Ohjaus: Dennis Villeneuve
Käsikirjoitus: Hampton Fancher ja Michael Green
Pääosissa: Ryan Gosling, Harrison Ford, Jared Leto, Ana De Armas, Sylvia Hoekes, Robin Wright, Mackenzie Davis, Dave Bautista, Edward James Olmos, Sean Young, Krista Kosonen
Tänään siis tuli käytyä katsomassa tämä ja vieläpä keskellä työpäivää. Pidemmittä puheitta asiaan.
Blade Runner 2049 sijoittuu 30 vuotta alkuperäisen teräjuoksijan tapahtumien jälkeiseen vielä dystopisempaan Los Angelesiin, jossa konkurssiin menneen alkuperäisestä teräjuoksijasta tutun Tyrell-firman duunaama Nexus-mallin replikantti, kutsumanimeltänsä K (Ryan Gosling) selvittää Rick Deckardin ja tämän kadonneen lapsen mysteeriä.
Juonipaljastukset päättyvät tähän ja loppuu muuta skeidaa elokuvasta (ei sisällä juonipaljastuksia)
Vaikka elilen postaamassani blogitekstissä kritisoin nykyelokuvien CGI-pixelipullamössä, oli tämäkin alkuperäisen teräjuoksijan tapaan visuaalisesti näyttävä ja upean kuuloinen, lukuunottamatta Hans Zimmerin tavaramerkiksi muodostunuttua WOOSH-ääniefektin täyttämää soundtrackiä, joka ei sitten toiminut lainkaan. Itse jäin kaipaamaan Vangeliksen sävellyksiä.
Joka tapauksessa Blade Runner 2049 on edeltäjänsä tapaan visuaalisesti häkäisevä scfi-leffa, joka on myös mielästäni ehdottamasti elokuvavuoden 2017 paras elokuva.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
tiistai 31. lokakuuta 2017
maanantai 30. lokakuuta 2017
Blade Runner(1982)
Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: Hampton Fancher ja David Peoples ( Philip K Dickin kirjan Palkkionmetsästäjä pohjalta)
Pääosissa: Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young, Edward James Olmos, M. Emmet Walsh, Brion James, Daryl Hannah, Joe Turkel, Joanna Cassidy, James Hong, William Sanderson, Morgan Paull
Hiljattain ilmestyneen ja kauan odotettun scifi-klassikon jatkon-osan kunniaksi arvostelen alkuperäisen Blade Runnerin, joka on yksi scifin merkkiteoksia ja myös yksi suosikkielokuviani.
Elokuva sijoittuu vuoden 2019 dystopiseen Los Angelesiin, jossa Rick Deckard (Harrison Ford) eläkkeelle jäänyt teräjuoksija joutuu palaaman takaisin töihin, jahtaamaan luvattomasti maapallolla seikkailevia replikantteja
Blade Runner ei ilmestyessään kiinostanut kriitikkoja eikä yleisöä, mutta vuosien varrella Blade Runnerista on muodostunut kulttiklassiko ja nykyään se on rankattu merkkitävämpien scifi-elokuvien joukoon.
Vaikka elokuva onkin 35 vuotta vanha, silti elokuvan lavasteet eivät ole vanhentuneet lainkaan Blade Runnerin ainutlaatuinen visuaalinen ilme lyökin nykyiset CGI-pixelimössölavasteet 100-0.
Myös Vangeliksen musiiki luo elokuvaan oikenlaisen tunnelman. Näyttelypuolelta Harrison Ford
vetää ihan ok pääosan Deckardina, mutta sen sijaan Rutger Hauer on loistava pääantagonisti Roy Battyn roolissa ja kuulemme myöskin Rutgerin suusta eräs elokuvahistoriaan kuuluisimman monologin.
Blade Runnrista on vuosien varrella julkaistu ainakin 6 eri versiota, joista Suomessa on julkaistu Director's cut ja Final cut, joka on Ridley Scottin oma suosikki kaikista leikkauksista.
Blade Runner on yksi scifi-elokuvan merkkipaaluja ja yksi kaikken aikojen visuualisesti näyttävimpiä ja parhaimpia elokuvia.
Huomenna olen menossa katsomaan teatteriin katsomaan jatko-osaa ja kyllä jänskättää tosi paljon. Joten luonnollisesti Blade Runner 2049 tulee olemaan seuraavan blogitekstini aihe.
Loppuun arvosanat alkuperäisen elokuvan kummastakin leikkauksesta.
Director's cut⭐️⭐️⭐️⭐️
Final cut⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Käsikirjoitus: Hampton Fancher ja David Peoples ( Philip K Dickin kirjan Palkkionmetsästäjä pohjalta)
Pääosissa: Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young, Edward James Olmos, M. Emmet Walsh, Brion James, Daryl Hannah, Joe Turkel, Joanna Cassidy, James Hong, William Sanderson, Morgan Paull
Hiljattain ilmestyneen ja kauan odotettun scifi-klassikon jatkon-osan kunniaksi arvostelen alkuperäisen Blade Runnerin, joka on yksi scifin merkkiteoksia ja myös yksi suosikkielokuviani.
Elokuva sijoittuu vuoden 2019 dystopiseen Los Angelesiin, jossa Rick Deckard (Harrison Ford) eläkkeelle jäänyt teräjuoksija joutuu palaaman takaisin töihin, jahtaamaan luvattomasti maapallolla seikkailevia replikantteja
Blade Runner ei ilmestyessään kiinostanut kriitikkoja eikä yleisöä, mutta vuosien varrella Blade Runnerista on muodostunut kulttiklassiko ja nykyään se on rankattu merkkitävämpien scifi-elokuvien joukoon.
Vaikka elokuva onkin 35 vuotta vanha, silti elokuvan lavasteet eivät ole vanhentuneet lainkaan Blade Runnerin ainutlaatuinen visuaalinen ilme lyökin nykyiset CGI-pixelimössölavasteet 100-0.
Myös Vangeliksen musiiki luo elokuvaan oikenlaisen tunnelman. Näyttelypuolelta Harrison Ford
vetää ihan ok pääosan Deckardina, mutta sen sijaan Rutger Hauer on loistava pääantagonisti Roy Battyn roolissa ja kuulemme myöskin Rutgerin suusta eräs elokuvahistoriaan kuuluisimman monologin.
Blade Runnrista on vuosien varrella julkaistu ainakin 6 eri versiota, joista Suomessa on julkaistu Director's cut ja Final cut, joka on Ridley Scottin oma suosikki kaikista leikkauksista.
Blade Runner on yksi scifi-elokuvan merkkipaaluja ja yksi kaikken aikojen visuualisesti näyttävimpiä ja parhaimpia elokuvia.
Huomenna olen menossa katsomaan teatteriin katsomaan jatko-osaa ja kyllä jänskättää tosi paljon. Joten luonnollisesti Blade Runner 2049 tulee olemaan seuraavan blogitekstini aihe.
Loppuun arvosanat alkuperäisen elokuvan kummastakin leikkauksesta.
Director's cut⭐️⭐️⭐️⭐️
Final cut⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
tiistai 17. lokakuuta 2017
Maniac-Nukkemurhaaja(1980)
Ohjaus: William Lustig
Käsikirjoitus: C.A.Rosenberg ja Joe Spinell
Pääosissa: Joe Spinell, Caroline Munro, Tom Savini, William Lustig
1980-luvulle tultaessa oli Slasher-genre lyönyt itsensä läpi. Slasheröinti vetivät yleisöä teattereihin vuosikymmenen puoliväliin asti. Nyt arvostelussa on edellämainitun alagenren pahamaineisin teos Maniac, joka joutui sensuurin kohteksi useissa maissa, myös Suomessa ja on yhä saksittu Englanissa.
