Verinen paroni(1972)

Alkuperäinen nimi:  Gli orrori del castello di normiberga

Tunnetaan myös nimellä: Baron Blood

Ohjaaja: Mario Bava

Käsikirjoitus: Vincent Forte

Pääosissa: Antonio Cantafora, Elke Sommer, Joseph Cotten

Arvioitavana jälleen kerran Bavaa ja sitten asiaan:

1600-luvulla paroni Otto Von Kleist herätti pahennusta Itävallassa   kauhukammiollaan ja   tavastaan kohdella vieraitaan, joten  siitä hyvästä paronin ylle langetettiin kirous, joka jäi  myös linnan taakaksi.

Sitten siirrytään nykyhetkeen(1970-luvulle) jossa Stelvio Ciprianin yllättävän iloisen, ostoskeskusten taustamusiikin mielen tuovan soundtrackin  siivittämänä elokuvan päähenkilö, amerikkalainen Peter saapuu tutkimaan kyseiseen linnaan sukujuuriaan, elikkä on sanomattakin selvää, että Peter on sukua pahamaineiselle paronille.

Peter tapaa linnaa entisöivän Evan, jonka kanssa hän ”vahingossa” taikoo paronin takaisin elävien kirjoihin  ja näin ollen paroni pääsee jatkamaan tihutöitään linnassa ja lähiympäristössä svengaavalla 70-luvulla.

Mistään mestariteoksesta tai kovinkaan tasokkaasta elokuvasta on turha puhua, sillä tämä ei ollut yhtään pelottava tai jännä ja lisäksi elokuvan nimikkoparoni ei ole kovinkaan”verinen” aatelinen, sillä kaikki paronin suorittamat murhat ovat verettömiä ja nopeita, eikä linnan kauhukammiokaan pääsee oikeuksiinsa, vaikka se onkin keskeinen tekijä paronin taustarinan osalta ja muutenkin mitä ilmeisemmin Freddy Krugeria ja Darkmania ulkonäön  ja vaatetuksen osalta inspiroinut paroni herätti lähinnä hilpeyttä huidellessaan pitkin linnan käytäviä ja linna tarjoaa ihan kelpo puitteet elokuvan tapahtumille.

Hirveästi en keksi tästä leffasta positiivista sanottavaa, paitsi aiemmin mainitun Stelvio Ciprianin soundtrackin, joka ei tosiaankaan kuulostanut kauhuleffaan sopivalta musiikilta, mutta onnistui silti luomaan päinvastoin leffaan letkeän ja nostalgisen tunnelman

.

 Harhaanjohtavasti nimetty Verinen paroni menee Bavan tuotannossa sinne keskiverron puolelle, mutta on muuten ihan viihdyttävä leffa, jos haluaa nähdä vaihteeksi kevyttä kauhua ilman goreilua  ja pelottava tunnelmaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Shock(1977)

 Ohjaaja: Mario Bava

Käsikirjoitus: Lamberto Bava, Dardano Sacchetti, Alessandro Parenzo & Francesco Barbieri

Pääosissa: Daria Nicolodi, John Steiner, Ivan Rassimov, David Collin Jr

Nyt arvostelussa Bavan viimeiseksi jäännyt leffa. Sitten asiaan:

Shock kertoo tarinan 7 vuotta aiemmin leskeksi jääneestä Dorasta(Nicolodi)joka muuttaa  nykyisen aviomiehensä ja poikansa kanssa taloon, jossa  edesmennyt ex-mies asui.

Pian talossa alkaa tapahtumaan kummia, kun ovet aukeavat itsekseen, esineitä putoilee itsekseen, pianon koskettimien väliin on jemmattu partateriä, mattoveitset viuhuvat, poika alkaa käyttäytymään omituisesti ja joku lähettää kukkia edesmenneen ex-miehen nimissä, joten onko Dora sekoamassa, onko loputkin perheestä sekaisin, vai kummitteleeko  talossa?

Sitä en spoilaa, mutta sen verran voin sanoa, että loppuratkaisu tulee lyömään katsojat ällikällä ja allekirjoittaneen mielestä tämä oli jopa samana vuonna ilmestynyttä Suspiriaa paljon kuumottavampi teos, mistä kiitos kuuluu painostavalle tunnelmalle ja Libran( Goblinin tyypeistä koostuneen bändin) tunnelmaa kohottavasta soundtrackistä.

Shock on jälleen kerran tyylikäään  ja  visuaalisesti hienon italokauhun riemujuhlaa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Bay of Blood-Verilöyly(1971)

 Alkuperäinen nimi: Reazione a catena

Tunnetaan myös nimellä: Twitch of the Death Nerve

Ohjaaja: Mario Bava

Käsikirjoitus: Mario Bava, Giuseppe Zaccariello,  Filippo Ottoni, Sergio Canvari, Dardano Sacchetti & Franco Barberi

Pääosissa: Luigi Pistilli , Claudine Auger, Claudio Camaso, Chris Avram,  Anna Maria Rosatti

Nyt arvostelussa Bavan mestariteos, joka 98% todennäköisyydellä  aloitti Slasher-genren, vaikkakin 11 vuotta aiemmin ilmestyneet Psyko ja Peeping Tom ja House of Frankenstein(1944) esittelivät jo genrelle tyypillisiä kliseitä, mutta monien mielestä Slasher-genre alkoi virallisesti joko 1974 tai 78, mutta siitä huolimatta voi tätä jotenkuten pitää genren pioneeriteoksena, sillä tutut kliseet ovat jo tässäkin hyvin esillä.

Sitten asiaan: Leffa alkaa näyttävästi, kun pyörätuolissa istuva leskirouva kuristetaan, mutta Gialloihin tottuneiden katsojien harmiksi kuristajan kasvot paljastetaan, eikä näin ollen jännittävää kasvottoman murhaajan ajojahtia pääse syntymään, kun kuristaja saakin puukosta selkään, joten nyt päästä itse asiaan, jossa kuristetun leskirouvan rahojen perässä on miestä ja naista ja heitetäänpä sekaan vielä rannalle bilettämään tulleet nuorisolaiset mukaan puukkohippasteluun.

Lievästi sekavasta tarinasta ja hahmoista huolimatta kyseessä on Slasher-genren pioneeriteoksen ohella paikoittain viihdyttävää ja tyylikästä italokauhua, jossa legendaarisen Carlo Rambaldin  splätteröinit kohottavat tunnelmaa paikoittain ja nerokas lopptwisti, joka vetää vertoja jopa 12 vuotta myöhemmin ilmestyneelle Sleepway Campille  kruunaa tämän paketin jopa sangen nerokkaasti ja hauskasti.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Whip and the Body(1963)

 Alkuperäinen nimi: La frusta  e il corpo

Tunnetaan  myös nimillä:  Night is the Phantom, Son of Satan, What!

Ohjaaja: Mario Bava

Käsikirjoitus: Ernesto Gastaldi,  Luciano Martino &  Ugo Guerra

Pääosissa: Christopher Lee, Daliah Lavi, Ida Galli, Tony Kendall

Koskan olen aiemmin arvostellut italialaisen kauhun tekijöistä lähinnä Argentoa ja Fulcia, on korkea aika ottaa käsittelyyn italialaisen kauhuelokuvan pioneerin, elikkä Mario Bavan(1914-80) tuotanto ja ennen arvostelua täytyy vielä mainita, että tämä on samalla vanhin tässä blogissa arvioitu leffa, joten sekin ennätys tuli tässä samalla rikottua. Sitten asiaan:

Joskus 1800-luvulla aatelismies  Kurt Menliff(Christopher Lee) palaa linnaansa oltuaan vuosia tien päällä, mutta Kurtin harmiksi hänen veljensä on mennyt naimisiin leidin kanssa, jonka kanssa Kurt ennen seukkasi.

Kuten arvata saattaa, luvassa on kolmiodraama ja sitten edellämainittu leidi katoaa salaperäisesti ja Kurt saa puukosta, joten monttubileet siitä seuraavat.

Sitten linnassa alkaa sattumaan ja  tapahtumaan, kun yksi toisensa jälkeen Menliffin perheen jäseniä alkaa vaihtamaan hiippakuntaa, eli onko joku perheestä seonnut vai onko Kurt palannut kostamaan haudan takaa?

Erittäin onnistuneesti oli tässä risteytetty goottilainen kummitustarina ja perinteisempi Kuka sen teki-tyylinen murhamysteeri ja muutenkin elokuva oli näinkin vanhaksi elokuvaksi visuaalisesti hienoa katsottavaa ja krediittiä myöskin Carlo Rustichellin soundtrackistä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Zack Snyder’s Justice League(2021)

 Tunnetaan myös nimillä: Justice League, Snyder Cut

Ohjaaja: Zack Snyder

Käsikirjoitus: Zack Snyder, Chris Terrio & Will Beal

Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Jason Momoa, Erza Miller, Ray Fisher, Gal Gadot, Amy Adams, Diane Lane, Ameber Heard, Connie Nielsen, Robin Wright, Willem Dafoe,  Jeremy Irons, Jesse Eisenberg, J.K Simmons, Joe Morton Joe Manganiello, Ciaran Hinds, Ray Porter, Billy Crudup, Harry Lennix, Marc McClure,  David Thewlis, Jared Leto

Nyt arvostelussa vuoden elokuvaspektaakkeli elikkä fanien pitkään vaatima ohjaajan versio 4 vuoden takaisesta kaupallisesti epäonnistuneesta DC-filminniöksestä. Ennen arvostelua hieman asiaa, että mikä  ihmeen Snyder Cut?

Justice Leaguen oli pitikin olla alunperin olla Snyderin ohjaamaa, mutta joutui jättämään projektin kesken henkilökohtaisen kriisin takia, joten Josh Whedon Marvelilta  vei elokuvan loppuun asti, mutta samalla pilasi Snyderin vision ja  eikä elokuvaa saanut kiitosta yleisöltä ja kriitikoilta, eikä tuonut  ka-zingä Warner Brosille, joten fanit vaativat Snyderin visiota kansan nähtäväksi ja niin tapahtuikin, kun Snyder Cut sai ensi-iltansa HBO Maxilla 18. 3 ja toissapäivänä se julkaistiin sinireiskalle ja 4K-levynä.  Ja loppuun vielä, etten aio vertailla leikkauksia keskenään ja teksti saattaa sisältää pientä spoileria.

Teräsmiehen kuoltua taistelussa Doomsdayn kanssa käydyn taistelun seurauksena Batman päättää koota porukan supersankareita puolustamaan maata ulkoavaruuden kutsumattomilta vierailta.

Sitä onkin sitten luvassa, kun Steppenwolf   ilmestyy maisemiin Parademoneiden kanssa viedäkseen  emolaatikot, jotta  Darkseid  pääsisi riehumaan maahan., mutta onneksi Batman, Wonder Woman, 

Aquaman, Flash, Cyborg ja Teräsmies to the rescue jne.

Vaikka kuulunkin niiden harvojen ja valittujen joukkoon, jotka pitivät alkuperäisestä leikkauksesta, niin täytyy kyllä sanoa, että tämä oli huomattavasti parempi ja eeppisempi siihen verrattuna.

Parannuksia tässä versiossa tässä versiossa oli tietenkin Steppenwolfin tyylikkäämpi bling bling-haarniska ja Cyborgin taustojen valaiseminen.

Kerta kaikkiaan mainio pätkä, vaikka 4 tunnin pituus oli vähän liioiteltu ja 4:3-kuvasuhde oli ihan väärä kuvasuhde tämänkaltaiselle spektaakkelille.

Arvosana🦇🌊⚡️🏺⚙️

Koston enkeli(1981)

 Alkuperäinen nimi: Ms. 45

Tunnetaan myös nimellä: Angel of  Vengeance

Ohjaaja: Abel Ferrara 

Käsikirjoitus: Nicholas St. John

Pääosissa: Zoe Lund, Steve Singer, Jack Thibeau, Peter Yellen, Abel Ferrara.

Nyt jälleen kerran  arvostelussa lievästi aliarvostetun Ferraran 2. kokoillan elokuva. Sitten asiaan:

Mykkä ompelija  Thana joutuu boom shakalakatuksi kujalla naamioidun hiipparin(ohjaaja itse) toimesta ja voiko päivä enää huonommaksi  mennä, kun kotona odottaa murtovaras, joka käteisen lisäksi haluaa myöskin boom shakalakata.

Mutta tällä kertaa boom shakalakailu jää kesken, kun Thana nappaa murtovarkaan  mutkan ja täräyttää hänet pois maisemaa rumentamasta.

Dumpattuaan raadon kujalle Thana päättää pitää mutkan itsellään ja pian alkaakin miesten osuus ison omenan väkiluvussa vähenemään, kun Thana alkaa tykittämään nelivitosella äijiä pois maisemia rumentamasta.

Miesvihamielisen sisällön takia tämä on ollut ilmestyessään pahamaineinen teos ja etenkin #Metoon ja poliittisen  korrektiuden aikakaudella  tämä on edelleen ajankohtainen teos, vaikkakin parhain  terä onkin 40 vuodessa  vähentynyt ja tämä onkin  Pam Grierin 70-luvun tuotannon, Savage Streetsin(1984) ja Tyttö nimeltä Nikitan(1990)  ohella parasta naisten tähdittämää toimintaa, vaikkakin tämä onkin enemmän psykologinen draama/ trilleri Taksikuskin(1976) tyylin ja paukuttelua ei hirveästi ole, mutta, Ferraran hovikäsikirjoittaja St. Johnin  jälleen kerran terävä käsikirjoitus sekä Lundin tyylikäs kokonaan vuorosanaton  roolisuoritus korvaavat hyvin vähäistä toiminnan puutetta.

