Scanners-Tappava ajatus(1981)

 Ohjaus & käsikirjoitus: David Cronenberg

Pääosissa: Stephen Lack, Michael Ironside, Patrick McGoohan, Jennifer O Neill, Lawrence Dane, Robert Silverman

Nyt arvostelussa Cronenbergin yksi tunnetuimpia leffoja ja nyt itse asiaan:

1950-luvulla raskaana oleville naisille annettiin lääkettä nimeltä Ephmerol, jonka sivuvaikutukset näkyvät vuosia myöhemmin, kun Kandassa asuu 237 ns ”Scanneria” eli  telepaattisia kykyjä omaavia ihmisiä, joista suurimmalla osalla on pahat mielessä ja pieni vähemmistö, kuten leffan sankari  Cameron Vale(Stephen Lack) eivät ole tietoisia  piilevistä kyvyistään.

Leffa lähtee käyntiin, kun Cameron viettää aikaa ostarin pikaruokaravintolassa ja kärsii päänsärystä ja äänistä päässä, jotka eivät liity krapulaan, eikä tilannetta helpota se, että viereisessä pöydässä istuvat mummot haukkuvat Cameronia , joten hän  päättää antaa toiselle mummolle opetuksen ja laittaa mummon ketoon telepaattisilla kyvyillään, mikä puolestaan johtaa takaa-ajoon pitkin ostaria ja lopulta valkotakit korjaavat sankarimme parempaan talteen.

Sillä  välin toisaalla järjestään  suoraan Tintti ja 7 kristallipallo(1948)a ja Argenton Verenpunaisesta kauhusta(1975) repäisty parapsygologian konferenssi, joka päättyy erään osaan ottajan kupollin räjähtämiseen(kirjaimellisesti)

Sillä välin sankarimme herää epämääräisestä laitoksesta, jota pyörittää Scannereihin erikoistunut tohtori Paul Ruth(McGoohan) kertoo sankarillemme Scannereista, jonka jälkeen Cameron  ja muutama muu hyvä Scanneri lähtevät taistoon Pahojen Scannerien jengin johtajaa Daryl Revokia(Michael  Ironside) 

Vaikka perusasetelma muistuttaakin aika paljon Marvelin X-Meniä, niin siitä huolimatta Cronenberg ei ole onneksi lähtenyt plagioimaan, vaan on ottanut tarinasnsa tutun perusasetelman ja viennyt sen huomattavasti verisempään suuntaan, joten ihmettelen, miksi Cronenberg ei ole kirjoittanut yhtään X-Men sarjakuvaa, sillä niissä  on käsitelty Body Horror-teemaa  kevyemmin 3 vuotta, ennen kuin Cronenberg aloitti uransa tekemällä lyhytelokuvia ja olisi erittäin mielenkiintoista nähdä Cronenbergin kirjoittama X-Men sarjakuva, sillä Cronenberg on ollut yhteyksissä DC Comicsiin, sillä hänelle tarjottiin Batmaniä(1989 ohjattavaksi ja Cronenbergin hieman tuoreempaa ja erilaista filmiografiaa puolestaan edustaa   A History of Violence(2005) perustuu  DC:een Vertigon kustantamaan, John Wagner & Vince Locken saman nimiseen  sarjakuvaan, joka on julkaistu suomeksi nimellä Väkivaltainen tausta.

Joka tapauksessa Scanners on jälleen kerran taattua Cronenbergiä alusta loppuun asti ja vielä krediittiä alussa nähtävälle kupollin räjähdykselle, joka on hieno esimerkki siiitä, että halvalla budjetilla ja luovuudella saa aikaan näyttäviä erikoistehosteita.

Arvosana🤯🤯🤯🤯🤯

Viimeinen suuri seikkailija(1984)

 Alkuperäinen nimi: The Last Starfighter

Ohjaaja: Nick Castle

Käsikirjoitus: Jonathan R. Betuel

Pääosissa: Lance Guest, Robert Preston, Dan O’ Herlihy  Norman Snow, Whil Wheaton, Catherine Mary Stewart.

Nyt arvostelussa lievästi aliarvostettu kasari-scifistely, joka yhdessä Tronin(1982) ja War Gamesin(1983) oli CGI-tehosteiden käytön valkokankaalla edelläkävijä.

Parhaiten Halloweenin Michael Myersina tunnetun Nick Castlen ohjaama avaruusooppera kertoo asuntovaunualueella asuvasta Alexista(Guest) joka fixailee karavaanarien viihde-elektroniikkaa ja pelittää vapaa-aikanaan Starfighter-kolikkopeliä, kunnes eräänä iltana hän pelittää pelin läpi ja vieläpä huippupistein, jota kaikki asuntovaunualueen asukkaat tulevat ihmettelemään.

Sitten paljastuukin, että peli olikin todellisuudessa  kasarin avaruusvoimien(Nytpä sitten selvisi, mistä Trump mahtoi saada idean tosielämän avaruusvoimien perustamiseen) värväysoperaatio ja niin Alex  joutuu osaksi planeettojen välistä taistelua kaverinaan Ihmenelosten Möykyn, Dinosauruksen  ja pääsiäismunan risteykseltä näyttävä Grig(Dan O’Herhily)

37 vuotta vanhaksi elokuvaksi CGI-tehosteet näyttävät edelleenkin tyylikkäiltä ja CGI-tehosteiden käytön edelläkäymisen  lisäksi tämä oli eka Scifistely, jossa avaruuden maisemia ja muuta tilpehööriä ei ollut väännetty perinteisten pienoismallien avulla ja krediittiä myöskin Craig Safanin eeppisestä soundtrackistä, joka kuullosti allekirjoittaneen korvaan hyvin paljon John Williamsin ja Jerry Goldsmithin sävelkyksiltä.

Viimeinen suuri seikkailija on jälleen kerran yksi lievästi aliarvostettu, kerrassaan  loistava ja viihdyttävä kasari-scifistely.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Kasvot kuvaruudussa(1976)

 Alkuperäinen nimi: Network

Ohjaaja: Sidney Lumet

Käsikirjoitus: Paddy Chayefsky

Pääosissa: Peter Finch, William Holden, Faye Dunaway, Robert Duvall,  Ned Beatty, Lane Smith, Conchata Ferrell, Beatrice Straight, William Prince, Lance Henriksen 

Nyt arvostelussa mestariohjaaja Sidney Lumetin( Serpico, Hikinen iltapäivä jne...) ja Paddy Chayefskyn kirjoittama edelleen ajankohtainen satiiri  mediasta ja  sen aiheuttamien lieveilmiöiden vaikutuksista katsojista aina tv-studioiden johtoportaaseen  asti. Network on myös historiallisesti merkittävä elokuva, 

koska se oli ensimmäinen elokuva, joka palkittiin 32 vuotta ennen Yön ritaria postuumi-Oscarilla, mutta, 

samana vuonna olisi jaettu myös sama palkinto parhaasta musiikista, josta Bernard Herrmann oli ehdolla musiikistaan suosikkielokuvaani Taksikuski. 

Löyhästi tosielämän uutisankkuri Christine Chubbuckin(1944-74) tapauksesta inspiraation saanut Network kertoo 25 vuotta uutisankkurina Howard Bealestä(Finch) jota uhkaa irtisanominen huonojen katsojalukujen tähden. Myöhemmin  eräässä uutislähetyksessä  Beale sanoo  suoran mielipiteensä johtoportaasta ja uhkailee päättää päivänsä suorassa lähetyksessä.

Johtoporras  reagoi Bealen tempaukseen ensin hyvin nihkeästi, mutta katsoja lukujen noustua huimasti ja kanavan ohjelmistosta vastaava   Diana Christensen(Dunaway) näkee  potentiaalia masentuneessa uutisankkurissa katsojalukujen nostamiseksi  entuudestaan ja niin Beale jatkaa riehumistaan parhaaseen katseluaikaan omassa nimikko show’ssa  jakaen mielipiteitä laidasta laitaan ja saman aikaan Diana aloitta salaromanssin kanavan ukkomies pomon Max Schumacherin(Holden) kanssa.

Peter Finch veti kyllä aika huikean roolin pääosassa ja Holden, Dunaway ja muut komppasivat hyvin taustalla sivurooleissa

Network on ytimekäs, viihdyttävä ja edelleen ajankohtainen satiiri median aiheuttamista  lieveilmiöistä ja niiden vaikutuksista yksilötasolla ja samalla tässä oli moraalinen opetus siitä, miten media käyttää hyväkseen heikommassa asemassa olevia ja että ahneella on skeidainen loppu.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Tappava siunaus(1981)

 Alkuperäinen nimi: Deadly Blessing

Tunnetaan myös nimellä: Kosto rajan taka

Ohjaaja: Wes Craven 

Käsikirjoitus:  Glen M. Benest, Matthew Barr & Wes Craven

Pääosissa: Maren Jensen, Susan Buckner, Sharon Stone, Ernest Borgnine, Michael Berryman, Douglas Barr

Nyt arvostelussa pitkästä aikaa legendaarisen Wes Cravenin(1939-2015)  ohjaama maaseudulle sijoittuva kauhuilu, joka yhdistelee värikkäästi jos jonkinlaista  elementtiä Slasheristä Gialloon ympättynä maaseudulla  tapahtuvaan lahkokiihkoiluun, josta vastaavat tällä kertaa epäilyttävän paljon hattuja ja partoja myöten amisheja muistuttavat,  raudan Eurooppaan tuoneet  Heettiläiset.

