MR. Goodbar-tittelin käytöstä näinkin mieltäylentävän leffan tittelinä.

Looking for Mr. Goodbar on hieno ja rankka tositapahtumiin perustuva draama, jollaista ei olisi voitu tehdä muulloin kuin 70-luvulla, jolloin yleinen angstailu jenkeissä oli huipussaan hävityn Vietnamin sodan, öljykriisin ja Watergaten takia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Dream Scenario(2023)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Kristoffer Borgli

Pääosissa: Nicolas Cage, Michael Cera, Tim Meadows,  Dylan Baker, Dylan Gelula, Julianne Nicholson, 

Nyt arvostelussa A24-lafkan uusin tuotos.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Yliopistossa opettava professori  Paul Matthews ilmestyy syystä tai toisesta lukemattomien ihmisten uniin ympäri USA:a ja muissa maissa,  joten hänestä tulee julkkis ja meemi, mutta sitten professorin vierailut ihmisten  unissa muuttuvat  väkivaltaisiksi ja eroottisiksi, joten hänestä tuleekin nopeasti  kansan inhokki ja hylkiö myös oppilaiden, ystävien ha perheen keskuudessa, joten alkaa kirjoittamaan kirjaa, lähtee markkinoimaan kirjaa Pariisiin, jossa hän on painajaisista huolimatta toivottu univieras ja lopulta Paul katoaa ihmisten unista ja lopulta  Paulin  kyky unissa vierailusta muuttuu kaiken saatavilla olevaksi  ihmeellisen  härvelin tultua markkinoille.

Elikkä hyvin outoa menoa on siis luvassa, mikä johtunee siitä, että Cagen lisäksi elokuvaa on ollut tuottamassa outoiluun uusi mestari, Ari Aster.

Dream Scenario tarjoaa keskivertoa paremman ja oudomman Cageploitaation, jossa samalla nokkelaa satiiria Cancel-kulttuuria kohtaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Remo-Aseeton ja vaarallinen(1985)

 Alkuperäinen nimi: Remo Williams: The Adventure Begins

Tunnetaan myös nimellä: Remo: Unarmed and  Dangerous 

Ohjaaja: Guy Hamilton

Käsikirjoitus: Christopher Wood( Warren Murphyn & Sapirin Remo-kirjojen pohjalta)

Pääosissa: Fred Ward, J. A. Preston, Wilford Brimley, Joel Grey, Kate Mulgrew, George Cole, Charles Cioffi, Michael Pataki, Patrick Kilpatrick, Reginald VelJohnson , Jon Polito, William Hickey

Nyt arvostelussa vähemmän  tunnettu kasarin toimintakomedia kioskikirjasarjaan perustuen, jota  julkaistiin suomeksi huikeat 143 osaa vuosina 1977-92 ja koska näin tämän 35MM-filmiltä Arkiston toimesta niin alkukuvana  oli asiaankuuluvasti kirjasarjaan tv-mainos.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

NYPD:n poliisi  Sam Makin näyttää tarinan alussa saavan surmansa, kun panssaroitu arvoesineiden kuljetukseen käytettävä auto työntää hänet Hudson-jokeen autoineen päivineen.

Vaikka asiaankuuluvat hautajaiset kunnialaukauksineen pidetään, niin käykin ilmi, että Samin kuolema lavastettiin ja seuraavassa kohtauksessa hän herää sairaalasta viikset ajeltuna, sillä rikollisia metsästävä salaperäinen  akronyymijärjestö CURE, jonka virallinen nimi ei selviä koko tarinan aikana on värvännyt Samin, joka nyt tunnetaan Remo Williamsina saa tehtäväkseen selvittää  armeijalle sekundaa olevia rynkkyjä kauppaavan firman hämärät säädöt ja tämän myötä Remo päätyy mm kiipeilemään Vapaudenpatsaan päälle, joka leffan ilmestyessä oli rakennustelineiden ja pressujen peitossa johtuen restauroinnista tulevia 100-vuotisjuhlia varten seuraavana vuonna.

Fred Ward veti ihan hyvän pääosan, mutta parhaimman roolin veti Joel Grey, joka syystä tai toisesta näytteli korealaista senseitä, Chiunia, joka ei nykyisessä herkkähipiäisessä yhteiskunnassa menisi läpi ja kyllä tuohon roolin olisi ihan aitoja aasialaisia löytynyt, esim Mako ja Pat Morita, mutta tekijät päättivät sitten lähteä Aamiainen Tiffanylla -linjalle, ilmeisesti, että pahoittaisivat herkkähipäisen nyky-yleisön mieliä 39 vuotta myöhemmin.

