Halloween(2018)

Ohjaaja: David Gordon Green

Käsikirjoitus: David Gordon Green, Danny McBride & Jeff Fradley

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Nick Castle, Judy Greer, Will Patton, Haluk Ballinger , James Jude Courtney,  Jefferson Hall, Rhian Rees, Andi Matichack

Nyt pyhäinpäivän kunniaksi arvostelussa puusepän  parhaimpiin kuluvan klassikon ns ”virallinen” jatko-osa, sivuttaa aiempien jatko-osien tapahtumat.

1978 Halloween oli erityisen kauhea  lastenvahtina keikka heittäneelle Laurie Strodelle erään Michael Myers nimisen korston tapettua hänen ystävänsä ja melkein myös hänetkin.

40 vuotta myöhemmin Lauriesta on tullut  Sarah Connorina muistuttava kovanaama, jolla on talo täynnä aseita ja jos jonkinlaista turva ja ansaviritelmää edellämainitun kutsumattoman vieraan varalta.

Lisäksi Lauriella onnmyös tytär ja lapsenlapsi (Greer & Matichack) jotka eivät halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, sillä vuosien varrella Laurie on saanut pöpin tittelin.

Samaan aikaan lataamolla, jossa Myers on ollut 40 vuotta, 2  True Crime-podcastaajaa( Hall & Rees) tulevat tapaamaan Michaelia ja antavat hänelle tavaramerkiksi muodostuneen naamarin, joka ilmeisesti herättää vielä 40 vuoden jälkeen jonkin sortin viboja, kun koirat alkavat haukkumaan ja muuta pahaenteistä  tilpehööriä alkaa tapahtumaan  lataamon pihalla.

Sitten koittaa pyhäinpäivä ja jostain kumman syystä lataamon potilaat(Myers mukaan lukien ) lähtevät ajelulle bussilla, joka tietysti joutuu onnettomuuteen ja jälleen kerran Myers lähtee riehumaan Haddonfieldiin ja metsästämään  Laurieta, mutta tällä kertaa Laurie onkin varustautunut Michaelin vierailuun raskaamanpuoleisesti, kuten aiemmin tulikin  mainittua.

Joka tapauksessa Halloween on elokuva, jolta RobZombien remaken ja sen jatko-osan olisi pitänyt näyttää ja tällä kertaa meininki on puusepän visiolle uskollisempi ja onpa puuseppä ollut säveltämässä ja tuottamassa tätä.

Ja tämä on saamassa vielä 2 jatko-osaakin  lähivuosina, joten onpahan nykykauhu menossa vaihteeksi tasokkaampaan suuntaan

Hyvää pyhäinpäivä kaikille Kulinaristin lukijoille!

Arvosana🎃🎃🎃🎃🎃

Halloween 2-Tappajan paluu(1981)

 Ohjaaja: Rick Rosenthal

Käsikirjoitus: John Carpenter & Debra Hill

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Donald Pleasence, Dick Warlock, Lance Guest, Charles Cyphers, Leo Rossi

Puusepän parhaimpiin elokuviin lukeutuva Halloween oli ilmestyessään välitön klassikko ja Slasherien pioneerinteos, joten jatkoa sille oli tietenkin väännettävä 7 epävirallisen jatko-osan ja yhden virallisen   verran.

Nyt kuitenkin itse asiaan:

Haavoittunut Laurie Strode on matkalla sairaalaan ja Michael Myers on edelleen kateissa. Sillä välin kun Laurie makaa sairaalassa(ainoana potilaana, eli Halloween  on yllättävän hiljainen juhlapyhä sairaaloissa) tohtori Loomis jäljittää Michaelia, mutta Michael onkin löytänyt tiensä sairaalaan, jossa uhreiksi valikoituvat tällä kertaa yövuorossa oleva henkilökunta.

Siinäpä juoni lyhyesti ja ytimekkäästi ja lopuksi yleistä lätinää elokuvasta( sisältää hieman spoilereita)

Siinä missä Carpenter luoti jännityksen luomiseen, on Rosenthalin näkemys puolestaan  hieman verisempi, mutta kyllä tämä jää verenvuodatuksessa vitoseksi saman vuonna julkaistujen The Burningin, Rosemaryn murhaajan, My Bloody Valentinen ja Perjantai 13.päivä 2:sen, mutta siitä huolimatta ainakin yksi muistettava murha ( suoraan Argenton Deep Redistä otettu) leffasta löytyy.

Älyvapaata menoakin käsikirjoituksesta löytyy, kohtauksesta, jossa Michaeliksi pukeutunut  nuorisolainen  saa surmansa  poliisiauton ja parkeeratun pakun välisessä kolarissa, ja elokuvan poliiseilla kestää puolet leffan kestosta selvittää vainajan henkilöllisyys, mutta jopa minunkaltaiseni putkiaivo tajusi heti, että  oikea Michael Myers on edelleen kateissa ja tiesin myös, että vainajan henkilöllisyys voidaan todeta hammaskartan avulla  eli 10 pistettä ja papukaijamerkki allekirjoittaneelle, siitä että olin elokuvapoliiseja paremmin kärryillä tapahtumista.

Joka tapauksessa Halloween 2 on jopa eka osaa hieman parempi, vaikkei ole ”virallinen” jatko-osa, toisin kuin toissa vuonna ilmestynyt Halloween, jonka arvostelen huomenna.

Arvosana🎃🎃🎃🎃🎃

Halloween-Naamioiden yö(1978)

 Ohjaaja: John Carpenter

Käsikirjoitus: John Carpenter & Debra Hill

Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Donald Pleasence, Nick Castle, Charles Cyphers, P.J. Soles, Nancy Keys,  Kyle Richards,  Brian Andrews

Ylihuomenna juhlitaan jälleen pyhäinpäivää, joten sen kunniaksi aion arvostella Slasher-genren pioneeriteoksen ja sen 2 jatko-osaa.

Halloweeninä 1963  Michael Myers saapuu kotiin karkki tai kepponen-kierrokselta, menee keittiöön, nappaan talon isoimman  veitsen, puukottaa siskonsa ja seisoo pihalla transsin kaltaisessa tilassa vanhempien olessa pihalla kuin lumiukot.

Vietettyään 15 vuotta lataamolla, Tohtori Loomis on hakemassa Michaelia oikeuden eteen, kunnes Michael varastaa auton ja lähtee kotikaupunkiinsa Haddonfieldiin, jossa lapsenvahtina työskentelevä Laurie Strode ja hänen ystävänsä saavat kokea todella ikimuistoisen halloweenin, kun sillä välin Tohtori Loomis ja Sheriffi Brackett etsivät  Michaelia ja yrittävät estää tulevan verilöylyn.

Slasher-genren ensimmäisen elokuvan tittelistä on käyty keskustelua jo vuosia ja joidenkin mukaan elokuvahistorian ensimmäiset tähän genreen kuuluvat teokset olisivat Hitchcockin Psyko ja Micael Powellin Pelon kasvot(molemmat 1960) ja joidenkin mukaan taas ensimmäisen  Slasheri olisi  Mario Bavan Bay of Blood-Verilöyly(1971), Tobe Hooperin Texas Chainsaw Massacre  tai sitten Bob Clarkin jouluaiheinen kuumottettelu Black Christmas(molemmat 1974) mutta joka tapauksessa Halloween loi kaikki Genren kliseet ja tämän jälkeen Slashereitä alettiin tekemään liukuhihnatuotannona aina 80-luvun puoliväliin asti, joten siinä mielessä Halloween on elokuvahistoriallisesti merkittävä teos.

7 epävirallista jatko-osaa, remaken ja remaken jatko-osa(2007-09) ja sekä virallisen jatko-osan (2018 saanut Halloween on puusepän Top 5 parhaimpia elokuvia ja  kauhuelokuvien ystävien yleissivistykeen kuuluva klassikko.

Arvosana🎃🎃🎃🎃🎃

Blue Sunshine(1978)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Jeff Lieberman

Pääosissa: Zalman King, Deborah Winters, Brion James, Alice Ghostly, Mark Goddard, Robert Walden, Charles Siebert

Kaveriporukka viettää ihan normi-iltaa, kunnes eräs vieraista kaljuuntuu yllättäen,   hyökkää seurueen kimppuun  työntäen yhden heistä  takkaan, ottaa hatkat ja juoksee kuorma-auton alle.

Teurastukseksi muuttuneissa juhlissa ollut Jerry Zipkin (Zalman King) rupea tutkimaan  tapausta ja saa selville, että viime vuosikymmenellä  Siniseksi Auringonpaisteeksi kutsuttujen ”postimerkkien” nuoleskelu ei ollut kovin hyvä idea, sillä vasta nyt niiden sivuvaikutukset alkavat näkyä ja näihin sivuvaikutuksiin kuuluvat yllättävä hiustenlähtö ja mielipuolinen riehuminen.

Pian kaupunkia ravisuttaa yllättävien  hiustenlähtöjen ja murhien aalto ja jäljet johtavat erääseen senaattoriin( Mark Goddard)

Vaikka monet ovat sanoneet tätä pelottavaksi elokuvaksi ja verranneet tätä  Cronenbergin varhaistuotantoon, itse olen asiasta eri mieltä, sillä tästä puuttuu Cronenbergille tyypillinen  syvällinen tarina ja mehustelu  Body Horror-kliseillä ja itse pidin tätä hyvinkin viihdyttävänä ja  tahattoman  koomisena teoksena ja varsinkin kohtaus, jossa kaljuuntunut lapsenvahti jahtaa suojattejaan  keittöveitsen  kera ja päätyy päähenkilön toimesta parvekkeelta alas, oli hyvinkin absurdi kohtaus ja muutenkin elokuvan tarina huonon tripin seurauksena riehuivista kuulapäistä  on hyvinkin absurdi, jollaista ei nykyään enää tehtäisi, koska elämme mielensäpahoittajien ja kukkahattutätien kulta-aikaa.

Absurista ja tahattoman koomisesta meiningistä huolimatta Blue Sunshine on valistava kuvaus huimausaineiden haittavaikutuksista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kärpänen 2(1989)

 Alkuperäinen nimi: The Fly II

Ohjaaja: Chris Walas

Käsikirjoitus: Frank Darabont, Mick Garris, George Langelaan, Jim & Ken Wheat

Pääosissa: Eric Stoltz, Daphene Zuniga,  John Getz, Lee Richardson,  Harley Cross, Frank C. Turner, Gary Chalk, Ann Marie Lee, Saffron Henderson

David Cronenbergin remake Kärpäsestä(1958) oli ilmestyessään yleisö ja arvostelumenestys ja sai myös parhaiden erikoistehosteiden  Oscarin. Kuinka ollakkaan piti tällekin sitten vääntää jatkoa,  vieläpä ilman keskeisiä tekijöitä(John Getziä lukuunottamatta) joten tämä ei  saanut positiivistä palautetta kriitikoilta, mutta siitä huolimatta, Kärpänen 2 ei ole huono elokuva

Sitten asiaan( Varoitus: sisältää spoilereita edellisestä elokuvasta)

Kuten ensimmäisessä osassa näimme klassikoksi muodostuneen painajaiskohtauksen, jossa Veronica Quaife synnyttää jättitoukan tapahtuu virallisesti tämän elokuvan alussa, mutta Veronica ei selviä hengissä ja hämärän  Bartok Industriesin johtaja Anton adoptoi Martiniksi nimetyn pojan, koska hänellä on samankaltaisia kykyjä kuin edesmenneellä isällään.

Perimästään johtuen Martin varttuu aikuiseksi jo 5 vuodessa ja Martin päättää saattaa isänsä projektin  loppuun elikkä loppu hyvin ennalta-arvattavissa.

Koska Cronenberg ei harrasta jatko-osien ohjaamista, ohjaajan paikalla häärii edellisen osa tehosteista vastannut Chris Walas ja  tämän jälkeen vielä  yhden elokuvan ohjanneen ( The Vagrant, 1992) ohjaamista

 ei voi verrata Cronenbergiin ja vaikka käsikirjoituksesta vastaavat  nimimiehet Darabont & Garris, 

puuttuu tästä jatko-osasta Cronenbergille olennainen syvällinen tarina, sillä Kärpänen 2  tarjoaa sen sijasta pelkkää goreilua, toisaalta hienosti käsintehtyä sellaista, mistä krediittiä, kuten myöskin Hellraiser-säveltäjä Christopher Youngin  tunnelmallisesta soundtrackistä.

Nimekkäistä käsikirjoittajista huolimattaa tarina tökki paikoittain aika pahasti ja tässä oleva romanssi tuntuu väkisin väännetyltä ensimmäisen osa aidosti koskettavaan ja tuhoon tuomittuun romanssiin verrattuna  ohjaajan ja pääosan olisi minun mielestäni voinut hyvin vaihtaa ja olisi tämä voinnut olla 5 tähden leffa, jos ohjaajana olisi ollut Sam Raimi ja Martin Brundlen roolissa Keanu Reeves tai Josh Brolin(Näin kerrotaan IMDBeen triviassa )

Joka tapauksessa Kärpänen 2 on keskivertoa parempi jatko-osa Cronenbergin mestarieokselle, vaikkei tavoittakaan sen syvällistä, surullista ja oksettaavaa tunnelmaa, on Kärpänen 2 katsomisen arvoinen teos, jos  sattuu tykkämään käsintehdystä goreilusta eikä anna huonohkon käsikirjoituksen ja näyttelijäintyöskentelyn vaivata, luvassa viihdyttävät  tunnin ja 45 minuutin gorefestarit.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Kärpänen(1986)

 Alkuperäinen nimi: The Fly

Ohjaaja: David Cronenberg

Käsikirjoitus: David Cronenberg & Charles Edward Pogue( George Langelaanin novelin pohjalta)

Pääosissa: Jeff Goldblum, Geena Davis, John Getz , Leslie Carlson, David Cronenberg

Nyt arvostelussa Body Horrorin maestron mestariteos, joka kuuluu sarjassamme ” Tasokkaat  remaket höperöistä höperöistä 50-luvun scifistelyistä” , joihin lukeutuvat  aiemmin arvostelemani The Thing(1982)  Vaara vieraalta planeetalta (1986) jaThe Blob(1988)

Niiden välissä valmistui remake vuoden 1958 elokuvasta, joka lähinnä muistetaan Cinemascope-kuvauksesta, hienoista väreistä ja vekkulin näköisestä ihmiskärpäsestä, mutta sen voin sanoa etukäteen, että Cronenbergin Kärpäsestä on vekkuli meininki kaukana.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: Tiedemies Seth Brundle on väsännyt teleporttilaitteen ja  esittelee  aparaattia  toimittaja Veronica Quaifelle ja myöhemmin parin välille syttyy romancci.

Saatuaan vihdoinkin  Teleportin toimimaan elävien olentojen siirtämisessä, Brundle päättää kokeilla aparaattia itse kohtalokkain seurauksin kärpänen lennettyä  aparaattiin.

Pian Brundle alkaa syömään epäilyttävän paljon sokeria, kiipeilemään seinillä ja katoilla ja kokemaan radikaaleja ulkoisia muodonmuutoksia.

Brundle hidasta muuttumista ihmiskärpäseksi ei myöskään helpota sekään, että Veronica on paksuna  & exä /pomo Sthathis  Borans yrittää tunkea kapuloita pariskunnan rattaisiin.

Jälleen kerran Cronenberg osoittaa  jälleen kerran minkälaisia äklöjä juttuja saa  keksittyä ihmisvartalon mutantoitumisesta ja Kärpäsessä äklötyskerroin on aiempiin elokuviin verrattuna korkealla, mistä kiitos kuuluu Oscarilla palkituille  Chris Walasille & Stephen Dupuisille ja varsinkin päähenkilön hidas muodonmuutos ihmiskäpäseksi on edelleen puistattavaa seurattavaa ja Cronenbergin hovisäveltäjä Howard Shoren jylhät  musiikit luovat jälleen kerran kuviin tunnelmaa.

Kärpänen on Cronenbergin mestariteos, yksi parhaimpia remakeja ja myöskin samalla oksettava ja surullinen rakkaustarina, mutta siitä huolimatta  en suosittele tätä treffi-illan elokuvaksi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kassandran silta(1976)

 Alkuperäinen nimi: The Cassandra Crossing

Ohjaaja: George P. Cosmatos

Käsikirjoitus: George P. Cosmatos, Tom Mankiewicz & Robert Katz

Pääosissa: Richard Harris, Sophia Loren, O. J. Simpson, Martin Sheen, Ava Gardner,  Burt Lancaster, Lionel Stander , John Phillip Law , Lee  Strasberg, Ingrid Thulin, Lou Castle

Nyt arvostelussa jälleen yksi hyvin tyypillinen, mutta vähemmän tunnettu  a-luokan naamoilla miehitetty 70-luvun katastrofileffa, ja joka tuli nähtyä tänään oikein 35MM-filmiltä Kino Reginan pelottavan ajankohtaisessa Epidemia-esitys-sarjassa.

Ohjaajana  hääri  Syltty-klassikoista Rambo 2 ja Corbasta vastannut Cosmatos ja Cosmatoksen kanssa käsikijoituksesta vastasi 5 Jaska Böndeä( 2 anonyymisti) kirjoittanut Tom Mankiewicz, joten kyseessä on varsin  ”tasokasta” menoa tiedossa.

Vaihteeksi ruotsalaiset poliittis-uskonnollisen  järjestötoiminnan edustajat murtautuvat   USA:n hallinnoimaan  hämärien pankkitilien luvatussa maassa sijaitsevan laboratorioon, jossa kehitellä jonkin sortin biologisia aseita.

1 kolmasosaa Håkaneista pääsee karkuun yhden kuollessa  labrassa olleeseen pöpöön ja toisen jouduttua ammutuksi , mutta paikalta pakoon päässyt  Håkan on tietämättään sairastunut labrasta mukaan tarttuneeseen keuhkoruttoon ja siitä huolimatta päättä lähteä junalla takaisin Ruotsiin.

