Kuka murhasi Jack McCannin?(1983)

 Alkuperäinen nimi: Eureka

Ohjaaja: Nicolas Roeg

Käsikirjoitus: Paul Mayersberg & Marshall Houts

Pääosissa: Gene Hackman, Rutger Hauer, Theresa Russell, Mickey Rourke, Joe Pesci, Joe Spinell, Ed Lauter, Frank Pesce,  Jane Lapotaire

Nyt arvostelussa Hackmanin 93-vuotis-synttäreiden  kunniaksi legendaarisen Nicolas Roegin(Mies toisesta maailmasta) viimeiseksi mestariteokseksi jäänyt tyylikäs ja omaperäinen draama, joka perustuu melko löyhästi Sir Harry Oakesin murhaan 80 vuotta sitten.

1925 Yukon, Alaska: Kullankaivaja Jack McCann (Sir Harry Oakes siis) iskee  massiiviseen  kultasuoneen, koska iloluontoisen talon ennustajaeukko sattui niin ennustamaan.

20 vuotta myöhemmin Jack viettää leppoisia eläkepäiviä  ikiomalla saarella Karibialla alkoholisoituneen vaimonsa  Helenin kera ja joka ilta pitäen juhlia paikalliselle eliitille, kunnes   hänen tyttärensä  Tracy saapuu aviomiehensä Clauden kanssa saarelle, mutta Jack ei hyväksy avioliitto, sillä Claude on  siipeilijä ja rintamakarkuri, joten appiukon ja vävyn välit eivät ole siis parhaimmasta päästä ja kuvioita mutkistavat myös Miamilaiset gangsterit  Aurelio D’ Amato ja Mayakofsky, jotka ovat saaneet vihiä Jackin  miljoonista.

Paikallisen Mardi Gras-henkisen karnevaalin aikana gangsterit  tunkeutuvat saarelle ja  murhaavat Jackin ja Claude joutuu syytetyksi murhasta, vain koska hänen ja Jackin välit eivät olleet kovin läheiset ja Tracy laittaa kaiken likoon pelastaakseen aviomiehensä.

Roegin aiempiin elokuviin verrattuna tämä on hieman selkeämpi  tarinaltaan, sillä visuaalista kikkailua, erikoisia leikkauksia ja siirtymiä ei ole ja tarina on muutenkin väännetty rautalangasta, joten katsoja pysyy kärryillä jo ekan katsomisen jälkeen ja tämän kyllä katsoo mielellään uudestaan(itse olen nähnyt 2 kertaa) ja  tarinan linkittyminen löyhästi  tositapahtumiin tekee tästä entistä jännittävämmän ja mielenkiintoisemman leffan Roegin CV:ssä.

 Hackman  ja Hauer vetivät mainiot roolit pääosissa ja Rourke ja Pesci komppasivat hyvin taustalla, vaikka jäivätkin vähän Hackmanin   ja Hauerin varjoon ja itse asiassa tämä filmattiin jo vuotta aiemmin, muuta jenkeissä tämä  sai ensi-iltansa  2 vuotta myöhemmin, MPAA:n uhatessa elokuvaa pahamaineisella X-leimalla ja sen takia, että piti odottaa 2 vuotta, että Rourke ja Pesci nousisivat isoiksi tähdiksi.

Pisteenä iin päälle tunnelmaa kuviin luo Stanleyn Meyersin(Kauriinmetsästäjä) maalaileva soundtrack.

Eureka on tyylikäs, viihdyttävä ja jännittävä leffa, jonka alkupuolisko on perinteinen Ryysyistä rikkauksiin/Ahneella  on skeidainen loppu-tarina ja jälkimmäisellä puoliskolla tyylilaji vaihtuukin oikeussalidraamaksi, mikä ei tuntunut ollenkaan päälleliimatun oloinen , vaan Hauerin esittämän Clauden kohtalosta välitti oikeasti, sillä varsinainen päähenkilö Jack McCann ei kyllä kerännyt sympatiapisteitä allekirjoittaneelta ja sääli, että Roeg teki tämän jälkeen muutama kaupallisemman tusinaleffan, sillä taide-elokuvien saralla Roeg oli mestari ja jätti  merkittävän jäljen taide-elokuvan historiaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Lair of the White Worm(1988)

 Ohjaaja: Ken Russell

Käsikirjoitus: Ken Russell( Bram Stokerin novellin pohjalta)

Pääosissa: Peter Capaldi, Hugh Grant, Amanda Donohoe,  Catherine Oxenberg

Nyt arvostelussa legendaarisen Ken Russellin näkemys Dracula-kirjailijan novellista, joka tunnetaan maailman huonoimpana koskaan kirjoitettuna kirjana ja  tämän kai Russell teki, koska 70-luvun lopulla suunnitelmissa ollut Dracula-projekti jäi tekemättä.

Joka tapauksessa mitä ilmeisemmin  alunperin 1800-luvulle sijoittunut kirja on elokuvassa siirretty nykyaikaan ja tapahtumapaikkana toimii  Derbyshiren kreivikunta, jossa alkaa sattumaan  ja tapahtumaan kummia, kun paikallinen wannabe-Indiana Jones, Angus Flint löytää valtavan matelijan pääkallon sekä tuhansia vuosia sitten seuduilla jöötä pitäneen käärmeitä palvovan kultin  temppelin rauniot.

 Vuosisadan arkeologisen löydön jälkeen kylässä alkaa sattumaan ja tapahtumaan kummia, kun  paikallisia alkaa katoamaan tai löytymään kuolleina, vainajilla on ikävä tapa kuitenkin palata takaisin elävien kirjoihin ikävä kyllä vampyyrimaisina käärme-olioina ja juuri kylään saapunut mystinen Lady Sylvia  Marsh saattaa jotenkin liittyä.

Joten Angus ja hiljattain kotiin palanut ilmavoimien upseeri Kreivi James D’Ampton  yrittävät tehdä lopun Ladyn vehkeilyistä ja lopulta myös selviää ”Valkoisen Madon” mysteeri.

Russellin tuotannolle tyypillisesti mukana  hienoja hallusinaatioita, joissa mukana Russellin  käyntikortiksi muodostuneet käärmeet ja  rienaavaa kuvasto instituutiota(kirkkoa) kohtaan ja niiden ohella  parhaiten jäi myös mieleen leffan tunnari,  The D’Ampton Worm.

Russellin toiseksi viimeinen kokoillan elokuva ei kuulu ohjaajansa parhaimmistoon, mutta tarjosi taas mieltäylentävää ja hyvä ja  huonon maun välimaastossa hyppivää  kuvastoa sekä uuden korva(tirsk)madon, sekä nokkelan hatunnosto Polanskin Vampyyrintappajat-klassikolle.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Babylon(2022)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Damien Chazelle 

Pääosissa: Margot Robbie, Brad Pitt, Diego Calva, Eric Roberts, Jean Smart, Jeff Garlin, Olivia Wilde, Tobey Maguire, Spike Jonze, Jovan Adepo, Li  Jun Li

Nyt arvostelussa Damien Chazellen( La La Land) 7.kokoillan elokuva Hollywoodista vuosina 1926-52 ja siitä, miten äänielokuva syrjäytti mykkäelokuvan.

Tarinan keskiössä ovat Manuel, köyhä maahanmuuttaja Meksikosta ja Nellie, jotka molemmat päätyvät elokuva-alalle sattumalta tavatessaan erään tuottajan juhlissa.

Manuel aloittaa uransa elokuva-alalla apulaisena ja nousee  lopulta studion  johtajaksi asti, kun puolestaan Nellie pääsee heti näyttelemään ja nousee huipulle, mutta molemmat joutuvat kohtaaman pian Hollywoodin nurjan puolen, josta ei puutu irstailua,  viinaa, huimausaineita ja ylenkatsovia snobeja.

Kolmantena päähenkilönä  nähdään  Jack Conrad, vanhan koulukunnan näyttelijä, joka on uransa aallonpohjassa , mutta on silti  innokas edistämään uutta elokuvatekniikkaa.

Robbie, Pitt ja Calva vetivät mainiot roolit pääosissa ja La La Landin tavoin tämä oli visuaalisesti hieno katsottavaa ja olipa mukavaa nähdä  pitkästä aikaan Tobey Maguire isohkossa sivuosassa ja olipa hänet maskeerattu roolia varten melko tuntemattomaksi.

Ja jälleen kerran saa taas ihmetellä elokuvan aiheuttamaa kohua, sillä 3 tunnin ja 9 minuutin kestoon nähden tässä oli yllättävän vähän irstailua ja leffan ainoa  ikävä kohtaus liittyi Rottiin, joten rottien ystäville pieni varoitus etukäteen, jos aiotte tämän mennä katsomaan.

Vaikka USA:n puolella tämä onkin ollut floppi, niin siitä huolimatta tämä oli räikeä, viihdyttävä ja visuaalisesti hieno leffa Hollywoodista 100 vuotta sitten  ja komea  aloitus elokuvavuodelle 2023 ja en maltaa odottaa ensi kuun 17.päivä ensi-iltansa saavaa Spielbergin uutta elokuvaa The Fablesmaniä, joka myöskin harmittavasti on flopannut USA:n teattereissa, mutta trailerin perusteella sekin  vaikuttaa visuaalisesti hienolta ja kiinnostavalta elokuvalta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kauhukopla(1987)

 Alkuperäinen nimi: The Monster Squad

Ohjaaja: Fred Dekker

Käsikirjoitus: Fred Dekker & Shane Black

Pääosissa:  Andre Gower, Brent Chalem, Duncan Regher,  Robby Kiger, Stephen Macht, Tom Noonan

Fred Dekker  iskee jälleen kerran nostalgiaa pursuavan mielikuvituksensa kanssa ja tuo tällä kertaa kuviin oman modernisoidun näkemyksensä klassisista Universal-hirviöistä.

Leffa alkaa lukemattomia kertoja nähdyllä skenaariolla, jossa Van Helsingin on ahdistanut Draculan nurkkaan, mutta tällä kertaa Kreivi ei saakkaan seivästä sydäntä vasten, van  onnistuu ottamaan jonkun amuletin turvin hatkat tulevaisuuteen(1980-luvulle) ja näin ollen Kreivi katoaa kuvista pyörremyrskyyn.

Nykyajassa  joukko  Jonneja(termiä ei ollut vielä tuolloin olemassa) ovat perustaneet  klubin nimeltään Monster Squad, jonka keskeisenä tehtävänä on fanittaa vanhoja kauhuelokuvia ja pitää tytöt poissa klubin päämajana toimivasta puumajasta.

Sitten klubin johtajan  Seanin, pikkusisko  Phoebe, joka on yrittänyt päästä vuosia kerhoon, löytää saksaksi kirjoitetun kirjan, jonka naapurin kiintiösaksalainen kääntää enkuksi, ja siitä ei hyvää seuraa, kun Kreivi, Wolf-Man, Muumio , Musta Laguunin Hirviö ja Frankenstein ilmestyvät maisemiin aiheuttamaan yleistä pahennusta ja etsimään amulettia.

Siinä missä Dekkerin edellinen leffa Lötköjen yö oli hatunnosto 50-luvun B-scifille ja kauhulle, niin tällä kertaa hatunnoston saavat Dracula ja muut Universalin hirviöt ja vaikka hahmojen ulkonäköä on hieman päivitetty, niin kyllä ne tunnistaa ihan hyvin klassisiksi hirviöiksi ja parhaimman roolin hirviöporukasta vetää Tom Noonan Frankensteinin roolissa, jossa yhdistyvät Me Hirviöt sarjan Fred Gwynnen  kankea  olemus ja Mel Brooksin Frankenstein Jr:n Peter Boylen lystikäs olemus.

Sivuosissa bongattavissa kasarin sivuosakasvot Stan Shaw, Jonathan Gries ja Mary Ellen Trainor sekä Sopranosista tuttu David Proval.

Kauhuelokuvien ystäville riittää myöskin bongattavaa, sillä päähenkilöiden puumajan seinää koristavat kauhuelokuviennjulisteita, kuten mm Fulcin Zombi 2:sen juliste.

Kauhukopla on jälleen kerran eri viihdyttävä ja vauhdikas kasarin kauhukomedia ala Fred Dekker.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Lötköjen yö(1986)

 Alkuperäinen nimi: Night of the Creeps

Ohjaus  & Käsikirjoitus: Fred Dekker

Pääosissa:  Jason Lively,  Steve Marshall, Jill Whitlow, Tom Atkins, Suzanne Snyder, Allan Kayser

Nyt arvostelussa  hulvattomalla suomenkielisellä, mutta sentään osuvalla tittelillä siunattu klassinen kasarin kauhukomedia.

Joukko avaruusolioita tappelee aluksessaan  jonkun tuubin omistajuudesta, mutta tappelun tuoksinnassa tuubi lentää vahingossa ulos ja laskeutuu maahan.

Sitten siirrytään vuoteen 1959 ja mustavalkoisena kuvattuun alustukseen, jossa nuoripari lähtee viettämään iltaa ulos, vaikka kirvestä heiluttava mielipuoli on irrallaan.

Pariskunta huomaa tähdenlennon(alussa nähty tuubi) joka putoaa nurkille. Kundi lähtee tutkimaan asiaa tarkemmin, mutta sitten tuubista pomppaa Cronenbergin Kylmät väreet-elokuvasta karannut lötkö, joka hyppää kundi  suuhun ja sillä välin kirvestä heiluttava mielipuoli surmaa muijan.

Sitten hypätään 27 vuotta ajassa eteenpäin ja elokuvan varsinaiseen tarinaan, jossa nörtit, Chris ja J.C haluavat naisiin, mutta se edellyttää veljeskuntaan liittymistä ja sitä varten kaverusten on suoritettava liittymisrituaalina murtautuminen yliopiston ruumishuoneelle, viedä sieltä kalmo ja dumpata se kilpailevan veljeskunnan talon pihalle.

Kaverusten ryöstöretki sujuu epäilyttävän hyvin, kun lääketieteen opiskelija unohtaa kylmähuoneen ovikoodin viimeisen numeron ja lähtee kysymään puuttuvaa numeroa johtoportaalta ja ihan  vaan ”sattumalta” J.C arvaa puuttuvan numeron oikein ja kaverukset sulattavat kalmon, joka sattuu olemaan alustuksessa esitelty kundi, joka herää henkiin ja säikyttää kaverukset tiehensä.

Pian alkaa sattumaan ja tapahtumaan, kun lötköt valtaavat kaupungin ja tekevät asukkaista Zombeja, joten Chris, J. C, Cynthia, veljeskunnan johtajan Bradin tyttöystävä ja etsivä Ray Cameron, jota painavat ikävät muistot kirvesmurhaajan  keissiin liittyen, yhdistävät voimansa tuhotakseen  lötköt ja zombit, aseina mm vanha kunnon liekinheitin ja 7 vuotta ennen Braindeadiä ruohonleikkuri.

Vain 3 elokuvaan ohjanneen (Monster Squad & Robocop 3)  ohjanneen Dekkerin käsikirjoituksessa paistaa innostus 50-luvin b-luokan kauhu ja scifi-elokuvia kohtaan ja nokkelasti Dekker on nimennyt elokuvassa nähtävän  yliopiston Roger Cormanin mukaan ja useampi hahmo on myöskin nimetty legendaaristen ohjaajien, mukaan, kun leffassa  hahmojen sukuniminä ovat Romero, Carpenter, Hooper, Cronenberg, Landis, Raimi, Bava, Craven, Miner  ja edellämainittu Cameron, jota näyttelevä Tom Atkins vetää leffan parhaimman rooliin ja äijän one linerit, kuten ” Tytöt, minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat, että  poikaystävänne ovat tällä, mutta huonot ovat, että ovat kuolleita” nostivat leffan viihdearvoja hienojen, mutta harmillisesti liian vähän käytettyjen efektien ohella ja  hivenen enemmän tässä olisi saanut olla zombi -mättöä, kun mitä oli tarjolla.

Ja efekteistä puheen ollen, legendaarisen  KNB-lafkan(eivät olleet vastuussa tämän elokuvan efekteistä) Kurtzman ja Nicotero vilahtivat zombeina elokuvan finaalissa ja muissa pienissä sivuosissa vilahtivat Corman-elokuvien vakiokasvo Dick Miller, ohjaaja/käsikirjoittaja Shane Black ja Kolmen X:n ja  pahamaineisien italialaisten kannibaalielokuvien tähti Robert Kerman ja tunnelmaa kuviin loi paikoittain syntikkasoundeilla mm Rolling Thunderin ja The Warriorsin(1979) säveltänyt Barry De Vorzon.

Sarjassamme hulvattomilla  mutta sitäkin osuvimmilla tittelillä siunattu Lötköjen yö on taattua kasarin B-laatua alusta loppuun ja siitä puheen ollen leffan loppu taisi viitta vahvasti siihen, että jatko-osalle olisi jäännyt kysymysmerkki, joten jännää, ettei kukaan raha-ahne Hollywood-tuottaja ole vielä  iskenyt näppejänsä  tähän, sillä käppäisen rahastusmielessä tehdyn remaken tai rebootin sijaan näkisin tästä mielelläni kunnolla tehdyn jatko-osan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Amsterdam(2022)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: David O. Russell

Pääosissa: Christian Bale, John David Washington, Margot Robbie, Chris  Rock, Rami Malek, Anya Taylor-Joy, Robert De Niro,  Zoe Saldana, Taylor Swift,  Mike Myers, Michael Shannon, Timothy Olyphant, Alessandro Nivola, Andrea Riseborough, Mattihas Schoenaerts

Nyt arvostelussa Russellin 9.kokoillan elokuva ja SHTR:n ohella viime syksyn toinen murhamysteeri-komedia, hieman harhaanjohtavasti  nimetty ja löyhästi tositapahtumiin perustuva Amsterdam, joka kertoo 90 vuotta sitten tapahtuneesta ns ”Business Plot”, vehkeilystä, jonka tarkoitus oli syöstä FDR vallasta.