Tarina keskittyy Heettiläisten hoodeilla asuvasta avioparista Jim & Martha, joista Jim on kuulunut ennen Heettiläiset ja näin  ollen joutunut yhteisön vihat niskaansa avioiduttuaan lahkoon kuulumattoman Marthan kanssa.

Sitten Jim kuolee hämärässä ”traktorionnettomuudessa”, joten leskeksi jäänyt Martha kutsuu ystävänsä Laman ja Vickyn luokseen turvaksi, sillä pian alkaa tapahtumaan lisää outoja ”kuolemia” ja muuta outoilua.

Craven on onnistunut jälleen kerran luomaan tyylikästä ja oikeasti jännittävää kauhuilua, ja jälleen kerran maaseutu tapahtumapaikkana ja sielä tapahtuva lahkokiihkoilu luo mainiot puitteet  kauhuleffalle, kuten myöskin James Hornerin maalaileva soundtrack.

Kuten saattaa arvata saattaa, näyttely on kauhuleffoille tyypillistä  kirkumista, ainakin  Jensen-Stone-Buckner-trion osalta, mutta onneksi  legendaarinen  Ernest Borgnine veti  hyvän roolin lahkojohtaja Isaiahin ( aika yleinen etunimi lahkojohtajilla) ja  Cravenin mestariteoksesta Yön silmät(1977) ja sen jatko-osasta tuttu Michael Berryman komppasi hyvin taustalla.

Tappava siunaus on rikollisen aliarvostettu   elokuva Cravenin filmiografiassa, sillä kyseesä on tunnelmallinen ja oikeasti jännittävä  kasarikauhuilu.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Snake Eyes(1998)

 Ohjaaja: Brian De Palma

Käsikirjoitus: Brian De Palma & David Koepp

Pääosissa: Nicolas Cage, Gary Sinise, Carla Gugino, John Heard, Kevin Dunn, Luis Guzman, Stan Shaw, Mike Starr, Michael Rispoli

Nyt arvostelussa Cagen 57- vuotissynttärien kunniaksi arvostelussa legendaarisen Brian De Palman ohjaama salaliitto trilleri, joka ei yllä   samalle tasolle ohjaajan mestariteoksen, allekirjoittaneen suosikkeihin kuuluvan Blow Outin(1981) kanssa, mutta onnistuu silti tarjoamaan  ihan mielenkiintoisen tarinan ja ohjaajan tavaramerkit elikkä hienon kamera-ajon ja jaetun ruudun tarinallisena tehokeinona, ja siihen tämän leffan hienoudet jäävätkin.

Jäljelle jääneessä tarinassa Atlantic City on hirmumyrskyn kourissa ja eräällä kasinolla käydään nyrkkeilyottelu, jossa panoksena on raskaansarjan mestaruuden vyö.

Eeppinen urheilujuhla kerää kasinolle, jos jonkinlaista  väkeä, joihin lukeutuvat mm arveluttava poliisi Rick Santoro(Cage) Santoron vanha kaveri Kevin Dunne(Sinise) ja wannabe-blondi Julia Costello(Gugino)

Ottelua on myös seuraamassa myös yksi A-luokan vieras, nimittäin itse puolutusministeri, jonka vierailua Dunne on turvaamassa, mutta sitten puolustusministeri saa surmansa sniperin toimesta, seuraa yleinen paniikki, Julia pudottaa blondin peruukin ja arveluttavana poliisina tunnettu Rick päättä tehdä  päivän hyvän työn selvittää kuka ampui puolustusministerin ja miten näin pääsi käymään, vaikka Dunne oli vastaamassa  vierailun turvallisuudesta?

Kuten alussa totesin, tämä ei ole Palman parhaimpia leffoja, koska mitä ilmeisemmin tämä on siltä kaudelta, jolloin Palma päätyi tekemään kaupallisempia leffoja, jonka huipennuksena nähtiin Palmalle epätyyypillistä täyttä CGI-huttua oleva Operaatio Mars(2000) ja sen jälkeen Palman ainoa hyvä elokuva on ollut James Ellroy-filmatisointi Black Dahlia(2006)

Snake Eyes on keskiverto Palma-leffa, joka sentään tarjoaa alussa mainittujen ohjaajan tavaramerkkien lisäksi kelpo roolisuorituksen Cagelta ja pari yllättävää twistiä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Kuoleman mannekiinit(1979)

 Alkuperäinen nimi: Tourist Trap

Ohjaaja: David Schmoeller

Käsikirjoitus: David Schmoeller & J. Larry Carroll

Pääosissa: Tanya Roberts, Chuck Connors, Jocelyn Jones,  Jon Van Ness, Robin Sherwood, Keith McDermott, Shailar Coby,  Dawn Jeffory

Nyt arvostelussa eilen edesmenneen Bond-tyttö Tanya Robertsin muistoa kunnioittaen vähemmän tunnettu Slasher-leffa, joka samalla toimii nukke-aiheisten kauhuleffojen pioneeriteoksena.

