Mafian otteessa(1993)

 Alkuperäinen nimi: Romeo is Bleeding

Ohjaaja: Peter Medak

Käsikirjoitus: Hillary Henkin

Pääosissa: Gary Oldman, Lena Olin, Annabella Sciorra, Juliette Lewis, Roy Scheider 

Nyt arvostelussa lievästi aliarvostettu ysärin Neo Noir-klassikko. Sitten asiaan:

Tyylipuhtaaseen Noir-tyyliin   päähenkilön kertojaäänellä  alkava ja takaumana etenevä tarina kertoo korruptoituneesta New Yorkilaisesta kytästä Jack Grimaldista, joka tarinan alussa on pennut Arizonan ja pyörittää baaria peitenimellä Jim Daughtrey.

Poliisiina ollessaan Jackilä pyhkii hyvin, on hieno talo, vaimo ja rakastajatar, mutta, kuten jo alussa mainitsin, Jack on korruptoitunut kyttä, joka  ottaa lahjuksia ja tekee palveluksia mafialle vasikoimalla todistajien olinpaikoista.

Sitten Jackin  kyseenalainen elämäntyyli saa uusia käänteitä, kun FBI laittaa hänet suojelemaan  palkkamurhaajatar  Monaa, jonka mafia puolestaan haluaa pois maisemista ja tilanne mutkistuu entisestään, kun Mona viettelee Jackin  kostaakseen mafioso Don Falconelle(eri Falcone kuin Batman-sarjakuvissa ja elokuvissa)  jolle Jack on vasikoinut todistajien olinpaikoista.

Gary Oldman tekevät   ja Lena Olin hyvät roolisuoritukset ja nyt kun tuli Batman mainittua, niin  jälkikäteen katsottuna on hieman huvittaa nähdä Oldman Yön Ritari-trilogiassa  Gordonin roolissa, kun näytteli sitä ennen korruptoitunutta  poliisia tämän lisäksi Luc Bessonin mestariteoksessa Leon(1994), joten, jos aletaan vetämään villejä faniteorioita, niin voisi kuvitella , että Grimaldi ja Leonin Norman Stansfield olisivat sukua James Gordonille, sillä New Yorkia on tunnetusti aina pidetty Gotham Cityn  esikuvana.

Myös vanha kunnon ”Likaviemäri-New York”vetelee tässä viimeisiään, sillä vuosi tämä leffan julkaisun  jälkeen Isoa Omenaa siivottiin urakalla Giulianin  astuttua pormestarin virkaan ja tämä onkin kuvattu studion sijasta   aidoissa locaatioissa, joten voin kuvitelma, että tekijöillä on varmasti ollut jännä kuvata vielä tuohon aikaan tietyissä kaupunginosissa New Yorkissa.

Krediittiä myöskin Mark Ishamin( Point Break) tunnelmallisesta Noir-henkeä sykkivästä soundtrackistä ja sivuosissa piipahtivat Michael Wincott,  Dennis Farina, Will Patton, James Cromwell, Ron Perlman sekä Annabella Sciorran ohella myöskin Sopranosista tutut Tony Sirico ja David Proval.

Tom Waitsin samannimisestä kappaleesta alkuperäisen nimensä ottanut, mutta tyhmän, mutta silti tavallaan leffan tarinaa kuvaava Mafian otteessa on Neo Noiria  tyylipuhtaimillaan  ja parhaimillaan ja 3 vuotta aiemmin julkaistun, nii ikään Oldmanin tähdittämän  Koston hetken(State of Grace) ohella ysärin rikoselokuvien unohdettuja helmiä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Nemesis(1992)

 Ohjaaja: Albert Pyun

Käsikirjoitus: Rebecca Charles

Pääosissa: Olivier Gruner, Tim Thomerson, Cary -Hiroyuki Tagawa, Brion James, Deborah Shelton, Marjorie Monaghan

Nyt arvostelussa taas vaihteksi yksi unohdettu helmi ysäriäksönien joukosta, jonka pääosassa rymyää köyhän mies(oletetun) Van Damme, Olivier Gruner, jonka filmiografiasta tämä oli ensimmäinen näkemäni leffa. Sitten asiaan:

Ei niin kaukaisessa lähitulevaisuudessa, 2027, jossa kaupungit ovat raunioina ja jostain kumman syystä hylätyissä tehtaissa  höyryventtiilit ovat jääneet päälle ja sininen Michael Mann-henkinen tunnelmavalaistus valaisee paikat ja kuten Castellarin legendaarisissa Bronx-leffoissa,  laseraseet ja lentävät autot loistavat poissaolollaan , elikkä taas vaihteeksi käsitys tulevaisuudesta  ollut 1900-luvun käsikirjoittajilla,  mutta katsotaan, mikä on tilanne 5 vuoden kuluttua, jonne tämä leffa sijoittuu   ja vaikka ennenkin nais(oletetut) ovat äksöniä ohjanneet, niin enpä olisi uskonut, että näin kova ysäriäksönin unohdettu helmi on nais(oletetun) kynästä lähtöisin.

  Joka tapauksessa oletetussa  vuodessa 2027 hämärät tahot käyttävät kyborgeja hoitamaan ei toivottuja henkilöitä pois maisemista ja leffan sankari Alex Rain( Siinä vasta eepinen nimi päähenkilölle!) LAPD:een leivissä oleva palkkionmetsästäjä/salamurhaaja sekaantuu keissiin ja päätyy Jaavalle, jossa alkaa paukkumaan ja paikat menemään päreiksi, kun murhanhimoiset kyborgit ja Aleksi Sateen(nimi olisi varmaan  noin suomennettu, jos tämä olisi komedia)entinen pomo Farnsworth saapuvat paikalle, sillä Rainin ex-tyttöystävä Jared(On siinäkin taas nimi!) joka  puolestaan saattuu olemaanAndroidi omistaa huippusalaista tietoa, jonka Farnsworth haluaa itselleen.

Ja vaikka kaikenlaista  rymistelyä nyrkkitappeluista räjähdyksiin riittääkin, niin siitä huolimatta Gruner jää yllättävän   roolissaan vaisuksi  eikä yllä Van Dammen tasolle näyttelijäntaidoissa ja Damme olisi kyllä hoitanut homman kotiin Gruneria hauskemmin kuten Pyunin 3 vuotta aiemmassa  leffassa Cyborg(1989), mutta onneksi hupia  tästä löytyy kohtauksessa, jossa kyborgien huonoihin käytöstapoihin suivaantunut mummo kaivaa  käsilaukustaan esiin pyssyn ja  pamauttaa kyborgin lunastuskuntoon ja   ed mainittu kohtaus edustaa Magnum P.I:n legendaarisen ”Papukaija-kohtauksen” ohella nostalgista absurdia huumoria, jollaista ei nykypäivänä tehtäisi vallitsevan mielenpahoitus ja Cancel-kulttuurin  ollessa  valitettavasti edelleen keskuudessamme.

Nemesis edustaa ysäriäksöniä ja Cyberpunk-genreä parhaimillaan ja viihdyttävimmillään, vaikka Gruner vetikin pääosan aika kankeasti ja  vaikka räikeä Terminator/Robocop-offaus paistoi  koko leffan ajan vahvasti läpi, niin siitä huolimatta olihan tämä taas yksi esimerkki äksönleffasta, jollaisia ei enää tehdä.

Pienssä sivuosissa vilahtivat Jackie Earle Haley(Watchmen) ja Thomas Jane(Deep Blue Sea) ja krediittiä allekirjoittaneen suosikkeihin lukeutuvan Manhunterin(1986) soundtrackistä vastanneen Michel Rubinin tunnelmallisesta soundtrackistä, parhaimpana esimerkkinä Jared’s Theme.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Robin Hood-Varkaiden ruhtinas(1991)

 Alkuperäinen nimi: Robin Hood: Prince of Thives

Ohjaaja: Kevin Reynolds

Käsikirjoitus: Pen Desham & John Watson

Pääosissa: Kevin Costner, Alan Rickman, Morgan Freeman, Mary Elizabeth Mastrantonio, Christian  Slater, Michael Wincott, Geraldine McEwan, Sean Connery

Nyt arvostelussa huikeat 6 vuotta allekirjoittaneen suosikkina ollut lukuisat katsomiskerrat kestävät ysärin ja kulttuurillisen omimisen klassikko jonka ensi-illasta on kulunut tänään tasan 31 vuotta. Sitten asiaan:

Herran vuonna 1194 legendaarinen sukkahousukeikari Robin Locksley on jäänyt vangiksi ristiretkeilynsä myötä, mutta onnistuu pakenemaan Azeem-nimisen Maurin kanssa ja suuntaa kohti Englannin nummia.

Kotipuolessa odottaa ikävä ylläri pylläri, sillä Nottinghamin seriffi serkkunsa Guy Gisbournen kera ovat listineet Robinin faijan ja tehneet hovipalvelija Duncanista näköesteisesti  rajoittuneen ja seriffi on myös junailemassa vallankaappausta kuningas Richard Leijonamielen ollessa vielä ristiretkeilemässä.

Surmattuaan kotiutumisensa  yhteydessä seriffin jengiä Robin ja Azeem pakenevat Sherwoodin  metsiin, jossa Robin vaihtaa sukunimensä Locksleystä Hoodiksi ja käy taistoon Seriffin sortoa vastaan.

Vaikka tämä onkin RH-filmatisointi, niin hahmoon usein yhdistettävät  vihreät sukkahousut, hattu, viikset ja jousiammuntakilpailu loistavat poissaolollaan ja puvustus ja lavasteet ovat täyttä keskiaikaa ja keskiaikaan sijoittuvien leffojen  yleisimmän kliseen mukaan, aurinko ei juurikaan paista ja taivas on lähes joka kohtauksessa pilvinen ja harmaa, elikkä tällä kertaa  historiallinen autenttisuus on kohdillaan.

Kuten alussa totesin,  niin kulttuurillinen ominta paistaa vahvasti läpi koko leffan ajan kuvauspaikoista ja muutaman brittiläisen näyttelijän mukanaolosta huolimatta ja Kevin Costneria on erityisen vaikeaa kuvitella Robin Hoodiksi, vaikka tämä onkin herran tunnetuimpia leffoja, mutta itse olisin ehkä kuvitellut näkeväni Liam Neesonin pääosassa, jolloin leffa olisi saattanut ns”katosta läpi” ja toisekseen Rickman ja Wincott varastavat show’n Costnerilta ja erityisesti Rickman pääsi revittelemään kunnolla roolissaan, etenkin loppupuolella, jossa pari sitaattia aiheutti huutonaurua.

Costnerin ylihypetetystä roolisuorituksesta ja kulttuurillisesta omimisesta  huolimatta Prince of Thives on visuaalisesti hieno ja viihdyttävä lukemattomat katsomiskerrat kestävät  ysäriklassikko ja paras filmatisointi legendaarisesta sukkahousukeikarista, vaikka sukkahousut loistivatkin tässä poissaolollaan ja koko komeuden kruunaa Bryan Adamsin niin ikään ysärin hitti, (Everything I Do) I Do It for You.

Arvosana🏹🏹🏹🏹🏹

The Relic-Tappava kirous(1997)

 Ohjaaja: Peter Hyams

Käsikirjoitus: Amy Holden Jones,  Amanda Silver, John Raffo, Rick Jaffa( Douglas Prestonin ja Lincoln Childin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Tom Sizemore, Penelope Ann Miller, Linda Hunt, James Whitmore, Constance Towers, Gene Davis, John Kapelos

Nyt arvostelussa Peter Hyamsin (Kaupungin nopeimmat kytät, Capricon One)  ohjastelema ja legendaarisen tehostemakari Stan Winstonin ”taidonnäytteenä” markkinoitu hirviörymistely ysärin lopulta, jolloin  käsintehdyt  efektit vetelivät viimeisiään, ennen kuin CGI-pixelimössöefektit valtasivat alan lopullisesti, mutta nyt kuitenkin asiaan:

Eräs antropologi on tutkimusmatkalla jossain päin E-Amerikkaa Chicagon  luonnontieteellisen museoon laskuun tutkimassa alkuperäisväestön keittokulttuuria.

Keitoringistä  siirrytään matkalla Chicagoon olevaan rahtilaivaan, jossa on meneillään vahvat Dracula-vibat, sillä miehistö lojuu kuolleena pitkin laivaa ja ruumasta löytyy  kasvien lehtien peitossa oleva puinen arkku, joka viedään museoon biologi Margo Greenin tutkittavaksi.

Kun museosta alkaa löytymään  päättömiä  vainajia ja vielä  juuri ennen jonkun museossa  järjestettävien  kaupungin isokenkäisten pippaloiden aaton aattona, laivaan liittyviä kuolemia tutkivia komisario Vincent ja Margo alkavat tutkimaan tapausta, mutta pian käykin ilmi, että viime aikaiset murhat liittyvät laivan tuoman arkkuun ja  laivalla ja museossa ei riehunut ihminen van Kathoga, elokuvan alussa nähdyn heimon palvoma Predatorin,  Liskon, Leijonan ja Mursun risteytykseltä näyttävä sekasikiö.

Kuten alussa mainitsin, tätä leffaa markkinoitiin Stan Winstonin ”taidonnäytteenä”, mikä kyllä pitää paikkaansa, mutta ikävä kyllä elokuvan nimikko-otuksen ruutuaika jää vain 4 minuuttiin, mikä on sinällään  sääli, sillä otus on toteutettu mainiosti, eikä sen rymyämisestä museossa oteta kaikkea irti, mutta onneksi Sizemore pelastaa paljon taas vaihteeksi kovanaamakytän roolissaan.

The Relic  on keskivertoa parempi ja gorempi  ysärin hirviörymistely, joka ei ota kaikea potentiaalia  irti nimikko-otuksestaan, mutta tarjoaa  kelpo verikekkerit ja käsintehtyjen efektien riemua ajalta, jolloin CGI alkoi valtaamaan alaa ja viemään riemun ja viehätyksen efekteistä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Scream(2022)

Tunnetaan myös nimellä: Scream 5

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin & Tyler Gillett

Käsikirjoitus:  Guy Busick & James Vanderbilt( Kevin Williamsonin luomien hahmojen pohjalta) 

Pääosissa: Neve Campbell, Courtney Cox, David Arquette, Roger L. Jackson, Skeet Ulrich, Jenna Ortega, Jack Quaid, Jasmin Savoy Brown, Dylan Minnette, Mason Gooding, Mikey Madison, Melissa  Barrera, Marley  Shelton, Kyle Gallner, Sonia Ben Ammar

Nyt arvostelussa 26 vuotta sitten alkaneen Scream-franchisen 5.osa, joka nimestään huolimatta ei ole remake alkuperäiselle vaan  toimii sanalla konseptilla kuten  viime vuoden Candyman ja 4 vuoden takainen Halloween, elikkä otetaan originaalin nimi ja muutama alkuperäisteoksen keskeinen näyttelijä ja tuottajaksi alkuperäinen käsikirjoittaja mukaan mutta sentään uusin Scream  ei  pyyhi ed mainittujen  tapaan edellisiä osia pois jatkumosta, vaan jatkaa melko suoraan siitä, mihin 11 vuotta sitten jäätiin.

Scream 5 alkaa tuttuun tyyliin, elikkä tyypillinen lähiössä asuva teinitär saa pelottavan anonyymin puhelun ja sitten veitsi heiluu Ghostfacen toimesta, mutta tällä kertaa katsojien yllätykseksi teinitär selviää peräti 7 veitseniskusta.

Ghosfacen yllätysvieraillusta selvinnyt Tara saa vieraakseen siskonsa Samanthan, jota vaivaa synkkä perhesalaisuus ja  Ghostfacen uhrimäärän kasvaessa päättää Samantha selvittää keissin saa avukseen 4 edellisen osan päähenkilöt elikkä  Sidney Prescottin, Dewey Rileyn ja Gale Weathersin.

Alunperin Scream-franchiseä luotsannut Wes Craven vaihtoi hiippakuntaa 2015 ja 5. osa jäi pyörimään pitkäksi aikaan pöytälaatikkoon ja sen sijasta tehtiin  3 kauden pituinen Netflix-sarja, mutta onneksi saimme nähdä 5.osan ja alkuun kyllä hirvitti, että  tästä saattaisi tulla hirveää tuubaa uuden tekijätiimin käsissä, mutta  eipä sitten onneksi  tullutkaan ja kyllä oli onnistuttu pitämään Williamsonin alkuperäinen konsepti uskollisena,  tuoden  kuitenkin samalla jotain uuttakin sekä nokkelaa meta-tason vitsailua alkuperäistä teosta kohtaan, mistä pointsit  uudelle tekijätiimille, sillä nykyään kaikki nostalgiset jutut pilataan Veeti-sukupolvea ajatellen  dollarinkuvat  silmissä, asia mihin elokuva ottaa myöskin kantaa.

Scream 5 on  hyvin onnistunut, eri  viihdyttävä  ja jännä leffa, joka kunnioittaa alkuperäisteoksen faneja tuomalla kuviin vanhan lisäksi jotain uuttakin pilaamatta leffaa tyystin ja teatterikieroksella tämä tahkosi ilmeisesti aika hyvin, joten 6.osa on suunnitteilla ja toivottavasti sekin jatkaa samalla laatulinjalla kuin tämäkin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hiljainen pako(1972)

 Alkuperäinen nimi: Silent Running

Tunnetaan myös nimellä: Taistelu avaruudessa

Ohjaaja: Douglas Trumbull

Käsikirjoitus: Deric  Washburn, Michael Cimino, Steven Bochoco

Pääosissa: Bruce Dern, Ron Rifkin, Cliff Potts Jesse Vint, Mark Persons, Cheryl Sparks, Larry Whisenhunt

Allekirjoittanen suosikkinäyttelijöihin lukeutuva Bruce Dern juhlisti tänään 86-vuotissynttäreitään, joten sen kunniaksi Dernin tähdittämä Scifi-klassikko 50 vuoden takaa, jonka on ohjastellut parhaiten erikoistehosteista muistettu Douglas Trumbull sekä käsikirjoittaneet Vietnam-elokuvien pioneeriteoksen tehneet Cimino ja Washburn, sekä teeveen poliisisarjoja käsikirjoittanut Bochoco, niin silloin voidaan jo aikuisten oikeesti puhua Scifi-klassikosta isolla S:llä.

Sitten asiaan:

Jossain tulevaisuudessa maapallon luonto on suurimmilta osilta mennyttä kalua, lukuunottamatta  American Airlinesin omistamalla Valley Forge-nimisellä aluksella  sijaitsevassa geodeettisessä kupollissa, jossa avaruushippi Freeman Lowell(Dern) on vuosia pitänyt maan viimeisistä kasveista ja eläimistä.

Sitten johtoportaalta tulee käsky hävittää avaruuspuutarha, koska  muovistunut  maapallo ei enää viherpiiperystä kaipaa, joten avaruushipillä pimenee yläkerrassa, loput miehistöstä päätyvät multiin ja yksikseen avaruudessa leijaileva Lowell yrittää viihdyttää itseään ohjelmoimalla 3  robottia nimeltään Tupu, Hupu ja Lupu ystävikseen.

Koko show siis lepää Dernin harteilla ja hyvin onnistui siinä ja tämä onkin allekirjoittaneen kirjoissa Dernin 2.paras roolisuoritus Valtteri Mäen kaahailuklassikon Keikkakuskin(1978)  anonyymin kytän jälkeen.

Vaikka leffan tehosteet ja lavasteet ovatkin vanhentuneet 50 vuodessa ja Trumbull teki urallaan  laadukkaampaa tehosteta ja lavastetta, mutta sen sijaan elokuvan sanoma ympäristön puolesta ei tulee koskaan menemään  pois muodista  ja 50 vuotta myöhemmin Hiljainen pako on edelleen ajankohtainen tarina ympäristöasioista ja yksinäisyyden lieveilmiöistä ja mitäköhän lienee vanhan vaihtoehtoisen Suomi-tittelin keksijä pössytelyt, sillä ”Taistelu avaruudessa” ei tosiaankaan pidä paikkaansa  ja kaiken lisäksi allekirjoittaneen omistama vanha Suomi-DVD kulkee myös tällä nimellä, joten jälleen kerran Sarjassamme hölmöt suomennokset on saanut  taas yhden värikkään käänöskukkasen   laajaan katalogiinsa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️