City of the Living Dead(1980)

 Alkuperäinen nimi: Paura nella citta dei morti viventi

Ohjaaja: Lucio Fulci

Käsikirjoitus: Lucio Fulci & Dardano Sacchetti

Pääosissa: Christopher George,  Catriona Maccoll,   Carlo De Mejo, Lucio Fulci, Michele Soavi, Perry Pirkanen, Robert Sampson

Fulcia pukkaa jälleen Kulinaristin saitille. Tällä kertaa arvostellussa H.P. Lovecraftin  innoittamaa zombeilua siis.

Tarina lähtee käyntiin Dunwich nimisen pikkukaupungin hautausmaalta, jossa paikallinen  pappi päättää päivänsä  vetämällä itsensä narun jatkoksi, minkä seurauksena vainajat lähtevät vaeltamaan ja rekrytoimaan eläviä mukaan vaellukselle.

Samaan aikaan New Yorkissa tapahtuvassa meediosessiossa osallisena oleva Mary Woodhouse (Maccoll) näkee papin päivänpäättäjäiset ja vainajien vaelluksen, mikä osoittautuukin, niin rajuksi visioksi, että hänkin päättää päivänsä, mutta joutuukin elävältä haudatuksi hälläväliä-asenteella  töihinsä suhtautuvien haudankaivajien toimesta, mutta onneksi reportteri  Peter Bell ( Christopher George) sattuu paikalle ja kaivaa Maryn ylös.

Sitten Mary ja Peter lähtevän Dunwichin  pysäyttämään radikaalipapin metkut ja vainajien vaelluksen, mutta heillä on vain muutama päivä aikaan, sillä  heidän on hoidettava keissi halloweeniin menessä tai muuten vainajat jäävät  roikkumaan pysyvästi nurkille.

City of the Living Dead on jälleen kerran taattua Fulcia alusta loppuun, mutta, lievästi sekava käsikirjoitus, mystisesti joka paikkaan ilmestyvät zombiet ja tönkkö loppu  olivat tämän leffan miinukset, mutta synkkä tunnelma, Gino De Rossin hulppeat splätteröinit ja Fabio Frizzin soundtrack olivat sentään jälleen kohdillaan.

Jälleen kerran erittäin mainiota zombeilua ala Fulci.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Heavy Metal 2000 (2000)

Tunnetaan myös nimellä:  Heavy Metal F.A.K.K  2

Ohjaus: Michael Coldewey & Michel Lemire

Käsikirjoitus: Robert P Cabeen &  Carl Macek

Pääosissa: Michael Ironside, Billy Idol, Julie Strain Eastman

Nyt arvostelussa legendaarisen aikuisten animaatioleffan rahastuksen merkeissä väännetty jatko-osa, jossa nähdään 6 episodin sijasta yksi pidempi tarina, joka puolestaan pohjautuu Turtlesien toisen luojan Kevin Eastmanin  osittain kirjoittamaan ja kuvittamaan sarjakuvaan The Melting Pot

Juoni lyhyesti ja ytimekkästi: Jossain epämääräisessä avaaruuskaivoksessa työskentelevä Tyler(Ironside) löytää poratessaan vihreää hohtavaa hommelia ( Ilmeisesti ekan osa Loc-Nar) ja  altistuttuaan vihreälle hommelille Tyler tappaa muut työntekijät ja johtoportaan, kaappaa aluksen ja aiheuttaa lisää kärsimystä ja kuolemaa F.A. K.K 2 nimisellä planeetalla. Tylerin hyökkäyksestä  ainoana henkiin jäännyt Julie lähtee kostoretkelle  mystisen huppujäbän, kivimiehen ja Tylerin jengissä mukana olleen tyypin kanssa.

Kauas on menty ekan Heavy Metalin tasosta, sillä jäin kaipaamaan erillisiä episodeja, kasarisoundeja ja ihanan kankeaa käsinpiirettyä animaatiota.  Nyt näimme epäilyttävän paljon Dreamworksin koko perheen animaatioita muistuttavaa piirrosjälkeä  melko sekavan tarinan, joka toimisi ehkä sarjakuvana paremmin ja lähinnä nu-metallista koostuva soundtrackin, josta  tuli vain paha mieli lähinnä korvilleni, jotka ovat tottuneet kasarisoundeihin.

Ainoa hyvää sanottavaa  Hevay Metal 2000:sta on vaikea löytää, mutta   Michael Ironside veti hyvän ääniroolin Tylerina ja paikoittain  hahmon järjettömille repliikeille sai hihitellä säännöllisin  väliajoin.

Ekan osaan verrattuna tämä oli  semilievä pettymys, mutta ehkä Z-sukupolvi saattaa saada tästä jotain irti, toisin kuin allekirjoittanut, joka edustaa puolestaan  Y-sukupolvea, vaikka diggaan enemmän x-sukupolven populaarikulttuurista enemmän kuin oman sukupolveni vastaavista tuotoksista.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Heavy Metal(1981)

 Ohjaaja: Gerald Potterton

Käsikirjoitus: Daniel Goldberg & Len Blum

Pääosissa: Percy Rodriguez,  Richard Romanus, John Candy, John Vernon, Eugene Levy,  Harold Ramis, Rodger Bumpass,  Don Francks, Joe Flaherty, Susan Roman, Alice Playten,  August Schellenberg, Martin Lavut,  Marilyn Lightstone,  Jackie Burroughs, Zal Yanovsky , Al Waxman, Harvey  Atkin

Nyt arvostelussa legendaarinen aikuisten animaatioleffa, joka perustuu samannimiseen sarjakuvaan ja jota South Park parodioi  12.kauden 3. jaksossa Major Boobage.

Nyt itse asiaan:

Prologissa avaruudessa lentävä -58 Corvette laskeutuu aavikolle, mistä  siirrytään pelolle, jossa kotiin palaava astronautti-isä  ja tuo tyttärelleen tuliaisena  epäilyttävän vihreän  hohtavan pallon, joka sulatta isän luuranko ja mönjäläjäksi ja niin Loc-Narina  tunnettu vihreä pallo alkaa kertoman tytölle tarinoita joissa

Sitten näemme  5 episodia, joissa  näemme voice overia  myöten film-noir henkisen tarina taksikuskista vuoden 2031 New Yorkissa, Nörttiskidistä, joka muuttuu violetiksi örkiksi ja päätyy seikkailemaan kurivikkaiden, naisten, örkkien ja puhuvien goriloiden keskelle, arveluttavan avaruuskipparin oikeudenkäynnistä, joka ei mene hyvin, B-17 pommikoneen hurjasta pommituslennosta avaruudessa, kummallisen avioliiton ja barbaarittaren lentämässä  lentoliskolla ja taistelemassa  luolamiehiä vastaan.

Episodien laatu vaihtelee laidasta laitaan, mutta   2 ekaa episodia Harry Canyon ja Den olivat mielestäni parhaimmat, varsinkin koska Richard Romanus ja John Candy sopivat rooleihinsa yllättävän hyvin ja Den taas puolestaan perustui legendaarisen Richard Corbenin tarinaan, mistä krediittiä, sillä Corben on yksi suosikkejani  sarjakuva-alalla.

Heavy Metal on kaikkien aikojen paras animaatioleffa ainakin toistaiseksi, kunnes vuosia suunnitteilla  ollut kokoillan leffa Family Guysta saa joskus ensi-iltansa., mutta sitä ennen suosittelen katsomaan Heavy Metalin, sillä parin hyvän episodin lisäksi tässä on aika törkeän kova soundtrack jolla kuullaan  mm Blue Öyster Cultia, Cheap Trickiä ja Black Sabbathia.

Seuraavaksi arvostelussa vähemmän tunnettu jatko-osa tälle, joka kulkee nimellä Heavy Metal 2000.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 

Domino(2019)

 Ohjaaja: Brian De Palma

Käsikirjoitus: Peter Skavlan

Pääosissa: Nikolaj Coster Waldau, Carice Van Houten, Guy Pearce

Nyt arvostelussa  legendaarisen De Palman 80-vuotissynttärien  kunniaksi  herran uusin elokuva Domino, joka jäi meillä teatterikierrosta   vailla ja jota ei tule myöskään sekoittaa Tony Scottin samannimiseen elokuvaan(2005)

Juoni lyhkäisesti ja ytimekkäästi:

Englantia puhuvat tanskalaiset poliisit Christian ja Hans menevät selvittämään perheväkivaltaan liittyvää keissiä, joka saa hurjia käänteitä, kun epäilty karkaa käsiraudoista ja tappaa Hansin.

Sitten käy ilmi, että  epäilty onkin ex-sotilas ja hyllytetyksi joutunut Christian lähtee kiertämään EU-maita sisäisen tutkinnan poliisin Alexin kanssa, mutta he törmäävät ex-sotilaan kostoretkeen poliittis-uskonnollista järjestötoimintaa vastaan  ja arveluttavaan CIA agenttiin (Guy Pearce)

Kuten 8 vuotta sitten ilmestynyt Passion osoitti, että näyttää vahvasti siltä, että mestarilta on lähtenyt ohjaaminen lapasesta, sillä tämäkin oli aika köykkäisesti ohjattu ja näytelty ja Passionin tapaan tämäkin olisi kaivannut  räväkämpää otetta, De Palman itse kynäilemää käsikirjoitusta, enemmän nimekkäitä naamoja (Vaikka Guy Pearce hyvä näyttelijä onkin) enemmän visuaalista kikkailua ja Pino Donaggion tavaramerkiksi muodostuneita Palman elokuvien sisällön kanssa ristiriidassa olevia romanttisia sävellyksiä.

Köykkäisestä menosta huolimatta, onnistui tämä sentään jotenkuten  pitämään mielenkiintoa yllä.  Nimittäin kyllä tästäkin löytyi  ihan tyylikästä visuaalista kikkailua ( kuvaus ja värien käyttö) sekä mestariteosten tavaramerkkejä jaetun ruudun käyttämisestä tarinallisena tehokeinona ja Donaggion soundtrackistä.

Joka tapauksessa Domino edustaa De Palmaa keskiverromasta päästä, mutta joten kuten tämän katsoi.

Toivottavasti herran seuraavat elokuvat Sweet Vengance ja Catch and Kill ovat 4-5  tähden arvoista  settiä.

Arvosana⭐️⭐️⭐️

Tenet(2020)

 Ohjaus & käsikirjoitus: Christopher Nolan

Pääosissa: John David Washington, Robert Pattinson, Kenneth Branagh, Michael Caine,  Elizabeth Debecki. Aaron Taylor Johnson, Dimple Kapadia

Nyt arvostelussa pitkään ja hartaasti odotettu Christopher Nolanin 11. elokuva, jonka ensi-iltaa siirettiin meilläkin kahteen otteeseen, kunnes se sai lopulta ensi-iltansa viime viikon keskiviikkona.

Tenet kertoo anonyymistä  CIA-agentista, jota kutsutaan pelkästään tittelillä ”päähenkilö”.

Päähenkilö joutuu vastakkain venäläisen asekauppiaan  Andrei Satorin ( Branagh) kanssa, joka aikoo tuhota maailman häröilemällä aikajatkumon kulkemaan taaksepäin.

Avukseen päähenkilö saa agenttikollega Neilin (Pattinson) ja  koko homman pyörii myöskin Tenet-lauseen ympärillä.

Jälleen kerran Nolan loihtii valkokankaalle visuaalisesti huikeaa ja eeppistä menoa, mutta  hieman hämmentävää myöskin, sillä  Nolanin  muutama muutkaan elokuva eivät avaudu heti ensimmäisellä katsomiskerralla ja kuten 10 vuoden takaisessa Inceptionissa,, jonka tarina unissa tapahtuvasta ryöstöistä oli jo 7 vuota aiemmin esiintynyt Don Rosan Roope-tarinassa Unelmoiden läpi elämän, jossa Karhukopla on varastanut Pelleltä laiteen päästäkseen Roopen uniin selvittämään holvin numero yhdistelmää ja tämä idean puolestaan on peräisin 29 vuotta aiemmin julkaistusta elokuvasta Dreamscape. Jännää, miten samat tarinat kiertävät eri formaateissa vuosikymmenestä toiseen ilman räikeää plagiointia.

Tenentissä nähty idea ajan kulkemisesta taaksepäin on mitä ilmeisemmin saannut inspiraatiota Family Guyn jaksosta Yug Yimaf, jossa Brian käpälöi Stewien aikakonetta ja näin ollen aiheuttaa aikajatkumon kulkemisen taaksepäin. Siinä vaiheessa, kun elokuva alkoi kulkemaan taaksepäin, niin  meinasi alkaa naurattamaan, sillä ajattelin samalla edellä mainittua jaksoa.

Joka tapauksessa pitkään ja hartaasti odotettu Tenet on toistaiseksi tämän vuoden paras elokuva, kunhan Denis Villeneuven uusi tulkinta Frank Herbertin  412-sivuisesta scifi-eepos  Dyynistä saa näillä näkymin ensi-iltansa joulukuussa.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️