Ms 45 on jälleen kerran tattuta Ferraraa alusta loppuun ja vielä tarinansa osalta 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen  ajankohtainen teos astetta rankenmasta feminismistä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Cobra Verde(1987 )

 Ohjaaja: Werner Herzog

Käsikirjoitus: Werner Herzog( Bruce Chatwinin kirjan The Viceroy of Ouidah pohjalta)

Pääosissa: Klaus Kinski, King Apaw, Jóse Lewgoy, Salvatore Basile, Peter Berling

Nyt arvostelussa 5 ja viimeinen Kinsikin ja Herzogin elokuva. Sitten asiaan.

Kinski näyttelee tällä kertaa Francisco Manoel Da Silvaa, jyväjemmaria, joka tappaa pomonsa ja ottaa hatkat  Brasiliaan, jossa hän uuden peitenimen( Cobra Verde, suom. Vihreä Käärme) turvin päätyy töihin paikalliselle sokeriplantaasille työnjohtajaksi, mutta tällä kertaa  Fransisco  saattaa pomonsa tyttäret siunattuun tilaan, joten Francisco lähetetään läntiseen Afrikkaan hieromaan kauppoja ”työntekijöistä” plantaasille ja päätyy johtamaan kapinaa kuningasta vastaan.

Klaus oli jälleen kerran kovassa iskussa ja jälleen kerran Popol Vuhin soundtrack  loi jälleen kerran kuviin tunnelmaa ja Agguiren tapaan krediittiä myös  jälleen kerran siitä, että tätä ei oltu lähdetty venyttämään liian pitkäksi, kuten usein tämän genren elokuvilla tuppaa olemaan pituutta reilusti.

Joka tapauksessa Cobra Verde on jälleen kerran taattua Kinski/ Herzogia jälleen kerran ja suositelvaa katsottavaa historiallisten spektaakkelien kuin Eurooppalaisen taide-elokuvan ystäville tätä voi suositella.

Arvosana🐍🐍🐍🐍🐍

Agguire- Jumalan viha(1972)

 Alkuperäinen nimi: Aguirre, der Zorn Gottes

Tunnetaan myös nimellä: Aguirre: The Wrath of God

Ohjaus & käsikirjoitus: Werner Herzog

Pääosissa: Klaus Kinski,  Ruy Guerra, Helena Rojo,

Nyt arvostelussa Herzogin ja Kinskin 1.elokuva 5 elokuvaa käsittäneestä yhteistyöstä. Sitten asiaan:

Eletään vuotta 1560 ja joukko Konkisstadoreja vaeltaa E-Amerikan viidakoissa etsien legendaarista El Doradon kultaista kaupunkia.

Ilmasto, ympäristö ja paikallisten kylmä vieraanvaraisuus kiristävät konkistadorien hermoja ja lopulta elokuvan päähenkilö Aguirre kaappaa retkikunnan johdon itselleen johtaen retkikunnan lopulta tuhoon.

Jos luulitte, että Coppolalla oli suuri vaikeuksia Ilmestyskirja Nytiä(1979) filmatessa, niin Herzogilla oli vielä suurempia vaikeuksia filmata  tätä Perun viidakoissa eeikä  omalaatuisena tunnetun Klausin raivonpuuskat helpottaneet projektia, sillä hän  ampui kuvaustauolla kiväärillä 3 laukausta kuvausryhmän telttaan, koska hermostui metelistä ja huitaisi erästä statistia miekalla päähän kesken kuvausten mutta onneksi  statistin päässä ollut kypärä pelasti paljon ja huitaisusta jäi arpi muistoksi ja kuinka ollakaan Coppola on todennut haastatteluissa Aguirren toimineen inspiraationa omalle mestariteokselleen ja kun tarkemmin molempia katsoo, niin paljon yhtäläisyyksiä on bongattavissa.

