Heinäsirkat(1975)

 Ohjaaja: John Schlesinger

Käsikirjoitus: Waldo Salt( Nathanael Westin novellin pohjalta)

Pääosissa: William Atherton, Karen Black, Donald Sutherland, Burgess Meredith,  Richard Dysart, Jackie Earle Haley, Bo Hopkins, Pepe Serna, Geraldine Page, Billy Barty,  John Hillerman, William Castle

Nyt arvostelussa lievästi aliarvostettu 70-luvun klassikko, joka esitteli kansalle Homer Simpsonin(ei sitä) 12 vuotta ennen Tracy Ullman Show’ta.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään 30-lukua Hollywoodissa, jonne  juuri Yalesta valmistunut taiteilija Tod Hackett pyrkii töihin t ja saa paikan  Waterloo-aiheisen elokuvien taustojen maalaajana.

Uudessa kotitalossaan Tod tutustuu naapurissa asuvaan niin ikään elokuva-alelle pyrkivän  Fye Greenerin ja tämän isän Harryn, jolla on koemusta viihdealalta Vaudeville-taiteilijana.

Sitten Faye onnituu lyömään itsensä läpi näyttelijänä ja Fayeen ihastunut Tod saa huomata, että  meno Hollywoodissa on yllättävän rasdollista, vaikka Haysin koodi  onkin siistinyt meno niin valkokankaala kuin seurapiireissä ja Todin harmiksi  Fayellä  riittää vientiä ja montaa ihailijaa, joihin lukeutuu mm tilintarkastaja nimeltään Homer Simpson.

Vain 4 novellia lyhyen uransa aikana kirjoittanut West onnistui hyvin kuvaamaan 30-luvun Hollywoodiin meininkiä, jota ei edes edellisellä vuosikymmenellä tapahtunut Fatty Arbucklen skandaalin johdosta lanseetattu Haysin koodi onnistunut siistimään 98% ja lopussa tarina saa hiema surrealistisia ja kauhumaisia piirteitä.

Krediittiä myös elokuvan hienosta värien käytästä ja soundtrackistä, josta vastaisi John Barry.

Jos haluatte nähdä elokuvan, jossa Pappa-Sutherlandin esittämä kuuluisan tv-isän kaima spoilerivaara) tappaa Rorschachin, niin tämä on teitä varten  ja muille tätä voi suositella, jos 70-luvun laatudraamat ja historia kiinnostaa ja olisi kyllä vänkää nähdä tästä Simpsonit-parodia.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

The Stunt Man(1980)

 Ohjaaja: Richard Rush

Käsikirjoitus: Richard Rush & Lawrence B. Marcus( Paul Brodeurin novellin pohjalta)

Pääosissa: Steve Railsback, Peter O’Toole, Barbara Hershey,  Alex Rocco, Allen Garfield

Kevään puhutuimman  elokuvan,   The Fall Guyn  mainostettiin  olevan olevan kunnianosoitus stunt-alan henkilöille, mutta jo ennen TFG:en pohjautuvaa tv-sarjaa stunt-alan henkilöiden seikkailuja oli jo käsitelty kahdessa koko illan elokuvassa,  Burt Reynoldsin tähdittämässä Konnan ja Koukku ja 2 ekan Kanuunankuularallin varjoon jääneessä Hooperissa(1978) sekä nyt arvostelussa olevassa TSM:ssä, joka perustuu 10 vuotta aiemmin julkaistuun samannimiseen novellin, joten TFG  ei todellakaan ole pioneeri sarja/elokuva stunt-alan henkilöihin liittyen.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Vietnam-veteraani Cameron on joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa ja paetessaan hän päätyy 1.maailmansodasta kertovan leffan kuvauspaikalle, joten vastineeksi turvapaikasta ohjaaja Eli Cross palkkaa Cameronin stunt-henkilöksi ja  siinä sivussa syttyy kolmiodraama Cameronin, Elin ja elokuvan nais(oletetun) pääosan esittäjän Nina Franklinin kanssa.

 Elikkä vauhtia ja vaarallisia tilanteita  tilanteita  riittää jälleen kerran yhdessä kasarin vähemmän tunnetuista klassikoista, jossa mielenkiintoisesti yhdistyvät toiminta, komedia, draama, psykologinen satiiri ja sodanvastainen sanoma.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Hairspray(1988)

 Ohjaus & Käsikirjoitus: John Waters

Pääosissa: Ricki Lake, Divine, Sonny Bono, Debbie Harry,  Jerry Stiller,  Colleen Fitzpatrick, Michael St. Gerard, Mink Stole , Ruth Brown Shawn Thompson,  Clayton Prince , John Waters,  Ric Ocasek, Pia Zadora.

Nyt arvostelussa John Watersin 1.ns ”kaupallisempi” elokuva, joka tunnetaan paremmpin Broadway-musikaalina ja vuoden 2007  filmatisointina, jota allekirjoittanut ei ole nähnyt, mutta ei tämä originaalikan hassumpi ole.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1962 Baltimoressa, jossa  Corny Collinsin tanssi-aiheinen tv-ohjelma on suosittu paikallisen nuorison keskuudessa ja monen mutkan kautta kehopositiivinen  pissis Tracy Turnblad pääsee mukaan ohjelmaan ja nousee paikalliseksi kuuluisuudeksi ja päätyy ajamaan afroamerikkalaisten oikeuksia päästä mukaan tanssimaan Cornyn ohjelmaan, mutta show’n ex-tähden Amber  Von Tusslen vanhemmat Franklin ja Velma yrittävät pistää kapulpoita Tracyn rattaisiin.

Vaikka tämä olikin Watersin 1.ns ”kaupallinen ”  elokuva  runsasti kaikenlaista mauttomuuksia viljelevien aiempiin elokuviin verrattuna, niin sitä huolimatta yleinen sekoilu ja   polittnen epäkorrektius on vahvasti esillä tässäkin mm kohtauksessa, jossa   valkoisen ylläluokan äiti lähtee ”pelastamaan” tytärtään  afroamerikkalisesta lähiöstä kauhistellen samalla  lähiön menoa ja pisteenä iin pälle Watersin esittämä  myssytohtori yrittää hypnotisoida tyttö(oletetun)  tapaulemaan valkoisia.

Hiussuihke on keskivertoa hauskempi kasarin komedia täynnä  60-luvun nostalgiaa, yleisen sekoilun ja  omituisten  kampausten riemujuhlaa. 

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Santa Sangre(1989)

 Ohjaaja: Alejandro Jodorowsky

Käsikirjoitus: Alejandro Jodorowsky, Claudio Argento, Roberto Leoni

Pääosissa: Alex Jodorowsky, Blanca Guerra, Guy Stockwell, Thelma Tixou, Sabrina Dennison Adan Jodorowsky, Teo Jodorowsky

Nyt arvostelussa outoilun mestarin toinen outoilun  riemujuhlaa täynnä oleva trippi elokuvan muodossa  ja kuten viime vuonna virallisen ensi-iltansa meillä saanut Holy Mountain, tämäkin saatin vasta 35 vuotta ilmestymisensä jälkeen viralliseen ensi-iltaan meillä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Leffa alkaa epäilyttävän paljon Alan Parker Birdy-elokuvasta otetulta  kohtauksella, jossa Aatamin asussa oleva päähenkilö istuu  huoneen nurkassa lintumaisessa asennossa ja tätä seuraava pitkä POV-otos lentävän haukasta  kaupungin yllä vahvistaa, sen että Jodo on mitä ilmeisemmin nähnyt Birdyn, kun  löi kuviin heti ensimmäisillä minuuteilla 2 viittausta kyseisen leffan.

Päähenkilö Fenix on joutunut lataamolle, koska on lapsena  todistanut olleessaan töissä  sirkuksessa vanhempiensa kanssa   rakkaan elefantin kuoleman, isän syrjähypyn tatuoidun nais(oletetun) kanssa ja sitä seuranneen tragedian, jossa äiti yllätti isän puuhista, kaatoi isän haaroille happoa, minkä seurauksena isä amputoi äidin kädet ja päätti lähteä veitsen kautta.

Sitten Fenix onnistuu livahtamaan lataamolta köyden ja avoimen  ikkunan kautta, elikkä eipä  näköjään  Meksikossa  turvallisuus-asiat ole kohdillaan myöskään lataamoissa ja niin Fenix päätyy vertikaalisesti rajoittuneen ystävänsä yhdellä L-kirjaimella kirjoitetun   Aladinin   kanssa auttamaan äitiänsä esityksissä, joissa Fenix toimii  äitinsä käsi-stunttina, jonka seurauksena äiti alkaa hallita Fenix tekemisiä ja ajatuksia  Norma Bates-tyyliin  ja tilannetta ei helpota se, että  parittajaksi ryhtynyt tatuoitu nais(oletettu) saa veitsestä ja sirkuksessa aikoinaan  Fenixin   kanssa esiintynyt kuuromykkä Alma ilmestyy maisemiin.

Elikkä melkoisen tripin Jodo on tälläkin kertaa pukannut ylikuumentuneen mielikuvituksensa sopukoista ja Jodon tavaramerkiksi muodostuneen outoilun ja symboliikan lisäksi sekaan heitetään myös Giallo-viboja  värimaailman ja verllä roiskimisen myötä, mistä kiitos kuuluu leffan tuottajana toimineelle  ja yhtenä käsikirjoittajana toimineelle Darion Claudio-veljelle.

Jylhää ja trippaileeva menoa taustoittaa  myöhemmin Richard Stanleyn klassikoista Hardware ja Dust Devilistä  tuttu Simon Boswell, jonka urkkuvoittoinen soundtrack luo jylhää tunnelmaa huuruiseen menoon ja erityisesti allekirjoittaneen mieleen jäi Maniacin huuruista finaalia muistuttava kohtaus, jossa useat valkoisiksi maalatut ja morsianhuntuun pukeutuneet Eevan asussa olevat nais(oletetut) vainajat nousevat haudoistaan piirittämään päähenkilöä.

 

Santa Sangre on  tyypillistä Jodoa taas vaihteeksi, mutta Pyhään vuoreen  verrattuna ehkä hieman ”selkeämpi” teos, jossa yhdistyvät Jodolle tyypillisen outoilu ja symboliikka yhdistettynä  Giallo-viboihin ja Psyko-henkiseen sairaskertomukseen.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️

Love Lies Bleeding(2024)

 Ohjaaja: Rose Glass

Käsikirjoitus: Rose Glass & Weronika Tofilska

Pääosissa: Kristen Stewart, Katy O’Brien, Ed Harris, Dave Franco, Jena Malone Anna, Baryshnikov

Nyt arvostelussa legendaarisen A24-lafkaan uusin tuotanto, joka  1/2 Coenin veljesten Drive Away Dollsin ohella on  jo toinen lähihistorian sijoittuva rikostarina nais(oletetuilla) päähenkilöillä.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Eletään vuotta 1989 Texasissa, jossa neljän kirjaimen pariskunta, kuntosalin WC:n puhtaanapitovastasva Louise ja bodari  Jackie joutuvat Louisen gangsteri-isän Lou Sr:n maalitauluiksi, kun JJ, Louisen  siskon aviomies pieksee Bethin sairaalakuntoon ja Jackie tapettua JJ:n ja Louisen autettua ruumiin hävityksessä.

Stewart ja O’Brien vetivät mainiot pääosat ja krediittiä erittäin onnistuneesti lavastetusta aikakaudesta Clint Mansellin Cliff Martinez-henkistä sykkivää syntikkapimputteluja myöten.

Jälleen kerran taattua A24-laatua edustava LLB on  visuaalisesti hieno, jännittävä ja paikoittain aika surrealistinen Neo-Noir, jossa yhdistyvät draama, musta komedia ja jopa Body Horroria puolelle mennään.

Arvosana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Taikurit(1977)

 Alkuperäinen nimi: Wizards

Ohjaus & Käsikirjoitus: Ralph Bakshi

Pääosissa: Bob Holt, Richard Romanus, David Proval, Jesse Welles, Mark Hamill, Steve Gravers

Nyt arvostelussa aikuisille suunnatun  animaation  ja rotoskoopauksen pioneerinä tunnetun Bakshin hyvin happoisissa fiiliksissä väännetyn oloinen fantasiaa, natseja ja post-apokalyptistä kuvastoa yhdistelevä animaatio.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

Ydintuhon jälkeisessä wastelandissä  velhoveljekset Avatar ja Blackwolf taistelevat keskenään wastelandin herruudesta ja Blackwolf aikoo voittaa herruuden itselleen, aivopesemällä örkit löytämänsä projektorin ja natsipropagandan avulla, joten luvassa on hyvin happoista meininkiä, kun rotoskooptatut tankit, tykit, Messerschmitt BF-109:t, Stukat ja Junkers  Ju-52:t  vyöryvät  örkkien seuraksi valkokankaalle.

Hapoissa väännetyn tarinan ohella krediittiä myöskin tarinaa taustoittavista seepian  värisistä piiroksista, jotka ovat Marvelin Ihmissusi yössä-sarjakuvan piirtäjän Mike Ploogin  käsialaa ja oli  samalla Bakshi rikkoi myös rajoja tässä, sillä  tässä kertojaäänenä kuultiin legendaarista  Susan Tyrrelliä ja tämä taitaa olla Julman maan ja True Romancen ohella niitä harvoja elokuvia, joissa  on nais(oletettu) kertojaääni.

Taikurit on hyvin happoisista lähtökohdista huolimatta oikein eeppinen ja viihdyttävä animaatio ja 4 vuotta myöhemmin ilmestyneen Heavy Metallin jälkeen 2. paras allekirjoittaneen  näkemistä animaatioista.

Arvoasana⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Vampyyrin suudelma(1989)

 Alkuperäinen nimi: Vampire’s Kiss

Ohjaaja: Robert Bierman

Käsikirjoitus: Joseph Minion

Pääosissa: Nicolas Cage, Maria Conchita Alonso, Jennifer Beals, Kasi Lemmons,  Elizabeth Ashley,  Bob Lujan

Nyt arvostelussa lievästi yliarvostettu ja  lähinnä meemien  ja Amerikan Psykon   henkisenä edeltäjänä toimimisen takia. klassikon  ansainnut maineen ansainnut kasarin kauhukomedia.

Juoni lyhyesti ja ytimekkäästi:

New Yorkissa vaikuttava kirjallisuusagentti Peter Loew kokee kovia, kun eräiden treffien kolmospesän tapahtumat keskeytyvät, kun Lepakko lentää avoimesta ikkunasta sisään ja Cockblockkaa Peterin saamaapuuhat.

Seuraavana iltana Peter lähtee taas radalle ja tällä kertaa Peter pääsee kolmospesälle, mutta tällä kertaa kolmospesällä saadaan  muutakin, kun tämänkertainen  hoito, Rachel puree Peteriä niskasta ja seuraavien viikkojen aikana Peter alkaa huomata itsessään outoja muutoksia ja kuvittelee muuttuneensa Vampyyriksi, mutta onko kaikki lopulta faktaa vai fiktiota?

Kuten alussa totesin, niin on vaikeaa olla huomaamatta, että Bret Easton   Ellisin kiistanalainen mestariteos, joka ilmestyi 2 vuotta tämän leffan jälkeen, on ottanut vahvasti inspiraatiota tästä, erityisesti tapahtumien sijoittumisen Ison Omenan juppipiireihin ja päähenkilön horjuvan henkisen hyvinvoinnin osalta ja eräässä haastattelussa Christian Bale totesi, että Cagen roolisuoritus toimi inspiraationa hänelle Patrick Batemanin roolia varten  ja mitä ilmeisemmin tämä toimi menolippuna Cagen Dracula-roolille viime vuoden Renfield-leffaan.

AP:n lisäksi Romeron Zombi-trilogian varjoon jäännyt Martin(1977) on puolestaan toiminut  tämän henkisenä edeltäjänä, sillä molemmissa päähenkilö kuvittelee olevansa Vampyyri, vaikkakin  molemmissa teoksissa  Vampyyrimyytit kliseinen verenhimoa  lukuunottamatta loistavat poissaolollaan ja molemmat teokset jättävät katsojien päätettäväksi päähenkilöidensä taustat ja mielentilat.

Vaikka tämä onkin komedia, niin jostain syystä allekirjoittanutta ei naurattanut, joten lieneekö syy, että näin tämän Norjaksi tekstitettynä 35MM-filmiltä, joten vitsit eivät avautuneet  tai sitten, että leffan huumori  oli vanhentunut 35 vuodessa.

Lievästi yliarvostettu ja meemien  ja AP:n henkisenä edeltäjänä toimimisen osalta  ”klassikon” statuksen ansainnut keskiverto kasarin kauhukomedia, joka olisi kaivannut räväkämpää otetta.

Arvosana⭐️⭐️⭐️