Tarina seilaa edestakaisin , vuosien 1933 ja 1918-19 välillä ja kertoo 1.maailmansodan veteraaneista ja nykyään lääkärinä ja asianajajana työskentelevistä Burt  Berendsenistä ja Harold Woodmanistä, jotka saavat tutkittavakseen entisen kenraalinsa , Bill Meekinsin  ruumiin ja ruumiinavauksen myötä selviää, että  Meekins myrkytettiin.

Pian  Burt ja Harold ovat pulassa, kun Meekinsin  tytär, Elizabeth tönäistään auton alle heidän silmiensä edessä ja pian kaverukset ovat epäiltynä murhasta.

Sitten hypätään ajassa taaksepäin vuoteen 1918, jolloin Burt ja Harold olivat sotimassa Ranskassa, jossa he tapaavat sairaanhoitaja  Valerien, jonka jälkeen piipahdetaan Amsterdamissa ja Englannissa.

Sitten siirrytään takaisin nykyhetkeen, jossa  Burt ja Harold yrittävät puhdistaa maineensa ja seuratessaan johtolankoja  he tapaavat Valerien  15 vuoden jälkeen ja samalla selviää, että Valeriella on veli Tom ja  käly Libby ja sen jälkeen kuvioihin liittyvät vielä mukaan Englannin-tutut, ”lasisilmätehtailijat” Henry ja Paul,  toinen ex-kenraali,  Dillenbeck, poliisit , Hiltz ja Getwiller ja mystinen salaseura ”Viiden komitea”, jotka haluavat syöstä FDR:n vallasta.

Siinä missä SHTR oli enemmän perinteinen Kuka sen teki-murhamysteeri, on puolestaan Amsterdam paljon monimutkaisempi tapaus, jonka syylistä on kovin vaikea päätellä ennen loppuhuipennusta ja kuten alussa totesin, elokuvan nimi on harhaanjohtava, sillä New Yorkiin ja Jerseyyn tämä pääasiassa sijoittuu ja  Amsterdamissa vietetään elokuvan vajaan 2 ja puolen tunnin pituudesta noin 10-minuuttia ja elokuvan alkuperäinen työnimi ” Canterbury Glass” olisi ollut paljoon kuvaavampi titteli, sillä lasisilmät ovat tässä melko keskeisessä roolissa.

Amsterdam ja edustaa viime vuoden elokuvien parhaimmistoa  ja Christian Bale vetää jälleen mainion roolisuorituksen pääroolissa ja muutenkin 90 vuoden takainen  maailma on hienosti lavastettu ja puvustettu, joten ihmettelen suuresti, jos tämä ei ole ehdolla  tämän vuoden Oscareissa ed mainituissa kategorioissa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Possession(1981)

 Ohjaaja: Andrzej Zulawski

Käsikirjoitus: Andrzej Zulawski, Frederic Tuten

Pääosissa: Sam Neill, Isabella Adjani, Heinz Bennett, Margit Carstensen, Carl Duering

Nyt arvostelussa 80-luvun kauhun yksi mestariteoksia, joka tuli nähtyä 4K-restauroituna Arkiston esittämänä.

Elokuva sijoittuu rautaesiripun takaiseen Berliiniin, jossa päähenkilö  Mark, joka elokuvan alussa palaa työmatkalta kotiin, saa huomata että hänen avioliittonsa Annan kanssa on hajoamassa käsiin, sillä matkan aikana Annalla on ollut suhde, joten pariskuntaa ajautuu asumuseroon.