Joka tapauksessa Aguirre on  jälleen kerran yksi loistava Herzog/Kinski-leffa, jossa Klaus  pätee jälleen kerran roolissaan ja Popol Vuhin soundtrack loi jälleen kerran tunnelmaa kuviin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Fillarijengi(1979)

 Alkuperäinen nimi: Breaking Away

Ohjaaja: Peter Yates

Käsikirjoitus: Steve Tescich

Pääosissa: Dennis Christopher, Dennis Quaid, Daniel Stern, Jackie Earle Haley, Paul Dooley, Barbara Barrie,  Robyn Douglass,  Hart Bochner, Amy Wright, P. J. Soles, John Ashton, Peter Maloney

Nyt arvostelussa Silminnäkijän ja Krullin ohjaajan Peter Yatesin draamakomedia  nuorisolaisuudesta ja kilpapyöräilystä. Sitten asiaan:

Bloomfieldin kaupungissa Indianassa  sattuu ja tapahtuu, kun paikallisen Cutters- jengin johtaja , joka fanittaa italialaista kilpapyöräilyä ja maan kulttuuria yleisellä tasolla joutuu kavereineen vedetyksi mukaan pyöräkilpailuihin, kun  juoni Fabion  esittämisestä erään muijan pokamiseksi menee pahasti pilalle.

Nyt yleistä lätinää ilman spoilereita.

Itsekin ihmettelin 70-luvun kriitikoiden tapaan sitä, miten tsiljoona  kertaan nähdystä rikas-köyhä-jengi-skenaariosta on saatu väännettyä näinkin hyvä leffa.

Fillarijengi on  Hyvin ohjattu, kirjoittetu ja näytelty viihdyttävä ja lämminhenkinen draamakomedia nuorisiolaisuudesta, kilpapyöräilystä ja italialaisesta kulttuurista.

Tämän jälkeen voi suositella jatkokatseltavaksi aiemmin arvostelmaani Silminnäkijää, joka myöskin on erinomainen leffa Yates-Tesichic-duolta.

Arvosana🚲🚲🚲🚲🚲

Huomisen tuska(1985)

 Alkuperäinen nimi: The Quiet Earth

Ohjaaja: Geoff Murphy &  Craig Harrison

Käsikirjoitus: Bruno Lawrence, Bill Baer & Sam Pillsbury

Pääosissa: Bruno Lawrence,  Alison Routledge , Pete Smith

Nyt arvostelussa harvinainen ja vähemmän tunnettu,  kultaisen kasarin scifi-leffaUudesta-Seelannista, joka myöskin on tänä päivänä ensimmäinen ja ainoa maassa tuotettu scifistely ja tiedoksi niille, jotka odottivat hupaisaa splätteriä tai eeppistä miekkojen kalistelua, niin sitä ei ole odotettavissa, sillä Peter Jacksonin sijasta elokuvan toisena ohjaajana hääri Geoff Murphy, joka on myöhemmin ohjannut kelpo ysäriäksönit Freejack(1992 ja Kaappaus raiteilla(1995) Sitten asiaan:

Kello 6:11  ja herättyään Zac  Hobson(Bruno Lawrence) huomaa, että ihmiset ovat kadonneet, johon ilmeisesti liittyy salaperäinen Flashlight-projekti, jota Zac oli tiedemiehenä työstämässä.

 Zac  ottaa  tilanteesta ilon irti  puketumalla naisten vaatteisiin, ammuskelemalla haulikolla  Jeesus patsasta kirkossa ja riehumalla ostarilla Dawn of the Dead(1978) tyyliin ja nimeää itsensä hiljaisen maailman presidentiksi.

Mutta pian alkaa yksinäisyys masentamaan, eikä pahvi Adolfin ja Nixonin kanssa juttelu ei enää maistu, joten Zac  onkin pian piippu suussa-tilanteessa, mutta onneksi Zac törmää tarinan ainoaan naiseen  Joanneen ja myöhemmin tarinan ainoaan vähemmistön edustajaan Apiin,  jolloin elämä hymyilee hetken aikaan, kunnes sitten 3 ihmisen yhteiselo post-apokalyptisessä maailmassa kokee kovan kolauksen kolmiodraaman myötä.

The Quiet Earth on nimensä veroinen leffa, sillä meno on tosiaankin hiljaista, ainakin siihen asti kun loput päähenkilöistä tulevat kuvioihin ja tämä onkin hyvä esimerkki siitä, miten leffa voi toimia 3 päähenkilön varassa ilman turhia sivuhenkilöitä ja krediittiä myös siitä, että post-apokalyptiseksi elokuvaksi tämä toimii yllättävän hyvin ilman zombieita tai muita hirviöitä ja lisäksi musiikin vähäinen käyttö luo myöskin elokuvan tittelin mukaista tunnelmaa.

The Quiet Earth on yksi parhaimpia scifi-leffoja ja Uuden-Seelannissa tehtyjen filmien aatelia Peter Jacksonin 4 elokuvan ohella ja myöskin samalla pelottavan ajankohtainen teos yksinäisyydestä ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä.

Arvosana🇳🇿🇳🇿🇳🇿🇳🇿🇳🇿