Murha, Murha, Päästäkää etsivät irti!(1976)

 Alkuperäinen nimi: Murder by Death

Ohjaaja: Robert Moore

Käsikirjoitus: Neil Simon

Pääosissa: Truman Capote, Peter Falk, Peter Sellers, David Niven, Alec Guinness,  James Coco, James Cromwell, Richard Narita,  Maggie Smith, Eileen Brennan, Elsa Lanchester, Estelle Winwood, Nancy Walker

Nyt arvostelussa kesän toinen  70-luvun Whodunnit-leffa, joka niin ikään tuli nähtyä Arkistonesittämän ja 35MM-filmiltä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Hämärä miljonääri Lionel Twain( Capote ainoassa roolissaan) on päättynyt kutsua 5 maailman parasta etsivää kartanolle  ja tarjoaa yhdelle heistä miljoonan, joka onnistuu selvittämään murhan yhden yön aikana.

Etsivät Sam Diamond, Sidney Wang,  Milo Perrier,  Jessica Marbles ja Dick  Charleston saapuvat kartanolle  mukanaan  sihteerit, adoptoidut pojat, saföörit, hoidokit ja vaimot ja koirat ja kellon lyödessä keskiyötä sekä illan isäntä ja hovimestari ovat vainaa, piika kadonnut ja ja etsivät seurueineen lukittuna kartanoon aamuun asti, joten kuka ompi syyllinen ja kuka saakaan miljoonan puhtaana käteen?

Elikkä hyvinkin tyypillistä ja klassista  murhamysteeriä taas vaihteeksi, mutta tällä kertaa  humoristisissa puitteissa, sillä etsivät ovat parodioita oikeista dekkarikirjallisuudeen etsivistä ja meno on muutenkin paikoittain äänen naurettavan dialogin takia, joka on  legendaarisen Neil Simonin kynästä lähtöisin

Hahmoista jäivät parhaiten jäivät mieleen Sam Spadea parodioiva Falkin esittämä Sam Diamond ja Cocon esittämä Hercule Poirot:ia parodioiva Milo Perrier ja etsivien seurueesta jäi parhaiten mieleen Milon safööri,  Marcel, jota legendaarinen James Cromwell uransa 1.elokuvassaan tulkitsi.

Murder by Death tarjoaa keskivertoa paremman klassisen ja tyypillisen Whodunnit-tarinan kovalla castingillä ja paikoittain ääneen naurettavalla dialogilla varustettuna ja eipä tämmöistä(kään) saisi enää nykyään tehdä, kun Peter Sellers esiintyi tässä kiinalaisena ja suurin osa Falkin vitseistä saattaa kirvoittaa negatiivista palautetta   6 kirjaimen ja +-merkin yhteisöltä, mutta onneksi on  fyysiset tallenteet, striimaus ja  yhden salin teatterit, joissa voi nauttia  1900-luvun  ja tämän vuosituhannen alkupuolen ”pahamaineisesta” huumorista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Oppenheimer(2023)

 Ohjaaja: Christopher Nolan

Käsikirjoitus: Christopher Nolan(Martin J. Sherwinin  & Kai Birdin kirjan American Prometheus pohjalta)

Pääosissa: Cillian  Murphy, Robert Downey Jr, Florence Pugh, Emily Blunt, Josh Hartnett, Matt Damon,  Casey Affleck, Kenneth Branagh, Rami Malek,  Jason Clarke, James D’Arcy, James Remar, Tony Goldwyn, David Dasmalchian,  Dane DeHaan, Alden Eherenreich, Matthew Modine, Gustav Skarsgård, Jack Quiad, Scott Grimes,  Alex Wolff,  Tom Conti, Gary Oldman

Nyt arvostelussa kesän spektaakkeli, elikkä 3 tunnin eepos Atomipommin keksijästä, joka jo ennen ensi-iltaa leuhki  otsikoissa elokuvassa nähtävässä  ns ”aidolla” atomipommin räjähdyksellä ja mustavalkoisilla kohtauksilla, joiden kuvaamisessa käytettiin elävän kuvan historiassa ensimmäistä kertaa uutta ja vanhaa tekniikkaa yhdessä , elikkä IMAX:ia ja 65MM-filmiä.

Ja pääsi Oppenheimer myös otsikoihin jo ensi-illan alla, sillä eilinen ensi-ilta osui samaan päivään WB:n Barbie-elokuvan kanssa ja WB puolestaan on tuottanut ja levittänyt Nolanin 9 aiempaa elokuvaa, mutta Oppenheimer on puolestaan Universalin tuottama ja levittämä, koska 3 vuotta sitten WB:n päätös levittää elokuvansa jatkossa samaan aikaan teatterissa ja HBO Max:in puolella katkaisi WB:n ja Nolanin välit.

Joka tapauksessa elokuva kertoo Oppenheimerin  uran kohokohdat, elikkä kohtaamisen Einsteinin kanssa, Atomipommin keksimisen, moraalisen dileman pommin aiheuttaman tuhon ja kärsimyksen takia ja lopulta senaatin  kuulustelut liittyen Oppenheimerin menneisyyteen kommunistisen puolueen jäsenenä.

Vaikka elokuva kesti 3 tuntia, niin siitä huolimatta  olisi tämän voinut tiivistää 2 ja puoleen tuntiin ja päättää leffa Trinity-kokeen onnistumiseen, sillä sen jälkeen nähtävät senaatin kuulustelut ja muu lätinä olisi voitu esittää tekstien valokuvien ja vanhojen uutisklippien muodossa, sillä nuo kohtaukset  venyttivät tarinaa aivan liian pitkäksi ja laittoivat  lopun leffasta junnaamaan paikoillaan ja lopulta tuntui, että kyseessä olisi ollut pidempikin leffa, vaikka normaalisti en tylsisty 3 tunnin leffoja katsoessa ja on pidempiäkin leffoja tullut nähtyä.

Joka tapauksessa Nolanin  tuttuun tyyliin leffa oli visuaalisesti hieno ja hyvin ohjattu ja näytelty, vaikka käsikirjoituksessa olisi ollut hieman tiivistämisen varaa.

Oppenheimer on jälleen taattua Nolania alusta loppuun asti ja sarjassamme niitä leffoja, jotka pitää ehdottomasti kokea valkokankaalta nähtynä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kauhukaapin kummitus(1986)

 Alkuperäinen nimi: Monster in the Closet

Tunnetaan  myös nimellä: Komeromörkö

Ohjaus & Käsikirjoitus: Bob Dahlin

Pääosissa: Donald Grant, Denise DuBarry, Frank Ashmore, Paul Walker, Henry Gibson, Howard Duff, Donald Moffat, Claude Akins, Paul Dooley, Stella Stevens, John Carradine, Kevin Peter Hall

Nyt pitkästä aikaa arvostelussa mm Toxic Avengerin tuottaneen legendaarisen Troma-lafkan tuotantoa, joka poikkea  yllättävän  paljon  lafkan muuhun tuotantoon verrattuna, sillä verta ja muuta törkyillä ei ole ja leffassa on yllättävän nimekäs sivuosa-casting, mm Paul Walker ensimmäisessä elokuvaroolissaan pikkunörttinä, jota äiti kutsuu jostain syystä lempinimellä ”Professori”.

Kokonaisuudessaan leffa menee näin:

Chestnut Hillissä( joka muuten ihan oikea kaupunki Philadelphiassa ja Massachutsettsissa) on tapahtunut 3 murhaa, joissa yhdistävä tekijä on 2 pistojälkeä uhreissa ja myllätty vaatekomero.

Sitten epäilyttävän paljon  jo nimeä ja ulkonäköä myöten Clark Kentin näköinen San Franciscolainen toimittaja Richard Clark joutuu kollegansa Scoopin  kepposen kohteeksi ja päätyy tekemään reportaasia murhista.

Poliisiasemalla Richard  tapaa  ed mainitun ”Professorin” ja hänen äitinsä, Dianen, joka niin ikään on itsekin tiedealalla ja Diane ja hänen epäilyttävän  paljon  Einsteinin näköinen  ja jatkuvasti lämmöllä  ja sopimattomissa tilanteissa nuoruudessaan tapahtunutta sammakoiden leikkelyä muisteleva  kollegansa, Tri. Pennyworth ovat sitä mieltä, että murhien takana on epämääräisen suuri käärme.

Sitten Sheriffi saa hälytyksen taposta naapurustossa  ja vihdoin  ja viimein näemme syyllisen murhien takana, joka onkin    gorillan naamalla  ja Xenomorphmaisella kielellä varustettu kävelevä kakkapökäle, joten mitäköhän leffan tehosteista vastanneet  ovat mahtaneet pössytellä hirviön ulkonäköä miettiessä?

Pökäle  surmaa Sheriffin ja armeija rientää hätiin, johtajana Kenraali Franklin D. Turnbull, joka mielellään

 nimittelee pökälettä äpäräksi ja ei välitä siitä, että kiroilee uutislähetyksessä.

Sitten armeija pääsee pökäleen jälijille, mutta   eipä ole heistäkään  vastusta kauhistuttavalle pökäleelle, joten  kaupunki evakuoidaan ja salaa kaupunkiin jääneet Richard, Diane ja ”Professori” yrittävät pyydystä pökäleen ensin äänen ja sähkön avulla, mutta Richard pudottaa vahingossa  rillinsä ja pökäle pysähtyy tuijottamaan Richardia, koska on mies(oletettuihin) päin heiluvaa sorttia.

Pökäle sieppaa kauhusta  pyörtyneen   Richardin ja lähtee tallustamaan etsimään ”tunnelmallista yksiötä” itselleen ja rakkaalleen.

Sillä välin  Diane jälkikasvuineen keksii, että pökäle ei katoa maisemista, elleivät ihmisetkaikilla leveyspiireillä ja asteilla  pistä vaatekomeroita päreiksi, joten Diane  menee puhumaan asiasta televisioon  ja näemme hulvattoman kohtauksen, jossa menneisyyteen   jämähtänyt japanilainen  mies(oletettu) pistää vaatekomeronsa  päreiksi  samuraimiekalla.

Sitten kauhistuttava pökäle päätyy San Franciscon Transamerica Pyramidille, josta sattumalta  löytyy vapaana oleva ”tunnelmallinen yksiö” mutta yksiö on liian ahdas, joten pökäle kävelee ulos Richardin kanssa ja kuukahtaa siihen paikkaan ja paikalle osunut pappi siteeraa  omin  sanoin King Kongin(1933) klassista viimeistä sitaattia ja uutisankkuri toteaa, että on aika palata normaaliin päiväjärjestykseen ja jälleenrakentaa vaatekomerot uusiksi.

Elikkä kuten tekstistä voi päätellä, kyseessä on katsojasta riippuen joko ”sitä itseään” oleva leffa tai hulvaton Camp-klassikko ja allekirjoittanut kallistuu jälkimmäisen joukon puolelle elikkä muutamalla sanalla tiivistettynä Kauhukaapin kummitus on taas vaihteeksi taattua ”laatua” ala Troma ja  sarjassamme niitä elokuvia, jotka ovat niin huonoja, että  ovat oikeasti hyviä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kuolema astuu laivaan(1973)

 Alkuperäinen nimi: The Last of Sheila

Ohjaaja: Herbert Ross

Käsikirjoitus: Anthony Perkins & Stephen Sondheim

Pääosissa: James Coburn, James Mason, Richard Benjamin, Ian McShane, Raquel Wilch, Dyan Cannon, Joan Hackett, Yvonne Romain

Nyt arvostelussa klassinen Who dunnit-genreä edustuva murhamyrsteeri 50 vuoden  takaa, joka tuli eilen nähtyä 35MM-filmiltä Arkiston esittämänä ja leffan lähtökohdat ovat kieltämättä aika mielenkiinntoiset, sillä käsikirjoituksesta vastasivat paremmin Norman Batesin roolista tunnettu Anthony Perkins ja Broadway-musikaaleista tunnettu säveltäjä Stephen Sondheim ja puvustuksesta vastasi  parhaiten Nännipuku-Batmanit ohjannut Joel Schumacher, joten nyt voidan puhua kovan luokan klassikosta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Elokuvatuottaja Clinton Greenen vaimo saa surmansa yliajon seurauksena ja vuotta myöhemmin Clinton kutsuu ystävänsä mukaan  huvijahdilleen viikon risteilylle Nizzalle ja ohjelmaksi Clinton  on järjestänyt pelejä, jonka päämäränä on  palajastaa ikäviä salaisuuksia vieraista ja selvittää yliajajan henkilöllisyys, sillä Clintonin ystävät Tom, Lee, Phillip, Christine,  Anthony ja Alice olivat paikalla, sinä iltana kun Sheila kuoli ja ilmeisesti joku heistä on syyllinen.

Sitten eräässä pelin osuudessa, joka sijoittuu vanhaan munkkiluostariin, Clinton murhataan ja kaikki 6 alkavat epäilemään toisiaan, sillä kaikille on motiivoi murhalle, koska Clinton tiesi hiedän ikävistä salaisuuksistaan.

