Tunnetaan myös nimellä: Once upon a time in the West
Ohjaus: Sergio Leone
Käsikirjoitus: Sergio Leone ja Sergio Donati ( Dario Argentonja Bernardo Bertoluccin tarinan pohjalta)
Pääosissa: Charles Bronson, Claudia Cardinale, Henry Fonda, Jason Robards, Gabrielle Ferzetti, Frank Wolff, Keenan Wynn, Woody Strode, Jack Elam, Al Mulock, Paollo Stoppa, Lionel Stander
Spagettiwesterniä pukkaa taas täällä Leffakulinaristissa. Nyt arvostelussa spagettiwestern-genren isän Sergio Leonen yksi mestariteoksista, jonka myötä alkoi Spagettiwesternfanitukseni kun leffa tuli ulos Neloselta 6.11.2010
Elokuvan keskiössä on rautatien rakennusprojekti ja 4 päähenkilöä, joista kukin on omalta taholtaan mukana siihen liittyen tavalla tai toisella.
Leskeksi jäänyt Jill McBain ( Claudia Cardinale joutuu taistelemaan edesmenneen miehensä Brettin (Frank Wolff) maapläntistä, johon rautatiekiho Morton (Gabrielle Ferzetti) haluaa laajentaa rautatiensä.
Tarinan varsinainen konna on kuitenkin Frank ( Henry Fonda) joka on Mortonin kätyri ja on myös vastuussa McBainin perheen murhasta. Jill ei kuintenkaa aio luopua maapläntistä, joten 2 pyssysankaria päättävät yksissä tumin auttaa leskiparkaa pitämään maastaan kiinni.
Molemmilla pyssysankareilla on sattumalta myös jotain Frankiä vastaan. Cheyenne (Jason Robards) on Frankin takia etsintäkuulutettu McBainin perheen murhasta ja Harmonica( Charles Bronson) on mukana henkilökohtaisten asioiden takia messissä.
Toisin kuin Leonen Dollaritrilogia, Huuliharppukostaja on dramaattisempi, eeppisempi, hidastempoisempi ja sisältä paljon viittauksia jenkkiwesterneihin.
Elokuvan hidastempoisuus voi olla nykykatsojille yhtä kidutusta ja muistan itsekin, kuinka ensimmäisellä katsomiskerralla 8 vuotta sitten tuli vilkuiltua kelloa usein ja ihmettelin pyssyttelyn vähyyttä elokuvassa. Lieneeköhän pitkästymisen syynä ollut se, että ensimmäinen katsomani Bronson-elokuva oli Väkivallan vihollinen(1974) joka on tapahtumarikkaampi teos ja joka puolestaan tuli ulos Neloselta 16.7.2010
Paljoon nostalgisia muistoja siis liitty Bronsonin seikkailuihin, mutta nyt takaisin Huuliharpoukostajan pariin.
Vasta myöhemmillä katselukerroilla olen tajunnut elokuvan hidastempoisuuden ja nykyään pidänkin sitä yhtenä parhaimista elokuvista, joita olen nähnyt.
Pisteenä iin päälle jälleen kerran Ennio Morriconen upeat musiikit, joissa westerneille epätyypilliseti kuulaan sähkökitaraa.
Mestariteos.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Toisin kuin Leonen Dollaritrilogia, Huuliharppukostaja on dramaattisempi, eeppisempi, hidastempoisempi ja sisältä paljon viittauksia jenkkiwesterneihin.
Elokuvan hidastempoisuus voi olla nykykatsojille yhtä kidutusta ja muistan itsekin, kuinka ensimmäisellä katsomiskerralla 8 vuotta sitten tuli vilkuiltua kelloa usein ja ihmettelin pyssyttelyn vähyyttä elokuvassa. Lieneeköhän pitkästymisen syynä ollut se, että ensimmäinen katsomani Bronson-elokuva oli Väkivallan vihollinen(1974) joka on tapahtumarikkaampi teos ja joka puolestaan tuli ulos Neloselta 16.7.2010
Paljoon nostalgisia muistoja siis liitty Bronsonin seikkailuihin, mutta nyt takaisin Huuliharpoukostajan pariin.
Vasta myöhemmillä katselukerroilla olen tajunnut elokuvan hidastempoisuuden ja nykyään pidänkin sitä yhtenä parhaimista elokuvista, joita olen nähnyt.
Pisteenä iin päälle jälleen kerran Ennio Morriconen upeat musiikit, joissa westerneille epätyypilliseti kuulaan sähkökitaraa.
Mestariteos.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti