Hulluuden syövereissä(1995)

Alkuperäinen nimi: In the Mouth of Madness

Ohjaaja: John Carpenter

Käsikirjoitus: Michael De Luca

Pääosissa: Sam Neill, Julie Carmen,  Jürgen Prochnow, David Warner, Charlton Heston, Bernie Casey, Peter Jason, John Glover, Wilhem Von Homburg, Hayden Christensen


Nyt arvostelussa puusepän Apokalypsi-trilogian päätösosa, joka on samalla  tribuutti H.P. Lovecraftille.

 Stephen Kingiä enemmän tienaava kauhukirjailija  Sutter Cane(Prochnow) katoaa ja  kustantamo  palkkaa vakuutustarkastaja John Trentin( Sam Neill) tutkimaan katoamista.

John lähtee etsimään kirjailijaa  kustannustoimittaja Linda Stylesin( Julie Carmen) kanssa  ja he päätyvät  Uudessa-Englanissa sijaitsevaan  epämääräiseen tuppukylään, jota ei löydy edes kartoilla ja sitten  alkaa tapahtumaan yli hilseen menevää häröilyä.


Kuten arvostelun alussa totesin, elokuva  on täyttä tribuuttia H.P Lovecraftille nimeä myöten( At the Mountains of Madness)  aina elokuvassa esiintyviin kirjoihin( The Whisper of the Dark)


Sam Neill vetää hyvä roolisuorituksen ja  jälleen kerran krediittiä  myös KNB-porukan hienoille efekteille.


In the Mouth of Madness  ei vedä vertoja The Thingille ja Prince of Darknessille, mutta on silti erinomainen päätös Apokalypsi-trilogialle ja onnistuu olemaan  paikoittain jännä ja tyylikäs tribuutti H.P. Lovecraftille ja keskivertoa parempi ysäri-puuseppäily.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Pelham 1-2-3 kaapattu(1974)

Alkuperäinen nimi:  The Taking of Pelham One Two Three

Ohjaaja: Joseph  Sargent

Käsikirjoitus: Peter Stone( John Godeyn kirjan pohjalta)


Pääosissa: Walter Matthau, Robert Shaw, Jerry Stiller, Martin Balsam, Hector Elizondo, Earl Hindman, Lee Wallace, Tony Roberts, Julius Harris, Kenneth McMillan, James Broderick



Tämä lienee kaikille tutumpi tarina Tony Scottin ohjaamana & Denzel Washingtonin & John Travoltan tähdittämänä, joten pidemittä puheitta mennään asiaan:


New Yorkin julkisessa liikenteessä sattuu ja tapahtuu, kun  konepistooleilla aseistautuneet poplariherrat  Blue,  Green, Grey & Brown kaappaavat metrojunan  & vaativat 10000 000 $  tai muuten  matkustajat maistelevat lyijyä minuutin välein, jos kahisevat eivät ehdi ajoissa perille, joten Matthaun & Stillerin  esittämillä junabyrokraateilla on edessä hikiset paikat, kun matkustajien hengen pelastamisen lisäksi  vielä esitellä New Yorkin metrosysteemiä japanilaisille turisteille.


Paremmin koomikkoina muistetut Walter Matthau & Jerry Stiller vetivät  yllättävän hyvät roolit tämän genren elokuvassa, kuten myöskin Robert Shaw kaappareiden johtajan, Mr. Bluen roolissa.

