Aivomyrsky(1983)

 Alkuperäinen nimi: Brainstrom

Ohjaaja: Douglas Trumbull 

Käsikirjoitus: Bruce Joel Rubin, Phillip Frank Messina, Robert Stizel

Pääosissa: Christopher Walken, Natalie Wood, Louise Fletcher, Cliff Robertson

Nyt arvostelussa taas yksi lievästi aliarvostettu kasarin scifistely, joka lanseerasi unissa seikkailun ja näin ollen tämä onkin toiminut inspiraationa Dreamscapesta Inceptoniin ja tämän ohjasi  useiden   scifi-klassikoiden tehosteista vastannut ja  Kesäkuussa arvostelemani Hiljaisen paon ohjannut Douglas Trumbull.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Tutkijatrio( Walken, Wood & Fletcher) tekevät vuosisadan keksinnön: Nauhurin, jolla voi tallentaa ihmisaivojen impulsseja ja tarvittaessa kelata niitä edestakaisin.

Eipä aikaankaan, kun valtio kiinnostuu nauhurista, mutta tutkijatrio ei halua antaa keksintöään sotateollisuudeen käyttöön.

Sitten luvassa on jonkinsortin  äksöniä, pakollinen romanssi, aikaansa edellä olleita efektejä ja legendaarisen James Hornerin eeppistä soundtrackiä.

Walken vetää mainion roolin pääroolissa ja samaten Wood, jonka viimeiseksi rooliksi tämä jäi, sillä kuvaukset ajoittuivat samaan aikaan vielä nykyäänkin  auki olevan  kolmen W:n venemysteerin kanssa, mutta synkästä tragediasta kulisseissa huolimatta elokuvan yleisilme pysyy kevyenä scifi-huttuna.

Samana vuonna julkaistun toisen Walken-leffan(Dead Zone)  varjoon jäänyt Aivomyrsky tarjoaa keskivertoa paremman ja viihdyttävän kasarin scifistelyn.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

 

Salainen siirto(1984)

 Alkuperäinen nimi: Dreamscape

Ohjaus: Joseph Ruben 

Käsikirjoitus: Joseph Ruben, Chuck Russell, David Loughery

Pääosissa: Dennis Quaid, Kate Capshaw, Max Von Sydow, Christopher Plummer, Eddie Albert, David Patrick Kelly, Chris Mulkey, Peter Jason

38 vuotta sitten seikkailltiin  unissa  urakalla, sillä tuolloin julkaistiin peräti 2 aiheeseen liittyvää leffaa, Slasher-klassikko Painajainen Elm Streetillä sekä vähemmän tunnettu, nyt arvostelussa oleva Dreamscape, joka ilmestyi 3 kuukautta  ennen Elm Streetiä, joten lieneekö Wes Craven ottanut mallia myös tästä ja 2010-luvun parhaimpiin elokuviin lukeutuva Inception  sekä Don Rosan Roope-tarina Unelmoiden läpi elämän ovat myös ottaneet Dreamscapesta, kuten toissavuonna tuli asiaa pohdittua Tenet-arvostelun yhteydessä, mutta nyt kuitenkin asiaan:

Alex-niminen nuori juippi omaa telepaattisia kykyjä ja eipä aikaankaan, kun valtio värvää hänet ottamaan osaan huippusalaiseen projektiin, jossa seikkailaan ihmisten unissa, tarkoituksena hävittää painajaiset  lopullisesti.

Ja eipä aikaankaan taas vaihteeksi, kun Alex päätyy presidentin uniin, joissa kuvasto on  häiritsevän paljon sienipilviin keskittyvää , mutta  kyse onkin lähitulevaisuudesta ja eipä aikaankaan (taas) kun Alex on pulassa, tappajat kintereillään ja kuvioihin väkisin vedetty pakollinen Nais(oletettu) mukanaan.

Mielenkiintoisesta tarinasta huolimatta  tämä ei yllä Elm Streetin ja Inceptonin tasolla, mutta onnistuu silti tarjoamaan viihdyttävän ja keskivertoa paremman  kasarin scifistelyn täynnä lystikkäitä ajan puremia tehosteita ja tätä katsoessa tuli pohdittua, että onko Joe Dante myöskin nähnyt tämän ja roolittanut Quaidin tämän perusteella Innerspaceen, joka ilmestyi 3 vuotta tämän jälkeen ja samalla voisi päätellä, että tämä on toiminut Quaidille kenraaliharjoituksena  Innerspacen pääosaa varten tai sitten Innerspace on henkinen seuraaja Dreamscapelle, mene ja tiedä, mutta tämmöisen johtopäätöksen allekirjoittanut on vetänyt.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Flux Gourmet(2022)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Peter Strickland

Pääosissa: Asa Butterfield, Ariane Labed, Fatma Mohamed, Richard Bremmer, Leo Bill, Gwendoline Christie Makis Papadimitriou

Nyt arvostelussa Peter Stricklandin  5. kokoillan elokuva. Sitten asiaan:

Jälleen kerran olla 70-lukua muistuttavassa määrittelemättömässä ajassa, jossa sekalainen seurue on kokoontunut  maaseudulla sijaitsevaan  kartanoon ”äänikokkaamaan” elikkä tekemään äänillä ruoalla, kuten Stricklandin  elokuvassa Berberian Sound Studiossa(2012)  puukotettiin kaalia ääniefektejä varten, niin tässä puolestaan homma on vedetty paljon pidemmälle.

Lopulta äänikokkailu riistäytyy käsistä ryhmän sisäisten ristiriitojen ja  kasvissyöjien muodostaman aktivistiryhmän jatkuvien mielenilmausten takia.

FG on jälleen kerran tyylikästä ja äärimmäisen outoa taide-elokuvaa ala Peter Strickland ja yksi tämän vuoden parhaimpia elokuvia ja komea kattauksen(tirsk) kruunaa lopputekstien taustalla soiva Gene Pitneyn klassikko Backstage, joka on nokkela viittaus leffaan, sillä Backstage- kyltti vilahtaa useaan otteeseen leffan aikana.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Fitzcarraldo(1982)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: Werner Herzog

Pääosissa: Klaus Kinski, Claudia Cardinale, José Lewgoy 

Nyt arvostelussa järjestyksessä 4. Herzog/Kinski-leffa perustuen hyvin löyhästi kumiparoni(tirsk) Carlos Fitzcarraldin tarinaan. Sitten asiaan:

Joskus 1900-luvun alkupuolella Perussa Irlantilainen oopperafani   Brian Sweeny Fitzgerald, joka paikallisten keskuudessa tunnetaan Fitzcarraldona vaikeaselkoisen sukunimensä takia, kerkeää juuri ja juuri 2 päivää kestäneen venematkan jälkeen  näkemään loppuhuipennuksen Caruson oopperasta ja koska oopperaa ei ole lähempänä, päättää Fitzgerald rakentaa sellaisen keskelle viidakkoa, joka puolestaan vaati höyrylaivan hinaamista vuoren yli.

Tarinan ja pituutensa osalta tämä oli eeppisin Herzog/Kinski-leffa ja myös haastavin Herzogille, sillä kiivasluontoisen Klausin sekoilujen ohella, laivan hinaaminen osoittautui yllättävän haastavaksi, alunperin pääosassa piti olla Jason Robards, joka kuitenkin sairastui kesken kuvausten ja kuvausten päätyttyä, paikallinen Machiguenga-heimon päälikkö, jonka kylän asukkaat olivat olleet avustamassa leffan teossa kysyivät Herzogilta, että haluaisiko  hän kyläläisten päästävän Klausin päiviltä, johon onneksi Herzog  vastasi kielteisesti.

Klaus veti jälleen kovaa settiä pääosassa ja hyvin vaikeaa olisi ollut kuvitella Robardsia tähän, vaikka legendaarinen näyttelijä hänkin oli ja niin ikään Huuliharppukostajassa esiintynyt Claudia vetää myöskin hyvän sivuosan Fitzgeraldin Molly-vaimona, vaikka rooli jäikin harmittavan pieneksi leffan keskittyessä enemmän laivan hinaamiseen, joka vielä 40 vuotta myöhemmin leffan ilmestymisen jälkeen näyttää upealta ja nykyään vastaava tempaus toteutettaisiin CGI:n voimin, sillä joku herkkähipäinen pikkumielinen sielu saattaisi pahoittaa mielensä, jos nykyään laivaa hinattaisiin leffassa ihmisvoimin. 

Koska leffa sijoittuu viidakkoon, niin luvassa paljon kauniita maisemaotoksia, joita kelpaisi ripusta seinille ja Herzogin hoviyhtye( Woyzeckiä lukuun ottamatta) Popol Vuhin soundtrack luo jälleen kerran kuvin tunnelmaa.

Nosferatun jälkeen 2. paras Herzog/Kinski-leffa, joka tulee ehdottomasti kokea isolta kankaalta, kuten allekirjoittanut teki niin eilen Orionissa, jossa tunnelmaa latistivat ikävä kyllä naureskelevat hipsterit, jotka eivät näköjään ymmärtäneet mitään taide-elokuvan päälle, kun luulivat tätä ilmeisesti komediaksi.

Nyt kun olen nähnyt kaikki 5 Herzog/Kinski-leffa, joten nyt on aika rankata ne paremmuusjärjestykseen:

1. Nosferatu

2. Fitzcarraldo

3. Aguirre

4. Cobra Verde

5. Woyzeck

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️