Verinen sotilas(1970)

Alkuperäinen nimi: Soldier Blue

Ohjaus: Ralph Nelson

Käsikirjoitus: John Gay( Theodore V. Olsen kirja Arrow in The Sun pohjalta)

Pääosissa: Candice Bergen, Peter Strauss, Donald Pleasence, John Anderson, Jorge Rivero, Dana Elcar, Mort Mills

Länkkärit muuttuivat väkivaltaisemmiksi ja kyynisemmiksi 60-luvulla Italialaisten alkaessa tekemään spagettilänkkäreitä. Kuitenkin spagettilänkkärien väkivaltaisuus ja kyynisyys ylitettiin myöskin Hollywoodissa Sam Peckinpahin mestariteoksen Hurjan Joukon(1969) toimesta.

Mutta jo heti seuraavana vuonna tuokin ennätys rikottiin nyt arvostelussa olevan Soldier Bluen toimesta ja joka myöskin Hurjan Joukon tavoin sijoittuu menneisyyteen, mutta käsittelee ilmestymisajankohtansa yhteiskunnallisia asioita, kuten Vietnamin sotaa ja erityisesti My Lain kylän tapahtumia, jotka olivat tulleet julkisuuteen Soldier Bluen tullessa ensi-iltaan.

Mutta nyt kuitenkin lyhyt tiivistelmä itse elokuvasta:

Cresta Lee( Bergen) on ollut 2 vuotta heijanannaalaisten vankina ja on nyt ratsuväen saatamana  ja matkalla sulhasensa luokse,mutta matka katkeaa toisen heijanannaheimon hyökätessä saattueeen kimppuun. Verilöylystä hengissä selvinneet Cresta ja sotilas Honus(Strauss) lähtevät pitkälle ja vaaralliselle matkalle.

Kuten tuli aiemmin todettua, Soldier Blue on 50 vuotta  vanhaksi leffaksi yllättävän raju, ja varsinkin leffan pahamaineinen ja edelleen säväyttävä finaali  tuli minulle ensimmäisellä katselukerralla täytenä yllätyksenä, ottaen myöskin senkin huomioon, että muutoin Soldier Blue on peruslänkkäri, joka ei tosiaankaan valmista ensikertalaista sitä katsovia  brutaaliin finaalin, joka legendan mukaan oli paljon pidempi, mutta testiyleisön  järkytyttyä  näkemästään studio leikkasi kohtausta lyhyemmäksi.

Eli jos joku piti Hurjaa Joukkoa, spagettilänkkäreitä ja ja Tarantinon länkkäreitä väkivaltaisina, niin tämä kyllä vie voiton niistä ja vaikka en yleensä jaksa saarnata leffojen ikärajoista, niin tällä kertaa K18-leimaa on kyllä ihan ansaittu.

 Kaikesta huolimatta Soldier Blue on yksi 70-luvun parhaimpia elokuvia ja parhaimpia länkkäreitä koskaan ja sisältää myös kantaaottava kuvaus yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja ihmisluonteen julmuudesta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Color Out of Space(2019)

Ohjaus: Richard Stanley

Käsikirjoitus: Richard Stanley ja Scarlett Amariss( H.P.Lovecraftin novellin pohjalta)

Pääosissa: Nicolas Cage, Joely Richardson,  Madeleine Arthur,  Q`orianka Kilcher, Tommy Chong

Nyt arvostelussa legendaarisen Richard Stanleyn tuorein elokuva, jonka Leffakulinaristi kävi katsomassa oikein ennakkonäytöksessä Orionissa Helmikuussa.

Korvessa asuvan Alpakkafarmari Nathan Gardnerin ja hänen perheensä arki muuttu kirjaimellisesti värikkääksi, kun pihalle putoaa meteoriitti, josta tulvii violettia valoa ja edellämainittu valoshow saa aikaan merkillisiä tapahtumia aikaan.

Kuten toissa vuonna ilmestyneessä niin ikään Elijah Woodin tuottamassa ja Cagen tähdittämässä Mandyssä on tässäkin kerrassaan huikea värimaailma, mutta Color Out Spacen tarina on onneksi väännetty rautalangasta  putkiaivoisia katsojia, kuten allekirjoittanutta ajaltelleen ja myös tässäkin leffassa nähdään  Cagen tavaramerkiksi muodostunutta  Cage rageilua, joista löytyy muutama video YouTubesta.


Color Out of Space oli yksi viime vuoden tyylikkäimpiä ja omaperäisimpiä elokuvia ja Richard Stanleyn näyttävä comeback  ohjaajan penkille ja toivottavasti näemme lähitulevaisuudessa lisää häneen ohjaamia elokuvia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Veitset esiin-Kaikki ovat epäiltyjä(2019)

Alkuperäinen nimi: Knives Out

Ohjaus ja käsikirjoitus: Rian Johnson

Pääosissa: Daniel Craig, Don Johnson, Michael Shannon, Chris Evans, Christopher Plummer, Jamie Lee Curtis, Toni Collette, Ana de Armas, M. Emmet Walsh, Frank Oz


Kuuluisa dekkarikirjailija Harlan Thrombey (Plummer) löytyy murhattuna 85.synttärijuhlien jälkeen.

Poliisi epäilee keissiä itsariksi, mutta yksityisetsivä  Benoit Blanc (Daniel Craig) epäilee, että kaikilla Harlanin perheenjäsenillä ja läheisellä ystävällä/ sairaanhoitajalla Martalla (Ana De Armas) oli motiivi murhaan, mutta syyllinen ei löydy niinkään helpolla.


Star Wars The Last Jedin ohjannut Rian Johnson on upgreidannut klassisen murhamysteerin 2000-luvulle tyylikkästi ja viihdyttävin lopputuloksin.


Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Irishman(2019)

Ohjaus: Martin Scorsese

Käsikirjoitus: Steven Zaillian ( Charles Brandtin kirjan  I Heard You Paint Houses pohjalta)

Pääosissa: Robert De Niro, Joe Pesci, Al Pacino, Harvey Keitel, Ray Romano, Anna Paquin, Stephen Graham, Bobby Cannavale, Steven Van Zandt, Jesse Plemons, Jack  Huston 

Martin Scorsesen   23.ohjaustyö ja alunperin Netflixille tehty eeppinen rikosdraama kertoo kuorma_autokuski Frank Sheeranista, joka päätyi työskentelemään  mafialle ja Jimmy Hoffalle.

Kuten sanottu, tämä siis on Netflix-tuotanto, mutta viime Marraskuussa oli harvinainen tilaisuus nähdä tämä Orionissa valkokankaalta nähtynä.

Ja kuten useissa tositapahtumia siteeraavissa leffoissa onyleistä, on tässäkin hieman vääristelty faktoja, joten jos haluatte nähdä totuudenmukaisen filminnöksen Hoffasta niin suosittelen katsomaan Danny Deviton  ohjaaman ja Jack Nicholsonin tähdittämän  elokuvan  Hoffa(1992)

Joka tapauksessa kerrassaan loistava elokuva The Irishman on.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Lighthouse(2019)

Ohjaus: Robert Eggers

Käsikirjoitus: Robert ja Max Eggers

Pääosissa: Robert Pattinson ja Willem Dafoe


Joskus 1800-luvulla 2 majakanvartijaa ovat vahtivuorossa majakalla, mutta jäävät jumiin sinne missattua heitä hakemaan tulleen  laivan. Eipä kestä kauankaan kun kun molemmilla alkaa pimetä kupollissa.

 H.P. Lovecraftin tarinat mieleentuova  ja 35mm filmille  ja mustavalkoisena taltioitu The Lighthouse oli viime vuosikymmenen ja vuoden tyylikkäimpiä ja omaperäisempiä elokuvia.

Arvosasana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Joker(2019)

Ohjaus: Todd Phillips

Käsikirjoitus: Todd Phillips ja Scott Silver

Pääosissa: Joaquin Phoenix, Robert De Niro, Zazie Beezt, Frances Conroy, Brett Cullen, Josh Pais, Glenn Fleshler, Leigh Gill, Shea Whigham, Bill Camp, Douglas Hodge,  Marc Maron Dante Pereira-Olson

Jokeri, tuo kaikkien aikojen  kuvitettujen  naururuutujen ykköspahis ja klovnien maineenpilaaja sai viime vuonna 7.valkokangasesiintymisensä  ja ensinmmäisen soololeffansa lähinnä

 hömppäkomedioistaan tunnetun Todd Phillipsin ohjaamana ja osittain käsikirjoittamana.

Eletään vuotta 1981 Gotham Cityssä. Stand-up koomikoksi haluava ja pellenä työskentelevän Arthur Fleckin elämä on rankkaa.  Arthur sairastaa epämääräistä tautia, joka näkyy epämääräisinä naurukohtauksina.Pellenä työskentelevä Arthur saa pataan kujalla, kommunikaatio tökkii pomon ja duunitoverien kanssa ja kotona Arthuria työllistää Penny-äidistään huolehtiminen. Piristystä Arthurin  masentavaan arkeen tuovat naapurin yh-äiti Sophie  Dumond ja telkkarin talkshown juontaja Murray Franklin, jonka ohjelmaan Arthur haluaisi päästä esiintymään.

Saatuaan kenkää töistä ja jouduttuaan  väkivaltaisesti päättyvään  välikohtauksen julkisessa   liikenteessä rikkaan eliitin kanssa kivasta pellestä tuleekin paha pelle, joka innoittaa köyhän vähemmistön mellakoimaan rikasta eliittiä vastaan, erityisesti erästä Thomas Wayneä( Brett Cullen) jota Arthur alkaa stalkkamaan.

 Varoitus: Seuravaa kappale sisältää spoilereita

Kuten sarjakuvia lukeneet ja aiemmat Batman-filmatisoinit nähneet tietävät, että Jokerin menneisyys 

ja oikea nimi ovat hämärän peitossa, joten Arthur ei ole se Jokeri,  joka kohtaa tulevaisuudessa Batmanin, vaan Arthur antaa tulevilla teoillaan inspiraatiota sille oikealle Jokerille ja tässä myös sivutaan Batmanin syntytarinaa ohimennen.

Spolierivaara ohi.

Tästäkin leffasta oli paljon pahaa puhetta mediassa.  Monet tahot väittivät, että Joker saattaa inspiroida

  epävakaita katsojia väkivaltaan ja anarkiaan ja Jenkeissä teatterit turvautuivat tiukkoihin turvatoimiin. Onneksi meillä ei oltu niin kukkahattutätejä ja Finnkinon kielsi yleisöä viemästä saliin pellenaamareita ja lelumutkia. Itse kävin tämän katsomassa ensi-ilta viikonloppuna Orionissa, joten ei tarvinnut kärsiä yleisestä pelleilystä.

Minun mielipiteeni tuohon mediaan mustamaalauksen on se, että väkivallan syyt löytyvät ihan muualta kuin taiteesta ja viihteestä ja sitäpaitsi  katsojaa ei laitetta kannustamaan Arthuria ja tämän tekoja, vaan ymmärtämään, miksi lapsesta  asti kärsinyt Arthur ajautuu  tekemään näin ja väliitäämään katsojille viestin siitä, että näin voi myös tapahtua tosielämässä, jos huono-osaiset  ihmiset eivät saa apua ongelmiinsa .

Sitä paitsi viime vuonna ilmestyi 2 erittäin väkivaltaista, leffaa, nimittäin  Rambo Last Blood ja syystäkin controversaali The House That Jack Built, joihin verrattuna Joker on kesympi leffa. 

Kuitenkin Joker on upea tutkielma  henkisestä epävakauudesta, luokkaeroista rikkaiden ja köyhien välillä ja myös hieno tribuutti Scorsesen mestariteoksille Taksikuski(1976) ja Koomikkojen kuningas(1982), joihin viitataan  ahkerasti leffan aikana, mm Robert De Niron edellä mainittujen mestariteosten pääosan näyttelijän sivuosalla talk show juontaja Murray Franlininä, 

Lisäksi leffa kruunaa Joaquin Phoenixin huikea ja maaninen roolisuoritus, joka vetää vertoja jopa Heath 

Ledgerille Yön Ritarissa(2008) 

Lisäksi krediittiä täytyy antaa myös huikeasta lavastuksesta, jossa kasarifiilis autoineen ja vaatteineen  on saatu taltioitua hienosti ja  tarkkasilmäiset katsojat saattavat  bongata viittauksia muihin Batman-elokuviin ja sarjakuviin

Toisin  kuin Tim Burtonin Batmanissä(1989), jonka tunnelmaa Princen biisien käyttö latisti, on Jokerin soundtrackillä hyviä klassikkoja 60-70-luvuilta, joita käytettään  Burtonia paremmin ja sopivissa kohdissa, niin etteivät ne pilaa elokuvan ankeaa ja lohdutonta ilmapiiriä.

Viime vuoden ja vuosikymmenen 2.paras leffa.

Arvosana🤡🤡🤡🤡🤡

Once Upon a time...in Hollywood(2019)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Quentin Tarantino

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Brad Pitt, Margot Robbie, Kurt Russell, Bruce Dern, Al Pacino, Timothy  Olyphant, Luke Perry, Damian Lewis, Mike Moh

Tervehdys taas pitkästä aikaa rakkaat lukijat! Leffakulinaristi on taas täällä pitkästä aikaan ja tulevat arvostelut käsittelevät viime vuoden leffavuoden parhaimmistoa, klassikoita ja kulttielokuvia unohtamatta.

Eletään vuotta 1969 Hollywoodissa. Parhaat päivänsä nähnyt lännenstara Rick Dalton ja hänen stuntmihensä ja bestis  Cliff Booth yrittävät tienata elantonsa ja selviytyä muuttuvassa leffabisneksessä. Samaan aikaan Hollywoodin uusin tähti Sharon Tate on tekemässä läpimurtoaan elokuvissa ja surullisenkuuluisa Elokuun 9.päivän kohtalokas ilta lähestyy  vääjäämättä.

Siinä leffan juoni tiivistettynä. Sitten yleistä lätinää ilman spoilereita.

Jo kuukausia ennen elokuvan julkaisua elokuvasta puhuttiin paljon uutisissa pahaa. Esim  Mansonin perheen mukanaolo tarinassa herätti suurta kauhua mediassa ja myöskin paria tosielämän henkilön dramatisointia myöskin kritisoitiin, mikä minun mielestäni on naurettavaa, sillä ainahan tositapahtumiin perustuvissa leffoissa on otettu taiteellisia vapauksia ja Tarantinon on kuitenkin tunnetusti aiemmin vääristelyt historiallisia eventtejä 3 edellisessä leffassaan.

Joka tapauksessa leffa ei kerro kokonaan Mansonin perheestä ja Elokuun 9.päivän verilöylystä vaan kyseessä on noin 3 tuntinen buddy-leffa ja samalla nostalgiatrippi  Tarantinon lapsuuden maisemiin ja  tribuutti 60-luvun Hollywoodille.

Once Upon a time... in Hollywood on  viime vuoden, viime vuosikymmenen ja Tarantinon paras elokuva.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️