 Osittain Reservoir Dogsia inspiroinut originaali Pelham 1-2-3 kaapattu  on tyylikäs & jännittävä 70-luvun rikosleffa, joka voittaa  menen tullen Tony Scottin vuoden 2009 remaken & on  myös Larry  Peercen  The Incidentin(1967) ohella  realistisin kuvaus julkisen liikenteen vaaroista.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Naurava poliisi(1973)

Alkuperäinen nimi: The Laughing Policeman

Ohjaaja: Stuart Rosenberg

Käsikirjoitus: Thomas Rickman ( Sjöwallin &  Wahlöön kirjan pohjalta)


Pääosissa: Walter Matthau, Bruce Dern, Louis Gossett Jr, Anthony Zerbe, Val Avery, Paul Koslo, Joanna Cassidy, Gregory Sierra

Nyt arvostelussa ensimäinen ja myöskin ainoa näkemäni Beck-elokuva, koska en tavallisesti katso ruotsalaisia elokuvia, koska ne ovat tylsiä ja vaikeaselkoisia ja toiseksi lähes päivittäin joudun lukemaan uutisista rikoksista, joten  en myöskään siksi ole skandinaavisen rikosviihteen ystävä, koska niissä on tapana synkistellä ja leveillä rikosten graafisilla yksityiskohdilla.

Toista se on italialaisissa Giallo- elokuvissa ja Hollywoodissa, jossa asiat hoidetaan tyylikkäästi  ja viihdyttävästi. Nyt asiaan:


San Franciscossa sattuu ja tapahtuu jälleen kerran, kun arveluttava poplarimies lahtaa bussillisen porukkaa konepistoolilla. Keissiä rupeaa tutkimaan  Martin Be...eikun Jake Martin (Matthau) joka saa  bussissa tapetun parin tilalle uuden parin  Leo Larsenin(Bruce Dern)


Kuten Michael Mannin Hannibal Lecter-filmatisointi Manhunter(1986)   tapaan ei Naurava poliisi kuulu myöskään viralliseen Beck-jatkumoon, mutta  siitä huolimatta NP on tyylikäs, jännittävä, hyvin ohjattu ja näytelty 70-luvun kyttäleffa.


Nimeltään harhaanjohtava, mutta silti katsomisen arvoinen, jos 70-luvun kyttäleffat kolahtaa kovaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Tappakaa Charley Varrick!(1973)

Alkuperäinen nimi: Charley Varrick

Ohjaaja: Don Siegel

Käsikirjoitus: Dean Riesner & Howard Rodman(John H. Reesen kirjan The Looters pohjalta)

Pääosissa: Walter Matthau,  Joe Don Baker, Andy Robinson, John Vernon, Albert Popwell, Norman Fell, Willam Schallert, Felicia Farr, Jaqueline Scott


Tänään tuli pitkästä aikaa nähtyä tämä  Don Siegelin vähemmän tunnettu  rikosleffa Kino Reginassa oikein 35mm-filmiltä, joten päätinpä nyt vääntää tästäkin arvostelun, että saadaan tähänkin blogiin edes  joku leffa Siegelin tuotannosta.


Juoni lyhyesti ja ytimekkästi:  Päähenkilö Charley Varrick( Matthau) ryöstää vaimonsa ja parin kaverinsa kanssa pankin Tres Cruces nimisessä pikkukaupungissa New Mexicossa, mutta ryöstö päättyy väkivaltaisesti ja Charley &  Harman Sullivan (Robinson) onnistuvat pakenemaan rahojen kanssa.

Charleyn & Harmanin suureksi yllätykseksi ryöstösaalis paljastuu huomattavampaa suuremmaksi ja samalla myös paljastuu, että  rahat ovat mafian hämäräbisnesten tuottoja, joten mafian raha-asioista vastaava Maynard Boyle(Vernon) lähettää palkkatappaja Mollyn(Joe Don Baker) noutamaan rahoja ja hoitelemaan varkaat.


Parhaiten komedioista tunnetuksi tullut Matthau veti pääroolin aika hyvin, mutta leffan parhaimman  roolin veti kyllä Joe Don Baker piippua polttavana Mollynä, joka siististä pukeutumisesta ja muutenkin herrasmiesmäisestä olemuksesta huolimatta osaa olla paikoittain aika väkivaltainen tyyppi.

Don Siegelin ohjaus on jälleen kerran tasokasta, kuten myös Lalo Schifrinin soundtrack.

Tarkkasilmäiset ja korvaiset leffaharrastajat voivat viihdyttää itseään bongaamalla tästä 3 tuttua naamaa Törky-Harrista ja repliikin, jonka Tarantino nappasi Pulp Fictioniin.

Charley Varrick on  jälleen kerran yksi hyvä esimerkki tyylikkäistä ja jännittävistä 70-luvun rikosleffoista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pimeyden valtias(1987)

Alkuperäinen nimi: Prince of Darkness

Ohjaus & Käsikirjoitus: John Carpenter

Pääosissa: Donald Pleasence, Dennis Dun, Victor Wong, Jameson Parker, Lisa Blount, Peter Jason, Alice Cooper


Puuseppää pukkaa jälleen kerran Kulinaristin saitille. Sitten asiaan:

Hämäräperäisen salaseura Unen  veljeskunnan pappi kuolla kupsahtaa ja jättää jälkeensä päiväkirjan ja avaimen salaiseen kammioon ja samaan aikaan tähtitieteilijät havaitsevat supernovan.

Asiat eivät aluksi liity mitenkään toisiinsa, mutta sitten alkaa sattumaan ja tapahtumaan, kun kuolleen papin tilalle saapunut uusi pappi ( Donald ” Tohtori Loomis” Pleacense) ja joukko tutkijoita saapuvat kirkkoon tutkimaan kammiosta löytynyttä vihreää vesilätäkköä, joka onkin  vanhan vihtahousun poika, joka  valmistautuu vapauttamaan isänsä pimeältä puolelta ja tämä  projekti vaati paikallisten kodittomien muutamista zombieksi. Että sillain.

Pimeyden valtias kuuluu Carpenterin ns Apokalypsi- trilogiaan, jonka muut osat ovat aiemmin arvostelemani The Thing ja vielä arvostelua vailla oleva Hulluuden syövereissä(1994)

Vaikka elokuvat eivät liity mitenkään toisiinsa, ainoa yhdistävä tekijä niissä on Carpenter ohjaajana ja mielikuvitukselliset erikoistehosteet.

Pimeyden valtias ei ole Carpenterin tunnetuimpia elokuvia, mutta silti  katsomisen arvoinen, jos vanhat kauhuelokuvat kolahtavat kovaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pelon palkka(1977)

Alkuperäinen nimi: Sorcerer

Tunnetaan myös nimellä: Wages of Fear

Ohjaaja: William Friedkin

Käsikirjoitus: Walon Green & Georges Arnaud

Pääosissa: Roy Scheider, Bruno Cremer, Francisco Rabal, Amidou, Joe Spinell


Friedkiniä pukkaa jälleen kerran Kulinaristin saitille. Nyt arvostelussa samannimisen 50-luvun ranskalaisen leffa Hollywood-version, jonka näin ekan kerran 2012 ja tänään kävin Orionissa katsomassa director’s cutin tästä ja nyt itse asiaan:


4 arveluttavaa heppua rötöstelevät  Veracruzissa, Jerusalemissa, Pariisissa ja New Jerseyssä ja joutuvat pakenemaan nimettömään E-Amerikkalaiseen valtioon kuorma-autokuskeiksi.

Sitten  eräällä  öljynjalostamolla räjähtää ja arveluttavat heput joutuvat ajamaan vaarallisen ja pitkän matkan lastina nitroglyseriiniä.

Ennen  tämän version näkemistä mieleeni olivat jääneet ensimmäiset minuutit, jossa päähenkilöt esitellään sekä upea soundtrack, josta hehkutan myöhemmin.

Varoitus: seuraava kappale sisältää spoilereita:

Ilmeisesti  silloin näkemäni versio oli ilmeisesti originaalin studion mielivaltaisesti säätämän version, joka ei muistikuvien perusteella ollut hullumpi, mutta tässä Friedkinin visiossa hulluus tuntui ihan katsomossa asti ja jostain kumman syystä   leffan kliimaksi, jossa Roy sekoaa ja näkee harhoja ja sitä ennen nähty otos liekeissä olevan jalostamon yllä lentävästä helikopterista  toivat jostain kumman syystä mieleeni pari vuotta myöhemmin julkaistun Coppolan mestariteoksen Ilmestyskirja Nytin vastaavat visiot, joten onkohan Coppola saanut  inspiraatiota Friedkiniltä?


Joka tapauksessa Sorcerer  voittaa alkuperäisen vuoden 1953 ranskalaisen version, ja Friedkinin version vahvuuksia ovat tunnelma ja jälleen kerran upea soundtrack Tangerine Dreamiltä, joka oli bändin eka soundtrack leffaan ja kuulemma bändi teki soundtackin Friedkinin antaman käsikirjoituksen pohjalta näkemättä kuvamaterialia etukäteen.


Tyylikäs ja jännittävä, mutta lievästi aliarvostettu 70-luvun trilleri.


Arvisana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Säpinää Chinatownissa(1986)

Alkuperäinen nimi: Big Trouble in Little China

Ohjaaja: John Carpenter


Käsikirjoitus: Gary Goldman, David Z. Weinstein & W.D. Ritcher


Pääosissa: Kurt Russell, Kim Cattrall,  Dennis Dun, Victor Wong, James Hong,  Donald Li, Suzee Pai, Kate Burton


Rekkakuski Jack Burton on viemässä lastia San Franciscoon ja käy samalla tapaamassa kaveriaan Wang Chitä ja kaverukset voittavat    suuren summan kahisevaa  lyötyään vetoa ja  lähtevät hakemaan rahoja lentokentältä ja käyvät samalla reissulla hakemassa Wangin morsianta, joka  Jackin rekan  lisäksi yllättävää kyllä kaapataan  ja  jäljet johtavat Chinatownin maanalaisin katakombeihin ja niin alkaa järjetön seikkailu josta ei puutu toimintaa, huumoria, velhoja ja örkkejä.


Jälleen kerran yksi loistava ja viihdyttävä leffa puusepältä.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hyökkäys poliisiasemalle(1976)

Alkuperäinen nimi: Assault on Precinct 13

Ohjaus & käsikirjoitus: John Carpenter

Pääosissa: Austin Stoker, Darwin Joston, Charles Cyphers, Nancy Loomis, Tony Burton, Henry Brandon, Martin West, Laurie Zimmer


Puuseppää pukkaa jälleen kerran Kulinaristin saitille. Tällä kertaa arvostelussa  Carpenterin 2. paras leffa heti The Thingin jälkeen.

Los Angelesissa sattuu ja tapahtuu jälleen kerran, kun eräs jengi cruisailee ampumassa  porukkaa  rynkyllä ja pian LAPD  pääsee  jengin jäljille ja seuraa ammuskelu, joka vaati muutaman jengiläisen henkeröisen. Vattuuntuneet  jengiläiset lähtevät riehumaan jälleen kerran ja tällä kertaa kohteeksi osuu jäätelöauto ja eräs tyttö, joka osti vahingossa väärän jäätelön.

Tytön isä päättää toimia  ja nappaa jäätelökauppian mutkan ja rupeaa Charles Bronsoniksi. Isä ottaa hatkat jengiläiset perässään ja päätyy poliisiasemalle, joka on lopettamassa ja muuttamassa uusiin tiloihin, mutta muutto jää puolitiehen, kun asemalle saapuu joukko matkalla vankilaan olevia vankeja ja  sekä edellä mainittu jengi, joten luvassa on hurja yhteenotto kun poliisit, sihteerit ja vangit joutuvat  puolustamaan poliisiasemaa jengiltä.



Carpenter hallitsee jälleen tiiviin tunnelman ja tarinankerronnan ja pisteenä iin päällä tässäkin on   ohjaajan itse säveltämä soundtrack, joka jää soimaan päähän.