 Mark jää kotiin huolehtimaan lapsesta ja Anna ilmeisesti muuttaa salarakkaansa luo, mutta kun myöhemmin kun Mark ei saa tavoitettua Annaa, hän menee käymään paikan päällä, mutta salarakas  ei ole Annaa nähnyt ja asiat saavat yllättäviä käänteitä, kun Mark tapaa lapsensa opettajan, joka on Annan kaksoisolento hiusten ja silmien väriä lukuun ottamatta ja pian selviää, että Anna on on muuttanut uuteen osoitteeseen , jossa hänellä on uusi salarakas, joka ei ole kotoisin tästä maailmasta.

Häiritsevä, päällekäyvä ja painajaismainen ovat sopivia adjektiivejä tätä elokuvaa kuvaamaan, sillä se sitä se nimittäin aikuisten oikeesti on,  sillä tunnelma on alusta loppuun asti 3 edellä mainittua adjektiiviä, sillä  hyvin huutopainotteiset kohtaukset pariskunnan välillä on kuvattu pitkälti heiluvaa kameraa  ja lähikuvia  kasvoista käyttäen,  Berliinin kadut, jotka ovat koko leffan ajan hyvin autiot, luovat yllättäen  klaustrofobista tunnelmaa ja pisteenä I:n päälle Andrzej Korzyñskin tunnelmaa kohottava soundtrack sekä legendaariseen Carlo Rambaldin luoma lonkero-olio, jonka ironisesti kyllä, Rambaldi loi vuotta ennen ET:n ”söpöä” nimikko-oliota.

Possession on  painajaismaista menoa alusta loppuun asti, jossa samalla yhdistyivät taide-elokuva, aviokriisi-draama ja Body Horror ja tämä oli paras näkemäni kauhuelokuva sitten 7 vuoden takaisen Refnin Neon Demonin jälkeen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Atlantiksen kostajat(1983)

 Alkuperäinen nimi: I Predatori di Atlantide

Tunnetaan myös nimillä: The Atlantis Interceptors, Raiders of Atlantis

Ohjaaja: Ruggero Deodato

Käsikirjoitus: Tito Carpi & Vincenzo Mannino

Pääosissa: Christopher Connelly, Tony King, Ivan Rassimov, George Hilton, Bruce, Baron, Gioia Scola, Stefano Mingardo, Giancarlo Prati (Pseudonyymeinä Marie Fields, Mike Miller &  John Blade)

Nyt startataan blogini 6.vuosi In Memoriam-hengessä, sillä arvostelussa tällä kertaa viime vuoden loppupuolella edesmenneen Ruggero Deodaton( Cannibal Holocaust) ohjaama Mad Max-ripoffailu, joka samalla ennakoi 25 vuotta etukäteen 4.Indiana Jonesin keskeistä  elementtiä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Oletetussa tulevaisuudessa(1994) rikoksilla elantonsa tienaavat Vietnam-veteraanit Mike ja hiljattain nimensä vaihtanut ja  poliittis-uskonnolliseen  järjestötoimintaan kääntynyt Washington tekevät onnistuneen kuprun(kidnappaus) ja lähtevät kruisailemaan Miami Vice-henkeen veneellä, mutta  kruisailu keskeytyy, kun öljynporauslautalla operoivat tutkijat, jotka yrittävät onkia uponnutta  NL:n ydinsukellusvenettä tulevat siinä samassa yhteydessä  nostaneen Atlantiksen, jonka johdosta tsunami iskeytyy Miamiin ja  valtakuntansa tempaisusta kyrpiintyneet Atlantislaiset motoristit, johtajaan Kristallikallo(luitte aivan oikein!) rupeavat tuhoamaan Miamia ja Mike ja Washington yrittävät torjua vedenalaisen kansan invaasion.

Italialaisten ylikuumentunut mielikuvitus pääsee jälleen valloilleen oikein urakalla ja nautinnollista perseilyä säestää  kukapa mukaan kuin  itse  Oliver Onions, elikkä De Angelisin veljekset Guido & Maurizio, jotka sävelsivät musiikin moniin Bud Spencer/Terence Hill-rymistelyihin ja erityisesti leffan tunnari, ”Black Inferno”  jää soimaan pitkäksi ajaksi päähän soimaan leffa jälkeen ja vaihteeksi myös Hollywood on päässyt ripoffaaman, sillä elokuvan pääpahiksen päähine päätyi 25 vuotta myöhemmin 4. Indiana Jones-elokuvaan aarteeksi, joten onkohan Spielberg mahdollisesti nähnyt tämän?

Joka tapauksessa kertakaikkiaan nauttivaa italialaista camp-huumoria ylikuumentunella tarinalla ja svengaavalla soundtrackillä varustettuna.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️