Viimeinen Horisontti(1997)

 Alkuperäinen nimi: Event Horizon

Ohjaaja: Paul W. S. Anderson

Käsikirjoitus: Philip  Eisner

Pääosissa: Laurence Fishburne, Sam Neill, Kathleen Quinlan, Joely Richardson, Jason Isaacs, Sean Pertwee, Richard T. Jones, Jack Noseworthy 

Nyt arvostelussa lievästi aliarvostettu ysärin  scifi/kauhuklassikko, jonka ensi-illasta on tänään kulunut tasan 25 vuotta. Sitten asiaan:

Ei niin kaukaisessa lähitulevaisuudessa(2047) Kapteeni Millerin( FIshburne) johtama erikoisjoukko lähtee etsimään 7  vuotta aiemmin kadonnutta Event Horizon-alusta.

Alus löytyy, mutta miehistö on tehnyt Seppäset ja näyttää siltä, että alus on käynyt jossain todella kaukaisessa ja pelottavassa paikassa ja paikan päällä on ei ole kaikki kohdillaan.

EH on  sinänsä jännä leffa, että se alkaa perinteisenä scifi-seikkailuna, mutta mitä pidemälle päästää, niin aletaan olla lähempänä Hellraiser-viboja, joka muuten on toiminut tälle inspiraationa Alienin(1979) ja Hohdon(1980) ohella , mutta onneksi räikeään plagiarismiin ei sorruta ja tarina rullaa mallikkaasti pitkin omia polkujaan.

Tähän väliin tärkeänä nippelitietona mainittakoon, että alunperin tämän piti olla 40 minuuttia pidempi, mutta levitykseen päätyi saksittu versio, sillä testiyleisö ja leffan tuottaneen Paramountin isokenkäiset pitivät alkuperäistä versiota ”liian brutaalina”, joten ikävä kyllä ohjaajan versiota ei tästä  koskaan tulla  julkaisemaan kadonneiden 40 minuutin   sijainnin ja lopullisen kohtalon ollessa yhä hämärän peitossa, mutta sentään  näistä ”liian brutaaleina” pidetyistä 40 puuttuvasta minuutista voi nähdä välähdyksinä tässä lopullisessa versiossa ja aikansa  ja Hollywood-väkivallan mittapuuhun ja ennen vuosituhannen alkua, jolloin kauhugenre  muuttui pelkäksi vastenmieliseksi mättämiseksi vailla kunnon käsikirjoitusta, on EH ollut jo 25 vuotta sitten aikaa hurjaa settiä aikalaisyleisölle, mutta nykyään tämä ei  ole niin säväyttävä, johtuen nimenomaan kauhugenren muodonmuutoksesta vuosituhannen vaihteessa.

Sen sijaan leffan visuaalinen puoli säväyttää edelleen 25 vuotta myöhemmin ja  scifi-kuvastoa ja goottilaista arkkitehtuuria  yhdistelevä  avaruusaluksen sisustus säväyttää edelleen ja Michael Kamenin(Tappava Ase, Die Hard) ja Prodigal-yhtyeen kasariviboja henkivä konemusiikki luo kuviin tunnelmaa.

EH on lievästi aliarvostettu,  jännittävä ja Hollywood-elokuvaksi  yllättävän gore, huolimatta puuttuvasta  kadonneesta 40 minuutista huolimatta ja edustaa ysärin scifiä parhaimmillaan.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️