Alkuperäinen nimi: I nuovi barbari
Tunnetaan myös nimillä: The New Barbarians, Warriors of the Wasteland
Ohjaaja: Enzo C. Castellari
Käsikirjoitus: Enzo C. Castellari & Tito Carpi
Pääosissa: Giancarlo Prete, Fred Williamson, George Eastman, Anna Kanakis, Ennio Girolami
Legendaarinen Castellari iskee jälleen kerran ylikuumentuneen mielikuvituksensa kanssa ja tällä kertaa arvostelussa Bronx-elokuvien välissä valmistunut Uudet Barbaarit(miten niin muka uudet?) joka Italian filmiteollisuuden perinteitä kunnioittaen on napannut tarinansa mistäpä muualtakaan kuin pari vuotta aikasemmin julkaisusta Mad Max 2:sesta ja kuten samana vuonna julkaistun Sergio Martinon 2019: After the Fall of New York, on tämäkin napannut vuosiluvun mistäpä muualtakaan kun Blade Runnerista.
Mutta nyt itse asiaan:
Ydintuho on tehnyt tulevaisuudesta selvää jälkeä vaihtoehtoisessa vuodessa 2019( Kyllä joillakin on ollut villi käsitys tulevaisuudesta 80-luvulla) jossa häikäilemätön, valkoisiin kypäriin ja olkatoppauksin pukeutuneet ”Temppeliritareiksi” itseään kutsuvat rosvojoukko piinaa hiekkakuopassa asuvien selviytyjien arkea, kunnes harvinaisen pliisu sankari Scorpion ja räjähtävillä nuolenkärjillä jaja juosipyssyllä aseistautunut svengaava funkveli Nadir saapuvat paikalle ja sitten luvassa on räjähdyksiä, golfkärryn nopeudella kulkevia kotona kasattuja autoja, joista suurin osa on jostain käsittämättömästä syystä koristeltu muovisilla kuplakuvuilla.
Ja koska elokuvan sankari Scorpion on aikaansaamaton ja epäkarismaattinen päähenkilö jopa Italialaisen B-luokan elokuvan normistandardien mittapuuhun verrattuna, joten suurin osa toiminnasta jää svengaavan funkveli Nadrin vastuulle, mitä hiekkakuopassa asuvien naisten pokaamiselta kerkeää, mutta leffan suurimasta bodycountista vastaa kuitenkin Fulcin The House by the Cemeteryn Bob elikkä Giovanni Frezza ja miten? No ylläri pylläri ritsalla!
Uudet Barbaarit on taattua Castellaria ja Italialaista B-luokan elokuvaa parhaimillaan/pahimmillan (riippuu toki katsojasta) mutta itse pidin tästä paljon, kuten muistakin B-luokan Italo-elokuvista, sillä tässäkin käppäistä ja järjetöntä rip-offlailua säestää Italian B-luokan elokuvien perinnettä kunnioittaen törkeän kova soundtrack, josta vastaa ei senkän vähäpätöisempi nimi kuin Goblin-yhtyeestä tuttu Claudio Simonetti, niin on taas vaihteeksi katseluelämys taattu.
Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti