Titane(2021)

 Ohjaaja: Julia Ducournau

Käsikirjoitus: Julia Ducournau, Jaques Akchoti,  Simonetta Greggio

Pääosissa: Agathe Rousselle, Vincent Lindon, Garance Marillier, Lais Salameh

Nyt arvostelussa viime vuonna Cannesin festareiden pääpalkinnon, Kultaisen Palmun voittanut ja meillä jo viime vuoden NV-festareilla ensi-illassa ollut ja  nyt laajemman  teatterikierroksen viime Perjantaina saanut Titane, jonka on ohjannut ja osittain kirjoittanut 6 vuotta sitten yleisöä järkyttäneen Raw-elokuvan mastermind, Julia Ducournau. Sitten asiaan:

Päähenkilö   Alexia joutuu lapsena auto-onnettomuuteen  ja  onnettomuudessa Alexian murtunut kupoli paikataan massiivisella  titaanilevyllä, mistä elokuvan nimi on peräisin ja  josta jää muistoksi niin ikään massiivinen arpi oikean korvan yläpuolelle.

Vuosi myöhemmin Alexia tienaa elantonsa tanssimalla autonäyttelyissä autojen vieressä. Sitten erään työpäivän jälkeen yli-innokas fani seuraa Alexiaa tämän autolle nimmarin toivossa, mutta nimmarin lisäksi fani saa metallisen hiuspiikin korvasta läpi vietyään  fanituksen liian överiksi suutelemalla väkisin idoliaan.

Koska Alexia on saanut lapsuudessa tällin kupoliin , hän  on liittynyt  siihen surullisen kuuluisaan kerhoon, sillä tunnetusti moni kuuluisa sarjamurhaajaa on saanut lapsuudessaan tällin kupoliin, seikka, jolla  rikollisten ajatusmaailmaa tutkivat  asiantuntijat  ovat selittäneet ihmisen taipumuksen henkirikosten toteuttamiseen.

 Tökittyyään lisää korvia  hiuspiikillä sekä yhden  tuolilla suoritetun lävistyksen(luitte aivan oikein, tuolilla!)  jälkeen Alexian kasvot päätyvät etsintäkuulutuksin ympäri kaupunkia , Alexia tekee itselleen erittäin kivuliaan metamorfoosin, jossa  lavuaarin reunalla on osuutta asiaan, Alexia tekeytyy pojaksi ja päätyy ikääntyneen palohenkilön(ei saa sanoa enää palomies) Vincentin luokse asumaan, sillä Vincent kuvittelee, että Alexia on hänen vuosia aiemmin kadonnut poika ja samalla Alexia liittyy palokuntaan ja samalla hän odottaa lasta, jonka isästä ei ole mitään tietoa.

Melko kipeistä lähtökohdista tämäkin on väännetty, mutta onneksi kipeydessä ei mennä kesän toisen  ”mielenylentäjän ” elikkä The Sadnessin tai  Ducournaun edellisen leffan, Raw(jota allekirjoittanut ei todellakaan aio koskaan katsoa, koska en halua menettää ruokahalua/yöunia)vaan Titane on selvästi ottanut vaikutteita Cronenbergiltä, erityisesti Crashistä(1996)  jossa myöskin  autot ja teltan pystyttävä kuvasto ovat vahvasti läsnä ja Alexian kivulias  metamorfoosi ja raskaus taas tuovat mieleen Kärpäsen(1986)

Titane on kipeästä tarinasta huolimatta tyylikäs, jännittävä  ja dramaattinen Body Horroria ja psykologista draamaa yhdistelevä teos, joka lukeutuu tämän vuosikymmen parhaimpiin teoksiin ja Ducournau osoittaa  jälleen kerran, että  nais(oletetut) osaavat myöskin tehdä  elävää kuvaa ja vielä todella tyylikästä ja omaperäistä sellaista ja varauksella( toivottavasti luvassa ei liian kipeää meininkiä) odotan, mitä Ducornau seuraa loihtii valkokankaalle,

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️