Oopperan kummitus(1998)

 Alkuperäinen nimi: IL fantasma dell’ Opera

Ohjaaja: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento, Gérard Brach,  Giorgina Caspari( Gaston Leroux:in romaanin pohjalta)

Pääosissa: Julian Sands, Asia Argento, Andrea Di Stefano

Dario Argento ja kuvaaja  Ronnie  Taylor  palasivat 11 vuotta Operan pariin hyvin oudossa filmatisoinnissa Oopperan kummituksesta, joka samalla on myös outolintu Argenton CV:ssä.

Ai että miksi tämä on outo? No siksi, että tällä kertaa kummitus ei ole naamion alle kätkeytyvät epämuodostunut hiippari, vaan  Mooses-tyyliin hylätyksi joutunut ja  oopperan katakombeissa asuvien rottien kasvattama hippilettinen hunks, joka hankkiutuu katakombeihin eksyvistä hyvinkin gorepitoisesti, mm seivästämällä yhden tyypin luolan lattiasta törröttävään kivimuodostelmaan.

Ja jostain kumman syystä Argenton version kummitus tykkää hengailla öisin oopperan katolla hallusinoimassa liekehtivästä hiirenloukusta, joka jyrsijöiden sijasta on napannut ihmisiä sekä vähäpukeisesta oopperadiiva Chirstinestä.

Ja jostain kumma syystä  Argenton versio sisältää myös tarpeetonta irstailua, kun  Paroni Raoul vierailee  haaremissa ja Oopperan  johtaja  on namusetä, joka tilaa Sveitsistä asti suklaata, sillä 1800-luvun Ranskassa  ei ilmeisesti ollut tuohon aikaa suklaata

Musiikeista vastasi itse  Ennio Morricone, jolle tämä jäi viimeiseksi sävellykseksi Argenton leffaan ja enpä olisi uskonut kuunaan sanovani, että tällä kertaa EM ei onnistunut sävellyksen parissa ja  leffan soundtrack oli laimein  allekirjoittaneen kuulemma EM:n soundtrack.

Julian  Sands sentään veti hyvä pääroolin kummituksena ja se oli sentään ainoa positiivinen  asia tässä leffassa.

Oopperan kummitus vuosimallia 1998 on  melkoinen  outolintu Argenton elokuvaksi ja Oopperan  kummitus-filmatisoinniksi, jonka katsoo kertaalleen läpi.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Kultahattu(1974)

Alkuperäinen nimi: The Great Gatsby

Ohjaaja: Jsck Clayton

Käsikirjoitus: Francis Ford Coppola( F. Scot Fitzgeraldin romaanin pohjalta)

Pääosissa: Robert Redford,   Sam Waterston, Mia Farrow, Bruce Dern, Scott Wilson, Karen Black,  Lois Chiles, Edward Herrmann, Robert Blossom, Patsy Kensit, Vincent Schiavelli

Nyt arvostelussa FSF:n tunnetuimman  kirjan   3.  ja paras ( allekirjoittaneen näkemistä) filmatisoinneista, jonka ensi-illasta on kulunut tasan  50 vuotta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1922 Long Islandilla, jonne Nick Carraway saapuu kesälomalle ja eräänä iltana Nick tapaa naapurissa asuvan miljonäärin  Jay Gatsbyn, joka on ihastunut Carrawayn serkkuun, Daisyyn, joka on naimisissa Tom  Buchananin  kanssa ja Tom puolestaan tapailee salaa paikallisen mekaanikon, George Wilsonin vaimoa Myrtleä ja kun molemmille aviomiehille pääsevät jäljille toistensa syrjähypyistä, niin siitä tietenkään hyvä heilu ja tällä kertaa viattomat sivuhenkilöt saavat osansa skeidaisesta lopusta.

