See How They Run(2022)

Ohjaaja: Tom George 

 

Käsikirjoitus: Mark Chappell

 Pääosissa: Sam Rockwell, Adrien Brody, Saoirse Ronan

 Nyt arvostelussa syksyn toinen murhamysteerikomedia Amsterdamin(jota en ole vielä nähnyt) ohella. 

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: 

 Vuoden 1953 Lontoossa ollaan valmistautumassa Agatha Christien novelliin perustuvan Hiireloukun näytelmän ensi-iltaan ja samalla siitä ollaan tekemässä elokuvaa, mutta elokuva jää tekemättä, kun varteenotettava ohjaajakandidaati Leo Kopernick murhataan. 

 Tapausta alkavat tutkimaan jatkuvasti maistissa maailmalla oleva komisario Stoppard ja konstaapeli

Stalker(on siinäkin taas sukunimi!) ja murhaajan iskiessä yhä uudelleen, käy ilmi, että joku haluaa estää elokuvan tekemisen.

 Sam Rockwell veti mainion roolin jatkuvasti maistissa olevana komisariona ja Brody puolestaan elokuvaohjaajana. Krediittiä anstaisee myös hieno lavastuksen ja puvustuksen ohella Brian De Palma-henkinen Split Screen-tekniikan käyttö tarinallisena tehokeinona. 

 See How They Run tarjoaa keskivertoa paremman ja viihdyttävämmän murhamysteerikomedian 3 vuoden takaisen Knives Outin hengessä ja en malta odottaa, että pääsen näkemään Amsterdamin. 

Arvosana⭐⭐⭐⭐

Tuhannen tilanteen mies(1997)

 Alkuperäinen nimi  Metro 

 Ohjaaja: Thomas Carter

Käsikirjoitus: Randy Feldman

Pääosissa: Eddie Murphy, Michael Rapaport, Michael Wincott, Carmen Ejogo, Denis Arndt, Art Evans, Paul Ben-Victor, Kim Miyori, Donal Logue

Nyt arvostelussa Disneyn ”aikuisviihde” lafka Touchstonen(1984-2018) tuottama lievästi aliarvostettu toimintarymistely, joka on jäänyt niin ikään  Touchstonen tuottamien saman vuoden hittien Con Airin ja  Face/Off:in ja seuraavana vuonna saman aihepiirin(panttivankineuvottelu) klassikon, Neuvottelijan varjoon.

Scott Roper on San Franciscon paras(no ainakin paras kaaoksen luomisessa) vedonlyöntiin addiktoitunut  panttivankineuvottelija, joka pelastaa 17 ihmistä pankista ampumalla Earl-nimistä narkkaria olkapäähän ja lähtee viettämään ansaittua vapaa-iltaa kollegansa kanssa Warriorsien peliin.

Matkalla peliin Sam, Scottin kollega piipahtaa kuulustelemassa Korda-nimistä varasta tämän osuudesta koruliikkeen ryöstöön, mutta saa surmansa  Basic Instinct-tyyliin hississä Kordan toimesta Scottin ollessa ulkona soittamassa vedonvälittäjälleen.

Kyttäelokuvien käsikirjan mukaan pomo ei anna Scottille kollegansa juttua tutkittavaksi, sillä eturistiriidan lisäksi juttu ei muutenkaan kuuluisi neuvottelijan tutkittavaksi.

Uudeksi pariksi Scott saa Kevin McCallin, laitoksen SWAT:in parhaan tarkka-ampujan, josta pitäisi kouluttaa X-sukupolven neuvottelija.

Scott ja Kevin joutuvat tositoimiin, kun Korda valtaa koruliikkeen ja pitää läsnäolijoita panttivankeina.

Yhtä irtileikattua  korvaa, vahingossa ammuttua panttivankia ja lättyyn leivottua mummoa myöhemmin seuraa vauhdikas takaa-ajo, jossa spora huitelee vailla kuskia pitkin San Franciscoa, jonka jälkeen Korda jää nalkkiin, mutta aiheuttaa harmia telkien takaa Hannibal-tyyliin ottamalla seuraavaksi kohteeksi Scottin on/off-tyttöystävän, Veronican.

Vaikka Eddie lystikkäänä veikkona tunnetaan, niin siitä huolimatta Tuhannen tilanteen mies(oletetussa) ei huulta heitettä kuin pari kertaa ja ns ”Murphy-nauru” raikaa vain 4 kertaa, joten ehkä olisi ollut parempi, jos jompikumpi alkuperäisistä vaihtoehdoista, elikkä Snipes tai Ford olisi puuhastellut pääosassa, sillä Eddie ei ollut kovinkaan vakuuttava ”katu-uskottavana” äksönsankarina, mutta kuulemma otti roolin vastaan, kun halusi tehdä vaihteeksi jotain ”dramaattisempaa” tai sitten, koska ei päässyt puuhastelemaan 4 vuotta aiemmin Matkustaja 57:n pääosassa.

 Eddie ei ollut tässä parhaimmassa vedossa, sen sijaan Michael-duo, Rapaport ja Wincott vetivät mainiot roolit ja luulenpa, että Rapaport roolitettiin Mike Wegmaniksi Simpsoneihin tämä leffan perusteella, ja ainakin allekirjoittaneen silmissä McCallissa ja Wegmanissa on jotain samaa näyttelijän lisäksi.

Myös aiemmin mainittu takaa-ajo on näkemisen arvoinen ja taisi muuten olla viimeisiä vanhan koulukunnan tyyliin toteuteuja, ennen kuin nekin sitten häpäistiin CGI:n voimin.

Suomenkielisen tittelin ohella leffa johtaa muillakin tavoilla harhaan. Ensinnäkin etu ja takakannessa virnuileva Eddie antaa väärän käsityksen siitä, että tämä olisi semmoinen höhö-toimintakohellus kuten 48 tuntia ja Beverly Hills Kyttä ja synopsis väittää Kevinin olevan liipasinherkkä, vaikka itse asiassa Scott on sankareista se, joka  riehuu lähes koko ajan ja Kevin puolestaan  ampuu vain kerran ja senkin loppurähinän tuoksinnassa.

Eipä tämä anna myöskään kovinkaan realistista kuvaa neuvottelijoista, sillä tyhmempikin, tietää, ettei neuvottelija  ei koskaan pidä älämölöä tai hoida tilannetta ampumalla tai laittamalla tarkka-ampujaa asialle, mutta perinteisenä  Buddy  Cop-leffana tämä on erinomainen ja realistisen neuvottelua etsivän kannattaa suunnata katseensa  kohti vuotta myöhemmin julkaistua Neuvottelijaa tai Bruce Willis-rymistely Panttivankia(2005)

Tuhannen  tilanteen mies(oletettu) tarjoaa  keskivertoa paremman ja viihdyttävän ysärin toimintarymistelyn, josta ei puutu  äksöniä, jännitystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita(ei kuitenkaan tuhatta, vaikka leffan nimi niin väittää) ja vitosen tälle olisi voinut paukauttaa hiomalla käsikirjoitusta vähemmän kliseisempään suuntaan ja tekemällä tästä perinteisemmän  höhö-toimintakohelluksen  48 tuntia ja Beverly Hills Kyttä-tyyliin ja tämän jälkeen tulivat Eddien  perheystävälliset hassuttelut sekä X-sukupolvet Afro-oletetut koomikot, Kevin Hart ja Tracy Morgan ja mielensäpahoitusbuumi, jonka mukaan vähemmistöille ei saa nauraa, vaikka olisivat ammatiltaan viihdyttäjiä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Trauma(1993)

 Ohjaaja: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento, Franco Ferrini, Gianni Romoli 

Pääosissa: Asia Argento, Christopher Rydell, Brad Dourif, Frederick Forrest, James Russo, Piper Laurie

Nyt arvostelussa Argenton harvinaisempaa jenkkituotantoa.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Aura-nimisen tyttö(oletetun) vanhemmat pitävät spiritismi-istunnon, joka päättyy ikävästi, ”Headhunterina” tunnettu, uhreilta  päät vievä sarjamurhaaja ilmestyy paikalle surmaten Auran vanhemmat

Huostaanotto ja laitoshoitoon joutuminen uhkaavat, joten Aura ottaa hatkat ja päätyy niin ikään toisen kovia kokeneen ikätoverin, Davidin katon alle asumaan.

Sillä välin Headhunter jatkaa päiden keräämistä, joten Aura ja David päättävät selvittää Caput- afocionadon  henkilöllisyyden ja motiivit murhille.

Elikkä perus Gialloa sotkettuna Hollywood-kauhun ja ikävä kyllä Holkywoodmaisuus paistaa vahvasti läpi, sillä Argenton elokuvaksi goreilua yllättävän vähän ja muutenkin leffa on liian ”siisti” Argenton elokuvaksi, mistä saamme kiittää elokuvan amerikkalaisia tuottajia, joille ilmeisesti Argenton alkuperäinen visio oli ”liian grosteski”, joten yhtä murhaa lukuunottamatta jatkuva  päiden keräily motorisoidulla  garottella  alkaa pidemmän päälle tympimään, vaikka tehosteet ovat legendaarisen Tom Savinin käsialaa.

Musiikeista vastaa tällä kertaa Brian De Palman hovisäveltäjänä tunnettu Pino Donaggio, joka kovasta maineestaan huolimatta ei pääse ”asian ytimeen” tällä kertaa ja olisi ollut hienoa kuula Goblinin soundtrack, jota tähän alunperin ajateltiin, mutta eivätpä elokuvan tuottajat  tainneet siitäkään pitää goreilun ohella.

Trauma edustaa Argentoa köyhimmästä päästä, mistä kiitos kuuluu elokuvan tuottajille, mutta muuten paikoittain ihan viihdyttävän ja päättömän(heh) murhamysteerin ja lähinnä tämän katsoo edellämainittujen Tom Savinin tehosteiden takia ja mahtuipa mukaan nokkela viittaus Argenton aiempaan mestariteokseen, Verenpunaiseen kauhuun.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Sleepless(2001)

Alkuperäinen nimi: No Ho Sonno

Ohjaaja: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento & Franco Ferrini

Pääosissa: Max Von Sydow, Gabriele Lavia, Stefano Dionisi

Nyt arvostelussa Argenton paljon haukutun uudemman tuotannon harvoja valonpilkahduksia.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

1983 Torinossa satusetäilevä vertikalisesti rajoittunut henkilö suorittaa joukon murhia ja eräs poika todistaa äitinsä murhan, joten  tapausta tutkiva etsivä  Moretti lupaa pojalle napata verenhimoisen satusedän henkilökohtaisesti, mutta keissi kokee takaiskun, kun joesta löytyy hukkunut vainaja, jonka tuntomerkit täsmäävät Morettin etsimään tyyppiin.

Sitten vuonna 2000 kaupungissa alkaa uusi urha-aalto, jonka Modus Openrandi vastaa vuoden 1983 murhia, joten Moretti kutsutaan takaisin eläkkeeltä tositoimiin ja onko uusien murhien takana matkija vai alkuperäinen tekijä , joka  mahdollisesti lavasti kuolemansa ja katosi kartalta melkein 20 vuodeksi?

Vaikka olen  vältellyt pitkään Argenton vuoden 1987 jälkeen ilmestynyttä tuotantoa, niin Sleepless onnistui oleman yllättävän hyvä ja jännä ja jännästä puheen ollen,  leffan tunnelma kärsii  ajoittain Goblinin soundtrackin myötä , joka kuulostaa  instrumenttaaliselta Suomi-heviltä, jonka takia tekee mieli kasvattaa hippiletti ja häippästä Tuska-festivaaleille.

Soundtrackin ollessa bändin uran huonoin sen sijaan tarina on ihan kohtalaisen koukuttavan jännä, vaikkakin väkivallalla mässäiltiin ehkä hieman likaa Argenton kulta-ajan elokuviin verrattuna.

Sleepless on kohtalaisen jännä ja keskivertoa parempi Giallo Argenton uudemmasta tuotannosta, jonka katselee mielellään kertaalleen  läpi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Dark Glasses-Mustat lasit(2022)

 Alkuperäinen nimi: Occhiali neri

Ohjaaja: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento, Carlo  Lucarelli, Franco Ferrini

Pääosissa: Ilenia Pastorelli, Asia Argento, Andrea Gherpelli

Nyt arvostelussa kauhun suurimman maestron Puusepän ohella 19. kokoillan elokuva 10 vuotta sitten ilmestyneen maan rakoon haukutun Dracula 3D:n jälkeen a allekirjoittaneella  oli mahdolisuus päästä näkemään tämä ennakkoon Orionissa ennen virallista ensi-iltaa Perjantaina.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Roomassa tapahtuu auringonpimennys, jonka jälkeen valkoisella pakulla liikkuva, mustiin nahkahanskoihin ja  Garottella aseistautunut murhaaja vaati 3.uhrinsa, kun hotellista lähtevä yön nais(oletettu) kieltäytyy taksikyydistä ja päättää kävellä kotiin.

Pian niin ikään toinen maailman vanhimman ammatin harjoittaja, päähenkilömme Diana joutuu murhaajan tähtäimeen, mutta onnistuu pakenemaan paikalta, mutta joutuu kolariin ja herää seuraavana päivänä sairaalasta ja saa kuula olevan näköesteisesti rajoittunut.

Hankittuaan kepin opaskoiran, Diana saa avukseen 7-vuotiaan kiinalaisen pojan nimeltään Chin, josta on tullut  orpo edellä mainitun kolarin seurauksena, joten pojan osa-aikaisena huoltajana toimimisen ohella Diana ja Chin päättävät saada murhaajan nalkkiin.

Elikkä tyypillistä Argentoa on luvassa, mutta toisin kuin ohjaan muussa tuotannossa vuoden  1987 jälkeen Mustat lasit keskittyy lätistelyn sijasta enemmän mysteerin selvittämisen, mutta toki lätistelyn ystäville elokuva tarjoaa muutaman näyttävän goretuokion.

Vaikka Daft Punk oli alunperin palkattu säveltäjäksi, joka ikävä kyllä jäi välistä duon vetäydyttyä musiikiskenestä, mutta onneksi saimme kunnon soundtrackin tähän, josta vastaa niin ikään ranskalainen  Aranaud Rebotini, jonka niin ikään kasariviboja henkivä konemusiiki luo kuviin tunnelmaa ja onnistui hyvin imitoimaan Argenton entisen hoviyhtyeen, Goblinin sävellyksiä. 

Lisäksi elokuva sisältää nokkela viittauksen Argenton mestariteokseen, Suspiriaan ja leffan juliste puolestaan on nokkela kunnianosoitus  Puusepän klassikolle Pahan Kehä

Pitkästä aikaan oikein tyylikäs ja jännittävä  5 tähden teos Argentolta ja toivottavasti  82- vuotias maestro kerkeää vielä muutaman leffan ohjaamaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Halloween Ends(2022)

 Ohjaus: David Gordon Green

Käsikirjoitus: David Gordon Green, Danny McBride, Chris Bernier, Paul Brad Logan

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Andi Matichack, James Jude Courtney, Will Patton, Kyle Richards, Rohan Campbell

Nyt arvostelussa 4 vuotta sitten alkaneen ja ns”jatko-osat”  vuosilta 1981-2002  aikajanalta pyyhkineen  Slasher-saagan 4 ja toivottavasti  viimeinen osa tällä kertaa.

Seuraava kappale sisältää  jonkin verran spoilereita trilogian edelliseen osaa  liittyen, joten jos et ole sitä nähnyt, niin skippaa tämä kappale:

4 vuotta sitten  Haddonfieldin asukkaat päättivät vihdoin ja viimein näyttää kaapin paikan Michael Myersille, mutta useampi heistä sai surmansa, mukaan lukien Laurie Stroden tyttären, Karenin ja katosi salaperäisesti.

4 vuotta myöhemmin Laurien elämä alkaa palailemaan raiteilleen ja hän aikoo julkaista kirja kokemuksistaan, kunnes kuvioihin ilmestyy Corey Cunningham, niin ikään epäonninen lapsenvahti, josta on Laurien tavoin tullut sosiaalinen hylkiö ikävästi päättyneen lastenvahtikeikan takia, joten Laurie päättää auttaa Coreya laittamaan oman elämänsä raiteilleen, mutta Coreyllä ei ole puhtaat jauhot pussissa ja eikä aikaakaan, kun Myers ilmestyy kuvioihin ja Haddonfieldiläiset kokevat taas yhden vähemmän lystikkään Halloweenin.

Vaikka alussa toivoin, että tämä olisi viimeinen osa Halloween-saagasta, niin todellakaan tarkoittanut, sitä, että  en olisi tykännyt tästä, vaan sitä, että 44 vuotta olemme saaneet seurata tätä saagaa, joten siksi olisi jo korkea aika saada se päätöksen, ettei franchise ala toistamaan itseään, kuten Myersin lätkämaskiin pukeutuvan  kollegaan  12.osaa sisältävässä saagassa.

Lisäksi silmään pisti uuden hahmon, Corey Cunninghamin  tuominen trilogian päätösosaan mukaan, mutta siitä huolimatta Corey osoittautui kiinnostavaksi  hahmoksi ja elokuvan ensimmäiset minuutit, joissa kerrottiin Coreyn synkkä taustatarina, ansaitsee hatunnoston jo pelkästään tyylikkään kuvauksen ansiosta ja katsojien ovelan  hämäämisen ansiosta, sillä odotin koko prologin ajan, että Myers ilmestyisi paikalle riehumaan, joten hyvin onnistuttiin pitämään jännitystä yllä sekä deletoimaan yksi ennalta-arvattavissa olevaa klisee ja   Campbell suoriutui roolistaan mainiosti, joten toivottavasti näemme hänet jatkossakin samantyyppisissä rooleissa. 

Ja tästä päästääkin toiseen asiaan, elikkä  Batman v Superman-tyyliseen harhaanjohtava mainontaan, sillä tätä on kovasti markkinoitu Myersin ja Laurien ”eeppisenä” viimeisenä kohtaamisena, mutta ikävä kyllä saamme odottaa viimeisille minuuteille tätä ja jääpähän ”eeppinen” viimeinen kohtaaminen Batman v Superman-tyyliin harmillisen lyhyeksi ja muutenkin Myersin yllättävän lyhyt ruutuaika valkokankaalla jäi Dracula A.D 1972-tyyliin harmillisen lyhyeksi.

Lisäksi tarkkasilmäiset fanit-voivat bongata 4 viittausta saagan ensimmäisen osaan ja olipa jännää nähdä eräässä  kohtaa pätkää John Woon Hard Targetista.

Joka tapauksessa Halloween Ends on pienistä vioistaan  ja harhaanjohtavasti mainostetusta ”eeppisestä” viimeisestä kohtaamisesta huolimatta tyylikäs, jännittävä ja kuten jo totesin aiemmin, toivottavasti tämäkin franchise jo kuopataan vihdoin ja viimein lopullisesti.

Arvosana🎃🎃🎃🎃🎃

Crimes of the Future(2022)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: David Cronenberg

Pääosissa: Viggo Mortensen, Lea Seydoux, Kristen Stewart,  Scott Speedman, Don McKellar

Nyt arvostelussa legendaarisen Cronenbergin  uusin elokuva, joka on ottanut nimensä Cronenbergin lyhytelokuvasta vuodelta 1970, muttei ole kokoillan versio siitä ja jonka Cannesin ensi-illassa yleisö lähti kesken esityksen ja joka meillä keräsi viime viikonlopun ensi-iltoina vaivaiset 505 katsojaa, joten ovatko katsojat muuttuneet herkiksi edelleen  maailmalla rehottavan mielenpahoitus ja Cancel-kulttuurin takia, vaikka pahempaakin  myllytystä  on tänä vuonna kankailla nähty  vai onko Cronenberg menettänyt parhaimman teränsä 8 vuoden tauon aikana?

Anyway, nyt kuitenkin leffan juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa elinsiirrot ovat nousseet trendiksi ja korvanneet vaakatasoisen  mamboilun  intohimon välineenä ja  vakavasti sairashuippukirurgi Saul Tesner  ja hänen apurinsa  Caprice, joiden erikoisalaa ovat tavallisen kirurgian sijasta ns ”Taidekirurgia” jonka tarkoituksena on operoida uutta härpäkettä ja hilavitkutinta ihmisiin.

Sitten  Saul ja. Caprice saavat tarjouksen toiselta kirurgiduolta, jotka pyytävät heitä suorittamaan erittäin arveluttavan autotopsian äitinsä murhaamaksi joutuneelle pojalle.

Varmaankin tarina kirurgiasta taiteen toteuttamisen välineenä ja perhesurman uhrin autopsia olivat ne 2 seikkaa, miksi yleisö otti Cannesissa hatkat ja miksi tähän mennessä vain 505 suomalaista  on nähnyt tämän, mutta Cronenberg hoitaa  kontroversaalien aiheiden käsittelemisen tyylikkäästi ilman turhaa mässäilyä graafisilla yksityiskohdilla  tai gloriforoimalla asiaa, joten olkaamme kiitollisia siitä, Cronenberg teki tämän, sillä jonkun Eurooppalaisen tai Aasialaisen ohjaajan käsissä  tämä tarina olisi mennyt  graafisempaan ja ”mieltäylentävään” suuntaan, sillä  siellä on tapana tehdä  Hollywoodia rajumpaa ja graafisempaa  elävää kuvaa, kuten kesän lätistelyhitit Titane ja The Sadness osoittivat.

Viggo, jolle tämä on 4.elokuva Cronenbergin kanssa on jälleen mainiossa vedossa pääosassa ja krediittiä myöskin hienoista  lavasteista, tehosteista ja Cronenbergin hovisäveltäjä Howard Shoren tällä kertaa  kasariviboja sykkivästä soundtrackistä.

COTF on komea comeback  Cronenbergiltä Body Horror-genren pariin ja toivottavasti hän ei ole jäämässä eläkkeelle  lähivuosina, vaan  tekisi vielä pari tai  kolme leffaa ja leffan aiheuttamaa kohua ja alhaisia  katsojamääriä on vaikea ymmärtää, sillä Cronenbergin  tai Body Horror-genren elokuvaksi kovin  graafinen  ja erityisesti ihmettelen  Cannes-yleisön reaktiota, sillä jos menee katsomaan Cronenbergin elokuvaa, niin silloin pitäisi olla tietoinen, että mitä on luvassa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Censor(2021)

 Ohjaaja: Prano Bailey-Bond

Käsikirjoitus: Prano Bailey-Bond & Anthony Fletcher

Pääosissa: Niamh Algar, Nicholas Burns, Michael Smiley

Nyt arvostelussa harvinaisempaa elävää kuvaa viime vuodelta, sillä tänään arkiston esittämänä nähtiin meillä vailla teatteri, tallenne  ja striimauslevitystä vailla jäänyt Censor. 

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään kultaista 80-lukua tai tässä tapauksessa vähemmän kultaista, sillä meillä ja Briteissä vallitsi naurettava  tiettyjen elokuvien sensurointi tai kokonaan kieltäminen perheen pienimpien hyvinvointiin vedoten, mutta aikuiset tästä sen sijaan kärsivät eniten, kun kaikki parhaat kohdat jäivät näkemättä ja valtio tarkoituksella esti tiettyjen elokuvien näkemisen leikkaamattomana tai pahimmassa tapauksessa(täyskielto) missään formaatissa.

Päähenkilö Edith tekee ammatikseen edellämainittua elokuvien pätkintää  tai kokonaan kieltämistä, mutta sitten Edith joutuu skandaalin keskelle, kun eräs isä surmaa perheensä ja media syyttää tragediasta  kauhuelokuvaa , joka oli päässyt sensuurin läpi  Edithin  mokan takia.

Yllättävää kyllä, Edith saa pitää työnsä  ja Frederick North, pahamaineinen kauhuelokuvien tekijä saapuu paikalle ja vaatii, että Edith tarkistaa häneen uusimman teoksensa henkilökohtaisesti.

Elokuvaa katsoessa Edith laittaa merkille, että elokuvan tapahtumat muistuttavat epäilyttävän paljon tragediaa lapsuudesta, jolloin hänen siskonsa katosi heidän leikkiessä metsässä.

Edith rupeaa selvittämään asiaa ja pian fakta ja ja fiktio alkavat sekoittumaan kohtalokkaalla tavalla.

Hienosti tässä oli yhdistetty Polanskin Inhon(1965) vainoharhainen tunnelmaa Argentomaisiin väreihin ja musiikkeihin ja nykykauhuksi tämä oli piristävän jännä ja tarinakeskeinen, toisin 98%nykykauhusta, jotka ovat joko klassikoiden turhia remakeja tai rebootauksia, täyttä lätistelyä tai täyttä huutamista, joten tässä tapauksessa Censor poikkesi mukavasti valtavirran kauhusta ja tämmöisiä old school-tyylisiä tarinakeskeisiä kauhuelokuvia ilman tarpeetonta goreilua ja huutamista soisi olevan enemmänkin luvassa lähitulevaisuudessa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Valuva kauhu(1977)

Alkuperäinen nimi: The Incredible Melting Man

 Tunnetaan myös nimellä: Kahdet kasvot

Ohjaus & Käsikirjoitus: William Sachs

Pääosissa: Alex Rebar,  Burr DeBenning, Myron Healey

Nyt arvostelussa legendaarisen AIP-lafkan ( American International Pictures) nimensä ja tarinansa puolesta 50-luvun B-luokan scifiltä kuulostava, joka onkin tehty 70-luvulla. Kosmista, sanon minä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Astronautti Steve  on kiertämässä Saturnusta, kunnes altistuu lennon aikana säteilylle ja alkaa hiljalleen sulamaan kirjaimellisesti, joten Steve  ottaa  hatkat sairaalasta ja lähtee läheiseen metsään väijymään siellä patikoivia  eräjormailijoita( yhtenä heistä Jonathan Demme) sillä retkeilijöiden murhaaminen auttaa Steven ihoa pysymään kasassa.

Pian viranomaiset saavat vihiä Steven puskajusseilusta ja lähettää Steven kaverin Tedin metsään  varusteena ainoastaan käppäinen Geigermittari!

Kuten aiemmin totesin, että nimensä ja tarinansa puolesta tämä voisi hyvinkin olla 50-luvulta, mutta onkin tehty 70-luvulla, jota on hyvin vaikea käsittää, sillä tuolloin B-luokan elokuvien taso oli sentään jonkin verran noussut, joten lieneekö ohjaaja/kirjoittaja Sachs katsellut liikaa 50-luvun B-luokan scifiä, mene ja tiedä.

Käppäisestä menosta huolimatta tästä jäi parhaiten mieleen päähenkilön sulava naama, joka on aikaansa nähden yllättävän hyvin toteutettu, mistä kiitos kuuluu legendaariselle Rick Bakerille( Ulvonta, Videodrome jne) ja peräti toinen legendaarinen tehostemaakari Rob Bottin sai tästä inspiraatiota 10 vuotta myöhemmin  tehdessään RoboCopin tehosteita.

Hämmstyttävä Valuva Mies(oletettu) tarjoaa keskivertoa paremman ja käppäisemmän B-luokan scifistelyn Bakerin hienoilla maskeerauksilla varustettuna.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️