Aikakaudelle tyypillisestä, mutta sitäkin hienommasta syntikkapimputteluista soundtrackillä vastaa Craig Safan( The Last Starfighter)

Remo Williams on keskivertoa parempi ja viihdyttävämpi kasarin toimintakomedia  poliittisesti epäkorrektilla stereotyyppisellä sivuhahmolla hyvällä soundtrackillä varustettuna.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Kuumat timantit(1975)

 Alkuperäinen nimi: Diamonds

Tunnetaan myös nimillä: Diamond Shaft, Kylmäveriset

Ohjaaja: Menahem Golan

Käsikirjoitus: Menahem Golan & David Paulsen

Pääosissa: Richard Roundtree, Robert Shaw, Barbara Hershey, Shelley Winters

Nyt arvostelussa Cannon Groupin ( leffa ei ole Cannonin tuotantoa) takaa tunnettujen serkkujen elikkä Golanin ja Globusin  varhainen taidonnäyte  ajalta, jolloin lafka ei ollut vielä serkkujen  omistuksessa.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

 Vankilasta vapautunut kassakaappiexpertti Archie ja hänen rikoskumppani/tyttöystävä Sally  joutuvat mukaan  kaksoisveljesten  Charles ja Earl  Hodgsonin  väliseen kilpailuun, kun   Archie ja Sally jäävät verekseltään kiinni yrittäessään murtautua Charlesin kassakaappiin.

Sen sijaan, että Charles ilmoittaisi poliisille, hän  värvää molemmat murtautumaan  veljensä omistamaan rakennukseen Tel Avivissa, jossa säilytetään timantteja.

Trioa odottaa paikan päällä ikävä yllätys, sillä  Interpol on vinkannut paikallisia viranomaisia heidän saapumisesta  ja ryöstön suunnittelun  ja viranomaisten varjostuksen ohella seurataan Chicagolaisen leskirouva Zelda Shapiron edesottamuksia, joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä varsinaisen tarinan kanssa, joten ilmeisesti hahmo lienee kirjoitettu jonkinsortin comic reliefiksi, vaikka leffa itsestään ei sellaista kaipaisi, sillä leffa on muutenkin kirjoitettu kevyeksi hömpäksi.

Roundtree oli jälleen oma cool itsensä Shaw veti mainion kaksoisroolin ja jostain kumman syystä tätä levitettiin myöhemmin nimellä ”Diamond Shaft”, vaikka tällä ei ole mitään tekemistä Shaft-franchisen kanssa, vaikka Roundtree pääosassa olikin, mutta ilmeisesti tuolla vaihtoehtoisella tittelillä viitattiin hissikuiluun ja ilmanvaihtokanavaan, jossa ryöstäjät seikkailivat leffan  finaalissa , joten tämä on ollut aikaansa edellä hissikuiluissa ja ilmanvaihtokanavissa hengailussa ennen Alienia ja Die Hardia.

Aikakaudelle tyypillisestä , mutta letkeästä soundtrackistä vastaavat Roy Budd(Soldier Blue) ja The Three Degrees -yhtye.

Kuumat timantit on keskivertoa parempi ja viihdyttävämpi 70-luvun Heist-leffa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Al Capone(1975)

 Alkuperäinen nimi: Capone

Ohjaaja: Steve Carver

Käsikirjoitus: Howard Browne

Pääosissa: Ben Gazzara, Harry Guardino, Sylvester Stallone  Susan Blakely, John Cassavettes, Peter Maloney, Dick Miller, Royal Dano, Martin Kove

Nyt arvostelussa ystävänpäivän kunniaksi  biopicci aikamme tunnetuimasta gangsterista Steve Carverin(Yksinäinen susi McQuade) ohjaamassa ja Roger Cormanin tuottamassa leffassa.

Elikkä leffa kuvaa Caponen uhoa, nousua ja tuhoa, mutta toisin hyvin väritetysti, sillä Frank Nitti ei kavaltanut Caponea eikä ollut enää maisemissa vuonna 1946 vierailemassa  Caponen  luona Floridassa ja koska kyseessä on Corman-productio, niin eipä tule yllätyksenä, että aiempaa kuvamateriaalia on kierrätetty tähän  niin ikään  Cormanin tuottamasta ja ohjaamasta, Brownen kirjoittamasta ja 20th Centrury Foxin tuottamasta   8 vuotta aiemmin julkaistusta toisesta  Capone-elokuvasta St. Valentine’s  Day Massacre.

Vaikka faktoja vääristeltiin, niin siitä huolimatta tämä oli  eri viihdyttävä leffa ja Gazzara veti hyvän pääroolin ja oli muutenkin  ihan  Caponen näköinen.

De Palman Lahjomattomien ohella 2.paras Capone-filmatisointi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Suuri kaappaus(1971)

 Alkuperäinen nimi: The Anderson Tapes

Ohjaaja: Sidney Lumet

Käsikirjoitus: Frank Pierson(Lawrence Sandersin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Sean Connery, Dyan Cannon, Martin Balsam, Christopher Walken, Ralph Meeker, Alan King, Dick Anthony Williams, Val Avery

Nyt arvostelussa taas yksi Lumetin ohjaama rikosleffa, jossa Christopher Walken 1.roolissaan  ja joka samalla aloitti Conneryn ja Lumetin 4.elokuvan yhteistyön.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Mestarivaras Duke Anderson vapautuu vankilasta ja alkaa heti kokoamaan koplaa kasaan uutta keikkaa varten, jonka kohteena on Manhattanilla sijaitseva ökykerrostalo( pahamaineinen Dakota ilmeisesti)

Mutta ikävä kyllä poliisit pääsevät Andersonin jäljille ja ihan sattumalta, sillä Anderson on tietämättään päätynyt poliisin kuvatuksi ja äänittämäksi vierailtuaan siellä sun täällä värväämässä väkeä  keikkaa varten.

Walkenin debyytin ohella Suuri kaappaus tunnetaan leffana, jolla Connery karisti Jaska Bönde-roolinsa tuoman maineen sekä siitä, että tämä oli ensimmäisiä elokuvia, joissa esiteltiin salakuunteluteknologiaa.

Lumetin ohjaus oli jälleen kerran hyvää ja erityisesti pidin siitä, että itse ryöstöä ei kuvattu kokonaan, vaan   siitä näytettiin pieniä pätkiä, joista sitten hypättiin kuuntelemaan todistajien lausuntoja.

Krediittiä myös aikaansa edellä olleesta ja paikoittain erittäin jännän kuuloisesta ”avaruusajan” pilipalipimuputteluista, joista vastasi ei niinkään vähäpätöinen säveltäjä kuin itse Quincy Jones.

Sivuosissa piipahtivat Margaret Hamilton, Garrett Morris, Scott Jacoby ja Tom Signorelli.

Suuri kaappaus on jälleen kerran taattua Lumetia alusta loppuun asti.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Ruohonleikkaaja(1992)

 Alkuperäinen nimi: The Lawnmower Man

Ohjaaja: Brett Leonard

Käsikirjoitus: Brett Leonard & Gimel Everett 

Pääosissa: Pierce Brosnan, Jeff Fahey, Jenny Wright,  Jeremy Slate, Geoffrey Lewis, Austin O’ Brien, Dean Norris, Troy Evans 

Nyt arvostelussa jonkinsortin kulttistatuksen  ansainnut ysärin scifi-hfistely, joka muistetaan lähinnä parhaiten siitä , että elokuvaa markkinointiin alunperin Stephen Kingin samannimisen  novellin filmatisointina, mutta kun Kingille selvisi, että elokuvalla ei ollut mitään tekemistä novellin kanssa, hän haastoi  New Line Cineman oikeuteen ja sai vedettyä nimensä pois leffasta.

Nyt kuitenkin itse asiaan:

VR-todellisuutta simpanssien avulla tutkiva professori Larry Angelo on vetänyt projektista erään koe-eläimen mentyä sekaisin  ja alettua riehumaan, mutta Angelo ei ole haudannut projektia kokonaan, sillä hän on siirtänyt sen kotioloihin ja päättää jatkaa kokeita tällä kertaa fiksumpia  kädellisiä, tarkemmin sanottuna ”Julkisen laitoksen puutarhuri-tyyppiä” olevaa puutarhuriaan, Jobea.

Ja kuten aina tälläisissä ” Ihmiset koe-eläiminä scifi-tarinoissa” tämäkin koe menee pipariksi, kun Jobe saa kokeen sivuvaikutuksena Tron-henkisen puvun sekä kyvyn liikuttaa esineitä ajatuksen voimalla, aloittaa Jobe kostoretken ja hoideltuaan  kiusaajansa , Jobe ottaa  kohtekseen professorin ja viimeinen välienselvittely käydään erittäin kiusallisen kökön näköisessä VR-todellisuudessa.

Ruohonleikkaaja tarjoaa keskivertoa paremman ja kiinnostavamman scifi-hifistelyn ysärin alkupuolen  kiusallisen kököillä CGI-tehosteilla varustettuna ja  Faheyn roolihahmon diagnoosin takia eipä tälläistä elokuvaa nykyään saisi enää tehdä johtuen, ilman että joku pahoittaisi mielensä.

Arvostelu kirjoitettu teatteriversion (107min) pohjalta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

A Couch in New York(1996)

 Alkuperäinen nimi: Un divan à New York

Ohjaaja: Chantal Akerman

Käsikirjoitus: Chantal Akerman & Jean- Louis Benoit

Pääosissa: William Hurt, Juliette Binoche, Paul Guilfoyle, Richard Jenkins, Stephanie Buttle, Barbara Garrick

Nyt arvostelussa USA:n ja Ranskan yhtisproductiona syntynyt RomCom, joka tuli tänään nähtyä Arkiston esittämänä 35MM-filmiltä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

New Yorkissa asuvaa mysytohtori Henry Harristonia ja Pariisissa asuvaa tanssija Beatriceä yhdistää sama asia, Molemmat kärsivät liian iholle tunkeilevista läheisistä: Harriston potilaista ja Beatrice läheisriippuvaisesta poikaystävästä, joten sattumalta molemmat vastaavat  sanomalehdissä olevaan ilmoitukseen  asunnon vaihtamisesta, joten luksuslukaaliin tottunut Henry päätyy asumaan murjuun, jossa pulut asuvat, kattoa remontoidaan 24/7 ja putket vuotavat ja Beatrice puolestaan päätyy huolehtimaan koiran lisäksi tohtorin potilaista ja kun Henry palaa yllättäen Nykiin huomatakseen, että hänen vastaanottonsa on kaapattu, joten Henry tekeytyy potilaaksi, mutta sekä Henry että Beatrice huomaavat että heillä synkkaa.

Sohva New Yorkissa tarjoaa keskivertoa paremman ja viihdyttävän ysärin RomComin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Junkman ja asfalttikaaharit(1982)

 Alkuperäinen nimi: The Junkman

Ohjaus & Käsikirjoitus: H.B. Halicki

Pääosissa: H.B. Halicki, Christopher Stone, Susan Shaw, Lamg Jeffries, Dan Grimaldi, Lynda Day George, Kelly Busia

Nyt arvostelussa autojen(ja yhden lentokoneen) mälläyksestä kirjoihin päässyt autoleffojen klassikko, jonka pääosassa, käsikirjoittajan, tuottajan ja stunmanin osassa Gone in 60 Secondsin alkuperäisen version(arvostelu tulossa kesällä) mastermind, H. B. Halicki.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Romukauppias, elokuvatähti ja autoaficionado Harlan B. Hollis( Halickin alter-ego, ilmiselvästi) lähtee James Dean-festivaaleille ja sieltä sitten uuden elokuvansa ensi-iltaan, mutta syystä tai toisesta joukko gangstereita haluaa Harlanin hengiltä ja niin Harlanin matka täyttyy ammuskeluista, räjähdyksistä ja autojen( ja yhden lentokoneen)mällämisestä ja autoja mällätään matkan aikana peräti 150 ja lopulta Harlan  saa selville, kuka on mastermind hänen toistuvien likvidointiyritysten takana ja ilmalaivallakin päästään lentämään ja laskeutumaan keskelle Sunset Blv:tä.

Fiktioksi leffa sisältää paljon omaelämänkerrallisia  elementtejä  sekä meta-tasolla kikkailua, sillä leffassa on runsaasti viittauksia Gone in 60 Secondsiin, alussa nähtävä takaa-ajo, jossa keskeisessä osassa esiintyy harvinainen  Kanadalainen urheiluauto Bricklin SV-1 päätyi mukaan H.B:n seuraavan elokuvaan Deadline Auto Theft.

Sivuosissa piipahtavat mm legendaarinen Custom-autojen rakentaja  George Barris  ja  Hoyt Axton bändinsä kera.

The Junkman on taattua kaahailua alusta loppuun asti ja 150 auton(yhden lentokoneen) mälläämisen ennätyksen  takia lähes yleissivistykseen kuuluva klassikko.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Pulgasari(1985)

 Alkuperäinen nimi: Bulgasari

Ohjaaja: Shin Sang-ok 

Käsikirjoitus: Kim Se Ryun( Kim Myeong-Je:n &  Woo Beom:in vuoden 1962 elokuvan pohjalta)

Pääosissa: Chang Song Hui,  Ham Gi Sop,  Jong-uk Ri,  Kenpachiro Satsuma

 Suuri johtaja  ja Propaganda ja viestintäministeriö ylpeänä esittävät:  Pulgasari-Niemimaan vastine Godzillalle!

Elikkä arvostelussa tällä kertaa Camp-elokuvien kruunaamaton kuningas, jonka origin story on itse elokuvaa huomattavasti kiinnostavampi ja värikkäämpi, mutta hoidetaan ensiksi lyhyt ja ytimekäs selostus elokuvan juonesta pois alta:

Eletään Feodaalista aikaa, jolloin Koreoita oli vain yksi ja jossa elämä jotenkuten   mukavampaa kuin nykyään, vaikka tuohon aikaa Japani hallitsi maata ja koska kyseessä Propaganda ja viestinäministeriön tuotanto, leffan japanilaiset on esitetty negatiivisessa valossa, johon verrattuna 3 Pekka & Vertikaalisesti rajoittunut elokuvaa eivät näytä niin poliittisesti epäkorrekteilta.