Becky(Roberts) ja muutama muu”teini”( siis kuinka vaikea on  ollut 70-80-luvuilla jenkeistä löytää oikeita teinejä -Slasher-leffoja tähdittämään)  ovat road tripillä ja auto sanoo itsensä  irti keskellä metsää, joten matka jatkuu apostolinkyydillä ja sitten ”nuoriso” tapaa herra  Slausenin(Connors) joka tarjoaa yösijaa omistamastaan vahanukkeja esittelevästä museosta, jonka näyttelyesineet ovat epäilyttävän realistisen näköisiä ja pian alkavat nuorisolaisten rivit harvenemaan salaperäisen naamiomiehen  hiippailessa museossa.

Kuten alussa totesin, tämä oli yksi ensimmäisiä nukke-aiheisia kauhuleffoja Sir Anthony Hopkinsin tähdittämän Magic(1978) ohella ja seuraavilla  vuosikymmenillä seurasivat Maniac(1980) Poltergeist(1982) Dolls(1987)  Child’play(1988) jatko-osineen+remake(2019) Puppet Master(1989) jatko-osineen ja hieman tuoreempaa osastoa edustavat  James Wanin Dead Silence(2007)  ja Kirottu-franchise(2013-20??)

Vaikka Tourist Trapin näyttelijän työskentely on aika tyypillistä Slasher-genrelle, löytyy leffasta tunnelmaa ja jännitystä senkin edestä ja Brian De Palman hovisäveltäjä Pino Donaggion  musiikit luovat kuviin tunnelmaa jälleen kerran.

Tourist Trap on lievästi aliarvostettu, mutta silti tunnelmallinen ja ja jännitävä Slasher-leffaa, joka toimi samalla nukke-aiheisten kauhuleffojen  pioneeriteoksena.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Vainotut(1975)

 Alkuperäinen nimi: I quattro dell’apocalisse

Tunnetaan myös nimillä: Four of the Apocalypse, Chaco-teloittaja

Ohjaaja: Lucio Fulci

Käsikirjoitus: Ennio De Concini & Bret Harte

Pääosissa: Fabio Testi, Michael J. Pollard, Lynne Frederick, Harry Baird, Tomas Milian

Nyt arvostelussa vuoden 2021 1. arvosteluna legendaarisen Lucio Fulcin  esimerkki spagettilänkkäristä, joita hän tämän lisäksi ohjasi urallaan 3, mutta siitä huolimatta tämän tunnisti jo heti alussa Fulcin leffaksi, vaikkei tämä ei ollutkaan niin gorepitoinen, kuin viime vuonna arvostelemani herran zombie-leffat, mutta sen sijaan Vainotut tarjoaa sen sijaan tunnelmaa ja mystistä menoa vaikka muille jakaa.

Leffa siis kertoo tittelinsä mukaisesti 4 tuomiopäivän tyypistä, jotka pakenevat kaupungista samaan aikaan, kun saluunassa tapahtuu epäilyttävän paljon Texarkanan murhista(1946) vastuussa olleen Phantom Killerin naamiota muistuttavan tyynyliinaan  pukeutuneiden miesten suorittama ammuskelua. 

Tuomiopäivän nelikko johon kuuluvat uhkapeluri, puliukko, iloluontoinen nainen ja vähemmän svengaava funkveli, joka näkee ja aistii kuolemaa ympärillään elikkä varsin iloisen seurueen vaellusta  erämaassa saamme seurata.

Erämaassa tuomiopäivän nelikko tapaa Chaco nimisen tyypin, joka liittyy nelikon seuraan, mutta mies paljastuukin villin lännen Charles Mansoniksi ja nelikon  matka saa kirjaimellisesti apokalyptistisiä piirteitä.

Kuten alussa totesin, vaikka Fulci muistetaan runsaasti lätistelyä  sisältävistä   zombie  ja giallo-leffoista, Vainotut tarjoaa hillitysti lätistelyä, mutta sitäkin enemmän  Sergio Salvatin upeaa kameratyöskentelyä ja  mystistä tunnelmaa, jota vielä tehostaa Fulcin vakiosäveltäjän Fabio Frizzin Vince Temperan,   Franco Bixion ja Cook & Benjamin Frankiln groupin  Pink Floyd-henkinen soundtrack, josta parhaiten jäi mieleen biisi Movin On, joka loi kuviin tunnelmaa ja jäi soiman päähän vielä leffan loputtua.

Vainotut on visuaalisesti hieno, tunnelmallinen ja mystinen spagu, joka on hyvä esimerkki siitä, että Fulci handlasi myös länkkärit ja vielä näinkin tyylikkäin lopputuloksin.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️