Sotilaspoika(1971)

 Alkuperäinen nimi: Johnny Got His Gun

Ohjaus & käsikirjoitus: Dalton Trumbo

Pääosissa: Timothy Bottoms, Jason Robards, David Soul, Donald Sutherland, Diane Varsi, Kathy Fields Marsha Hunt

Tänään tuli nähtyä yli puolen vuoden tauon jälkeen pitkästä aikaa Kino Reginassa  klassista elokuvaa asianmukaisessa formaatissa, elikkä 35MM-filmiltä ja tämän kuun viimeisen arvostelun kohteena on legendaarisen Dalton Trumbon itsensä kirjoittaman kirjan pohjalta ja vaikka tarina sijoittuu 1.maailmansotaan , siitä  huolimatta  kumpikin adaptio  heijasteli ilmestyessään ajankohtaisia topiikkeja, sillä kirja julkaistiin 3.9.1939, vain pari päivää sen jälkeen kun 2. maailmansota alkoi ja nyt arvostelussa oleva filmatisointi ilmestyi Vietnamin sodan ollessa käynnissä.

Nyt kuitenkin itse asiaan:

Tarinan päähenkilö Joe on siis amerikkalainen sotilas, joka on haavoittunut taistelussa erittäin pahasti, jonka seurauksena hän on menettänyt naamansa, kuulon, sekä kädet ja jalat, mutta siitä huolimatta hän pystyy kommunikoimaan lääkärien, hoitajien ja armeijan johtoportaan kanssa morsettamalla, joka tässä tapauksessa toimii Joen heiluttaessa päätään edestakaisin.

Siinä välissä sitten nähdään takaumina Joen elämää ennen sotaa ja omituisia unia, joissa Donald Sutherlandin esittämä Jeesus pelaa korttia Joen ja muiden sotilaiden kanssa ja puhuu diibadaabaa. 

Kuten Samuel Fullerin mestariteoksessa Shokkikäytävä(1963)  tämäkin elokuva  heittelee värien välillä, toisin tällä kertaa itse päätarina nähdään seepiassa  ja takaumat ja unet taas väreissä, joten lieneekö Trumbo ottanut mallia värienkäytöstä Fullerilta tähän leffaan ja bongasin joitain yhtäläisyyksiä tämän sekä  Jacob’s Ladderin(1990) välillä, sillä molemmat kertovat kuolemaa tekevien sotilaiden kuolinkamppailusta takaumien ja harhanäkyjen parissa.

Paikoittain lievästi hämmentävästä meiningistä huolimatta Johnny Got His Gun kerrassaan loistava sodanvastainen leffa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kylmät väreet(1975)

 Alkuperäinen nimi: Shivers

Tunnetaan myös nimillä: They Camee from  Whitin , The Parasite Murders, Frissons

Ohjaus & Käsikirjoitus: David Cronenberg

Pääosissa: Paul Hampton, Joel Silver , Lynn Lowry, Barbara Steele

Nyt arvostelussa legendaarisen Cronenbergin 1. kokoillan leffa. Sitten asiaan:

Montrealin ulkopuolella sijaitsevassa  Starliner Towers nimisessä kerrostalokompleksissa sattuu ja tapahtuu, kun eräs puoskari tekee luvattoman autopsian opsikelijagimmalle ja sen jälkeen päättää päivänsä oman käden kautta.

Luvattoman autopsian myötä koko talo joutuu kaaoksen valtaan, kun epämääräinen iilimatoa muistuttava  parasiitti, jolla oli tarkoitus korjata vaurioituneita sisuskaluja  luikertelee viemärien välityksellä kämpästä kämppään ja muutta asukkaat zombeiksi, jotka lihatiskin antimien sijasta haluavat tällä kertaa boom shakalakailla jokaisen vastaantulijan kanssa.

Järjettömästä tarinasta ja kököstä toteuksesta huolimatta  kyseessä on taattua Cronenbergiä alusta loppuun, vaikka tässä vielä ei kunnolla päästäkkään retostelemaan body horror-kliseillä, mutta Cronenbergin kädenjälki oli jo tässä debyyttissä hyvin tunnistettavissa ja kököstä meiningistä huolimatta loppupuolella tunnelmaa menee aika häiriintyneeseen suuntaan ja kylmä(tirsk) lopetus kruunasi paketin.

Shivers on mainio debyytti Cronenbergiltä järjettömästä tarinasta ja kököstä toteutuksesta huolimatta jameno sitten parani huomattavasti herran myöhemisssä, tunnetuimissa leffoissa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Lupaava nuori nainen(2020)

 Alkuperäinen nimi: Promising Young Woman

O

Ohjaus & käsikirjoitus: Emerald Fennell

Pääosissa: Carey Mulligan, Clancy Brown, Jennifer Coolidge, Alison Brie, Connie Britton,  Bo Burnham, Laverne Cox, Adam Brody

Yli puoli vuoden tauon jälkeen teatterit ovat jälleen auki(toivottavasti tällä kertaa loppusyksyn ja ensi talven myöskin)  joten tuli otettua ilo irti  ja tuli käytyä Orionissa vilkaisemassa tämä pätkä, joka trailerin perusteella vaikutti jännältä ja sitä se myös olikin. Sitten asiaan:

Carey Mulliganin esittämä Cassandra vaikuttaa päälle päin tavalliselta tallaajalta, joka  työskentelee kahvilassa ja asuu edelleen vanhempien luonna, mutta öisin Cassandra muuttu ihan toiseksi henkilöksi kokonaam, sillä silloin hän tälläytyy, menee baareihin ja yökerhoihin ja esittää olevansa kännissä, että joku äijä tulisi paikalle ja veisi hänet jatkoille, mutta tämä on vain osa suunitelmaa, jolla Cassandra kostaa sikaileville äijille edesmenneen ystävänsä Ninan kohtalon, joka puolestaan liittyy high schoolissa tapahtuneisiin ikäviin juttuihin, johon liittyy R-kirjaimella alkava sana.

Sitten Cassandra arki muuttuu, kun hän tapaa lastenlääkrinä työskentelevän  Rayn( Burnham),  jonka kanssa hän alkaa seukkaamaan, mutta kostosuunitelma jatkuu ja tällä kertaa kohteeksi päätyy joukko Cassandran tuttuja, jotka eivät tehneet mitään pelastakseen Ninaa.

Vaikka leffa käsittelee R-sanaa, sitä ei mainita kertaakaan, mutta leffan vihjaileva kerronta takaa sen, että putkiaivoiset katsojat pysyvät myös kärryillä tapahtumista ja vaikka tämä onkin naisnäkökulmasta kerrottu leffa, onneksi tässä ei sorrutua feminsmin tai #MeToo-kortin vetämiseen, kuten toissavuoden hieman mauttomassa, mutta semisti viihdyttävässä Black Christmas-remakessa , vaan onneksi muutama huvittava hetki on keventämässä rankkaa aihetta käsittelevää leffaa säänöllisin väliajoin.

Carey Mulligan vetää mainion roolisuorituksen pääosassa, vaikka myös Margot Robbie(joka muuten toimi yhtenä tuottajista) olisi ollut myöskin nappivalintaa pääosaan ja hän olisi varmaan tehnyt päähenkilöstä vieläkin tärähtäneemään(kun kerran tärähtäneiden naisten näyttelemisestä on kokemusta), vaikka kyllä Mulligan myöskin pariin otteeseen pääsi hulluttulemasn roolissa ihan mallikkaasti ja loppuun krediittiä mainoista soundtrackstiä, joista parhaiten jäi mieleen   Terry Saundersin Something Wonderful( Rodgers & Hammerstein-musikaalista Kuningas ja minä) sekä jo 3.leffassa soiva Juice Newtonin Angel of the morning.

Nuori lupaava nainen oli kelpo startti allekirjoittaneen  teatterivuodelle 2021 ja samalla mainio draama/trilleri raskaasta aiheesta, jota onneksi kevenettiin säänöllisin väliajoin nokkelalla sanailulla.

Arvosana💋💋💋💋

Laura Marsin silmät(1978)

 Alkuperäinen nimi: Eyes of Laura Mars

Ohjaaja: Irvin Kershner

Käsikirjoitus: John Carpenter & David Zelag Goodman

Pääosissa: Faye Dunaway, Tommy Lee Jones, Brad Dourif, Raul Julia,, Rene Auberjonois,  Frank Adonis Darlanne Fluegl

300. arvostelun raja on nyt rikottu, joten sen kunniaksi arvostelussa vaihteeksi pelkästään puusepän kirjoittama leffa. Sitten asiaan:

Muotivalokuvaaja Laura Mars alkaa näkemään näkyjä kaupungilla liikkuvan silmiä puhkovan murhaajan teoista ja  sen lisäksi kaikki uhrit ovat Lauran tuttuja ja laitettu poseeraamaan samaan tyylin kuin Lauran ottamissa kiistanalaisissa kuvissa.

Sitten poliisi nimeltään John Neville  niminen poliisi, joka elokuvan   ainoana poliisina ja  sivuhenkilönä ylipäätänsä uskoo Lauran  näkyihin  ilmestyy maisemiin  ja alkaa tukimaan tapausta.

Jonkin sortin Giallo-viboja tässä on yritetty hakea, kuten samana vuonna ilmestyneessä puusepän 

mestariteoksessa Halloween, mutta räikeä värien käyttö, hienot kamera-ajot, laajat maisemakuvat,roisi väkivalta, paljas pinta ja laimeasti kuvatut murhat tappajan näkökulmasta loistavat poissaolollaan, joten kovin vaikeana tätä on kutsua tribuutiksi saapasmaan jännäreille, mutta muuten puusepän kynäilemä tarina on suht jännittävää seurattavaa.

Dunaway vetää ihan  jepan roolin pääosassa, mutta mitenköhän asian laita olisi ollut, jos pääosassa olisi mennyt Barbara Streisandille, joka tuohon aikaan seukkasi leffan tuotajan Jon Petersin kanssa, mutta  jätti roolin väliin, koska piti käsikirjoitusta liian väkivaltaisena.

Onneksi pääosa meni  lopulta oikeaan osoitteeseen, sillä olisi ollut vaikeaa kuvitella ketään muuta laulamaan mainiota tunnaria Prisoneria, joka tuo allekirjoittaneen korvaan Bond-henkisiä viboja, joten ihmetteleen suuresti, miksei Streisandia ole palkattuu esittämään Bond-tunnaria.

Joka tapauksessa Laura Marsin silmät on  mainio ja paikoittain jännä 70-luvun trilleri, joka olisi kaivannut  enemmän Giallo-viboja ollaaksen  tribuutti kyseiselle genrelle.

Arvosana👁👁👁👁👁

Verta ja mustaa pitsiä(1964)

 Alkuperäinen nimi: 6 donne per l’assassasino

Tunnetaan myös nimellä: Blood and Black Lace, Himotappaja

Ohjaaja: Mario Bava,

Käsikirjoitus: Mario Bava,  Marcello Fondato,  Giuseppe Barilla

Pääosissa:  Cameron Mitchell, Eva Bartok, Thomas Reiner

Vaihteeksi arvioitavana Bavaa. Sitten asiaan:

Italialainen muotitalo kokee kovia, kun salaperäinen mustiin pukeutunut sukkapää murhaa talon malleja.

Poliisi epäilee jonkun ulkopuolisen tahon olevan syyllinen, mutta  salaperäinen sukkapää löytyykin paljon lähempää kun olisi saattanut arvata.

Vaihteeksi Bava on luonut tyylikkään ja jännittävän Giallo-leffan, joka on 57 vuotta vanhaksi elokuvaksi edelleen visuaalisesti tyylikäs etenkin kuvauksen ja värien käytön, joka toi mieleeni Suspiria ja The Neon Demonin vastaavista väriskaaloista  ja kuinka ollakkaan,  Refn on kertonut haastatteluissa, että Verta ja mustaa pitsiä on toiminut malliteeman ja Suspiria värien osalta inspiraationa Neon Demonille.

Krediittiä myöskin Carlo Rustichellin soundtrackistä, vaikkakin tunnari kuulosti allekirjoittaneen korvaan 60-luvun Jaska Böndeihin paremmin sopivalta musiikilta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kellariväkeä(1991)

 Alkuperäinen nimi: People Under the Stairs

Ohjaus & käsikirjoitus: Wes Craven

Pääosissa: Brandon Adams, Ving Rhames, Everett McGill, Wendy Robie, Bill Cobbs 

Nyt vaihteeksi arvioitavana Cravenia. Sitten asiaan:

Afroamerikkalaisten  asuttamassa ghettossa sattuu ja tapahtuu, kun päähenkilö Pointdexter ” Fool” Williams perheineen joutuu kadulle valkoisten vuokraisäntien, Robenson-nimisen pariskunnan toimesta.

