4 kärpästä harmaalla sametilla(1971)

Alkuperäinen nimi: 4 mosche di vellutto grigio

Tunnetaan myös nimellä: Four flies on grey velvet

Ohjaus ja käsikirjoitus: Dario Argento

Pääosissa: Michael Brandon, Mimsy Farmer, Bud Spencer

Nyt vuorossa Leffakulinaristin Argento-putken päätösarvostelu.

Rock-yhtyeen rumpali Roberto ( Michael Brandon) joutuu stalkkeroinin uhriksi  ja puukottaa stalkkerin. Roberto yrittää peitellä tapahtunutta, mutta kameran kanssa paikalle  satumalta osunut  naamioitunut hiippari alkaa kiristämään Robertoa ja pian myös alkaa  lisää tapahtumaan murhia.


4 kärpästä harmaalla sametilla on Argenton tuotannosta  hieman poikkeava,  sillä  päähenkilön  mestausunta lukuunottamatta elokuva oli veretön ja epätyypilliseti tässä oli myöskin huumoria mukana, joka näkyi koomisten sivuhahmojen, homon yksityisetsivän ja  hupaisan postinkantajan muodossa.

Vaikka 4 kärpästä harmaalla sametilla ei olekkaan räikeänpunaisen tekoveren ja rafflaavien murhien riemujuhlaa, silti se on hyvinkin jännittävä ja koukkuttava katsomiskokemus ja Argenton kädenjälki on hyvin vahvasti esillä tässäkin.

Maestro Ennio Morriconen  musiikki on jälleen kerran upeaa, vaikka sitää kuullaan elokuvassa yllättävän vähän. Erityisesti elokuvan tunnari  Come un mardigale,  tuo tipan linssiin ja jää soimmaan pitkäksi aikaan päähän elokuvan katsomisen jälkeenkin.

Ja kun otin musiikin puheeksi, mainittakoon triviatietona, että Argenton olisi halunnut Deep Purplen tekemään elokuvan soundtrackin ja Argento oli myös ajatellut jotkuta Beatlesien jäsentä pääosaan.


Olisi kyllä ollut erittäin mielenkiintoistana nähdä edellä mainittu versio tästä, mutta kyllähän tämä  toimi hyvin Morriconen musiikilla ja normicastingillä.


4 kärpästä harmaalla sametilla on Argeton eläintrilogian paras osa ja Giallo-genren merkkiteoksia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hiipivä kauhu(1971)

Alkuperäinen nimi: IL Gatto a nove code

Tunnetaan myös nimellä:  The cat o nine tails

Ohjaus ja käsikirjoitus: Dario Argento

Pääosissa: Karl Malden, James Francicus, Catherine Spaak

Sokea mies Franco (Karl "perunanenä" Malden) on  iltakävelyllä ja sattuu kuulemaan pätkän epäilyttävästä keskustelusta ja sen jälkeen lähistöllä olevaan sairaalaan murtaudutaan.

Franco rupeaa huvin vuoksi selvittämään keissiä ja saa avukseen reporteri Carlon ( James Francicus)



Taattua Argentoa  jälleen kerran ja Morriconen musiikista plussaa, höhö.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kuoleman lintu(1970)

Alkuperäinen nimi: L' Uccello dalle piume di cristallo

Tunnetaan myös nimillä: The bird with the crystal plumage, Paratiisilinnun arvoitus

Ohjaus ja käsikirjoitus: Dario Argento

Pääosissa: Tony Musante, Suzy Kendall Enrico Maria Salerno, Eva Renzi,  Umberto Raho


Nyt arvostelussa oleva Kuoleman lintu oli Argenton debyyttiohjaus ja eläintrilogian 1.osa. Trilogian seuraavat osat ilmestyivät seuraavana vuonna ja ne olivat Hiipivä kauhu ja 4 kärpästä harmaalla sametilla.