Kuolema astuu laivaan on kerrassaan loistava, jännittävä ja viihdyttävä Whodunnit-genren teos, joka on toiminut inspiraationa Rian Johnsonin 4 vuoden takaiselle Knives Outille ja sen viime vuoden julkaistulle jatko-osalle, Glass Onionille.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Pimeä tähti(1974)

 Alkuperäinen nimi: Dark Star

Ohjaaja: John Carpenter

Käsikirjoitus: John Carpenter & Dan O’ Bannon

Pääosissa: Dan  O’Bannon, Nick Castle,  Brian Narelle, Cal Kuniholm, Dre Pahich

Nyt arvostelussa alunperin kouluprojektiksi tarkoitettu, mutta sittemmin Puusepän 1. kokoillan elokuva, joka valmistui vain 60 000 $ budjetilla j a Puusepän ohella Alienin käsikirjoittanut Bannon vastasi myös käsikirjoituksesta näyttelemisen ja editoinin ohella.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Jouku partaradikaaleja ajelehti Dark Star nimisellä aluksella ja räyjäyttävät epävakaita planeettoja, jotka saattavat uhata maan kiertorataa ja ottavat kskyjä vastaan pakastimessa olevalta ruumiilta, joka on aluksen edesmennyt kippari.

Sitten alkaa sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista , kun alukseeen ilmaantuu jostain olio juoksentelemaan ympäriinsä.

Vaikka 60 000 $ budjetti paistaa vahvasti läpi, niin siitä huolimatta leffa onnistui viihdyttämään kaikkessa käppäisyydessään.

Dark Star ei edusta Puusepän ja 70-luvun scifin aatelia, mutta onnistuu silti olemaan vinksahtaneen tarinansa ja käppäisten tehosteidensa ansiosta erinomainen ja mainio startti Puusepän uralle sekö keskivertoa parempi 70-luvun scifistely.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Contraband(1980)

 Alkuperäinen nimi: Luca il contrabbandiere

Tunnetaan myös nimillä: The Napless Connection, Luca The Smuggler

Ohjaus: Lucio Fulci

Käsikirjoitus: Lucio Fulci, Giorgio Mariuzzo,  Gianni De Chiara, Ettore Sanzo, 

Pääosissa: Fabio Testi, Ivana Monti, Marcel Bozzuffi

Nyt arvostelussa pitkästä aikaan Italo-lätistelyn maestroa, elikkä Fulcin Luciota ja tällä kertaa vuorossa herran CV:n ainoaksi  jäänyt Eurocrime-leffa, jossa ei ole  Fulcin Zombi ja Giallo-elokuvien tapaan säästelty lätistelyssä.   

Elikkä veri roiskuu taas näyttävästi  Fabio Frizzin svengaavan soundtrackin säestämänä, kun salakuljettajat selvittelevät välejään.

”Italian Sean Connerynä” tunnettu Fabio Testi veti ihan jees pääroolin, vaikka joku vähän karskimpi ja karismaattisempi ukko, kuten Franco Nero, John Saxon, George Eastman tai Tony Musante olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto päärooliin.

Joka tapauksessa taattua Fulcia taas alusta loppuun asti elikkä paljon lätistelyä ja hyvää musiikkia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Sanaton rakkaus(1986)

 Alkuperäinen nimi: Children of a Lesser God

Ohjaaja: Randa Haines

Käsikirjoitus: Hesper Anderson( Mark Medoffin näytelmän pohjalta)

Pääosissa: William Hurt, Marlee Matlin, Philip Bosco, Piper Laurie

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi: 

Opettaja James Leeds saa pestin New Englandissa sijaitsevasta kuuromykkien koulusta.

Sitten James tapaa Sarah Normanin, täysin mykän  ex-oppilaan ja nykyisen talkkarin, joten James päättää opettaa häntä puhumaan, mutta  opettaminen meneekin romanssin puolelle, jota koulun rehtori ei hyväksy.

Rehtorin argumenteista huolimatta James ja Sarah jatkavat romanssia jne.

Hurt veti tuttuun tyylinsä huippusuorituksen pääosassa ja Matlin myöskin ja Matlinin kirjoissa on  edelleen ennätys nuorimpana nais(oletetun) voittama Pääosa-Oscar.

Sanaton rakkaus on viihdyttävä, liikuttava ja lämminhenkinen kasarin draama, jonka pääpointti on se ettei aina tarvita sanoja rakkaudessa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️