Vaikka ilmestyessään tämä oli floppi, Coppola ei ollut ylpeä  käsikirjoituksestaan ja Baz Lurhmannin   ja Family Guyn pilattua tarinan maineen, on tämä siitä huolimatta hyvin näytelty, puvustettu ja lavastettu 70-luvun laatudraama ja jos aiotte jonkin filmatisoinnin tästä tarinasta katsoa, niin välttäkää 2013 filmatisointia kuin ruttoa ja katsokaa mielummin tämä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Drive-Away Dolls)2023)

 Ohjaaja: Ethan Coen

Käsikirjoitus: Ethan Coen & Tricia Cooke

Pääosissa: Margaret Qualley, Geraldine, Viswanathan, Beanie Feldstein, Colman Domingo, Joey Slotnick, C. J. Wikson, Bill Camp, Matt Damon, Pedro Pascal

Nyt arvostelussa Coenin veljesten tai tarkemmin sanottuna 1/2 veljeksen ohjaama ja osittain kirjoittama rikoskomedia.

Leffan alkaa vauhdikkaasti, kun Santos-niminen tyyppi menettää päänsä kujalla ja hänen mukaan ollut metallinen matkalaukku varastetaan.

Eletään vuotta 1999 Philadelphiassa  jossa  neljän kirjaimen pariskunta,  Jamie ja  Marian lähtevät Floridaan, jossa jälkimmäisen täti asuu.

Matka varten he vuokraavat auton Curly-nimiseltä tyypiltä, mutta nais(oletettujen) vuokraama Dodge Aries oli tarkoitus vuokrata toisille tyypeille, jotka niin ikään ovat matkalla Floridaan viemään Dodgen tavaratilassa olevaa laukkua sekä kylmälaukkua, joka sisältää kokoelman kipsivaloksia erään senaattorin ja muiden isojen kihojen ”Magic Johnsoneista” ja kylmälaukussa puolestaan on Santosin pää.

Tämä oli vaihteeksi hyvin epätyypillinen Coen-elokuva, sillä tämä  on 1.kerta kun toinen veljeksistä tekee elokuvan vaimonsa kanssa ja eipä tässä näkynyt yhtään  veljesten aiemmista elokuvista tuttuja tähtiä ja vaikka huumoria oli mukana, niin aiempiin veljesten elokuviin verrattuna se oli yllättävän häröä ja paljon tuli höröteltyä äänen Quaellyn esittämän Jamien repliikeille.

Coen-elokuvaksi tämä oli  myös aiempiin verrattuna yllättävän  lyhyt, sillä kestoa oli runsaat 84min, mutta kyllä siinäkin ajassa kerkesi sattumaan ja tapahtumaan kaikkea hassua.

DAD  on hyvin epätyypillinen Coen-elokuva, mutta siitä huolimatta 1/2 veljeksen kädenjälki on tässäkin vahvasti esillä, vaikka olikin huumoriltaan yllättävän härö ja pituudeltaan lyhyt ja ytimekäs aiempiin Coen-elokuviin verrsttuna, mutta enpä muista milloin allekirjoittanut olisi viimeksi nauranut leffateatterissa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Dyyni: Osa kaksi(2024)

 Alkuperäinen nimi: Dune: Part 2

Ohjaaja: Dennis Villeneuve

Käsikirjoitus: Dennis Villeneuve & Jon Spaiths( Frank Herbertin romanin pohjalta)

Pääosissa: Timothèe Chalamet, Zendaya, Rebecca Ferguson, Josh Brolin, Javier Bardem, Dave Bautista, Stellan Skarsgård, Christopher Walken, Austin Butler, Florence Pugh,  Léa Seydoux, Charlotte Rampling, Souheila  Yacoub, Anya Taylor-Joy 

Aavikolla   tajuntaa  laajentavat avaruushipit ovat taas asian ytimessä nyt arvostelussa olevassa 3 vuoden takaisen  Dyyni-filmatisoinnin jatko-osassa.

Tarina jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin, elikkä Herttua Leto sai surmansa, Paul ja äitinsä Lady Jessica päätyivät aavikolle ja nyt he ovat osa aavikon alkuperäisväestöä, sinisistä silmistään tunnettua Fremen-kansaa ja nyt Paulin johdolla sorrettu alkuperäisväestö käy taistoon Paronia ja taisteluun mukaan liittyvää Keisaria  vastaan.

”Uusina”kasvoina  jatko-osassa nähdään Christopher Walken Keisari  Shaddam 4:tenä, Florence Pugh ed mainitun  tyttärenä Prinsessa Irulan Corrinona, Léa Seydoux  Lady Margot Fenringinä ja koska 98% nykymuusikoista on pinnallisia ja pedantteja  ja kaikki hyvät ovat joko eläkkeellä, keskittynee ydinosaamiseensa  tai edesmenneitä, niin tällä kertaa  Paronin veljenpoikaa, Feyd- Rauthaa  tulkitsee toissavuoden Elvistelystä tunnettu Austin Butler, joka toi leffaan hieman tahatonta koomisuutta, leffaan sillä,  jostain kumman syystä Feydin puheäänestä tuli allekirjoittaneelle mieleen   Christian Balen legendaarisen  Batman-örinän.

Ykkösosan tavoin visuualinen puoli on jälleen kohdillaan, vaikka allekirjoittanut  arvostaa enemmän 40 vuoden takaisen  Lynch-filmatisoinnin  käytännön efektejä ja lavasteita paljon enemmän ja siinä missä 3 vuoden takainen ykkönen oli täyttä synkistelyä harmaan väripaletin takia, niin tässä jatko-osassa väriä riittää vaikka muille jakaa, sillä tässä oltiin ykköstä enemmän aavikolla ja etenkin pidin alkupuolen  BR2049-henkisestä oranssista väripaletista.

Lisäksi krediittiä siitä, että ykköseen verrattuna tässä oli enemmän äksöniä ja allekirjoittanut ei edelleenkään lämmennyt Hans Zimmer maailmanmusiikkiviboja  edustavalle soundtrackille.

Dyyni 2 on edeltäjään eeppisempi, viihdyttävämpi ja vauhdikkaampi ja mielenkiinnolla odotamme saagan huipentavaa 3.osaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Church(1989)

 Alkuperäinen nimi: La Chiesa

Ohjaaja: Michele Soavi

Käsikirjoitus: Michele Soavi, Dario Argento, Franco Ferrini, Darnano Sacchetti

Pääosissa:  Hugh Quarshie, Tomas Arana,  Asia Argento Barbara Cupisti,  Giovanni Lombardi Radice,  Feodor Chaliapin Jr

Nyt arvostelussa Italokauhun viimeiseiä klassikoita, jonka ensi-illasta on  tänään kulunut tasan 25 vuotta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Keskiajalle sijoittuvassa prlogissa Saksalainen ritarikunta lahtaa joukon oletettuja satanismin harjoittajia, jotka haudataan luolaan, jonka päälle kohoaa  vuosikymmeniä myöhemmin kirkko, jonne sekalainen joukko jää loukkuun, kun kostonhimoiset satanistit palaavat kummittelemaan.

Alunperin Lamberto Bavan mestariteoksen  Demons(1985) kirjoitettu leffa muuttui melkoiseksi sekamelskaksi, kun Argento ja  monen Lucio Fulcin mestariteoksen kynäillyt Sacchetti päättivät tulla mukaan projektiin ja tämön myötä leffan tunnelmaa heittelehtii laidasta laitaan.

Krediittiä The Church ansaitsee kuitenkin Italokauhulle tyypillistä huikeasta soundtrackistä, josta vastasivat Agenton hovisäveltäjänä tunnetun Goblinin lisäksi itse Phillip Glass ja ELP:n Keith Emmerson.

The Church on keskivertoa parempi Italokahu sekavasta ja vakavasta kauhusta Campin puolelke heittelehtivästä  tarinasta huolimatta, sillä tämän jälkeen Italokauhu koki kovan kolauksen Agenton alettua tehdä kehnompia leffoja ja Fulcin vaihdettua hiippakuntaa 1996.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

The Stendhal Syndrome(1996)

 Alkuperäinen nimi: La Sindrome  di Stendhal

Ohjaus & Käsikirjoitus: Dario Argento, Tarina: Franco Ferrini

Pääosissa: Asia Argento Thomas Kretschmann, Marco Leonardi, Luigi Diberti, Paolo Bonacelli, Julien  Lambroschini

Nyt arvostelussa Argenton  uran kehnoimman kauden elikkä ysärin parhain teos, joka tuli nähtyä eilen 35MM-filmiltä Arkiston esittämänä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Roomalainen poliisi  Anna Manni on jäljittänyt jo pidemmän aikaan  sarjamurhaaja/raiskaaja  Alfredo Grossia ja on onnistunut jäljittämään tämän museoon Firenzessä.

Museossa Anna saa kuitenkin Stendahlin syndroomana tunnetun  oireyhtymän, joka iskee kun taide-elämys käy liian intesiiviseksi.

Toivuttuaan Anna on hukannut muistinsa ja virka-aseensa ja kaiken lisäksi Alfredo saapuu Annan hotellihuoneeseen tekemään temppunsa, mutta jättää Annan henkiin toistaiseksi.

Anna lähtee isänsä ja 2 veljensä luo hermolomalle, mutta Alfredo onnistuu jäljittämään Annan ja sieppaa hänet ja tekee tempunsa toistamisen, mutta Anna onnistuu pakenemaan ja tappamaan Alfredon.

Sitten Anna hommaa blondin peruukin ja tapaa ranskalaisen taideopiskelija Marieen(nimestä huolimatta miesoletettu) huolimatta. mutta Alfredon tapaus ei jättä Annaa rauhaan ja pian Anna alkaa käyttäyytymään omituisesti.

3 vuotta aiemmin ilmestyneen Trauman tapaan tämänkin piti olla Hollywood-tuotanto ja pääosaan oli kiinnitetty Bridget Fonda, mutta onneksi Dario viisaana tyyppinä ei antanut Hollywoodin pilata toistamiseen hengentuotostaan ja päätti siirtää tuotannon kotimaahansa ja roolittaa tyttärensä pääosaan ja hyvä niin, sillä The Stendahl Syndromen tarina on sen verran raju ja valtavirrasta poikkeava, ettei Hollywoodissa olisi uskallettu tälläistä tehdä ilman rankkaa sensurointia.

Rajuja menoa  luo myös elokuvan musiikki ja äänimaisema, sillä Ennio Morriconen Rosemaryn painajainen-henkinen lallatus-soundtrack sekä elokuvassa  erilaiset äänet kuiskauksista hevosten kavioiden kopinaan, jotka kuvaat elokuvassa nöhävien maalausten tapahtumia luovat harvinaisen kuumottavan tunnelman tähän.

The Stendahl Syndrome  on Argenton viimeiseiä mestariteoksia ja tämän jälkeen Argenton seuraava mestariteosta, elikkä toissavuoden Dark Glasses-elokuvaa saatiin odottaa peräti 26 vuotta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Watchmen(2009)

 Ohjaaja: Zack Snyder

Käsikirjoitus: Alex Tse & Hayter( Sarjakuvaromaani Vartijat pohjalta)

Pääosissa: Jackie Earle Haley, Jeffrey Dean Morgan, Billy Crudup, Patrick Wilson, Matthew Goode, Malin Åkerman, Carla Gugino Stephen McHattie,  Matthew Frewer, Danny Woodburn

Nyt arvostelussa allekirjoittaneen kirjoissa kaikkien aikojen  paras DC/sarjakuva-adaptio, jonka ensi-illasta on tänään kulunut tasan 15 vuotta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vaihtoehtoista vuotta 1985 vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa USA on voittanut Vietnamin sodan, Nixon  on edelleen presidentti ja supersankarit  ovat olleet osa  todellisuutta 40-luvulta lähtien ja 1. supervoimia omaava sankari taas 50-luvulta lähtien ja kylmä sota käy edelleen kuumana.

Eläköitynyt sankari nimeltään Koomikko  defenstraatioidaan asuntonsa ikkunasta ja Rorschach, joka toimii edelleen naamioalalla, vaikka ei hallituksen  palkkalistoilla olevat  sankarit ovat olleet lainsuojattomia vuodesta 1977 lähtien alkaa tutkimaan tapausta ja päättelee, että joku napsii vanhoja sankareita pois maisemista, mutta  Batman-plagiaatti Yöpöllö,  Ozymandias , oma-aloitteisesti eläköitynyt sankari Tri. Manhattan, tarinan ainoa supervoimat  omaava hahmo ja USA:n ydinpelote ja  lekuri tyttöystävä Silkkiaave eivät ota Rorschachin  teoriaa tosissaan, joutuvat  Vartijat palaamaan takaisin kehiin, kun Manhattan pakenee Marsiin median väitettyä häneen aiheuttaneen syöpää läheisilleen ja Ozymandias puolestaan joutuu murhayrityksen kohteeksi ja Manhattanin yllättävän Mars-matkan takia NL käy  röyhkeäksi   Afganistanissa,  sillä USA:n ydinpelote on poissa.

Kesti peräti 23 vuotta, että Time-lehden 100 parhaan nykyromaanin listalle ainoana sarjakuvana päätynyt Vartijat sai filmatisoinnin, mutta olisin kyllä mielelläni nähnyt tämän jo 80 tai 90-luvulla tehtynä elokuvana ja jos näin olisi tapahtunut olisi  leffa tavoittanut  silloin vuosikymmenen  ja lähdemateriaalinhengen  paremmin ja olisi ollut myös jännää  Rorschachin naamio ja Tri. Manhattan  toteutettuna  käsintehtyinä efekteinä, mutta CGI-kauden elokuvaksi  leffa on hyvin tavoittanut kasarin hengen lavastuksen, puvustuksen  ja musiikkien myötä ja ainoa mikä pisti silmään on elokuvassa  oikeat autot, kun sarjakuvassa autot  ovat futuristisia kotteroita sarjakuvasta ja niin ikään sarjakuvasta tutut ilmalaivat pistivät oikeiden autojen rinnalla nähtynä  pahasti silmään.

Visuaalisen puolen lisäksi  leffa ansaitsee myös krediittiä soundtrackistä, jossa soivat mm Phillip Glass Leonard Cohen ja Mozart ja tämän leffa  myötä allekirjoittaneesta tuli Glass-fani, sillä niin eeppisesti Koyaanisqatsin soundtrackiltä tunnetuksi tullut Pruitt Igoe and Prophecies  soi Manhattanin origin storyä valoittavassa montaasissa, kun taas puolestaan Cohenin Hallelujah  luo puolestaan lievän  myötähäpeän tunteen  soidessa  YP:n ja SA:n ”lemmekkään kohtaamisen” taustalla.

Ja ”lemmekkäästä  kohtaamisesta” puheen ollen Watchmen ei ole koko perheen trikooseikkailu, sillä leffan ”sankarit” eivät ole sankareita, vaan joukko reppanoita  hassuissa  asuissa pieksemässä porukkaa, sillä ydinsodan vaaniessa nurkan takana on hymy kaukana ja kun leffassa leivotaan lättyyn, niin meinaa sitä aikuisten oikeesti, kun luut rasahtelevat veri roiskuu ja Snyderin käyntikortiksi muodostuneet  hidastukset  tuovat lättyyn leipomisen vauriot hyvin graafisesti näkyville  ja yllättävän  graafinen tämä oli sarjakuvaan ja Hollywoodin mainstream-toimintaan  verrattuna, joten onkin hämmästyttävää, miten tämä pääsi meillä K16-leimalla  läpi vaikka muutamaa  K18-leimaa huutavaa goreilua tässä nähdäänkin, joten jos aiotte tämän katsoa, lukekaa hyvät ihmiset sarjakuva ensin, sillä muuten teille saattaa tulla ihan 

vääränlainen käsitys hienosta ja moniuloitteisesta saagasta.

 

Ja kun kerran kyseessä on yli 400-sivuinen eepos , niin kaikki sivuhenkilöt ja tarinat eivät ole mahtuneet mukaan, joten tämän takia leffasta on julkaistu 2 pitkää  versiota, joissa itse olen nähnyt 3h35min kestävän Ultimate Cutin, jossa mukaan on liitetty sarjakuvasta  tuttu tarina tarinan-sisällä juttu Tales of the Black-Freighter-merirosvotarina animaation muodossa ja pääosassa Gerald Butler ja UC sisältää lätistelyn ystävien iloksi enemmän goreilua kuin  teatteriversio.

Watchmen on 00-luvun  elokuvien  sekä sarjakuva-adaptioiden  aatelia ja sarjassamme niitä elokuvia, jotka olisivat ansainneet  Oscarin useamman   kategoria kohdalla. 

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Etsin sinua, Mr. Goodbar(1977)

 Alkuperäinen nimi: Looking for Mr. Goodbar

Ohjaaja: Richard Brooks

Käsikirjoitus: Richard Brooks(Judith  Rossnerin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Diane Keaton, Tuesday Weld, Richard Gere, Richard Kiley, Richard Venture, Richard Bright, William Atherton, Tom Berenger, Brian Dennehy, Julius Harris, LeVar  Burton, Priscilla Pointer

Nyt arvostelussa harvoin nähty tositapahtumiin perustuva 70-luvun draama, joka tuli tänään nähtyä Eerikinkadulla  oikein  35MM-filmiltä  ja kuulemma ensimmäistä kertaa Suomen valkokankailla nähtynä leikkaamattomana versiona.

Leffa siis perustuu 4 vuotta aiemmin New Yorkissa tapahtuneeseen nais(oletetun) opettajan murhaan ja siitä kirjoitettu kirjaan.

Päähenkilö Theresa Dunn( nimi muutettu)  on opettajana  ala-asteella erikoisluokalla ja muutettuaan isosiskonsa Katherinen luo asumaan ja niin Theresan illat ja viikonloput täyttyvät mies(oletettujen) pokaamisesta baareista ja nokkakolan vetämisestä, mutta sitten Theresa pokaa väärän tyypin ja ahneella on taas vaihteeksi skeidainen loppu.

Diane Keaton vetää  uransa parhaimman roolin  opettajasta  maneateriksi  muuttuvasta  nais(oletetusta) niin intisiivisesti ja loppu kohden niin  sydäntä raastavasti,  että Oscar-palkinto olisi ollut hänelle paikallaan, kuten myös sivuosan Oscar Gerelle, joka vetää paikoittain hulvattoman sivuosan Tonyn, erään Theresan baarihoitona ja parhaan elokuvan pysti olisi myöskin ollut paikallaan, mutta ikävä kyllä tämä sai vain 2 ehdokkuutta kategorioissa nais(oletettu) sivuosa(Weld) ja kuvaus( William A. Fraker), mutta voittoa ei herunut.

Ja syy miksi leffan on harvinainen, on pääasiassa se että leffa on julkaistu DVD ja BR-formaateissa vain Espanjassa tai sitten se että aikakauden discohiteostä  koostuvan  soundtrackin biisien lisensseissä on ongelmia tai sitten se että Hershey’s ei ollut kovin iloinen MR. Goodbar-tittelin käytöstä näinkin mieltäylentävän leffan tittelinä.

Looking for Mr. Goodbar on hieno ja rankka tositapahtumiin perustuva draama, jollaista ei olisi voitu tehdä muulloin kuin 70-luvulla, jolloin yleinen angstailu jenkeissä oli huipussaan hävityn Vietnamin sodan, öljykriisin ja Watergaten takia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️