Sam Dalmas (Tony Musante) on  Roomassa oleva amerikkalainen kirjailija joka todistaa taidegalleriassa tapahtuvaa puukkojunkkarointia. Puukotuksen uhri, gallerian omistajan vaimo (Eva Renzi) selviää hengissä välikohtauksesta, mutta pian alkaa tapahtua lisää murhia ja Sam tyttöystävineen ((Suzy Kendall) joutuvat murhaajan tähtäimeen.

Jo tässä debyyttiohjauksessa näkyivät Argenton tuotanolle  tavaramerkeiksi muodostuneet yksityiskohdat, tiivistunnelmainen tarina,  tyylikäs kuvaus, laadukas musiikki ja yllättävät loppuratkaisut.

Näyttelijäntyö on tässsä debyyttiohjauksessa kömpelöä, mutta tiivistunnelmainen tarina ja Ennio Morriconen erinomainen musiikki pelastavat paljon.

Giallo-genren merkkiteoksia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Inferno(1980)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Dario Argento

Pääosissa: Irene Miracle, Leigh McCloskey, Daria Nicolodi, Gabriele Lavia


Nyt arvosteluvuorossa oleva Inferno on Argenton  kultakauden vähemmän tunnetuin teos ja Kolme Äitiä-trilogian kolmas osa.

Elokuva siis kertoo sekalaisesta joukosta, jotka päätyvät haahuilemaan ja kuolemaan New Yorkissa sijaitsevassa kummitustalossa.


Heti alkuun tätä on vaikea tunnistaa Argento ohjaukseksi,mutta Argentolle tyypilliset yksityiskohdat, kuten kameratyöskentely ja rikasvärimaailma olivat tässäkin  vahavasti esillä.

Emerson, Lake & Palmer -yhtyeen keulahahmo Keith Emerson vastasi Infernon musiikkipuolesta.

Erinomaisilta nekin kuulostavat, mutta eivät vedä vertoja Goblinin ja Morriconen sävellyksille.

Kertakaikkiaan nautittavaa psykedeelistä kummitustalokauhuilua.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Tenebre(1982)

Tunnetaan myös nimillä: Tenebrae, Pelkoa ei voi paeta, Unsane, Under the eyes of assassin

Ohjaus ja käsikirjoitus: Dario Argento

Pääosissa: Anthony Franciosa, Daria Nicolodi, John Saxon, John Steiner, Giuliano Gemma

Nyt arvosteltavissa oleva Tenebre oli Argentoon näyttävä comeback giallon pariin 7 vuotta Deep Redin ilmestymisen jälkeen ja Tenbre onkin Argenton yksi neljästä parhaasta elokuvasta Suspiria, Phenomenan ja Deep Redin oheela.

Peter Neal (Anthony Franciosa) on amerikkalainen dekkarikirjailija, joka on  uuden kirjansa, Tenebren promootiokiertueela Roomassa. Pian kaupunkia ravistelee naisten murha-aalto  ja ensimmäisen uhrin suusta löydetään sivu edellämainitusta kirjasta, elikkä murhaaja on ottanut mallia Peterin kirjasta ja koska Peter kirjoittaa ihmismielen pimeästä puolesta, pyytää poliisi häneltä konsultaatioapua saadaksen selkoa murhaajan mielenliikkeistä ja motiiveista.

Tenbre on taattua Argentoa. Veri roiskuu jälleen kerran näyttävästi, etenkin parhaiten mieleen jäi elokuvan kädenkatkomiskohtaus, joka  teki niin suuren vaikutuksen Tarantiinoon, että hän otti sen suoraan Kill Bill vol 1:seen.

Splätteröinin lisäksi myöskin kuva ja äänimaailma on jälleen kohdillaan. Tenbre sisältää  eri hienon kamera-ajon, jossa murhaaja  väijyy talon ulkopuolelta kuvattuna ja Goblinin soundtrack rokkasi jälleen kerran kybällä.


Argenton parhaimistoa ja Gialon merkkiteoksia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Verenpunainen kauhu(1975)

Alkuperäinen nimi:  Profondo Rosso

Tunnetaan myös nimellä: Deep Red

Ohjaus: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento ja Bernardino Zapponi

Pääosissa: David Hemmings, Daria Nicolodi, Gabriele Lavia



Elokuva lähtee käyntiin parapsykologian konferensista, jossa meedio aistii murhaajan ajatukset yleisön joukosta ja pian tämän jälkeen kyseinen meedio tapetaan.

Satumalta verilöylyä todistanut pianisti Marcus Daly ( David Hemmings) rupeaa tutkimaan tapausta Argentolle tyypillisesti kohtalokkain seurauksin.

Deep Red nosti Argenton vihdoinkin suuren yleisön tietoisuuteen ja tämä onkin miehen parhaimpia töitä yhdessä Suspirian, Phenomenan ja Tenebren kanssa.

Argento on  onnistunut jälleen kerran tiivistunnelmaista tarinankerrontaan, hienoa kameratyöskentelyä ja totta kai verisiä murhia, mutta mysteerin selvittäminen saa enemmän ruutuaikaa. Myöskin Goblinin musat rokkaavat jälleen kybällä.

Future Filmin 2008 julkaisema 2-levyn Ultimate Edition sisältää Director's cutin sekä  lyhemmän export-version, jota fanit pitävät parhaimpana leikkauksena elokuvasta, joten lienee lähipäivinä director's cutin re-watchin paikka sekä eka katsomisskerta export-versiolle.

Loppuun mainttakoon triviatietona, että yksi elokuvan murhakohtauksista on kopioitu suoraan John Carpenterin Halloweenin jatko-osaan (1981)

Arvosana

Director's cut⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Export-versio⭐️⭐️⭐️⭐️

Phenomena(1985)

Ohjaus: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento ja Franco Ferrini

Pääosissa:  Jennifer Connelly, Donald Pleasence, Daria Nicolodi


Ensikosketukseni Argenton tuotantoon tapahtui Heinäkuussa 2012, Nelosen kanavapaketin elokuvakanava (tuolloin  nimellä  KinoTv) esitti nyt  arvostelussa olevan Phenomenan ja  se iski tuolloin todella kovaa ja katsoin tulloin telkkarista parinkin otteeseen ja hommasin myöhemmin DVD:eenä ja katsoin uudestan.

Eli tämän arvostelun aloittaneesta  tarinasta ensikosketuksestani Argenton tuotantoon voi päätellä, että Phenomena on erittäin hyvä elokuva ja niinhän se onkin heti Suspirian jälkeen Argenton 2.paras elokuva ja se jopa jatkaa Susprian lanseraama Amerikkalainen teinityttö euroopalaisessa sisäoppilaitoksessa selvittämässä kadonneiden ikätoverien kohtaloa-teemaa ja  tämä oli Oscar-voittaja Jennifer Connellyn uran toinen elokuvarooli vuotta aiemmin ilmestyneen Sergio Leonen eeppisen mestariteoksen Once upon a time in American jälkeen.

Jennifer siis esittää Jenniferiä (heh) joka matkustaa sisäoppilaitokseen Sveitsiin. Jenniferillä sattuu olemaan myös taipumuksia telepatiaan hyönteisten kanssa ja unissaa kävellyyn, joka tapahtuukin heti ensimmäisenä unissakävelylle ja  sitä kautta  Jennifer päätyy selvittämään alueella riehuvaa murha-aaltoa, jonka uhreiksi on valikoitunut edellä mainitun sisäoppilaitoksen tyttöjä.



Murhamysteeriä selvittäessä   Jennifer tutustuu nurkilla asuvan vanhan professori John Mcgregorin (Donald Pleasence)  jonka  sakrofagikärpäsiin  (raatokärpäsiin) liittyvä tutkimus osoittauu
hyödylliseksi murhamysteerin selvittämisessä ja elokuvaa käsikirjottaessaan Argento oli lukenut sanomalehdestä keissistä, jossa Italian poliisi oli selvittänyt henkirikoksen uhrin kuolinajan raadossa pesineiden raatokärpästen perusteella.