Joka tapauksessa eräs vankilassa viruva seppä veistelee Pulgasaria-esittävän veistoksen, jonka myöhemmin sepän tytär taikoo elävien kirjoihin tehdäkseen palauttaakseen rauhan maahan.

Godzillan korealainen  vastine onkin suuri raudan ystävä, kirjaimellisesti ja sitä mukaan kun Pulgasari syö rautaa se kasvaa kasvamistaan ja lopulta sorrettu kansa uskaltautuu nousemaan barrikaadeille miehittäjä vastaan ja saatuaan rauhan ja maansa takaisiin itselleen, edessä on uusi ongelma, sillä Pulgasaria pitää ruokkia tai muuten ei hyvä heilu.

Nyt sitten  itse elokuvaa kiinnostavamman  ja värikkään  origin storyn pariin.

Vuonna 1978 Kim Jong IL päätyi kokeilla  siipiään elokuvatuottajana ja varteenotettava idea elokuvaa varten ryöstettiin eteläiseltä naapurilta, sillä 1962 siellä oli julkaistu Godzilla-ripoff nimeltää Bulgasari, joten  ei muuta kun plagioidaan sama tarina, mutta vaihdetaan vaan elokuvan tittelin eka kirjain P:ksi ja eipä näköjään Kim Jong tyytynyt ryöstämään käsikirjoitusta, sillä  elokuvan tuotantoryhmä, ohjaaja ja näyttelijöitä myöten kaapattiin Etelästä ja koska  Godzilla oli rip-offin  aiheena, joten ihmeen kaupalla Pulgasarin rooliin saatin siepattua Godzilla itse, elikkä vuosina  1984-95 Godzillaa näytellyt  Kenpachiro Satsuma.

Yllättävää kyllä, elokuvasta tuli  hitti  myös lännessä( en kyllä yhtään ihmettele, miksi) sai ohjaaja  Shin Sang-ok hyvän sauman loikata Yhdysvaltoihin.

Vaikka leffan onkin täyttä propagandaa, niin täytyy kyllä nostaa tekijöille hattua erittäin  luovasta ja nokkelasta  visuaalisesta  toteutuksesta leffan taistelukohtauksista, joissa  näyttelijät rymyävät erittäin muovisen näköisissä  lavasteissa  ja Pulgasari jammailee taustalla mitä ilmeisesti  diaprojektorista heijastetun kuvan kautta, joten  kyllä luovuudessa Aasialaiset nousevat B-luokan elokuvien  tekemisessä ihan omalle tasolleen verrattuna vaikkapa hilpeästi englanniksi dubattuihin italialaisiin tai Ed Woodin  ja Roger Cormanin tuotantoihin verattuna.

Pulgasari on sarjassamme niitä elokuvia, jotka ovat nii  huonoja, että ovat oikeasti hyviä ja suositeltavaa katsottavaa, jos Camp-huumorin ohella propagandaelokuvat kolahtavat kovaa ja  mitä maailma menettikään, kun Kim Jong jätti elokuvantekijän uran vain tähän elokuvaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Howard- Uuden ajan sankari(1986)

 Alkuperäinen nimi: Howard the Duck

Ohjaaja: Willard Huyck

Käsikirjoitus: Willard Huyck & Gloria Katz 

Pääosissa: Ed Gale, Chip Zien, Lea Thompson, Tim Robbins, Jeffrey Jones, Paul Guilfoyle

Nyt arvostelussa Huyck & Katz-duon ohjaamaa/kirjoittama ja George Lucasin tuottama ” pahamaineinen” kalkkuna vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa”ankka” elokuvien klassikko , joka on   kaikkein aikojen 1,Marvel-filmatisointi, jos jätetään  mainitsematta  40-luvun KapteeninAmerikka sarjafilmit, 3   Spider-Man tv-elokuvaa vuosilta 1977-81, Japanilainen Spider-Man-filmatisointi vuodelta 1978 sekä niin ikään vuonna 1978 julkaistu Dr. Strange tv-elokuva.

Nyt kuitenkin itse asiaan:

Howard päätyy omasta kotiplaneetaltaan  ihmisten ilmoille mystisen portaalin kautta ja  ystävystyy rokkari  Beverlyn  ja nörtti  Philin kanssa päästäkseen takaisin kotiin, mutta  saatuaan portaalin avattua professori  Walter Jennigin avulla, pahan voimat saapuvat paikalle ja ottavat proffan ruumiin valtaansa ja aiheuttavat muutakin tuhoa samalla, joten Howardin on tullut aika antaa räpylänkuvaa kutsumattomille vieraille ja palata kotiin.

1973 debytoinnut Howard aiheutti ilmestyessään ison kohun , sillä  yleisö, joka oli tottunut söpöihin puhuviin eläimin ala Disney,  ei lämmennyt puhuvalle ankalle , joka ryyppäsi, roikotti sikaria suupielessä, jahtaisi ihmisnais(oletettuja) ja heitti törkeää läppää ja koska Disney ei ollut vielä 1973  franchisejä hamstraava kaksinaismoralismin airut, joten oikeusjuttu meinasi tulla, mutta jollain ihmeen kaupalla Marvelin johtoporras onnistui puhumaan itsensä ulos plagiointisyytöksistä ja näin ollen uusi puhuva vesilintu oli syntynyt.

Mutta koska leffan tuotti Lucas, niin  olisi jo itsestään  selvää, että sarjakuvan anarkistinen ja rivo meininki  lakaistaisiin maton alle filmatisoinnista, mutta onneksi ei näin käynyt, sillä alussa näemme Howardin lukemassa ankkaistettua versiota Playboy-lehdestä ja Howardin joutuessa portaaliin nähdään aikoinaan suurta ”kohua” aiheuttanut vilahdus naaras-oletetun) ankan maitokonttoreista(ai että linnuillakin on selllaiset) sekä erittäin kiusallisen, väkisin väännetyn ja nykyvinkkelistä nähtynä häiriintynen oloisen romanssin Howardin ja Beverlyn välillä, josta nykyään  PETA pahoittaisi  mielensä.

Erittäin kornista tarinasta ja parista ”kiistanalaisesta” kohtauksesta huolimatta Howard the Duck on jo katsomisen arvoinen teos, jos haluaa nähdä  kaikkien aikojen 1.Marvel-filmatisoinnin tai sitten kalkkunaelokuvien klassikon.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Messiah of Evil(1974)

 Tunnetaan myös nimillä: Dead People, Night of The Damned, Return of the Living Dead, Revenge of the Screaming Dead, The Second Coming

Ohjaus: Willard Huyck & Gloria Katz

Käsikirjoitus: Willard Huyck & Gloria Katz

Pääosissa: Marianna Hill, Michael Greer, Anita Ford,  Joy Bang, Royal Dano,  Elisha Cook Jr, Charles Dierkop

Nyt arvostelussa  American Graffitin(1973), Tuomion Temppelin ja ” 1. Marvel-filmatisoinnin, ”pahamaineisen”  Howard The Duck(1986)kirjoittaneiden Huyckin ja Katzin  hieman erilainen ja omaperäinen ”Zombi” elokuva, joka näyttää, siltä, että Lovecraft, Lynch, Romero ja Bava tai Argento  olisivat yhdessä tehneet elokuvan.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Leffa starttaa  prologilla,  jolla ei ole asiaa tai osuutta varsinaisen tarinassa. Parrakas herrasmies(oletettu) juoksee syystä tai toisesta jotakuta/jotain karkuun ja joutuu  murhatuksi partaveitsen  heiluvan  tyttö(oletetun) toimesta.

Siitä sitten siten hypätään toiseen varsinaisen tarinan kanssa  irralliseen kohtaukseen, jossa pitkän käytävän  päässä horjuva nais(oletettu) höpisee jotain  ” lähestyvästä pahuudesta” ja siitä, että aikaa ei ole paljon ed mainitun ”lähestyvän pahuuden” pysäyttämiseksi.

Näistä sitten päästään itse varsinaiseen tarinaan ja päähenkilön seuraan, elikkä  Arlettyn, joka saapuu rannikkokaupunkiin  etsimään kadonnutta isäänsä, joka on viime aikoina lähettänyt outoja  kirjeitä tyttärelleen.

Arletty saapuu isänsä rantahuvillalle , jossa ei ole risti.  sielua ja ainoat johtolangat ovat isän jälkeen jättämä päiväkirja, josta paljastuu  muistiinpanoja painajaisista, hämäristä hahmoista  ja muista ei niin mieltä ylentävistä asioista.

Arletty asettuu taloksi ja lähtee kaupungille kyselemään, että onko joku nähnyt isää viime aikoina, mutta kaupunkilaiset suhtautuvat nihkeästi nuuskivaan ulkopuoliseen.

Sitten Arletty saa vihjeen, joka johtaa  mystisiä ja outoja juttuja tutkivan Thomin  luo, jolla on tutkimuksen alla”Verenpunainen kuu”, joka saa  kunnon kansalaiset tekemään  mitä hirvittävimpiä rötöksiä.

Sitten Thomin tiedonlähde,  paikallinen  puliukko Charlie löytyy kuolleena, asettuvat Thom sekä 2 nais(oletettua), Toni ja Laura asettuvat lupia kyselemättä taloksi Arlettyn luo ja pian rantahuvilan  kylppärissä onkin käynnissä hippien bileet.

Samaan aikaan kaupungilla tapahtuu outoja, kadut ovat autioita, mystinen albiino ajelee avolavalla, jonka kyydissä on ruumita,  niinikään  aution supermarketin lihatiskillä zombimaiset hiipparit mättävät raakaa  lihaa parempiin suihin ja eräs nais(oletettu) joka on tullut katsomaan niinikään autioon elokuvateatteriin  James Caanin ja Sammy Davis Jr:n  tähdittämää länkkäriä Gone with The West(1974), mutta lihatiskin antimilla herkutelleet hiipparit saapuvat paikalle” jälkiruokailemaan” ja samaan aikaan Arletty voi pahoin ja laattaa suustaan ötököitä, eli jotain hyvin hyvin outoa on tekeillä.

Kuten alussa totesin, niin leffa vaikuttaa siltä, että Huyckin ja  Katzin sijasta Lovecraft, Lynch, Romero, Bava ja Argento olisivat lyöneet  viisaat päänsä yhteen ja tehneet tämän, sillä pahaenteinen rannikkokaupunki nihkeästi ulkopuolisiin suhtautuvien asukkaineen tuo vahvasti mieleen Lovecraftin tarinan Dagon, hyvin huuruinen tarina puolestaan Lynchin tuotannon, raakaa lihaa  mättävät ” Zombit” puolestaan Romeron ja loppupuolen räikeät värit puolestaan mieleen  Bavan ja Argenton tuotannon.

Vaikka nämä luokitellaan Zombi-genreen kuuluvaksi, niin siitä huolimatta allekirjoittanut jäi ihmettelemään, että mitä oikein elokuvan raakaa  lihaa mättävät ”kalmot” oikein olivat, sillä yksipuolinen ruokavalio, ulkonäkö ja hoipertelu toi mieleen Zombit, mutta sanaa ”Zombi” tai Romeron lanseeraamaa termiä ” Ghoul” ei mainita leffassa ja virallisen synopsiksen mukaan kalmot olisivat Vampyyrin ja Kannibaalin välisiä hybridejä, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä tämä on Zombi-elokuva ja sillä siisti.

Loppuun mainittakoon, että alun varsinaisen tarinaan liittymättömän prologin uhrina nähdään legendaarinen äksönmaakari Walter Hill.

Messiah of Evil on keskivertoa parempi ja astetta erikoisempi ”Zombi” elokuva, joka hyvin hyvin vinksahtaneen tarinan ohella tarjoaa pari creepyä hetkeä ja hienoa värien käyttöä parhaaseen Giallo-tyyliin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Joka vaaroja etsii(1983)

 Alkuperäinen nimi: High Road To China

Tunnetaan myös nimellä: Raiders of the End of the World 

Ohjaaja: Brian G. Hutton

Käsikirjoitus: S Lee Pogostin & Sandra Weintraub(Jon Clearyn novellin pohjalta)

Pääosissa: Tom Selleck, Bess Armstrong, Jack Weston,  Wilford Brimley, Robert Morley, Brian Blessed, Wolf Kahler

Nyt arvostelussa eräs tunnetuimpia Indiana Jonesin vanavedessä seuranneita seikkailuja, pääosassa Tom Selleck, jota alunperin kaavaailtiin IJ:n rooliin, mutta sitoutuminen Magnum-sarjaan vesitti suunnitelmat, mutta   2 vuotta KAM:in jälkeen Selleck pääsi tavallaan esittämään ”Indyä” nyt arvostelussa olevassa HRTC:ssä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1920, jossa  seurapiirileidi Eve  ”Evie” Tozer   saa kuula, että hänen isänsä  Bradley on kadonnut ja hänet olisi löydettävä 12 päivässä tai muuten liikekumppani  Bentik. kaappaa firman  itselleen. 

Eve värvää etsintäretkelle 1.maailmansodan lentäjä-ässän ja nykyisen puliukon Patrick O’ Malleyn avuksi ja  lopulta matka vie sankarimme Afganistanista Kiinaan ja samalla Bentik yrittää varmistaa, että Eve ei selviä hengissä, koska muuten Eve saisi isänsä firman johtajuuden.

Alunperin tämä olisi jo filmattu 1970-luvun puolella, jolloin leffaan perustuva  novelli  ilmestyi ja se vasta olisi ollut tähän olemassaolevaan version verrattuna klassikko, sillä ohjaajan penkillä olisi istunut John Huston ja pääosissa olisivat seikkailleet Roger Moore ja Jaqueline Bisset, mutta syystä projekti kaatui, kun Cleary ei halunnut  Hustonia ohjaamaan teostaan tai matkustaa Irlantiin kuukausia.

41 vuotta sitten ilmestynyt olemassaoleva filmatisointi on toki mainio ja viihdyttävä pätkä, jonka ainoat kompastuskivet ovat huono nais(oletettu) pääosan esittäjä  Armstrong, jonka hahmo on kirjoitettu erittäin rasittavaksi ja hahmosta tuli vahvasti mieleen vuotta myöhemmin ilmestyneen  Tuomion Temppelin Wille Scottin, joten lienevätkö käsikirjoittajat  Willard Huyck ja Gloria Katz nähneet tämän työstäessään käsikirjoitusta Tuomion Temppellin?

Myös katsomani vanha kotimainen DVD-julkaisu oli kuvan äänen osalta erittäin ala-arvoinen, sillä kuva oli VHS-laatua, tekstit Tv-tyyliin-kuvan vasemmassa reunassa ja jostain syystä kuvakoko oli 4:3, mikä näytti erittäin naurettavalta katsottuna 33 tuuman televisiolta ja eipä muutenkaan 4:3 tehnyt oikeutta elokuvan visuaaliselle ilmeelle ja kuvaukselle, joten toivottavasti tästä joku lafka julkaisisi tulevaisuudessa teknisesti paremman uusintapainoksen tai Arkisto esittäisi 35MM-filmiltä, sillä omistamani vanha DVD-painos vesitti leffan tunnelman lähes totaalisesti.

Selleck sentään veti mainion pääosan lentäjä-ässänä, joka krapulassa pysti lentämään ja tekemään silmukan ja krediittiä leffan soundtrckille, josta vastasi ei sen vähäpätöisempi henkilö, kuin 11. Jaska Böndeä säveltänyt John Barry.

HRTC on keskivertoa parempi ja viihdyttävämpi Indy-ripoff, joka  olisi kaivannut paremman käsikirjoituksen ja nais(oletetun) pääosan esityäjän, mutta muuten mainio ja viihdyttävä pätkä oli ja tämä ansaitsisi paremman DVD/BR-julkaisun tai esityksen 35MM filmiltä Arkiston toimesta, jotta leffa pääsi kunnolla  oikeuksiinsa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

The Holdovers(2023)

 Ohjaaja: Alexander Payne

Käsikirjoitus: David Hemingson

Pääosissa: Paul Giamatti, Dominic Sessa, Da’Vine Joy Randolph, Carrie Peston, Brady Hepner, Jim Kaplan, Ian Dolley, Michael Provost, Andrew Garman, Naheem Garcia, Stephen Thorne, Gillian Vigman, Tate Donovan, Darby Lily Lee-Stack

Nyt arvostelussa Alexander Paynen  8.kokoillan elokuva.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1970  ja joulu lähestyy, mutta kaikille joulu ei ole riemun aikaa, etenkin Barton Academyn sisäoppilaitoksen oppilaille ja erityisesti oppilaiden, muiden opettajien ja rehtorin  dissaamalle  historianopettaja Paul ” Mulkosilmä”Hunhamille, joka joutuu lastenvahdiksi, kun 5 oppilasta joutuu jäämään syystä tai toisesta viettämään joululomaa oppilaitoksella.

Sitten 4 oppilasta pääsevät yllättäen  joululomalle laskettelukeskukseen   erään oppilaan isän  kustantamana, joten paikalle jäävät Paul, ongelmaoppilas Angus, Vietnamissa kaatunutta poikaansa sureva kokki  Mary ja talonmies(oletettu) Danny ja loman aikana Paul ja Angus kokevat monenlaisia seikkailuja oppivat  toisistaan ja itsestään jotain uutta.

Giamatti ja 1.roolinsa kokoillan elokuvassa tehnyt  Sessa tekivät mainiot roolisuoritukset ja ajankuva oli rakennettu hienosti autoja, muotia ja musiikkeja myöten.

 Allekirjoittanut  pidin  miten Payne on tehnyt elokuvan näyttämään  siltä, että se olisi tehty 70-luvulla käyttämällä alussa Universalin vanhaa logoa sekä kuvaamalla elokuvan 4:3-formaatissa.

The Holdovers on viihdyttävä ja lämminhenkinen  jouluinen dramedia, joka samalla naurattaa ja koskettaa  ja allekirjoittanut on äimänä käkenä, jos Giamatti ei ole tänä vuonna Oscar-gaalassa  ehdolla parhaasta mies(oletetun) pääosasta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️