Hyökkäys poliisiasemalle  Carpenterin Top5 parhaimpia leffoja ja myös yksi parhaimpia ja jännittävimpiä 70-luvun äksönleffoja, joka on myös samalla tyylikäs tribuutti  Howard Hawksin Rio Bravolle(1959) & George A Romeron Elävien kuolleiden yölle(1968)


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Rankka päivä(1993)

Alkuperäinen nimi: Falling Down

Ohjaaja: Joel Schumacher

Käsikirjoitus: Ebbe Roe Smith

Pääosissa: Michael Douglas, Robert Duvall, Barbara Hershey, Rachel Ticotin, Tuesday Weld, Fredric Forrest, Lois Smith, Raymond J. Barry


Nyt arvostelussa Schumacherin mestariteos, joka  on 27 vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen pelottavana ajankohtainen ja iskevä tarina syrjäytymisestä ja urbaanin elämän haittavaikutuksista.

Ex-raketti-insinööri William ” D-Fens” Fosterilla palaa proppu liikenneruuhkassa auton ilmastointisysteemin    sanottua itsensä irti, joten D-Fens hylkää autonsa keskelle ruuhkaa ja lähtee kävelemään kohti kotia ottaakseen osaa tyttärensä synttäreille siitäkin huolimatta, että ex-vaimo Beth (Barbara Hershey) on hakenut lähestymiskiellon.


Matkallaan D-Fens kohtaa urbaanin elämän ilmiöt ja ihmiset, joihin lukeutuvat mm kiskontaa harrastava korealainen kauppias, reviiriään puolustavat jengiläiset,  ei niin ammattimaiset ravintolatyöntekijät, armeijan ylijäämää myyvä isänmaan ystävä, tietyömaat ja golfkentät. Kaikki edellämainitut saavat kyytiä, kun D-Fens purkaa urbaanin painekattilan aiheuttamia patoutumia.

Riehumisen ohella seurataan eläkkeelle jäävän poliisin Martin Prendergastin (Robert Duvall) tutkimuksia liittyen D-Fensin amok-juoksuun.

Michael Douglas vetää uransa parhaimman  roolin, mutta mitenköhän  asian laita  olisi ollut, jos pääosaan olisikin Douglasin sijasta valittu Robert De Niro, Alec Baldwin, Ed Harris, Jeff Bridges, Nick Nolte, Jack Nicholson, Michael Keaton, Harrison Ford, Robin Williams, Mel Gibson, Al Pacino tai Dustin Hoffman?   Voin vain kuvitella, mutta onneksi valitsivat kuitenkin Douglasin, sillä ketään edellä mainituista olisi vaikeaa kuvitella   Rankkaan päivään.


Joka tapauksessa Rankka päivä on Joel Schumacherin paras elokuva ja 27 vuotta ilmestymisensä jälkeen pelottavan ajankohtainen  ja iskevä teos syrjäytymisestä ja urbaanin elämän haittavaikutuksista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Treffit Elmossa(1985)

Alkuperäinen nimi: St Elmo’s Fire

Ohjaaja: Joel Schumacher

Käsikirjoitus: Joel Schumacher & Carl Kurlander

Pääosissa: Emilio Estevez, Judd Nelson, Andrew McCarthy, Rob Lowe, Demi Moore, Ally Sheedy, Mare Winningham, Andie MacDowell, Martin Balsam, Joyce Van Patten, Jenny Wright

Parhaiten Manaajan tapahtumapaikkana tunnetussa Washingtonin Georgetownissa sattuu ja tapahtuu jälleen kerran, kun joukko teinejä valmistuu yliopistosta ja  pitäisi keksiä, mitä tehdä opiskelujen jälkeen. Sitten luvassa onkin teiniangstailua, rakkaushuolia  ja  päihdeongelmia elikkä aika tyypillistä, mutta laadukasta Coming of age-elokuvaa jälleen kerran

Judd Nelson veti leffan parhaimman roolin, mutta sääli kun ei revitellyt tässä samalla tavalla kuin samana vuonna ilmestyneessä Breakfast Clubissa.

Jälleen kerran yksi loistava 80-luvun nuorisoleffa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️