Frank Zito( Joe Spinell) on edesmenneen äitinsä traumatisoima umpitärähtänyt aikamiespoika, joka murhaaa naisia ja pariskuntia ympäri New Yorkia. Zito skalpeera uhrinsa ja ompelee näiden hiuskuontalot kotonansa olevien mannekiininukkejen päähän ja kuvittelee uhriensa olevan läsnä.
Frankin arki muuttuu, kun hän tapaa muotivalokuvaaja Annan ( Caroline Munro) ja ystävystyy tämän kanssa. Mutta pitääkö,Frankin pokka vai päätykö uusi tuttavuus myöskin skalpeeratuksi?
Maniac poikkeaa muista slashereistä harvinaisen tylyjen tappokohtausten, rosoisen ja nihkeän kuvauksen ja suurimmaksi osaksi tappajan näkökulmasta kerrotun tarinan kannalta. Elikkä mitään kevyttä ja viihdyttävää nammiomies puukkohippailee idiootien teinien kanssa-tyyppistä elokuva ei ole luvassa vaan kuvaus sairaasta miehestä, joka yrittää hillitä murhanhimoisia ajatuksiaan.
Maniac on karu ja kaunistelmaton valtavirrasta poikkeava slasheriä, jonka keskeisiksi tekijöiksi nousevat tunnelman ja kuvauksen lisäksi Joe Spinellin hikinen ja hurja roolisuoritus sekä yhtenä uhrina esiintyvän splätterguru Tom Savinin jälleen mesevät splätteröinti, joista haulikkokohtaus on muodustut yhdeksi kauhuelokuvahistorian kuuluisimmaksi kohtaukseksi.
Jatkokatseltavaksi Maniacin jälkeen voin suositella Lustigin muita teoksia, joista mainittakoon Death Wish-ripoff Vigilante (1983) ja hieman erilainen kyttätarina Maniac Cop-Mielipuoli kyttä(1988)
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Käsikirjoitus: C.A.Rosenberg ja Joe Spinell
Pääosissa: Joe Spinell, Caroline Munro, Tom Savini, William Lustig
1980-luvulle tultaessa oli Slasher-genre lyönyt itsensä läpi. Slasheröinti vetivät yleisöä teattereihin vuosikymmenen puoliväliin asti. Nyt arvostelussa on edellämainitun alagenren pahamaineisin teos Maniac, joka joutui sensuurin kohteksi useissa maissa, myös Suomessa ja on yhä saksittu Englanissa.
Frank Zito( Joe Spinell) on edesmenneen äitinsä traumatisoima umpitärähtänyt aikamiespoika, joka murhaaa naisia ja pariskuntia ympäri New Yorkia. Zito skalpeera uhrinsa ja ompelee näiden hiuskuontalot kotonansa olevien mannekiininukkejen päähän ja kuvittelee uhriensa olevan läsnä.
Frankin arki muuttuu, kun hän tapaa muotivalokuvaaja Annan ( Caroline Munro) ja ystävystyy tämän kanssa. Mutta pitääkö,Frankin pokka vai päätykö uusi tuttavuus myöskin skalpeeratuksi?
Maniac poikkeaa muista slashereistä harvinaisen tylyjen tappokohtausten, rosoisen ja nihkeän kuvauksen ja suurimmaksi osaksi tappajan näkökulmasta kerrotun tarinan kannalta. Elikkä mitään kevyttä ja viihdyttävää nammiomies puukkohippailee idiootien teinien kanssa-tyyppistä elokuva ei ole luvassa vaan kuvaus sairaasta miehestä, joka yrittää hillitä murhanhimoisia ajatuksiaan.
Maniac on karu ja kaunistelmaton valtavirrasta poikkeava slasheriä, jonka keskeisiksi tekijöiksi nousevat tunnelman ja kuvauksen lisäksi Joe Spinellin hikinen ja hurja roolisuoritus sekä yhtenä uhrina esiintyvän splätterguru Tom Savinin jälleen mesevät splätteröinti, joista haulikkokohtaus on muodustut yhdeksi kauhuelokuvahistorian kuuluisimmaksi kohtaukseksi.