Junassa riittää jos jonkilaista matkustajaa: sankarina häärii kuuluisa lääkäri( Harris) edellä mainitun ex-vaimo (Loren)  rikas puumanainen ( Gardner) ja tämän  hepopöllyssä  oleva toy boy (Sheen) ja papiksi naamioitunut huumekyttä ( Simpson)

Sillä välin tautinen Håkan ottaa huikan apaattisen  Basset  Houndi  vesikupista, viihdyttää lapsia ja yskii riisin päälle ja siitäkös vasta riemu repeää, kun matkustajia alkaa sairastumaan,   Punaisen Ristin aseistautuneet  elmukelmumiehet nousevat junaan, varmistaakseen, ettei yksikään matkustaja pääse junasta levittämään tautia eteenpäin ja kaiken lisäksi juna on matkalla kohti epävakaista, elokuvan tittelissä mainittua silta.

Samaan aikaan hämärien pankkitilien luvatussa   maassa  Burt Lancasterin näyttelemä eversti ja ruotsalainen naistohtori  tutkivat taudin kehitystä edellä mainitun koiran (onneksi koira selviää) avulla ja miettivät sitä, pitäisikö antaa junan syöksyä  sillalta alas 1000 matkustajaa mukanaan, mutta jälleen kerran mattimeikäläiset ovat hallitusta fiksumpia ja  päättävät nousta kapinaan elmukelmumiehiä vastaan, joten luvassa on räiskettä, pauketta ja pienoismallijunilla leikkimistä eli  kyllä siinä jää rutto kakkoseksi, kun O. J. ja Pappa-Sheen pistävät tuulemaan ja oli aika eeppistä nähdä molemmat samassa leffassa, mistä krediittiä, kuten myöskin alussa ja lopussa nähtävistä hienoista kamera--ajoista ja Jerry Goldsmithin soundtrackistä.

Kassandran silta on aika tyypillinen a-luokan naamoilla miehitetty viihdyttävä ja jännittävä  70- luvun katastrofileffa, joka on myöskin pelottavan ajankohtainen  tällä hetkellä.

Arvosana🚞🚞🚞🚞🚞

The House by the Cemetery(1981)

 Alkuperäinen nimi: Quella villa accanto al cimitero

Ohjaaja: Lucio Fulci

Käsikirjoitus: Lucio Fulci & Elisa Briganti

Pääosissa: Catorina MacColl,  Paolo Malco, Ania Pieroni, Giovanni Frezza   De Mejo,  Lucio Fulci

Nyt arvostelussa Fulcin ns Helvetin portit trilogian päätös, ja kuten Argenton eläin ja 3 äitiä trilogiat, eivät myöskään Fulcin trilogian  elokuvat eivät liity juurikaan toisiinsa mitenkään paitsi zombiet on ainoa yhdistävä aihe elokuvissa.

Boyle niminen perhe muuttaa Uudessa- Englannissa sijaitsevaan  taloon, jossa on tapahtunut hiljattain murha-itsemurha. Kaiken lisäksi talo sijaitsee elokuvan tittelin hautausmaan vieressä elikkä  varsin perheystävällinen paikka siis .

Pian alkaa tapahtumaan kummia ja väki vähenemään Fulcin elokuville tyypillisesti gorepitoisissa merkeissä  ja epämääräisten äänten kuuluessa talon kellarista, joten olisiko syytä olettaa, että talon alkuperäinen omistaja J.T. Freudsteinillä olisi osuutta asiaan?

Vaikka Talo hautausmaan  vieressä onkin jäänyt ikävästi jäännyt aiemmin samana vuonna ja tässäkin blogissa arvostellun The Beyondin varjoon, on tässäkin Fulcille ominaista synkkää tunnelmaa ja goreilua, joskin hillitysti kuin aiemmin, mutta sitäkin häijymmän näköistä ja yhtä hienosti toteutettuna, mistä krediittiä maskeeraaja Gino De Rossille jälleen kerran.

Krediittiä täytyy myös antaa leffa soundtrackistä, josta Fabio Frizzin sijasta vastasi  Walter Rizzati, jonka sävellykset loivat kuviin paikottain tunnelmaa ja varsinkin hämmästyttävän paljon Carpenterin Usvan tunnarin ja Adagion risteytykseltä kuulostava tunnarin oli hieno.

Jälleen kerran mainiota zombeilua ala Fulci.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️