Phenomena on taattua Argentoa alusta loppuun ja tällä kertaa Goblin lisäksi ääniraidalla raikaavat Iron Maiden Flash of the blade  ja Motorheadin Locomotive, jotka kyllä tuovat oman lisänsä Phenomenaan, mutta latistavat  melkoisesti tunnelmaa kohtauksissa, jossa ne soivat mutta Goblin soundtrack, joka ei petä tälläkään kertaa.  Erityismaininta vielä älyttömään tyyllikkäästä alkuperäisestä elokuvajulisteesta, jonka

 olisin kyllä mielummin toivonut  sen koristavan Future Filmin 2005 julkaiseman DVD:en  kantta  Future Filmin tympeän emo-henkisen halpiskansikuvituksen sijasta.

Phenomena on taattua Argentoa alusta loppuun ja menee Argenton 4 parhaiman elokuvan kärkeen Suspirian, Deep Redin(1975) ja Tenebren(1982) kanssa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Suspiria(1977)

Ohjaus: Dario Argento

Käsikirjoitus: Dario Argento ja Daria Nicolodi

Pääosissa: Jessica Harper, Udo Kier

Parhaiten Giallo-elokuvistaan tunnetun Dario Argenton parhaimaksi elokuvaksti titleerattu Suspiria sai  40 vuotta ilmestymisensä jälkeen virallisen  restaroitunut 40-vuotisjuhlajulkaisuna Suomen ensi-iltansa kuluvan viikon Perjantaina  harvoissa ja valikoiduissa Finnkinon teattereissa, joten sen kunniaksi Leffakulinaristi tulee keskittyy koko Marraskuun ajan arvostelemaan vain Argenton tuotantoa.

Suspiria kertoo amerikkalaisesta Suzysta (Jessica Harper) joka saapuu Saksaan opiskelemaan tunnetussa balettiakatemiassa.

Suzyn päästyä perille alkaa tapahtumaan kummia ja pian selviääkin, että balettiakatemia on vain pelkä kulissi noitapiirin vehekeilyille.

Suspiria oli Argenton tuotanossa siirtymävaihe Giallo-murhamysteereistä yliluonnisen kauhun pariin ja Suspiria onkin ensimmäinen osa  3 äitiä-trilogialle, jonka muut osat ovat Inferno (1980) ja Mother of Tears (2007)  Hyöndynsipä Argento myöskin Suspiran Amerikkalainen teinityttö euroopalaisessa sisäoppilaitoksessa selvittämässä kadonneiden ikätovereiden kohtaloa -teemaa  8 vuotta myöhemmin ilmestyneessä elokuvassaan Phenomena (1985) joka oli ensikosketukseni Argenton elokuviin.

Mutta nyt takaisin Suspirian pariin:

Vaikka Suspiria ei olekkaan nykymittapuun mukaan kovinkaan pelottava, on se silti vaikuttava ja säväyttävä katsomiskokemus, jota tehostavat sinisen ja punaisen ( punaisen kohdalla räikeän tekoveren runsas käyttö) hallitsema värimaailma  ja Argenton hoviyhtyeen Goblinin vähintään mielenkiintoinen ja paikoittain aika häiriintyneen kuuloinen soundtrack.

Ja jos ei ole siis vielä nähnyt tätä kauhuelokuvan yhtä kiistatominta mestariteosta, siispä kipinkapin Finnkinoon, jos se sattuu pyörimmän kotipaikkakunnallasi tai sitten lähde divareihin metsästämään Future Filmin 2005 julkaisemaa DVD-painosta, joka sisältää elokuvan italiankielisen version.

Kuten jo totesinkin Suspiria on yksi kauhuelokuvan kiistattomia mestariteoksia, joka on hieman vanhenut 40 vuodessa, mutta on silti edelleen vaikuttava ja säväyttävä katsomiskokemus, jolle yksikään nykykauhuelokuva tule pärjäämään.

Remakeista puheen  ollen tästäkin on jo tekeillä remake, johon ihme kyllä ovat saanneet Jessica Harperin houkuteltua mukaan pikkuroolin. Toivotaan parasta, että tuo remake tulee floppaamaan, sillä alkuperäinen Suspiria on  uniikki mestariteos ja Argenton paras elokuva.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️