Jatkokatseltavaksi Maniacin jälkeen voin suositella Lustigin muita teoksia, joista mainittakoon Death Wish-ripoff Vigilante (1983) ja hieman erilainen kyttätarina Maniac Cop-Mielipuoli kyttä(1988)
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
perjantai 13. lokakuuta 2017
Perjantai 13(1980)
Alkuperäinen nimi: Friday the 13th
Ohjaus: Sean S Cunningham
Käsikirjoitus: Victor Miller ja Ron Kurz
Pääosissa: Kevin Bacon, Adrienne King, Betsy Palmer
Slasher-elokuvien buumi räjähti käyntiin vuonna 1978 genren pioneeritoeksen Halloweenin ilmestyttä. Pian sen jälkeen Slashereitä tehtailtiin urakalla ja Halloweenin oheela yksi tunnetuimpia Slashereitä on nyt arvostelussa oleva Friday the 13th , joka sai liudan jatko-osia, kelpo remaken (2009) ja ripoffin The Burning-Koston liekit (1981) sekä esitteli maailmalle Jason Vorheesin, joka tässä elokuvassa on sivuhenkilönä.
Vuonna 1958 Crystal Laken kesäleirillä pari ohjaajaa saa puukosta ja leiri suljetaan vuosiksi.
Vuosia myöhemmin leiriä ollaan avaamassa uusiksi ja joukko nuoria ( yhtenä heistä Kevin Bacon 5. elokuvaroolissaan) joutuvat pian murhatuiksi. Kirveestä tulee naamaan ja Kevin Bacon saa nuolesta kurkkuun. Vaikka elokuva sisältääkin melko karua settiä The Burningin ja nykyisin kidutuspornoiluihin verrattuna kyseessä on melko kesy leffa ja Tom Savin maskeeraukset ovat edelleen säväyttäviä.
Lisäksi elokuva ansaitsee krediittiä hienosta ja jänittävästä tunnelmasta jota ääniraidan chi chi ah ah (oikeasti ki ki ma ma) ääniefekti tukee mainiosti.
Friday the 13th on yksi Slasher-geneen merkkiteoksia, ja kauhuelokuvaharrastajan tulisi nähdä se edes kerran. Itse olen katsonut tämä ainakin 4 kertaa eikä elokuva senkään jälkeen menettänyt vetovoimaansa.
Jatko-osiin ei kannata tuhlata aikaa, sillä niiden kohokohdata elikkä Jasonin suorittamat tapot löytyvät Youtubesta 20 minuutin kollaasivideona.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ohjaus: Sean S Cunningham
Käsikirjoitus: Victor Miller ja Ron Kurz
Pääosissa: Kevin Bacon, Adrienne King, Betsy Palmer
Slasher-elokuvien buumi räjähti käyntiin vuonna 1978 genren pioneeritoeksen Halloweenin ilmestyttä. Pian sen jälkeen Slashereitä tehtailtiin urakalla ja Halloweenin oheela yksi tunnetuimpia Slashereitä on nyt arvostelussa oleva Friday the 13th , joka sai liudan jatko-osia, kelpo remaken (2009) ja ripoffin The Burning-Koston liekit (1981) sekä esitteli maailmalle Jason Vorheesin, joka tässä elokuvassa on sivuhenkilönä.
Vuonna 1958 Crystal Laken kesäleirillä pari ohjaajaa saa puukosta ja leiri suljetaan vuosiksi.
Vuosia myöhemmin leiriä ollaan avaamassa uusiksi ja joukko nuoria ( yhtenä heistä Kevin Bacon 5. elokuvaroolissaan) joutuvat pian murhatuiksi. Kirveestä tulee naamaan ja Kevin Bacon saa nuolesta kurkkuun. Vaikka elokuva sisältääkin melko karua settiä The Burningin ja nykyisin kidutuspornoiluihin verrattuna kyseessä on melko kesy leffa ja Tom Savin maskeeraukset ovat edelleen säväyttäviä.
