Alkuperäinen nimi: Johnny Got His Gun
Ohjaus & käsikirjoitus: Dalton Trumbo
Pääosissa: Timothy Bottoms, Jason Robards, David Soul, Donald Sutherland, Diane Varsi, Kathy Fields Marsha Hunt
Tänään tuli nähtyä yli puolen vuoden tauon jälkeen pitkästä aikaa Kino Reginassa klassista elokuvaa asianmukaisessa formaatissa, elikkä 35MM-filmiltä ja tämän kuun viimeisen arvostelun kohteena on legendaarisen Dalton Trumbon itsensä kirjoittaman kirjan pohjalta ja vaikka tarina sijoittuu 1.maailmansotaan , siitä huolimatta kumpikin adaptio heijasteli ilmestyessään ajankohtaisia topiikkeja, sillä kirja julkaistiin 3.9.1939, vain pari päivää sen jälkeen kun 2. maailmansota alkoi ja nyt arvostelussa oleva filmatisointi ilmestyi Vietnamin sodan ollessa käynnissä.
Nyt kuitenkin itse asiaan:
Tarinan päähenkilö Joe on siis amerikkalainen sotilas, joka on haavoittunut taistelussa erittäin pahasti, jonka seurauksena hän on menettänyt naamansa, kuulon, sekä kädet ja jalat, mutta siitä huolimatta hän pystyy kommunikoimaan lääkärien, hoitajien ja armeijan johtoportaan kanssa morsettamalla, joka tässä tapauksessa toimii Joen heiluttaessa päätään edestakaisin.
Siinä välissä sitten nähdään takaumina Joen elämää ennen sotaa ja omituisia unia, joissa Donald Sutherlandin esittämä Jeesus pelaa korttia Joen ja muiden sotilaiden kanssa ja puhuu diibadaabaa.
Kuten Samuel Fullerin mestariteoksessa Shokkikäytävä(1963) tämäkin elokuva heittelee värien välillä, toisin tällä kertaa itse päätarina nähdään seepiassa ja takaumat ja unet taas väreissä, joten lieneekö Trumbo ottanut mallia värienkäytöstä Fullerilta tähän leffaan ja bongasin joitain yhtäläisyyksiä tämän sekä Jacob’s Ladderin(1990) välillä, sillä molemmat kertovat kuolemaa tekevien sotilaiden kuolinkamppailusta takaumien ja harhanäkyjen parissa.
Paikoittain lievästi hämmentävästä meiningistä huolimatta Johnny Got His Gun kerrassaan loistava sodanvastainen leffa.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti