Alaston suudelma(1964)

 Alkuperäinen nimi: The Naked Kiss

Ohjaus & käsikirjoitus: Samuel Fuller

Pääosissa: Constance Towers, Michael Dante,  Anthony Eisley,  Karen Conrad,  Marie Devereux, Patsy Kelly, Virgina Grey

Omalaatuisista  ja aikaansa edellä olleista elokuvistaan tunnetuksi tullut Fuller jätti hyvästit  tämän tyylisille elokuville tällä valtavirrasta poikkeavalla Neo-Noirilla, ennen kuin siirtyi ohjaamaan mainstreempiää elokuvaa.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Yön naisena työskennellyt Kelly rökittää sutenöörin ja pakenee pikkukaupunkiin, jossa hän hakeutuu töihin sairaalaan ja yrittää karistaa huonon maineensa kannoiltaan menemällä naimisiin paikallisen ison kihon kanssa, mutta menneisyys vainoaa  Kellyä edelleen ja utopia onnellisesta elämästä pikkukaupungissa murenee  sulhasen pimeän puolen paljastuttua Kellylle.

Omituisesti nimetty Alaston suudelma on jälleen kerran taattua Fulleria alusta loppuun saakka.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Freaky(2020)

 Ohjaaja: Christopher Landon

Käsikirjoitus: Christopher Landon & Michael Kennedy

Pääosissa: Kathryn Newton, Vince Vaughn, Celeste O Connor, Misha Osherovich, Uriah Shelton,  Melissa Collazo, Dana Drori,  Katie Finneran, Alan Ruck

Tänään tuli nautittua elävistä kuvista isolta kankaalta toistaiseksi viimeistä kertaa, kun teatterit menevät taas kiinni kuukausiksi  mistä kuuluu kiitos eräälle kuuluisalle virukselle ja kulttuuria  vihaaville korkeimille tahoille.

Nyt kuitenkin itse asiaan: Fiktiivisessä Blisfieldin pikkukaupungissa riehuu Bliesfieldin teurastajaksi kutsuttu teinejä jahtaava  sarjamurhaaja, jota kuitenkin pidetään urbaanina legendana.

Vanhempien kartanolla dokaamisen ja sekstailun merkeissä iltaa viettävät teinit saavat kokea urbaanin legendan kovimman kautta, kun teurastajaa saapuu paikalle ja lahtaa teinit Friday The 13th-tyyliin käyttämällä hyödyksi  kartanon irtaimistoa. Samalla teurastajan matkaan tarttuu Asteekien aikakaudelta peräisin oleva mystinen La Dola-tikari.

Räväkän prologin jälkeen siirrytään seuraamaan päähenkilö Millie Kessleriä ja häneen ystäviään Nylaa ja Joshia, jotka ovat kenties Slasher-elokuvien ensimmäiset kiintiö vähemmistön edustajat, sillä kultakauden Slashereissä  on harvemmin nähty etnisen ja LGBT-vähemmistön edustajia, mikä onkin  merkki PC-kulttuurin leviämisestä kauhugenreen ja myöskin piristävää vaihtelua 30-vuotiailta näyttäviin  ”teineihin”, jotka eivät osaa muuta tehdä, kuin pössytellä, dokata, sekstailla ja joutua naamioidun veitsimiehen uhreiksi.

Koulun futisjoukkueen Chearleaderinä toimiva Millie joutuu teurastajan seuraavaksi uhriksi, muttei delaa, koska La Dola-tikari vaihtaa uhrin ja tikarin käyttäjän ruumita keskenään, joten seuraavana aamuna teurastaja herää Millien kotona Millien näköisenä ja Millie itse taas törkyisestä, kuumottavan sälän ja kodittomien täyttämästä  varastorakennuksesta  teurastajan näköisenä.

Kaiken lisäksi teurastaja päättää ottaa ilon irti uudesta ruumistaan ja jatkaa murhien tehtailua, sillä kuka nyt epäilisi teinityttöä? Sillä välin Millie ja hänen ystävänsä yrittävät saada teurastajan kiinni, koska jotta ruumiit siirtyisivät takaisin oikeille omistajilleen, teurastajan pitää saada La Dolasta keskiyöhön mennessä tai muuten muutos on pysyvä.

Uudeksi kauhuelokuvaksi Freaky  on yllättävän  hyvä ja viihdyttävä, mistä kuuluu kiitos absurdille tarinalle ja Friday The 13th-henkisille tapoile, jotka ovat  hyvinkin graafisia ja epämiellyttävän riemastuttavia, esim  epilogin murhista WC-pöntön kannella toteutettu, josta niin ikään epämielyttävän riemastuttavasti leikattiin autotalissa  tapahtuvaan sekstailuun, mikä osoittaa ohjaaja Landonin hallitsevan goreilun ja nokkelan sanailun oheela myös visuaalisen kikkailun.

Lisäksi krediittiä täytyy antaa myös Vincen hyvästä roolisuorituksesta teurastajana  ja mukaava nähdä, että Vince on pikku hiljaa siirtynyt WC ja seksihuumoria viljelevistä komedioista hieman rosoisempiin rooleihin.

Joka tapauksessa  Freaky on nykykauhun aatelia ja myöskin yksi tämän poikkeuksellisen vuoden parhaimpia elokuvia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Mank(2020)

 Ohjaaja:David Fincher

Käsikirjoitus: Jack Fincher

Pääosissa: Gary Oldman, Tom Burke,  Tom Pelphrey, Charles  Dance, Amanda Seyfried,  Lily Collins, Arliss Howard , Tuppence Middleton

Nyt arvostelussa parhaimpiin nykyohjaajin kuuluvan Fincherin 12. elokuva, jonka itse asiassa piti olla Fincherin 4.elokuva, mutta Fight Club(1999) ja moni muu elokuva siirsi Mankin vasta 12. elokuvaksi ja tämä on myöskin Fincherin 1. Netflixille tekemä elokuva ja ja kuten viime vuonna ilmestynyt Scorsesen The Irishman, päätyi tämäkin lyhyelle teatterikierokselle valikoituihin teattereihin ennen Netflixiin saapumista.

Nyt kuitenkin itse asiaan:

Elokuva siis kertoo Hermann J. Mankiewiczistä, joka käsikirjoitti Orson Wellesin mestariteoksen Citizen Kanen(1941)

Käsikirjoituksen työstämisen oheela elokuvan kerronta pomppi edestakaisin nykyhetkessä ja menneisyydessä  kartoittaen   Mankiewiczin uraa ja ryyppäämistä.

Gary Oldman vetää jälleen loistavaa settiä pääosassa ja muutenkin  Fincher on tehnyt jälleen taattua jälkeä ja luonut tyylikkään elokuvan, johon  on myös  saatu  40-luvun tunnelmaa mustavalkoisuuden, musiikin, puvustuksen ja lavastuksen osalta, mistä myöskin krediittiä.

Jälleen kerran yksi loistava elokuva Fincheriltä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kalmankaara(1977)

 Alkuperäinen nimi: The Car

Ohjaaja: Elliot Silverstein

Käsikirjoitus: Michael Butler, Lane Slate & Dennis Shyrack

Pääosissa: James Brolin, Ronny Cox, John Marley, R. G. Armstrong, Roy Jenson, Kathleen Lloyd,

Nyt arvostelussa vähemmän tunnettu autoleffa kultaiselta, 70-luvulta, jolloin elokuvia osattiin tehdä ja stuntteja tehdessä  kumia paloi ja peltiä rytisi urakalla ja sangen mielenkiintoisen Kalmankaarasta tekee sen, että tuotantotiimissä hääräsivät kovan luokan nimet kuten  60-luvun Batmobilen rakentanut George Barris, jonka käsialaa oli myöskin tämä elokuvan auto ja teknisenä neuvonantajana puolestaan toimi Anton LaVey ja mitä ilmeisemmin Stephen King on saanut inspiraatiota tästä Christine- Tappaja-autolle ja  nyt itse asiaan:

Utahilaisessa pikkukaupungissa sattuu ja tapahtuu, kun -71 Lincoln Continental jyrää 2 fillaristiä ja pian 3 muuta henkilöä , joten apulaissheriffi Wade Parent käy taistoon hämärää automobiiliä  vastaan, mutta kyseessä ei olekaan tavallinen biili, sillä sivupeilit ja ovenkahvat puuttuvat, ikkunat ovat tummennetut, luodit eivät pysäytä sitä ja jostain kumman syystä se välttää cruisailua hautausmailla.

Vanhaksi leffaksi tämä oli yllättävän jännä, Pappa-Brolin veti hyvää settiä pääosassa ja elokuvan nimikkobiili oli hieno menopeli.

Jos piditte Christinestä, niin suosittelen katsomaan, ihan vain  arvostelun alussa mainitun inspiraatiotittelin takia tai ihan muuten vaan, jos 70-luvun kauhu ja autoleffat sattuvat kiinnostamaan.

Arvosana⭐️ ⭐️⭐️⭐️⭐️

The Taint-Saastuneiden armoilla(2010)

 Ohjaus: Dan Nelson &  Drew Bolduc

Käsikirjoitus: Drew Bolduc

Pääosissa: Drew Bolduc, Colleen Walsh, Richard Spencer,  Kenneth Hall, Ariel Canton, Cody Crenshaw,   Gabriella Herzberg

Tromaa pukkaa pitkästä aikaan Kulinaristin saitille. Sitten asiaan:

Pari  kellarissa hääräilevää kotikemistiä keksii peliä kehittävään aineen nimeltään Cockzantium, jonka he päättävät myydä eräälle firmalle  rahan toivossa, mutta firman korruptoitunut pomo päättää  ujuttaa Cockzantiumia juomaveteen, minkä seurauksena vettä juonneista  miehistä tulee Misogynistisiä John Holmeseja, jotka tappavat kaikki vastaan kävelevät naiset.

Syystä tai toisesta peliä kehittävälle aineelle immuuni skeittarijonne  Phil ( Bolduc) lähtee seikkailemaan ulos kaaoksesta huolimatta ja pian Philin seuraan liittyy survilialistigimma  Misandran (Walsh) ja yrittävät löytää ratkaisun John Holmes-epidemialle.

Jälleen kerran järjetöntä ja Uberviihdyttävä Troma-sekoilua, jossa myös kantaaottava sanoma lääketieteen pimeästä puolesta ja suuryhtiöiden korruptiosta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Christine-Tappaja-auto(1983)

Ohjaaja:John Carpenter

Käsikirjoitus: Bill Phillips(Stephen Kingin kirjan pohjalta)

Pääosissa: Keith Gordon,  John Stockwell, Alexandra Paul, Robert Blossom, Robert Prosky, Harry Dean Stanton, Kelly Preston, William Ostrander

Jälleen kerran pukkaa Puuseppää ja Kuningasta Kulinaristin saitille. 

Vuoteen 1957 sijoittuvassa prologissa näemme, kuinka  seuraavan vuoden Plymouth Furyä rullaa liukuhihnalta  ja eräs punavalkoinen yksilö osoittautuu pahaksi masiinaksi pahoinpideltyään erään työntekijän sormet ja murhattua toisen.

21 vuotta myöhemmin koulukiusattu nörtti Arnie Cunningham ostaa edellämainitun  Christineksi nimetyn auton entisen omistajan, vanhempien ja  bestiksen  vastalauseista huolimatta.

Pian koulukiusatusta nörtistä sulkeutuu  viileä veikko, joka onnistuu pokaamaan koulun suosituimman gimman bestiksensä nenä edestä, mutta Christine onkin mustasukkaista sorttia ja yrittää tappaa gimman kesken treffien.

Sitten Arnien kiusaajat romuttavat Christinen, mutta Christine korjaa itsensä ja päättää kostaa kaikille, jotka uhkaavat  tulla hänen ja Arnien väliin.

Tämä on harvoja elokuvia Carpenterin filmiografiassa, jonka käsikirjoituksesta hän ei ole itse vastannut ja en ole  kirjaa lukenut, joten vähän vaikea sanoa kuinka uskollinen tämä on kirjalle, mutta kyllä tämä oli jälleen kerran yksi loistava ja jännittävä leffa puusepältä ja krediittiä myöskin edelleenkin hienoista tehosteista, joissa Christine korjaa itsensä ja olenkin aina miettinyt, että mitenköhän  nuo kohtaukset on mahdettu tehdä, sillä CGI-efektejä käytettiin vielä kasarileffoissa hyvin säästeliäästi toisin kuin nykyään, jossa lähes joka leffa täyttä CGIitä alusta loppuun.

Joka tapauksessa Christine on autoaiheisten leffojen aatelia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Voittamaton ykkönen(1980)

 Alkuperäinen  nimi: Big Red One

Ohjaus & käsikirjoitus: Samuel Fuller

Pääosissa: Lee Marvin, Mark Hamill, Robert Carradine, Bobby Di Cicco, Kelly Ward,  Perry Lang, Siegfried Rauch, Stephane  Audran, Marthe Villalonga  Matteo Zoffoli

Nyt arvostelussa legendaarisen ja rikollisen  aliarvostetun Fullerin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva jermuleffojen klassikko.

Leffassa seurataan USAn armeijan 1. Jalkaväkidivisioonan ( Big Red One) edesottamuksia toisen maailmansodan melskeissä  Pohjois-Afrikasta Länsi-Saksassa.

Koska Fuller ei ollut uransa aikana kovinkaan suosittu Hollywoodissa, studiot sekaantuivat liikaa hänen elokuviinsa ja siitä syystä Big Red One on lievästi sekava, koska hahmoja ja heidän taustoja   ei valaista tarkemmin ja monet sotaosuudet  jäävät  tyngiksi, esimerkkinä mainittakoon Normandian maihinnousua  kuvaava osuus, jossa  muutama jermu häärii rannalla ja taustalla näkyvää  maihinnousualusta   lukuunottamatta rantavedet  ja horisontti kumisevat tyhjyyttään, joten olisi luullut, että 4 miljoonan budjetilla olisi  irronnut enemmän  jermuja ja muuta tilpehööriä rannalle, joten edellä mainittu kohtaus ei tee oikeutta historia suurimmalle maihinnousulle ja   näin räikeää tuotantokuluissa säästämistä en ole  nähnyt   pahimmissa b-luokan productioissa.

Joka tapauksessa Big Red One on hyvinkin tyypillinen jermuleffa, jossa jenkkipropaganda haiskahtaa  ja kaikki kansalaisuudet  puhuvat jälleen kerran englantia hauskalla aksentilla, koska jenkit eivät vieläkään jaksa lukea tekstityksiä ja  kliseiden lisäksi tämä on harvoja WW2-leffoja, joissa sodan kauhut tuodaan esille, mutta missään vaiheissa leffa ei mässäile väkivallalla.

Arvostelu on kirjoitettu 160 minuuttisen pidennetyn version pohjalta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️