Lisäksi elokuva ansaitsee krediittiä hienosta ja jänittävästä tunnelmasta jota ääniraidan chi chi ah ah (oikeasti ki ki ma ma) ääniefekti tukee mainiosti.
Friday the 13th on yksi Slasher-geneen merkkiteoksia, ja kauhuelokuvaharrastajan tulisi nähdä se edes kerran. Itse olen katsonut tämä ainakin 4 kertaa eikä elokuva senkään jälkeen menettänyt vetovoimaansa.
Jatko-osiin ei kannata tuhlata aikaa, sillä niiden kohokohdata elikkä Jasonin suorittamat tapot löytyvät Youtubesta 20 minuutin kollaasivideona.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
torstai 12. lokakuuta 2017
Family Guy presents Stewie Griffin: The untold story(2005)
Ohjaus: Pete Michels ja Peter Shin
Käsikirjoitus: Seth Macfarlane, Alex Borstein, Gary Janetti, Chris Sheridan ja Steve Callaghan
Pääosissa: Seth Macfarlane, Alex Borstein, Mila Kunis, Seth Green, Mike Henry, Adam West, Patrick Warburton, Lori Alan, Drew Barrymore, Michael Clarke Duncan, Rene Auberjonois
Family Guy on suosikki tv-sarjani ja nyt arvostelussa 3 jaksosta väännetty 88 minuutin elokuva.
Stewie Griffin meinaa päästä hengestään julkisella uima-altaalla ja läheltä piti tilanteen jälkeen Stewie näkee aikuisen version itsestään telkkarissa ja päättelee, että kyseessä olisikin hänen oikea isänsä. ja lähtee Brianin kanssa San Franciscoon etsimään häntä.
Paikanpäällä paljastuukin, että kyseessä ei olekkaan Stewien oikea isä, vaan hän onkin Stewie itse 30 vuoden päässä. Joten vauva-Stewie lähtee tulevaisuuteen ja siellä sattuu ja tapahtuu.
Tämähän oli yhtä hyvä ja huutonaurettava kuten itse sarjakin joten laitetaan tällekin täydet 5 tähteä.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Käsikirjoitus: Seth Macfarlane, Alex Borstein, Gary Janetti, Chris Sheridan ja Steve Callaghan
Pääosissa: Seth Macfarlane, Alex Borstein, Mila Kunis, Seth Green, Mike Henry, Adam West, Patrick Warburton, Lori Alan, Drew Barrymore, Michael Clarke Duncan, Rene Auberjonois
Family Guy on suosikki tv-sarjani ja nyt arvostelussa 3 jaksosta väännetty 88 minuutin elokuva.
Stewie Griffin meinaa päästä hengestään julkisella uima-altaalla ja läheltä piti tilanteen jälkeen Stewie näkee aikuisen version itsestään telkkarissa ja päättelee, että kyseessä olisikin hänen oikea isänsä. ja lähtee Brianin kanssa San Franciscoon etsimään häntä.
Paikanpäällä paljastuukin, että kyseessä ei olekkaan Stewien oikea isä, vaan hän onkin Stewie itse 30 vuoden päässä. Joten vauva-Stewie lähtee tulevaisuuteen ja siellä sattuu ja tapahtuu.
Tämähän oli yhtä hyvä ja huutonaurettava kuten itse sarjakin joten laitetaan tällekin täydet 5 tähteä.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Fight Club( 1999)
Ohjaus: David Fincher
Käsikirjoitus: Jim Uhls ( Chuck Palahniukin kirjan pohjalta)
Pääosissa: Edward Norton, Brad Pitt, Helena Bonham Carter, Meat Loaf, Jared Leto
Vuonna 1996 ilmestyi Chuck Palahniukin kynäilemä kirja Fight Club. Ilmestyessään se saavutti suuren suosion ja piankos siitä väänettiikin elokuva, ohjaajanaan sarjamurhaajatrillerin Se7enin (1995) ohjastellut David Fincher. Ilmestyessää Fight Club ei saanut arvostusta, mutta myöhemmin siitä on tullut kulttiklassikko ja onpahan päässyt IMDB:een Top 250-listan 10.sijalle.
Fight Club kertoo nimettömästä kertojasta (Norton) joka työskentelee kurjassa työssä ja kärsii unettomuudesta. Lieventääkseen unettomuuttaan hän alkaa pyörimään kuolemansairaiden tukiryhmissä.
Eräällä työmatkallaan hän tapaa saippuakauppias Tyler Durdenin (Pitt) jonka luokse hän muuttaa asumaan oman kämppänsä räjähdettyä hyvin epäilyttävässä räjähdyksessä.
Baari-illan päätteeksi Tyler pyytää vastapalvelukseksi rystysvoileipää. Körmytyksen jälkeen hemmot huomaavat, että körmytyksestä tulee parempi mieli kuin Atrian microeineksistä ja niin he perustavat baarin kellariin Fight Clubin.
Fincherin ohjaus on loistavaa ja elokuva kuulostaa ja näyttää Se7enin tapaan yllättävän modernilta, vaikka kummatkin ovat ysärin puolella tehtyjä. Lisäksi Norton ja Pitt tekevät hyvää jälkeä päärooleissa.
Fight Club on monitulkintainen mestariteos täynnä yhteiskuntakritiikkiä, körmytystä ja huumoria.
Lisäksi elokuva on jättänyt lähteettömän vaikutuksen populaarikulttuuriin ainakin punaisten nahkatakkien kasvanen kysynnän ja tosielämän körmytysklubien perustamisen myötä.
Vielä 2010-luvulla edelleen ajankohtainen ja ajaton mestariteos unettomuudesta ja kulutusyhteiskunnan rappiosta.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Käsikirjoitus: Jim Uhls ( Chuck Palahniukin kirjan pohjalta)
Pääosissa: Edward Norton, Brad Pitt, Helena Bonham Carter, Meat Loaf, Jared Leto
Vuonna 1996 ilmestyi Chuck Palahniukin kynäilemä kirja Fight Club. Ilmestyessään se saavutti suuren suosion ja piankos siitä väänettiikin elokuva, ohjaajanaan sarjamurhaajatrillerin Se7enin (1995) ohjastellut David Fincher. Ilmestyessää Fight Club ei saanut arvostusta, mutta myöhemmin siitä on tullut kulttiklassikko ja onpahan päässyt IMDB:een Top 250-listan 10.sijalle.
Fight Club kertoo nimettömästä kertojasta (Norton) joka työskentelee kurjassa työssä ja kärsii unettomuudesta. Lieventääkseen unettomuuttaan hän alkaa pyörimään kuolemansairaiden tukiryhmissä.
Eräällä työmatkallaan hän tapaa saippuakauppias Tyler Durdenin (Pitt) jonka luokse hän muuttaa asumaan oman kämppänsä räjähdettyä hyvin epäilyttävässä räjähdyksessä.
Baari-illan päätteeksi Tyler pyytää vastapalvelukseksi rystysvoileipää. Körmytyksen jälkeen hemmot huomaavat, että körmytyksestä tulee parempi mieli kuin Atrian microeineksistä ja niin he perustavat baarin kellariin Fight Clubin.
Fincherin ohjaus on loistavaa ja elokuva kuulostaa ja näyttää Se7enin tapaan yllättävän modernilta, vaikka kummatkin ovat ysärin puolella tehtyjä. Lisäksi Norton ja Pitt tekevät hyvää jälkeä päärooleissa.
Fight Club on monitulkintainen mestariteos täynnä yhteiskuntakritiikkiä, körmytystä ja huumoria.
Lisäksi elokuva on jättänyt lähteettömän vaikutuksen populaarikulttuuriin ainakin punaisten nahkatakkien kasvanen kysynnän ja tosielämän körmytysklubien perustamisen myötä.
Vielä 2010-luvulla edelleen ajankohtainen ja ajaton mestariteos unettomuudesta ja kulutusyhteiskunnan rappiosta.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)