Moinen vääryys on korjattava heti, joten Pointdexter, ghetton kovin jätkä Leroy ja hänen kaverinsa  Spencer murtautuvat Robensonien taloon ryöstöaikeissa, mutta pariskuntaa saapuukin odotettua aiemmin paikalle, Leroy saa surmansa, Spencer ottaa hatkat ja Pointdexter tapaa Robensonien tyttären ja elokuvan tittelissä mainitun ”kellariväen”.

Nyt jälkeenpäin katsottuna huomaa, että Craven oli selvästi ottanut inspiraatiota Yksin kotona leffoista ja ilmeisesti myös 5 vuoden takainen, yksi viime vuosikymmenen  kiinnostavimpiin  kauhuleffoihin lukeutuva  Don’ t Breathe on ottanut inspiraatiota tästä.

Twin Peaksissä niin ikään pariskuntaa näytelleet McGill & Robie pääsevät revittelemään rooleissaan kunnolla ja myöskin Ving Rhames lyhyessä roolissa ghetton kovimpana jätkänä  on myöskin erinomaisesti kirjoitettu hahmo.

Kellariväkeä on jälleen kerran taattua Cravenia, elikkä jännitystä ja huumoria sopivin väliajoin ja olipa myös mukaan ujutettu  yhteiskunnallista sanomaa gentrifikaatiosta, luokkataistelusta ja kapitalismista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Roskakuskit(1990)

 Alkuperäinen nimi: Men at Work

Ohjaus & Käsikirjoitus: Emilio Estevez

Pääosissa: Charlie Sheen, Emilio Estevez, Keith David, Leslie Hope, John Getz, Dean Cameron, Hawk Wolinski, John Lavachielli, Geoffrey Blake,  Cameron Dye, John Putch, Tommy Hinkley,  Darrell Larson, Sy Richardson, Troy Evans Jim ”Poorman”Trenton 

Nyt arvostelussa lievästi aliarvostettu ja viimeisiä oikeasti hauskoja komedioita ennen kuin koko genre meni vuosikymmenen puolessavälissä nykyiseen ala-arvoiseen suuntaan, muutama poikkeusta lukuunottamatta. Sitten asiaan:  

Kaverukset Carl & James ovat surffausvälinekaupasta haaveilevia roskakuskeja, jotka eivät ole kovin  päteviä ammatissaan ja ovat jatkuvasti vaikeuksissa esimiehen, muiden roskakuskien ja poliisien kanssa, eikä meno sen paremmaksi muutu, kun pomo laittaa kaverusten seuraksi lankonsa, vinksahtaneen Vietnam-veteraanin Louisin, joka ei arvosta virkavallan edustajia.

Samaan aikaan pormestariksi pyrkivä kaupunginvaltuutettu Jack Berger on saanut nauhalle todisteita paikallisen ympäristörikollisen  Maxwell Potterdamin rötöksistä, mutta epähuomiossa kasetit vaihtuvat keskenään ja raskauttavia todisteita sisältävä kasetti päätyy Bergerin kampanjapäälikkö Susan Wilkinsin( joka asuu vastapäätä Carlia & Jamesia) haltuun, joten tästä seuraa väärinkäsitysten sarja, kun Carl ampuu  nauhaa hakemaan tullutta Jackiä ilmakiväärillä ja myöhemmin Potterdamin palkkaamat korstot kuristavat Jackin, vievät ruumiin, mutta ruumis päätyy tynnyrissä suljettuna kaverusten reitin varrelle, joten Carl, James & Louis vievät ruumiin kämpille ja tästä seuraa Takaikkuna-henkinen kyttäysepisodi, koska trio epäilee Susanin tappaneen Jackin ja kaiken lisäksi viaton pizzakuski  päätyy osaksi  hillitöntä sekoilua.

Paremmin näyttelijänä tunnettu Estevez on saanut kasaan erittäin viihdyttävän ja hupaisan komedian, jossa veljesten lisäksi pääsevät loistamaan  Afroamerikkalaisten kovanaamojen tulkitsijana tunnettu ja Charlien kanssa Platoonissa(1986) kanssa esiintynyt Keith David vinksahtaneena Vietnam-veteraanina ja John Getz on myöskin mainio elokuvan pääpahiksena.

Roskakuskit on ysärin komedioiden aatelia ja suositeltavaa katsottavaa niille, jotka haluavat nähdä oikeasti hauskan komedian ilman turhaa häröilyä ja ala-arvoisia vitsejä.

Arvosana🗑🗑🗑🗑🗑