Alkuperäinen nimi: 4 mosche di vellutto grigio
Tunnetaan myös nimellä: Four flies on grey velvet
Ohjaus ja käsikirjoitus: Dario Argento
Pääosissa: Michael Brandon, Mimsy Farmer, Bud Spencer
Nyt vuorossa Leffakulinaristin Argento-putken päätösarvostelu.
Rock-yhtyeen rumpali Roberto ( Michael Brandon) joutuu stalkkeroinin uhriksi ja puukottaa stalkkerin. Roberto yrittää peitellä tapahtunutta, mutta kameran kanssa paikalle satumalta osunut naamioitunut hiippari alkaa kiristämään Robertoa ja pian myös alkaa lisää tapahtumaan murhia.
4 kärpästä harmaalla sametilla on Argenton tuotannosta hieman poikkeava, sillä päähenkilön mestausunta lukuunottamatta elokuva oli veretön ja epätyypilliseti tässä oli myöskin huumoria mukana, joka näkyi koomisten sivuhahmojen, homon yksityisetsivän ja hupaisan postinkantajan muodossa.
Vaikka 4 kärpästä harmaalla sametilla ei olekkaan räikeänpunaisen tekoveren ja rafflaavien murhien riemujuhlaa, silti se on hyvinkin jännittävä ja koukkuttava katsomiskokemus ja Argenton kädenjälki on hyvin vahvasti esillä tässäkin.
Maestro Ennio Morriconen musiikki on jälleen kerran upeaa, vaikka sitää kuullaan elokuvassa yllättävän vähän. Erityisesti elokuvan tunnari Come un mardigale, tuo tipan linssiin ja jää soimmaan pitkäksi aikaan päähän elokuvan katsomisen jälkeenkin.
Ja kun otin musiikin puheeksi, mainittakoon triviatietona, että Argenton olisi halunnut Deep Purplen tekemään elokuvan soundtrackin ja Argento oli myös ajatellut jotkuta Beatlesien jäsentä pääosaan.
Olisi kyllä ollut erittäin mielenkiintoistana nähdä edellä mainittu versio tästä, mutta kyllähän tämä toimi hyvin Morriconen musiikilla ja normicastingillä.
4 kärpästä harmaalla sametilla on Argeton eläintrilogian paras osa ja Giallo-genren merkkiteoksia.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti